Hei kaikki ja Pete76🌻🙂🌻
Painiskelen vielä tunteitteni kanssa. Tänään tunsin pohjatonta vihaa miestäni kohtaan: miksi hän meni särkemään elämämme, kun ei voi teoilleen edes syytä löytää???
Sekin, ettei asiasta voi edes puhua ärsyttää suunnattomasti: ikään kuin hän olisi se pahiten kärsinyt osapuoli. Hän väittää, ettei hänen psyykkeensä enää kestä, vaan hän jälleen masentuu, mikäli jutusta vielä mainitaan. Eli minun pitää olla se vahvempi osapuoli...
En tiedä, onko puhumattomuus tapa ratkaista asiat ja se, että unohdetaan kaikki tapahtunut.
Vihaa tänään herätti miehen kaksinaamaisuus: hän jopa toi meille hääpäiväkakun, joka oli ostettu ko. vieraan naisen liikkeestä.
Ja kun epäilin häntä uskottomuudesta, hän ivasi minua todella pahasti, jopa lasten kuullen. Aivan kuin hänessä olisi kaksi eri persoonaa...
Hän ei edes muista sanomisiaan, mikä lienee merkki siitä, että hän valehtelee tai sitten ihan oikeasti oli jotenkin sekaisin tuo syrjähyppysuhteen aikana.
Anteeksianto...Sinä Pete76 olet sitä mieltä, ettet koskaan anna anteeksi. Minä puolestani mietin, että jos annan anteeksi, tarkoittaako se sitä, että mies voi tehdä saman toistamiseen??
Hänellähän on ollut näitä "virityksiä" ennenkin. Jotenkin mies on sokea oman itsensä suhteen. Korostaa luotettavuuttaan unohtaen kokonaan menneisyydessä tapahtuneet asiat. Tämä on minusta tosi outoa.
Mielelläni minäkin lähtisin tästä jonnekin rauhassa miettimään asioita, mutta en voi jättää teini-ikäistä tytärtäni...Olemme läheisiä toisillemme ja hän kärsisi poissaolostani.
Tässä kotona en tunne voivani olla oma itseni.
Huomenna on psykiatrin aika kesätauon jälkeen: jotenkin tunnen, etten ole samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Hän mielestäni vähättelee tapahtunutta ja nyt pitäisi kuulemma työstää sitä, mitä puolta minussa tämä tapahtuma on loukannut???
Vastaus on, että koko ihmisarvoani. Toinen ei arvosta minua, jos voi näin törkeästi toimia selkäni takana ja esittää kunnon perheenisää ja puolisoa kotona.
Mutta; nyt nukkumaan ja kuulumisiin teiltä, toivottavasti.
Paljon voimia teille kaikille ja Pete76 vielä: olosuhteiden laittaminen syyksi pettämiselle kertoo siitä, ettei toinen vieläkään ota täyttä vastuuta teostaan
😞

Hei Te kaikki keskusteluun osallistuneet 🌻🙂🌻
Kävin tänään psykiatrillani ka itkuksihan se reissu meni...Toisaalta hyvä, että on ihminen, jolle voi näyttää aidon, oman itsensä. Harmi, ettei se voi olla aviopuoliso.

Päätimme jatkaa vielä elämäntilanteeni työstämistä ja nyt on ehkä pintaan noussut myös entiset traumat. Väkivallan uhriksi joutuminen aiheuttaa kuulemma uhrissa aina trauman. Nämä asiat olen haudannut sisälleni ja nyt tämä viimeisin uskottomuusepisodi toi asiat uudelleen käsiteltäviksi.
Ihmettelen sitä, mikä on tuo pettäjien toive jatkaa vaan elämää, ihan niinkuin mitään merkittävää ei olisi tapahtunut. Se, ettei asioista saa yhtään puhua, ahdistaa välillä.

Psykiatrini kehotti näyttämään /kokemaan kaikki tunteet myös kotona.
Siinä on vain se uhka, että mies poistuu tästä kuviosta. Hän sanoi jo hyvin suoraan, että jos tämä prosessi ei lopu, hän lähtee...
Jotenkin tuntuu, että meidän elämä on aina mennyt hänen ehdoillaan: työ, ei vapaata, ei kesälomaa jne. Sitten hän käyttää paljon aikaa rakentelua: ilmeisesti rentoutuu siinä.

