Kyllä sattuu!

Kyllä sattuu!

Käyttäjä lämminverinen aloittanut aikaan 15.12.2013 klo 20:51 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä lämminverinen kirjoittanut 15.12.2013 klo 20:51

Yli 40 vuotta naimisissa ei tee minusta avioliitto-ammattilaista, päinvastoin tunnen itseni aivan kokemattomaksi pikkutytöksi kun eteen putoaa käsittämätön tilanne. Miehelläni on toinen nainen ja tämä on ollut jo ilmeisesti yli 10 vuotta. Olen toki huomannut jotain viime vuosina useastikin, mutta mitään todisteita ei ole ollut ennen kuin nyt. Hän kielsi ensin kaiken mutta loppujen lopuksi sanoi että suhde on ollut ja jatkuu jollain tasolla edelleen. Tällä hentkellä hän ainakin haluaa jatkaa elämää kanssani. En todella tiedä mitä tehdä. JOulu on tulossa ja kakki lapset perheineen myös, jotenkin tästä pitää selvitä ainakin seuraavat pari viikkoa.

Käyttäjä ainoa oikea kirjoittanut 03.03.2014 klo 10:06

Mariella, kysyit miten pettäminen selvisi minulle. Ensimmäisen kerran oli "oireina" käytöksen muuttuminen: ei tehnyt kotona yhtään mitään, kohteli minua välinpitämättömästi, oli paljon poissa (luulin että yksityisyrittäjänä työnsä takia) ja kun sitten utelemalla utelin, että onko hänellä toinen niin vihdoin myönsi. Toinen pettäminen selvisi kun kuulin vahingossa puhelinkeskustelun hänen ja toisen naisen kanssa. Eli kyseessä oli sama nainen kuin eka kerrankin.
En tiedä mikä saa miehen (tai naisenkin) elämään tällaista kaksoiselämää. Olen niin tuhat kertaa kysynyt mieheltäni miksi, kunnon vastausta en ole saanut, tuskin hän sitä itsekään tietää. Vastauksena on ollut vain, että hän luuli etten pidä hänestä enää. Mikä syy se nyt on?! Mieheni on aina ollut, on edelleen, todella huono puhumaan tunteistaan, hän verhoaa kaiken aina vitseihin eikä pysty rehellisesti puhumaan itsestään. Minä olen aina ollut se, joka puhuu ja selvittää asioita, mutta nyt en enää jaksa, kun tuntuu että puhuu seinälle. Siksi meillä ei enää puhuta ollenkaan. Mutta kyllähän meidän pitäisi puhua, ei tätä voi ikuisesti jatkaa...

Käyttäjä lämminverinen+ kirjoittanut 03.03.2014 klo 15:36

Hei Ainoa Oikea!
Eikö ole mitään mahdollisuutta että miehesi menisi keskustelemaan jonkun ammattiauttajan kanssa. Minun mieheni on mennyt, itse hän valitsi netistä mieleisen psykologin ja on käynyt nyt kaksi kertaa ja kolmas kerta on ensi torstaina. Hän kokee nyt jo saaneensa jotain apua, hänkään ei ole koskaan puhunut, olen aina saanut kysyä ja kysyä, olettaa ja väittää, ennen kuin häneltä olen vastauksen saanut, nyt on tilanne toinen. Hän tosiaan tuntuu pelkäävän eroa ja tekee siksi kaikkensa. Toki en tiedä kuinka ohuella jäällä seison, saattaa tietysti olla että tämä 15 vuotta kestänyt toinen suhde painaa niin paljon että esim kuukauden päästä he tapaavat. Tätähän en tiedä, en saa tietää, en voi myöskään luottaa, eli olen aika jumissa.
Molemmat aikuiset lapsemme ovat keskustelleet mieheni kanssa, tyttäremme aika lujasti ja poikamme myös hyvinkin syvällisesti, halusivat tietää isänsä aikeet ja isä on vakuuttanut että toista naista ei enää ole eikä tule. Heillä on vahva raivo tätä kolmatta kohtaan, minulla ei niinkään ole, en tiedä miksi, jotenkin säälin häntä, taidan olla aika kaheli 🙂
No, katsotaan missä mennään parin viikon päästä, niin kuin sanoin, itse elän tunti kerrallaan, tämä tunti on hyvä olla mutta seuraava voi olla jo taas katastrofi.

