Hei kaikille!

Hienoa, että olette (PiuPau1 ja Herodo) saaneet kaipaamanne apua ja tukea! Lapsenne ovat vielä pieniä, mutta varhaisella puuttumisella ja oikeanlaisilla tukitoimilla on merkitystä. Saattekin antaa itsellenne ison kiitoksen siitä, että olette lähteneet etsimään lapsellenne tukitoimia jo nyt!

Vinkkinä kerron, että kannattaa tutustua eri tahojen ADHD-oireisille lapsiperheille järjestämiin sopeutumisvalmennuskursseihin. ADHD-liiton vuoden 2013 soppari-kursseista julkaistaan tietoa nettisivuillamme ja lehdessämme vuoden alkupuolella. Kelan rahoittamista kursseista voi etsiä itselleen sopivinta oheisen linkin kautta http://asiointi.kela.fi/kz_app/KZInternetApplication

Toivotan teille kaikille oikein rentouttavaa ja tunnelmallista joulua!

Hei teille,

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään tänne. Tästä juuri huomaa, että silloin kun menee paremmin tai hyvin, ei tule kirjoittaneeksi. Jos menee huonosti, on tarve kirjoittaa.

14-vuotiaalla pojallamme päätettiin aloittaa ADHD-lääkitys Concerta lokakuussa. Olemme olleet lääkkeitä vastaan kovasti, mutta tämä tuntui viimeiseltä mahdollisuudelta. Kaikki alkoi olla niin toivotonta ja murrosikäisen käytös törkeää.

Muutos alkoi näkyä heti. Käsiala oli kuin eri ihmisen, koulun Wilma-rekisteri, joka ennen oli täynnä huomautuksia, tyhjeni. Vain hyvää palautetta tuli. Poikamme on aina ollut älykäs mutta käytös kauheaa. Tuossa parissa kuukaudessa käytös muuttui niin paljon, että hän nosti viiden aineen numeroaan, käytös nousi kahdella arvosanalla. Olemme tosi tyytyväisiä ja hän itsekin iloitsee, kun tulee hyvää palautetta. Perhepalaverissa tuli kyllä viimeiseillä kerralla ihan itku meiltä vanhemmilta ja hymy karehti pojankin kasvoilla, kun ensimmäistä kertaa ikinä koulun opeilta ja kuraattorilta tuli ihanaa palautetta. Miten poika on mukava, kohtelias, hauska ja briljantin älykäs. Lääkkeen käytöstä ei opettajat yleisesti tienneet, joten palaute oli oikeaa ja rehellistä ja todellista. Hyvä palaute tietenkin ruokkii hyvää käytöstä edelleen. Lääkkeen käyttöä on nyt päätetty jatkaa. Joten jos epäröitte lääkkeen kokeilua, ainakin meillä on tulos ollut hyvä. Tulevasti ei tietenkään kukaan tiedä, mutta tässä murrosiässä etenkin tuntuu että valtava taakka on harteilta tippunut ja elämä on ihan toisenlaista nyt.

Hyvää uutta vuotta teille kaikille!

Hei
Löysin tämän adhd liiton kautta, kun lähdin etsimään tietoa. Kuulostaa kovin tutulta, kun luin muutamien kirjoituksia. Ihmettelin, ettei ole uusimpia kuin vuoden takaisia, mutta sivulta 7 sitten löysin.

Meille syntyi 10 vuotta sitten poika rv 24 n. 600 g ja haasteita on riittänyt. Kaksi vuotiaana poika ei vielä leikkinyt itsenäisesti, joten otin yhteyttä sairaalaan, toki meillä oli myös muut meille normaalit kehitysseurannat. Pääsimme tutkimuksiin, siitä asti on seurattu neurologisesti, puheessa oli kehitysviivästymää, paljon yms.. Pojalla on siis ollut raivoamista ja vilkkautta ja paljon muuta jo heti pienestä pitäen, eli ongelmat eivät alkaneet vasta koulussa.

Esikoulu iässä oli koulukypsyys tutkimukset, mutta sen jälkeen jäimme ulos kaikista tarkastuksista 2 vuodeksi. Syystä, että emme saaneet lapsen äidinkielisiin tutkimuksiin Folkhälsaniin maksusitoumusta aluesairaalasta, koska lasta ei tunnettu siellä. Lapsi on ollut ennen kuntaliitoksia toisaalla Keskussairaalan asiakkaana, mutta sieltä ei enää kysytty maksaria. Lapsemme oli väliinputoaja.

