terve emo-09 🙂
hauska tosiaan kuulla ja lukea että meitä on muitakin 🙂
olen kans miettinyt et onko tämä ketju hengissä kun porukka ei oikein vastaile,munkin kysymykseen tuli oikeestaan vain yksi vastaus :/ mut kiitos siitä tietysti kirjoittajalle 🙂
miten teillä on nyt arki kaverin kans sujunut??
meillä menee aika hyvin,kaveri on 10v ja lääkitys päällä koulussa(medikinet),kovasti urheilee ja siinä tuetaan ja viedään harjotuksiin,se on auttanu aika paljon ettei sitä energiaa jää niin riehumiseen yms.
raskastahan tää kyllä ajoittain on ja meillä vielä muitakin probleemia mm. oppimisvaikeudet, nyt kun käy pienluokkaa niin opiskelee 1lk matikkaa yms.
tsemppiä kovasti ja vastaile kun ehtiät..
🙂

Kiva tosiaan kun joku vastasi. 🙂 On varmaan omat haasteet kun lapsi on kouluikäinen. Meillä on (onneksi) vielä siihen aikaa, enkä edes anna lupaa itselleni ajatella elämää sinne asti. Päivä kerralla pitää elää. Meillä arki nyt ollut hieman sujuvampaa kun poika saanut kiinni tarra palkitsemis ideasta. Eli saa tarran kun menee nukkumaan kiltisti ja kun syö hienosti (eli ei riehu ja huuda ruokapöydässä). Hyvä idea kyllä tuo liikunta harrastukseen panostaminen. Varmasti jonkinverran sitä energiaa kuluttaa, vaikka joskus ainakin meidän pojan kohdalla tuntuu, että sitä virtaa piisaa vaikka mitä tekisi. 🙂 Minkä ikäisenä teidän lapsenne sai diagnoosin? Oliko hän minkälainen lapsi 4-5vuotiaana?

Kylläpä kuulostaakin tutulta, itse tosin olen tämä ADHD lapsi. Minulla ADHD diagnosoitiin ensimmäisellä luokalla. Vanhemmillani ei tosiaan ollut helppoa, lisäten veilä että minulla on kaksoisveli jolla myös ADHD. Täytämme kohta 18, mutta adhdsta on edelleen haittaa jokapäiväisessä elämässä.

terve taas EMO-09 🙂
tsemppiä ja jaksamista vaan teidän arkeen 🙂
eli tosiaan en ole pojan biologinen isä vaan olen tullut uusperheeseen mukaan 4v sitten ja siitä asti olen ollut mukana pojan kasvatuksessa,koska tosiaan etä isällään on ihan minimit niin olen enemmän tekemisissä pojan kanssa kuin isänsä.
mutta vastauksia kysymyksiisi eli sen tiedän että on käynyt eskarin kahteen kertaan,agressiivisen ja holtittoman käytöksen takia ja oppimisvaikeuksien myös.
siitä aikasemmasta ajasta en oikein hyvin tiedä mut ehkä tämä jotain auttaa,eli kyllä sen käytöksen huomaa ihan selvästi joka päiväsessä arjessa,vaikeat aamut,nukkumaanmenot ja se yletön jankkaaminen yms.
poika sai adhd diagoosin noin vuosi sitten ja siitä alkoi lääkitys koulussa,eli aika myöhään saatiin apua,takana oli sairaalakoulu jaksoja yms. aina ihmettelin sitä et miksi kestää näin kauan saada apua ja diagnoosi/lääkitys,äitinsä laitto vähän hanttiin kun aina mietti ettei tässä mitään ihme apuja tarvita ja näistä aina tapeltiin ☹️ siks erottiinkin hetkeks ja nyt ollaan palailtu yhteen pikku hiljaa..
muistakaa pitää pintanne et saatte apua!!!!
pojalla on tosiaan myös kehityshäiriötä esim. kun pitäs olla 4 luokalla niin opiskelee omalla pienluokalla 1lk matikkaa yms. eli vähän myös autistisuutta pojassa havaittavissa,imee vielä peukaloa yms..
ja taistelu siis jatkuu ja kirjottele tänne niin voidaan jakaa fiiliksiä ja tuntemuksia,hyvää tää mullekkin tekee päästä vähän purkautuun..🙂