Käyttäjä Annika67 kirjoittanut 03.03.2014 klo 19:45

Täytyy taas kommentoida ja on pitänyt tehdä se jo aikaisemmin. Nyt tästä viestiketjusta huokuu se, että syyllinen pettämiseen on se toinen nainen. Kyllähän se on niin, että teidän oma miehenne on valintansa tehnyt. Eri asia, jos ovat jotenkin vajaamielisiä ja hyväksikäytettäviä, mutta ei siltä tunnu. Turha on toista naista vihata tai ihmetellä hänen motiivejaan ja takertumisiaan. Kyllä se oma miehenne on sen pettämispäätöksen ja vielä pahempaa, yhdessäolopäätöksen tehnyt. Ja takertuneet siihen toiseen naiseen vuosikausiksi.

Käyttäjä Beren kirjoittanut 05.03.2014 klo 09:51

Hei,

Kyllä molemmat pettämisen osapuolet ovat halukkaita pettämään, molemmilla on omat syynsä. Syistä on tyypillisesti vaikea puhua petetylle ja lisäksi syyt voivat olla pettäjälle itselleenkin vaikeasti hahmotettavia. Seurauksena on, että petetty ei yleensä saa kunnon selitystä ja usein ei oikein mitään selitystä. Pettäjä voi hakea oikeita sanoja mielessään mutta selitykset eivät joko tunnu oikein kuvaavan tilannetta tai kuulostavat typeriltä tai muuten vain sopivia sanoja ei vain tunnu löytyvän. Tyypillistä on, että pettäjä tuntee jäävänsä paitsi jostain mitä pettämällä saa. Näitä voivat olla itsetunnon pönkitys, imartelu, vaihtelu, uudet kokemukset, pako arjesta, rakastumisen tunne, jännitys ... Yhtäläisyyksiä on alkoholismin kanssa. Ei pysty kieltäytymään siitä tunteesta, vaikka järjellä tietää tekevänsä väärin. Alkoholistinkin voi olla vaikea selittää juomistaan kun siitä selvästi on pelkkää haittaa ja aiheuttaa lähipiirille tuskaa. Järkiselitystä ei ole kun tunne vie voiton järjestä.

Toivotan voimia kaikille.

Käyttäjä ainoa oikea kirjoittanut 05.03.2014 klo 10:14

Lämminveriselle: olen puhunut miehelleni keskustelusta jonkun ulkopuolisen kanssa,vastaus: hän ei vieraalle omista asioistaan puhu, piste. No, nyt sain sen verran aikaiseksi, että tilasin itselleni ajan parisuhdeneuvojalta ensi viikolla. Katsotaan nyt mitä sen jälkeen, toivottavasti ainakin oma oloni helpottuu ja asiat jotenkin alkaisivat aueta.
Annikalle: olen ollut välillä vihainen tälle "toiselle naiselle", mutta vihaisempi omalle miehelleni, hänhän sen pettämispäätöksen (tai päätökset) on tehnyt, niinkuin sinä kirjoititkin. On minullakin ollut tosi vaikeaa, on edelleen, mutta ei ole tullut mieleenkään lähteä toisia miehiä metsästämään. Mitä se auttaisi. Yksi ihmissuhde kerrallaan.
Olemme olleet niin kauan yhdessä, yli40 vuotta, että tuntuu jotenkin niin kamalalta jos eroaisimme nyt kun kaiken pitäisi olla "hyvin" eli lapset ovat omillaan, on lapsenlapsia, ei velkoja ja nyt olisi aikaa olla ja tehdä yhdessä. Ja nyt sitten olemme tässä tilanteessa. Tällaiseksi en kuvitellut vanhuuttani. Ero pelottaa, en halua olla yksin. Onhan tietenkin lapset ja lapsenlapset, mutta jokainen ihminen haluaa vierelleen luotettavan ystävän, rakastetun, jonka kanssa voi tehdä asioita ja johon voi aina luottaa ja turvata.

