Joo-o, itse taas olin tekemissä tämän lasten isän kanssa nyt välttämättä lasten asioissa, mutta siinä samalla oli taas niin mukavata, että vähäksi aikaa meni pasmat siis minulla sekaisin. Sanoin kyllä myös suoraan, että haluan vain lasten asiat sopia ja että en häntä enää halua nähdä kuin mitä on pakko. Eli ihan hyvin kuitenkin. Sen sijaan minuun jäi elämään tämän episodin jälkeen niitä haikeita fiiliksiä. Osittain se oli varmaan siis siksi, kun nyt oltiin taas niin mukavata, mutta toisella kädellä oltiin taas painostamassa tai tarkemmin sanottuna manipuloimassa minua siihen suuntaan, johon hän haluaa. On se semmoista. Tähän asti on mennyt sillä tavalla hyvin, että olen tuntenut vain vihaa tai sitten en oikeastaan mitään, mutta nyt kun toinen sanoi, että näyttää siltä, että minä edelleen rakastan häntä, niin se varmaan sai minun pasmat sekaisin. Edelliseenhän sanoin, että sinä olet lasten isä, että sillä tavalla tottakai välitän. Eli ulkoisesti minä en varmaan hänelle vaikuttanut kuitenkaan mitenkään ihmeelliseltä, mutta minun sisälläni siis todella jäi mietityttämään nämä asiat. Semmoinen harmitus siis tavallaan, kun olisi halunnut asioiden sujuvan, mutta ne ei vain voineet sujua, siis parisuhteessa. Hieman ärsyttää, kun tuolla tavalla voi yksi ihminen minuun vaikuttaa, mutta se osoittaa vain sen, että on sitä hyvääkin tietty ollut. Täytyy vain edelleen pitää päänsä ja suunnata katsetta vain tulevaisuuteen, vaikka siis eihän tämä ollut nyyhkimässä sillä tavalla perääni ja kyllä se vittumaisuus sieltä taas esiin nousee kohta, kun asiat ei mene hänen mielensä mukaisesti.

Heippa Valkoinen mieli, lainaan sun tekstistä tuon kohdan:

"Semmoinen harmitus siis tavallaan, kun olisi halunnut asioiden sujuvan, mutta ne ei vain voineet sujua, siis parisuhteessa. Hieman ärsyttää, kun tuolla tavalla voi yksi ihminen minuun vaikuttaa, mutta se osoittaa vain sen, että on sitä hyvääkin tietty ollut"

Ymmärrän tunteesi, itselläkin ihan samoja aatoksia. Ja tottahan toki sitä hyvääkin on minunkin suhteessani ollut. Ehkä kaipaan niitä hyviä hetkiä ja tunnen sitä haikeutta myöskin.
Jos siinä suhteessa olisi ollut kaksi sitä hoitamassa, ei näin varmaan olisi käynyt, mukaan lukien se että exä olisi ollut valmis muuttumaan ja myöntämään tekonsa.
Muistan kun kerroin exälle että muutan pois, hän sitten sanoi: että hyvä kun lähdet, seuraavana päivänä hän puhui kauniita ja yritti saada minut jäämään, kun taas sitten seuraavassa hetkessä sanoi että: on se vaan hyvä kun lähdet.😟

Välillä tulee mieleen, että teinkö virheen, että lähdin, jos tilanne olisikin muuttunut.
Mutta sitten palautan mieleeni mitä oikeasti tapahtui, miten homma meni vaan hullummaksi ja kuinka peloissani ja ahdistunut olin. Niin sitten vain vahvistuu se ajatus, että hyvä kun lähdin.