ja vielä EMO-09 et oletteko tosiaan saamassa jo diagnoosin? kun alarajana yleensä pidetään 5v ikää lapsella,siis adhd diagnoosia,ainakin näin lueskelin mm. adhd liiton sivuilta.
terv. työmies74 🙂

fanniina kirjoitti 18.11.2013 21:17

katri123 kirjoitti 18.11.2013 10:7

Hei taas Fanniina,
tosi paljon tuttua kaikessa mitä kirjoitat. Minustakin tuntuu, että pojasta olisi vaikka mihin, mutta kun ei jaksa harjoitella mitään, vaan aina menee heti hermo ja siitä on muodostunut sellainen kehä, että itsetunto on nollassa eikä oikein koskaan huvita alkaa harjoittelemaan mitään uutta, koska "muut on kuitenkin parempia" tai "en mä osaa". On myös hyvin itsekriittinen eli vertaa liikaa itseään muihin ja muiden osaamiseen ja sitten kun muut tekevät ja oppivat kaiken aikaa lisää ja poika itse ei halua yrittää epäonnistumisen pelossa, niin se kuiluhan kasvaa koko ajan siinä välissä.

Piti itsekin ottaa puheeksi nuo harrastusasiat joista kysyit. Se on meille iso ongelma. Poika on ollut pienen ikänsä innokkaasti mukana jalkapallokoulussa ja nauttinut siitä tosi paljon. Nyt yritti aloittaa joukkueessa jossa ollaakin jo paljon enemmän tosissaan, mutta siellä ei kertakaikkiaan pärjännyt. Oli koko ajan jaksamisensa ylärajoilla, aina vähän väärässä paikassa ja koko ajan hänelle huomauteltiin jotain. Välillä istui jäähyllä, koska ei noudattanut sääntöjä, vaikka välillä kyse oli oikeasti siitä ettei hän ollut tajunnut mitä pitää tehdä. Toiset pojat jo todella hyviä lajissa ja kun tuli tukalia paikkoja, niin sitten tuli se hermostuminen. Lopetetettiin se sitten ja se oli pojalle tosi kova paikka. Hän kuitenkin halusi mieltää itsensä jalkapalloilijaksi ja nautti niin kovasti siitä liikkumisesta ja muusta. Sitten hän sanoo minulle, että miksi et päästä mua sinne tai että jos harjoittelen, niin pääsenkö takaisin. Kamalan vaikeaa tehdä näitä ratkaisuja, vaikka hänen itsensä parhaaksi niitä joutuu tekemään. Ikävää, ettei ole oikein mitään liikuntaharrastuksia joihin voisi mennä tällaiset lapset, jotka eivät ole selkeästi erityislapsia, mutta kuitenkin sen verran erilaisia etteivät pärjää tavallisissa ryhmissä. Kuitenkin meidänkin poika tarvitsisi tuollaista oikeaa liikuntaa ja ryhmässä olemista tosi paljon. Sitten kun asiat menee hyvin, niin tuollainen jalkapallojoukkue olis parasta mitä hänellä voisi olla. Posket punaisia juoksee puoltoista tuntia ja on sen jälkeen iloinen ja nälkäinen. 🙂 Ei ton ikäiselle pojalle riitä enää että potkii äidin kanssa palloa takapihalla.

Kaverisuhteissa on myös vaikeuksia, mutta siinäkin tosi paljon vaihtelua. Välillä leikit sujuu tosi hyvin, mutta pienempänä hän oli kyllä paljon suositumpi kavereiden keskuudessa, koska on tosi sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut luonteeltaan, mutta nyt kun kaverit ovat kasvaneet isommiksi eikä sellaista jääräpäisyyttä tai hermostumista leikeissä enää katsota hyvällä, niin pelkään että poika alkaa jäädä leikeistä ulkopuolelle. Jotenkin tuntuu kamalalta, että pari vuotta sitten meillä vielä oli poika, joka pystyi harrastamaan ja jolla oli tosi paljon kavereita, nyt pikku hiljaa nää asiat on tippumassa pois...

Heippa taas!

Kun luin viestisi niin minulta meinasi itku päästä ja se kosketti todella paljon ☹️
tunnistin kirjoituksestani myös omaa poikaani paljon.

Se raastaa äidin sydäntä kun näkee kuinka oma lapsi yrittää niin kovasti,mutta sitten tulee se pettymys että taaskaan minä en onnistunut ja aivan liian usein tulee väärinymmärretyksi myös kodin ulkopuolella.