Me emme kohtaa toisiamme arkipäivässä aidosti. Haluaisin miehen, jonka kanssa voisin jakaa kipeimmät tunteenikin ilman, että niitä vähätellään.
Mietin menneitä vuosia: sairastumiseni jälkeen mies ei lähestynyt minua ollenkaan. Joskus, kun itkin, hän tyytyi taputtamaan minua olkapäälle, kuin koiraa...Ei halauksia, ei suudelmia...ei mitään.

Mietinkin, että jos hän kuitenkin haluaa erota ja sen vuoksi oli uskoton tietäen ehdottomuuteni siinä asiassa?

Nyt hän tosin väittää ihan toista: sanoo olleensa sekaisin tuolloin ja nyt herännyt huomaamaan sen, kuinka on minua väärin kohdellut. Käytös on muuttunut täysin.
Paitsi tänään: tehdessämme lähtöä psykiatrille, hän oli hyvin pahantuulinen ja käytti tosi karkeaa kieltä minua kohtaan??? Ikäänkuin tuli esille se toinen, ikävämpi puoli hänessä.

Mutta: tsemppiä teille kaikille...Luin tämän ketjun uudelleen ajatuksen kanssa ja jotenkin vertaistuki auttaa todella paljon tämän asian käsittelyssä.
Josko vielä jaksaisitte kirjoitella tuntemuksianne...niillä on iso merkitys minulle tämän kriisin keskellä.

Voimia Teille kaikille 🌻🙂🌻

Hei🌻🙂🌻
Mietin jo, mihin olette keskustelukumppanit kadonneet?
Varsinkin Pete76 ja Miekkonen: Kaipaisen kommenttejanne ja haluaisin jo tietää, miten teillä menee.
Pete76: teillä on kriisi varsin tuore, mutta Miekkosella käsitin tapahtuman julkitulosta jo olevana aikaa.
Kyselin psykiatrillani sitä, onko poikkeavaa, mikäli vielä tunteita ja ajatuksianousee pintaan?
Hänen mielestään jokainen ihminen on yksilö ja ajallista kestoa tämmöisestä prosessista ei voi ennustaa. Olisi tärkeä kokea tunteet ja myös tuoda ne julki. Silläkin riskillä, että uskoton osapuoli lähtee...
Meillä hieman asiaa on nyt sitten käyty läpi. Joitain ajatuksiani, mitä yhä on noussut pintaan.
Mikäli alussa koko totuus olisi kerrottu, olisi helpompi nyt uskoa ja luottaa aviomiehen sanomisiin.
Mutta ilmeisesti yhdessä oli sovittu, että suhde esitetään viattomana ystävyyssuhteena.
Siinä meni luotto sitten täysin, kun koko totuus paljastui. Valehtelu ja ivallinen käytös prosessin epäilyvaiheessani toisen puolelta jätti syvät haavat.
Eli: uskomaton merkitys on sillä, miten kriisiä käsitellään. Ei yksistään teot ja muut asiat,vaan myös asian loppupuinti ratkaisee paljon. Miten selviää yhdessä, vai viekö se vielä kauemmas toisesta, jolloin ero on ainoa vaihtoehto:😳
Josko saisin kommenttejanne ajatuksiini...toiveissa täällä odottelen🌻🙂🌻
Voimia ja jaksamista teille 🙂🌻

