En ymmärrä, miten juuri tänään muistin tämän kanavan?! Kun luin viestisi lemonice, vaistomaisesti kädet lennähti suulle. Ei minulla ole mitään hätää, ei väkivaltaa, ahdistaa vain, mutta sinä! Kuten muutkin tuossa edellä: häivy ja äkkiä!!! Sinulla alkaa jo hämärtyä se, mikä on siedettävää. Voi jos voisin niin tulisin ja hakisin sinut pois. En halua lukea teistä seuraavaksi Iltasanomien lööpeistä. Oikeesti. Aikuisten oikeesti.

Lemonice2!
Mitä kuuluu nyt? Olet usein mielessäni ja olen odottanut jotain kuulumisia elämästäsi? Toivottavasti asiasi ovat nyt paremmin?😐🙂👍

kiitos, hieman paremmalla tolalla ovat asiat olleet nyt. kyllä tosiaan jonkin asteista todellisuuden hämärtymistä mulla varmaan on. kun on vaikka viikko riidoitta, niin tuntuu että meillähän menee loistavasti. mutta tuo aiempi, onneksi ja luojan kiitos noin huonosti meneminen, suoranainen väkivalta ei ole kovinkaan yleistä. enemmänkin se on yleensä henkistä laatua, itsetunnon ja minuuden nujertamista.

asutko boa edelleen kotona?

Riski!
Voi kuinka tutulta sun tekstisis vaikuttaa.Minunkin ex erittäin kome ja miellyttävä ihminen.Niin kauan kuin kaikki menee hänen pillinsä mukaan,mutta kun toisella onkin oma mielipide...Varsinkin vaimolla tai lapsilla...sitten alkaakin vaikeudet.
Olin vankina omassa liitossani.En käynyt missään ei ollut ystäviä,kun mies ei tykännyt.Kyttäsi minun menemisiä,soitteli perään.Äitinikin ihmetteli,että miksi se soittelee jatkuvasti.Mies kyttäsi minua kuin omaisuuttaan.Sellaista jaksoin 20v,aika pitkä aika.Ja jattelin jaksaa niin kauan kunnes nuorinkin olisi ollut täysi-ikänen.En vain jaksanut.aina olin syyllinen kaikkeen.Minua ei muistettu milläänlailla merkkipäivinä,kukan kukkaa en mieheltäni saanut,ei helliä sanoja tai kehumista.ainoastaan negatiivista palautetta tekemisistä,sanomisista ja ulkonäöstä.Aloin uskoa olevani maailma tyhmin ja rumin nainen.
Sänkyelämä sujui eroon asti,loistavasti!Miehen komeus ja hyvä seksielämä antoi voimaa jaksaa,mutta...viime syksynä tapahtui käänne..Lähdin.Mies sekosi täysin,ei millään tajunnut,että minä tyhmä nyhverö uskalsin lähteä.Uskotteli itselleen,että lähdin miehen mukaan.olen kuulemma niin hyväuskoinen,että minut on helppo puhua ympäri!
Lopullisen eron haki ex itse,toisen naisen takia.Itse olisin vielä jaksanut yrittää.Erillään asuminen sai minut vahvaksi ja uskon,että olisin paremmin jaksanut vahvan miehen kanssa elää.Hän valitsi uuden suhteen.On kuulemma mennyt luotto minuun ja on helpompi aloittaa uuden naisen kanssa puhtaalta pöydältä.Voihan se niin ollakin.Ex pärjäsi myös taloudellisesti.En halunnut,että entinen koti menisi myyntiin.Sain pienen kipurahasumman.Sekin on mennyt lasten elättämiseen.Seuraavaksi varmaan menetän lapseni hänelle.Silloin hänen kostonsa on täydellinen.Sen kostonhimoisempaa ihmistä en tunne,kuin ex!
yritän koota itsetuntoni rippeitä tässä.Raha-asiat on päin takapuolta,henkisesti olen ihan rikki.Hirveä huoli lapsista ja heidän jaksamisestaan painaa mieltä.Olen hakenut apua itselleni,ei auta.Olen ihan rikki....Näin pahaa jälkeä voi tunnevammainen ihminen saada aikaan..Ja itse olen liian kiltti,hoitoalala minäkin...sellainen nyhverö☹️