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 05.03.2014 klo 23:50

ainoa oikea kirjoitti 5.3.2014 10:14

…olen puhunut miehelleni keskustelusta jonkun ulkopuolisen kanssa,vastaus: hän ei vieraalle omista asioistaan puhu, piste. No, nyt sain sen verran aikaiseksi, että tilasin itselleni ajan parisuhdeneuvojalta ensi viikolla. Katsotaan nyt mitä sen jälkeen, toivottavasti ainakin oma oloni helpottuu ja asiat jotenkin alkaisivat aueta. …
…Ero pelottaa, en halua olla yksin. Onhan tietenkin lapset ja lapsenlapset, mutta jokainen ihminen haluaa vierelleen luotettavan ystävän, rakastetun, jonka kanssa voi tehdä asioita ja johon voi aina luottaa ja turvata.

On hyvä että haet apua itsellesi, jos toinen ei sitä huoli. Omassa tilanteessani olisi pitänyt ensimmäisten kriisien kohdatessa mennä vaikka yksin hakemaan apua, mutten mennyt kun toinen ei halunnut. Jotenkin tulee mieleen vaan, että häpeä on yksi syy joka estää asiasta puhumisen ulkopuolisten kuullen tai jollekulle. Se voi olla häpeää omasta käytöksestä, tai häpeällinen malli kotoa tai että se on häpeällistä levitellä omia tai suhteen asioita kolmannelle. se on vaan aika vanhanaikainen ja sitova malli ajatella. Kaikillahan sitä on ongelmia, yhdellä toisenlaisia kuin toisella. Nykyaikainen mies... uskaltaa ehkä jo keskustella vaikeistakin asioista ammattiauttajan kanssa. Kun sattuutarpeeksi ja tarvitsee apua, niin silloin on valmis menemään puhumaan...

Ero pelottaa kaikkia. Myös jättäjiä, koska muutenhan he olisivat lähteneet jo ajat sitten. Ne, jotka pystyvät puhumaan ja käymään asioita läpi, voivat mahdollisesti saada suhteen uuteen kukoistukseen, mutta kyllä se vaatii molempien osapuolien heittäytymistä ja tietynlaista riisuuntumista alastomaksi toisen edessä - näin koen itse. Jos vain toinen tekee töitä suhteen pelastamiseksi, on se aivan hukkaan heitettyä energiaa... niin mulle kävi ja siltä pohjalta tämän sanon.

Olisihna siinä porkkana toiselle osapuolelle, että saisi kerrankin sanoa jollekulle kolmannelle, vaikka omalla yksityiskäynnillään, mikä teidän suhteessa pännii niin paljon että piti mennä vieraisiin. Saisi ikäänkuin putsata mielensä kaikesta mikä jurppii teidän suhteessa, ilman että tarvitsisi ajatella sinun olevan siinä tai kuulevan sitä. Sen jälkeen voisi olla helpompi lähteä uudelleen lähestymään tätä asiaa.
🙂👍

