Miten voikaan tunteet vaihdella näin. Välillä olen varma, että selviämme ja jatkamme eteenpäin. On ollut paljon rakkautta ja tukemista puolin ja toisin. Näytti jo lupaavalta.

Tällä hetkellä on fiilis se, että etoo. Kävin gynellä ja labrakoe näytti, että minulla on sieni-infektio. Tiedän, että se ei välttämättä tartu toisesta ihmisestä, mutta koska minulla ei ole koskaan mitään vastaavaa ole ollut, niin todennäköisesti mieheni on siirtänyt sen toisesta naisesta. Onko muilla kokemusta tästä? Asiat vellovat taas päässä jatkuvasti eli siis alkupisteessä olen😯🗯️

Hei 🌻🙂🌻
ASM: mieti, onko mahdollista, että se infektio olisi tullut muualta???
Jos näin ei mielestäsi ole, niin valitettavasti miehesi on tartuttanut sen sinulle, vaikka olisi oireeton kantaja.
Minä sain myös gyn- tulehduksen, vaikka miehellä ei ollut oireita. Monesti se menee näin.
Ikävämpi juttu teille, mikäli on sanottu, että seksiä ei olla harrastettu.
Kuitenkin kannattaa poissulkea mielessään muut tartuntalähteet, kuten yleiset saunat, uimahallit jne.

Mariella, seksiä ovat harrastaneet ja se on myönnetty. Nyt vain asia tuli taas konkreettisesti mieleen ja aiheutti jälleen voimakkaita tunteita, ahdistusta ja ällötystä. Ajattelin, että selviän tästä ilman ammattiapua, mutta koska asia aiheuttaa edelleen voimakkaita tunteita ja ahdistusta, olisi varmaan hyvä mennä niitä purkamaan ja käsittelemään ammattiauttajalle. Mieheni ei katso tarpeelliseksi osallistua terapiaan. Hän haluaa unohtaa. Itse pystyn unohtamaan tuskin koskaan...

Hei 🌻🙂🌻
ASM: suosittelen lämpimästi terapiaa. Minä menin, vaikka mies ei lähtenyt sinne.
Tähän mennessä siellä on uskottomuudesta puhuttu tai minä olen puhunut, jonkin verran. Enimmäkseen tulee sisälle padottua itkua...
Onhan se väsyttävääkin mutta samalla puhdistavaa.
Onko teillä miehen kanssa keskusteluyhteys asiasta?
Meillä siitä tulee vähän enää puhuttua.
Ehkä siksikin epäilen jälleen välillä, onko se alkanut uudelleen. Tämä epäily perustuu puhelinlaskuun ja siihen, miten paljon soitettuja puheluita näkyy miehen kännykässä. Toisaalta: tuo kännykkämalli on sellainen, että jos useammin soittaa samaan numeroon, tallentaa viimeisimmän puhelun. Ja sitten, kun sitä käytetään työssä, on vaikea hahmottaa josko soitetaan myös muualle.

Syyskuussa pettäminen tuli mieheni kertomana tietooni. Ensin hän halusi erota, mutta tuli saman tien katumapäälle ja halusi, että jatkamme. Monien vaiheiden jälkeen on päästy tähän. Alussa kävin kaksi kertaa perheterapeutilla, mutta koska käynneistä seurasi erittäin paha olo ja ahdistus, niin lopetin. Välillä on puhuttu, välillä mies on mököttänyt, välillä jopa hermostunut kysymyksistäni siinä määrin, että kävi jopa kiinni - ei sentään lyönyt. Tämän tapauksen jälkeen olin taas muuttamassa pois. Miehen anteeksipyytely, katuminen ym. ym. sai minut jäämään. Meillä menee hyvin. Seksiä on enemmän ja parempaa kuin koskaan. Teemme paljon asioita yhdessä. Meillä on mukavaa yhdessä. Kaikki siis kuulostaa hyvältä. Mieheni haluaisi unohtaa. On pettynyt itseensä ja häpeissään koska ehti kertoa erosta lapsille ja minä lähisuvulle. Menetti siis kasvonsa. Minulla itselläni tunteet vaihtelevat. Välillä olen vahva ja varma, että tästä selvitään. Välillä tulee ahdistus ja haluaisin muuttaa pois ja aloittaa oman elämän. Tiedän, että pärjäisin. Olen ajatellut, että vuoden katson eli syyskuussa, jos oloni ei ole helpottunut, niin sitten teen ratkaisuni. Mieheni vannoo ettei ole naisen kanssa yhteyksissä. On jopa helpottunut, että "pääsi siitä eroon".