Ensimmäinen kouluvuosi 2010 oli äärettömän vaikea, kauniisti sanottuna. Joka päivä koulusta tultua oli yhtä suoraa huutoa. Poika oli selvästi ylikuormittunut. Silloin kun pojalla oli ollut erityisen kuormittava päivä, paras ratkaisu oli holding, 30 min meidän sängyssä, huutavaa ja raivoavaa lasta pitää aloillaan, satuttamasta itseään ja rikkomatta tavaroita. Kun oli saanut purkaa huutoaan ja pahaa oloaan, sitten voitiin jatkaa päivää paremmalla mielellä. Silloin vielä jaksoin pitää häntä, mutta en enää.

Toinen kouluvuosi 2011 alkoi samanlaisena, ja aloin hakea apua. Otin yhteyttä 2011 elo-syyskuun vaihteessa viimesimpään hoitotahoo Folkhälsaniin avun saamiseksi. Syksyä elettiin jouluun ja erityisopettajan avulla pääsimme psykiatrille ja sitä kautta lasten psykiatriselle polille. Sieltä aluesairaalan ostopalvelu neurologille 2012 huhtikuussa ja lokakuussa, ei ollut aiemmin aikoja. Neurologin mukaan pojassa ei ollut mitään vikaa, pärjää hyvin.

En hyväksynyt vastausta, onneksi pojalla on myös astma, ja sain astma lääkärin kautta pojan takaisin keskussairaalan tutulle neurologille, nyt emme vaatineet enää pojan oman äidinkielistä palvelua. (Koulukielenä on ruotsi, joten tutkimukset ovat tähän asti pitänyt tehdä koulunkäynti kielellä.) SAimme lokakuun puolessa välissä, neurologille ajan marraskuun loppupuolelle, siis viisi viikkoa. Aluesairaalassa kesti 2 x puolivuotta.

Neurologi sanoi heti, että hän suosittelee stimulantti lääkityksen aloittamista. Lääkärillä oli jännä ilme, ilmeisesti odotti, että kieltäydymme. Mutta olen niin väsynyt tähän huonoon käytökseen, että olin valmis lähes mihin vaan, lääkitykseen oikein mielelläni. Tähän kaikkeen meni 1,5 VUOTTA.

Viime keväänä 2012, kun emme saaneet apua ja neuvoja mistään, päätimme, että poika siirtyy erityiskouluun syksyllä. Oppilaita on luokalla 9 ja hyvä näin.

Nyt on poika kuin toinen lapsi, hän käyttää medikinet cr 10 mg, pitkävaikutteista. Eron kyllä huomaa! Siis eron lääkityksen kanssa ja ilman. Sekä sen, kun lääkkeen vaikutus loppuu. Myös lääkkeen edut huomaa positiivisesti!!! Aiemmin taistelimme läksyjen teon ALOITTAMISTA 1,5 tuntia. Nyt ne menevät hyvin ja nopeasti. Hän tekee mielellään koulussakin enemmän kuin aiemmin. Me olemme kertoneet avoimesti lääkityksestä. Aiemmin poika teki tunnilla 15 min töitä ja luki sarjakuvia loput tunnista. Aluksi hyväksyin sen, mutta sitten tuntui, että joka tunnista menee paljon hukkaan. Mutta se oli maksimi aika, nyt työaika on noussut jo melkein 30 min. Hyvä sekin. Hänellä on siis myös keskittymis vaikeuksia.

Poikamme on hyvin omaehtoinen, joten olen kokenut, että on helpompi kertoa heti ettei lapsemme toimi samoin, kuin muut lapset, Esim harrastuksissa. Osassa olen itse mukana "tulkkina".

Tässä on nyt vain mitä meille on tapahtunut 1,5 vuoden aikana. Voi kun olisin tiennyt tästä palstatasta ja adhdstä jo silloin. Toivon, että lääkityksestä on lapsellemme pitkään apua.

Ilmeisesti lapsellamme ei ole vielä adhd dignoosia, mutta käytösoireisiin hän lääkityksen sai.

Kotona elämä on ollut toddella kamalaa ja vaikeaa aikaa, joku kirjoitti päätöksissä pysymistä. En uskalla edes vielä ajatella mitä meidän elämä tulee olemaan sitten murroisässä.

