Heissan ystävät,

ajatukset arkartelee ko asioissa ihan päivittäin ja eräs pohdittaa erityisesti; onko kellään kokemusta siitä kannattaako narsistiselle puolisolle kertoa havainneensa/epäilevänsä tälläistä häiriötä hänessä? Miten reagoi? millaisia kokemuksia on?

Lomaa odotellessa kesäiloa kaikille 😀

Hei

Kysyit kannattaako kertoa? Riippuu häiriöstä. Jos puhut narsismista sellaisenaan, kun se kansankielessä tunnetaan, ei ulkopuolisen sanominen auta - narsisti ei tunne itseään millään tavoin sairaaksi tai käytökseltään epänormaaliksi - päinvastoin; useimmiten saat syyt niskaasi entistä enemmän.

Suosittelen lämpimästi pohtimaan jonkun ulkopuolisen (mielellään sellainen, jolla on vaitiolovelvollisuus) tilannetta ja miettimään parisuhteen tulevaisuutta.
Itselläni ehti tulla 20 vuoden kokemus parisuhteesta narsistin kanssa ja voin sanoa, että vaikka edelleen on tosi hankalaa niin olen helpottunut, että pääsin eroon ex-puolisostani. Sairastuin itse siinä vakavasti. Itseäni on auttanut terapia ja etenkin se, että olen voinut katsoa tilannetta vähän kauempaa. Suurin ihme on se, että olen ylipäänsä edes hengissä, samoin lapset. Jos et kuulu narsistin hoviin, olet vihamies ja saat todella tuntea sen nahoissasi.

Hei vaan ja kiitos kommenteista. Mukavaa, että tämä vanha ketju on herännyt uudelleen henkiin 🙂
Valentinas: vastauksena Ohikulkijaa peesaten, juu ei. Vaikka kuinka esittäisit todisteita häiriöiselle, ei se usko. Suosittelen lämpimästi Jorma Myllärniemen kirjaa "Narsismi - voimavara (ja jotakin, en muista otsikkoa tarkalleen). Tuo kirja auttoi minua ymmärtämään paljon ongelman luonteesta ja antamaan sillä tavalla periksi, että on asioita, joita en voi muuttaa. Kirja auttoi myös tajuamaan, että ei tuo ihminen pahuuttaan ole sellainen kuin on, se ei vain kerta kaikkiaan ymmärrä tekevänsä väärin. Turha on tuuleen silloin huutaa.

Seuraavana kotiläksynä meille kaikille lienee se, että miten pystyisimme olemaan haksahtamatta uudelleen johonkin ah niin viehättävään, mutta niin ongelmaiseen... Itse ainakin vedän magneetin tavoin kaikkia ongelmaisia puoleeni. Huoh.

Hei ohikulkija ja boa, kiitos kommenteistanne, olin jo tullut itsekin samaan tulokseen. Boa, kuten kirjoitit, ei narsisti ole paha vaan ymmärtämätön tehdessään pahaa... TOSIN sitä on tosi vaikea käsittää ihan siitä yksinkertaisesta syystä että ihminen NÄHDESSÄÄN JA KUULLESSAAN toista satuttavansa ymmärtäisi tehneensä väärin. Jep, näinhän me "terveet" toimimme ja peilaamme ihmissuhteitamme.

Olen varannut itselleni ajan terapeutille elokuuhun, käyn keskustelemassa ja selvittelemässä päätäni. Jotenkin suhtaudun kumman rauhallisesti tähän tilanteeseen, toimivatko aiemmat elämänkokemukset näin; antavat selkäytimestä tietoisuuden siitä, että voin tehdä asialle ja elämälleni kuitenkin muutoksen mikäli onneton olo jatkuu... Olisiko tässä ydintä keskustelun suunnalle boa, seuraavalle askelleelle?

