Hei Fanniina ja kiitos vastauksesta, kiva tietää, että on muita, jotka ovat hyvin samantapaisessa tilanteesa. Olette mielestäni yllättävän pitkälle kouluasioiden suunnittelussa, meillä oikeastaan vasta niitä alettu miettiä eskarin kanssa yhdessä. Meille suositeltu tässä vaiheessa starttiluokkaa, joka varmasti olisi periaatteessa pojalle hyvä, koska ei ole vielä täysin koulukypsä, mutta tässä vaihtoehdossa mietityttää vaan kovasti se, miten vaikuttaa itsetuntoon ja muuhun elämään se ajatus, että kaikki kaverit menevät eri luokalla ja itse joutuu ihan uuteen ryhmään eikä "pääse" tavalliselle ekaluokalla. Paljon kysymyksiä ja vaikea tässä vaiheessa tietää, mikä olisi parasta, kun ei vielä tiedä varmaksi mikä poikaa vaivaakaan.

Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia poikasi ongelmat eskarissa ovat ihan käytännössä ja kuinka pitkällä hän on "koulutaidoissa" esim. kirjoittamisen tai laskemisen hahmottamisessa. Mitä asioita teillä mietittiin eniten, kun tuota tulevaa koulumuotoa on pohdittu. Keitä on ollut mukana pohdinnassa, erityisopettaja, psykologi yms?

Meillä tällä hetkellä isoimmat ongelmat liittyvät ryhmässä toimimiseen, ohjeiden noudattamiseen, impulsiivisuuteen ja yleisesti keskittymisvaikeuksiin. Mutta tässäkin on ihan hirveesti vaihtelua eri päivinä ja välillä kun on menossa ns. hyvä vaihe tai hyvä päivä, niin kaikki sujuukin ihan mahtavasti, kun sitten taas toisina päivinä mikään ei toimi ja kaikki pienetkin toiminnot takkuaa.

Voimia ja jaksamista sinnekin!
🙂

katri123 kirjoitti 14.11.2013 9:28

Hei Fanniina ja kiitos vastauksesta, kiva tietää, että on muita, jotka ovat hyvin samantapaisessa tilanteesa. Olette mielestäni yllättävän pitkälle kouluasioiden suunnittelussa, meillä oikeastaan vasta niitä alettu miettiä eskarin kanssa yhdessä. Meille suositeltu tässä vaiheessa starttiluokkaa, joka varmasti olisi periaatteessa pojalle hyvä, koska ei ole vielä täysin koulukypsä, mutta tässä vaihtoehdossa mietityttää vaan kovasti se, miten vaikuttaa itsetuntoon ja muuhun elämään se ajatus, että kaikki kaverit menevät eri luokalla ja itse joutuu ihan uuteen ryhmään eikä "pääse" tavalliselle ekaluokalla. Paljon kysymyksiä ja vaikea tässä vaiheessa tietää, mikä olisi parasta, kun ei vielä tiedä varmaksi mikä poikaa vaivaakaan.

Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia poikasi ongelmat eskarissa ovat ihan käytännössä ja kuinka pitkällä hän on "koulutaidoissa" esim. kirjoittamisen tai laskemisen hahmottamisessa. Mitä asioita teillä mietittiin eniten, kun tuota tulevaa koulumuotoa on pohdittu. Keitä on ollut mukana pohdinnassa, erityisopettaja, psykologi yms?

Meillä tällä hetkellä isoimmat ongelmat liittyvät ryhmässä toimimiseen, ohjeiden noudattamiseen, impulsiivisuuteen ja yleisesti keskittymisvaikeuksiin. Mutta tässäkin on ihan hirveesti vaihtelua eri päivinä ja välillä kun on menossa ns. hyvä vaihe tai hyvä päivä, niin kaikki sujuukin ihan mahtavasti, kun sitten taas toisina päivinä mikään ei toimi ja kaikki pienetkin toiminnot takkuaa.

Voimia ja jaksamista sinnekin!
🙂

Hei katri123

Jos minulta näkyy viesti kahteen kertaan niin pahoitteluni siitä.Kirjoitin aiemmin sinulle vastauksen ja kun yritin lähettää viestiä,viesti ei lähtenytkään eteenpäin 😮

Mutta kirjoitan varuulta uudestaan 🙂

Ymmärrän hyvin että ajatus poikasi starttiluokalle menosta mietityttää.Meillekin sanottiin alkuun,että voihan sen eskarin tuplata mutta ei päiväkodissa enään vaan koulun eskarissa jossa siis kaikki muuta aloittaisivat ekaluokan.
Tällä hetkellä kaikki ovat yksimielisiä siitä normiluokasta josta tarvittaessa kävisi erityisopetuksessa,mutta katsotaan miten asiat muuttuu kun keväällä tehdään koulukypsyystesti ja mahdollinen diagnoosi 🙄

Poikamme ongelmat eskarissa näkyy häiriöherkkyytenä(pienetkin häiriötekijät esim.kaverin juttelu,liikkeet saattavat häiritä niin kovasti että pojan keskittyminen häiriintyy)
lievänä tarkkaamattomuutena,keskittyminen on ajoittain vaikeaa (varsinkin jos on epämieluisa tai hankala tehtävä/asia).
Joskus siirtymätilanteet ja ohjeiden ymmärtäminen tuottaa hankaluuksia (älyllisestihän ei mitään vikaa ole,mutta jotkin asiat tai ohjeet/neuvot voi olla hankalia hahmottaa varsinkin isossa ryhmässä eli vaatii välillä henkilökohtaisempaa ohjausta)

Sitten kun tuohon lisätään se, että pelkää tekevänsä väärin tai jos epäonnistuu ja muut nauraa niin ei tahdo aina uskaltaa yrittääkkään ☹️
Poika käy myös toimintaterapiassa koska on motorisesti ikäisiään hieman kömpelömpi.
Mutta kuten sanoit näissäkin on niin suurta vaihtelua kausittain, eli sama meillä että välillä tuntuu ettei tässä ole mitään ja sitten tullaan ryminällä alamäkeä ja tuntuu että kaikki takkuaa.

