Uskon kans tuohon, että kaaos helpottaa sen kriisityöntekijän kanssa ja varmasti se käy hieman helpommin, kun saa työkaluja työstää itseään.
Tällä hetkellä se kaaos on jotenkin niin jumissa minussa,etten osaa edes pukea sitä sanoiksi. Kaikkia tunteita olen tosiaan käynyt läpi. Kauhistuttaa vieläkin se kaikki, kun on tajunnut kuinka kamalassa tilanteessa olen ollut.
Onhan mulla ollut hyviäkin päiviä tässä välillä ja ne on oikeasti tuntuneet hyviltä ja olen hetkeksi kaiken pahan unohtanutkin. Ne kokemukset on olleet oikeasti aika vapauttavia ja olen tuntenut olevani vapaa. Mut sitten muutaman hyvän päivän jälkeen, on taas monta huonoa päivää. Mun pitää sallia ne itselleni, koska aikaa vaan on kulunut hyvin vähän lähdöstä ja erosta.

Niin kyllä sitä itseään tarkastelee ja miettii,mikä tekisi itsestä vahvemman.
Toisaalta siihen en jaksa kauheasti nyt vielä panostaa, ehkä sitten ajan kanssa.
Mut se mitä mä mietin, että mitä niissä tilanteissa kotona oikein tapahtui, siis kun mies alisti minut lattialle ja pakottin seksiin. Miten olisin voinut toimia toisin, en edes tiedä, miksi itsesuojeluvaisto ei herännyt. Tai sitten se heräsi, mutta väärinpäin. Kun ois pitäny laittaa hanttiin, mut en kuitenkaan pistäny.
Tai sitten olin vaan niin peloissani.

Toivottavasti et joudu käräjille asti, vaan saisitte jotenkin helpommin asiat sovittua. Mutta jos asia menee niin pitkälle, niin ehkä se on sitten viimeinen paikka jossa asialle saadaan lopullinen päätös ja sitten elämä voi näyttäytyä parempana sulle ja lapsille. Mutta kuten sanoit, asiat selviää jossain vaiheessa.
Ja jossain vaiheessa voin minäkin paremmin.

Mä voisin itselleni asettaa tavotteeksi käydä huomenna lenkillä ennen saunaa.
Sain muuten itseni lähtemään lämpöjoogaan viimeviikolla.
Se oli oikeasti rauhoittava kokemus ja rauhoitti myös levotonta mieltä.

Hyvää viikonalkua sinnekin!

Eilen illalla taas soitin kriistyöntekijälle, oli vaan niin kamala olo. Juteltiin siitä, että mahtaako exä tuntea, että on tehnyt väärin mua kohtaan tai että tunteeko se että on satuttanut mua.
Tultiin siihen tulokseen, että todennäkösesti mies ei tunne semmoisia asioita, jos on niin sairas, ettei omatunto sano mitään ja sen mielestä väkivalta on oikeutettua☹️
Niin se vaan jatkaa ja jatkaa toimintaansa.

Niin ja ymmärsin senkin,kun juttelin sen kriisityöntekijän kanssa, että vaikka en laittanut hanttiin esim. sillon kun mies pakotti mut seksiin, niin mun itsesuojeluvaisto toimi niin, että annoin sen tapahtua, ettei pahempaa olisi seurannut.
Naiset ilmeisesti käyttäytyy niin.

Hei Sirpale82. Turhaan soimaat itseäsi siitä, että olet alistunut. Tai siis toi mitä kirjoitit, että teit pelosta, että jos et olisi alistunut, niin olisi seurannut jotain vielä kauheampaa. Olen minäkin ollut yksi hullu, kun olen elänyt väkivaltaisessa suhteessa, siis mies kännipäissään kävi minuun käsiksi, kun minä uskalsin näyttää hapanta naamaa. Mitä enemmän niin kävi niin sitä enemmän tein niin, etten tehnyt mitään, välillä siis laitoin ihan kunnollakin hanttiin, mutta sitten annoin vain tapahtua.

