Beren kirjoitti 11.3.2014 11:20

Hei,

Lämminverinen+, olen lukenut kirjoituksesi ja niissä on ollut ajateltavaa, voitko vähän avata minkä asian olet nyt ajatellut uusiksi ja näet eri tavalla?

Toivotan sinulle voimia käydä pitkää historiaanne läpi.

Olen päättänyt että jään mieheni luokse mutta elämämme muuttuu hyvinkin paljon, sillä minä olen tästä eteenpäin MINÄ ja sitten tulee hän. Olen koko avioliittomme ajan ollut se "kakkonen" itselleni, ja siitä syystä myös miehelleni, eli aina joka ikistä asiaa miettiessäni/tekiessäni, esim. kaupan ostoksia, yhteisiä tekemisiämme, olen ajatellut että mistä mieheni pitää tai ei pidä ja toiminut sen mukaan. MInulta ei ole kysytty "mitä sinä haluat" ja siihen olen kyllä myös itse syypää - ainakin jonkin verran. Olen toki toiminut mieheni tahtoa vastaan useastikin kun olen halunnut tehdä jotain ja hän ei ole siitä pitänyt, lähinnä omat menoni ilman häntä. Hän on ollut hyvin mustasukkainen. Sen verran kuitenkin olen ymmärtänyt pitää puoleni että olen lähtenyt jos olen halunnut tarpeeksi !!!! Eli olen kestänyt sen että lähtiessäni hän murjottaa ja palatessani hän on suorastaan vihainen.

Tämä helpotuksen ja vapauden tunne on aika häikäisevää, tänään on ensimmäinen päivä kun aamulla herätessäni näin tunnen. Olin eilen ensimmäisellä terapiakäynnillä ja oivalsin sieltä pari asiaa jotka helpottivat suunnattomasti olotilaani. Huomenna menen seuraavan kerran.

Suurin ja rankin tehtäväni on saada tämän toisen naisen+mieheni kuva mielestäni (vaikka en ole naisesta kuvaa edes nähnyt) ja pystyä jatkamaan elämää, huolimatta siitä, että näistä mielikuvista en eroon pääse koskaan.

Mieheni on ihana, uskomaton kuuntelija ja jaksaa kaikki minun vaikeatkin hetket joita on vähän väliä. Hän ei kyllä kaikkiin kysymyksiini vastaa, ei kuulemma osaa?? Mietin jo, että tarvitsenkohan enää vastauksia kaikkeen??? Olemme asuneet erillään osan viikosta, toinen kaupungissa ja toinen maalla, sekin on auttanut.

Avioliittomme jatkuu siten että kodissamme asuu minä ja hän, teemme yhdessä ja erikseen asioita, suurin ero tulee ehkä olemaan se, että minä en ole enää hoivaamassa ja etukäteen suunnittelemassa ja ennakoimassa että kaikki sujuu. Pidän huolta että itse voin hyvin ja sen seurauksena todennäköisesti me voimme hyvin. Tämän kaiken edellytys on tottakai se, että mieheni ei tee enää yhtäkään virhettä. Tämän uskoo ken uskoo, minä en vielä, mutta siihen asti elämme parasta mahdollista elämää mikä tällä hetkellä on mahdollista.

Oli kiva lukea ajatuksistasi lämminverinen, itse yritän sitä samaa....Olen myös aina laittanut kaikki muut ihmiset ensimmäiselle sijalle, mutta nyt yritän tosissani tehdä sitä mitä minä haluan ja mistä minulle tulee hyvä olo, enkä aina ole kaikkien "käytettävissä".

Tänään olin ensimmäistä kertaa terapeutilla ja oloni vähän helpottui kun joku jaksoi kuunnella minua tosissaan. Minä itse yritän nyt vielä keskustella mieheni kanssa, pyydän häntä kuuntelemaan minua puoli tuntia ja yritän saada hänet myös terapeutille. Jos hän ei sinne lähde, se on sitten hänen päätöksensä. Luulisin kyllä että se auttaisi häntäkin paljon ja jospa sitten voisimme mennä yhdessä sinne vielä ja joku lukko aukeaisi ja pystyisimme
aloittamaan suhteemme uudelleenrakentamisen. Mutta pallon heitän nyt miehelleni. Jos hän ei halua edelleenkään käsitellä rehellisesti asioita eikä mitenkään muuta käytöstään, niin sekin on sitten hänen päätöksensä. Minä teen sitten omat päätökseni sen mukaan.
Terapeutilla käynnin jälkeen myönnän että tunteita minulla on vielä miestäni kohtaan, se on yksi syy miksi en ole vielä lähtenyt. Ja kun niitä kerran vielä on, niin täytyy yrittää.
Kaikkea hyvää sinulle lämminverinen ja muille samojen asioiden kanssa taisteleville.