ASM, mistä arvelet sen johtuneen, ettet kokenut saavasi apua terapiasta?

Ennen pettämisen paljastumista ajattelin, että on kiusallista, jos ulkopuolinen tonkii parisuhdetta. Nyt tuntuu, että pariterapia auttaa jäsentämään sitä kuinka toimimme parisuhteessa ja miksi toimimme niin kuin toimimme.

Hei 🌻🙂🌻
Mietin sitä, eikö teidän "kemianne" vaan kohdanneet terapeutin kanssa ASM, vai koitko turhauttavaksi sen, ettei miehesi osallistunut keskusteluun???
Minä olisin toivonut meillä kovasti miehen osallistumista mutta vain muutama päivä sitten hän asiasta puhuttaessa sanoi, ettei osallistuisi vieläkään pariterapiaan. Hän sanoi, ettei tämä tilanne muuksi muutu, vaikka puhuisimmekin asioista siten, että joku kolmas sitä kuuntelee. Eli hän pitää ongelmanamme yksinomaan hänen uskottomuuttaan. Minä puolestani olen alkanut tiedostaa muitakin asioita suhteessamme, joihin toivoisin ns.korjausta.
Beren: oletko kokenut enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta vaimosi kanssa nyt, kun olette käyneet terapiassa?
Meillä tämä tilanne jotenkin jumii ja mies on osittain palannut takaisin entisiin tapoihinsa, joiden korjaamista hän itsekkin piti aiemmin välttämättömänä sille, etteivät asiat luisuisi jälleen mm.hänenkään psyykkeessä huonompaan suuntaan. Esim. työntekoa hän on lisännyt viikonlopuilllekkin ja kesälomasta ei ole tietoa...😳

Henkilö, jonka luona kävin, oli srkn perheneuvoja. En tiedä hänen koulutustaan enkä ammattipätevyyttään. Oli vaan siinä tilanteessa pakko päästä jonnekin. Käyntikerrat menivät niin, että minä puhuin, itkin ja hän kuunteli. En tiedä, mitä odotin ja lopetin koska en halunnut yksin puhella. Jotenkin olisin kaivannut jotain tukea, lohdutusta tai toivoa jatkoon. Mitä kokemuksia muilla on? Olen miettinyt, pitäisikö etsiä todellinen asiantuntija petetyille ja käydä juttelemassa. Meillä olisi kaikki edellytykset jatkaa jos vain saisin loukatuksi tulemisen tunteen sivuun ja menneen vatvomisen. Tiedän, että tulevasta kesästä tulee vaikea koska silloin mieheni ja toisen naisen suhde oli kiihkeimmillään😭

Hei,

Olen ollut tyytyväinen meidän terapeuttiin. Hän osaa luoda luottamuksellisen ilmpiirin ja ymmärtää helposti mitä tarkoittaa, osaa kuvata tilanteeseen liittyvän ajattelun mekanismin, osaa kuvata miksi toimimme tietyllä tavalla ja on tasapuolinen. Tähän mennessä terapia on ainakin antanut luottamusta, että tästä selvitään. Terapian vaikutusta läheisyyteen vaimon kanssa on vaikea arvioida kun alkujärkytyksen jälkeen on läpikäyty erilaisia vaiheita joissa läheisyyden tunne on vaihdellut paljon, aivan laidasta laitaan. Varmasti ainakin sillä tavalla on lähentänyt, että meillä on terapian myötä uusi yhteinen asia.

ASM, teillä vaikuttaa olevan aika kaksijakoinen tilanne. Toisaalta teidän parisuhteessa menee hyvin, selvästi olette kiintyneet toisiinne ja rakastatte toisianne mutta toisaalta olet syvästi loukkaantunut siitä, että miehesi petti luottamuksesi ja sinun on vaikea päästä siitä yli. Ehkä miehesi ajattelee, että kyllä tämä tästä, aika parantaa. Kyllä aika yleensä auttaa mutta tämä syvä pettymys voi myös koteloitua katkeruudeksi. Vaarana on, että aikaa myöten kokemuksenne ajautuvat kauemmaksi toisistaan. Miehesi alkaa jo unohtaa koko jutun ja sinä jäät kiinni ahdistavaan pettymyksen tunteeseen josta olet miehellesi katkera. Voisi olla hyvä yrittää ajoissa löytää yhteinen sävel siihen miten jatkatte eteenpäin. Että käytte läpi mikä auttaisi sinua toipumaan ja hyväksymään menneet menneenä ja suuntaamaan katseen tulevaan. Tässä pariterapia todennäköisesti voi auttaa.

