Vielä jatkoa. Minusta on kysymys juuri siitä, että sisimmässään voi kyllä rakastaa, mutta ei voi enää palata. Kun luottamus menee, se vain menee. Ihminen tietää sisimmäsään hetken, kun luottamus menee. Siihen tunteeseen kannattaa minusta luottaa oman itsen vuoksi. Rakkaus voi kuitenkin kaikesta huolimatta säilyä kauniina muistona. Silloin et ole enää haavoitettu.

Erittäin hyviä kommentteja. Eräs ystäväni kannustaa jatkamaan liittoa. Aina voi lähteä, mutta takaisin on vaikeampi palata. Eihän tulevasta koskaan tiedä. Turha sitä on kai pelätä. Kai se on itsepuolustusta. Toista samanlaista tilannetta en ehkä kestäisi. Kun miettiin aikaa viime syksyn jälkeen, niin ihmettelen, miten olen vielä hengissä niin rankkaa on ollut. Vieläkään ei mene päivääkään etten miettisi, lähinnä tuo toinen nainen sen röyhkeys pyörivät mielessä. Olisipa kiva kuulla kommentteja näiltä toisilta naisilta, mikä saa ylläpitämään suhdetta varattujen miesten kanssa. Epätoivoiselta vaikuttaa vai haluavatko kostaa kokemaansa vääryyttä jos heitä on joskus petetty. Liian moni perhe hajoaa, se on surullista. Toki miehissäkin on vikaa, mutta heikkoja kun ovat, niin heidän on helppo saada koukkuun...

Hei ASM,

On totta että varatun miehen kanssa suhteeseen ryhtyvät naiset toimivat todella väärin (jos siis tietävät miehen olevan varattu, niinkuin sinun tapauksessasi on). Miehet ovat kuitenkin yhtälailla vastuussa omista teoistaan kuin nämä naisetkin. Minun mieheni on minua pettänyt, enkä syytä tilanteesta muita naisia. Kukaan muu kuin mieheni ei ole minulle luvannut olla uskollinen! Nämä naiset eivät ole tehneet minulle minkäälaisia lupauksia, vaikka toki ajattelen heidän toimineen väärin.

On helpompi suunnata pettämisen aiheuttamat vihan tunteet ulkopuoliseen, toiseen naiseen, kuin omaan rakkaaseen mieheen. Itsekään en ajattele kauniisti toisesta naisista (vihaa ja halveksuntaa olen tuntenut), mutta ymmärrän, että lopulta mieheni on se, joka on pettämispäätöksen tehnyt. En myöskään usko, että miehet ovat sen heikompia kuin naisetkaan. Me kaikki olemme yhtä lailla vastuussa omista teoistamme, olipa sukupuolemme mikä hyvänsä. Myöskään elämäntilanne tai aikaisemmat kokemukset eivät oikeuta ketään pettämään tai tee pettämisestä yhtään hyväksyttävämpää. Lopulta on kyse ihmisen rehellisyydestä ja sitoutumisesta suhteeseen. Millään muulla ei lopulta ole merkitystä.

Jos oikeutusta pettämiselle hakee pettäjän ulkopuolisista tekijöistä, on paljon mahdollista, että pettäminen toistuu. Tärkeää onkin kysyä, mikä ihmisessä itsessään on saanut hänet pettämään. Onko se sitten hyväksynnän tai huomion haku, huono itsetunto, tyytymättömyys elämään vai kenties masennus tai ahdistus? Mikään ei tietenkään anna oikeutta pettää, mutta kun pettämiselle löytyy syy, voi tilanteeseen vaikuttaa ja ryhtyä sitä korjaamaan.