Tämän kaiken taustalla on yksi iso erhe, josta minä olen soimannut itseäni ihan turhaan. Vielä kun seurusteltiin, ennen lapsia, niin kerran kun oltiin kotiuduttu siis baarireissulta, niin leikkimielessä aloin haastaa vähän riitaa, niin toinen otti sen ihan erilailla ja siitä tuli oikea tappelu tai oikealla termillä, perheväkivaltaa. Menin välillä pakoon vessaan, mies sai oven auki, oltiin toistemme kurkuissa kiinni. Olin ihan paniikissa. Enhän ollut ikinä joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen. Kaatoi minut lattialle, siitä jäikin tosi iso mustelma pakaraani.

Okei, kuulostaa varmasti tosi hullulta nämä jutut, että miksi en jo silloin tajunnut, että vika ei ollut minussa. Siis mieshän syyttää tuostakin yksinomaan minua ja että "minä toin väkivallan meidän suhteeseen". Olin niin rakastunut, oltiin muutaman kuukauden vasta oltu yhdessä, kun tuo tapahtui, mutta sitten jätin vain asian, enkä sitä miettinyt. Silloin jo olisi kannattanut tajuta, että tyttö hyvä juokse, kun vielä voit. Olin silloin 20 v. ja siitä on kohta sen neljä vuotta.

Tämä suhde on ollut minulle ns. vakavin suhde ja olen itsepintaisesti halunnut uskoa siihen. Kasvoin minua yli kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Tämä on taas näitä tarinoita joo, mutta minulta on mennyt aika kauan, että olen päässyt enemmän irti - uskaltaa päästää irti varmaan oikeammin sanottuna, kun sitä on ollut "helpompi" olla siinä piinassa.

Jos olisin auemmin kertonut jollekulle, niin ehkä joku olisi voinut avata silmäni. Toisaalta olin siinä iässä, että sitä itsepintaisesti vain näkee sen oman maailman ja peittää silmiltään kaiken muun. Olen minä halunnut todella paljon olla siinä suhteessa ja vielä enemmän lasteni takia, mutta sitten lopulta juuri lasten takia lähdin epänormaalista, epätasapainoisesta suhteesta, jotta voisin elää, kuten haluan ja siten lapsillanikin olisi parempi olla.

Näistä asioista minä kirjoitan nyt sillä tunnelmalla, että niin on vain tapahtunut, en minä siitä itseäni sen enempää soimaa, ei se kannata, se vain pahentaa omaa oloani. Tuo on mennyttä, joten olen päässyt jollakin tavalla ylitse asioista. Kyllä minä yhteen aikaan näin painajaisia, itseasiassa varmaan eniten siinä vaiheessa, kun muutin omaan asuntooni. Ajan kanssa noista pääsee eteenpäin ja ähäkutti haluan näyttää, että minä selviän ja että olen vain iloinen siitä, että pääsin minua kalvavasta ihmisestä eroon. Se sitten on hänen häpeänsä, kun/jos ei tajua mistä asioissa on todella ollut kyse, mutta sillä ei todellakaan kannata vaivata itseään. Hänen elämänsä ja tekonsa kuuluvat hänelle, hän ottakoon vastuun - minä otan vastavuoroisesti omastani.

Valkoinen mieli, tuo sinun kirjoituksesi avasi paljon sitä, mitä päässäni liikkuu.
Ei sitä varmaan suotta sanota, että ihminen on oman onnensa seppä.
Niin se vain on, että itse on otettava vastuu omasta itsestään, ei suhteessa voi yrittää kummankin puolesta, vaan jos toinen ei tee sen eteen mitään, ei sitä voi hänen puolestaan tehdä. Venyin liian pitkälle, yritin liikaa ja annoin kaiken ikävän tapahtua.
En tiedä mikä se minun silmäni avasi, ehkä sinnikäs ystäväni, joka jaksoi jatkuvasti laittaa pohtimaan miksi yhä edelleen olen suhteessa jossa kärsin.