Riski, jos luet vielä ketjua, olisi tosi kiva kuulla tilanteestasi, joka uusioperheen osalta on tuttua..minulla on myös hankalat välit mieheni tyttäreen (joka ei edes katso minuun päin keskustellessämme ja ollaan tunnettu jo viisi vuotta!!!). Olen "antanut periksi" ajatellen -ei väkisin, kaikkea ei saa toimimaan ja on mielessä käynyt myös katkeran ex-vaimon vaikutus asiaan, tyttö on 13v. Erittäin hankala asia kuitenkin on kun mieheni ei ymmärrä tilannetta (aiemmin ei tippaakaa, nyt ehkä millin) muiden kuin tyttärensä näkökulmasta ja vain syyttää minua tilanteen hoitamattomuudesta 😠

Annywei, hellettä kaikille ja kuulostellaan elämää... ps. luin kirjan narsismista "Miksi aina sinä? Narsismin seitsemän syntiä". Suosittelen kaikille🙂

- val

valentinas kirjoitti 30.6.2008 20:28

Olen varannut itselleni ajan terapeutille elokuuhun, käyn keskustelemassa ja selvittelemässä päätäni. Jotenkin suhtaudun kumman rauhallisesti tähän tilanteeseen, toimivatko aiemmat elämänkokemukset näin; antavat selkäytimestä tietoisuuden siitä, että voin tehdä asialle ja elämälleni kuitenkin muutoksen mikäli onneton olo jatkuu... Olisiko tässä ydintä keskustelun suunnalle boa, seuraavalle askelleelle?
- val

---> Niin, ainakin on tosi tosi hyvä, että olet varannut ajan (tätä kirjoittaessa jo ehtinyt käydäkin terapiassa!), koska on tärkeä pysähtyä todella pohtimaan omaa elämäänsä, miten on ajautunut tilanteisiin jne. Sen takia, ettei ihan helposti toistaisi samoja virheitään ja kuten itse pelkään; ettei taas ihastuisi johonkin "narskuun". Olisi kiva kuulla, miten terapiasessiosi ovat sujuneet ja mitä niistä olet ehkä saanut?

Itsekin olen ihan nyt vasta käynyt psykologin juttusilla, enkä olisi uskonut, kuinka erilaista ja vapauttavaa on puhua ammatti-ihmiselle ja miten paljon voimia antaa parikin ammattilaisen suusta tullut kommentti.

Täälläkin tietysti voisi vierailla useammin.

Olen nyt omituisessa tilanteessa eron jälkeen: en oikein saa vedettyä kunnon rajaa. Tuntuu, että olemme vieläkin jollain näkymättömällä narulla kiinni toisissamme ja aika ajoin tulee tilanteita, milloin huomaan olevani taas manipuloinnin kohteena enkä aina tiedä miten pitäisi pyristellä irti. Mutta valoa päin mennään!

Jaksamisia kaikille!

Hei,

Naimisissa ja suhteessa olen ollut narsistin kanssa. En tosin ole sitä tajunnut aiemmin, kunnes sain kirjan "Sata tapaa tappaa sielu".

Olen niin haavoittunut, kun etsin kaiken latistamisen jälkeen hyväksyntää ja törmäsin toiseen narsistiin. Nyt koen vain syyllisyyttä. Olen siis itsetunto-vammassani imenyt molemmat luokseni.
Varasin ajan seurakunnalta, mutta nyt ajattelin perua sen. Aika on miehelle, enkä tiedä pystynkö luottamaan... Voiko mies tajuta, että nainen heittäytyy avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen saadakseen vihdoinkin rakkautta ja hyväksyntää. Eivätkö kaikki ajattele, että oli vain oikein minulle törmätä uudelleen hyväksikäyttäjään? Ajattelen jopa itse niin.😭