Jeps, on se hyvä vaan, kun on lähtenyt. Jotta olisi ollut edes toivoa siitä, että asiat olisi muuttuneet paremmaksi, niin toisen olisi tullut herätä siihen, mitä itse on tehnyt - kaikki kauheat uhkailut ynnä muut. Mutta ei yhtään sitten kauhistu omaa käytöstään, vaan peräti sanoo, että on ollut oikeutettu semmoiseen. Ja miltä tulevaisuus tuommoisen ihmisen kanssa näyttäisi? Siltä että ei itse uskalla inahtaakaan, ettei toinen vain suutu eli siinä olisi pikkuhiljaa menettänyt oman itsensä. Puhumattakaan siitä, että on valmis käyttämään henkisen väkivallan lisäksi myös fyysistä väkivaltaa, niin ei se ainakaan paremmaksi olisi mennyt, kun ei yhtään siis ole ollut kauhistunut siitä, mitä on tehnyt, vähättelee vain. Loppupeleissä vuosien saatossa sitä olisi varmaan alkanut epäilemään omaa järkeään, että onko todella ne kauheudet tapahtuneet vai onko se ollut jotain unta, kun toinen kieltää tai vähättelee ja päinvastoin syyllistää ja manipuloi.

Inhoan sitä, että tulee tuo hetki, jolloin kaipaa sitä suhteen hyvää. Minä olin aiemmin tänä vuonna tehnyt jonkinasteisen etäisyyden oton lasten isään, mutta en työstänyt silloin asiaa tarpeeksi pitkälle, vaan muutaman kuukauden päästä taas olin siinä toisen vaikutuspiirissä. Mutta ei mennyt kauaakaan, kun taas oltiin nenät vastakkain ja nyt se on kyllä niin, että en minä tuosta ihmisestä tule saamaan kuin harmia itselleni, jos en tajua pysyä kaukana. Olen tarvinnut aikaa ja vahvuutta, että olen uskaltanut tulla tähän pisteeseen. Lasten kautta minua edelleen kiusataan, mutta kyllä niihin asioihin saadaan jossakin vaiheessa jokin tolkku.

Tämä on ollut ja on tietenkin edelleen semmoinen prosessi. Toivon, että jossakin vaiheessa minua ei hätkäytä yhtään tuo ihminen. Olen nähnyt muita ihmisiä, mutta vielä en kuitenkaan ole valmis mihinkään uuteen parisuhteeseen. Tilanne luultavasti helpottuu, kun saa nuo lasten asiat paperille. Toivoisin tavallaan, että tuolla toisella olisi jokin toinen, mustasukkaisuutta mielestäni siitä en tuntisi, mutta voisi olla vielä monimutkaisempi kuvio kaikkien kannalta. Sitä en tiedä, miten sitä sitten kohtelisi, mutta en siis usko, että kaikille entisilleen on ollut niin paskamainen, mitä on ollut minulle.

Joo, minuakin ärsyttää se, että kaipaan suhteen hyvää. Se ikäänkuin pitää kiinni exässä ja horjuttaa omaa päätöstä lähtemisestään.
Vielä en tiedä, miten niitä asioita käsittelisi, täytyy kysyä siltä kriisityöntekijältä.
Minulle se luo itsestä sellaisen mielikuvan, että edes jossain asioissa olin arvostettu. Mutta aika vähissä ne asiat oli loppujen lopuksi.

Valkoinen mieli, inhottavaa tosiaan, että sinua kiusataan lasten välityksellä. Jos exällä olisi joku toinen, sinun kiusaamisesi olisi ehkä vähäisempää, exän energia siirtyisi siihen uuteen.
Toivon todella, että asiat järjestyy. kohteleeko lastesi isä lapsia hyvin?

Joku sanoi joskus, että vahva ihminen tarvitsee kumppanikseen samanmoisen ihmisen.
En sitten tiedä pitäisikö se paikkaansa tämänkaltaisten miesten keskuudessa. Paitsi jos heidän kumppaninsa olisivat yhtä häiriintyneitä kuin he. Siinäpä olisi parvaljakko, toinen toisilleen tekisivät jäynää ja kiusaisivat toinen toistaan vuorotellen.
Mahtaisi olla mielenkiintoista seurata heidän elämäänsä kärpäsenä katossa, toinen saisi samalla mitalla takaisin.