Meidän poika halusi itse lopettaa oman harrastuksensa viimeviikolla.Hän ehti harrastaa painia jonkun aikaa,mutta kun huomasi että muut edistyvät ja hän edistyy huomattavasti hitaammin,alkoi into laantua.
Kun kerroin ohjaajille hieman pojasta,toinen ymmärsi toinen ei.Tämä joka ei niin ymmärtänyt poikaani alkoi laittamaan poikaani usein sivuun sanomalla ihan ystävällisesti toki,mutta silti että "sinä voit huilata hetken".Siinä sitten muut harjoitteli ja meidän poika ainoana istui molskin reunalla useammin ja useammin surullisen näköisenä,kirpaisi äidin sydäntä ☹️
Poika sitten tuumasi viimeviikolla ettei halua enää jatkaa.

Mietin juuri samaa,että tällaisten lasten on vaikea löytää sellaista esim.ryhmäliikunta muotoa/lajia kun tuntuu että kilpailu kaikessa on jo pienenä niin kovaa ja sitten jos sattuu ohjaaja joka ei ymmärrä lasta niin isompi ongelma on valmis.

Toki olen huomannut myös sen että poika väsähtää helpommin ja nopeammin kuin monet ikätoverit, enkä tarkoita huonoa kuntoa vaan juuri kuten hyvin sanoit, jaksamisen ylärajoilla.
Varmaan se on sitä pinnistelyä kun tarvitsee enemmän aikaa asioiden sisäistämiseen ja hahmottamiseen.

Mutta kertomuksesi teidän pojasta oli lähes kuin kertomus myös meidän pojasta, kuten esim.nuo kaveriongelmat.

Olisi kiva vaihtaa kuulumisia esim. sähköpostitse, jos yhteystietojen vaihto vain jotenkin onnistuisi.Vai mitä itse ajattelet?
Toki tääläkin onnistuu kuulumisten vaihto 🙂

Voimia ja aurinkoa koko perheelle 🙂🌻

-fanniina-

Minulla 7v juuri ADHD diagnoosin saanut poika ja tutulta kuulosti myöskin kaikki nämä pojan tuntemukset. ☹️

Emo-09 kirjoitti 15.1.2014 12:35

Onkohan tämä ketju vielä "elossa"? Tietäisiköhän joku sanoa voinko liittyä adhd-liittoon kun pojallani ei ole vielä adhd diagnoosia mustaa valkoisella?

Hei Emo -09,

voit ilman muuta lähteä mukaan ADHD-liiton jäsenyhdistysten toimintaan, vaikka diagnoosia ei olisikaan vielä vahvistettu. Laitan tässä linkin jonka kautta pääset tutustumaan jäsenyhdistyksiin: http://www.adhd-liitto.fi/yhteystiedot/jasenyhdistykset . Myös Töpinää -perhekurssille voi hakea, vaikka tutkimukset ovatkin kesken. http://www.adhd-liitto.fi/tukea/adhd-liiton-palvelut/sopeutumisvalmennuskurssit/topinaa-perhekurssi . 🌻🙂🌻

Hei Fanniina, Tiikeriäiti ja Katri,

voi kuinka harmillista, mutta toisaalta ei yhtään tavatonta, kuulla lastenne pulmista harrastuksissa. Parhaimmillaan harrastus tukee todella hyvin sosiaalisia taitoja ja kaverisuhteita ja tuo mukanaan niin kaivattuja ja tärkeitä onnistumisen kokemuksia! Moni on myös kertonut liikunnan tuovan konkreettisesti apua keskittymiseen ja levottomuuteen.
Minusta kuulosti hyvältä, että harrastuksen ohjaajan kanssa on käyty keskusteluja lapsen tilanteesta ja toimintakyvyn haasteista. Harrastustenohjaajilla voi olla vähän tietoa tarkkaavuuden haasteista ja keinoja niiden kanssa toimimisesta. Voisiko olla, että tässäkin tapauksessa olisi tarvittu vielä konkreettisimpia vinkkejä kuinka huomioida lasta? Silloin ehkä vältyttäisiin sivussa istuttamisilta tai muilta epäreiluilta tuntuvilta ratkaisuilta. Jotkut vanhemmat ovat olleet itse, tai pyytäneet joitain toista henkilöä "tukihenkilöksi" harrastukseen lapsen vierelle. Ainahan tämäkään ei ole mahdollista. Olette kyllä upeita vanhempia, kun jaksatte tukea lastanne tässäkin asiassa lohduttaen ja mukana eläen! Toivottavasti teidän kaikkien lapsille löytyisi vielä se oikea laji ja paikka, missä harrastaa! Ehkäpä myös tietoisuus asioista lisääntyy koko ajan ja muokkaa hiljalleen asenteita adhd-oireisen lapsen myönteiseen kohtaamiseen🙂👍