Käyttäjä ainoa oikea kirjoittanut 07.03.2014 klo 12:40

Ero pelottaa kaikkia. Myös jättäjiä, koska muutenhan he olisivat lähteneet jo ajat sitten. Ne, jotka pystyvät puhumaan ja käymään asioita läpi, voivat mahdollisesti saada suhteen uuteen kukoistukseen, mutta kyllä se vaatii molempien osapuolien heittäytymistä ja tietynlaista riisuuntumista alastomaksi toisen edessä - näin koen itse. Jos vain toinen tekee töitä suhteen pelastamiseksi, on se aivan hukkaan heitettyä energiaa... niin mulle kävi ja siltä pohjalta tämän sanon.
Pöllöhuuhkaajalle: ero pelottaa tosiaan varmaan miestäni samalla tavalla kuin minua.
Niinkuin sinä kirjoitit, sama juttu: minun olisi pitänyt jo aikoja sitten ensimmäisen kriisin jälkeen mennä selvittelemään ajatuksiani yksin, mutta tosiaan ensi viikolla olen menossa. Saa nähdä saanko omaa oloani helpottumaan edes...toivotaan. Ja niinkuin kirjoitit, jos vain toinen tekee töitä suhteen eteen eikä uskalla avautua kokonaan tunteistaan ja ajatuksistaan, niin toivotonta on suhteen paraneminen ja asioiden selvittäminen. Molempien täytyy olla tosi rehellisiä.
On niin surullista tosiaan 40 yhteisen vuoden jälkeen olla tässä tilanteessa, tuntuu jotenkin että olen heittänyt elämäni hukkaan yrittämällä ja yrittämällä...Onhan niitä hyviäkin aikoja ollut, mutta jotenkin nyt tulee vain ne kaikki asiat mieleen avioliitossamme. Avioliitossa kaikki perustuu mielestäni luottamukseen ja rehellisyyteen, vaikeistakin asioista ja siihen että ei anna ongelmien kasaantua. Mutta mitä sitten kun luottamus on mennyt, toinen on valehdellut eikä halua selvittää asioita? Pitääkö sitä sitten vain luovuttaa. Voisiko joku miespuolinen tätä lukeva kommentoida, että millä ihmeen tavalla voi saada miehen avautumaan? Olen yrittänyt puhua kauniisti, olen huutanut, olen kysynyt ja kysynyt, olen ollut hiljaa, olen yrittänyt passata ja palvella...mikään ei ole toiminut. Toinen vain elää omassa maailmassaan, käy töissä , tulee kotiin, syö, avaa telkkarin ja tekee omia juttujaan. Ottaa kaiken, ei anna mitään.
Miksi sitten olen tässä? Hyvä kysymys. Tapa, tottumus, pelko muutoksesta, pelko lasten reaktiosta, pelko toimeentulosta, pelko yksinäisyydestä. Ja ilmeisesti vielä kuitenkin minulla on tunteita miestä kohtaan. Mikä ottaa todella päähän. Hän on minun ainoa seksikumppanini, en ole koskaan häntä pettänyt.

Käyttäjä Beren kirjoittanut 07.03.2014 klo 15:28

Hei,

Ainoa Oikea, en tiedä pystynkö sen paremmin kertomaan miten lukkoja saisi avattua, vaikka olenkin mies. Tottumus on toinen luonto. Miehelläsi on tietty malli lapsuudesta siitä miten tunteista puhutaan tai vaietaan ja sen jälkeen vuosien varrella tietty malli on vahvistunut. Ei sitä helposti muuteta ellei tule jotain dramaattista tarvetta tai ahaa-elämystä. Nykyinen on kuvio on toiminut jollain tavalla näinkin kauan joten kait se toimii huomennakin ja sitä seuraavana päivänä. Muutos on aina riski, että menee huonompaan.