Taidollisesti poika pärjäisi varmasti ihan hyvin,mutta suurin ongelma on siinä että epämieluisiin/vaikeisiin asioihin ei tahdo riittää sinnikkyys eli luovuttaisi helpolla jos ei osaa/kiinnosta.
Myöskään taukoja ei saisi tehtävien välillä olla koska sitten pian ajatus ja keskittyminen karkaa.
Nyt osaa kirjoittaa oman nimensä ja kirjoittaa mallista ja tunnistaa hyvin kirjaimet,mutta esim.E-kirjaimeen vilahtaa välillä jopa 4 tai 5 poikkiviivaa ihan huolimattomuutta 🙂
Laskutehtäviä ei heillä ilmeisesti vielä kovin paljoa ole ollut,mutta se tuntuma mikä kotona on tullut niin käsitteitä ja yksinkertaiset laskut tuntuu sujuvan ihan ok

Mutta ovat sanoneet eskarista,että tarvitsee ohjausta enemmän tai vähemmän joka päivä ja henk.koht.avustaja olisi tarpeen.

Kun pojan kouluasiaa mietitiin niin keskussairaalassa pojan asioita hoitava lääkäri sanoi oman mielipiteensä,mutta keskustelut käytiin sitten päiväkodilla jossa oli toimintaterapeutti,erityislastentarhanope,pojan eskariope sekä tietenkin me vanhemmat.

Kaikki olivat sitä mieltä,että kuinka poikaa voisi jo nyt tukea koulua ajatellen ettei kouluun menossa tulisi niin valtavaa harppausta ja pojan olisi toivonmukaan helpompi siirtyä normaaliluokkaan,tuettuun opetukseen.
Esim.mitkä keinot toimii esim.kun ajatus/keskittyminen alkaa herpaantua,auttaako paikalta postuminen,rauhoittumisnurkka,painotyyny yms.
Tehtävät pilkotaan pienempiin osiin ja saa tehdä niitä omaan tahtiin,korvatulpat tarvittaessa jos äänet häiritsee jne.

Eli kokeillaan hyvissä ajoin erilaisia tukitoimia, että nähdään mistä poika hyötyisi eniten.
Myös tulevan koulun kokoa/oppilasryhmää mietitiin.Olisiko esim.pienempi ryhmä/koulu parempi vaihtoehto ja millaisia tukitoimia koululla on tarjota.
Ja todella tärkeä osa tätä on myös toimintaterapian ryhmäterapia jossa poika opettelee ryhmässä työskentelyä eli lähinnä sitä että löytäisi keinoja joilla pystyy työskentelemään/keskittymään ryhmässä ettei häiriintyisi niin paljoa muiden lasten tekemisistä.

En osannut tiivistää ajatuksiani enempää kun juttua tulisi vielä enemmänkin,mutta toivottavasti sait jotain irti kirjoituksestani ja toivottavasti minusta oli edes hotusen tukea ja apua 🙂
Ja kysäise vain jos jokin asia jäi mietityttämään tai epäselväksi.

Voinko kysyä kuinka teillä kaverisuhteet sujuu tai mahdolliset harrastukset?
Meillä kun ongelmana meinaa olla vielä nuo jonkinverran huonot sosiaaliset taidot kun varsinkin kiukkuissaan sanoo mitä sylki suuhun tuo ja tajuaa usein vasta jälkeen päin omat kurjat möläytykset ja on joissain asioissa melko ehdotonkin vielä joten murehdittavaa riittää ☹️

Mutta onneksi tietää ettei ole yksin näiden asioiden kanssa.

Moikka 🙂 täällä kirjottelee 6vuotiaan eskaripojan äiti. Aloin huomaamaan pojan olevan todella vilkas n2-3 vuotiaana. 4vuotiaana alkoi sitten kunnolla ongelmat niin kotona kuin päiväkodissa.

Nyt ollaan Yli vuosi hypätty psykologilla, lasten psykiatrisella, täytetty lappusia, on ollu päiväkodissa erityistoimet ja opet. Pienluokalle menee ens vuonna kouluun.