Hei Mariella🙂🌻 Niin eipä tässä olossa mitään kehumista ole. Eli välillä voi päivä pari mennä ihan ok ja sitten olen kun maani myynyt ....ja vaimo on ihmeissään ja sanoo että miksi minä olen tälläinen kun taas jonnekkin synkkyyteen olen vaipunut. No minä siihen että niimpä , miksiköhön mä näin, että varmaan ihan huvikseni johon hän vastaa että siltä se tuntuu välillä että minä tykkään tulla tälle päälle kun oli hyvää pari päivää ja mä vedin taas maton jalkojen alta ja muistelen vanhoja ja tenavatkin ihmettelee kun isä niin on hiljainen. Välillä ihan tosissaan olen ajatellut että vaimo sais lähteä..että en jaksa. Pelko persauksissa että meneekö muutama vuosi ja ollaan taas samassa kun hän on löytänyt hyvän keskustelukumppanin kun miehelleen ei pysty puhumaan ja kun häntä ei huomioda. Heti jos asiasta puhun kysyn niin vaimo sanoo että hänen minua kohtaan tuntemat hyvät tunteet katoavat ja tuntee mua kohtaan vaan ahdistusta yms.. kurjuutta. Itse en tunne niin ..hittolainen parikyt vuotta ollaan yhdessä oltu ja vaikka näistä kamalista asioista puhunkin niin silti pystyisin häntä halaamaan yms.Ei mun pohjimmaiset asiat välittämisestä katoa vaikka ajattelenkin välillä että saisivat kadota ja kylmetä. Mutta häntä ei pariin päivään saa koskettaa jos nämä asiat on olleet tapetilla. No tietenkin me ihmiset ollaan erilaisia . Kait se rakkaus tunteellisuus sitten vaan toiselta pitkässä liitossa katoaa ja se on hyväksyttävä. Yhden riitelyn aikana vaimo meinasi lähteä autolla ja en häntä rattiin päästänyt vaan estin lähtemisen koska pelkäsin että hän kolaro i tms.kurjaa tapahtuu. Itse kun olen vastaavassa tilanteessa lähtenyt ulos tuulettumaan ja hypännyt prätkän selkään ja lähtenyt pihasta lapsellisesti 😞 urku auki takapyörän piirtäessä mustaa raitaa asfalttiin ja ollut parikin tuntia poissa niin eipä ole vaimo murehtinut. No ei sen puoleen että murehtimistä kaipaisin mutta jotenkin se kuvastaa että minä se samantekevä olen ollut ja olen edelleen. Jotenkin vaan haluaisin että vaimo tajuausi kuinka paljon on mua satuttanut ja yrittäisi tunteensa tuoda esille. Hän kyllä sanoi ettei ehkä pysty avautumaan kun minä olen niin painostanut kyselyilläni ja olen koko ajan ollut äänessä niin kun kait olenkin. Vaimo haluaa jatkaa liittoa kaikesta huolimatta mutta itsestä tuntuu että hän haluaa vaan siksi että ensinnäkin vanhimmat lapset eivät sanojensa mukaan halua olla hänen kanssa tekemisissä jos eroamme koska tietävät mikä on homman nimi ja toiseksi siksi että maine menee. Voi olla että ovat vain olettamuksiani. Vaimo on luvannut aikuisten lasten kuullessa että koskaan enää ei näin hänen taholtaan tule tapahtumaan ja jälkeenpäin manaillut mulle että tämä asia ei olisi vanhimpien lasten korviin saanut mennä koskaan ja kuinka mä niin tyhmä olen kun olen asiasta mennyt puhumaan mitään. En voinut pitää heitä epätietoisuudesa kun miettivät yönsä miksi meillä riidellään ja yleensä sellaista ei ole ollut. Voi olla että tein virheen mutta tenavat kiittivät että helpotti kun ei tarvi ihmetellä ja asiaa miettiä. Tämä meni tälläiseksi hiukka sekavaksi mun tarinointi ...ainakin tuntuu siltä. Niin ajatellut välillä että tosiaan jos eroaisi ja vaimolle sanoinkin että josko sitte lähtisit niin hän meni hämilleen kun huomasi että taidan olla tosissani ja sanoi että et kait nyt näin vaan voi isoja päätöksiä tehdä että nehän vaatisi järjestelyjä yms... sanoin sitten että tässä ei oo mitään järkeä jos ei sulla tunteita mua kohtaan oo niin miksi hukata loppuelämää tälläisessä
? Hän vastasi että kun antaisin hänelle aikaa niin ne tunteet mua kohtaan kyllä tulee kun en vaan koko ajan jankuttaisi vanhoista tapahtuneista ja niitä muistelisi. Onkohan odottavan aika liian pitkä . No mun pitäisi vaan olla normaalisti ja yritänhän mä koko ajan. Kyllä kun näitä kanssa sisarten ja veljien vastaavia tarinoita lukee niin pakostakin ajattelee että MIKSI? Mariellalle ja muillekkin kaikkea hyvää toivotellen