Hei. Kiitos vastauksista. Liityin adhd-liittoon ja täytyypä alkaa tutkia noita eri tukimuotoja. En tiedä olemmeko mitään diagnoosia saamassa, emmekä oikeastaan yhtään mitään muutakaan mitä tulossa on. Pojalla on tosiaan aika lastenpsykiatriselle ja sielä ilmeisesti taas lisää tutkitaan? Tuntuu välillä, että pidetään pimennossa mm. tuolta perheneuvolan suunnalta, ei kerrota kuinka tämä homma tästä etenee. Kiitollinen olisin jos joku joka on lapsensa tutkimukset läpikäynyt voisi kertoa noista tutkimuksista? Itse olen diagnoosin jo tehnyt. Poikamme on kaikkea muuta kuin "tavallinen" lapsi. Olen kasvatusalalla joten vertailukohtia on. Yritän pitää pintani, että poikamme saisi jotain apua ja tukea elämään. Henkilökohtaisesti diagnoosi voisi auttaa pääsemään eroon tästä "huono äiti syndroomasta"😑❓

Moi. terkut kaikille tasapuolisesti.

Meillä kolme lasta. Nuorion 5 vee tyttö. sitten kaksoset (8 vee, tyttö ja poika). Tytöllä itse olen alustavasti epäillyt, että kaikki ei ole ok, koska tytöllä ensimmäisenä alkoi kiinnittää huomiota suunnattomaan kiipeilyviettiin ja siihen ettei kiellot menneet perille. Ei vaikka kuinka asian ilmaisi. Eskassa alkoi ilmenemään vaikeutta tehtävien suorittamiseen ja keskittymiseen. Kotiin tultua alkoi se päätön poukkoilu ja kiukkuaminen. Eka luokalla neiti oppi lukemaan ennen veljeään, matikka sujui alussa ok. Viime vuoden keväällä alkoi tahmoa matikka todella pahasti ja keskittyminen kuuntelemaan on vaikeaa. Neidillä ei oel koskaan ollut vaikeaa läpiyön nukkuminen ja nukkumaan meneminen. Yölläkin jos herää niin painuu takasin nukkumaan ongelmitta. Herää hienosti kellonsoittoon.

Ollaan omatoimisesti harjoitelemalla harjoiteltu luetun ymmärtämistä. Läksyt heti koulun jälkeen. Opettaja ja erityisopetatja ottautuneet todelal hienosti asiaan. Sosiaalisissa tilanteissa ja kaverisuhteissa ei mitään ongelmaa.

Koulussa tsemppaaminen ja pinnistely ovat saaneet nyt syyslukukaudella sen aikaan, että neidistä on tullut koulupäivien jälkeen motorisesti todella ylivilkas.

Koulussa on ollut helpompaa järjestää aamulle tukitoimia erkkaopen kanssa. Neidillä sujuvat aamut paremmin. Iltapäivät ovat vaikeita, koska neidin viimeisetkin keskittymiskyvyn rippeet eivät ole enää saatavilla. Iltapäivällä ope huomaa, että lukemisen kuunteleminen on todella vaikeaa ja "pepanderi" alkaa keinua ja raajat liikahdella, varsinkin kädet ja kun ei jaksa alkaa myöskin neitiä pulisuttamaan.

Nyt ylettömään puheripulliin ja motoriseen levottomuuteen ihan omasta päästä olen kehitellyt päiväkirjan mihin neiti voi puheripuliaan ja ajatuksiaan tulvehtia ja samoin olen antanut neidille itsehuovutatmani huopapallon mitä neiti nytystelee ja aiobn myös kysyä nyt opelta, että voiko neiti "doodlata" paperille eli piirustella ympyröitä tms, kun kuuntelee. Nypylätyyny vielä hakusessa.