Kun lähdin pois exän luota, kyselin perheenjäseniltäni, etten vain ole muuttunut pahaksi, eikä se ihminen ole saanut minua muutettua ilkeäksi. Veljeni, joka tuntee minut hyvin, sanoi että en ole muuttunut. Yksi hyvä ystäväni sanoi minulle jokin päivä sitten, että ihan samanlainen olet kuin ennenkin. Huokasin helpotuksesta, olisi ollut kamalaa jos olisi muuttunut yhtä pahaksi. Vaikkakin oma arvomaailma menee pirstaleiksi tuollaisen ihmisen kanssa. Sitten loppujen lopuksi miettii, kuka itse on ja mitä minusta on jäljellä.

Tässä on linkki artikkeliin, jossa kerrotaan kuinka hankalaa on irtautua vaikeasta suhteesta, kun mukana on häpeän tunne, syyllisyys ja pelko. Siinä on myös kysymyksiä, joita on mielestäni ihan hyvä miettiä.

http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/julkaisut/jyrki_pekola/__new_page_-122950/#token-122388

Tunnistin itseni tuosta tekstistä. Tottakai tämä on hankala prosessi ja huomaan omassani "epäonnistumisia". Olen halunnut uskoa hyvään ja että asiat onnistuisi - on vienyt aikansa päästä emotionaalisesti yhä enemmän irti minua satuttavasta ihmisestä. Syyllisyys, häpeä ja pelko ovat myös tuttuja tunteita. Aivan aluksi olen tuntenut häpeää, en ole kertonut minua kohdanneista kauheuksista kenellekään, pidin ne vain sisälläni ja jotenkin ohisiivuutin ne. Halusin itsepintaisesti eheän perheen.

Olen tuntenut myös syyllisyyttä, mutta se ei ole ollut kohtuullista, miten minua on syytetty, kun asiat ovat menneet pieleen. Minua on myös uhkailtu, joten olen tuntenut pelkoa. Tässä on monta ansaa, jotka ovat minua pitäneet siinä suhteessa. No minusta pitää olla itselleen armollinen ja nähdä se, että on jokatapauksessa pyrkinyt asioissa eteenpäin pikkuhiljaa, vaikka siinä onkin mennyt aikaa.

Kiitos Valkoinen mieli linkistä🙂👍
en ole sitä tarkemmin vielä miettinyt ja lukenut, tuntuu että kiirettä riittää ja väsymystä😴
Olen kuitenkin nyt pystynyt nukkumaan ilman nukahduslääkettä, mikä on tietty tosi hyvä juttu! Kertoo varmaan jonkin asteisesta toipumisesta🙂
En tiiä oisko pahin ohi.

Päivät vaan vaihtelee niin älyttömän nopeesti😞
Yhtenä päivänä voi olla tosi ilonen ja pirtee, kun taas seuraavana päivänä, ihan surkee olo ja masentaa. Eilen kotimatkalla bussissa itkin. Sitten on siltäväliltä olo...
Olin maanantaina juttelemassa kriistyöntekijän kanssa ja se keskustelu helpotti, mulla on taas maanantaina aika. Se on hyvä tyyppi, se mun työntekijä, kemiat toimii.

Koulussa oleminen on välillä tosi hankalaa, varsinkin kun väsyttää.
Oikeastaan saan olla iloinen siitä, että jaksan kuitenkin tehdä kaikki tehtävät ja olla edes jollain tavalla läsnä. Vaikka en ehkä ole 100% mukana touhussa, oon kuitenkin saanu ihan hyviä arvosanoja.

Hei taas!

