Minullekkin joskus luvattiin muutosta, kyllä se muutos tuli, kesti noin kaksi viikkoa, korkeintaan kaksi kuukautta ja sitten meno oli entinen.

Helemi, olen enemmän kuin tietoinen siitä että muutos ei ole kestävää . . välttämättä. Nyt ihanaa aikaa on kestänyt 3 kuukautta, ilman yhtä ainutta repsahdusta, ensin ajattelin että mieheni näyttelee, nyt on pakko jo olla toista mieltä. Toivon että hän on tosissaan mutta se nähdään tulevaisuudessa. Ja niin kuin sanoin, nautin näistä uskomattoman ihanista hetkistä niin paljon kuin vain voin, voihan se olla että näitä ei ole enää kuukauden päästä.
Hän lähti juuri viimeiselle terapiakäynnilleen ja minä menen tänään illalla, sen jälkeen menemme yhdessä vielä kerran.

Dignity kirjoitti 16.3.2014 21:56

Olen lukenut tarinaasi ja en voi kuin ihmetellä. 15 vuotta elämästä mennyt valheessa. Kuitenkin uskot jostain kumman syystä, että miehesi on luotettava ja rakastaa sinua. Outoja tapoja esittää ne, anteeksi nyt vaan. Jos hän nyt on muutaman päivän huomioinut sinua, ei pitäisi laittaa silmälappuja silmille vaan katsoa totuuteen, vaikka se sattuukin. Toivottavasti saat itsellesi jostain arvostaa itseäsi etkä siedä minkälaista käyttäytymistä tahansa. Todella toivon sitä. Kyllä se miehisi on tiennyt täysin mitä on 15 vuoden ajan tehnyt. Ei siitä ole epäilystäkään. Ja näin ollen myös se toinen nainen on täysin syytön, kyllä se sinun miehesi on ne valinnat tehnyt, eikä tämä toinen nainen kolkannut ja raahannut häntä väkipakolla yhteisiin tiloihin 15 vuoden ajan. Kaikkea hyvää kuitenkin, toivon, että avaat silmäsi jossain vaiheessa!

Niinpä, tämä on mielessäni joka ikinen hetki, voinko luottaa, ja vastaus on että en voi luottaa. Olen joutunut punnitsemaan hyvin tarkkaan mitä haluan ja mihin olen valmis. Tällä hetkellä en halua menettää 43 vuoden pituista avioliittoani, en halua rikkoa perhettämme, en halua jättää miestäni. Mieheni täydellinen "muodon muutos" tapahtui viikko ilmitulon jälkeen.

Tämä saattaa tuntua naivilta mutta hän on nykyään se mies, jollainen olen aina haaveillut hänen olevan. Ja 3 kuukautta on kulunut ilman että naamio olisi pettänyt, joten on pakko ajatella että onko se naamio!! Tämä jää nähtäväksi ja tällä hetkellä elän elämäni parasta mahdollista aikaa lukuun ottamatta tuota hurjaa peikkoa mikä valtaa mieleni vähintään kaksi kertaa tunnissa, VOINKO LUOTTAA !

Olen päättänyt nauttia tästä tilanteesta 100:lla sillä voihan olla että vastaavaa en saa enää kokea. Olen myös oppinut että elän tätä hetkeä, rakastan itseäni, pidän itsestäni huolta, elän myös yksin eli mieheni on maaseutukodissamme ja minä kaupungissa ja välillä päinvastoin, minulla on omia menoja ja harrastuksia. Olen itselleni ykkönen!! Tässä on ollut hitsin paljon opittavaa ja uskon että olen vasta alussa. Se millainen elämäni on vuoden kuluttua jää nähtäväksi.

