Hei tässä sitä mennään, olen menossa tekemään vuokrasopimusta maanataina omasta asunnosta ja olen käynyt oikeusaputoimistossa ja huomenna menen viola tapaan sen henkilöä. Kyllä pelottaa helkutisti mitä tässä vielä tulee, mutta jos en nyt tee irti ottoa, niin voi olla että masennut totaalisesti. 1.12 meinaan sanoa mihelleni, että tää tyty lähtee ja takas ei tuu. Mutta miten tosiaankin mä sanon, että niinkuin otataisin syyt niskoille vissiin....neuvoja tarvitsisin

Moi liina3,

Kuulostaa hyvältä kun olet alkanut selvittämään omaa elämääsi. Konkreettisen ja fyysisen eron tekeminen on todella vaikea asia, vaikkei se siihen välttämättä kokonaan lopu, sen ihmissuhteen purkaminen nimittäin. Minun neuvo on, että ota askel kerrallaan ja koeta pitää mielessä se, että sellaista päivää ei tule (no okei ihmeitäkin tapahtuu, mutta niiden varaan ei oman elämän rakentamista kannata nojata) että narsistinen puolisosi tulisi kantamaan tilanteesta oman vastuunsa sillä tavalla kuin terveen ihmisen näkemys asiasta on.

Hyväksy se, että toinen syyllistää sinut, mutta älä syyllisty.
Hyväksy se, että toinen ei voi muuttua, mutta huomaa omat kasvumahdollisuutesi.
Hyväksy se, että toinen ei osaa rakastaa, mutta älä itse kadota rakkautta itseesi.

Päivä kerrallaan liina 🙂🌻
-valentinas

Niin pitäisi ottaa todellakin päivä kerrallaan. Mutta tuntuu että sydän repiää rinnasta kun ajattelee, että perjantaina saan jo avaimet uuteen asuntooni ja lauantaina mun likka kaveri menee viemään sinne huonekaluja se on ollut mun tukena hirveesti. Mutta kun ajattelen että viimeistään maanantaina pitäisi sanoa, että en tule enään tonne nykyiseen kotiin, niin meinaa paniikki iskeä. Mutta kun tiedän että siellä mä saan olla paljon vapaammin kuin nyt, vaikka hän varmaan terrorisoi mua jollakin tavaa. Mutta kun hän ajattelesi että hyväkun pääsi tollasesta akasta, joka on saamaton ja jen. Mutta ei varmaan , mutta toivossa on hyvä eläää...Voi kun mä jaksaisin😯🗯️

Voi onnea Liina3 🙂👍 Toivon todella, että miehesi ei ala häiriköidä tai kuvitella, että hänkin voisi muuttaa asuntoosi (tai muuta yhtä älytöntä). Tulet vielä huomaamaan, miten olosi helpottuu jo pelkästään siitä, että sinulla on oma tupa ja oma lupa. Muistan illan, kun jäin ensimmäistä kertaa yöksi omaan asuntooni: join skumppaa ja itkin ilosta - se oli NIIN ihmeellistä ja helpottavaa. Voit myös onnitella itseäsi siitä, että olet todella ponnistellut ja tehnyt nuo kaikki asiat, mitä kerroit - voimiesi rippeillä!
Hienoa, hienoa, olen iloinen puolestasi. Kaikki järjestyy. Usko pois 🙂 Tässä on uuden alku.

Sen jälkeen, kun pääsin omasta loukostani pois, en enää tuntenut ahdistusta ja tarvetta esim. tulla tänne "itkumuurille". Käyn kuitenkin täällä kuikuilemassa sen vuoksi, että voisin edes jotain antaa teille muille kiitokseksi siitä, mitä olette antaneet minulle vaikeina aikoina. Käväisethän Liina3 täällä senkin jälkeen, kun elämä alkaa sinulle hymyillä, että tiedämme mitä kuuluu !?? Elämä nimittäin alkaa sinulle hymyillä. Olet sen ansainnut ja olet itse sen eteen kamppaillut. Voimia loppukiriin!