Kaikista parhaimmat jutut olen huomannut mikä auttaa neidille on kiipeily ihan sallituissa olosuhteissa ja kuulemma kiipeilyohjaajan mukaan tuolla meidän "seinäapinalla" on siihen todella paljon lahjoja.🌻🙂🌻 Yleensäkin tuo merdän lähimetsä on kuin luotu kaikenlaiseen kivaan luvalliseen puuhasteluun.

Nyt on harkinnassa se lääkityksen aloitus, koska kaikista suurin haaste on meidän neidille, että ajatusten poukkoilu ja niin kuin neiti olsi läsnä mutat se ei ole läsnä. Neiti itse hyvin harmissaan, että vaikka mä kuinka keskityn niin mä unohdan, päässä liikaa ajatuksia, kivoja ja muuta mietittävää.

Lääkityksessähän seurataan verenpainetta (kouluterkkari). Lääke otetaan aamupalan yhteydessä. Lääkitys muokataan jokaiselle sopivaksi. Sen takiahan mä aion pyytää opee/erkkaopea raportoimaan muutoksista. Viikonloppusin ei käyettä lääkitystä eikä lomilla ja jos neidistä tulee sellanen ei-tyypillinen-neiti niin se lääkitys menee vaihtoon. Neiti on sosiaalisesti, luovasti ja motorisesti hyvin lahjakas, jos näillä osa-alueilla tapahtuu lamaantumista niin lääkityskin uudelleen arvioidaan.

Ei se lääkitys ole niin suuri ja hirveä mörkö, koska ne tarkastellaan ja muutetaan jos ilmenee haittoja. Vanhemmat tietävät millainen heidän oma lapsensa on normaalisti. Vanhemmilla on oikeus kysyä mielipiteitä ja tehdä kysymyksiä. Vanhemmat ovat omien lastensa asiantuntijoita.

Olisi kivaa vaihtaa ajatuksia selalsen perheen kanssa missä adhd-lapsi on tyttö.

Heippa kaikille!

Meillä on täällä 7-vuotiaan tytön kohdalla alustavaa tarkkaavuushäiriöepäilyä. Olen kirjoittanut itsestäni ja suhteestani tyttöön viimeksi tänään ketjussa "Vihainen äiti".

Tytön kanssa on siis aina ollut hankalaa/haastavaa, mutta jonkin häiriön mahdollisuus sanottiin ääneen ensimmäisen kerran vasta tuossa kolmisen kuukautta sitten. No okei, jollei oteta huomioon sitä, kun reilu kolme vuotta sitten päiväkodin vanhempainkeskustelussa hoitaja mainitsi, että olisivat halunneet pyytää psykologin(?en ole varma tittelistä) tarkkailemaan tyttöä ryhmään, koska olivat "ehkä huolissaan" joistakin "ikätasoon sopimattomista piirteistä" (en muista tätä ihan sanatarkasti, mutta jotain tuon suuntaista se oli). Ei kumminkaan suostunut kertomaan huolista tarkemmin ja mieheni ottikin vihjailun jotenkin ihan väärinpäin ja ehdottomasti kielsi minkäänlaisen tarkkailun tai tutkimisen. Olimme itseasiassa kumpikin sitä mieltä, että tyttö on normaali eikä häntä saa leimata miksikään muuksi. Sittemmin muutimme maasta ja elämä muuttui muutenkin kovasti ja tuo koko keskustelu jäi unholaan. Kunnes nyt sitten on palannut mieleen. (Tuo päiväkoti oli siis Suomessa, nyt asumme ulkomailla). Nyt mietin tietysti, että mitäs jos nämä "piirteet" jo silloin viittasivat ADHD:iin tai johonkin vastaavaan... mutta ei auta jossitella, nyt on nyt ja näillä mennään eteenpäin.

Nyt tyttö on koulussa, täkäläisittäin käy jo kolmatta vuotta. Alusta alkaen opettajat ovat kuvailleet häntä haaveilevaksi ja sanoneet, että on monesti vaikea saada hänestä otetta ja tuntuu kuin ei kuuntelisi/kuulisi. Tyttö ei ole oikeastaan koskaan tykännyt koulusta - antanut vähän eri syitä, mitä milloinkin, mutta usein liittyneet kaverisuhteisiin ("kukaan ei leiki" tms). Läksyjenteko on useimmiten kuin tervanjuontia, paitsi joskus yllättäen kun aihe kiinnostaa, tyttö tekisi vaikka monta sivua ylimääräistä. Useimmiten kumminkin alkaa "väsyttää" tai tulee joku muu vaiva, kun läksyjä pitäisi tehdä. Tyttö makaa pöytää vasten ja nurisee tai huitoo kynällä suttuja paperille tai tahallaan kirjoittaa ihan vääriä vastauksia. Hyvin usein tiedän, että hän kyllä osaisi tehdä vaaditut tehtävät, mutta ei vain käy toimeen - ei huijaamalla, ei maanittelemalla, ei lahjomalla, ei uhkaamalla, ei pakottamalla.