Hei

Pitkästä aikaa taas täällä kirjoittelen. Meillä asiat ovat olleet hyvällä telalla. Huomaan kuitenkin, että tässä uudessa suhteessani pelkään, että tämä uusi yritys tekee saman, kun entinen. Olen tosi valpppaana ja se syö minua. Sen vuoksi minua häiritsee hänen tahattomatkin eleet.Olimme iltaa viettämässä viikolla ja siellä sain katseita muilta miehiltä. Mieheni seurasi minun toimintaani, mutta hänellä ei ollut mitään sanottavaa, kun en ollut huomaavinanai katseita, joita sain. Minua ei hivellyt nuo yhtään, koska niillä ei ole mitään merkitystä minulle. Oli vain jännä huomata, että vaikka mieheni oli takanani, tosi lähellä, eräskin mies meni ohitseni ja tuli niin läheltä, piti käsivarttani tovin, jäi siihen eteeni oikein seisomaan. Oli kanssa yksi niistä hyvänäköisistä ja kuvitteli ilmeisesti sen verukkeella voivansa olla, miten tykkää. Maailma on muuttunut ja todellista rakkautta ei ole ja sitä kuitenkin etsitään. Minä itse koen nyt, että olen löytänyt rakkauden ja luotan omaan tunteeseeni siitä. On hyvä olla, kun ei tarvitse miettiä, olisiko joku yritteliäs se mahdollinen.
Minun ei tarvitse etsiä, kun tunne, nimeltä rakkaus asuu nyt minussa. Oikeastaan se, että itse rakastan antaa varmuuden, vaikka pelko loukatuksi tulemisesta onkin läsnä. Minulla on huono itsetunto entisen mieheni käytöksen vuoksi ja olin kauan yksin, kun en uskaltanut rakentaa mitään, sillä minä luulin olevani kaikkeen syypää. Niinpä nykyisessä suhteessani pelkään ja rakastan yhtäaikaa. Joskus pelkoa on vähemmän, mutta joskus se vyöryy päälle. Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa, joka kuitenkin kokee aiheettomina ajatukseni ja ihmettelee, mistä ne nousevat.

Minun lapsuuden kodissani minulla ei ollut isää ja äiti oli tunnekylmä ihminen. Hän kasvatti jo pienenä minut syyllistämällä. Olen ollut aina syyllinen ja sen vuoksi olen hoitoalalla, saadakseni vastauksen, että minua ei kannattaisi syyttää. Jos joku sitten sen kuitenkin tekee, olen valmiina ottamaan syyt niskaani ja minusta tuntuu, ettei kannata puolustaa itseään, koska se olisi turhaa. Aivan kun olisi helpompaa suostua syylliseksi, jotta asia olisi sitten ratkaistu. On niin tuttua syyllisyys, että sitä suorastaan pitää luonnollisempana, kun sitä, ettei tarvisi olla syyllinen. Huomaan sen myös työyhteisössäkin. Olin pienenä syyllinen, kun äiti syytti. Sain syyllisyyden siitäkin, että olin tullut hänen riesaksi. Sitten löysin miehen, joka oli niin erinomainen, että syyllisti minua niin päljon, että yritin aina parempaan, kuullakseni taas, miten kelvoton olenkaan. Nyt työyhteisössä olen aina sillä kannalla, että kai se on minun syyni tämä ja tämä. Ainoa, joka ei tällä hetkellä syytä, on omat lapseni ja nykyinen mieheni. Olen siis onnellinen, mutta vartioin kaikkea. Vartioin ja ennakoin, että voisin ehkäistä epäonnistumiseni nykyisessä kodissani. Olen ilmapiiripuntari joka paikassa ja ainoa syy siihen on se, että MINULLE LIIAN USEIN JA MONEEN KERTAAN OSOITETTIIN, ETTÄ SE OLET SINÄ. Tässä pieni tuotos siitä, mikä sattuu, mutta joka on tehnyt minusta myös ihmisen. Se on tehnyt minusta ihmisen, joka kulkee aistit pinnassa- kaiken aikaa.

riski kirjoitti 27.07.2007 klo 12:38:

Hei
On hyvä olla, kun ei tarvitse miettiä, olisiko joku yritteliäs se mahdollinen.