ER

Jee, tässä yksi 20 vuotta yhdessä olleen narsistisen puolison kanssa oleva eukko. Tajusin vasta viime syksynä , millaisen ihmisen kanssa olen naimisissa, narsistinen , 40 v sairaseläkkeellä oleva, viikonloppu juopottelija ja pienillä tuloilla tuleva ja asuntovelkainen ja muitakin velkoja (mies saanut ylipuhuttua minut) Ja nyt olen käynyt puoli vuotta psykologin juttusilla ja eilen kävin seurakunnantyöntekijän juttusilla ja keroin kaikken mitä mulle tuli mieleen, en enään kaunistele asioita tai salaa. Tässä tee jonkinlaista työtä pikku hiljaan, jos joskus jaksaisin lähteä tästä niin rasittavasta suhteesta. Ja miksi olen naimisissa,😐 lähteminen on todella vaikeaa, vaikka tiedän että jos minun ei tarvittisi mennä paikkaan joka on koti tällä hetkellä, vaan voisin mennä todella omaan kotiin ja tehdä asiat sellai kun itse haluaisin, ei tarvitsisi kuulla että keittiö on kuin sikolätti ja että jos olen unhotanut jonkin asian hoitaa, niin siitäkin saan kuulla kunniani ja syyttämisen. Mutta kaikesta huolimatta olen ihmekyllä aika vahva ihminen, vaikka itku onkin herkässä. Mutta nyt etenen pikku hiljaa ja teen työtä sen eteen että jaksan, vaikka välillä mua yritetäänkin nujertaa. Mutta en anna periksi. Ja onneksi on tää palsta minne voi kirjoittaa ja lukea näitä toisten ajatuksia ja kohtaloita, jotenkin nämäkin antavat voimaa jaksaa.🙂🌻 Mutta olen todella huomannut, että kun jakaa ammattiauttajan kanssa noita ajatuksiaan ja että ne tietävät tilanteen, niin kun sitä todellista apua tarvitsee, niin sitä varmaan saakin. Ja puolivuotta todellakin olen käynyt psykologin luona ja kertonut mitä meillä tapahtuu, niin vihdoin ja viimein hän sanoi että mieheni on jonkin asteinen narsistinen ihminen. Jee voitto sekin🙂👍. Mä jotekin odotan sitä viimeistä niittiä , mutta mikä se sitten on 🙄. Seksikään ei enään kiinnosta hänen kanssa, mutta pitää alistua siihen, ettei siitä tule riita.😞 Kait tässä pitää töitäkin tehdä ja onneksi mulla on työpaikka jonne lähteä lepäämään. Joskun tuntuu, että voisi jäädä saikulle, mutta ei sitä vaan viitsi jäädä kotia, kun se yksi piru on siellä. JAKSAMISTA KAIKILLE🙂🌻

Hei! "lähteminen on tosi vaikeaa" ja "pitää alistua siihen, ettei tule riita"... Kylläpä kuulosti tutulta. Onnittelut, että olet päättänyt alkaa huolehtia itsestäsi. Niin pahalta kuin tuntuukin ikään kuin rohkaista päästämään irti, niin näissä meidän tapauksissa se tuntuu enemmän kuin kohtuulliselta. Ammattiauttajan puheilla jotenkin tuntuu, että voi edes hetkeksi heittää omat huolensa taakat toisen harteille, mitä ei esim. ystävien kanssa voi tehdä, ystävien kanssa taakan voi jotenkin toki jakaa (voi psykologi-parkaa, ei ole helppoa hänelläkään 😉 )

Itselläni on nyt taas vähän paskafiilis, koska hyvin alkaneen kesän ja lastenhoidon vuoroviikottelun sujumisen jälkeen mies alkoi taas juoda (syyhän on tietysti minussa) - eikä pysty lopettamaan. Kun viimeisimmän raittiin jakson aikana moni lähipiirissä sanoi toiveikkaana, että jospa nyt, jospa nyt olisi tapahtunut todellinen käänne, minäkin jo melkein aloin taas uskoa. Sitten taas järki voitti ja ajattelin, että tämä pantteri ei pilkuistaan pääse, se on nähty niin monet kerrat jo. En nyt muista paljonko tätä juomisasiaa olen kirjoituksissani sivunnut, mutta se on olennainen osa tätä narsismia ja varsinkin se, että tämä idiootti ei suostu myöntämään juomisesta aiheutuneita ongelmia. Syy on aina jossain muussa kuin juomisessa - esim. minussa.

Kaiken tämän harmistuksen keskellä minua lohduttaa tieto, että tein oikean ratkaisun kun häivyin (koska ei se ihminen todellakaan muutu) ja että onneksi, ONNEKSI, minulla on nyt oma asunto - turvapaikka - eikä tarvitse olla saman katon alla enää ja miettiä miten minä nurkkaan ajettu laboratoriorotta pääsisin labyrintistä pois.