Veikkaan, että hänellä on kyllä paljonkin ajatuksia mutta mallia nähdä miten niitä lähdetään käsittelemään. Tunteisiin ja parisuhteeseen liittyvät kiemurat saattavat näyttäytyä sekavana hässäkkänä joka tonkimalla alkaa vain haista enemmän. häneltä puuttuu malli ja kokemus siitä miten puhuminen auttaa ja parantaa asioita. Monet naisetkin pelkäävät, että kun ongelma nimetään, muuttuu se konkreettisemmaksi. No, niin se muuttuukin mutta sitä kautta siitä voi saada otteen ja asialle voi alkaa tehdä jotain. Ja tästä keskinäisestä ja vastavuoroisesta parisuhteen hoidosta ei ole mallia. Jo lapsuuden kokemus voi olla, että avioliitto on miehen elämässä välttämätön paha jota pitää vain sietää ja jota voi vähän helpottaa ottamalla omaa tilaa ja omia vapauksia mutta sormiaan siihen ei kannata erityisesti työntää, sitten siinä on pääsemättömissä ja saa vain lisää harmeja. Ehkä vähän karrikoin mutta yritä suodattaa se olennainen.

Tilanteesi kuulostaa raskaalta ja näkymä ei ole innostava. Se on todellakin monessa parisuhteessa se suuri kysymys; miten päästä uusille urille ja alkaa rakentaa parisuhdetta josta molemmat nauttivat enemmän. Yhtenä esteenä lienee se, että parisuhde nähdään yhtäältä nollasummapelinä jossa toinen häviää, jos toinen voittaa ja toisaalta ei ylipäänsä nähdä mitä mahdollisuuksia muutokseen on. Vielä yhtenä miehille yleisenä ongelmana on, että on tottunut työntämään tunteet syrjään jolloin tunneyhteys puolisoon on vajavainen. Ei ammattiauttajakaan pysty nopeasti ratkaisemaan tämän kaltaisia ongelmia. Mies kuulee tämänkaltaiset keskustelut helposti niin, että taas se nainen haluaa minulta jotain, että taas minulta vaaditaan jotain. Tämä lähtee siitä miten elämän perusteet on oppinut ja mieltäny. Naisilla on omat vaatimuksensa, yritän niiden paineessa ottaa omani. Rakentavan yhteistoiminnan malli puuttuu.

Kehnokin avioliitto voi jatkua kun molemmat ovat siihen tottuneita ja ovat oppineet hakemaan sisältöä elämään muualta. Ongelmia tulee kun toinen havahtuu ja haluaakin jotain muuta. Jos toimiva keskusteluyhteys on puuttunut, on puoliso vaikea saada mukaan samalle aaltopituudelle.

Usein dramaattisessa tapahtumassa tai kriisissä on mahdollisuus muutokseen. Se muutos tosin ei välttämättä ole parempi parisuhde, se voi olla myös ero. Kriisi kuitenkin lisää tietoisuutta ja valppautta mikä paremmin mahdollistaa etsikkoajan.

En osaa muuta kuin toivottaa voimia käydä läpi asioita.

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 08.03.2014 klo 00:24

Moi Ainoaoikea

yksi asia tulee mieleeni kipeään kyselyysi: ehkä se, että alat olla sitä mitä haluat, alat kuunnella itseäsi, arvostaa itseäsi, elämään elämääsi sillai kun itse sitä haluat, haet ja opettelet itsellisyyttä. Riität itsellesi itse, yksin, sinä pelkästään.

Kuulostaa varmaan hullulta, mutta tämä on ollut minun oppini elämäni suurimmasta kriisistä. Ja oman elämän katsominen, siihen katseen ja energian kiinnittäminen liian kiltille ihmiselle on ollut taivaan murusia, hippusia hyvästä olosta ja olon ja elon kohentumista pikkuhiljaa.

Elämäntilanteesi on täysin eri kuin mulla, mutta itsellisyyteen kasvaminen kannattaa aina. Se on tervettä itsekkyyttä, omien rajojen löytämistä ja pitämistä. Itselle hyvällä hyvien asioiden haluamista ja sallimista.