Se on tehnyt minusta ihmisen, joka kulkee aistit pinnassa- kaiken aikaa.

Hei riski, pitkästä aikaa. Huolestuin kovasti näistä viimeisistä sanoistasi. Kyllä, onhan se hienoa kun on tehnyt valintansa, ei tarvitse enää huhuilla. Mutta onko se valinta ollut oikea? Anteeksi, että sanon näin suoraan, mutta minusta kaiken kirjoittamasi jälkeen tuntuu, että puolustelet ja perustelet itsellesi jotain, minkä tiedät sisimmässäsi olevan haitaksi Sinulle. Anteeksi.
- boa

mä sitten sekosin. olen yrittänyt koota kaikki tuntemukseni ym ja tajuta että mikä mulle tuli, muttei onnistu. olin monta viikkoa kipeä, sitten en enää saanut edes syötyä enkä muistanut juoda. mahtoiko nestehukka aiheuttaa sekavuuteni? muutamaan päivään, viikkoon en tajunnut omasta olotilastani mitään. hoidin kyllä lapset, tein ruoat, siivosin yms, kuuntelin haukkumista ja halveksuntaa, mutta kuitenkin niin sekaisin kuin voi olla. paniikkikohtauksia oli ensimmäistä kertaa, valtavia pelkokohtauksia ym. nyt olo on epävarma, pelkään uutta sekoamista, että kadotan itseni uudelleen. varmaan pitää ottaa jokin lääkitys ahdistukseen tai johonkin.

mullakin on hoitoalan koulutus, ja luultavasti pitäisi aloittaa jonkinlainen työelämä puolen vuoden sisällä, siihen mennessä pitäisi saada jostain voimia että ylipäänsä pystyisi. varmaan se hyväksi sitten on, jos pääsee sisälle johonkin työyhteisöön. mies tästä jo syyllistää, ei pitäisi mennä töihin.

voi jessus. en voi muuta sanoa kuin että on aivan uskomatonta ja sitä mitä pelkäsinkin: miehen psykiatrinen sairaanhoitaja on sitä mieltä että miehen kyllä pitäisi tulla kertomaan minun vastaavalle hoitajalleni, että kuinka vaikeaa ja mahdotonta mun kanssa on keskustella ja sopia ongelmista sun muusta. hän yrittää ja tekee kaikkensa mein parisuhteen korjaamiseksi ja mä saan hysteerisiä kohtauksia, uhkailen tappaa hänet, tai välillä itseni. ravaan hulluna ja luulosairaana lääkäreissä yms.

onhan tossa tottakin, osittain. mutta miehen keskustelu...tuntitolkulla päänaukomista ja jankuttamista asioista jotka selvänä kumoaa johtuneenkin jostain muusta kuin musta. sylkemistä, potkimista ajottain. yhä uhkaavampaa käytöstä, nyt käteni on mustelmilla ja olin tyhmä kun en sitä hoitajalleni näyttänyt.

ja kuten viimeksi kerroin, lääkäreissä siitä syystä juoksin ja on ihme että selvisin enkä ole missään suljetulla osastolla... ja hoidin jopa lapseni, siinä kunnossa! ja mies keskusteli sinäkin aikana kanssani ja oli tosi vaikeaa toipua ilman apua ja tukea ja mies ei tajunnut yhtään mikä oli homman nimi.

kun mies osaa olla niin hurmaava...mun on itsenikin vaikeaa uskoa että asiat on niin kuin mä ne koen. hoitajani pelkää että kadotan itseni kokonaan, ja mä pelkään että se on jo tapahtunut. vuosikaudet olen yrittänyt tehdä kaikki asiat niin kuin mies haluaisi ettei vaan tarttisi haukkua, itkenyt salassa ja lakannut nauramasta. kun naurunikin ärsytti, mahdollinen ilon tai onnen ilmaisu korosti hänen kurjaa oloaan. ja nyt en enää edes osaa nauraa, en osaa vapautua, vaikka jostain ihmeen syystä olisin satojen kilometrien päässä hänestä, ajatukset kulkee siinä että miten mies haluaisi mun toimivan. en osaa olla enkä uskalla olla itseni. ja se pelottaa. ja varsinkin tosta syystä ei ollut hyötyä häipyä täältä. en pystynyt pysyyn poissa en pystynyt olemaan minä erillisenä olentona.

saakohan tosta nyt mitään tolkkua mitä yritän kertoa?