Koettua syvää pettymystä pitää jotenkin käsitellä ja siitä pitää jotenkin päästä yli.

Me käymme yhdessä terapiassa, tai yhdessä ja erikseen. Meillä sattuu olemaan aviopari terapeuttinamme, mies on mieheni terapeutti ja vaimo minun terapeutti, viime viikolla olimme yhdessä ja molemmat terapeutit paikalla. Tämä on yksityinen ja maksaa hurjasti, mutta olemme valmiita maksamaan sen. Molemmat terapeuttimme ovat psykologeja ja erittäin taitavia, varsinkin mies. Mieheni ei koskaan aikaisemmin ole missään nimessä halunnut millekään "kallonkutistajalle", mutta nyt oli tilanteemme niin vakava (miehelläni on ollut toinen nainen 15 v ja olin eroamassa) että hän itse etsi terapeutin ja meni sinne ensin, minä vasta sen jälkeen hänen kehotuksestaan. Toki olin sanonut hänelle, että vaadin että hän menee terapeutille.
Meilläkin menee hyvin keskenämme, paremmin kuin koskaan, mutta vähintään kerran tunnissa mielessäni on se kuinka minua on petetty ja minulle valehdeltu.
Haluaisin edelleen tavata tämän naisen, hän on kieltäytynyt eikä suostu puhumaan kanssani. Olen sanonut tämän täällä foorumissa aikaisemminkin "nautin tästä huomioinnin kohteena olemisesta niin kauan kuin sitä kestää, toivottavasti se ei lopu", mutta katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. Meillä on nyt kulunut 5 kuukautta tapauksen ilmitulosta. Edelleen voin huonosti, itken useaan kertaan viikon aikana (ennen päivän aikana, edistystä siis 🙂 olen surullinen ja masentunut, en vieläkään saa oikein mitään tehtyä kotona. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan.

Hei 🌻🙂🌻
Minä olen käynyt yksin kahdella, jo varttuneemmalla, miespuolisella psykiatrilla ja olen suht' tyytyväinen ollut.
Kyllä psykiatri esittää kysymyksiä ja myös kommentoi sanomisiani.
Olin todella pettynyt, ettei mies lähtenyt mukaan. Päällimmäisenä on tunne, että hän salaa jotai, minkä pelkää terapiassa paljastuvan. Ehkä hänellä on ollut avioliiton ulkopuolisia suhteita enemmänkin, kuin tiedossani olevat??? Vai voiko tosiaan olla niin, että hän karttaa yksityisasioiden puhumista kolmannelle henkilölle. Olen joskus huomannut, että mies ei aina kommunikoi vapautuneesti esim.ns.puolituttujen kanssa. Hänen olemuksensa ja äänensävynsä muuttuu virallisen kuuloiseksi.
Mutta: se, että meillä on nyt keskusteluyhteys, parantaa oloani selkeästi. Kerroin miehelleni, että minun on vaikeaa puhua hänelle aremmista asioista, koska hän itse ei niistä koskaan puhu. Myöskään omaa heikkouttani en uskalla näyttää hänelle.
Joskus nimittäin hän on käyttänyt puheitani minua vastaan ikävällä tavalla.
Minulla on tunne, että mies suhtautuu minuun alentuvasti; usein hän sanoo, että "ei kai sitä saa nukuttua, jos yökaudet miettii turhanpäiväisiä asioita."
Asioita, jotka ovat minulle ja psyykkeeni tasapainolle tärkeitä.
Tästä tuli nyt tämmöinen "avautuminen" suhdetta hiertävistä asioista.
Vielä senverran, että usein mies sanoo, että "kyllä hänkin miettii asioita mutta pitää ne omana tietonaan. Ikäänkuin vaikeneminen olisi kultaa ja puhuminen hopeaa 😭