Kun poika suuttuu tavarat lentävät ja hajoavat. Kun hän suuttuu, hän lyö minua ja sisarrustaan. Onneksi nurempikin osaa jo laittaa takaisin. Lapsi on vielä hintelä ja pieni, joten vielä kestän, mutta entä sitten muutaman vuoden kuluttua.

Hänelle on kaikki nämä 10 vuotta opetettu, että EI on EI, eikä toisia saa lyödä eikä satuttaa. Mutta tämä EI vain mene perille. Päätösissä pysytään, mutta sitten sitten ovet paukkuvat ja ikkunat helisevät.

Kävimme Folkhälsanilla oppimaan oppimiskurssilla, matematiikkaa hauskalla tavalla.
Siellä lääkäri kertoi vanhemmille, että hän on alkanut kertoa myös lapsille-nuorille itselleen heidän diagnoosinsa. Siitä on ollut paljon apua, kun he ovat itsekin tienneet mikä heillä on ja ovat voineet koulussa kertoa myös opettajille. Suhtautuminen on kuulemma muuttunut ja ovat saaneet myös apua.

Tänään poika tuli judosta kotiin, ja sanoi, että ei halua enää jatkaa, aloitti syksyllä, kun ohjaaja käskee. Tässä kohtaa muistin lääkärin sanat ja sanoin pojalle, että sinulla on kielellisiä erityisvaikeuksia, että ehkä et osaa tulkita oikein mitä ja miten ohjaaja sua ohjaa. Olen itse havainnut tämän meidän välissä kommunikoinnissa, että hän ei ymmärrä mitä sanon tai tarkoitan. Hän kuulee vain osan. Tai kun ohjaaja ohjaa ja neuvoo, poikamme tulkitsee sen ehkä käskemisenä. Otan tämän vielä puheeksi ohjaajan kanssa, mutta tänään en ehtinyt.

Lääkityksen jälkeen poikamme on alkanut puhua enemmän, hän kertoilee mitä koulussa on tapahtunut ja esim ruokapöydässä, mitä ei ole tähän menessä juurikaan tapahtunut. "TArhassa/ koulussa on syöty vain leipää". Mielialan vaihtelut hänellä ovat olleet jätti suuret, mutta on ehkä vähän rauhoittunut. Nyt pääsemme jo kauppaan ja ehkä jonnekin muuallekin. Ilman,että koko kauppamatkan raivotaan "mä en haluaa kauppaan". Meillä on pitkät matkat isoihin kauppoihin, joten lapset on pakko ottaa mukaan. Pojalla on myös aina ollut vaikeuksia siirtymisissä, ihan mihin vain, ulos, syömään, kauppaan, kotiin.

Kiitos jos jaksoitte lukea. Toivottavasti tästä on jollekin muulle apua ja saisin kommentteja,

Nyt luin tämän otsikon, toivottavasti tätä ei nyt tulkita sääntöjen mukaan kaappaukseksi, muut olivat kirjoittaneet ... lyhyemmin. Toivottavasti edes osa kulkee tuon otsikon alla.

Kovilla on oltu, vaikka ei kai sitä itse aina niin tajua. Jokainen minutti pitää elää, ei kai sitä enempää anneta kuin jaksetaan kantaa. Mutta on ihanaa kun lapset menevät nukkumaan.

Poikamme on myös aivan ihana, fiksu ja huumorintajuinen, mutta se jää hyvin usein murinan, murjotuksen ja huudon ja raivoamisen jalkoihin.

ISO KIITOS
🌻🙂🌻

Heippa vaan!

Minä täällä jo aikoinaa avauduinkin meidän adhd tapauksesta joka on kuitenkin aika helppo kun palstaa lukee tarkemmin. Ollaan saatu koulusta erityisentuen jaksoa ja nyt tukitoimina käytössä jumppakuminauhan jaloille sekä painokynä parantamaan käsialaa sekä sermit tietysti.