Huomenna poika lähtee lasten psykiatriselle osastolle ainakin viikon jaksolle ja mä todella toivon että jonkun diagnoosin saisi. Nuo adhd:n oireet sopii täysin ja kun lukenut muiden kokemuksia täältä niin kyllä helpotti kun tajusin ettei meidän perhe ole ainut jolla on niin hankalaa. Minäkin olen ollut lääkkeitä vastaan mutta nyt muutti kyllä mieli kun luki miten hienoja tuloksia on saatu. 🙂

Hei taas Fanniina,
tosi paljon tuttua kaikessa mitä kirjoitat. Minustakin tuntuu, että pojasta olisi vaikka mihin, mutta kun ei jaksa harjoitella mitään, vaan aina menee heti hermo ja siitä on muodostunut sellainen kehä, että itsetunto on nollassa eikä oikein koskaan huvita alkaa harjoittelemaan mitään uutta, koska "muut on kuitenkin parempia" tai "en mä osaa". On myös hyvin itsekriittinen eli vertaa liikaa itseään muihin ja muiden osaamiseen ja sitten kun muut tekevät ja oppivat kaiken aikaa lisää ja poika itse ei halua yrittää epäonnistumisen pelossa, niin se kuiluhan kasvaa koko ajan siinä välissä.

Piti itsekin ottaa puheeksi nuo harrastusasiat joista kysyit. Se on meille iso ongelma. Poika on ollut pienen ikänsä innokkaasti mukana jalkapallokoulussa ja nauttinut siitä tosi paljon. Nyt yritti aloittaa joukkueessa jossa ollaakin jo paljon enemmän tosissaan, mutta siellä ei kertakaikkiaan pärjännyt. Oli koko ajan jaksamisensa ylärajoilla, aina vähän väärässä paikassa ja koko ajan hänelle huomauteltiin jotain. Välillä istui jäähyllä, koska ei noudattanut sääntöjä, vaikka välillä kyse oli oikeasti siitä ettei hän ollut tajunnut mitä pitää tehdä. Toiset pojat jo todella hyviä lajissa ja kun tuli tukalia paikkoja, niin sitten tuli se hermostuminen. Lopetetettiin se sitten ja se oli pojalle tosi kova paikka. Hän kuitenkin halusi mieltää itsensä jalkapalloilijaksi ja nautti niin kovasti siitä liikkumisesta ja muusta. Sitten hän sanoo minulle, että miksi et päästä mua sinne tai että jos harjoittelen, niin pääsenkö takaisin. Kamalan vaikeaa tehdä näitä ratkaisuja, vaikka hänen itsensä parhaaksi niitä joutuu tekemään. Ikävää, ettei ole oikein mitään liikuntaharrastuksia joihin voisi mennä tällaiset lapset, jotka eivät ole selkeästi erityislapsia, mutta kuitenkin sen verran erilaisia etteivät pärjää tavallisissa ryhmissä. Kuitenkin meidänkin poika tarvitsisi tuollaista oikeaa liikuntaa ja ryhmässä olemista tosi paljon. Sitten kun asiat menee hyvin, niin tuollainen jalkapallojoukkue olis parasta mitä hänellä voisi olla. Posket punaisia juoksee puoltoista tuntia ja on sen jälkeen iloinen ja nälkäinen. 🙂 Ei ton ikäiselle pojalle riitä enää että potkii äidin kanssa palloa takapihalla.

Kaverisuhteissa on myös vaikeuksia, mutta siinäkin tosi paljon vaihtelua. Välillä leikit sujuu tosi hyvin, mutta pienempänä hän oli kyllä paljon suositumpi kavereiden keskuudessa, koska on tosi sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut luonteeltaan, mutta nyt kun kaverit ovat kasvaneet isommiksi eikä sellaista jääräpäisyyttä tai hermostumista leikeissä enää katsota hyvällä, niin pelkään että poika alkaa jäädä leikeistä ulkopuolelle. Jotenkin tuntuu kamalalta, että pari vuotta sitten meillä vielä oli poika, joka pystyi harrastamaan ja jolla oli tosi paljon kavereita, nyt pikku hiljaa nää asiat on tippumassa pois...

katri123 kirjoitti 18.11.2013 10:7

Hei taas Fanniina,
tosi paljon tuttua kaikessa mitä kirjoitat. Minustakin tuntuu, että pojasta olisi vaikka mihin, mutta kun ei jaksa harjoitella mitään, vaan aina menee heti hermo ja siitä on muodostunut sellainen kehä, että itsetunto on nollassa eikä oikein koskaan huvita alkaa harjoittelemaan mitään uutta, koska "muut on kuitenkin parempia" tai "en mä osaa". On myös hyvin itsekriittinen eli vertaa liikaa itseään muihin ja muiden osaamiseen ja sitten kun muut tekevät ja oppivat kaiken aikaa lisää ja poika itse ei halua yrittää epäonnistumisen pelossa, niin se kuiluhan kasvaa koko ajan siinä välissä.