Edelleen on niin lyhyt aika, kun olet lähtenyt Sirpale82, niin ei ole ihme, jos välillä on vähän hankalampaa. Mua itteäni ottaa päähän viranomaisprosessien hitaus. Täytyy vielä kuitenkin yrittää, jos toisella osapuolella olisi sen verran järkeä päässä, että päästäisiin sopuun noista meidän asioista, mutta kun on ollut tässä koko aika nyt en suostu, niin ei kai se siitä voi yhtäkkiä muuttua. Mutta kerran vielä yritetään ja jos ei, niin se on sitten ei.

Sillä aikaa olen tullut siihen tulokseen, että haluan oman työntekijän, jolle voin käydä puhumassa kaikenlaisista omista asioista, niistä vanhoistakin, niin saa itse sillä tavalla tukea. Ja tässä vaiheessa voin sanoa, että tuossa yhdessä prosessissa tulee kestämään, niin on se ihan hyvä, että on sitten jokin paikka, missä voi vaikka purkaa sitäkin turhautumista ja siten saada voimia siihen, että minun täytyy vain jaksaa viedä näitä asioita eteenpäin.

Eipä tässä muutoin sen ihmeempää. Elättelin jossakin vaiheessa toivoa, että asiat saisi jollakin tavalla järjestykseen ennen joulua, mutta luulen, että se menee ensi vuoteen. Saa nähdä. Täytyy vain keskittyä hetkeen ja tehdä kivoja asioita ja nähdä ihmisiä. 🙂

Ainiin, en tiedä tuntuuko tämä tyrkytykseltä, mutta musta tämä oli hyvä artikkeli myös, jos jaksaa tutustua: http://www.image.fi/artikkelit/aivan-tavallinen-perhe

Heippis!

Hyvä juttu Valkoinen mieli, että olet hakemassa itsellesi keskusteluapua. Se helpottaa ja auttaa sua jaksamaan.
Ei nuo linkit minusta tyrkyttämiseltä tunnu🙂
On ihan mielenkiintoista lukea aiheesta, koska se jotenkin jäsentää omia ajatuksia ja helpottaa ehkä siinä, ettei syyllistä itseään tapahtuneesta.
Itsekin laitan tähän yhen linkin, kuuntelin yhtenä päivänä nuo tarinat itsekseni.

https://www.turvakoti.net/site/?lan=1&page_id=200

Jooh, viikko taas puolessa välissä. Kriistyöntekijän kanssa keskusteluja takana, pelkoa ja paniikkia kuvioissa.
Yksi toinenkin asia parisuhteen päättymisen jälkeen on vaivannut.
Mulla on ollut nyt varmaan yli 5 vuotta ystävänä mies. Yhteydenpito hiljeni suhteeni ajaksi.
Kunnes nyt ystäväni ei anna minun olla rauhassa.
Hän soittelee mulle monta kertaa viikossa, haluaa aina facebookissa jutella, haluaa tavata.
Hänellä on joskus ollut tunteita mua kohtaan ja nyt kun olen vapaa, ne tunteet on hänellä ilmeisesti heränneet.Eilen en vastannut hänelle kun hän taas soitti.
Hänen käytöksensä aiheuttaa minulle ahdistuksen ja pelon.
Juttelin tästä puhelimessa kriisityöntekijän kanssa ja hän sanoi, että nyt pitää tehdä niin kuin minä haluan.
Kriisityöntekijä ehdotti minua kirjottamaan miehelle viestin, jossa kerron miltä hänen käytöksenä tuntuu, enkä halua hänen olevan niin usein yhteydessä minuun.
Kirjotin ja lähetin sitten viestin jossa sanoin myös, että toivon hänen käytöksensä muuttuvan tai toinen vaihtoehto että ei olla tekemisissä toistemme kanssa.
Viimeinen vaihtoehto olisi sitten vaihtaa numeroani, laittaa numero salaiseksi ja ottaa hänet pois facebook kavereistani.
Katsotaan nyt miten hän reagoi.
En todellakaan halua mitään suhdetta, hyvä kun edes voin luottaa kehenkään pitkään aikaan. Eikä minun tarvikaan. Tärkeintä on se, mitä minä haluan ja mitkä on minun rajani.