Hei Lämminverinen+,

Mukava kun avasit tilannettasi. Tuo oli hyvin sanottu, että elätte parasta mahdollista elämää mikä tällä hetkellä on mahdollista. Tuo on hyvä elämänohje kaikille ja kaikissa tilanteissa. Ja otit huomioon molempien parhaan. Varmasti on oikeus maksimoida oma paras mutta saavuttaako sillä tavalla sittenkään sitä maksimia, jos vaihtoehtona on maksimoida sopivan puolison kanssa yhteinen hyvä. Voiko pettänyt puoliso olla sopiva tai hyvä puoliso? Omalla kohdallani, ottaen huomioon elämänpiiri, historia ja lapset, en osaa ajatella, että haluaisin jonkun toisen vaimon. Useinkaan ei ole helppoja vastauksia eikä yksiselitteisesti hyviä ratkaisuja.

Tuo pohdintasi siitä mitä kaikkea haluat tietää, on myös yksi kestokysymyksistä. Minulla on ollut kova halu tietää mahdollisimman paljon. Olen tuntenut, että sillä tavalla saan tapahtuneeseen otteen ja pystyn sen käsittelemään. Kun vaimo ei ole välillä jaksanut asiaa käydä läpi, olen suosiolla antanut asioiden hautua. Ajan kanssa on käynyt selvemmäksi mitkä asiat todennäköisesti vain lisäävät tuskaa ja mitkä asiat on tärkeä saada tietää, jotta asian pystyy käsittelemään mielessään. Esim. puolison rinnakkaissuhteen henkilöllisyyden, perhetiedot, asuinpaikan ja ulkonäön halusin tietää heti jo pelkästä uteliaisuudesta ja jotta tunnistan, jos törmään. En voisi ajatella, että olisi niin, että hän tietää ja tunnistaa minut mutta minä en häntä.

Todennäköisesti hyvä, että voit välillä asua itseksesi ja ottaa etäisyyttä asiaan.

Olkaa myötätunteisia ja lempeitä itseänne kohtaan. Minä en tätä oikein osaa mutta tehkää te paremmin.

Beren minua auttoi suunnattomasti että sinäkin haluat tietää mahdollisimman paljon, minkä näköinen jne. Olen luullut että olen jotenkin omalaatuinen kun näin haluan. Haluan todella nähdä kuvan tästä naisesta mutta kaikki googlettamiseni (olen IT_ammattilainen) eivät tuo minulle yhtään kuvaa tästä naisesta. Minua helpotti suunnattomasti kun terapeuttini kysyi, oletko ollut yhteydessä tähän naiseen, johon vastasin että olen yrittänyt mutta hän ei vastaa. Olen tosiaan lähettänyt hänelle erittäin maltillisen (en syytä en hauku)sähköpostin ja siihen kaksi kehotusta vastata, mutta hän soitti miehelleni ja sanoi että häiritsen häntä. Yritin uudestaan tekstiviesteille viikko sitten mutta taas sai mieheni viestin että ahdistelen häntä. JOten jääköön omaan arvoonsa. Joskin tiedän että liikumme jonkin verran samoissa piireissä ja ajatus että hän tunnistaa minut (löydyn Facebookista ja monelta muultakin sivulta) ja minä en häntä, on suorastaan vastenmielinen.

Olen tullut siihen tulokseen että olen niin paljon hänen yläpuolellaan että hän ei vaan pysty tähän yhteydenottoon. Minulla olisi voimia kohdata hänet mutta hänellä ei. Mieheni sanoi että hän on häpeissään, no miksi ei olisi!! Mielestäni hän on jätetty eikä halua missään nimessä auttaa minua 🙂

Mutta nyt olen tilanteessa jossa mieheni pitää minua kuin kukkaa kämmenellä ja ei tässä muuta kuin että NAUTIN TILANTEESATA, en tiedä kauanko tätä kestää.