Heräsin aamuyöllä painajaiseen, jossa jälleen kerran seikkaili ex-mieheni,olin unessa entisessä kodissani. Onneksi se oli vain uni ja kun heräsin tajusin olevani turvassa.
Tänään taas pelästyin, kun olin lähdössä ulos alaovesta, niin kuulin ensimmäisessä kerroksessa kolinaa. Säikähdin kun näin ihmisen hahmon ja ryntäsin ulos.
Yleensä en säikähdä sellaisista, mutta ihmispelko tulee taas jostain.

Olin eilen veljeni ja hänen avopuolisonsa luona käymässä, piristävä reissu kaikin puolin.
Voin luoda itselleni oman onnellisen elämän, kerätä itselleni sellaisia asioita ja harrastuksia, jotka tuovat iloa. Ei minun tarvi jäädä murehtimaan ex-miestäni.
Voin olla onnellinen yksinkin.

Kyllä elämässä aina eteenpäin pääsee. Tämä hetki on jo paljon positiivisempi kuin mitä on ollut. Nuo pelot mitä sinulla on ollut, on varmaan aika automaattisia reaktioita, kun olet ollut niin ahtaalla entisessä suhteessasi. Kyllä minuakin välillä on pelottanut ja pelottaa, kun tiedän minun ja lasten isän välisen suhteen olevan jännittynyt lasten takia. Ja kun toinen on henkisesti niin paljon vahvempi ja on valmis sanomaan, vaikka mitä kauheuksia, niin tavallaan pelottaa tämän lasten isän kohtaaminenkin, siis jos olisin yksin siinä. En minä enää häntä pelkää sillä tavoin, jos jokin muu henkilö on rauhoittamassa siinä. Olen kuitenkin tietoisesti välttänyt tilanteita, jossa hän pääsisi taas niskan päälle ja syyttämään yksipuolisesti vain minua ja ei minulla ole mitään syytä häntä nähdä kuin mitä nyt on pakko. On minulla kuitenkin nyt enemmän voimaa kuin mitä minulla on ennen ollut ja on minulla nyt aivan pakko olla, että saa noiden lasten asiat järjestymään kunnolla. Mutta on tämä niin hidas tämä prosessi, odottelen vastaehdotusta tuossa tapaamisasiassa (toinenkin osapuoli oli varannut ajan oikeusaputoimistoon), niin saa sitten nähdä pystyykö sovittelemalla saamaan nimet paperiin vai pitääkö mennä pidemmälle.

Toivottavasti Valkoinen mieli, saatte asiat sovittelemalla kuntoon, ettei asiaa tarvitsisi viedä eteenpäin.

Mulla oli suhteellisen normaali viikonloppu tunnemaailmaltaan ja muutenkin.
Arki menee vain eteenpäin omalla painollaan.
Ensi viikonloppu on varmasti aikas rankka, nimittäin ex-miehen luokse jäi mun vanhempien piano. Sitä sitten tullaan hakemaan lauantaina tai sunnuntaina sieltä ex-miehen luota.
Mun tarvii sitten olla läsnäolevana ja palautan avaimenkin samalla.
Ex-miehelle sitten soitin asiasta ja hän haluaa olla paikalla kun pianoa haetaan ja kun mä annan hänelle sen avaimen. Hänelle ei riittänyt, että jätän sen keittön pöydälle,ei tosin kyllä yllätä.
No joo, kohtaanpa tämän exän sitten viimeisen kerran, saa nähdä millasella tunnelmalla hän on liikkeellä. No, onneksi mun isä tulee sinne mun kanssa, niin ei tarvi yksin selvitä.