Kukkuu

Olen ollut töissä, paljon, paljon, paljon. Nyt olen yksin taas kotona ja päätin kierjoittaa. Boa sinä ihmettelit sanojani. Niin, olenhan minä mettinyt, että kun olen miehen saanut, olen menettänyt paljon ystäviäni. Minä en vain ole ollut heidän kanssaan tekemisissä. Mitään riitaa ei ole mutta en vain ole halunnut uhrata aikaani heille, kun on tuo mies.... No, onhan se niin, että niinhän siinä aina käy, mutta että näin totaalisti. Nyt, kun heistä osa sai kuulla, että olen yksin kotona, he soittelevat sieltä, sopiakseen kanssani aikaa. Onhan se kiva huomata, mutta hävettää kamalasti, kun näin selvästi näkyy, ettei heillä ole asiaa luokseni, jos mies on lähipiirissä. Mieheni ei ole suoraan kieltänyt, mutta antanut ymmärtää, ettei jaksaisi kattella akkalaumaa pirtissämme. Hän kuulema tulisi mustasukkaiseksi.

Minä olin niin kauan yksin aikoinaan, kun lapset olivat pieniä, että suorastaan iloitsen siitä, että minulla on kumppani, jonka kanssa voi jakaa ja jonka kanssa voi myös riidellä.

Miten sinä boa olet saanut asiasi järjestymään? Oletko vielä ihmisen kanssa, jota kutsutaan lastesi isäksi ja sinun mieheksesi? Toivon, että olet löytänyt hyvän ratkaisun, joka kannattelee sinua. Meidän kaikkien on aina hyvä tehdä päätös, joka kuitenkin kantaa ja antaa voimaa. Oli se sitten kuinkla pöllö ratkaisu hyvänsä, niin se on kuitenkin se ainoa vaihtoehto. Tämä elämä kantaa minua, vaikka olenkin huomannuut, että vaikka mieheni on ns. kiltti kuin taivaan lammas, on siellä sisimmässä myös pahuutta, jota sylkee aika-ajoin imoille. Elämä ei ole kellekkään helppoa ja sen vuosi kannattaa elää omaa elämäänsä, vaikka kuinka rakastaa.Kaikkea ei kannata kertoa, eikä näyttää, vaan olla vähän kuin vieraskorea jopa omille lähimmäisilleen. Odotan sinulta viestiä ja mitä ajattelet näistä ajatuksista. Sanokaa muutkin jotain. Kannattaa lukea tuo edellinen viestini. Se kertoo kaiken. On raskasta olla korvat koko ajan kuuntelemassa, mtä kuuluu ja on raskasta yrittää heiluttaa koko ajan häntäänsä, kun ei ole oppinut muutakaan. Mutta että tulla sen kanssa toimeen, se on elämän peruskysymys ja kaikkien meidän mietittävä omalla kohdallaan mitten pärjätä, kun on huolta.

riski kirjoitti 29.10.2007 17:43

Elämä ei ole kellekkään helppoa ja sen vuosi kannattaa elää omaa elämäänsä, vaikka kuinka rakastaa.Kaikkea ei kannata kertoa, eikä näyttää, vaan olla vähän kuin vieraskorea jopa omille lähimmäisilleen. Odotan sinulta viestiä ja mitä ajattelet näistä ajatuksista. Sanokaa muutkin jotain. Kannattaa lukea tuo edellinen viestini. Se kertoo kaiken. On raskasta olla korvat koko ajan kuuntelemassa, mtä kuuluu ja on raskasta yrittää heiluttaa koko ajan häntäänsä, kun ei ole oppinut muutakaan. Mutta että tulla sen kanssa toimeen, se on elämän peruskysymys ja kaikkien meidän mietittävä omalla kohdallaan mitten pärjätä, kun on huolta.