Onkohan kellää kikkaa tuohon käsialaan? on meinaa niin epäselvää jotta osa kokeistakin on tulleet huonolla arvostelulla kotiin vain siintä syystä että käsialasta vaan ei ole saanut mitään selvää..😳

Nyt sitten uutena ongelmana meillä on "leimaantuminen", poika on 10 v ja luokassa jässiköille on tullut jokin arvovalta taistelu. On tönimistä, tuuppimista, suun soittoa ja mitä milloinkin. Kiva koulut ja koulupsyykkari jo vedetty mukaan ja seuraavaksi tulee "ystävyys-suhteet" tunteja pojille. Mutta mutta, jotta tämä ei olisi liian helppoa niin tästä kaikesta pääasiassa syytetään mein poikaa. Luokkakavereiden äidit ovat ystäviäni ja joka tapaamisella saan kuulla kuinka heidän pojat kärsii kun mein poika on taas tehnyt mitä milloinkin. sivusta seuranneena olen myös huomannut muiden vanhempien muuttuneet käsitykset pojastani ja muutos on tapahtunut kyllä negatiiviseen suuntaan.
lisäksi vielä pahanteosta ollaan alettu automaattisesti syyttämään meidän poikaa😞

Poika on iloinen, elämänmyönteinen, vilkas, kekseliäs ym. positiivisempaa lasta saa etsiä, mutta nämä leimaantumiset aikaa myöten alkavat varmaan painamaan pienen miehen mieltä, eteenkin siinä vaiheessa kun äiti ei ole enää niin siloittelemassa tietä...
ja äitinä koen asian tietysti ahdistavana koska vaikuttaminen tähän asiaan on hankalaa.

toimintaterapiaa joku kyseli, on leikin ja liikunnan varjolla tehtäviä terapia tehtäviä. Ainakin meillä oli kun oltiin SI terapeutilla, poika tykkäs kovasti.....

hiukan hukassa oleva äiti.....

Hei.Tuo leimatuksi tuleminen ei ole kivaa.Minunkin poikani joutui aikoinaan silmätikuksi ja aina oli hänen syy,jos jotain tapahtui.Ei ne muidenkaan lapset varmaan mitään pulmusia ole.Pojatkin osaavat olla ovelia.🙂😉koitetaan keksiä tuohon käsialaan jokin konsti.Vaikka tehtävä olisi oikein niin opettaja voi olla antamatta siitä pisteitä,jos ei saa käsialasta selvää.😐🌻🙂🌻

Hei!

Löysin tämän keskustelun Adhd-liiton kautta vertaistukea etsiessäni, kuten niin moni muukin 🙂 . Olen alkanut epäillä, että 6-vuotiaalla pojallamme on adhd. Omat epäilykseni ovat nousseet jo vuosi sitten, nyt hänen eskarissa ollessaan epäilykset vaan vahvistuvat.

Poikamme on aivan ihana tapaus. Hän on fksu, kiltti, ajattelevainen, ottaa muut ihmiset huomioon todella hienosti siinä mielessä, että ei halua koskaan pahoittaa toisten mieltä. MUTTA. On myös kääntöpuoli. Hän on todella rauhaton, liikkuu jatkuvasti esim. tuolilla ja tuntuu, että hän keskittyy asioihin noin minuutin ja alkaa sen jälkeen touhuta kaikkea muuta. Mitä ikinä hänelle sanonkaan, tuntuu ettei hän kuuntele vaan saattaa keskeyttää ja alkaa innoissaan selittää aivan muuta. Pojan on todella vaikea odottaa omaa vuoroaan ja usein hän alkaa vaan hölpöttää kovaan ääneen toisten puheiden päälle. Jotenkin kummassa, vaikka tuntuu ettei hän keskity sekuntiakaan, hänelle on mennyt perille lähes kaikki ja hän saattaa toistaa esim. eskarin opettajan jutut sanasta sanaan. Siirtymätilanteet on meillä ollut aina hankalia. Hän hermostuu eikä halua lähteä. Toinen vaihtoehto on että hän saa ns. lähtöpaniikin, jolloin hän vaan suhaa edestakaisin eteisessä eikä osaa tarttua mihinkään puuhaan. Vaikka kehottaisimme pukemaan, hän vain sählää kaikkea epämääräistä. Lähtöihin saamme varata edelleenkin yli puoli tuntia eikä pojan kanssa lähdetä mihinkään ripeästi.