Voimia ja mahdollisimman hyvää jatkoa toivon sinulle! 🌻🙂🌻

Hei🌻🙂🌻
Tästä yhdessä jatkamisesta vielä senverran, että onko pettämisellä ollut vaikutusta teidän intiimielämän jatkumiseen?
Jotkut aiemmin kirjoittelivat, että seksi parani ja sitä harrastetaan enemmän.
Meillä on tilanne mennyt huonompaan suuntaan. Alussa en itse pystynyt lähestymään miestä sillä osa- alueella ja nyt mies on selkeästi haluton ja myös kyvytön seksissä.
Hän itse sanoo asian olevan ns.korvien välissä mutta toisaalta hän on sen ikäinen, että myös testosteronin vähyys voi vaikuttaa. Lisäksi hänelle aloitettiin sairauteensa lääke, jonka sivuvaikutus voi olla seksuaalinen haluttomuus.
Ongelma on siinä, ettei hän halua puhua asiasta. Hänen mielestään siitä puhuminen lisää suorituspaineita, mikä puolestaan vaikuttaa kielteisesti asian onnistumiseen.
Eli; täällä sitä kärvistellään puutteessa, vaikka suhde on jo parantumassa. Hellyyttä ja koskettelua mies kuitenkin harrastaa, joten tuskin tässä mikään toinen nainen ainakaan on taustalla.
Kaipaisin siis kannanottojanne siihen, miten tässä olisi järkevintä toimia???

Hei Joelle, olen täysin samaa mieltä siinä, että mies tai kuka tahansa meistä on vastuussa omista teoistaan. Kuitenkin jos toinen osapuoli (tässä tapauksessa mies) haluaa lopettaa suhteen ja kertoo sen suoraan, niin silloin toisen (tässä tapauksessa nainen) pitäisi jättää toinen rauhaan ja kunnioittaa hänen päätöstään. Meidän tapauksessa nainen alkoi kiristämään ja uhkailemaan.

Ymmärrän, että pettynyt henkilö on myös se toinen osapuoli, mutta varmaan jokainen, joka ryhtyy suhteeseen varatun miehen kanssa tajuaa, että lopputulos voi olla se, että mies ei ole valmis jättämään perhettään eli toisesta on vaettu vain hetken hupia.

Ymmärrän mitä tarkoitat, ASM. Turhauttavaa varmasti tuo naisen käytös! Toivottavasti hän on jo ymmärtänyt lopettaa? Teillä riittää varmasti selvitettävää ja keskusteltavaa, ilman, että kolmas osapuoli jatkaa yksipuolista yhteydenpitoa. Itse kihisisin varmasti myös kiukusta, jos olisin tilanteessasi.

Tsemppiä sinulle ASM! Voimia meille kaikille petetyille asioiden käsittelyyn!

En tiedä onko lopettanut. Enää en kysele, puhelinta en ryhdy tutkimaan. Mieheni vannoo ettei ole tekemisissä naisen kanssa eikö enää "sorru". Tällä mennään eteenpäin. Aistit valppaina, mieli herkkänä.

En tiedä, miten muilla, mutta itselläni tunteet vaihtelevat rajusti. Kaksi päivää on ollut todella vaikeita. Viime kesäiset tapahtumat (jolloin en vielä tiennyt pettämisestä) pyörivät mielessä. Mitä silloin mieheni on tehnyt, missä, milloin juttu alkoi. Nyt jälkeen päin ajatellen, merkit olivat selvät. Pidentyneet työpäivät, yllättävät meno. Enkö nähnyt vai enko halunnut nähdä?

Olen itkeä vollottanut hysteerisesti pari päivää. Eilen illalla aivan kuin taikaiskusta olo rauhoittui ja tuli hyvä ja vahva olo. Me selvitään tästä. Mieheni tukee, kuuntelee välillä vähän hermostuu, ettei olisi enää mitään syytä olla huolissaan "ei ole mitään hätää, vannon etten enää koskaan satuta sinua" -tyyliin. Välillä ajattelen, mitä elämällä olisi minulle vielä tarjottavaa vai elänkö lopun elämääni "pelossa"

En tiedä, miten muilla, mutta itselläni tunteet vaihtelevat rajusti. Ti-ke itkeä vollotin ja tuntui, että maailma kaatuu. Tunsin itseni arvottomaksi. Mielessä pyörivät viime kesäiset tapahtumat. Mitä ovat tehneet, mitä puuhanneet. Minä vietin kesän lähes yksin. Silloin en siis vielä tiennyt mieheni suhteesta.Näin jälkikäteen merkit olivat selvät. Pidentyneet työpäivät, yllättävät menot. Enkö nähnyt vai enkö halunnut nähdä. Ilmeisesti tuo jälkimmäinen.