🌻🙂🌻

Hei Miekkonen🙂🌻
Sille, että asiat vaan pyörivät mielessä välillä, ei voi mitään. Joskus olo on suht normaali mutta sitten joku laukaisee tunteet ja tulee mieleen jotain pettämiseen liittyvää. Näin se menee niin kauan, kun sielu on asian käsitellyt.
Vaimollasi on sama asenne, kuin meillä miehellä:hänenkin mielestä vanhojen muistelu pilaa parisuhteemme ja tunnelman.
Minusta pettäjä vaatii liikaa, mikäli olettaa, että asiat on kertapuhumisella tai joillain keskustelukerroilla käsitelty.
Ei se niin mene...voi mennä vaikka vuodenkierto siihen, että saa tunteensa järjestykseen, siis petetty osapuoli. Inhottavaa on, jos alkaa miettimään yksityiskohtia, niitä joita ei ole kerrottu. Mielikuvitus piirtää eteen nämäkin tilanteet. Suutelut, hyväilyt, mahdollisen seksin. Ihan kaiken...Ja se sattuu niin pirusti,että tunnetta on vaikea edes kuvata.repivä, raastava suru...
Miksi toinen on ollut valmis tuhoamaan melkein 30 vuoden avioliiton vain omasta itsekkäistä halustaan???
Miksi ei ole voinut avautua puolisolle, kertoa mieltä vaivaavat asiat, joihin sitten yhdessä olisi voitu miettiä rakentava ratkaisu??
Jollekin puolitutulle tai jopaventovieraalle on voitu tilittää tunteitaan...Pettäjän psyykkeessä on mielestäni lähtökohtaisesti syy sille, että asiat on ratkaistu näin.
Nyt sitten vaaditaan pikatoipumista ja elämän jatkamista puhtaalta pöydältä.
Koen, etten itse ole siihen valmis vielä, kuten et ehkä sinäkään. Meillä on oikeus tunteisiimme kaiken kokemamme jälkeen.
Jaksamisia Sinulle🌻🙂🌻

Hei kaikille.
Oltiin viikko Turkissa lomalla. Ajatukset ainakin oli muualla. Mutta kun päästiin kotiin niin jopa taas alkoi pettäminen kummittelemaan. Yritän pitää nyt ajatuksia muualla. Vaimo sanoo vieläkin että oli silloin pettämisen aikoihin sekaisin. Hoh.. taitaa olla niin tuttua muillekkin. sekaisin ja ei oma itsensä ym ym.. Samat selitykset. Ja asia pitäisi unohtaa. Ja kun tosiaan mainitsen välillä miltä minusta tuntuu, niin sanotaan että alatko taas negatiiviseksi. Joopa joo. Asia nyt on vaan niin etten anna anteeksi. Luottamus on mennyt. Asumme yhdessä ja kai sitä pitäisi yrittää yhteistä eloa. Ei ole helppoa. Huomaan itsestäni etten tunne aivan samaa vaimoa kohtaan kuin ennen. Lomalla oli anoppi mukana ja käytiin ulkona yhtenä iltana. Kun tultiin takaisin ja pistettiin nukkumaan. Vaimo alkoi kyselee olenko ihastunut työkaveriin. Sanoi etten ole ja ettei minua muut kiinnosta. Alkoi kauhea inttäminen ihastumisesta ja vaikka kuinka kielsin asian hyvällä omallatunnolla. Riita alkoi pahentua. Vaihdoin kolme kertaa nukkuma paikkaa ja ei kun tultiin perässä syyttelee. Lopuksi lähdin altaalle tuoliin nukkumaan. Sitten vaan vaimo ihmetteli mikä häneen meni. Vaimo on aina ollut mustasukkainen. Varsinkin jotain työkaveria kohtaan. Ja aina ihan syyttä.

Mariella toivottavasti saat asiat kuntoon ja pääset eteenpäin. Todella toivon että pääset vapaaksi tuskasta. Minulla alkaa hiukan helottaa. Mutta silti... Kyllä tämä arki on välillä raskasta.

Hei Pete76🙂🌻
Ajattelinkin jo, että olet lähtenyt täältä...
Loman loppuhan yleensä tuo ne arkiset huolet pintaan..
Minä jotenkin uskon siihen, ettei meidän miehellä ollu kaikki inkkarit kanootissa, kun oli tuo sivusuhde. Siinä on niin monta outoa piirrettä ja puheet oli outoja myös tuona aikana.
Ja se syvä masennus, kun tää kriisi puhkesi.mies ei ikinä ole ollut saikulla.nyt meni pari kuukautta ja järjestelyt ei ollu helppoja, koska hän on yrittäjä.
Jotenkintuossa pari päivääsitten koin tosi voimakkaana tunteen, että minut on hylätty.
Nyt olen sitten ollu poikkeuksellisen väsynyt. Arkihommat ei kiinnosta yhtään ja jotain pidäteltyä raivoa tunnen...koko tätä elämää kohtaan.
Murrosikäisen takia pitää kasata itsensä, eikä päästää helvettiä irralleen.
Toivon, että sulla olis nyt kuitenkin paremmat fiilikset.
Missä vaiheessa vaimosi vetosi siihen, että olis ollu jotenkin poissa raiteiltaan ja näkyikö se mitenkään ulospäin?
Jaksamisia ja kai me vielä palataan...🌻🙂🌻

Heippa vaan kaikille kohtalotovereille. Olen jo reilun vuoden näitä kertomuksia täällä lueskellut ja nyt tuntuu, että juuri tähän ketjuun haluan myös oman kokemukseni ja tuntemukseni kirjoittaa.