Sitä vaan en ymmärrä, miksi monet ihmiset haluavat mulle uuden miehen.
Tästä erosta on nyt VAIN kuukausi, eikä mulla ole mitään kiinnostusta uuteen mieheen.
Varsinkin kun pelkään niitä miehiä tällä hetkellä.
Siis ehkä joskus vois elämään astua joku uusi, mutta ei todellakaan nyt.
Ehkä ne ajattelee että uusmies auttas unohtaa vanhan😐

Hei Sirpale,

On tosiaankin hyvä, että pidät jäähdyttelytaukoa ja tunnustelet ajatuksiasi ja tunteitasi ennen kuin ryntäät uuteen suhteeseen. Olet tässä harvinaisen fiksu. Ei heti tarvitse lähteä paikkaamaan itsetuntoaan ja huonoa oloaan laastarisuhteella.🌻🙂🌻

Jasse kirjoitti 30.8.2011 11:28

Hei Sirpale,

On tosiaankin hyvä, että pidät jäähdyttelytaukoa ja tunnustelet ajatuksiasi ja tunteitasi ennen kuin ryntäät uuteen suhteeseen. Olet tässä harvinaisen fiksu. Ei heti tarvitse lähteä paikkaamaan itsetuntoaan ja huonoa oloaan laastarisuhteella.🌻🙂🌻

Kiitos Jasse🙂🌻

Tosiaan ei se olo siitä varmaan itsellä parantuisi, toinen voisi tuntea itsensä hyväksikäytetyksi.
Itse haluan toimia niin, että kun saan oman pääni järjestykseen ja entisen suhteen tuomat haavat ja sen menneisyyden, väkivallankin niin paljon taka-alalle, että en kaataisi toisen niskaan pahaaoloani. Sitten vasta harkitsisin uutta suhdetta, jos olisin siihen valmis.
Enkä nytkään pane itse pahakseni yksinäisyyttäni, onhan se arvokasta aikaa itselle ja niin sekavaa kuin kaikki olikin, haluan kaikessa rauhassa rauhoittua.
Itse mun tarvii itsetuntoni saada taas kasaan ja huomata olevani tärkeä itselleni.
Sen mitä olen suunnitellut tämän syksyn osalta, hoidan koulun loppuun ja elän ihan tavallista arkea,opettelen taas huomioimaan itseni ja sallimaan itselleni niitä hyviä asioita, joista mä pidän.

Juu, kuulostaa se rauhoittuminen hyvältä asialta. Siis itse kullekin, tarkoitan tässä tietenkin myös itseäni. Tällä hetkellä olen semmoisessa tilanteessa, että olen odottavalla kannalla sen suhteen, että miten lasten tapaamisasia tulee järjestymään. Minä olen tällä hetkellä tehnyt asioiden eteen sen mitä olen voinut, nyt pitää vain jaksaa odottaa vastapuolen vastausta, minkä pitäisi tapahtua tämän tai ensi viikon aikana. Jos tätä ei tapahdu ja tarkoituksellisesti lykkää aina vaan tuota tapaamisasioiden sopimista, niin kyllä kai siinäkin tilanteessa voi alkaa asiaa viemään eteenpäin, eiköhän nuo viranomaiset tiedä.

Tuntuu välillä, että elää vähän kuin varjo tätä aikaa, siis ei osaa nauttia elämästä niinkuin kuuluisi, vaan taka-alalla kiusaa nuo asiat. Toukokuusta piti alkaa vuoroviikot, hetken olikin, mutta sitten sai olla pyytämässä aina vain omaa lastaan luokseen ja aina sitä ei ole jaksanut ja kun tosiaan niitä asioita ei pysty aikuisten tavalla sopimaan, siis ei hyvällä, niin joutuu sitten vaikeamman kautta. Tässä samallahan on tietenkin ollut myös se, että olen viimein tajunnut, että yhteinen elämä minua ja lasten isää varten ei ole tarkoitettu, niin kai tämä on sitten niin vaikeaa tämän seikan vuoksi, toinen tahtoo kiusata ja ei osaa päästää irti siis minusta, vaan kontrolloi minua sen kautta millä vielä pystyy eli lasten kautta. Mutta nuo asiat etenee kyllä hitaasti, mutta varmasti, koska laissa lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaansa, niin kyllä nämä asiat saadaan järjestymään jossakin vaiheessa.