Olin eilen vaateostoksilla, ostin 2 paitaa, jotka todella tarvitsin ja sain ne vielä edullisesti.
Voi tuska, mitä syyllisyyttä tunsin kun ne ostin😞 sitten iski ahdistus.
Nuo tunteet tuli siitä, kun en ole saanut ostaa vaatteita, kun ex-mies on kieltänyt.
Saati sitten se, että olisin saanut laittaa rahaa itseeni.
Selvisin sitten kotiin ja tunne meni ohi ja loppujen lopuksi olin iloinen, että ostin ne paidat ja juuri sellaiset kuin itse halusin.
Kriisityöntekijäni sanoi, että minun pitää myös hakeutua tilanteisiin, jotka ex-mies on kieltänyt.
Kun tulin koulusta kotiin, ensimmäinen tehtävä oli mennä laittamaan pyykinpesukone päälle ja pestä miehen duunivaatteita. Nyt mun ei tarvi enää tehdä niin, vaan voin pestä pyykkiä silloin kun mulle sopii.
Entisessä kodissani en saanut syödä iltapalaa olohuoneessa, samalla kun katsoin Salkkareita. Ensimmäisen kerran kun tein niin täällä uudessa kodissani, se tuntui siltä kuin olis saanu lottovoiton. Sama tunne tuli silloin, kun tajusin ensimmäisen kerran uuteen kotiin tullessani, ettei minun tarvi enää pelätä.
Uskomatonta, miten kahlittuna sitä onkaan ollut.
Luin päiväkirjaani eilen illalla, siellä oli vain kirjotuksia kuinka surkea olo minulla on ollut.
En sinne ole pitkään aikaan kirjottanu, vain johtuen siitä, kun ex-mies on halunnut lukea sitä. Kun teen asioita, joita ex-mies on kieltänyt, se voimaannuttaa mua.

Kiva, jos ei tuntunut liika tyrkyttämiseltä. Kävin itsekin kuuntelemassa ja katsomassa noita videoita. Hyvä kun viimein tässä vaiheessa, siis kun lukee noita artikkeleita jne. niin näkee sen, että tietynlaisen ihmisen kanssa ei todellakaan voi parisuhteesta tulla mitään tai siis sen nyt omakohtaisesti olenkin todennut, mutta sitten kun on noita juttuja, missä monet monet etupäässä naiset kertoo noita omia kohtaloitaan, niin se antaa uskoa sille omalle, että on tehnyt aivan oikean valinnan.

Nyt olen varannut oman ajan itselleni, kun ajattelin, että mun kannattaa alkaa työstää näitä asioita, niin sitten ne varmaan asettuu omaan lokeroonsa ja siten voimaantuu. Mulla nyt on mennyt niistä pahimmista asioista aikaa, niin nyt on jonkin verran etääntynyt niistä asioista ja ymmärtää paremmin, mistä on ollut kyse. Ja sitten kun oon tosiaan tutustunut tohon kirjallisuuteenkin. Lainasin Naamiona terve mieli - kuinka kohtaan luonnehäiriöisen - teoksen, niin siitä saa semmoisia ahaa-elämyksiä, niin ei ole enään niin pihalla näiden asioiden kanssa, vaan ymmärtää millaisen ihmisen kanssa on ollut tekemisissä ja niin valitettavasti joudun edelleen, mutta täytyy osata rajata se ihminen omasta elämästään pois niin paljon kuin mahdollista.

Jees, sovittelussa yritän vielä noita lasten asioita saada kuntoon, mutta sen nyt näkee pitääkö tässä mennä viedä pidemmälle. On se niin hidasta.