Toistaiseksi pojallamme ei ole todettu oppimisvaikeuksia, päin vastoin. Poika on kielellisesti lahjakas ja hänellä on uskomaton halu oppia. Olenkin todella surullinen, sillä poika on itsekin tiedostanut, että jotain on vialla, kun hän ei vain pysty istumaan paikallaan ja kaverit pystyvät. Tästä ja meidän vanhempien jatkuvasta jankuttamisesta (istu paikoillaan, koita keskittyä, älä hyöri, kuuntele, jne.) johtuen pojalla on huono itsetunto. Poika on aina ollut arka ottamaan kosketuskontaktia muihin mutta minä silittelen ja halaan häntä aina aika ajoin ja koitan saada häntä tuntemaan, että hän on meille kaikesta huolimatta äärettömän rakas ja ehkäpä hänen itsetuntonsa hiukan siitä vahvistuisi 🤔 .

Muiden kirjoitukset luettuani tuntuu, että meidän ongelmamme ovat pieniä mutta minulle ne ovat suuria. Tuntuu että olen yksin asian kanssa, mieheni laittaa kaiken kypsymättömyydeen piikkiin. Eskarissa on jo käynyt erityislastentarhanopettaja tarkkailemassa poikaamme ja antamassa neuvoja miten hänen kanssaan pitäisi toimia. Tänään kuulin, että neuvoista ei ole ollut apua ja psykologi on tulossa viikon päästä seuraamaan ryhmän toimintaa. Olen yrittänyt selittää miehelleni, että pojan parasta tässä ajatellaan ja meidän molempien olisi aika myöntää että jotain muutakin on kuin pelkkää "loppuvuodesta syntyneen lapsen kypsymättömyyttä". Aihe on miehelleni arka ja hän sulkeutuu ja lähtee paikalta pois, kun yritän jutella hänen kanssaan. Olen aivan puhki, sillä haluaisin vain jakaa huoleni jonkun kanssa ja tällä hetkellä minulla ei ole ketään jonka kanssa juttelisin syvimmätkin tuntoni ja mietteeni 😞 .

Tästä tuli pitkä sepustus 😳. Kiitos kun sain tänne avautua ja puhdistaa hiukan mieltäni.

-Maarit

Hei Maarit, ihan kun olisit kirjoittanut minun pojastani 😀 eskari-iässä hän oli aivan samanlainen ja on kyllä edelleenkin. Koulun käyntiä on auttanut HUOMATTAVASTI lääkitys(concerta). Käsiala on parantunut, myös käytös ja kärsivällisyys. Itsekin epäröin esikoisen kohdalla lääkityksen kanssa, mutta kun matikan koenumerot kääntyivät kutosesta ysiksi, en ole päivääkään lääkitystä katunut. Kuopuksen kohdalla en sitten edes kahta kertaa miettinyt lääkkeen aloitusta, se oli itsestään selvää.
Ja viisaasti sanoi lapseni opettaja, "kieltäisitkö diabeteslapselta insuliinin?"

Heippa, saaneeko liittyä seuraan 5v ylivilkkaan pojan äitee? Kaipaan vertaistukea ja ajatustenvaihtoa muiden adhd-lasten vanhempien kanssa.
Ollaan tutkimuksissa parhaillaan ja ADHD-oireisto on aika vahva+ si-häiriötä joka tuo oman mausteensa vielä soppaan.
Lapsi on todella levoton, vilkas, impulsiivinen, ja vaatii aikuisen ohjausta jatkuvasti niin kotona kun hoidossakin. Aistipuolella on niin ali-kun yliherkkyyttäkin. Päiväkodissa hän on pienryhmässä ja tulee jatkamaan eskariin myöskin pienryhmässä. Koska ei pärjää normiryhmässä. Puhe on alunperinin viivästynyt ja edelleen on kirjainvajetta+tavujen kääntöä. Uniongelmia on ollut syntymästä saakka, todella hankalaa saada nukahtamaan ja vauvana valvoi jo paljon. Nyt syö melatoniinia että nukkuu. Muuten kukkuisi myöhään ja silti herää aikasin. Ekat 4v hän oli se huonosti kasvatettu joka ei missään jaksanu olla aloillaan ja aina menossa+äänessä. Kunnes meille kerrottiin että syy ei ole kasvatuksessa vaan lapsessa. Ikävä kantaa sitä häirikkölapsen leimaa. Se oli lapsessa edellisessä päiväkodissa, nykyisessä pärjää paljon paremmin osaavan hlökunnan ja riittävien resurssien ansiosta. Emmekä me ole enää ne osaamattomat vanhemmat.

Hei kaikille.