Eli, noin vuosi ja 3 kk sitten sain kuulla mieheltäni, että hä on pettänyt minua työkaverinsa kanssa. Olemme olleet yhdessä jo 22 vuotta ja nuorimmat lapset ovat vielä alakoululaisia. Pitkä liitto ja toki vaikeuksia on ollut, mutta eikös niitä kaikissa liitoissa ole?

Yhdessä olaan jatkettu, mutta vaikeaa on ollut. Kaikki ja joka paikassa muistuttaa minua tästä elämäni pilanneesta asiasta. Töissä törmään päivittäin johonkin pieneenkin juttuun josta asia palaa mieleeni. Kotona näen tämän saastan miehestäni. Hohhoijaa

😭

Välillä tuntui menevän paremmin, mutta nyt kesän aikana jostain syystä asiat ovat tuntuneet menevän päin...en saa tätä asiaa mielestäni. En hyväksy pettämistä millään tasolla ja aiemmin ajattelin kun kuulin lähipiirissä sattuneista pettämistapauksista, että ero tulisi samantien jos mieheni minua pettäisi. Noh, toisin kävi. En tunne miestäni kohtaan enää rakkautta enkä muutakaan positiivista, mutta eroaminen tuntuu niin vaikealta ja toki taloudellinen puolikin mietityttää.

Lasten takia yritän vain kestää tätä pahaa oloa. Liikunnasta saan paljon puhtia ja jotain hyvää itselleni, mutta välillä sekin tuntuu olevan ihan turhaa kun poden syyllisyyttä siitä, etten ole lasteni kanssa kun käyn harrastuksissani 😟.

Enpä tiedä voinko koskaan päästä tästä asiasta ylitse. Anteeksi en voi antaa ja sen olen miehelleni monta kertaa sanonut ja hän sen ymmärtää ja hyväksyykin, mitä ihmettelen kovin..Olen myös sanonut, että tämä asia on pilannut elämäni ja tulee aina olemaan välissämme, mutta hänkään ei tee asian eteen mitään. Kait sitä ihminen kestää mitä vain, no, tämä nyt oli tämmöinen purkautuminen. Toivottavasti muut petetyt saavat elämänsä raiteilleen ja voivat joskus sanoa olevansa onnellisia. Minä en vielä reilun vuodenkaan jälkeen pysty uskomaan moiseen omalla kohdallani.

Tsemppiä meille kaikille kuitenkin vaikka täällä pohjalla mennäänkin 🙂

Moi kohtalontoverit. Hullua kuinka paljon meitä on ja kuinka samanlaisia tuntemuksia käymme kaikki läpi. Kiitokset varsinkin sinulle Pete76, "tarinasi" osuu ja uppoaa tännepäin aika rankasti. Välillä tuntuu, että itse olisin kirjoittanut tekstisi.

Meikäläiselle sattui seuraavaa...kihlattuni petti minua toisen miehen kanssa 2 kertaa(toisesta jäi kiinni ja toisen kertoi itse). Yhdessä oltu 14v ja 2 hienoa lastakin(1v ja 3v) on maailmaan saatu tuotua. Yhteiselo sujunut mallikkaasti, ei alkoholiongelmia, ei väkivaltaa, molemmilla sekä yhteisiä kavereita ja omia, on talot ja autot, ei rahahuolia, kaikesta aina osattu puhua jne jne...Ulospäin usein karehdittu liitto...jep jep, kunnes sitten tapahtui mitä tapahtui. reilu 2kk aikaa kulunut ja tuska se ei vaan hellitä, ehkä jopa pahenee päivä päivältä, kun mieli alkaa ymmärtämään ja hyväksymään tapahtuneen ja mihin kaikkeen se vaikuttaa/tulee vaikuttamaan.

Yhdessä päätettiin jatkaa, ehkä lapsien takia, ehkä ei. Vaikea sanoa vielä. Kihlattu nyt ei halunnut eroa missään vaiheessa, ei kuulemma ole halunnut sitä koskaan. "hieman" vaikea uskoa tapahtuneen jälkeen, mutta vilpittömän tuntuisesti hän sitä ainakin jankkaa.