Piti itsekin ottaa puheeksi nuo harrastusasiat joista kysyit. Se on meille iso ongelma. Poika on ollut pienen ikänsä innokkaasti mukana jalkapallokoulussa ja nauttinut siitä tosi paljon. Nyt yritti aloittaa joukkueessa jossa ollaakin jo paljon enemmän tosissaan, mutta siellä ei kertakaikkiaan pärjännyt. Oli koko ajan jaksamisensa ylärajoilla, aina vähän väärässä paikassa ja koko ajan hänelle huomauteltiin jotain. Välillä istui jäähyllä, koska ei noudattanut sääntöjä, vaikka välillä kyse oli oikeasti siitä ettei hän ollut tajunnut mitä pitää tehdä. Toiset pojat jo todella hyviä lajissa ja kun tuli tukalia paikkoja, niin sitten tuli se hermostuminen. Lopetetettiin se sitten ja se oli pojalle tosi kova paikka. Hän kuitenkin halusi mieltää itsensä jalkapalloilijaksi ja nautti niin kovasti siitä liikkumisesta ja muusta. Sitten hän sanoo minulle, että miksi et päästä mua sinne tai että jos harjoittelen, niin pääsenkö takaisin. Kamalan vaikeaa tehdä näitä ratkaisuja, vaikka hänen itsensä parhaaksi niitä joutuu tekemään. Ikävää, ettei ole oikein mitään liikuntaharrastuksia joihin voisi mennä tällaiset lapset, jotka eivät ole selkeästi erityislapsia, mutta kuitenkin sen verran erilaisia etteivät pärjää tavallisissa ryhmissä. Kuitenkin meidänkin poika tarvitsisi tuollaista oikeaa liikuntaa ja ryhmässä olemista tosi paljon. Sitten kun asiat menee hyvin, niin tuollainen jalkapallojoukkue olis parasta mitä hänellä voisi olla. Posket punaisia juoksee puoltoista tuntia ja on sen jälkeen iloinen ja nälkäinen. 🙂 Ei ton ikäiselle pojalle riitä enää että potkii äidin kanssa palloa takapihalla.

Kaverisuhteissa on myös vaikeuksia, mutta siinäkin tosi paljon vaihtelua. Välillä leikit sujuu tosi hyvin, mutta pienempänä hän oli kyllä paljon suositumpi kavereiden keskuudessa, koska on tosi sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut luonteeltaan, mutta nyt kun kaverit ovat kasvaneet isommiksi eikä sellaista jääräpäisyyttä tai hermostumista leikeissä enää katsota hyvällä, niin pelkään että poika alkaa jäädä leikeistä ulkopuolelle. Jotenkin tuntuu kamalalta, että pari vuotta sitten meillä vielä oli poika, joka pystyi harrastamaan ja jolla oli tosi paljon kavereita, nyt pikku hiljaa nää asiat on tippumassa pois...

Heippa taas!

Kun luin viestisi niin minulta meinasi itku päästä ja se kosketti todella paljon ☹️
tunnistin kirjoituksestani myös omaa poikaani paljon.

Se raastaa äidin sydäntä kun näkee kuinka oma lapsi yrittää niin kovasti,mutta sitten tulee se pettymys että taaskaan minä en onnistunut ja aivan liian usein tulee väärinymmärretyksi myös kodin ulkopuolella.

Meidän poika halusi itse lopettaa oman harrastuksensa viimeviikolla.Hän ehti harrastaa painia jonkun aikaa,mutta kun huomasi että muut edistyvät ja hän edistyy huomattavasti hitaammin,alkoi into laantua.
Kun kerroin ohjaajille hieman pojasta,toinen ymmärsi toinen ei.Tämä joka ei niin ymmärtänyt poikaani alkoi laittamaan poikaani usein sivuun sanomalla ihan ystävällisesti toki,mutta silti että "sinä voit huilata hetken".Siinä sitten muut harjoitteli ja meidän poika ainoana istui molskin reunalla useammin ja useammin surullisen näköisenä,kirpaisi äidin sydäntä ☹️
Poika sitten tuumasi viimeviikolla ettei halua enää jatkaa.

Mietin juuri samaa,että tällaisten lasten on vaikea löytää sellaista esim.ryhmäliikunta muotoa/lajia kun tuntuu että kilpailu kaikessa on jo pienenä niin kovaa ja sitten jos sattuu ohjaaja joka ei ymmärrä lasta niin isompi ongelma on valmis.

Toki olen huomannut myös sen että poika väsähtää helpommin ja nopeammin kuin monet ikätoverit, enkä tarkoita huonoa kuntoa vaan juuri kuten hyvin sanoit, jaksamisen ylärajoilla.
Varmaan se on sitä pinnistelyä kun tarvitsee enemmän aikaa asioiden sisäistämiseen ja hahmottamiseen.

Mutta kertomuksesi teidän pojasta oli lähes kuin kertomus myös meidän pojasta, kuten esim.nuo kaveriongelmat.

Olisi kiva vaihtaa kuulumisia esim. sähköpostitse, jos yhteystietojen vaihto vain jotenkin onnistuisi.Vai mitä itse ajattelet?
Toki tääläkin onnistuu kuulumisten vaihto 🙂

Voimia ja aurinkoa koko perheelle 🙂🌻

-fanniina-

Minunki poika koitti sellaista lasten jumpparyhmää jossa kokeiltiin eri lajeja mutta kuormittu niin kovasti että ei keskittynyt lainkaan ja juoksi päättömästi ja lopulta alkoi tönimään muita lapsia nurin. ☹️ Tällöin hän oli 4v.

Nyt 6 vuotiaana ongelmia tuottaa se ettei hän oikein osaa käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa. (vieraille puhuu mitä sattuu, pomottaa leikeissä, "tunkeutuu" toisten leikkeihin, puhuu päälle ja vaihtaaa aihetta hommaa lennossa. Mutta kun häneltä jotain kysytään niin ei varmana vastaa.)

Eilen hän lähti osastolle kriisijaksolle ja alkavat kokeilemaan ADHD-lääkettä, medikinettiä. Onko jollain kokemusta???? Kova ikävä on poikaa, toivottavasti pääsee tämän viikon jälkeen kotiin.🙂👍

Heippa taas!