Epätoivoisesti etsin vertaistukea. Minulla on 8v poika. Nyt aletaan tarkkaavaisuushäiriötutkimukset. Poika on aina ollut vilkas. Ongelmat alkoivat koulun myötä. Pojalla alkoi tulla tappeluita koulussa tiettyjen poikien kanssa. Ei onneksi vakavia, lähinnä paineja. Koki että kohdellaan epäreilusti ja että ärsytetään. Tunnilla on levoton, ei keskity ja ei muista ohjeita tai kuulemaansa. Häntä joutuu koulussa aina ja aina uudestaan ohjeistamaan. Aiemmin hermostui koulussa lähes tyhjästä. Oppimisessa ei toistaiseksi ole mitään ongelmaa. Kotona läksyjen, matikan kanssa tulee vollotus kun ei heti tajua.

Parasta kaveria ei ole. Poika vaihtoi koulua kun muutimme, uusien kavereiden saanti oli hankalaa koska poika on koheltaja, hieman raju, vilkas ja kovaääninen. Sellainen joka ei ajattele vaan tekee.

Pojallani ei ole käytöshäiriötä, ei ole ilkeä. Hän on hyväntahtoinen ja osaa käyttäytyä. Aamuisin on reipas ja muutenkin oon reipas. Ongelmana on se että ei osaa keskittyä, ei istua aloillaan ym. Kotona mieliala vaihtelee, välillä on onnessaan, välillä menee hermo ja itkeä vollottaa lujaa. Hän on dramaattinen ja teatraalinen. Pojallani on ilmeisesti myös tunnesäätelyn vaikeutta.

Oon ihan poikki kun tätä poikani asiaa on nyt puitu 1,5v poika siis tokalla nyt. Lukemattomat viestit koulusta musersi. Nyt uudessa koulussa asioille tehtiinkin jotain.

Mulla itsellä ei ole lainkaan tukiverkkoa. Aviomies toki on.

Kaikista ärsyttävintä tässä on se kuinka ihmiset jotka eivät itse ole tätä kokeneet arvostelee ja sanoo että rajojen puutetta, kasvatuksen puutetta. Ärr sanon minä. Olen parhaani yrittänyt ja kasvatukseni takana seison täysin rinnoin. Tuntuu että ollaan tai poika on isosti väärinymmärretty.

Pojalla siis ihan adhd oireet.

Viviaana kirjoitti 23.3.2012 13:58

Hei kaikille!

Olisi kiva kuulla ajatuksianne, millaisia iloja ja mahdollisia haasteita lapsen ADHD oireet perheessä aiheuttavat? Onko rajoja helppo asettaa ja miten niistä saadaan pidettyä kiinni? Onko lapsella terapioita tai jotain tukea koulutyöskentelyyn? Oletteko saaneet hyvin itse tietoa ja tukea kasvatuskäytäntöihin?

Näistä ja muistakin asioista olisi kiva vaihtaa ajatuksia tällä palstalla!

terkuin
Viviaana🌻🙂🌻

Iloja tällä hetkellä on pojan huumorintaju. Haasteita kotona tuottaa se että poikaa joutuu usein moittimaan tai sanomaan että ei noin. Adhd diagnoosia ei vielä ole mutta tutkimukset käynnissä ja luultavastis e tulee. Mä en ole ikinä pojan vilkkautta kokenut häiritsevänä. Olen ottanut sen sellaisena. Mutta esikoulussa alkoi nyrkki viuhua yhden pojan kanssa ja ekalla luokalla alkoi keskittymisvaikeudet näkyä kun täytyi istua tunnilla ja kuunnella. Monesta asiasta joutuu valitettavasti sanomaan ei niin ja ei näin ☹️

Lapsellani alkaa nyt koulusa tukikerho tarkkaavaisuushäiriöisille ja menemme perheneuvolaan ja koulussa harkitaan erilaisia tukitoimia. Ihanaa 🙂 En ole saanut tukea enkä tietoa. Nyt olemme juuri tuen vuoksi hakeutuneet perheneuvolaan ja tutkimuksiin tarkkaavaisuushäiriöstä. Oon kyllä niin poikki mitä tulee lapsen koulun käyntiin. Hän ei tunnu itse välittävän.