Kukkuu itsellesi! Anteeksi kovasti, kun en ole täällä käynyt piiiiitkään aikaan. Ihan ensiksi: olen edelleen huolestunut kirjoituksestasi. Sanot, että "kannattaa elää omaa elämäänsä vaikka kuinka rakastaa" ja samaan hengenvetoon kerrot heiluttavasi häntääsi... Elä sitten! Minulle tuli tunne, että ravistelet minua, mutta minäpä ravistelenkin sinua. Hienoa, jos olet onnellinen, tyydyt kompromissiin, mutta minusta sinun ei esim. pitäisi valita lasten ja miehesi välillä. Minusta kuulostaa, ettet taida kuitenkaan olla onnellinen. No niin, pata kattilaa soimaa. En ole yhtään parempi. Toisen ahdinko on aina helpompi hahmottaa kuin omansa.

Jaa minä. Olen pohtinut ja punninnut ilta- ja yötolkulla ja lopulta kerännyt energiaa tositoimiin. Olen eronnut. Virallisesti vapaa! Minulla on oma asunto! Kaikki on vielä vaiheessa ja paljon vielä tekemättä, mutta valoa tunnelin päässä. Voi ne olla junankin valot.

Mutta helppoa ei ole ollut, eikä ole vieläkään. Hävettää suorastaan, kuinka hädän hetkellä tartuin tänne ja kun sain itseni jotenkin selville vesille, unohdin teidät. Anteeksi. Muistin nyt, nyt juuri, kuitenkin 🙂 Kuten monet muutkin ovat todenneet, tästä foorumista ON apua. Toivoisin, että ehtisin ja voisin enemmän surffailla täällä ja ehkä olla jollain tavalla avuksi muille. Kuitenki Riski, jos vielä satut tämän viestin näin pitkän tauon jälkeen näkemään, kiva jos vastaat jotain. Sen vuoksi muistan käydä kurkkaamassa aika ajoin ! 🙂👍

hei Boa.Ihana kuulla että olet jo voiton puolella.Itse olen vielä parisuhdehelvetissä kiinni.Unelmani ja rakkauteni on murskattu.koen henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja en saa voimia,jotta pääsisin pois.Luen innolla kertomuksia,joissa kerrotaan miten ihmiset ovat selvinneet.Sinulle todella paljon onnea ja halaukset minulta.

viesti Rukkaselle
Yritä sinäkin päästä pois huonosta suhteestasi.
Olet hyvin arvokas ja tärkeä ihminen.
Hae apua.

Hei tulin moikkaamaan kun tuli tänään voimaton olo kuopuksen kanssa eräässä "kasvatustilanteessa". Ei kuulu tähän viestiketjuun, joten ei siitä sen enempää.

Rukkanen, parkanen, kiitos viestistäsi. Voisinpa rohkaista sinua ja kaikkia muitakin kärsiviä tekemään jonkin pienen askeleen, mikä veisi sinua väljemmille vesille. Usko pois, asiat järjestyvät kuin ihmeen kaupalla, mutta eivät itsekseen. Ne vaativat edes pienen pienen hieman radikaalin tempun, jotta uudet uomat löytyvät. Kokeilepa vaikka tällaista ratkaisupolkua (taitaa olla Ben Furmanin juttuja):
http://www.reteaming.com/what%20is-fin.html

Helpotuksen, elämänilon ja itsensä takaisinsaamisen riemu on kaiken vaivan arvoista, vaikka pitkään prosessi voi kestää (minullakin erohakemuksesta yli vuosi, eikä kaikki asiat vieläkään ole selvitettyinä).
Hyviä energioita kaikille 🙂🌻

Hei!
Kirjoittelimme samankaltaisesta tilanteesta tänne noin vuosi sitten. Minäkin olin 12 vuotta naimisissa persoonallisuushäiriöisen alkoholistin kanssa. Onneksi hän lopulta tunnusti käyneensä katoamisreissulla vieraissa, niin sain voimaa eron hakemiseen. Erosta nyt vuosi ja ex on uudelleen kihloissa... voin vain sääliä seuraavaa hyväuskoista uhria.