Kun luin viestisi niin minulta meinasi itku päästä ja se kosketti todella paljon ☹️
tunnistin kirjoituksestani myös omaa poikaani paljon.

Se raastaa äidin sydäntä kun näkee kuinka oma lapsi yrittää niin kovasti,mutta sitten tulee se pettymys että taaskaan minä en onnistunut ja aivan liian usein tulee väärinymmärretyksi myös kodin ulkopuolella.

Meidän poika halusi itse lopettaa oman harrastuksensa viimeviikolla.Hän ehti harrastaa painia jonkun aikaa,mutta kun huomasi että muut edistyvät ja hän edistyy huomattavasti hitaammin,alkoi into laantua.
Kun kerroin ohjaajille hieman pojasta,toinen ymmärsi toinen ei.Tämä joka ei niin ymmärtänyt poikaani alkoi laittamaan poikaani usein sivuun sanomalla ihan ystävällisesti toki,mutta silti että "sinä voit huilata hetken".Siinä sitten muut harjoitteli ja meidän poika ainoana istui molskin reunalla useammin ja useammin surullisen näköisenä,kirpaisi äidin sydäntä ☹️
Poika sitten tuumasi viimeviikolla ettei halua enää jatkaa.

Mietin juuri samaa,että tällaisten lasten on vaikea löytää sellaista esim.ryhmäliikunta muotoa/lajia kun tuntuu että kilpailu kaikessa on jo pienenä niin kovaa ja sitten jos sattuu ohjaaja joka ei ymmärrä lasta niin isompi ongelma on valmis.

Toki olen huomannut myös sen että poika väsähtää helpommin ja nopeammin kuin monet ikätoverit, enkä tarkoita huonoa kuntoa vaan juuri kuten hyvin sanoit, jaksamisen ylärajoilla.
Varmaan se on sitä pinnistelyä kun tarvitsee enemmän aikaa asioiden sisäistämiseen ja hahmottamiseen.

Mutta kertomuksesi teidän pojasta oli lähes kuin kertomus myös meidän pojasta, kuten esim.nuo kaveriongelmat.

Olisi kiva vaihtaa kuulumisia esim. sähköpostitse, jos yhteystietojen vaihto vain jotenkin onnistuisi.Vai mitä itse ajattelet?
Toki tääläkin onnistuu kuulumisten vaihto 🙂

Voimia ja aurinkoa koko perheelle 🙂🌻

-fanniina-

Moikka, ois ihanaa vaihtaa ajatuksia! Mutta en tiedä miten se on mahdollista, en haluaisi laittaa sähköpostiosoitta yms tänne?

Hei.

Meidän pojalla on eskarissa henkilökohtainenavustaja ja ilman ei varmaan pärjäisi vaikka lääkityksestä onkin iso apu. Eskarissa on kuvitettu päiväohjelma ja lisäksi avustaja käyttää jonkin verran kuvia tukena ohjauksessa. Puhe- ja toimintaterapeutti tapaavat poikaa kerran viikossa eskarissa. On keskusteltu että ekaluokalla pienryhmä voisi olla hyvä vaihtoehto, toisaalta itse mietin myös taksimatkan päässä olevaa kyläkoulua jossa ryhmäkoot ovat luonnostaan pienempiä.

Poika osaa kirjoittaa oman nimensä mutta ei ole oikeen innostunut kynänkäytöstä. Matematiikassa on melko haka, viime keväänä lateli kertotauluja viiteen asti. Ryhmässä toiminen vaihtelee melkoisesti mutta siinäkin on edistynyt lähiaikoina. Myös kaverisuhteet ovat parantuneet nyt kun poika on lääkityksen myötä vähän rauhoittunut.

Anksu kirjoitti 23.3.2012 19:45

Pojallani ei ole ADHD:ta, vaan ADD. Hän ei ole ylivilkas, vaan todella rauhallinen. Hän sai diagnoosin kolmannella luokalla. Neljännestä luokasta lähtien hän on ollut pienluokassa, jossa on erityisopettaja ja kouluavustaja. Meille oli lottovoitto, kun poika pääsi pienluokkaan ja hän sai apua ja ymmärrystä ongelmiinsa. Poika on tarvinnut paljon tukea myös kotona koulutehtävissä ja asioiden muistamisessa. Rajojen asettaminen ei ole ollut vaikeaa, koska poika on todella kiltti ja rauhallinen. Nyt menossa on viimeinen luokka peruskoulussa ja hieman jännittää, että miten jatko-opiskelu lähtee sujumaan. Opiskelupaikkaa haettiin joustavalla haulla ongelmien vuoksi. Mutta voimia sinulle ja tukea sekä apua on tarjolla, kunhan sen löytää🙂👍