Mielestäni rajoja on pystynyt ainakin vielä asettaan, poika 8v. Hän uskoo kyllä puheen. Mutta ei muista että sohvilla ei hypitä, ei huudeta täysiä, jne. Perheessä me koitetaan myös huumorilla selvitä. Joskus kun laspi tulee keskeyttämään tai sähläämään katsomme miehen kanssa toisiamme ja hymyilemme. Joskus nauramalla selviää parhaiten. Usein ei kyllä naurata mutta tilannekomiikka joskus toimii.

Hei!

Olen 11-vuotiaan pojan äiti. Pojalla epäillään keskittymisen ja tarkkaavuuden häiriötä, johon aloitettiin Equasym retard-lääkitys joulun alla. Lääkitys muutti pojan koulunkäynnin kerralla valoisammaksi, aivan ihmeellinen vaikutus yhdellä pienellä kapselilla! Sivuvaikutuksiakaan ei ole ollut, joten lääkitys johon ensi alkuun suhtauduin todella varauksella, tuntuu olevan vastaus kaikkiin toiveisiin. Myös poika itse suhtautuu lääkitykseensä myönteisesti.

Muuten sitten tämä sairausepäily ja sen hoito on jäänyt vähän hämäräksi. Meillä on tiivis yhteys lastenpsykiatrian poliin, mutta lääkärikäyntejä on toki harvakseltaan - hoitajaa, sosiaalityöntekijää ja psykologia tapaamme useammin. Viime lääkärikäynnillä en muistanut kysyä, tarkoittaako lääkityksen toimiminen nyt sitten diagnoosin vahvistumista... Ja olen vähän hämilläni asian suhteen; onko minulla nyt adhd-lapsi vai ei? Poikani ongelmat ovat aina näyttäytyneet lähinnä koulussa, joten sellaista kaaosta kuin adhd-lapsen perhe-elämä pahimmillaan voi olla, emme ole kokeneet.

Poika oli vauvana huonosti nukkuva ja taaperona todella vilkas. Sinänsä hän sopii kyllä siis kuvioon. Iän myötä poika tosin alkoi rauhoittumaan, mutta ongelmat siirtyivät kotoa ensin eskariin ja sieltä kouluun. Kukaan ei tosin koskaan epäillyt adhd:ta, koska poika on koulussa suhteellisen rauhallinen. Keskittymiskyvytön ja levoton, mutta ei luokan häirikkö.

En oikein tiedä mitä ajattelisin ja miten suhtautuisin asiaan. Olenko iloinen diagnoosista ja siitä, että poika nyt saa aktiivista apua ongelmiinsa, vai huolissani diagnoosin osuvuudesta?

Jozie kirjoitti 1.2.2013 22:13

Hei!

Olen 11-vuotiaan pojan äiti. Pojalla epäillään keskittymisen ja tarkkaavuuden häiriötä, johon aloitettiin Equasym retard-lääkitys joulun alla. Lääkitys muutti pojan koulunkäynnin kerralla valoisammaksi, aivan ihmeellinen vaikutus yhdellä pienellä kapselilla! Sivuvaikutuksiakaan ei ole ollut, joten lääkitys johon ensi alkuun suhtauduin todella varauksella, tuntuu olevan vastaus kaikkiin toiveisiin. Myös poika itse suhtautuu lääkitykseensä myönteisesti.

Muuten sitten tämä sairausepäily ja sen hoito on jäänyt vähän hämäräksi. Meillä on tiivis yhteys lastenpsykiatrian poliin, mutta lääkärikäyntejä on toki harvakseltaan - hoitajaa, sosiaalityöntekijää ja psykologia tapaamme useammin. Viime lääkärikäynnillä en muistanut kysyä, tarkoittaako lääkityksen toimiminen nyt sitten diagnoosin vahvistumista... Ja olen vähän hämilläni asian suhteen; onko minulla nyt adhd-lapsi vai ei? Poikani ongelmat ovat aina näyttäytyneet lähinnä koulussa, joten sellaista kaaosta kuin adhd-lapsen perhe-elämä pahimmillaan voi olla, emme ole kokeneet.

Poika oli vauvana huonosti nukkuva ja taaperona todella vilkas. Sinänsä hän sopii kyllä siis kuvioon. Iän myötä poika tosin alkoi rauhoittumaan, mutta ongelmat siirtyivät kotoa ensin eskariin ja sieltä kouluun. Kukaan ei tosin koskaan epäillyt adhd:ta, koska poika on koulussa suhteellisen rauhallinen. Keskittymiskyvytön ja levoton, mutta ei luokan häirikkö.