Meillä ensimmäinen pettäminen tuli ilmi kohta 6 vuotta sitten. Se tuli täytenä yllätyksenä. Suhde kesti muutaman viikon jonka aikana seksiä kerran. Päätimme kuitenkin pysyä yhdessä ja saimmekin suhteemme takaisin. Tätä seurasi puolisen vuotta oikein ihanaa aikaa jonka jälkeen mieheni sairastui vakavasti. Hän oli vakavasti sairaana ja poissa tyoelämästä puolitoista vuotta ja vietti lähes koko ajan neljän seinän sisällä. Kun mieheni sitten vihdoin parani hän kävi läpi jonkinlaista kriisiä kaiken jälkeen. Hän pystyi taas vihdoin tehdä mitä halusi. Tämä sitten johti hullaantumiseen ja n. 5kk kestäneeseen suhteeseen hyvin nuoren naisen kanssa. Olin aivan rikki ja masentunut. Rakastin kuitenkin miestäni, yritin ymmärtää tilannetta ja hulluudessani halusin edelleen jatkaa suhdettamme. Menimme lopulta pariterapiaan ja se todella toimi. Suhteemme oli kuin uusi! Tulin yllätykseksemme raskaaksi ja ensimmäinen vuosi lapsen syntymän jälkeen oli ihanaa vaikkakin raskasta toki vauvan kanssa. Seksiä suhteessa ei tässä vaiheessa ollut ja edelleenkin hyvin harvoin. Nyt kuitenkin viimeisen parin vuoden aikana rakkauteni mieheeni on kuollut. Vanhat asiat painavat mieltä ja vuosi sitten mieheni taas ihastui harrastusten parissa naiseen. En tiedä kuinka pitkälle menivät ja itse asiassa minua ei enää edes kiinnosta. Olemme oikeastaan yhdessä vain olosuhteiden pakosta ja lapsen vuoksi. Suhteesta on vaikea lähteä, mutta tiedän sen kyllä olevan ainoa oikea vaihtoehto. Emme ole kumpikaan onnellisia. Rakkaus mieheäni kohtaan piti minut hänessä kiinni pettämisien läpi ja se minkä en ikinä uskonut olevan mahdollista tapahtui - rakkaus vaan kuoli ajan saatossa. Tämä on varmasti osittain jatkuvien pettämisien syy ja koska en vain enää pysty luottamaan mieheeni. Ennen olin aina halukas seksiin (mies tosin ei), mutta viimeisten vuosien aikana mieheni ei enää kiinnosta minua seksuaalisesti - itse asiassa päinvastoin. En pysty enää edes luonnollisesti halaamaan häntä saati suutelemaan. Ja silti tästä tilanteesta on vaikea lähteä ☹️

Teille jotka kärvistelette tuoreen pettämisen kanssa voin vain todeta, että vain aika auttaa ja kertoo kestääko suhteenne. Itselleni pettämisen käsittely tuli vuosien aikana helpommaksi ja muut naiset eivät olleet enää päässä jatkuvasti. Pettämistä seurasi monia ihania vuosia, vaikka niitä vaikeitakin oli yhtälaisesti. Itselläni tarina ei ehkä pääty onnellisesti, mutta monille teille loppu voi kuitenkin olla toisenlainen.

Minulla on aika hyvät kokemukset pariterapiasta. Minulla ja miehelläni on omat terapeutit ja molemmat ovat psykologeja, he ovat onneksemme vielä pariskunta. Meillä on ollut myös yhteisiä tilaisuuksia 2 kappaletta. Viimeisin yhteinen tapaaminen viime viikolla oli aika rankka mutta hyödyllinen. Mieheni on avautunut ja oppinut puhumaan. Minä olen aina ollut liiankin kova puhumaan kaikista ongelmistamme ja se on rasittanut miestäni koska hän ei ole osannut ottaa vastaan eikä myöskään vastata. Nykyään meillä ei ole asiaa mistä emme puhuisi, PAITSI se mitä oikein tapahtui 15 vuotta sitten, miksi mieheni hakeutui toisen naisen seuraan ja tapasi häntä useita kertoja vuodessa viime joulukuuhun asti. Tähän en ole saanut vastausta.
Edelleenkin haluan tavata tämän toisen naisen enkä luovuta tästä asiasta sillä uskon että minun on mahdotonta koskaan luottaa mieheeni ellen pääse tämän naisen kanssa keskustelemaan.
Elämämme sujuu yhdessä paremmin kuin koskaan, nautin tästä siinä määrin kun pystyn, sillä masennuksia ja unettomuutta on edelleen joka viikko. Oi että tämä on hurjaa, selviääköhän tällaisesta koskaan. Tapahtuu sitten mitä tahansa niin ainakin olen yrittänyt ja uskon että olen myös tehnyt kaikkeni sen eteen että liittomme voi jatkua.