Pystypäin eteenpäin Liina3 ja kumppanit! 🙂👍

Pakko jatkaa kertomusta, voikin toi olisikin vain "jännä" tarina, mutta kun se on totista totta. Perjantaina menin kotia, oli ukko jo pienessä maistissa ja pikkuisen meinas ruveta ärisemään loppu illasta, no lähti paikalliseen kuppilaan ja käski mun hakea/antaa rahaa annoinkin n.13e, siitäkin meinas nousta äläkkä, mutta tyytyi siihen, ja mä tietysti vein n.150m päähän, kun hän vetoaa selkäänsä joka on leikattu 3 kertaa ja oli ehkä siellä n 1.5 h kun soitti hakemaan. Onneksi meni nukkumaan. No lauantai meni siinä kun hän innostui leipomaan (kun osaa tehdä kaikkea....) no mä paistoin pullat, sitten vaihtoi pojan mopoon renkaan, ja sitten tuli tekeään ruokaa, mä vähän autoin (mä jotenkin en jaksa ruveta yrittämäänkään) No lauantai meni ihan hienosti, mä kävin nuorimman pojan kanssa synttäri ostoksilla kaupungilla. No tuli sunnuntai, iltapäivälli rupesi taas pikkaisen ottamaan, onneksi hänellä on sellainen oma terassi jossa ottaa, voi kuunnelle musiikkia ja katsoa tv:tä. No ei siinä sen kummenpaa. Perjantaina makselin omasta tilistäni laskuja ja yritin hoitaa meidän kännykkä laskuja (kahden pojan liittymät kiinni, kun laskuja ei ole saatu hoidettua ajallaan) Eihän rahani kaikkeen riittänyt.... No maanantai tuli läksin töihin ja illalla töiden jälkeen olin menossa keskimmäisen pojan kanssa kenkä ostoksille(kävinkin). Mutta kun menin töistä kotia, niin ukko oli taas ottamassa kaljaa ja oli sellaisessa nousuhumalan mukavassa tunnelmassa. No sitten hänellä oli sellainen pieni projekti jossa yksi ukko on vähän vastaan hänen touhujaan, no sitten he pääsivät sopimukseen ja sille piti lähteä viemään 50e, uhkaili siinä mulle, että se ukko vielä maksaa tavalla kuin toisella. Sanoin hänelle, että parempi olisi jos mentäis, kun olet selvinpäin, mutta eihän suostunut, mun piti lähteä kyyditsemään häntä. No eihän minulla ole vastaan sanomista, vaikka sanoinkin että mulla on vähäsen heikki olo (mittasin kuumetta , niin sitä oli 37.6) En edes viittinyt sanoa hänellä sitä, kun sieltä olisi tullut kuitenkin , että jaksat kuitenkin töissä olla?? No tultiin sieltä, ja sitten taas piti hakea hänelle (hänen omalta tililtä) 20e ja taas paikalliseen ja mähän vein. Ja sitten kun vein, niin sanoin että hoidanko lisään niitä puhelinlaskuja hänen eläkkeestä. Sanoi, että hoida. No makselin ja sitten huomasin, että olin maksanut vissiin saman laskun kaksikertaa ja soittelenkin dna:lle ja yritin saada tolkkua laskuista. Mutta taisi mennä vähäsen pieleen. No soitti hakemaan, kun hön soitti niin sanoi äkäisesti että 2minuuttia, sanoin hänelle että mitä no kaksi minuuttia hakemaan....No menin hakemaan, sanoi mulle äkäisesti että oisin tullut aikaisemmin, mutta kun mun puhelin oli varattu, meinasin sanoa vastaam että en soitellut mihinkään, mutta sit muistin että soitin dna:lle ja myönsinkin sen. Sanoi hän että parempi että ne asiat ovat nyt hoidettu ja kunnolla, ja kun en aina muista mitä olen tehnyt, että meinasin sanoa että en ole soitellut mihinkään, niin sekin on valehtelua kun väitän vastaa. Vähäsen siinä äkäili, en ottanut kuuleviin korviin....Käytiin nukkumaan ja aamulla site heräiltiin no käskytti mua viemään hänen oman koiransa ulos . Mittasin aamulla lämpöäkin, mutta ei ainakaan silloin ollut, ja läksin töihin. Ai niin meillä kun on sellainen loriseva vessa, niin multa jäin aamulla ovi pikkuisen raoelleen, kun vedin vessan. Niin siitäkin piti ärähtää, että eikö sitä ovea osata laittaa kiinni... Sanoin että ei näköjään. Ja sit tänään mun pitää viedä keskimmäistä lasta oikomishammaslääkäriin, kaikki noi lasten viemiset jää mun kontolle (kun ukolla ei ole asjokorttia) Ja keskimmäinen rupesi tivaamaan, että hän haluaisi ruveta harrastamaan kamppailulajeja, mutta miten mä en oikein jaksa peneutua asiaan..... Niin pikkaisen auttaa amattiauttajalle puhuminen, mutta jotenkin yritän elää toivossa jos joskus jaksaisin tehdä sen ratkaisevan askeleen, niin olisi joku jolle soittaa ja pyytää apua.. Kiitokset lukemisesta ja kommenteista. 🙂🌻. Niin itsehän mun ratkaisu pitää tehdä, mutta en vielä ole tarpeeksi vahva tekemään sitä☹️ Mutta joa ajasta.😠