Sitten keskiviikkoiltana aivan kuin taikaiskusta oloni rauhoittui, tuli vahva olo, että kyllä me tästä selvitään. Painajaisia en enää näe. Vielä en mieheeni luota, tuskin pystyn täysin luottamaan koskaan. Mietinkin siis, voiko tämän asian kanssa elää. Teenkö itselleni väärin jos jään suhteeseen, jossa on koko ajan pienoinen pelko. Nyt mies vannoo ja vakuuttaa, ettei toista kertaa tee tällaista virhettä. On oppinut kantapään kautta. On menettänyt kasvonsa, kuten sanoo. Hän joutuu elämään sen asian kanssa lopun elämäänsä, on häpeissään. Eli ymmärrän, että myös hänellä on vaikeaa.

Hei 🌻🙂🌻
ASM: juurikin samanlaista taantumaa koin itse silloin, kun pettämisestä tuli n.vuosi aikaa. Mietin, missä he ovat tehneet mitäkin ja myös sitä, onko minulle kerrottu kaikki.
Vielä tänäkin päivänä ajattelen niin, että kaikkea ei ole kerrottu, sillä pettäjä yleensä kertoo siistityn version.
Toisaalta sillä ei ole merkitystä, tiedänkö kaiken vai en, vaan luottamuksen palautuminen on se tärkein asia. Sen myötä ehkä palautuvat myös rakkauden tunteet. Huomaan, että olen jotenkin jäädyttänyt sisimpääni peläten uutta pettymystä 😭

ASM kirjoitti 13.6.2014 10:41

En tiedä, miten muilla, mutta itselläni tunteet vaihtelevat rajusti. Ti-ke itkeä vollotin ja tuntui, että maailma kaatuu. Tunsin itseni arvottomaksi. Mielessä pyörivät viime kesäiset tapahtumat. Mitä ovat tehneet, mitä puuhanneet. Minä vietin kesän lähes yksin. Silloin en siis vielä tiennyt mieheni suhteesta.Näin jälkikäteen merkit olivat selvät. Pidentyneet työpäivät, yllättävät menot. Enkö nähnyt vai enkö halunnut nähdä. Ilmeisesti tuo jälkimmäinen.

Sitten keskiviikkoiltana aivan kuin taikaiskusta oloni rauhoittui, tuli vahva olo, että kyllä me tästä selvitään. Painajaisia en enää näe. Vielä en mieheeni luota, tuskin pystyn täysin luottamaan koskaan. Mietinkin siis, voiko tämän asian kanssa elää. Teenkö itselleni väärin jos jään suhteeseen, jossa on koko ajan pienoinen pelko. Nyt mies vannoo ja vakuuttaa, ettei toista kertaa tee tällaista virhettä. On oppinut kantapään kautta. On menettänyt kasvonsa, kuten sanoo. Hän joutuu elämään sen asian kanssa lopun elämäänsä, on häpeissään. Eli ymmärrän, että myös hänellä on vaikeaa.

ASM, tekstisi on kuin minun kertomaa. Minulla on on nyt kulunut puoli vuotta siitä kun sain tietää mieheni 15 vuotta kestäneestä suhteesta. Hän lopetti sen heti kun se tuli ilmi. Mutta en vaan pääse tästä, en sitten mitenkään. Menee päiviä että kaikki sujuu, yleensä silloin on työtä, ystäviä ja kaikkea toimintaa, mutta on näitä päiviä kuten 4 edellistä, itkeä vollotan ja olen voimaton, kaksi kotiani ovat ihan sekaisin, mikään tavara ei ole paikoillaan. En saa mitään asioitani järjestykseen. Pahinta on nähdä että mieheni myös kärsii ihan hurjasti. Syy on hänen, virheet hänen mutta kun hän on nyt puoli vuotta ollut aivan uskomattoman ihana aviomies, sellainen jota aina olen toivonut. Uskon että tämä toinen n ainen on poissa kuvioista nyt, mutta niin kuin sinäkin, e luota!! JOs meille tulee kriisi tai he kohtaavat sattumalta, mitä sitten???? Samassa tuskassa kuin sinäkin! Olen heittänyt roskiin muutaman viime kesänä hankitun vaatteen jotka liittyvät läheisesti tähän pettämiseen, en viitsi kertoa koko tarinaa tässä, mutta voin niin huonosti kun edes katson niitä, tänään ne lensivät roskiin.
Koitetaan jaksaa, pahinta on se kun on tunteita, jos ei niitä olisi, e olisi enää tässä liitossa. Lämpimiä ajatuksia sinulle!