Olen 13-v. pojan äiti ja pojalla on nyt kolmatta viikkoa lääke ADD-tyyppiseen keskittymishäiriöön. Tähän päädyttiin kun koulu ei oikein suju, asiat menee "ohi" ja kirjaunohduksia sattuu kun pitäisi lukea kokeisiin. Läksyjen tekoon ei ole oikein pinnaa.
Poika on myös tosi rauhallinen. Meillä ollaan myös oltu koko ajan erityisluokalla pienryhmässä alun perin kielellisen erityisvaikeuden vuoksi. Nyt ajatuttaa miten kaikki sujuu seuraavana syksynä kun siirrytään yläasteelle.
ADD:stä on aika vähän kirjoituksia/tietoa verrattuna ADHD:n kirjoituksiin. Olisi kiva kuulla lisää teistä joilla on ADD-lapsi. Oletteko saaneet lääkkeen, onko siitä ollut apua? Ottaako lapsi lääkkeen?
Meillä poika ei haluaisi ottaa lääkettä. Mutta opettajan mukaan se auttaa koulussa keskittymiseen, joten yritetään jatkaa.
Itsellä on myös ollut aika vaihtelevat ajatukset lääkityksestä ja sen tarpeellisuudesta.

huoli huomisesta kirjoitti 24.11.2013 19:39

Anksu kirjoitti 23.3.2012 19:45

Pojallani ei ole ADHD:ta, vaan ADD. Hän ei ole ylivilkas, vaan todella rauhallinen. Hän sai diagnoosin kolmannella luokalla. Neljännestä luokasta lähtien hän on ollut pienluokassa, jossa on erityisopettaja ja kouluavustaja. Meille oli lottovoitto, kun poika pääsi pienluokkaan ja hän sai apua ja ymmärrystä ongelmiinsa. Poika on tarvinnut paljon tukea myös kotona koulutehtävissä ja asioiden muistamisessa. Rajojen asettaminen ei ole ollut vaikeaa, koska poika on todella kiltti ja rauhallinen. Nyt menossa on viimeinen luokka peruskoulussa ja hieman jännittää, että miten jatko-opiskelu lähtee sujumaan. Opiskelupaikkaa haettiin joustavalla haulla ongelmien vuoksi. Mutta voimia sinulle ja tukea sekä apua on tarjolla, kunhan sen löytää🙂👍

Olen 13-v. pojan äiti ja pojalla on nyt kolmatta viikkoa lääke ADD-tyyppiseen keskittymishäiriöön. Tähän päädyttiin kun koulu ei oikein suju, asiat menee "ohi" ja kirjaunohduksia sattuu kun pitäisi lukea kokeisiin. Läksyjen tekoon ei ole oikein pinnaa.
Poika on myös tosi rauhallinen. Meillä ollaan myös oltu koko ajan erityisluokalla pienryhmässä alun perin kielellisen erityisvaikeuden vuoksi. Nyt ajatuttaa miten kaikki sujuu seuraavana syksynä kun siirrytään yläasteelle.
ADD:stä on aika vähän kirjoituksia/tietoa verrattuna ADHD:n kirjoituksiin. Olisi kiva kuulla lisää teistä joilla on ADD-lapsi. Oletteko saaneet lääkkeen, onko siitä ollut apua? Ottaako lapsi lääkkeen?
Meillä poika ei haluaisi ottaa lääkettä. Mutta opettajan mukaan se auttaa koulussa keskittymiseen, joten yritetään jatkaa.
Itsellä on myös ollut aika vaihtelevat ajatukset lääkityksestä ja sen tarpeellisuudesta.

Hei,
ADD:stä tosiaan löytyy melko vähän tietoa, sillä monestikaan sitä ei mielletä erilliseksi oireistoksi vaan yhdeksi adhd:n muodoksi. Tavallaan ADD:ssäkin on ylivilkkautta ja levottomuutta, mutta se on lähinnä pään sisällä tapahtuvaa, eikä näin ollen näy ulospäin. Monet asiat, mitkä pätevät adhd:hen pätevät myös ADD:hen. Monesti taas oireisto voi näyttäytyä hyvin erilaisena. Laitan tähän loppuun linkin, mistä pääsee lukemaan ADHD-lehden muutaman vuoden takaisen artikkelin ADD:stä. Siinä on mielestäni erinomaisesti tuotu esille ADD:n oirekuvaa. Toivottavasti tästä on hieman apua http://www.adhd-liitto.fi/sites/default/files/adhd3_2011nettiin.pdf

Hei ja tiedoksi kaikille!

Huomenna keskiviikkona eli 18.12. klo 18-20 Tukinetissä on jälleen ADHD-liiton liveryhmä. Liveryhmän teemana on ADHD ja ihmissuhteet. Liveryhmä eli chat on avoin kaikille, joita teema koskettaa.

Keskustelun ohjaajina toimivat ADHD-liiton asiantuntijat.

Tervetuloa mukaan jakamaan ajatuksia aiheesta! 🙂🌻

hei kaikki🙂 ja kiitoksia hyvistä kirjoituksista🙂
avaan nyt hiukan omaa tilannettani ja toivoisin teiltä hiukan jelppiä🙂
kyseessä 10v adhd poika jolla lääkitys ns. koulussaolon ajaksi ja vaikutus usein loppuu illaksi,käy pienluokkaa ja vuoden jäljessä kun kertasi eskarin,oppimisvaikeuksia on paljon.