Mä toivotan sulle hyvää energiaa repäistä itsesi liikkeelle siihen suuntaan 😀 🙂👍

Käyttäjä lämminverinen+ kirjoittanut 10.03.2014 klo 06:11

Ainoa Oikea, olemme samassa tilanteessa, ainoa ero on se, että mieheni on avautunut ja puhuu asiasta kanssani ja käy terapeutilla. En tiedä miten olisin selvinnyt nämä 13 viikkoa ilman tätä Tukinetin sivustoa, tulin tänne sinä iltana kun sain tietää mieheni yli 15 v kestäneestä suhteesta. Tajuaminen, että muillakin on samoja ongelmia on oudolla tavalla auttanut, mutta myös monet kommentit täällä ovat laittaneet minut ajattelemaan.

Hyvin pian tämän shokin jälkeen tajusin kuinka suuria virheitä itse olen tehnyt itselleni, ja yhä varmemmaksi tästä koko ajan tulen, eli olen laittanut koko ajan itseni kakkoseksi tai kolmoseksi perheessämme, en ole uskaltanut/osannut vaatia itselleni mitään, olen vain odottanut jospa saisin joskus jotain. Tajusin tämän hyvin pian tapahtuneen jälkeen. Tekemäni ensimmäinen askel itsensä ykköseksi laittamiseen kuulostaa naurettavalta mutta se ei sitä oikeasti ole. Kirjoitin joulukortteja kyyneleet silmissä tämän paljastumisen jälkeen, laitoin 30 korttiin joulutervehdyksen perään ensin oman nimeni ja sitten vasta mieheni nimen ja senkin hyvin pienellä 🙂 Siihen asti olin laittanut aina ensin mieheni nimen ja omani sitten perään. Tämä on hassua, mutta tämä on jäänyt mieleeni ja auttaa minua aina välillä, joskin myös naurattaa.

Tällä hetkellä suurin viha ja katkeruus liittyy siihen että olen ollut mielestäni niin idiootti, olenhan nähnyt paljon merkkejä jo kauan aikaa mutta en ole nostanut niitä esille tarpeeksi lujasti. Välillä olen kyllä tivannut outoja asioita joita olen huomannut, mutta en tarpeeksi sinnikkäästi. Samalla harmittaa menetetyt vuodet jotka olisivat voineet olla toisenlaisia. Ollessani yksinäinen omassa kodissani jossa koko ajan asui kaksi ihmistä, olisin voinut tehdä jotain. Olen liikkunut ja matkustellut paljon yksin ja minulla on ollut satoja tilaisuuksia joissa olisin saanut itselleni huomiota ja ihmisen lähelleni, mutta en ole antanut siihen lupaa itselleni. Olenkin sanonut miehelleni että minua harmittaa koska olen ollut niin KILTTI ja uskollinen. Hän kuunteli kauhuissaan ja ihmeissään että mitä ihmettä minä tarkoitan ja sanoin hänelle uudestaan että "minua harmittaa että olen ollut kiltti ja uskollinen sillä olen minäkin kaivannut toista ihmistä lähelleni ja sellaisia olisi ollut pilvin pimein, mutta enpä ole ottanut". Tässä vaiheessa hän oli lyöty ja tajusi ainakin sillä hetkellä että ei itse olisi kestänyt samaa! Niin, pettäjät! Menkääpä petetyn rooliin, saattaa olla vaikeaa mutta jos onnistutte niin saatatte kokea edes häivähdyksen siitä tuskasta minkä petetylle olette tuottaneet. Se ei kylläkään ole nautinnollista.

Nyt siis opettelen koko ajan enemmän ja enemmän itsenäiseksi, ajattelen itseäni 100 % enemmän kuin ennen, puhun asiat suoraan miehelleni (tämä on vaikeaa mutta siihen pitää oikein keskittyä), tiedän olevani hauskan näköinen ja nautin siitä, pidän itsestäni paljon parempaa huolta kuin aikaisemmin (kunhan nämä yö valvomiset loppuisivat), olen estottomampi ja rohkeampi, enkä kaunistele asioita. Kaikki tuo edellä mainittu on siis tavoitteenani ja yritän kovasti koko ajan onnistua. Kaikki tämä hämmentää miestäni mutta myös kuulemma ihastuttaa😀