Lämminveriselle: kuulostaa että miehesi tosiaan panostaa teidän suhteeseenne, hyvä niin.
Tuo luottamuksen palautuminen on vaikeaa, tiedän. Minullahan on siis vähän samanlainen stoori, eli mies petti minua 15 vuoden ajan enemmän tai vähemmän (saman naisen kanssa). Ensimmäisen kiinnitulon jälkeen uskalsin taas luottaa häneen, mutta siinä meni monta vuotta. Mutta nyt kun hän jäi toisen kerran "kiinni", en ole pystynyt enää häneen luottamaan. Osaksi varmaan siksi, että hän ei tosiaan kauheasti ole panostanut meidän suhteemme parantamiseen, ei suostu terapiaan eikä ole yhtään aikaisempaa enemmän minua huomioinut missään asiassa. Pari viikkoa sitten kysyin häneltä jatkuuko suhde vielä, vastaus: ei tietenkään. Mutta silti, en pysty tähänkään uskomaan. Sanoin hänelle viime syksynä, että jos vielä saan tietää hänen jatkaneen edelleen suhdetta, niin heitän hänet ulos elämästäni ja kerron kaikille tästä suhteesta. Eli nyt emme ole asiasta esim lapsille puhuneet, onko se sitten oikein tai väärin, en tiedä.
Luottamus toiseen kun menee, niin maailmasta putoaa jotenkin pohja pois, eikä sitä täysin enää takaisin saa vaikka kuinka yrittää. Eikä suhteesta enää koskaan tulee samanlaista.
Mutta pakkohan sitä on yrittää luottaa toiseen jos haluaa suhdetta jatkaa...
Joku kehotti minua muuttaman vähäksi aikaa johonkin tai pyytämään miestä muuttamaan,
kun ei kerran edes terapiaan suostu. Olen kyllä ilmeisesti liian kauan antanut kohdella itseäni kuin kynnysmattoa, ja mies ottaa minut itsestäänselvänä eli miksi minua sitten pitäisi huomioida ja hänen yrittää muuttaa käytöstää, kun en kerran mihinkään lähde...eli pallo on minulla: mitä minä kestän ja mitä minä teen seuraavaksi. Oloni on kuin vankilassa, josta en pääse ulos vaikka haluaisin, mutta en uskalla.

Ainoa oikea, arvosta itseäsi ja ajattele että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Näin minä olen ryhtynyt ajattelemaan vaikka tässä vielä mieheni kanssa olenkin, sillä en voi jättää huomiotta hänen kovaa yrittämistään ja muuttumistaan. Mutta jos hän uudestaan jää kiinni pettämisestä, lähden! JOs näin tulee käymään, olen varmaan jo valmiimpi lähtemään, joskaan en sitä tällä hetkellä toivo.

Aion paneutua elämääni ja tehdä kaikkea kivaa, käydä teatterissa, konserteissa, ystävättärieni kanssa milloin missäkin. Nyt jo olen ollut useaan kertaa ystävättäreni luona Helsingissä yötä ja olemme jutelleet läpi yön, itkeneet ja nauraneet. Nyt juuri tulin kaupunkikotiimme ja mieheni jäi maalle. Tämä on ajoittain surullista mutta silti jotenkin niin vapauttavaa, nautin tästä yksinolosta vaikka aionkin siivota tämän päivän kun on vapaata. Jollain lailla olen mielessäni jo ajatellutkin että kaupunkikotimme on minun pääpaikka ja maaseututalomme on mieheni paikka, hän on eläkkeellä ja minä käyn töissä.

Haluaisin kovasti auttaa sinua pääsemään eteenpäin, olet jotenkin nyt juuttunut paikallesi etkä pääse siitä suuntaan tai toiseen. Minun on ehkä helppo puhua täältä koska saan kovasti tukea mieheltäni ja ystäviltäni sekä lapsiltamme. Aikuiset lapsemme tietävät ja he ovat keskustelleet isänsä kanssa ja minun kanssa tietenkin myös ja toivovat kovasti että jäämme yhteen ja ovat todella onnellisia kun siltä nyt näyttää ainakin tällä hetkellä. Mutta oikeasti en tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja elän tätä päivää. Vieläkin sattuu !!