Niin , voinko mä kirjoitella jatkoa tähän ketjuun???Niin ja seuraavana päivänä kun soittelee mulle töihin,niin ja on selvin päin, niin kaikki on ok. Ja sitten mua pelottaa mitä meidän teini-ikäisistä pojista tulee, kun ovat tollaisen diktaatorin huomassa. Se tässä onkin jännää kun välillä kaikki ovat ihan hyvin ja sitten toisinaan....Ja nykyään mä reagoin erittäin voimakkaasti ja mulla tulee hirveen paha olo...Kun se ratkaisu olisi helppo tehdä tai joku tekisi sen mun puolesta.🤔

liina3 kirjoitti 23.9.2008 13:13

Niin , voinko mä kirjoitella jatkoa tähän ketjuun???
->Tietenkin voit! Kirjoitat tismalleen otsikon aiheesta, jonka kauan sitten aloitin.

Se tässä onkin jännää kun välillä kaikki ovat ihan hyvin ja sitten toisinaan...

Sepä se. Muistan itse oikein hyvin, kuinka vaikeaa lähtemisen ajatus oli kun kaikki oli ihan hyvin. Ehkä siinä on jotain pientä toivon kipinää vielä jäljellä mikä pidättelee. Tai sitten hyvin yksinkertaisesti: EI JAKSA LÄHTEÄ. On vain pohjaton väsymys ja rämpii päivästä toiseen ja kiittää itseään, että sai hoidettua pakolliset lasten asiat.

Minulla ratkaiseva askel oli varata pankista aika lainaneuvotteluun. Kun selvisi, millaisesta lainasta selviytyisin, tuli heti uutta potkua ja intoa katsella asuntoilmoituksia. Siitä kaikki lähti.

Yritin ajatella vain yhtä asiaa kerrallaan ja sulkea kaiken muun taustalle. Jos alkaa miettiä kaikkea mahdollista samassa ajatuksessa, kaikki tuntuu kaatuvan päälle.

Voi kun sinäkin löytäisit jonkin asian, josta aloittaa. 🙂👍

Kyllä mun on vaan jatkettava tätä kirjoittamista. Sain huutoa😠 perjantaina kun onnistuin polttamaan perunat pohjaan🙄, samalla kun yritin siivota yläkertaa poikiemme huoneita. Pitäisi kuulema keskittyä yhteen asiaan kerralla. Ukko istui olohuoneessa tv.tä katsomassa. Olen nyt ottanut yhteyttä sosiaalitoimistoon ja siellä virkailija varaa ajan mulle, kun toinen henkilö tulee töihin. Askel kerrallaan, en sitten tiedä jaksanko viedä asiaa loppuun asti, mutta katsellaan.🙂👍. Eli olen käynyt mielenterveystoimistossa, seurakunnantyöntekijän ja nyt loppu kuusta sosiaalitoimistossa.....🙂🌻