Mies oli epäuskoinen, että mitä mä olen tekemässä. Ja alkoi määräillä että ihan sillai nätisti, että soita töihin ja sano että et mene töihin ja että jutellaan. Mutta tä tyty lähti töihin ja sinne hän soitellut ainakin sata kertaa ja kysellyt ja udellut mitä missä milloin. Että onko sulla sitä ja sitä ja tule ja että kotonta saat vielä mukaan sitä ja sitä. Ja että hän korjaa mun auton ym. kivaa luvannut. Mutta mä en usko häntä enään. Ja sit kysyi, että olenko laittanut eropaperit vireille, ja että hän ei musta luovu....Eikö hän ymmärrä että toikin ahdistaa mua vielä enemmän, kun hän määräilee ja jankuttaa. Mulla on tunteet kuihtuneet kokonaan tota ihmistä kohtaan. Tuntuu että olemme vain kämppäkavereita olleet....Kyllä mä tänne kirjoittelen, että miten tässä etenee ... ja mä toivon, että joku voisi saada kannustusta tästä munkin jutusta. Ihanaa saa mennä ihan omaan kotiin ja saa tehdä ihan mitä vaan, eikä tarvitse olla sellaisen kiree akka, joka ei tee mitään. Nyt on näköjään lässyn lässyn vaihe....

Hei liina3

Hmm juu, eipä jotenkin yllätä miehesi reaktio tilanteeseen...yritystä saada tilanne eli sinut takaisin hallintaansa. Pidäthän varasi ja puolesi, sillä todennäköisesti miehen tunnetila muuttuu kun hän huomaa, ettei lässytyksellä saa sinua enää palaamaan takaisin. Sanotaan, että miehet toipuvat parisuhde erosta kaksi vuotta, joten jälkimaininkeja voi olla odotettavissa...

Miten lapset voi? Kerroit aiemmin, että teillä on teini-ikäisiä poikia...

Paranevia vointeja 🙂
- val

Joo sitä luvataan vaikka mitä ja mangutaan ja maristaan.. että hän tekee kaikkensa että tässä yhteen vielä palataan ja jne. Pojat ovat tällä hetkellä isällänsä. Olen soitellut ja viestiellyt ja omasta mielestä saan ihan normaaleja viestejä ja sitten olen ilmoitellut koulujen koulukuraattorille tästä meidän tilanteesa ja nuorimmaisen oma opekin tietää asiasta. Että langat ovat kuumina suuntaan kuin suuntaan. Ovat loppupelissä erittäin viisaita poikia. Ja onhan miehen nyt kaikesta huolimatta skarpattava , että ei vaan menetä pokiakin. Vaikka kunhan tässä aika kuluu, niin poikiakin jututetaan. Mutta voime me tarvitsemme. Kyllä toi ukko on reppana (tai antaa mulle sellaisen kuvan) mutta enhän mä kaikkea sulata.... Kyllä on mahtava mennä töitten jälkeen omaan, kun ei tarvitse kelloon tuijottaa ja eilenkin läksin lenkille ja menin ihan omia menoja ja kävin ostamassa kaupasta karkkipussin, eikä kukaan kyseenalasta missä olin ja minne rahaa tuhlasin...???🙂🌻

Ja nyt mankumisen ja marisemisen rinnalle on tullut, että hänellä ei ole muuta vaihto ehtoa, kun en ole menossa takaisin, että hän lähtee pilvenraunalle....Miten mä tuun vain vihaiseksi noista sanomisista. Mun pitäisi mennä takaisin heidän takia, että heillä olisi hyvä olla (hän ja lapset) Nyt kun olen jutellut lapsien kanssa, niin lapset ovat sanoneet, että isi on ihan toisenlainen, kuin ennen. Viis mun olosta. Tuntuu vaan enemmän ja enemmän , että takaisin en ole menossa. Nyt mulla on vapaa hengittää....
Ja olen nauttinut olotilasta, mutta jotenkin olen vielä väsynyt ja en tiedä itsekään. En tiedä... en osaa pukea sanoiksi.....