jatkoa minun stooriini: mies sanoi olleensa eilen terapeutin luona, mutta kun kyselin mitä siellä juteltiin, vastaus: samoja mitä sunkin kanssa..ja "ihan turhaan kävin" ..Minulle heräsi epäilys, että ei hän missään terapeutilla ole ollut ja valehtelee minulle. Yritimme taas jutella tänään, mutta ei nämä asiat tästä mihinkään muutu. Enkä enää oikeastaan tiedä haluanko jatkaa tätä yrittämistä, ei yhdessäolon pidä näin vaikeaa olla, olen niiiiiin kyllästynyt tähän asioiden vatvomiseen kun kuitenkaan mikään ei muutu.
Haluan rinnalleni ihmisen, joka
- on luotettava ja uskollinen "vastamäessäkin"
- jonka kainaloon voin käpertyä nukkumaan tai nauttia seksistä
- järjestää minulle mukavia yllätyksiä
- tukee minua kun minulla on vaikeaa ja joka pitää "minusta huolta"
- haluaa tehdä kanssani asioita, ihan arkisia juttujakin
- jakaa unelmani ja suostuu kompromisseihin, eikä aina tyrmää minun toivomuksiani vaikka onkin eri mieltä
Minä olen ihan oikeasti yrittänyt itse olla tällainen ihminen, mutta en jaksa enää.
Mutta onko minun mieheni minulle tämä ihminen? Se minun täytyy selvittää itselleni ja tehdä ratkaisu, mutta miksi se on niin vaikeaa ☹️

Voi Ainoa oikea, minäkin voisin olla samassa tilanteessa kuin sinä, mutta en Ole ainakaan tällä hetkellä. Olen aika onnellinen nyt, mieheni on edelleen ihana, olen ollut hänelle ykkönen nyt jo 18 viikkoa. Viime torstains olimme yhdessä terapiassa, hän on käynyt ykdin 4 kertaa ja minä 3 kertaa. On selvinnyt syitäkin siihen miksi mieheni on pettäjä, ne juontaa kaukaa. Meillä on vielä ainakin yksi yhteinen kerta ha sitten mieheni jatkaa yksin vielä.
olen saanut itsetuntoani takaisin ja voin suhteellusen hyvin, mutta edelleen samat ajatukset ja kuvat miehestäni ja tästä naisesta vaivaavat minua, joskaan ei niin usein enää.
Arvostan miestäni koska hän käy terapeutilla, se kertoo kuinka kovasti hän haluaa muuttua ja säilyttää liittomme. Tuossa hän nyt vieressänni ajaa autoa ja laulelee, vaikuttaa onnelliselta.

Jotenkin uskon että sinun olisi aloitettava oma uusi elämä ilman miestäsi, kyllä sinua odottaa joku ihanuus joka täyttää kaikki nuo toiveesi.

Minä en luota 100 % huomiseen mutta nautin elämästäni niin kauan kuin voin.
Toivon että saat tehtyä vaikean ratkaisusi.

Täytyypä kommentoida omaa kirjoitustani tuossa edellä: sanon siinä että "olen saanut itsetuntoni takaisin", minulla on tainnut olla tosi hyvä päivä!!!!!
Itsetunto on ollut taas piilossa koko eilisen päivän ja sitä etsitään taas kovasti!

Hei🌻🙂🌻
Lienenkö myös minä etsinyt kadonnutta itsetuntoani kysyessäni mieheltäni eilen, että olenko minä hänen mielestään seksuaalisesti viehättävä kaikkine piirteineni. Minua on sanottu viehättäväksi tältä osin vieraan miehen toimesta mutta jätin tuolloin hänen kommenttinsa noteeraamatta.
Oma mies ihmetteli,miksi kysyn sellaista ja sanoi, ettei hän tällä iällä (hän on yli 50v.) sellaisia asioita enää ajattele. En antanut periksi, vaan vaadin selkeää vastausta joko kyllä tai ei.
Hän vastasi kyllä ja lisäsi siihen, että avioliittomme seksuaaliset ongelmat johtuvat hänestä. Joku asia on kuulemma vinksallaan hänen päänsä sisällä mutta hän ei tiedä mikä.
Epäilin pitkään toista naista mutta kyllä se vaihtoehto on jo aiemmin keskusteluissamme tyrmätty täysin.
Eli; sivusuhteessa ollessaan mies haavoitti minun ja perheen lisäksi myös itseään.😳