Itse olen elänyt lasten kanssa tasapainoista elämää, johon ei enää kuulu itku ja valvotut yöt. Tuttavat kyselevät mitä minulle on tapahtunut kun olen kuin puhjennut kukkaan... niin mitä...
Toisen ihmisen taakka syö psyykkeen lisäksi fysiikkaa. Tämä palsta ja teidän kokemusten jakaminen auttoi vaikeimman yli. Parasta oli huomata, että meitä alistettuja ja hyväksikäytettyjä äitejä on paljon. En siis ollut poikkeava. Erityisesti lohdutti myös huomata, että tilanteesta voi selvitä kun siihen löytää keinot ja voimaa.
Hyvää jatkoa sinulle boa

t: ystäväsi ruuth

Hyvät kanssaihmiset 🙂

Lueskelin juuri koko tämä pitkän ketjun kirjoitukset ja löysin paljon upeita tekstejä. Heräsin huomaamaan kuinka aikaa on vierähtänyt sen käynnistämisestä ja miten tutulta se ajan ja elämän (hukkaan)kuluminen tuntuukaan sellaisessa parisuhteessa joka hallitsee elämää negatiivisella tavalla. Minä olen neljäkymppinen nainen ja elän kolmannessa pitkässä suhteessa. Ensimmäisestä minulla on kaksi aikuista lasta, toisesta 7 vuotias iltatähti ja kolmannesta masennus. Ensimmäinen (avioliitto) kaatui nuoruuteen, molempien kypsymättömyyteen ja miehen juomiseen. Toinen (avoliitto) loppui miehen väkivaltaisuuteen ja toisiin naisiin... en tiedä vielä mihin tämä nykyinen päättyy ja päättyykökään, edellisiin verrattuna nyt käsissäni on uusioperhe, miehen keskivaikea narsismi ja tietysti omat kokemukset ja kolhutkin.

Menneet siis menneitä, nykyisyys ja tuleva on elettävä. Meidän suhde on kohta kuusi vuotta vanha ja miehen käyttäytymisen syyt ovat selvinneet minulle vasta loppukeväästä. Siis monta vuotta olin hänelle mahdollistaja ja ns. lähde, joka ei tajunnut totuutta rakkauden sokaisemin silmin. Nielin pettymykseni ja pahan oloni kerta toisensa jälkeen milloin mistäkin asiasta; hän ei keskustele vaan päättää, ei sitoudu vaan vaatii, ei tee itse väärin vaan syyttä muita, ei ota minua huomioon vaan kääntää selkää ja häipyy "omiin hommiin"..☹️

Hyvillä hetkillä olen ladannut akkuni jaksaakseni uudet pettymykset. Nyt niistäkin alkaa karista ilo ja hyvyys. Olen lukenut paljon kevään jälkeen persoonallisuushäiriöistä ja narsistisista ihmisistä. Aika lohdutonta tosiaan, uskoa paremmasta ei juurikaan anneta. No mitä sitten pitäisi tehdä? Erota ja unohtaa? Olen lähtenyt aiemmin kahdesta huonosta suhteesta, ensimmäisestä omin avuin ja toisesta virkavallan avulla, tiedän, että pysyt nytkin jättämään mieheni jos näin päätän.

Yksi myönteinen asia tähän väliin: Mieheni käy nykyisin terapiassa (arvatkaapa monta sataa kertaa häntä sinne patistin), nyt viidettä kuukautta, mutta prosessoi siellä siis kuusi vuotta sitten päättynyttä pitkää avioliittoaan.🙄 hyvä esimerkki narsistisuudesta ja piiiiitkästä vihasta ja katkeruuteen taipuvaisuudesta. Toivon, että hän jatkaa tätä tietä ja pääsee terapiassa vaiheeseen: nyt ja huomenna.

Tämä näyttäisi olevan useimmiten niinpäin, että mies narsisti ja nainen mahdollistaja, näin ainakin tulkitsin tässä viestissä tilanteen olevan kirjoittajilla. Olisi hienoa kuulla miten pärjäätte ja oletteko löytäneet ratkaisuja ongelmiin.. minä lähtisin lätkimään heti, jos tietäisin, että löydän täysjärkisen miehen itselleni.. eijei älkää tulkitko yksinäisyyttä kammoavaksi. Tähän ikään mennessä ja kolmesta suhteesta huolimatta yh-elämää on tullut vietettyä... hetkinen siis 7 vuotta eikä se siis pelota.

Kuulolla ollaan ja kyselkää jos jokin jäi ihmetyttämään 😳