Meidän elämämme saattaisi vielä onnistua jos pystyisin luottamaan häneen, mutta se tuntuu täysin mahdottomalta asialta tällä hetkellä. Suurin pelkoni on se että tuo suhde alkaa uudestaan jossain vaiheessa. Minun on nimittäin todella vaikea uskoa että, kaksi ihmistä jotka ovat tunteneet toisensa 25 vuotta ja siitä ensimmäiset 10 vuotta työn puolesta kavereita ja seuraavat 15 vuotta läheisessä suhteessa, voivat unohtaa toisensa tuosta vaan!! En usko, vaikka mieheni vakuuttaa vakuuttamasta päästyään että on valinnut minut eikä koskaan ollut aikomustakaan valita tätä toista. Hm hm!!

Moni ystäväni tietää tästä ja se helpottaa myös. En minä häpeä enää sitä että minua on petetty, pikemminkin häpeän mieheni puolesta että hän on ollut pettäjä.
Minulla on ensimmäinen terapeuttikäyntini huomenna, tajuan kyllä että tämä jatkuva vuoristorata - hyvä päivä - huono päivä - ei voi muuta kuin tehdä minut sairaaksi, sitä en halua ja toivon saavani apua ammattiauttajalta. Mieheni on käynyt kolme kertaa ja on positiivisesti yllättynyt ja siksi hän on patistanut minuakin hakemaan apua. Meillä on mennyt vähän toisin päin nämä avun hakemiset. Katsotaan mitä terapeutti pystyy kohdallani tekemään🌻🙂🌻

Käyttäjä ainoa oikea kirjoittanut 10.03.2014 klo 10:15

Hei lämminverinen, olemme aika samassa tilanteessa ja tuntuu että olemme myös muutenkin aika samanlaisia. Minua naurutti, kun luin että olit joulukortteihin kirjoittanut ensin oman nimesi, tiedätkö, minä tein ihan samalla tavalla!!!! Olen aina hoitanut esim nämä joulukortit ja nyt olisi tehnyt mieli jättää miehen nimi kokonaan pois niistä...
Olen myös kertonut tästä pettämisjutusta muutamalle ystävälleni, en kuitenkaan kaikkia yksityiskohtia, koska minua jotenkin hävettää, en tiedä mikä? Se että olen ollut niin sinisilmäinen vai se että en osaa lähteä? Olen myös miehelleni sanonut, että minua ottaa päähän se, että olen ollut niin kiltti (niinkuin sinäkin kirjoitit sanoneesi) ja tehnyt kaiken kotona hänen puolestaan, en ole vaatinut häneltä tarpeeksi. Hän ei siivoa, laita ruokaa, pese pyykkejä, ei ole osallistunut lasten läksyihin, ei vanhempainiltoihin ym.

Kyllä minullakin näitä pettämismahdollisuuksia olisi ollut, olen myös ihan suht hyvännäköinen ja sosiaalinen, mutta olen aina kuitenkin ollut uskollinen, koska perhe on minulle tärkein asia maailmassa. Enkä ymmärrä miten joku voi elää jotain ihme kaksoiselämää...

Nyt minulla on kuitenkin sellainen olo, että tämä oli tässä. En jaksa enää hakata päätäni seinään, koska toinen ei tuosta mihinkään muutu. Ja minä en enää tähän tyydy. Haluan, että vierelläni olisi ihminen joka joskus tekisi asioita, joista tietää minun tulevan iloiseksi (pyytämättä), jonka kanssa minulla olisi turvallinen olo, jonka kanssa voisin tehdä vaikka yhdessä ruokaa ja suunnitella matkoja tms. Mutta kun toinen vaan pitää sisällään kaikki, ja tuntuu aina vaan ajattelevan ensimmäiseksi itseään. Eikä hän siitä mihinkään muutu, vaikka kuinka puhuisimme.