Vielä on kaksi työpäivää. Ai että tänään ahdisti ja h:sti kin . Tänään pitäisi mennä miehelleni ja lapsilleni jouluruoka ostoksille. Kun miehellä ei ole ajokorttia ja selkäkin on risana. Ja sitten nuorimman lapsen kanssa jouluostoksille. Ja kovasti mies on pyytänyt lasten takia, että viettäisin Joulun heidän luonaan. Jotenkin olen epävarma sinne menemisestä ja Joulusta siellä. Mutta jotenkin teksi mieli lasten takia olla siellä. Mutta nyt kun mies on ollut erittäin rauhallinen. Mä ole välillä hermostunut, kun hän jankuttaa samoja juttuja koko ajan. Ja hän sanoo, että elähän nyt hermostu. Kun ei hänkään. Mutta miten mulla on sellainen pelko milloin hän kääntää kelkkansa. Mutta jotenkin tekisi mieli uskoa, että hän ja minä pystyisimme elämään tässä sovussa, mutta ei saman katon alla. En tiedä. En ole jaksanut lastenkaan jutella ja niinä muutamina kertoina kun olen käynyt entisessä kodissa, niin mies on ollut koko ajan siineä. Ja jotenkin en ole jaksanut , että lapset tulisivat mun uuteen kotiin. Voi s.keli kun mä olen ahdistuntu ja epätietoinen mitä tässä vielä käy....

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE 🙂

Hei,

liina3, minusta on hyvä kun kirjoitat tähän viestiketjuun kuulumisiasi. Onko sinulla jotain muuta tukea, ystävää tai kaveria, jonka kanssa voit myötäelää tätä vaihetta? Minä olet itse vähän sellainen oman tien kulkija enkä juurikaan mielipahoistani puhu, mutta olen elämän varrella oppinut senkin, että nopeammin vaikeiden aikojen yli pääsee ja ihan pikkasen helpommalla kun sallii itsensä saavan tukea ja välittämistä.

Ymmärrän sinua ja tiedän, että olet vaikeassa elämän tilanteessa. Luota siihen, että asiat muuttuvat, sekin auttaa (ajoittain jopa paniikki-tilaa muistuttavassa mielialassa), että keskittyy yhteen asiaan kerralla. Siihen sinulla on oikeus tässä ja nyt. Tee rajat selväksi ensin itsellesi ja sitten läheisillesi. Voit esim. päättää viettää joulun (ilman SUURIA päätöksiä ja keskusteluja), tavata lapsesi ja miehesi vaikka aattopäivän verran ja levätä muutoin. Tärkeää on, että otat aikaa itsellesi, tunnustelet ja pohdit, mihin olet valmis ja milloin. Lapsillasi on oikeus olla turvallisin mielin, kerro heille mahdollisimman pian lähiaikojesi suunnitelmat pääpiirteissään.

Kyllä se tästä...rakennan täällä itselleni ja lapsilleni ensimmäistä "uutta" joulua..ajoittain suru pistää, mutta asettuu taas 😟

Hyvää Joulua kaikille tähän viestiin kirjoittaneille 🙂
-val

liina3, voimia sulle tosi paljon!! oi kuinka kovasti toivonkaan että pidät pintasi, eikä sulle käy kuten mulle. eli hetken itsenäisyyden jälkeen omat ahdistukset kävivät ylivoimaiseksi ja miehen lupaukset sunmuut saivat uskomaan, että jos sittenkin... jos se sittenkin olisi parempi yhdessä... kun itsekin heti alusta lähtien olin vain puolittain poissa. hoidin myös miehen kaikki asiat, kaupassa käynnit, seksitarpeiden tyydyttämiset jne.