Enpä ole ollut täällä moneen päivään. Asiani tuntuvat olevan jonkin verran tasapainossa. En enää ajattele tätä toista naista, nautin mieheni läheisyydestä ja huomiosta, olin yksin matkalla Englannissa, Pääsiäinen oli ihana, Vappua odotan. Tänään olemme eri osoitteissa, mies maalla ja minä kaupungissa. Ei tunnu yksinäiseltä, olen jopa jollain tavalla onnellinen. Katsotaan miten tämä elämä jatkuu, haluaisin edelleen tavata tämän mieheni toisen naisen.🌻🙂🌻

ainoa oikea kirjoitti 12.4.2014 21:8

jatkoa minun stooriini: mies sanoi olleensa eilen terapeutin luona, mutta kun kyselin mitä siellä juteltiin, vastaus: samoja mitä sunkin kanssa..ja "ihan turhaan kävin" ..Minulle heräsi epäilys, että ei hän missään terapeutilla ole ollut ja valehtelee minulle. Yritimme taas jutella tänään, mutta ei nämä asiat tästä mihinkään muutu. Enkä enää oikeastaan tiedä haluanko jatkaa tätä yrittämistä, ei yhdessäolon pidä näin vaikeaa olla, olen niiiiiin kyllästynyt tähän asioiden vatvomiseen kun kuitenkaan mikään ei muutu.
Haluan rinnalleni ihmisen, joka
- on luotettava ja uskollinen "vastamäessäkin"
- jonka kainaloon voin käpertyä nukkumaan tai nauttia seksistä
- järjestää minulle mukavia yllätyksiä
- tukee minua kun minulla on vaikeaa ja joka pitää "minusta huolta"
- haluaa tehdä kanssani asioita, ihan arkisia juttujakin
- jakaa unelmani ja suostuu kompromisseihin, eikä aina tyrmää minun toivomuksiani vaikka onkin eri mieltä
Minä olen ihan oikeasti yrittänyt itse olla tällainen ihminen, mutta en jaksa enää.
Mutta onko minun mieheni minulle tämä ihminen? Se minun täytyy selvittää itselleni ja tehdä ratkaisu, mutta miksi se on niin vaikeaa ☹️

Hei, mitä sinulle nyt kuuluu???