meillä on uusperhe ja poika on vaimoni edellisestä suhteesta,lisäksi vaimolla tytär edellisestä ja yksi meidän yhteinen poika eli olen ns. isäpuoli tai se toinen aikuinen näille kahdelle🙂 ollaan erottu jo kerran ja taas palattu pikku hiljaa yhteen mut asun tällä hetkellä omassa asunnossa ja ollaan paljon yhdessä,aika erikoinen systeemi mut tää tuntuu nyt hyvältä🙂

poika on todella uhmakas ja pettymyksen sietokyky nolla,on tosiaan pari vuotta ikäisiiän jäljessä kehityksessä ja on univaikeuksia yms. ongelma meillä on se että meillä on aikas erilaiset kasvatustavat,äitinsä antaa paljon periksi ja on sovitteleva kun mielestäni pitäisi olla johdonmukainen ja selvät rajat ja säännöt,kuitenkin reilu meininki,eli hyvästä hyvää ja pahasta jotain sanktiota,mielestäni normaalia.
voiko teidän mielestänne tälläinen touhu kantaa pitkälle?mitä pitäisi tehdä et saataisiin joku järki tähän touhuun?

poika usein ns. pyörittää äitiään jo kovasti yrittää päästä määräämään asioista ja on siinä onnistunutkin monta kertaa kun äitinsä antaa periksi ja minä olen toista mieltä ja soppa valmis,eli niistä ne riidat aina alkoivat☹️ nyt kun ollaan "palailtu"yhteen niin ollaan asioista puhuttu et ruvettaisiin pitämään selvää linjaa,vetään yhteistä köyttä,voiko se mielestänne vielä onnistua?eli tää olis toinen yritys.

ja miten asettaisitte ne rajat? ja miten sanktiot huonosta käytöksestä,asim. nimittelystä (läski,homo yms.) mikä olisi ns. oikeus ja kohtuus,nimittelystä esim. parin päivän pleikkakielto vai miten? jättää yhteinen hauska meno menemättä pojan kans vai miten sen tekisi?kaipaisimme hyvin kipeästi konkreettisia neuvoja,pojalta on periaatteessa kaikki sanktiot puuttuneet ja rajat,joskus äitinsä pleikkakiellon asettanut pojalle muutamaan kertaan..

kiitos jo kaikkille vastauksista ja pliis auttakaa🙂 yritin tähän mahd. selvästi kertoa tilanteeni ja tuli aika pitkä juttu,vastailkaa niin voin avautua lisää..
terv. työmies74

työmies74 kirjoitti 18.12.2013 14:48

poika on todella uhmakas ja pettymyksen sietokyky nolla,on tosiaan pari vuotta ikäisiiän jäljessä kehityksessä ja on univaikeuksia yms. ongelma meillä on se että meillä on aikas erilaiset kasvatustavat,äitinsä antaa paljon periksi ja on sovitteleva kun mielestäni pitäisi olla johdonmukainen ja selvät rajat ja säännöt,kuitenkin reilu meininki,eli hyvästä hyvää ja pahasta jotain sanktiota,mielestäni normaalia.
voiko teidän mielestänne tälläinen touhu kantaa pitkälle?mitä pitäisi tehdä et saataisiin joku järki tähän touhuun?

poika usein ns. pyörittää äitiään jo kovasti yrittää päästä määräämään asioista ja on siinä onnistunutkin monta kertaa kun äitinsä antaa periksi ja minä olen toista mieltä ja soppa valmis,eli niistä ne riidat aina alkoivat☹️ nyt kun ollaan "palailtu"yhteen niin ollaan asioista puhuttu et ruvettaisiin pitämään selvää linjaa,vetään yhteistä köyttä,voiko se mielestänne vielä onnistua?eli tää olis toinen yritys.

ja miten asettaisitte ne rajat? ja miten sanktiot huonosta käytöksestä,asim. nimittelystä (läski,homo yms.) mikä olisi ns. oikeus ja kohtuus,nimittelystä esim. parin päivän pleikkakielto vai miten? jättää yhteinen hauska meno menemättä pojan kans vai miten sen tekisi?kaipaisimme hyvin kipeästi konkreettisia neuvoja,pojalta on periaatteessa kaikki sanktiot puuttuneet ja rajat,joskus äitinsä pleikkakiellon asettanut pojalle muutamaan kertaan..

kiitos jo kaikkille vastauksista ja pliis auttakaa🙂 yritin tähän mahd. selvästi kertoa tilanteeni ja tuli aika pitkä juttu,vastailkaa niin voin avautua lisää..
terv. työmies74

Hei,

Itse kahden pojan,( ADHD ja ADD) kasvattaneena äitinä voin sanoa mikä meillä on toiminut, ja mikä taas on ollut täysin turhaa, oman pään hakkaamista seinään, voimia kuluttaen. Näitä asioita pystyy nyt katsomaan toisin, kun aikaa on kulunut ja lapset nuoria aikuisia.

Meillä kuten ihan "tavallisissakin" perheissä joissa on lapsia, niin isällä tai isähahmolla on yleensä suurempi auktoriteetti kun äidillä, näin se vain on, eli kurin pitäminen on heille helpompi juttu. Omaan äitiin on usein se turvallisin tunneyhteys, ja silloin toki äiti joutuu vastaanottamaan kaikenlaisia asioita eri tavalla. Joten äidin asema ei ole helppo, siinä miehen tuki äidille on äärimmäisen tärkeä.