No, huomenna minullakin on ensimmäinen terapiatunti, toivottavasti se auttaa omaa oloani ja saisin jonkun lukon auki omasta itsestäni....Tsemppiä sinulle terapiaan. Onneksi sinun miehesi silmät ovat avautuneet, ja hän tuntuu tosissaan yrittävän suhteenne parantamista. Mutta niinkuin kirjoitit: kun hänellä ja sillä toisella naisella on niin pitkä yhteinen historia, en minäkään oikein jaksa uskoa että se nyt sitten olisi yhtäkkiä lopetettu...toivon todellakin että näin on. Mutta minusta on tullut sen verran kyyninen ja negatiivinen, että pelkään pahinta....

Käyttäjä sappe kirjoittanut 10.03.2014 klo 22:59

lämminverinen+ kirjoitti 10.3.2014 6:11

Nyt siis opettelen koko ajan enemmän ja enemmän itsenäiseksi, ajattelen itseäni 100 % enemmän kuin ennen, puhun asiat suoraan miehelleni (tämä on vaikeaa mutta siihen pitää oikein keskittyä), tiedän olevani hauskan näköinen ja nautin siitä, pidän itsestäni paljon parempaa huolta kuin aikaisemmin (kunhan nämä yö valvomiset loppuisivat), olen estottomampi ja rohkeampi, enkä kaunistele asioita. Kaikki tuo edellä mainittu on siis tavoitteenani ja yritän kovasti koko ajan onnistua. Kaikki tämä hämmentää miestäni mutta myös kuulemma ihastuttaa😀

Kuulostaapa tutulta! (Paitsi ehkä se kohta, että tuntisin itseni hyvännäköiseksi.) Melkein-ero-kriisin jälkeen ystäväni ja terapeuttini sanoivatkin, että minussa on jotain uutta kipinää. Toivon, että pystyn säilyttämään sen.

Olen miehelle sanonut, että aikaisemmassa mielessä yksikköä "me" ei ole enää olemassa: minä teen nyt omat ratkaisuni omista lähtökohdistani käsin. Jos pystymme edelleen jakamaan hyvät ja huonot hetket, hyvä niin, mutta että olisi lähtökohtaisesti "me" - ei enää. Miestä tämä jotenkin tuntui surettavan, mutta itsepä on omat ratkaisunsa tehnyt. Luulen kyllä, että itsenäistyminen on hyvästä. En ole mielestäni aikaisemminkaan ollut mitenkään mieheni kautta elävä tai omistanut elämääni hänen miellyttämiselleen, mutta olen pyrkinyt välttämään konfliktitilanteita ja ollut kai jotenkin liian varovainen.

Käyttäjä lämminverinen+ kirjoittanut 10.03.2014 klo 23:40

Oi että olen puhunut tyhmiä, ihan kuvitteellisia juttuja. Nyt mennään tilanteessa että "luota tai jätä".

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 11.03.2014 klo 01:11

Te Ainoa oikea ja Lämminverinen+ puhutte ikäänkuin olisitte jo lukeneet esim "kiltteydestä kipeät" -kirjan. Minun silmäni se aukaisi näkemään olleeni se ylivastuullinen osapuoli suhteesta. Joskus olis niin hyvä, että suhteessa jokin yllättävä asia kääntäisikin nuo osat ihan upside-down!

Ilolla luin Lämminverinen sun tahtotilaa tulla näkyväksi omine tarpeinesi ja tunteinesi. Aivan ihanan kuuloista! Ei ihme, että miehesikin ihastelee tuota piilossa ollutta uutta sinua.🙂👍

Käyttäjä Beren kirjoittanut 11.03.2014 klo 11:20

Hei,

Lämminverinen+, olen lukenut kirjoituksesi ja niissä on ollut ajateltavaa, voitko vähän avata minkä asian olet nyt ajatellut uusiksi ja näet eri tavalla?

Toivotan sinulle voimia käydä pitkää historiaanne läpi.