Ainoa oikea! Sinulle toivon todella paljon tsemppiä ja rohkeutta. Kannustan sinua VAATIMAAN miestäsi puhumaan kanssasi, eihän ole olemassa muita vaihtoehtoja jos hän haluaa jatkaa sinun kanssasi. Minun suuri puutteeni on ollut se, että olen ollut liian järkevä ja yritän "käyttäytyä järkevästi". Terapeuttini kysyi missä ovat tunteet, missä on suru, viha, raivo??? Niin, ne eivät ole tulleet esiin vielä kuin ehkä yhden kerran, yritän todella olla liian "järkevä"!! Huomenna minulla on seuraava tapaaminen terapeuttini kanssa ja mielenkiinnolla odotan millaisena tulen sieltä ulos!!

Elämä on ihanaa kunhan osaan sen oikein oivaltaa, eli muistan myös itseni!! 🌻🙂🌻

Hei taas lämminverinen: minäkin olisin halunnut mennä "katsomaan" sitä toista naista,
joka on enemmän tai vähemmän 15 vuotta ollut meidän elämässämme minun tietämättäni,
tiedän missä hän on töissä ja missä asuu. Haluaisin vieläkin, mutta en ole saanut kerättyä rohkeutta tehdä sitä, enkä tiedä olisiko siitä mitään apua? Tuskin. Olen myös ensimmäisen pettämisen selvittyä kirjoittanut hänelle kirjeen, johon hän mieheni kautta ??!?!? vastasi, että on pahoillaan, joopa joo. Eli oli soittanut miehelleni.
Eilen kirjoitin, että puhun miehelleni, no enpä saanut eilen sitä tehtyä. Jotenkin olen niin lukossa etten kertakaikkiaan enää jaksaisi taas tuhannetta kertaa sanoa hänelle niitä kaikkia asioita mitä on mielessäni. Mutta kait se täytyy tehdä, jospa tänään saisin kerättyä itseni. Ei tämä tilanne tästä muuten mihinkään muutu. Jos odotan sitä että hän aloittaisi asioiden puhumisen ja selvittelyn, saan odottaa turhaan ja tilanne pysyy samana.

Hei Ainoa OIkea!
Minäkin tiedän missä tämä nainen asuu ja missä on töissä, mutta ei minulla ole rohkeutta myöskään mennä ovelle. Terapeuttini ihmettelee että missä ovat vihan ja raivon tunteet, itsekin ihmettelen. Onhan niitä mutta yritän jostain kumman syystä pitää ne poissa, saapa nähdä milloin räjähtää.

Pitäisiköhän sinun ensin selvittää itsellesi täydellisesti että jos ei puhumisesta tule kerta kaikkiaan mitään, niin sinulla on plan B, eli otat ja lähdet. Sano tämä myös miehellesi. Mutta sinulla täytyy olla suunnitelma kirkkaana ja selvänä aivoissasi, eli tiedät mitä teet.

Toivon kaikkea hyvää sinulle, jospa asuisimme lähekkäin, olisi kiva tavata, mutta mehän emme tässä pysty sitä saamaan selville!

Ensimmäinen sunnuntai 14 viikkoon kun en itkeä tihuuta, enää ei tämä toinen nainen ole jatkuvasti mielessä, enää en vaivu jatkuvasti johonkin outoon tilaan josta minut joutuu ravistelemaan maan päälle.
Ehkä mieheni osoittama vahva minusta välittäminen ja huolehtiminen vaikuttaa, ei mene yhtä päivää etteikö hän kehuisi minua ja sanoisi rakastavansa minua. Kyllä tällä huolenpidolla on valtava vaikutus, se tuo uskoa mutta myös ihmetystä, sillä en ole tällaista kokenut koskaan hänen taholtaan, en edes silloin kun menimme naimisiin. Mieheni sanoo että hän tietää vasta nyt mitä hänellä on, kun on ollut vähällä menettää minut. Toivon tämän jatkuvan ja ainakin nautin niin kauan kuin jatkuu.