Pariterapiaankin on jo menty ja joitain lukkoja ja syitä tapahtuneeseen on kihlattukin saanut avattua minulle. Aika kliseiset syyt näemmä, ainakin jos on näihin erilaisiin foorumeihin luotamista. Raskasta kotona lasten kanssa, ei aikaa hoitaa parisuhdetta, tuntee, että oma kroppa ei kelpaa kenellekkään, ei edes minulle. halusi olla muutakin kuin äiti, halusi jännitystä elämään yms...

no tässä tälläinen avaus, ei pysty omia tuntoja vielä paljon tänne kirjoittamaan, mutta ehkä sekin aika tulee. Kiitos kaikille muillekkin, jotka ovat kohtaloaan tänne vuodattaneet, kyllä tämä vertaistuki toimii täällä palstoillakin.

Hei🌻🙂🌻
Antoisaa, että useampi on nyt avautunut kokemuksistaan, vaikka toisaalta on erittäin ikävää, kun täällä joudumme näitä inhottavia asioita läpikäymään.
Pete76: kerroit tunteettomuudestasi vaimoasi kohtaan ja miettiessäni asiaa, huomasin saman itsestäni. Mieheni ei herätä minussa enää mitään tunteita.
Olen käynyt pohjalla suussani, vihaa hentoisina ajatuksina, mutta mitään menettämisen pelkoa en ole kokenut. Jotenkin toivoin sitä, että hän lähtisi.
Ja nyt...pitkän tauon jälkeen kuitenkin meillä oli intiimiä kanssakäymistä. Havahduin huomaamaan, ettei se onnistunut mieheltä...heräsi ajatus, että onko joku muu jälleen mukana kuvioissa???
Mies selitti asiaa siten, että hän näkee etten ole toipunut vielä ja siksi ei onnistu. Miksi siis se on aina minä, joka jonkun asian aiheuttaa hänessä. Mielestäni se on enemmälti sitä, ettei HÄN ole sinut tämän tilanteen kanssa.
Miten lie tuo elämänosio teillä muilla?
Minä olen yrittänyt pitää huolta itsestäni liikkuen, syöden terveellisesti ja muutenkin mm.ulkonäöstäni huolehtien, kuten ennenkin olen tehnyt.
Nyt olen ollut todella alavireinen mieleltäni: kaksi nuorta muutti pois kotoa opiskelemaan ja tietenkin tämä kaventaa elämääni, vaikka luopuminen kuuluu vanhemmuuteen.
Mies selkeästi on vähentänyt lähestymistäni. En voi häntä siitä syyttää, olenhan ollut aika hankalasti lähestyttävä tuon pettämisen jälkeen.
Sen verran mies itse asiasta mainitsi, että voi kun saisi viimeisimmän vuoden tapahtumineen pyyhittyä pois elämästä, lukuunottamatta perheemme ilon juhlia ja tapahtumia.
Sellainen deletoiminen ei vaan valitettavasti onnistu.
On tunne, että tämä asia vaikuttaa meissä pitkään, jatkamme sitten yhdessä tai emme.
Voimia teille kaikille muille, jotka kamppailevat tuntemuksiensa kanssa🌻🙂🌻

Tevehdys.
Tässä sitä mennään päivä kerrallaan. Mariella meillä tuo ns en ollut oma itseni ja ym selitykset alkoi heti sen tunnustuksen jälkeen. Ollaan puhuttu jonkin verran ja olen kertonut vaimolle mikä minusta se todellinen syy hänellä on ollut. Veti aika hiljaiseksi ja tuumasi ettei voi sanoa mitään. Minusta pettäminen oli vain muitten huomion hakua ja uuden kokeilua. Kyllä välillä on tosi hankalaa. Mutta parempaan päin koko ajan. Yhdessä pitäisi olla ja jatkaa, mutta katsotaan hissukseen.

Hajalla75 tsemppiä paljon. En osaa oikein neuvoja antaa kun tuo oma prosessi on kesken. Välillä tuntuu että katsotaan jos joku luotettavampi tulisi joskus vastaan. Jännää kun itse pitää moraalia yllä ja kieltäytynyt ehdotuksista. Joskus niitäkin on tullut muilta naisilta. Niin toinen menee ja särkee kaiken hujauksessa. Olen sanonut vaimolle etten enää koskaan ole hänelle samanlainen kuin ennen. Tuollainen teko muuttaa väkisin.