Tämän kouluvastaisuuden ja sieltä välittyneiden ikävien tunnelmien takia sitten menin opettajan kanssa juttelemaan ja yllättäen kävikin ilmi, että meillä kummallakin on ollut huolia tytön suhteen jo jonkin aikaa. Opettaja ensin mainitsi kirjaimet ADHD ja minä sain sanottua, että olihan tuo itselläkin käynyt mielessä. Teen töitä ympäristössä, jossa olen päässyt tarkkailemaan autistisia ja muita erityislapsia ja kauhukseni havainnut tuttuja piirteitä heissä. En silti oikeastaan ollut itselleni tunnustanut, että epäilen omassa lapsessani mitään erityistä...

Nyt tilanne on se, että tyttö saa yksilöhuomiota kouluavustajalta joitakin tunteja viikossa (tekevät mukavia "töitä", kuten tytöstä itsestään kertovaa kirjasta - tarkoitus on tukea itseluottamusta ja kai siinä ohessa myös tarkkailla käytöstä). Erityisopettaja valvoo prosessia ja on tehnyt lähetteen psykologian alan ihmiselle (en ole varma hänen tittelistään, ilmeisesti käyttäytymisasioihin erikoistunut, kuulemma rautainen ammattilainen ja hyvin kokenut). On luvattu, että homma etenee todennäköisesti heti pääsiäisen jälkeen, ihan varmasti ennen kesälomia. Tuntuu todella turhauttavalta vain odottaa. Mieskin on muuten tällä kerralla ihan samoin huolissaan kuin minä ja opettajatkin eli täysillä mukana ja tukena.

Olen sittemmin jutellut myös oman työpaikkani ammattilaisten sekä parin muun ADHD-äidin kanssa sekä lukenut paljon aiheesta netistä. Tässä listaa tähän mennessä huomioimiamme johonkin häiriöön mahdollisesti viittaavia piirteitä:

- vauvana itkuinen: parin viikon iästä alkaen kaikki illat ja alkuyöt lähes tauotonta itkua (ei silti mukamas täyttänyt koliikin mittareita, ärrr!!)
- vauvana myös herkkäuninen, päiväunille saaminen todellista taistoa, saattoi kyllä nukkua useammankin tunnin putkeen, mutta heräsi herkästi ja välillä todella usein
- ei ole koskaan pitänyt "käsittelystä": vauvana vaipanvaihdot, pesut, pukemiset aina huutoa, isompanakin naaman/hampaidenpesut yms usein taistelemista, laastarin tai tikun poistaminen aiheuttaa suoranaisen paniikin edelleenkin, samoin hiusten harjaus jos on takkuja
- aina ollut käytökseltään haastava, erittäin vahva oma tahto ja rajuja suuttumuksen puuskia jos ei saa omaansa läpi
- pienempänä (2-4v?) kovia itkukohtauksia, milloin mistäkin syystä. Näihin auttoi vain puoliväkisin sylissä pitäminen ja aika.
- nyt nukahtaminen kestää kauan, vaikka olisi väsynyt, touhuaa sängyssä mitä milloinkin, vaikka "lukee" kirjaa pimeässä jos ei muuta keksi
- sotku ja epäjärjestys ei tunnu haittaavan; oma huone ja koululaukku useimmiten sikinsokin täynnä tavaraa, paperit rypyssä jne
- toisaalta joissakin asioissa on hyvin pikkutarkka; saattaa esim. järjestää pikkuriikkisiä tavaroita upeisiin järjestyksiin tai jos innostuu vaikkapa siivoamaan nukkekodin, on jälki tosi siistiä. Myös taiteellisesti on hyvin lahjakas ja nimenomaan pienet yksityiskohdat hänen piirrustuksissaan ovat kiinnittäneet huomion.
- vielä nyt 7-vuotiaana keräilee pikkutavaroita, kiviä, keppejä, pihalta/luokan lattialta löytyneitä kimaltavia tarroja yms. Näitä löytyy laukusta ja taskuista ja jos menet kyselemään, niin niitä ei missään nimessä saa heittää pois!
- imeskelee hiuksiaan, sanoisin, että pakonomaisesti (latvat ovat jo ihan kuluneet ja haaroittuneet), tämän kohdalla mietin, että voiko johtua minun vihaisuudestani häntä kohtaan (kts. se toinen ketjuni)
- ajoittain päiväkastelee, harvemmin myös öisin (jälleen mietin, voiko tämä olla sellaista tunneperäistä huutavasta äidistä johtuvaa vaivaa...hävettää mutta näin se on)
- vahvat raivostumiset, pikkuveljeen käsiksi käyminen, tahalliselta vaikuttava veljen kiusaaminen
- minkään ohjeen, käskyn tai kehotuksen noudattamisen vaikeus; vastustaa, venyttelee, vastustaa, hidastelee, kieltäytyy, sitten saattaa suuttua ja painuu omaan sänkyyn kun "alkoi väsyttää"
- uhmakas, ei usko, että aikuisilla olisi sanavaltaa; "Mitä sitten?", "Et sää mua määrää!"
- välillä (kotona) käy ihan valtavilla ylikierroksilla, remuaa, on kovaääninen ja puhuu rumia (onneksi kumminkin lähinnä tasoa "pieru-huumori"); välillä taas ihan vetelä ja mitäänjaksamaton, koko ajan vaan "väsyttää", eikä mihinkään viitsi ryhtyä
- koulukielteisyys, läksyjen tekemisen takkuaminen
- kaverisuhteiden hankaluus; välillä ei muka ole yhtään leikkikaveria, välillä puhuu että on kauheasti kavereita, jos joku suuttuu tai tulee riitaa tuntuu ajattelevan ettei nyt sitten olla kavereita enää koskaan jne... tällä hetkellä on vain yksi "BFF" joka sattuu olemaan se luokan "tuhma tyttö" (jopa opettaja sanoi, ettei tämä tyttö ole välttämättä parasta seuraa omalleni, koska vahvistaa tiettyjä ei-toivottuja piirteitä hänessä)
- koulussa (opettajan mukaan); häiritsevässä määrin haaveileva, usein "omissa maailmoissaan", ei kuuntele/kuule, ei ryhdy toimeen, ei koe tarvetta tehdä kuten muut (jos ei huvita, ei tee, mutta jos taas innostuu jostakin saattaa paneutua siihen täysillä eikä halua lopettaa vaikka muut jo opettajat käskystä lopettaisivatkin), saattaa nousta ylös ja lähteä näpelöimään esim. luokan laatikoita vaikka pitäisi kuunnella opettajaa ja muut kuuntelevat, jatkuvasti nyplää jotain käsissään, imee hiuksiaan tai leikkii syljellään (esim. kastaa sormea suussa ja "maalaa" sillä kuvia farkkujen polveen!!), pärjää kuitenkin kaikissa aineissa ikäistensä tasolla ja on älykäs, taiteellisesti, matemaattisesti ja musiikillisesti lahjakas

Jokohan siinä olisi tarpeeksi aineistoa?! 😀 Tähän kun sitten vielä lisätään se, että minä en todellakaan ole hänen kanssaan pärjännyt kovin kiitettävästi vaan menetän hermoni jatkuvasti, huudan, suutun ja raivoan, alkaa todella tuntua että meidän elämä on ihan solmussa ja tarvitaan apua. Välillä on mennyt viikkoja, ehkä jopa kuukausikin melkoisen leppoisasti ja olen saanut omat tunteeni pysymään hallinnassa... mutta sitten taas tulee mitta täyteen sitä jatkuvaa kaiken vastustamista, perusasioiden ja arkitoimien kanssa taistelua ja räjähdän, mikä sitten ihan selkeästi pahentaa tytön käytöstä.

Koko ajan olen ajatellut, että tyttö on haastava ja tulinen, mutta en ole uskaltanut ajatella, että taustalla voisi olla muutakin. Nyt, kun ollaan tässä pisteessä, voin sanoa, että toivon pikaista diagnoosia ja asioiden selkiintymistä.