ja nyt sitten olen taas täällä, heti paluusta, samantien kun sai muuttokuormat takasin kotiin, alkoi entisenlainen helvetti, ja sitä on taas vaihtelevalla tavalla menty yli vuosi yhdessä. enimmän aikaa mietin, että mistä saisi voimia uuteen lähtöön, ja miten estää siitä tulemasta samanlainen katastrofi kuin aiemmasta. isommat lapset jo toivovat, että muuttaisin, tytär haluaisi mukaan, poika jäisi tänne. ja sekin täyttää mielen niin suurella tuskalla, kun lapset joutuisivat hajaantumaan. kyllä niin kauhea oli tämä vuodenvaihdekkin, etten oikeasti tajua mikä mussa on niin hirveellä tavalla vialla, että siedän tämmöistä ja pakotan lapsenikin sietämään??? ja kaiken huippu on taas, että mä olen pilannut kaikkien vuoden vaihteen, mä olen itkettänyt lapsia jne vaikka ihan oikeesti se oli mies itse, ja mä pidin suuni kiinni vaikka lujille otti, ja hillitsin itseni viimeiseen asti!

töissä onneksi olen saanut positiivista palautetta, vaikka koko ajan kyllä pelkään että huomaavat kuinka huono ja surkee mä oon oikeesti. ihmettelen, että miten niille voi noin väärä kuva musta tullakkaan. sitten pieni ääni sisällä kysyy, et voiko ne niin pahasti siellä erehtyy, onko se mun oma käsitys itsestäni täysin mieheni muovaama kuva musta. hetken uskallan miettii, et jos en ookkaa niin huono... mutta jotenkin se miehen ääni aina pääsee voitolle, ja tulee jo sellanen olo, että en uskalla mennä pian enää töihin, mitäs sitten kun ne todella tajuu kuinka huono mä oon joka asiassa ja saan ihan varmasti potkut!!??

tulee varmaan taas sekavaa tekstii, väsyttää ja silmätkin on turvoksissa itkemisen jälkeen. mutta voimia kaikille ja hyvää vuotta 2009

Parempaa uutta vuotta 2009! En voi kuin huokaista luettuani kaikki.Hyvä ihminen, kun vielä olet tolkuissasi, lähde! Ei se siitä miksikään muutu.Kun miehesi vanhenee kaikki vain pahenee.Mun isoisä oli just tollanen.Mummoni sairastui ja katkaisi lonkkansa ja jäi sille tielle eli sairaalassa ollessa haki itselleen oman asunnon ja selvisi siitä.En haluaisi kuulla kuinka sinä olet hukannut oman elämäsi. Parhaiten autat lapsiasi pitämällä itsestäsi hyvää huolta.Mitä pelkäät vielä? Voit saada neuvoja ja apua ensi- ja turvakodista vaikka soittamalla. Älä jätä ketään lapsista vastaamaan ja ottamaan niitä raivoja, joita varmasti tulee, kun lähdet.Ole järkevä.Pidän sulle peukkuja ja toivon parasta!!!! Rakasta itseäsi! Ei asiat muutu toivomalla, vaan tekemällä itse jotain.Kuulosta tosi ihanalta ja osaavalta ihmiseltä.Tsemppiä sulle ja katse kohti valoisampaa tulevaisuutta!🙂👍🙂🌻

Hei taas, tässä sitä räpiköidään eteen päin, olen nyt asunut joulukuun 1 päivästä asti omassa rauhallisessa kodissa ja nyt tässä yritetään selvitellä nartistisen miehen kanssa "sulassa sovussa" meidän asioita. En tiedä olenko nyt huono äiti, kun olen jättämässä lapset isälleen. Nyt tän ajan minkä olen ollut poissa on mies käytätynyt erittäin hyvin poikia kohtaan, eihän sitä nyt tiedä miten kelkka muuttuu, kun on virallisesti heidän huoltaja ja mä maksan elatusapu yhteensä 120e.No jos rupeaa käyttäytymään huonosti, niin sitten alkaa isot pyörät pyöriä. Itse olen käynyt todellakin mielenterveystoimistossa, violassa, sosiaalitoimistossa ja poliisin sosiaalityöntekijäkin (mies) on tietoinen mun tilanteesta ja poikien. No käytiin tossa oikeusaputoimistossa ja mä hyvä uskonen kun olen, niin ajattelin että me voitaisiin sopia asioista siellä sulassa sovussa. Mutta p.n marjat...Kyllä tää vaatii vahvaa luonnetta ja sitähän mulla riittää. Kun tiedän että mä olen vahvoilla kaikesta huolimatta.Mun olisi pitänyt todellakin sanoa aikaisemmin miehelleni, että mä en jaksa ja mähän yritin, mutta eihän mua kuunneltu ja että jos olisin sanonut aikaisemmin niin asiat olisivat toisin....???No jaa.....Nyt mies on vihanen mull kun olen tällasta saanut aikaisin.....Ja hänellä soi korvissa kun viranomaiset sanovat hänelle "että pojatko jäävät sinulle???"" Hänen mielestä ne ihmettelevtä ihan hirveesti, että lapset jäävät hänelle. Mitä mä olen tehnyt, että olen saanut ristiksi tollasen hirviön. Ja mulle olisi sellaiset vaihtoehdot 1. että menen takaisin pelon uhalla tai sitten mä en mene takaisin ja hän riivaa mun loppu elämää, niin kauan kuin hän elää....???Että sillai...Ja hän ei LUOVU MINUSTA KOSKAAN. Ja jos mulle tulee uusi kaveri, niin se nitistää sen...
Heippa hei että tällästa ja takaisin töihin. Onneksi mulla on työ, uusi koti, lapset, ja mahtava tukiverkosto, ja ystävät. Jotka pystyvät nyt soittamaan ja käymään mun luona kuin halauavat ja sit mulla on nyt tukihenkilökin.....🙂🌻