Ja vielä. Meillä tuo arki ei ole muuttunut mitenkään. Vaimo pyörii vuorotöissä ja usein iltaisin. Vaikka olen sanonut, että asioiden pitää muuttua. Iltavuoroja vähemmän jotta hän voi olla joskus lasten kanssa. Silloin minullekkin jäisi vapaata aikaa. Vaimo ehdotti että hän olisi lähtenyt käymään laivalla yksin, koska viimeisiä lomapäiviä. En oikein ajatuksesta pitänyt. Tein sen selväksi ja pienen torailun jälkeen hän ymmärsi miksi en pidännyt ajatuksesta. En voi toki vaimoa estää lähtemästä mihinkään, mutta ajatukseni voin tuoda esille. Ja silloin sanon suoraan. En enää jaksa sivistellä asioita.

Onneksi vielä on lämmintä ja aurinko paistaa. Otetaan tästä ilo irti. Oikein hyvää päivää ja alkavaa syksyä kaikille.

Moro,

Komppaan Pete76 myös tuota, että pettäminen on uuden kokeilua ja huomion hakua, sitä se ainakin meillä oli. Ei halunnut erota tai vaihtaa, vain kokea jotain uutta ja jännittävää. Aika kovaa hintaa saa maksaa siitä kokeilusta...

Olisi kiva kun näkisi vaikka vuoden tai kahden päähän, mikä on suhteen tila. Onko tässä mitään järkeä korjata suhdetta pettämisen jälkeen, vai pitäisikö heti heivata hiuksista pihalle?(siis vertauskuvallisesti 😉) Itse olin myös ehdoton pettäämisen suhteen, kerrasta poikki mentaliteetti, mutta tässä sitä ollaan...sanansa syöneenä yritetään jatkaa. Itse en ole pettänyt, vaikka mahdollisuuksia on matkan varrella ollut lukuisia(toisaalta, eiköhän meillä kaikilla niitä ole ollut). En ole halunnut heittää hukkaan kaikkea, vain tunteakseni hetken huumaa. Tuntuu todella pahalta, että kihlatulle se ei samaa merkinnyt. Tuntuu, että meni niin pirun halvalla.

Se täytyy kyllä sanoa, että täällä ollaan otettu vastuu teosta ja kerrottu kaikki mitä olen uskaltanut kysyä. Kovasti katuu ja yrittää selittää miksi tämä tapahtui. Haluaa kaiken mahdollisen avun meille(pariterapia, kirjat yms). Paljon on puhuttu ja puhutaan lisää. Tuntuu, että ilman sitä tämä olisi jo ollut taputeltu ja kamat pakattu.

Pete76:lle: Aika rankka veto vaimoltasi ehdottaa tapahtuneen jälkeen, että voisi lähteä yksin laivalle. Meillä ainakin sovittiin heti lähtöön uusiksi suhteen rajat. Ei matkustelua yksin, ei baari-iltoja yksin, ei anneta toisen ihmisen päästä lähelle(pois turhat halaukset, pusut, sylissä istumiset), nämä eivät olleet ennen meille mitään kynnyskysymyksiä. Luottoa oli molemmin puolin. No ei ole enää. 😞

Jaksamisia kohtalontovereille!

Päivää
Kyllä olen suhteellisen tunteeton vaimoa kohtaan. Ei osaa ajatella kuinka pitäisi suhtautua. ollaan oltu muutama kerta intiimisti ihan onnistuneesti, mikä kyllä yllätti itseni. Mutta jotenkin se ei tunnu yhtä läheiseltä. Se luottamus puuttuu. Välillä tuntuu etten haluaisi koskea edes pitkällä tikulla. On se vaan hankalaa katsoa toista joka ei tunnu olevan moksiskaan tapahtuneesta. Vasta parin oluen jälkeen tulee kunnon asiallista puhetta. Ja jos hän ottaa yhden liikaa, en mahda hänelle mitään. Hän alkaa pahasti kiusaamaan ja herjaamaan. olisihan se minulle helppoa vain lähteä. Tuntuu kuin vaimo ei tule toimeen yksin. Ja varsinkaan lasten kanssa hän ei pärjää. Sen tiedän. Ehkä vaimo odottaa prinssiä ja sitten joudan vaihtoon. Kyllä vaimo vakuuttaa haluavansa minut ja haluaa tehdä kaikki mahdollinen meidän vuoksi. En vain osaa uskoa ja luottaa. Välillä haluaisin puhua suuni puhtaaksi, mutta tulisi loukattua toista liian pahasti. Katsotaan nyt mihin tämä tie vie.