Välillä kun tunne ottaa vallan, niin ei osaa irtaantua tuosta asiasta, mutta kyllä minä tiedän, että asiat järjestyy. Silloin kun enemmän ottaa päähän, niin olen yhteydessä omiin vanhempiini tai käyn heidän luonaan, olen kaveriini yhteydessä tai sitten vaikka kirjoittelen täällä tai sitten itselleni. Minulla on eräänlainen päiväkirja, johon olen kirjannut asioita, jotka olen ikäänkuin tahtonut pois mielestäni.

Mutta eiköhän tämä tästä. Olen minä pahemmastakin tilanteesta jo selvinnyt, niin tämä nyt vain on tämmöinen välttämätön vaihe siinä, että pääsee irtaantumaan täysin vaikeasta ihmisestä. Olen minä aika vahva jo ollut, minun täytyy vain nyt olla vielä vahvempi, että osaan pitää pääni, enkä ala taipumaan jälleen toisen tahtoon ja kyykytettäväksi.

Rankka päivä oli tänään.

Aamu oli jo vaikea, painajaisia näin yöllä.
Tänään koulussa tuli ruokkiksen jälkeen todella pahaolo, tuntui taas että happi loppuu.
Menin sitten taukotilaan ottamaan särkylääkettä selkäkipuuni ja näin sitten luokkakamun.
Siinä vaihdettiin muutama sana ja sanoin että on ihan kamala olo.
Luokkakamu sitten jäi siihen ja pillahdin itkuun 😭
Siinä me hetken aikaa sitten juteltiin, sain kertoa pahasta olostani ja hän tsemppasi ja sanoi, että kyllä mä selviin.
Hän kertoi, että on myös kokenut väkivaltaa, oli hyvä puhua hänelle, kun hän tiesi miltä minusta tuntui.
Loppupäivä oli sitten vähän helpompi.
Tänään en vaan jaksanut pirteää opettajaa, enkä luokkakamuja, enkä yhtään mitään.
Hermot meinasi mennä moneen otteeseen ja levotonkin olin.

Kumpa tämä tuska lähtisi pois sisimmästä😭

Olitpa rohkea, kun jaksoit kertoa elämäntilanteestasi luokkakaverillesi. Itse en siihen aikoinani pystynyt, päinvastoin esitin, että kaikki on hyvin. Olisi varmasti kannattanut minun tehdä toisin, niin olisin saanut myös tukea.

Kyllä varmaan ottaa välillä päähän ja ei jaksaisi tätä vaikeaa aikaa läpikäydä, mutta siinä on se hyvä puoli kuitenkin loppujen lopuksi, että vahvistut aina päivä päivältä. : ) Näissä omissa tapahtumissani koen sen hyvänä puolena, että irtaantuu nyt vaikeasta ihmissuhteesta eikä vasta vuosien päästä, jolloin on jo menettänyt niin paljon sitä omaa itseänsä. Onhan tätä irtaantumisprosessia ollut jo hyvän aikaa, mutta nyt on semmoinen olo ehkäpä ensimmäistä kertaa, että totta vie en kyllä enään palaa siihen oravanpyörään, mitä on ollut. On paljon helpottuneempi olo näin.

Nyt on semmoinen tilanne, että tietää, että tulevaisuus on valoisampi kuin mitä on ollut. Se on todella hyvä asia se. Toivon sinulle jaksamista ja optimistisena pysymistä, vaikka välillä onkin vaikeampaa.