Hei lämminverinen, tässä vähän kuulumisia ja "kertausta": olen itse nyt siis ollut kerran ja mieheni kerran terapeutin luona juttelemassa. Seuraavaksi pitäisi mennä yhdessä. Minua terapeutin kanssa juttelu jotenkin autti vähän aikaa, mutta nyt on taas masentunut olo. Mieheni ei käynnistään juuri jutellut, olisin halunnut jutella siitä mutta hän ei. Jotenkin on taas vaan sellainen olo, että miksi edes yritän enää...emme me mieheni kanssa ihmisinä enää muutu, sellaisia olemme kuin olemme. Eli meillähän oli myös 15 vuoden pettäminen miehen puolelta, ja minä en nyt vaan siitä asiasta yli pääse. Se oli viimeinen pisara ilmeisesti. Olisin vielä varmaan kaiken muun jaksanut: sen että mies ei juuri kotihommiin osallistu ja elää kuin hotellissa eli minä passaan ja palvelen ja hoidan asiat. Olen kyllästynyt siihen, että vain minä "annan" eikä toinen anna mitään takaisin vaan tekee vain mitä haluaa ja mikä hänestä on hauskaa.
Lämminverinen, kirjoitit jossain että pettäminen on mielessäsi usein, niin minullakin joka päivä vaikka selviämisestä on jo kolme vuotta aikaa! Ei tällainen kaksoiselämän paljastuminen unohdu, en usko että koskaan. Jotenkin minulla on ainakin sellainen olo, että en tunne enää miestäni ja tuntuu, että olen elänyt jonkun haaveihmisen kanssa, ihmisen jota luulin toisenlaiseksi...Ja silti, tässä sitä ollaan, enkä osaa lähteäkään. Yli 40 vuotta kun on toisen kanssa ollut, niin lähteminen on vaikeaa. Kaikki muuttuisi ja jäisi yksin, mikä pelottaa. Mutta ei tämäkään mitään elämää ole. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään puhevälejä, ei seksiä, ei mitään yhteistä tekemistä muuta kuin lastenlasten hoito silloin tällöin. Olen työtön ja mieheni jäi tänään eläkkeelle eli saa nähdä mitä tästä nyt tulee kun olemme molemmat kotona?!?!?!? Tänään hän lähti isänsä mökille, minä jäin ihan mielelläni yksin kissojen kanssa kotiin, kysyi kyllä tulenko myös, mutta sanoin ettei kiinnosta...eikä kiinnostakaan mennä mökille passaamaan häntä ja lisäksi hänen isäänsä...mieluummin olen kotona. Saa nähdä mitä tästä tulee.

Oi Ainoa OIkea!
Tilanteesi on kurja. Olet työtön, se on huono, minäkin olin vielä viime syksyn hyvin vähällä työllä, olen nimittäin yrittäjä. Olin 18 kuukautta täysin mieheni ja säästöjemme varassa, ja tänä aikana sain kuulla tästä toisesta naisesta. Olin aivan epätoivoinen, en tiennyt mitä teen. Uskon, että jos olisin ollut hyvin palkattu niin kuin aina aikaisemmin olen ollut, olisin lähtenyt joulukuussa 2013 kun tämä toinen nainen tuli elämääni. Mutta kun ei ollut rahaa, en voinut lähteä.
Nythän meillä menee "hyvin", tarkoittaa sitä että että mieheni pitää minua kuin kukkaa kämmenellä, kärsii siitä että minä kärsin enkä pääse eroon tästä kaikesta pa. . .kasta. Yöt jo sentään nukun suht hyvin mutta joka päivä on itkukohtauksia ja surua ja huono itsetunto vaivaa. Tiedän olevani oikein hyvän näköinen ikäisekseni mutta ei se auta, ei se nosta itsetuntoa.
Käymme terapeutilla, ensi viikolla olisi seuraava. Se on hyvä, varsinkin miehelleni, hän löytää itseään, syitä elämänsä kiemuroihin, mutta minä en. Minulle tietty selviää koko ajan mieheni käyttäytyminen yhä paremmin, mutta syy miksi hän on mennyt, ei ole selvinnyt. Hän väittää että on koko ajan rakastunut vain minua, seksi on ollut hyvää, olen hemmotellut häntä, eli ei ole ollut mitään syytä miksi piti pitää toista naista 15 vuotta. Senpä takia tämä onkin minulle niin suuri mysteeri, enkä tiedä selviänkö, en todellakaan tiedä.
Terapia tuottaa minulle valtavia tunnekuohuja koska joudun käymään taas läpi asioita, en oikein jaksaisi mennä sinne enää. Mutta mieheni on todennut sen auttavan ja hän kyllä jatkaa. No hyvä näin.
Sinun tilanteesi - Ainoa OIkea - on kurja, kyllä sinun olisi vain uskallettava irooittautua, löydät aivan varmasti vielä suhteen johon olet tyytyväinen ja saat ystävän joka nauttii sinun kanssasi erilaisista tekemisistä. Kannattaako tuo, ihan oikeasti. Sinulla on ilmeisesti sama tilanne kuin useilla, omaisuus pitää myydä ja rahat puolittaa, se on raskasta. Ajattele nyt kuitenkin vain itseäsi, en muista ikääsi mutta minä olen 59, uskon että minua odottaa vielä ihana elämä. Usko sinäkin.