Meillä toimi neuvo jonka saimme ADHD asiantuntijalta, se neuvo oli helppo toteuttaa, ja surin silloin sitä miksi kukaan ei aiemmin tuota ollut kertonut...
Eli ADHD lapsi tarvitsee välittömän palautteen toiminnastaan, ei vasta seuraavalle päivälle rangaistusta. Tuon saamamme idean mukaan palkitaan hyvä käytös. Työstetään yhtä asiaa kerralla, ensin se eniten haittaa aiheuttava. Eli jos teillä suurin ongelma on nyt nimittely, niin silloin palkitaan sitä että poika ei nimittele. Meillä oli silloin kyse taas potkimisesta. Eli jos poikani ei ollut potkinut ketään niin hän sai tarran esim. klo. 17.00 ja sitten 20.00. Sitten kun tarroja on tietty määrä esim. alussa 6kpl;tta, niin siitä lapsi palkitaan. Esim. 20 min. lisäaikaa pelaamiseen, tai yhteisen kivan jutun tekeminen ym. mutta koskaan ansaittuja tarroja ei saa ottaa pois vaikka nimittelee, ainoastaan jää ilman tarraa, eli huonoa käytöstä ei edes huomioida,mutta palkkiota ei saavuta yhtä nopeasti. Sitten kun tarroja on esim. kertynyt 14, voi vaikka mennä yhdessä leffaan, tai ostaa jokin mieluinen palkkio. Palkkioiden tulee olla mieluisia, ja alussa aika nopeasti saavutettavissa jotta motivaatiota riittää. Sovitut asiat kannattaa kirjata yhdessä paperille. Meillä potkiminen ja moni muu kurja tapa loppui, uskomatonta mutta totta!
Välitön hyvä palaute päivän aikaan tuottaa tulosta, kielloista meillä ei edistystä syntynyt.
Näillä lapsilla usein pelaaminen koukuttaa ja aiheuttaa käytöshäiriötä lisää. Kaksi tuntia päivässä, korkeintaan huomasin. On parempi jos vaikka laittaa munakellon tai jonkin ajastimen muistuttamaan ajasta, kun että itse siitä sanoo.

Lapsen tulee tietää säännöt, kellon ajat, palkkiot ym. näin hänen on helpompi toimia, alussa toki kuka tahansa protestoi, Kun muutama selvä sääntö ja niistä kiinni pitäminen auttaa kuitenkin kaikkia. Ja ne säännöt voi tehdä yhdessä, hyvässä hengessä, aikuisen ohjaamana.

Tässä siis meillä aikoinaan hyväksi havaittuja toiminta tapoja.

Hei. Olipas ihana, että löysin samojen ongelmien kanssa painivia ihmisiä. Meidän poika on nyt 4v6kk ja hänellä epäillään adhd:tä ja lievää autismia. Tutkimukset on nyt tehty perustasolla ja loppukuusta meillä on aika lastenpsykiatriselle. Elämä on ollut lievästi sanottuna haastavaa pojan syntymän jälkeen. Jo vauvana oli vaativa ja itki paljon, uhmaiässä oireet tulivat sitten todella päälle. Kauan aikaa mietin oonko huono äiti kun lapseni on tottelematon ja huonokäytöksinen. Olin tavallaan helpottunut kun pojan perhepäivähoitaja ilmaisi huolensa myös ja oli väsähtänyt poikamme kanssa niin, että jouduimme vaihtamaan pojan hoitopaikkaa. Saimme kuitenki mieheni kanssa potkua siitä lähteä tutkimuksiin. Kotona poika huutaa ja riehuu koko ajan. Iloinen poika on ja riehuminen on suurimmaksi osaksi "iloriehuntaa", mutta kyllä tuota tempperamenttiakin löytyy vaikka muille jakaa. Olen pyrkinyt olemaan sellainen äiti, että jos jotain sanon/kiellän niin pysyn siinä. Silti poika on hermoja riistävän kova jankkaamaan ja rutisemaan tahtoaan läpi. Nukkumaongelmat on jatkuvia, sekä kauhukohtaukset (ikää tullessa vähentyneet). Leikkejä ei voi leikeiksi kutsua, autoilla prääsää, huutaa ja juoksee, välillä poikaan ei saa kontaktia tämän riehuessa ja pissat lirahtaa toisinaan housuisin kun ei malta käydä vessassa. Meillä on käytössä tarra palkitseminen ja muut kehut ja nyt uutena kuvien käyttö kokeilussa. Ollaan kyllä aika piipussa tuon pojan kanssa ja asiaa ei auta, että esim. pojan isovanhemmat eivät suostu uskomaan pojassa olevan mitään vikaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Kavereille ja siskolleni puran, mutta eivät hekään voi täysin käsittää minkälaista meidän elämä on. Kaupassa katselen haikeasti "normaaleja" lapsia vanhempiensa kanssa, helpolta näyttää... itse olen luopunut pojan kanssa kaupassa käynnistä kun edellisellä kerralla tulin parkkipaikalla tuomituksi lapseni retuuttajaksi kun yritin estää häntä juoksemasta autojen alle kauppakassi toisessa kädessä. Elämä tuntuu kaikkea muuta kuin normaalilta. Poika on ensimmäinen lapsemme... niin ja taatusti viimeinen! 😭 Kaikkeja vinkkejä vastaanotetaan esim. onko jotain hyviä vinkkejä kuinka tuon jatkuvan huutamisen saa loppumaan??

Onkohan tämä ketju vielä "elossa"? Tietäisiköhän joku sanoa voinko liittyä adhd-liittoon kun pojallani ei ole vielä adhd diagnoosia mustaa valkoisella?