Kiitos Valkoinen mieli🙂🌻

Tänään onkin ollut parempi päivä, ystävä kävi kylässä pienen lapsensa kanssa🙂
Mukava viikonloppukin luvassa, huomenna parturiin ja sunnuntaina suuntaan kummityttöä katsomaan. Unohtuu ikävät asiat hetkeksi!

Voi voi. Haluaisin, että pääsisin vihdoin siihen mielentilaan, että minua ei hetkauttaisi lasten isän typerät viestit. Sisälläni vähän kiehahti ja taas yritin asialliseen sävyyn saada asioita paremmalle tolalle, mutta kuinka ollakaan toinen osapuoli tyylikkäästi ohisiivutti ne tärkeät asiat ja alkoi sitten jänkäämään jotain epäolennaista. Eniten minua tässä pienessä episodissa otti päähän se, että lähdin tuohon hyväuskoisena ja liian optimistisena jälleen kerran, vaikka on jo monen monta kertaa osoittautunut, että minua ei kuunnella. No ei tässä olla normaalin ihmisen kanssa tekemisissä ja pitää olla varovainen siinä, mitä suustaan päästää, että asiat ei käänny minua vastaan. Kaikista paras on siis välttää koko ihmistä.

Viikko siis alkoi vähän kiukkuisissa tunnelmissa, joten pitäisi löytää se optimistisuus ja kyllä kaikki järjestyy aikanaan -asenne takaisin. No kyllä se tästä löytyy.

Itellä ollu kans samat fiilikset.
Väsyttää niin paljon, että paras vaihtoehto olis jäädä kotiin koisaamaan.
Mutta minäpä olen se kiltti-tyttö joka menee tunnollisesti kouluun ja hymyilee, joo kaikki on hyvin! Vaikka oikeesti sisällä myllertää.
Tunnemyrskyt on taas liikenteessä, suurin on viha sitä miestä kohtaan. Sitten taas nekin tunteet, mitä todella on tapahtunu kotona, kaikki oma pahaolo, ahdistus...
Ääh, miten ikinä jaksan käydä tätä läpi😞

Lähestyn vääjäämättä kolmeakymppiä ja biologinen kello tikittää. Ei ole lapsia, ei ole miestä. Lupaava rakkaustarina päättyi suruun ja kyyneliin. Mistä semmonenkin mies ilmesty?
Miksei mun pää aikasemmin sanonu, että toi mies on paha!
Mahdankohan koskaan löytää ketään hyvää. Jos löydän, mistä sen tietää, että seuraava ihminen ei ole paha.

Viikko alkaa olla lopuillaan, eilen oli tasainen päivä kaikkien tunteitten kanssa. Piti minun kriisityöntekijälle viikolla soittaa, en selvinnyt itseni kanssa. Maanantaina onkin sitten oikein keskustelu aika ja pääsen puhumaan face to face.

En häpeä sitä, että tarvitsen apua ja keskusteluapua. Se auttaa eteenpäin. Ja tapahtunut on ollut niin rankka kokemus, että en sitä yksin jaksaisi käydä läpi.
Kriisityöntekijä käski minun olla ylpeä siitä, että lähdin pois. Ja pidin päätökseni että annan vain yhden mahdollisuuden sille miehelle, niinkuin tein vuosi sitten. Vuosi sitten lähdin pois kahdeksi viikoksi ja palasin takasin miehen luo. Nyt lähdin lopullisesti, enkä palaa.
Poistin exän numeron kännystä, kuin myös hänen vanhempiensa.
En rakastanut sitä miestä enää silloin kun asuin hänen luonaan. Ensin meni luottamus ja sitten rakkaus, sitten tuli viha ja katkeruus. Ja niin monet muut tunteet.

Minulla on oikeus hyvään elämään, minun ei tarvitse alistua väkivaltaan.