En oikein tiedä mitä ajattelisin ja miten suhtautuisin asiaan. Olenko iloinen diagnoosista ja siitä, että poika nyt saa aktiivista apua ongelmiinsa, vai huolissani diagnoosin osuvuudesta?

Hei!

Mulla vähän samoja ajatuksia. Poikani luokassa ei ole häirikkö. Mutta joku voi häiriintyä koska poikani pudottelee tavaroita, kysyy jatkuvasti neuvoa, lähtee liikkeelle ja ei muista viitata. Mua myös lääkitysasiat vierastuttaa. Minusta on hienoa että poikasi saa apua. Eihän se diagnoosi tavallaan mitään muuta ainakaan huonompaan minun mielestäni. Nyt katse eteenpäin =)

Monella on ollut hyviä kokemuksia lääkkeen aloituksesta. Itseäni asia mietityttää. Poikani siis on eskarissa ja hänellä epäillään adhd:tä. Tutkimuksiin olemme menossa lähiaikoina.

Jos lääkehoidon aloittaminen tulee eteen, niin mitä sivuvaikutuksia lääkkeillä on? Onko niitä yleensäkään vai onko huoleni aiheeton? Kertokaa kokemuksia, hyviä ja huonoja.

MaaritK kirjoitti 5.2.2013 22:49

Monella on ollut hyviä kokemuksia lääkkeen aloituksesta. Itseäni asia mietityttää. Poikani siis on eskarissa ja hänellä epäillään adhd:tä. Tutkimuksiin olemme menossa lähiaikoina.

Jos lääkehoidon aloittaminen tulee eteen, niin mitä sivuvaikutuksia lääkkeillä on? Onko niitä yleensäkään vai onko huoleni aiheeton? Kertokaa kokemuksia, hyviä ja huonoja.

Yksi yleisin haittavaikutus lienee ruokahalun vähentyminen, joka sitten kasvuiässä vaikuttaa lapsen pituuskasvuun. Tosin tutkimusten mukaan jos vaikka näin tapahtuisikin, lapsen kasvu kirii myöhemmällä iällä (kun lääkitys yleensä murrosiässä lopetetaan) kiinni ja lopputulos on normaalipituinen aikuinen. Ja joka tapauksessa jos lääkitys aloitetaan, lapsen painon ja pituuden kehitystä tarkkaillaan säännöllisesti.
Muita yleisiä haittavaikutuksia on päänsärky ja vatsakivut, näin äkkiseltään muistaakseni.

Jozie kirjoitti 8.2.2013 15:47

MaaritK kirjoitti 5.2.2013 22:49

Monella on ollut hyviä kokemuksia lääkkeen aloituksesta. Itseäni asia mietityttää. Poikani siis on eskarissa ja hänellä epäillään adhd:tä. Tutkimuksiin olemme menossa lähiaikoina.

Jos lääkehoidon aloittaminen tulee eteen, niin mitä sivuvaikutuksia lääkkeillä on? Onko niitä yleensäkään vai onko huoleni aiheeton? Kertokaa kokemuksia, hyviä ja huonoja.

Yksi yleisin haittavaikutus lienee ruokahalun vähentyminen, joka sitten kasvuiässä vaikuttaa lapsen pituuskasvuun. Tosin tutkimusten mukaan jos vaikka näin tapahtuisikin, lapsen kasvu kirii myöhemmällä iällä (kun lääkitys yleensä murrosiässä lopetetaan) kiinni ja lopputulos on normaalipituinen aikuinen. Ja joka tapauksessa jos lääkitys aloitetaan, lapsen painon ja pituuden kehitystä tarkkaillaan säännöllisesti.
Muita yleisiä haittavaikutuksia on päänsärky ja vatsakivut, näin äkkiseltään muistaakseni.

Stimulanttien vaikutusta pituuskasvuun ei ole todistettu mitenkään vaikka tutkimuksia on useita. Ruokahalun väheneminen on oikeasti ehkä yleisin haittavaikutus koska verenkierto vatsassa vähenee ja siirtyy muualle lääkken vaikutuksen ajaksi. Päänsärkyä voi tulla jos unohtaa syödä, mutta se on sitten ihan oma vika. Toiseksi yleisin sivuvaikutus on unettomuus. "Rebound" efekti on myös yleinen ja omasta mielestäni myös pahin sivuvaikutus.