Olen lukenut tarinaasi ja en voi kuin ihmetellä. 15 vuotta elämästä mennyt valheessa. Kuitenkin uskot jostain kumman syystä, että miehesi on luotettava ja rakastaa sinua. Outoja tapoja esittää ne, anteeksi nyt vaan. Jos hän nyt on muutaman päivän huomioinut sinua, ei pitäisi laittaa silmälappuja silmille vaan katsoa totuuteen, vaikka se sattuukin. Toivottavasti saat itsellesi jostain arvostaa itseäsi etkä siedä minkälaista käyttäytymistä tahansa. Todella toivon sitä. Kyllä se miehisi on tiennyt täysin mitä on 15 vuoden ajan tehnyt. Ei siitä ole epäilystäkään. Ja näin ollen myös se toinen nainen on täysin syytön, kyllä se sinun miehesi on ne valinnat tehnyt, eikä tämä toinen nainen kolkannut ja raahannut häntä väkipakolla yhteisiin tiloihin 15 vuoden ajan. Kaikkea hyvää kuitenkin, toivon, että avaat silmäsi jossain vaiheessa!

onpa kiva kuulla. Hienoa juttu. Omaa itsetuntoaan voi myös itse rakentaa uudelleen. Sehän on meidän itsekunkin omaisuutta, mitä hyvää itsestämme opimme lisää ajattelemaan. Positiivisella ameriikanajattelulla, jota moni parjaa, on jotain hyvää ja kannustavaa annettavaa meidän vähän negatiivissävytteiseen toivottomuuteemme 😀
🙂👍

Mukava kuulla, että sinulla (teillä) menee paremmin. Johtuu tietenkin paljon siitä, että miehesi tosiaan varmaan on ymmärtänyt mitä olisi voinut menettää ja tosissaan yrittää nyt suhteenne parantamista. Ja katuu aidosti.
Itse sain viimein lauantaina puhuttua (taas kerran) miehelleni asioista. Sanoin, että olen ollut terapistilla juttelemassa ja haluan että hänkin menee puhumaan ongelmistaan. Hän ei kieltäytynyt menemästä jos nyt ei suostunutkaan, mutta päätin tilata hänelle ajan ja katsotaan nyt suostuuko menemään. Kysyin häneltä, että onko hän jo luovuttanut ja sanoin taas kerran mitä minä haluan ja että koska minulla on kuitenkin vielä tunteita häntä kohtaan, en ole lähtenyt. En oikeastaan saanut häneltä mitään ns vastauksia mihinkään, sanoi vain että miksen ole puhunut hänelle mitään ja että voisi kai sitä puhua "tavallisista asioistakin". Vastasin, että en pysty jaarittelemaan ennenkuin tärkeät asiat on puhuttu ja selvitetty. No, katsotaan nyt taas. Itselläni on kyllä vähän helpompi olo. Onneksi.
Tsemppiä sinulle lämminverinen...

Hei lämminverinen ja muut, miten elämä sujuu? Itse olin siis pari viikkoa sitten terapeutin kanssa juttelemassa asioista ja varasin miehelleni ajan sinne. No, nyt hän oli sähköpostilla (?) lähettänyt minulle viestin, että peruuttaisin hänen aikansa kommentilla: ne on humpuukia...Olen niin pettynyt. Luulin, että hän tosissaan haluaisi meidän tilanteemme etenevän johonkin. Mitä minä teen? Meidän kahdenkeskinen keskustelumme on tosi vaikeaa, jos me nyt yleensä puhutaan, niin se on minä joka puhuu ongelmista ja hän ei pahemmin ajatuksistaan puhu. Eli tilanne junnaa aina vaan samassa (niinkuin viimeiset kolme vuotta).
Pari viikkoa sitten terapeutin jälkeen juttelimme taas kerran ongelmista, mieheltä ei tosiaan kauheasti ajatuksia tullut esiin. Sanoin silloin, että häntä itseään auttaisi kun menisi juttelemaan ulkopuolisen kanssa ja voisimme sitten mennä yhdessä sinne vielä. Siihenkään hän ei sanonut juuta eikä jaata, ja oletin että hän tosiaan suostui siihen. Ja nyt tämä sähköposti. Eli sitäkään asiaa hän ei voinut sanoa minulle vaan piti lähettää sähköposti. Joko minun pitää luovuttaa. Kun toinen ei kertakaikkiaan mitään halua tehdä suhteemme parantamiseksi. Taas kerran minulla on olo, että hakkaan päätäni seinään...