Hei ASM ja Mariella. Täällä painiskelen ihan samojen tuntojen kanssa. Minulle pettämisen ja toiseen ihastumisen paljastumisesta on reilut kaksi vuotta. Vieläkin pohdin kahden vuoden takaisia tapahtumia ja mietin, mitä milloinkin on tapahtunut. Voiko koskaan enää luottaa täysin? Sitä on vaikea uskoa. Ja kuten Mariella totesit, myös minä olen joutunut jäädyttämään sisintäni. Oli pakko, koska sellaista tuskaa ei olisi voinut kestää. Nyt on vaikea herätellä enää tunteita uudelleen. Mieheni haluaisi nyt aukottomasti elää kanssani ja jättää menneet taakse, mutta minä en pysty. En tiedä, tuhlaanko elämääni tähän. Onnettomana saman katon alla eläminen tuskin on paljon parempaa kuin ero. Kaikesta luopuminen yli kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen on kuitenkin tavattoman vaikeaa. Enemmän tässä onkin kyse enää järkipäätöksistä, kummassa vaihtoehdossa elämä olisi edes hitusen helpompaa. Enpä olisi ikinä aiemmin uskonut joutuvani miettimään tällaisia asioita, mutta elämä on osoittanut raadollisuutensa ihan tosissaan. En vaan tunnu löytävän ratkaisua, enkä pystyvän tekemään mitään päätöksiä. Elämätön elämä soljuu vain ohi päivä toisensa perästä. Kunpa löytäisi selkeän vastauksen siihen, mitä pitäisi tehdä, erota vai jäädä.

Hei 🌻🙂🌻
Joonuska: muistanko oikein, että kumppanisi petti sinua juuri silloin, kun sinulla oli vaikeaa?
Meillä kävi niin, että tämä petos tuli pahaan aikaan: olinhan sairastanut vakavasti ja juuri lähdössä toipumisvaiheeseen. Jälkeen päin ajatellen mies ei juurikaan tukenut minua sairauteni aikana, vaan silloin työ vei hänen huomionsa lähes kokonaan.
Nyt meillä on asiat muuttuneet; mies on mukana kontrolleissa ja muutenkin näkyvästi huolehtii enemmän.
Kuitenkaan en voi luottaa täysin, vielä. Olen pohtinut nyt sitäkin, josko sivusuhde on kestänyt pidempäänkin...kovin sairaana ollessa on minua ollut helppoakin pettää, varsinkin, kun takanani on myös pitkiä sairaalajaksoja. Epäilyni on, että suhde olisi alkanut jo 2010.
Mies on vannonut, että vajaa kaksi kuukautta olisi ollut intensiivinen kesto ja tämä loppukesä/ syksyyn 2012 sijoittuneena.
Minä en ole ns.kytännyt miestäni koskaan mutta huomasin kyllä miehen muuttuneen käytöksen ja puhelimen liimautumisen häneen juurikin tuolloin 2012.
Vaikeaksi tämän asian tekee myös se, että nainen oli tuttavamme.
Luulen, että psyyke tarvitsee oman aikansa toipua ja siksi meillä on nämä taantumat ja vaikeammat jaksot.
Oletteko te puhuneet tuntemuksistanne miehillenne???
Minä nimittäin en ole. Meillä mies ajattelee tämän asian loppuun käsitellyksi tai ainakin suurimman osan tästä.
Psykiatrilla käyn kuitenkin edelleen, osittain myös tämän fyysisen sairauteni herättämien tuntemuksiani läpikäymässä. 😑❓

Hei Lämminverinen, Mariella ja Joonuska. Minun tilanteeni on sama kuin teilläkin: joka päivä edelleen painiskelen samojen ajatusten parissa: lähteäkö vai jäädä (minulla viimeisen pettämisen selviämisestä jo
3 vuotta). Ja niinkuin Joonuska kirjoitti:
"En vaan tunnu löytävän ratkaisua, enkä pystyvän tekemään mitään päätöksiä. Elämätön elämä soljuu vain ohi päivä toisensa perästä. Kunpa löytäisi selkeän vastauksen siihen, mitä pitäisi tehdä, erota vai jäädä."
Miksi sitä vaan roikkuu tässä eikä osaa/uskalla tehdä ratkaisuja vaikka nykyinen elämä ahdistaa niin paljon.
Meitä on niin paljon samanlaisessa tilanteessa näköjään. ☹️