Aikasuhteet mietityttää.
2 vuotta väkivaltaisessa suhteessa on pitkä aika, mut 2 kuukautta omaa elämää on lyhyt aika, vaikka itestä se tuntuu pitkältä.
3 päivää tehdä muuttoa on lyhyt aika, mutta itsestä se tuntuu pitkältä.
Se on tää rankka tilanne joka ton aiheuttaa.

Niin, onhan pari kuukautta lyhyt aika verrattuna vaikka siihen kahteen vuoteen. Pitää muistaa olla itselleen armollinen ja ymmärtää se, että asioiden käsittelyyn menee oma aikansa. Nyt on varmaan sitä raskainta aikaa, mutta esimerkiksi puolen vuoden päästä asiat luulisi olevan jo paremmin. : ) Tää toinen osapuoli ilmoitti minulle, että ilmoita kun tahdot puhua, mutta musta tuntuu, että mitä puhuttavaa tässä nyt sitten on. Minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta kuin sopia nuo pakolliset kuviot, muu puhuminen on minun mielestäni ajanhukkaa, koska meidän ajatusmaailmat menneestä ei kohtaa. Toisekseen hänellä voi olla vielä tarkoituksena käännyttää mua. Annan vaan ton asian olla. Noi sovittelukäynnit kyllä tulee tässä, että turha niistä on omalla vapaa-ajallaan alkaa vääntää tuon toisen osapuolen kanssa. Ei ole ollut ikinä helppo ihminen ja sitä se ei tule varmaan ikinä olemaankaan, niin minulle tulisi vain siitä paha olo. Parempi näin, välttää turhaa konfliktia. Kyllä mua puristaa päästä, kun tietenkin haluaisin sopia asioista, mutta kun se sopiminen tässä tapauksessa mun mielestä tarkoittaa sitä, että mun pitäisi hyväksyä taas ton toisen sanelemana kaikki, niin ei se ole mitään sopimista. Onhan tää vähän tämmöistä lapsellista piirileikkiä, mutta jos sillä toisella on muka jotain sanottavaa, niin voihan se aina lähettää vaikka sähköpostia.

Valkoinen mieli, hienoa kun varasit ajan itsellesi🙂👍
Se tosiaan voimannuttaa ja sieltä saat varmasti voimiakin tuota tämänhetkistä elämäntilannettasi ajatellen.
Niin miksi suotta pitää yhteyttä toiseen, kun tietää että siitä tulee vain pahaolo, joudut olemaan muissa asioissa niin paljon yhteydessä ex-mieheesi, niin minustakin tuntuu ettei teillä olisi varmaan mitään puhuttavaa. Parempi ehkä kun viettää ne omat ajat jotain mukavaa tehden.

Ex-miehelleni viimeisessä puhelussani ilmoitin, että en enää ole sinuun yhteydessä, katoan sun elämästä kokonaan. Ei siitä enää ole kuulunut, tosin en voi 100% luottaa siihen, että hän ei saisi mitään päähänpistoa ottaa yhetyttä. Kun ei häneen voinut muutenkaan luottaa sitte lopussa. Lupauksia ja lupauksia toisensa perää. Moniko niistä toteutu, ei yksikään.

Niin tuo huoli tuosta toisesta miehestä, josta kirjotin.
Se tajusi kyllä mistä oli kyse, lupasi kunnioittaa mun rajoja ja sitä että antaa mun olla nyt rauhassa ja että mä otan yhteyttä häneen silloin kun haluan. Toivottavasti voin luottaa häneen ja hänen sanoihinsa.
Luottamus vaan on niin heikoilla tällä hetkellä, varsinkin miehiin.
Mutta syystäkin.

Jep, täytyy pitää matalaa profiilia. Minua vähän pelottaa, mihin tämä kaikki vielä johtaa, mutta siis nyt olen ottanut seuraavan askeleen ja antanut hyväksyntäni sille, että asiaan aletaan hakea päätöstä käräjäoikeuden kautta. Siis minua pelottaa, jos tämä kaikki kääntyisikin yht'äkkiä minua vastaan, mutta sen tiedän, että lapsilta ei voi toinen toista vanhempaa täysin viedä, lapsella on tapaamisoikeus toiseen vanhempaansa.