Hei,

Ainoa Oikea, eikö miehesi välitä siitä millaiseksi parisuhteenne kehittyy. Pettäminen on hyvin itsekästä. Jos pettäjä haluaa osoittaa myötätuntoa, olisi hänen vastavuoroisesti toimittava myös petetyn toiveiden mukaan, eikä vain omien. Ajatteleeko miehesi, ettet kuitenkaan lähde mihinkään eikä halua joustaa omista haluamisistaan yhtään enempää kuin on pakko. Jos kanttisi kestää, voisit vähäksi aikaa luovuttaa ja katsoa mitä miehesi tekee. Pitääkö hän sinua edelleen itsestäänselvyytenä? Se lienee parisuhteessa suurimpia virheitä. No, minulla taitaa olla tänään huono päivä. Oikeasti kait pyrkisin houkuttelemaan terapiaan porkkanalla enkä niinkään kepillä. Miksiköhän ei voi hyvällä, edes loukatun mieliksi.

Voimia toivottaen.

Hei 🌻🙂🌻
Ei meilläkään mies lähtenyt terapiaan pettämisen jälkeen. Se on kai vain minun ongelmani.
Kunnioitan niitä, jotka ovat pariterapiaan lähteneet.
Ja muutenkin; vaikka olen masentunut, siitä ei puhuta. Masennushan tuli hiipimällä tämän pettämisen jälkeen.
Tuntuu, kuin olisimme kaikin puolin palanneet entiseen avioliittomme, jossa mies arvostelee tekemisiäni ja myös muiden.
Koen, ettei hän muutu millään tavoin tai se muutos oli väliaikaista.
Mielestäni tuon arvostelun taustalla on heikko itsetunto tai miehen oma paha olo. Hän pohti tuossa joku aika sitten mahdollisuutta, että myös hän olisi masentunut...
Yhdessä pitäisi parisuhteen vaikeatkin asiat läpikäydä. Se helpottaisi molempia.
Ikävää, että pettänyt osapuoli ei lähde mukaan siihen tapahtumaan.

Ainoa oikea, olen pahoillani puolestasi, miehesi ei taida ymmärtää tilannetta ennen kuin sinä teet jotain. Onko mahdollista että sanot miehellesi että hänen on nyt lähdettävä 4 viikoksi jonnekin, kun sinä haluat miettiä asioita tai voitko itse lähteä jonnekin. Miehesi ei näköjään tajua ja hän vaikuttaa hyvin itsekkäältä.

Palasimme juuri 8 päivän lomalta ja voin sanoa että se oli paras loma mitä meillä on koskaan ollut 44 vuoden aikana. Jätin tämän mieheni toisen naisen lentokentän roskikseen, se auttoi ehkä, en tiedä, mutta ahdistus oli 50 % pienempi lomallamme. Mieheni oli aivan ihana ja ilman tätä hel. . . tin 15 vuoden peikkoa elämämme olisi aivan ihanaa. No, lomamme oli aivan mahtava, meillä oli oikeasti hauskaa. Tämä toinen nainen pysyi pitkiä aikoja poissa mutta joka päivä se hyppi esiin milloin minkäkin nurkan takaa, mutta selvisimme.

Näin välillä valtavaa tuskaa mieheni silmissä sillä minusta tuntuu että hän kärsii sen takia kun näkee minun tuskani, mutta hänkin selvisi, uskon todella että hänellä on rehellinen halu jatkaa minun kanssani, hän kuuntelee ja ymmärtää ja yrittää auttaa ja onnistuukin siinä. Pieni peikko kuitenkin kaikesta huolimatta koko ajan väijyy ja sanoo minulle että pettäjä pettää aina. Olkoon sitten niin, teen ainakin parhaani ja nautin näistä hetkistä niin kauan kuin niitä riittää.

Lisään vielä sen että mieheni juuri hetki sitten soitti terapeutilleen ja varasi uuden ajan, minulla on huomenna aika ja lopuksi menemme vielä kaikki yhdessä, minä + terapeuttini ja mieheni + hänen terapeuttinsa. Terapeuttimme ovat aviopari.

Ainoa oikea, olisikohan sinun aika muuttua enemmän itsekkääksi, lähde pois joksikin aikaa tai käske miehesi lähteä, hän ei näköjään tajua että olet tosissasi, minä tiedän että olet tosissasi. Ajattelen sinua ja toivon sinulle mahtavasti voimaa tehdä nyt pian jokin ratkaiseva päätös johonkin suuntaan.

komppaan lämminveristä, sun kannattaa tehdä seuraava peliliike sinun oman itsesi ja parisuhteesi kannalta, niin, että ette valahda entiseen. Muuta itse pois tai väliaikaisesti ja sano syy ja reagoi, sillä silloin annat itsestäsi ulos sen merkin, että et siedä entistä ja tulet näkyväksi, jollei toinen sitä muuten tajua.

🙂👍