Kuulostaako tutulta? Neuvoja? Juuri nyt kaipaamme kipeästi arkea helpottavia käytännön neuvoja; miten kaikkea vastustavan lapsen saisi edes yhteistyöhaluisemmaksi?? Kiitos! 🙂🌻

Hei Fanniina, oletko vielä täällä?

Olisi mahtavaa vaihtaa ajatuksia ja huolia enemmänkin? Muutkin saavat toki kirjoittaa! 🙂

Heippa, edelliseen viestiin viitaten, tarkoitukseni oli siis että oltaisiin voitu jatkaa keskustelua sähköpostitse, mutta kuulemma tässä ei voi julkaista sähköpostiosoitetta. Jatketaan siis keskustelua täällä 🙂

katri123 kirjoitti 11.2.2014 11:14

Heippa, edelliseen viestiin viitaten, tarkoitukseni oli siis että oltaisiin voitu jatkaa keskustelua sähköpostitse, mutta kuulemma tässä ei voi julkaista sähköpostiosoitetta. Jatketaan siis keskustelua täällä 🙂

Hei katri123

Tämän täytyy olla telepatiaa 🙂 kun juuri tänään ajattelin,että käyn kurkkaamassa että vieläkö täällä keskustelut jatkuu 🙂
Meillä tosiaan ollut monenlaista,ei mitään hirmu haastavaa mutta kuitenkin sitä normaalia ylä- ja alamäkeä.Pohdittu kouluasioita,vaihteeksi lääkitystäkin tuputettu vaikka tosiaan,emme vieläkään ole saaneet diagnoosia ☹️ ja sitä tässä nyt sitten odotellaan että milloin se loppupalaveri sitten on.
Toivottavasti ei menisi pitkään.
Olen Leijonaemoissa jäsenenä ja tällä hetkellä olen kirjautunut leijonaemojen keskustelufoorumiin,että jos olet jo jäsen niin sitä kautta pystyy vaihtamaan sähköpostiosoitteita,tuli vain tässä mieleeni 🙂
Kuinkan sinä olet jaksellut ja mitä teille kuuluu?

Aurinkoisin terveisin Fanniina 🙂🌻

Liina_N kirjoitti 24.1.2014 12:0

Hei Fanniina, Tiikeriäiti ja Katri,

voi kuinka harmillista, mutta toisaalta ei yhtään tavatonta, kuulla lastenne pulmista harrastuksissa. Parhaimmillaan harrastus tukee todella hyvin sosiaalisia taitoja ja kaverisuhteita ja tuo mukanaan niin kaivattuja ja tärkeitä onnistumisen kokemuksia! Moni on myös kertonut liikunnan tuovan konkreettisesti apua keskittymiseen ja levottomuuteen.
Minusta kuulosti hyvältä, että harrastuksen ohjaajan kanssa on käyty keskusteluja lapsen tilanteesta ja toimintakyvyn haasteista. Harrastustenohjaajilla voi olla vähän tietoa tarkkaavuuden haasteista ja keinoja niiden kanssa toimimisesta. Voisiko olla, että tässäkin tapauksessa olisi tarvittu vielä konkreettisimpia vinkkejä kuinka huomioida lasta? Silloin ehkä vältyttäisiin sivussa istuttamisilta tai muilta epäreiluilta tuntuvilta ratkaisuilta. Jotkut vanhemmat ovat olleet itse, tai pyytäneet joitain toista henkilöä "tukihenkilöksi" harrastukseen lapsen vierelle. Ainahan tämäkään ei ole mahdollista. Olette kyllä upeita vanhempia, kun jaksatte tukea lastanne tässäkin asiassa lohduttaen ja mukana eläen! Toivottavasti teidän kaikkien lapsille löytyisi vielä se oikea laji ja paikka, missä harrastaa! Ehkäpä myös tietoisuus asioista lisääntyy koko ajan ja muokkaa hiljalleen asenteita adhd-oireisen lapsen myönteiseen kohtaamiseen🙂👍

Hei Liina N

Kaunis kiitos tsemppauksestasi,toivotaan että ihmisten asenteet ja ennakkoluulot hälvenisivät ja he eivät leimaisi näitä lapsia/nuoria vaan näkisivät ne ihanat,lahjakkaat ja suurenmoiset lapset ja nuoret eikä niin sanotusti"kirjainyhdistelmiä".
Ja kiitos,myös sinä olet upea äiti ja vanhempi 🙂🌻
Aurinkoista kevään odotusta sinulle ja perheellesi 🙂