heippa vaan kaikille pitkästä aikaa! miten teillä menee?
mä en voi kuin ihmetellä, että "-naimisissa edelleen, miksi ihmeessä?"..
jotenkin se vuosi taas on vaan vierähtänyt, väliin menee hyvin ja sitten taas on jotain kamalaa. asuntoilmoituksia olen seuraillut, mutta ei sitä taida tarpeeksi tilavaa, edullista, hyväkuntoista olla olemassakaan, joten olen päätynyt taloon joka on liian ahdas, paljon kalliimpi kuin ajattelin, mutta hyväkuntoinen, ja olen vähän lupaillut sen ostoa. ei kyllä ole mitään tietoa miten tässä etenisi, menisikö vaiheen kerrallaan, kirjottaisi lainapaperit ja kauppakirjat, kun en pysty ottamaan asiaa puheeksi miehen kanssa. enkä oikeestaan uskallakaan. tosin olenhan tässä lähdöllä uhkaillut, ja mies monet kerrat kännissä käskenyt lähtemään, mutta sellasta hyvänä päivänä tehtyä erosopimusta ei ole tehty. jos olisi rikas niin jäisi sille tielle, ja hankkisi kaiken uusiksi. mutta kun ei oo, ja pakko muuttokuormaa olisi tehdä ja niin pois päin. ja miten sitten pärjään lähdettyäni, kun viimeksi oloni tuli niin huonoksi...?
väliin tuntuu ettei tähän tilanteeseen auta mikään, kaikki on toivotonta oli sitten yhes tai eros.

Hei te narsistin kanssa eläneet...

Millaisia kokemuksia teillä on siitä, miten eron jälkeen vaikea ihminen päästää irti...päästääkö?

Helpottaako, jos hän löytää uuden? Milloin kiusaaminen loppuu, jonka tarkoituksena on vain alistaa ja mitätöidä toinen ja VOITTAA?
Mitä tapahtuu, jos lapset määrätäänkin minulle, ja hän "häviää"? Millainen on se raivo?

Miten teidän lapsenne ovat selvinneet, jos niitä teillä on?

Olen tosi kiipelissä...eronnut vuosi sitten ja nyt lapsistani ja heidän hyvinvoinnistaan todella huolestunut. Entinen mieheni kun ymmärtää koko kuvion kaiken aikaa aivan nurinkurisesti ja omalla tavallaan, oli sitten kyse vanhemman lapsen lääkinnällisestä hoidosta (todella suuria vaikeuksia) tai pienemmän oireilusta, riippumatta siitä mikä viranomainen sitten asiaa koittaakin viedä eteenpäin. Tuntuu ettei kenenkään sanalla ole mitään merkitystä. Kaikki muut ovat väärässä, kuin hän.

Kertokaa please kokemuksianne jos teillä sellaisia on. 🙂