Yli 40 vuotta naimisissa ei tee minusta avioliitto-ammattilaista, päinvastoin tunnen itseni aivan kokemattomaksi pikkutytöksi kun eteen putoaa käsittämätön tilanne. Miehelläni on toinen nainen ja tämä on ollut jo ilmeisesti yli 10 vuotta. Olen toki huomannut jotain viime vuosina useastikin, mutta mitään todisteita ei ole ollut ennen kuin nyt. Hän kielsi ensin kaiken mutta loppujen lopuksi sanoi että suhde on ollut ja jatkuu jollain tasolla edelleen. Tällä hentkellä hän ainakin haluaa jatkaa elämää kanssani. En todella tiedä mitä tehdä. JOulu on tulossa ja kakki lapset perheineen myös, jotenkin tästä pitää selvitä ainakin seuraavat pari viikkoa.
lämminverinen+ kirjoitti 23.6.2014 16:38
Olen aika ihmeissäni siitä mitä minussa tapahtuu. Nyt on kulunut puoli vuotta siitä kun sain tietää mieheni toisesta naisesta. En ole enää 100 % varma missä mennään. Joku minussa haluaa jatkaa tätä ns hyvää yhdessäoloa, joku osa ei luota tulevaisuuteen ja joku osa haluaa omilleen, itsenäiseksi. Mutta en vielä tiedä mitä tulevaisuus minulle tuo. Ahdistus ja kiukku ja raivo käyvät käsi kädessä, enää en itke joka päivä mutta joka päivä nämä asiat ja tuska ovat mielessäni. Nyt huomaan miehessäni jo väsymystä jos haluan puhua asiasta, joskin hän yllättäen saattaa itsekin aloitta joskus. Edelleenkin haluan tavata tämän naisen ja sen aion vielä toteuttaa.
Hyvää kesää kaikille kohtalotovereilleni!
huh, huh, en muuta sano, kun luin lämminverinen+ tarinasi.oikein paljon voimia sinulle.
ehkä tässä pätee nyt se, mitä minulle perheterapeutti sanoi, kun mieheni pettäminen tuli ilmi: " täytyy olla sen verran vahva, että pystyy elämään elämään ilman toistakin".
ELi tarkoitan sinullekin, yritä sinäkin, pikkuhiljaa, rakentaa ihan sitä omaa reviiriä, joka on pois sinun ja miehesi yhteisestä elämästä.
En tietenkään tarkoita, että sinun täytyisi tehdä samoin , kuin mitä miehesi teki. se oli jo minusta toisen elämän riistämistä. 15 vuotta.
Mutta yritä löytää niitä hyviä asioita,mitä voit nauttia ilman miestäsi. Minä vasta opettelen tätä. Voimia sinulle.🙂🌻
Toivo14, kiitos sinulle! Jostain syystä sinun kirjoituksesi kosketti minua syvältä ja se että olet lukenut tarinani, tuntui myös todella hyvältä! En ole vielä lukenut sinun tarinaasi mutta teen sen nyt.
Täytyi ryhtyä kirjoittamaan ja kertoa missä menen tänään. Viimeisin kirjoitukseni on ollut 23.6.2014. Yli vuosi on mennyt siitä kun sain tietää miheeni 15 vuotta kestäneestä suhteesta.
Nyt tuntuu siltä että jatkamme elämäämme yhdessä. Mutta teille kaikille jotka olette tilanteessa jossa jäätte pettäjän kanssa jatkamaan yhteistä elämää, voin sanoa että minun kohdallani olen useasti miettinyt, olisiko kuitenkin kannattanut erota, sillä tämä on niin vaikeaa, vaikka meillä yhdessä elämä sujuukin ihan mukavasti mutta se valtava kipu ei ole hävinnyt minnekään, se on vain rauhoittunut. Loukkaus on ollut niin valtava että en ole päässyt sen yli ja vaikea uskoa pääsenkö koskaan .
Me olemme selvittäneet yhdessä aika pitkälle miksi kaikki tapahtui, ehkä jo jollain tasolla ymmärrän mutta vielä puuttuu jotain. Olen sanonut miehelleni että yhdessä jatkaminen vaatii sen, että tulevan yhteiselon perustan on oltava vahva. Ja jotta perusta olisi vahva on minun ymmärrettävä miksi kaikki tapahtui - vielä en ihan ymmärrä.
Nyt on tullut uudet ongelmat esiin, ja ne liittyvät siihen että mieheni tuntuu siirtyvän pikkuhiljaa tilaan jossa kaikki on hänen mielestään ihan ok ja hän ajattelee että asian tulisi olla jo unohdettu ja uusi elämä edessä ja katse tulevaisuuteen. Toki ymmärrän että hän on väsynyt tähän, mutta vielä väsyneempi olen minä.
Melkein joka viikko paljastuu vahingossa/tahtomatta mieheltäni jotain uutta, tallennan sen sydämeeni ja tutkin sitä rauhassa ja se tuottaa joitain oivalluksia ja muistoja jotka taas tuovat tuskaa. Ne muistot menneistä 15 vuodesta, jolloin miehelläni oli toinen nainen, ovat minulle niin valtavan raastavia, en halua katsoa valokuvia lastemme häistä, lastenlastemme ristiäisistä, menneistä merkkipäivistä, matkoistamme joissa mieheni hymyilee vieressäni valheellisesti.
Samoin tulevaisuus, en tiedä millainen se tulee olemaan, en uskalla katsoa kuin huomiseen vaikka kaikkea hauskaa ja kivaa olisi tulossa vähän kauempana, elän päivän kerrallaan.
JOs on mennyt pidempi aika että en ole voinut puhua mieheni kanssa tästä asiasta, tuskani kasvaa, eli jos saan puhua hänen kanssaan 1-2 kertaa viikossa, minua helpottaa. Mutta mieheni sanoo että hän ei jaksa, kun asia otetaan aina vaan uudestaan esille. No, varmasti on rankkaa, mutta olen sen verran itsekäs että mielestäni minulla on vielä rankempaa.
Olen lukenut paljon tästä asiasta ja aina tulee esille se että "pettäjä pettää aina". Tämä ajatus rasitteena yritän silti jatkaa ja nauttia jokaisesta hyvästä hetkestä, niitä on aika paljon mutta yhtä paljon taitaa olla niitä huonoja hetkiä. Selviääkö pettämisestä . . en tiedä! Katsotaan mitä kuuluu ensi keväänä! Tsemppiä kaikille petetyille.
Hei lämminverinen, kirjoitin myös "päivitystä" tuonne toiseen kohtaankin, mutta oli pakko kommentoida tuota sinun kirjoitustasi. Minulla on aivan samanlaista kuin sinulla: on vaikea esim katsoa valokuvia "pettämisajalta", kaikki vanhat tulevat mieleen, en edes halua katsoa kuvia...ja monesta menneestä ajattelen että tämä oli silloin ennen paljastumista ym Pettäminen ei unohdu, on niin vaikea käsittää ja ymmärtää että ihminen johon olet luottanut, voi elää kaksoiselämää ja valehdella sinulle.
Itse olen siis nyt siinä tilanteessa, että en enää tiedä mitkä ovat tunteeni miestäni kohtaan. Elämme varsinaista kulissiavioliittoa, lapsille emme ole kertoneet (ovat aikuisia kaikki), mutta kyllähän he nyt sen näkevät ja aistivat että jokin on pahasti vialla. Puhumme vain pakolliset, läheisyyttä ei ole.
Ahdistava tilanne, mutta rohkeutta lähteä en vielä(kään) ole saanut.