Hei 🌻🙂🌻
Lämminverinen+: ihmettelen, mistä saat voimia positiivisuuteen, vaikka miehesi pettäminen on kestänyt noinkin kauan?
Meillähän oli kyse muutaman kuukauden suhteesta ja silti tänään, kun ajoimme sen paikkakunnan ohi, missä tuo toinen nainen asuu, teki mieli kysyä mieheltä, millä metsätiellä olette sitä seksiä yrittäneet harjoittaa? Riitaan tuo kysymys olisi johtanut, joten pidin sen sisälläni.
Minulla on paljon kavereita...sellaisiakin, jotka ovat joskus eksyneet kaidalle polulle mutta parantaneet tapansa. Kävi mielessä pyytää ystävänpalvelusta: naisen liikkeen ikkunaan graffitin:"kodinrikkoja". Tiedän, että tämän olisi yksi ystävistäni tehnyt mielellään.
Yksi pojistamme meinasi asian julkitulon jälkeen, että hän käy kavereineen vetämässä lasit alas tuosta paikasta mutta rauhoittelin häntä, ettei kannata haalia vaikeuksia itselleen.
Tuossa naisessa ärsyttää se, ettei hän aidosti kadu tekoaan, vaan yritti miestäni uudelleen. Niin...ensin valehdeltuaan suhteen sisällön ja sen, että se loppuu varmasti.
Mies on ollut aidosti katuva ja huomaavainen kaikin puolin mutta luottamuksen palautuminen vie aikaa.
Pettäminen sattui pahimmalla mahdollisella hetkellä: olin juuri toipunut vakavasta sairaudesta ja elämämme palautunut ns. normaaliksi. Tiedossa lapsen häät ja ensimmäinen lapsenlapsi tulossa.
Luulen, että miehelle tuli joku ikääntymiskriisi, koska valitsi itseään vanhemman naisen petoskumppaniksi?
Tämä on arvelua mutta muutenkin puhui paljon harmaantumisestaan ja siitä, miten nuorelta minä näytän.

Lämminveriselle: olen 58 eli samanikäinen kuin sinä...ja tilanteemme on kyllä tosi samanlainen eli se 15 vuotta pettämistä ja minunkin mieheni on sanonut että hän haluaa olla minun kanssani, mutta MIKSI sitten on 15 vuotta elänyt kaksoiselämää, siihen en ole vastausta saanut? Meillä myös "palvelut" ovat pelanneet ja nyt kun olen miljoona kertaa asioita miettinyt, olen päätynyt siihen, että mies on päässyt liian helpolla kotihommista ja -vastuista, hän on saanut mennä ja tulla ja tehdä mitä haluaa...Mutta mitä tästä eteenpäin, en tiedä ja niinkuin olen monesti kirjoittanut, lähteminen yli 40 vuoden suhteesta on niin vaikeaa, tuntuu mahdottomalta. Mieheni on minun ensirakkauteni ja ainoa seksikumppanini, olen liikaa kasvanut häneen kiinni vaikka olenkin vahva ihminen. Olen akateemisesti koulutettu, hyvissä työpaikoissa ollut, tällä hetkellä työtön ja mieheni siis nyt eläkkeellä.
Saa nähdä mitä tästä tosiaan tulee. Mies lähti taas isänsä mökille ja minulla on taas tosi vapautunut olo kun saan olla yksin kotona. Meillä on kolme kissaa joita en voi jättää kotiin yksin eli en pysty sinne mökille lähtemään vaikka haluaisin.
Mikä minua vaivaa kun en saa aikaiseksi hakea eroa. Terapeutillekaan en myöskään halua enää mennä, en tiedä miksi. Ehkä minun vain pitää tilata aika, ei tämä pattitilanne tästä muuten mihinkään muutu ☹️