Hei Mariella, on minullakin ollut monenlaisia vaiheita pettämisten ilmitullessa, mutta luultavasti muistelet jotain toista henkilöä. Minun mieheni oli pettänyt minua useampia kertoja vuosien varrella nuorena solmitun, parikymmentä vuotta kestäneen avioliitomme aikana. Se kaikki tuli kuitenkin ilmi vasta kaksi vuotta sitten, jolloin mieheni oli ihastunut vakavasti työkaveriinsa. Tuo suhde ja ihastus kesti noin puolitoista vuotta, mutta siihen ei sisältynyt suoranaista seksiä. Mieheni paljasti ihastumisensa erään työporukan viikonlopun jälkeen toissa keväänä, kun suhde oli kestänyt noin kaksi kuukautta. Me ollaan eletty koko tämä aika yhdessä, ja tänä aikana on ollut monenlaisia vaiheita. En ole missään vaiheessa olettanut tätä tietä helpoksi, mutta jos olisin tiennyt miten vaikeaa kaikki tulee olemaan, olisin varmaan luovuttanut jo silloin kaksi vuotta sitten ja käskenyt miehen matkoihinsa. Ilman lapsia ja yhteistä kotia olisin varmasti niin tehnytkin, mutta tässä tilanteessa puntarissa on ollut niin paljon eri asioita.

En varmaan koskaan tule pääsemään irti siitä katkeruudesta, joka on tullut elämääni tämän tapauksen jälkeen. Kaikista vaikeinta on ollut luopua kauniista avioliiton käsitteestä, mikä oli ennen elämäni perusta. Eikä sitä huijatuksi tulemisen ja nöyryytyksen määrää, jota tunsin kaiken paljastumisen jälkeen, ole helppo käsittää. Mieheni on aina antanut ymmärtää olevansa samanlainen kuin minä ja tuomitsevansa ankarasti kaiken pettämisen ja luottamuksen rikkomisen. Sen vuoksi kaiken tapahtuneen käsittäminen on ollut tavattoman vaikeaa. Mieheni on elänyt täydellistä kaksoiselämää ja onnistunut huijaamaan niin minua kuin ilmeisesti itseeänkin yli kahden vuosikymmenen ajan. Onhan siinä välillä ollut vuosia tai kymmenisen vuottakin ilman pettämisiä, mutta useita kertoja niitä on siltikin tapahtunut tietämättäni yhteiselämämme varrella.

Minä olen puhunut tuntumuksista miehelleni, mutta välillä on ollut aikoja, jolloin en ole syystä tai toisesta pystynyt tai uskaltanut puhua, ja ne ajat on selvästi hidastaneet asioiden käsittelyn etenemistä. Tosin välillä ja nykyään varsin useinkin on tuntunut, etteivät meidän asiat enää edisty, vaan minun on liian vaikea toipua edes kohtuulliseen elämään. Aiemmin luulin, että tilanne paranisi aikanaan, mutta nyt olen alkanut pelätä, ettei niin tapahdukaan. Joka kerta, jos meillä on läheisyyttä, muistan kaiken sen, mitä kaksi vuotta sitten tapahtui, mitä mieheni milloinkin sanoi, tai mitä hän on tehnyt muiden naisten kanssa. En saa niitä ajatuksia päästäni, en vaikka kuinka haluaisin! Välissämme on syvä kuilu, jota taitaa olla mahdoton kuroa enää umpeen. Puhuminen on kuitenkin tärkeää ihan jo itsensäkin kannalta, jotta saisi asioita käsiteltyä ja purettua tuskaansa ulos. Se ei lopu hetkessä! Mariella, toivottavasti sinäkin saisit puhuttua miehesi kanssa. Minun miehenikin oli tosi vaikeaa ymmärtää, että puhuminen on oikeasti tärkeää, mutta suhteessa ei voi jatkaa eteenpäin, jos petetty osapuoli ei saa purkaa tuntojaan silloin, kun se tuntuu tarpeelliselle. Onneksi käyt psykiatrilla, sekin on varmaan tärkeä kanava saada puhuttua, mutta olisi tärkeää, että puhuisitte myös miehesi kanssa.

Voimia sinulle ja muillekin petetyille tai muuten vaikeissa tilanteissa eläville 🌻🙂🌻