Hei, olen todella kiitollinen kaikista kommenteista. Paljon yhtäläisyyttä löytyy. Tiedän, että menneiden vatvominen ei auta asiaa, mutta minkäs teet, kun asia tulee mieleen eri yhteyksistä. Meilläkin mies pitää minua kuin kukkaa kämmenellä. Hän huomaa heti, jos jokin asia vaivaa. Hengitykseni muuttuu erilaiseksi, kasvojen ilme samoin. Koska hän huomaa, että minua alkaa ahdistaa, niin hän itse tulee surulliseksi ja huono omatunto alkaa vaivata. Kierre olisi katkaistava. En vielä täysin pysty luottamaan mieheeni vaikka hän vannoo ja vakuuttaa ettei tilanne toistu. Haluaisin uskoa tähän.

Terapiaan hän ei suostu. Hänellä on vaikea lapsuus ja jo senkin takia olisi hyvä hieman kaivella asioita asiantuntijan kanssa. Omasta mielestään hänellä ei ole ongelmia. Ei halua muistella ikäviä asioita. Hänellä ei ole paljon harrastuksia eikä ystäviä paitsi ne, jotka liittyvät työhön. Hän on myöntänyt, että keskustelee mieluummin naisten kuin miesten kanssa. Itselläni on aina ollut paljon ystäviä. Käyn heidän kanssaan syömässä, teattereissä ym. Mieheni kertoo mielellään mielipiteensä muista, yleensä se on negatiivinen. Olen pannut merkille, että hyvin usein hän kommentoi toisten ulkonäköä. Käsitykseni mukaan hänellä on ikäkriisi (on n. 50).

Olisi varmaan hyvä mennä edes yksin terapiaan, että saisin negatiiviset tunteet purettua ja apua tähän tilanteeseen. Nyt olo on kohtuu kevhyt ja hyvä. Viikon verran oli todella ahdistunut.

Hei lämminverinen ja mariella (ja muutkin), kirjoitatte terapiassa käynneistä: olen itse nyt ollut kerran ja mieheni kerran terapeutin luona juttelemassa. Seuraavaksi pitäisi mennä yhdessä. Minua terapeutin kanssa juttelu jotenkin autti vähän aikaa, mutta nyt on taas masentunut olo. Mieheni ei käynnistään juuri jutellut, olisin halunnut jutella siitä mutta hän ei. Jotenkin on taas vaan sellainen olo, että miksi edes yritän enää...emme me mieheni kanssa ihmisinä enää muutu, sellaisia olemme kuin olemme. Eli meillähän oli myös 15 vuoden pettäminen miehen puolelta, ja minä en nyt vaan siitä asiasta yli pääse. Se oli viimeinen pisara ilmeisesti. Olisin vielä varmaan kaiken muun jaksanut: sen että mies ei juuri kotihommiin osallistu ja elää kuin hotellissa eli minä passaan ja palvelen ja hoidan asiat. Olen kyllästynyt siihen, että vain minä "annan" eikä toinen anna mitään takaisin vaan tekee vain mitä haluaa ja mikä hänestä on hauskaa.
Lämminverinen, kirjoitit että pettäminen on mielessäsi usein, niin minullakin joka päivä vaikka selviämisestä on jo kolme vuotta aikaa! Ei tällainen kaksoiselämän paljastuminen unohdu, en usko että koskaan. Jotenkin minulla on ainakin sellainen olo, että en tunne enää miestäni ja tuntuu, että olen elänyt jonkun haaveihmisen kanssa, ihmisen jota luulin toisenlaiseksi...Ja silti, tässä sitä ollaan, enkä osaa lähteäkään. Yli 40 vuotta kun on toisen kanssa ollut, niin lähteminen on vaikeaa. Kaikki muuttuisi ja jäisi yksin, mikä pelottaa. Mutta ei tämäkään mitään elämää ole. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään puhevälejä, ei seksiä, ei mitään yhteistä tekemistä muuta kuin lastenlasten hoito silloin tällöin. Olen työtön ja mieheni jäi tänään eläkkeelle eli saa nähdä mitä tästä nyt tulee kun olemme molemmat kotona?!?!?!?