Hei, te jotka olette päässeet narsistisesta puolisosta eroon, miten se on onnistunut? Oletteko lähteneet ihan yks kaksi ja miten olette onnistuneet omaisuuden jaossa? Ja miten olette saaneet otettua omat itsellenne kuuluvet tavarat mukaan ja miten lapset, jos teillä on niitä.? Olen nyt ollut 3 päivää sairaslomalla noidannuolen takia ja jotenkin tää kotona olo ahdistaa, kun mieskin on työkyvyttömyyseläkkeellä (40v). En tiedä mutta mun pää halkeaa kohta.....en tiedä olisiko se parempaa jos saisin asua ihan omassa paikassa. Osaisinko olla ihan yksin.....Ja jaksaisinko.???😑❓

Hei kaikki 😳

Vaikka tuo ketjun otsikko ei ihan enää koske omaa tilannettani, kirjoittelen tähän aiheesta vielä kommettia.
Juu terapiaan menin ja kyllähän siellä ajatukset selkenikin. Erottu on, muttei se TIETENKÄÄN sujunut kuten itse olin toivonut, aikuismaisesti siis 😟 ... voitte uskoa, että aikas monta kertaa tarjosin mahdollisuutta miehelle ottaa aikaa oman "vasta kuusi vuotta vanhan" eron selvittämiseen ja ajattelin, että josko sieltä narsistisen luonteen alta paljastuisi hyvä mies minulle.. no mut eihän se onnistunut ja lopullisen ratkaisun teki hän, syytti minua (tietenkin) elämänsä pilaamisella ja kantoi katkeruutta niistä ratkaisuista (talon myynti, auton vaihto....) joita oli meidän yhteiselon aikana tehnyt 🙄

Minun pitäisi tietysti purkaa jossain ero tuli-ketjussa tät eroa, mutta kun ei edes tunnu eronneelta...kun koskaan ei mitään yhteistä oikeastaan ollutkaa kun tarkemmin mietin. Oli HÄNEN ongelmat, HÄNEN tunteet ja HÄNEN ne ja nuo. Voi jukran pujut, että sitä on pöljä ja vuosia katsoo sitä kun tunteella elää.

Kaikki te jotka mietitte jatkamista, pysähtykää hetkeksi pohtimaan sitä kuinka paljon suhteessa OIKEASTI on itseänne varten ja MITÄ siltä mieheltä saatte. Narsistin kanssa on vain antavana osapuolena, vaikkei sitä tahdo uskoakaan.

boa, onnitteluni rohkeudestasi ja tiedän hyvin mitä tarkoitat sillä näkymättömällä narulla 😠

-val

En ole vähän aikaan kirjoitellut tänne, jaksaminen on aika nollassa. Mutta olen kuitenkin kirjoitellut "vertaistuki ja keskustelupalsta" :lle Helmi nimimerkillä. Totta kaikkihan pyörii nartistisen ihmisen ympärillä. Hän päättää mitä tehdään ja minne mennään. Tossa yksi kerta ehdotin, että mentäisiin vähäsen tuulettumaan paikalliseen ravintolaan, niin mullehan sanottiin ETTÄ MEHÄN EI MENNÄ MINNEKKÄÄN JA PISTE ja sähän et yksin lähe. Mulle tekisi ihan hyvää päästä kotioloista edes muutaman kerran vuodessa lataamaaan akkuja, mutta eihän mua ymmärretä. Itse menee mitenvaan haluaa. No sitten oltiin tossa kaverin 40 päivillä, niin johan tuli ohjeita että me lähetään sieltä pois 22-24 aikoihin ja mitä mun pitää laittaa päälle. Sitten mua on haukuttu laiskaksi akaksi ym. kivaa. No olen laittanut pyörät pyörimään käynyt sosiaalitoimistossa ja nyt olen varannut ajan oikeiuaputoimistoon ja laittanut asunto hakemuksen ja käynyt sosiaalitoimistossa puhumassa mun tilanteesta ja ne ovat ottaneet mut ihan tosissaan. Ja lapset ovat käyneet koulukuraattorin juttusilla pahan oloonsa liittyen. Mutta kaikki toi on tapahtunut ukon seläntakan, mutta kun edessäpäin ei voi asiallisesti hoitaa asioita. Kyllähän tää hirvittää mihin tää johtaa, mutta jos mä saisin elämän iloni takaisin. Nyt olen aika apaattinen kotioloissa.😟