Tämä kaikki syö minua. Ymmärrän kuitenkin, että erotessa ei voi saada kaikkea, mutta nykyinen tilanne on todella epäreilu. Tällä hetkellä minulle riittäisi edes se, että näkisin toista lastani viikonloppuisin. Nykyiseen tilanteeseen ei ole muuta ulospääsyä kuin se, että jokin päätös siihen on tultava. Siten pystyy elämään sitä tavallista arkielämää, kun tietää miten asiat on, eikä kuten nyt, että ei tiedä.

Saa nähdä kuinka kauan näissä asioissa menee aikaa. Aikaahan on mennyt henkilökohtaisesti koettuna jo todella paljon. Kun jotakin odottaa, niin aika kuluu hitaasti, tuntuu, että kaikki pysyy paikoillaan. Uskon kuitenkin oikeudenmukaisuuteen tässä asiassa, toivottavasti en joudu pahasti pettymään.

Se on varmasti ihan oikea ratkaisu, että asiaasi haetaan päätöstä käräjäoikeuden kautta. Siellä on suuremmat herrat päätöksiä tekemässä. Eikä ne tee päätöstä sinua kuulematta.
Tiedän tuon tunteen, kun ei tiedä miten asiat menee, se on raastavaa ja olet jo kauan asiaa selvittänyt ja odottanut ratkaisua, niin varmasti se syö sua, enkä yhtään sitä ihmettele.
Laki tässä nyt ainakin on sun puolella ja riippuu tietysti niistä päättäjistä mitä mieltä he ovat asioista, kun kuulevat molemmat tarinat.

Epäreilu tuo tilanne tosiaan on. Olen vihainen sinunkin puolestasi sille exällesi😠
Vaikka hän onkin lasten isä, niin ei se oikeuta häntä toimimaan noin.
Sä et ansaitse tommosta käytöstä, oot hyvä ihminen.
Todella hyvään saumaan tuli se keskusteluajan saaminen, siellä saat purettua itseäsi.
Ja varmasti auttaa sua jaksamaan, kunhan saat kerättyä itseesi voimia.

Voihan siinä päätöksessä käydä hyvinkin sun kannalta. Ainakin se on oiekuden päätös, jota exäsi pitää myös noudattaa, ei hän voi sotkea asioita enempää päätöksen jälkeen.
En tiedä mitä seuraa, jos rikkoo päätöstä, ehkäpä se selviää sulle siellä.

Ethän sinä ole tehnyt tässä asiassa mitään pahaa, olet yrittänyt selvittää sitä.
Luulisin ettei sinun huonosti voi käydä. Olet tehnyt asian eteen paljon. Mies tekee väärin, kun hän ahdistaa sinua noilla asioilla, eikä suostunut sovitteluun.
Tilanne on vaikea ja nyt se tarvi viedä oikeuteen.
Se että tilanne on vaikea, ei ole sinun syysi, se on ex-miehesi syy.

Voimia sinulle, olet arvokas! Minä täällä hengessä mukana🌻🙂🌻

Kiitos paljon rohkaisevista sanoista. : ) Tässä kun taas etääntyy hieman noista asioista, niin helpottaa. Jokatapauksessa on hyvä, että saa jonkinlaisen kirjallisen ratkaisun noihin asioihin. Tämä on yksi aikamoinen sotku koko asia, mutta sen positiivisena puolena on se, että asiat selviää ja siten pääsen itse elämään omaa elämääni omien lasteni kanssa miten haluan. Itseäni ajatellen varasin juuri keskusteluajan, koska tässä vaikeassa tilanteessa koen semmoista tarvitsevani.