Mariella on kyllä ikävä kuulla ettei miehesi kykene ottamaan sinua lähelle ja pitämään sinusta kiinni. Jos itse olisin pettänyt ja olisin tehnyt kaikkeni suhteen vuoksi. Niin kyllä pystyisin myös intiimiin toimintaan. Jos halua ei ole tai homma ei toimi, ei se ainakaan mariella sinusta kiinni ole. En osaa sanoa mikä miestäsi vaivaa. Ehkä hän odottaa että sinä otat eron koska itse ei uskalla, pelkää häpeää jos ottaa itse eron. Jos olisin miehesi tilalla ja käyttäytyisin noin, minulla olisi ketunhäntä kainalossa. jotain olisi tekeillä.

Vaikka parhaansa pitäisi tehdä suhteen eteen. Kuitenkin peli tuntuu olevan menetetty.
Pitäisikö tässä alkaa katselee muita? En tiedä enkä oikein jaksa alkaa metsästää.
Ainakin oma olo on parempi. Voin paremmin ja jaksan paremmin. Kyllä ajan kanssa helpottaa, mutta ei koskaan unohdu. Hyvään suhteeseen tarvitaan kaksi.
Odotetaan hyvää tulevaa.

Hei 🙂🌻
Pete76: esitin ehkä vähä epäselvästi tuon läheisyys asian. Meillähän tämä kriisi on kestänyt vuoden, josta ajasta olen pari kuukautta epäillyt ja sitten tuli tunnustus.
Toki mies jaksoi alussa tukea, olla lähellä jne. mutta, kun minä olin jäissä.
Tuo ehkä vaikuttaa asiaan.
Olisin toivonut pariterapiaa: mies ei. Siitä lähti epäluulojeni kierre.
Ymmärrän, että jos yrität hakata jäävuorta pienellä vasaralla, turhaudut...ehkä odotan vain liikaa tältä suhteelta tai tuo mainitsemasi ero, vaikkakin mies sen jyrkästi torjuu, olisi jo se oikea vaihtoehto. Näihin tunnelmiin jään tällä kertaa☹️
Voimia Teille kaikille muille🌻🙂🌻

Hei vaan kaikille. Oltiin pariterapiassa vaimon kanssa. Eipä taida siitäkään mitään hyötyä olla. Ensinnäkään vaimo ei juuri puhunut mitään, itki/silmät kosteina koko ajan alusta asti. Sanoi vaan että kun häntä niin ahdistaa näitten vanhojen asioiden kertaaminen jotka on puhuttu jo moneen otteeseen. Sitten seuraavat päivät terapian jälkeen oli ahdistuksissa/mökötyksissä ja sehän sitten tarttui myös minuun. Sitten ihmetteli miksi minä olen allapäin että miksen nyt ole tyytyväinen kun oltiin siellä terapeutilla. Yritin siihen sitten sanoa että kun sä oot noin maas niin kyllä se vaan mun oloonikin vaikuttaa. En tiedä..... pitääkö terapeutilla käynti lopettaa samantien ja yrittää elellä tämä kurjuus sisällä. Kait se joskus periksi antaa. Niin kun kirjoittelitte mistä kenelläkin moinen johtuu että tähän ollaan tultu,siis pettämiseen ja mitkä ovat ne syyt. Meillä ensinnäkin vaimo väittää että hän ei ole mua pettänyt mielestään koska seksiä ei heillä ole ollut kuten aikaisemmassa tapauksessa oli. Kaikki johtuu siitä että hän on kokenut itsensä yhdentekeväksi ja kuuluu vaan kalustoon. Väitti ettei ole hakenut mitään jännitystä elämäänsä tms... Huomion puute minun taholta johtanut tähän missä nyt ollaan. No ehkä se niin on tai sitten ei voi myöntää sitä että seikkailunhalua kaikki tyynni. En tiedä. Sen olen kuullut monesti vaimolta että kun tälläinen on niin yleistä. Kait hän yrittää asiasta saada minun kantilta hyväksyttävämmän mutta ei se vaan niin mee. Välistä jo ajattelee sitäkin että onko kauan tuntemani elämänkumppani ihan mieleltään terve koska elämänarvot on jotenkin päälaellaan ja käyttäytyminen sellaista kakaramaista. Pariterapia olisi ihan ok jos molemmat haluaisi sitä mutta kuten meillä nyt on että vaimo ei koko ajatuksesta pidä/hyväksy niin eipä siitä taida mitään kostua koko terapiasta. Voimia kaikille kurjuuden kanssa painijoille ja yritetään nauttia loppukesästä ja alkavasta syksystä. Ylös ulos ja lenkille...klassisesti🙂👍