Heippa vaan kaikille!

Meillä lapsista nuorin (9v) sai juuri ADHD dignoosin. Koulussa siirryttyä 3 luokalle vaihtui opettaja ( koulunkäyntiavustaja jäi pois) joka huolestui poikamme käytöksestä ja kertoi asiasta meille. Perheneuvolan kautta saimme ajan psykologille joka tapaamisissa teki tutkimuksia ja keräsi taustatietoja niin kotoonta kuin koulustakin. Nyt reilun puolen vuoden päästä saimme diagnoosin. Pojalta tutkitaan viellä SI häiriötä.
Olen aina ollut itse sitä mieltä ettei pojassa ole mitään vikaa mutta nyt asiaa todenteolla tutkittuani selviä oireita ADHDstä (sekä SI:stä) on ollut. Ne vaan eivät ole vaikuttaneet kotioloissa eikä 1-2 luokalla mitenkään erikoisilta, ajateltu vain että poika on luonteeltaa erilainen ja tekee asioita omalla tavallaan. Nyt vain tuntuu siltä etten osaa "suhtautua" pojan tekemisiin/tekemättä jättämiseen enää ollenkaan eli homma on ihan hakusessa niin minulla kuin muillakin perheen jäsenillä. Ensi vuoden sopeutumisvalmennuksia tässä odottelen että päästäisiin koko perhe koulunpenkille, saisivat sisaruksetkin (15v ja 13v.) joitakin vinkkejä pikkuveljen käytöksen ohjaamiseen.
Sen verran olen huomanut kun meillä on ollut "huono"päivä, niin otan pojan sohvalle lötköttelemään ja hieron (suht voimakkaasti) hartioita ja selkää, tällä saan pojan rentoutumaan ja rauhoittumaan ennen nukkumaan menoa. Meillä ei ole ollut ongelmia nukahtamisen suhteen, kunhan ollaan saatu poika ensin sänkyyn😟
Meilläkin poika on viisas ja hyvä muistinen, koulu menee todella hyvin vaikka ei istukkaan opettajan mieliksi paikoillaan ☺️
Koulussa ollaan tukitoimena kokeiltu istuintyynyä (toimi hetken) sekä sermejä jotka antaa loppuluokalle hieman rauhaa. Toiveena olisi että syksyllä opettaja sekä erityisopettaja saisivat enemmän tukitoimia käyttöönsä jolloin tuntikäyttäytyminen alkaisi luistamaan paremmin.

Teidän muiden juttuja lukiessani päätin että meillä hypätään tuon teini-iän yli tämän pojan kanssa kokonaan 😮 niin pahalta nuo jutut vaikuttivat. Teille kaikille suuresti jaksamista omien lastenne kanssa 🌻🙂🌻

Minulle eräs henkilö sanoi: "Jos ja kun poikasi saa diagnoosin muista kaikkein tärkein, poikasi on edelleen vain lapsi ei ADHD!!"

Riemukasta kesää kaikille, Sarkkis

Hei teille,

Huh huh, kyllähän tässä taas on kaikenlaista tapahtunut... Meillä oli perhetapaaminen, jossa poika käyttäytyi todella huonosti, oli pahimmillaan siellä. Keksi kaikenlaisia juttuja, kiroili törkeästi jne. Pystyin juuri ja juuri olemaan kasassa ja keskustelemaan. Paikalla oli nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, psykologi, koulun kuraattori, luokanohjaaja ja meidän perhe. Eli poikanihan täyttää kesällä 14 v. Siellä sitten päätettiin aloittaa masennuslääkekokeilu. Joskus kuulemma näillä murrosikäisillä ja vielä yhdistettynä ADHDhen kaikki tulee niin rajuna, että tuo lääkitys saattaa auttaa siihen pahaan oloon ja räjähtävyyteen. No, eilen hän otti ensimmäisen tabletin. Ei vaan poika muistanut, että energiajuomat on ehdottomasti kiellettyjä, koska yhteisvaikutuksesta ja muutenkin lääkkeen vaikutuksesta häneen ei vielä osata sanoa mitään. Hän oli juonut energiajuomaa (paholaisen keksintö!!) ja yhtäkkiä mennyt jotenkin sekavaksi ja välitunnilla oli lyönyt parasta ystäväänsä suoraan naamaan. Kaveri oli kyllä ärsyttänyt mutta silti. Tällaista ei ole ollutkaan vielä aiemmin. Ja taas piti lähteä töistä kesken kaiken selvittämään asiaa. Hän oli itsekin jotenkin järkyttynyt ja nolona tapahtuneesta. Pojat löivät kättä päälle ja asia sovittiin. Katsotaan nyt, miten tuo lääke alkaa vaikuttaa pitemmälti tai toivottavasti myös auttamaan. Vasta jonkun viikon kuluttua alkaa näkyä jos alkaa...

Koulu meni kyllä nyt tältä keväältä tosi huonosti, kun läksyjä ei lukenut koskaan. Kokeesta saattoi jättää tyhjän paperin, vaikka osasikin asioita. Ei vaan saanut aikaiseksi mitään. Tuo ryhtymisen vaiva on niin vaikeaa. Ylösnousu aamulla, suihkussa käynti, minkään asian tekeminen. Olen tosiaan kasvattanut kaksi lasta (tytön ja pojan) jo ohi murrosiän eikä mitään tällaista ole ollut. Olo on epätoivoinen ja surullinen. Mieheni ja minä olemme jaksamisen äärirajoilla. Mietin, mihin katosi se vielä joitakin kuukausia sitten ollut onnellinen perhe, jolla oli ihan hauskaa yhdessä. Onko yhdellä lapsella oikeus terrorisoida ja tuhota koko perhe vai pitääkö lopulta luovuttaa ja laittaa hänet johonkin muualle asumaan? Mikä puntarissa painaa enemmän, muu perhe vai tämä poika? Rakastan heitä kaikki vilpittömästi enkä haluaisi luopua kenestäkään.

Poikaparka ei vaan itse ymmärrä, että hänessä tai hänen tekemisissään tai tekemättä jättämisissään on syy, ei aina jossain muussa. Muutos lähtee hänestä ja apua on kyllä haettu koko ajan. Onneksi kesäloma alkaa...

heippa!

meillä kohta 8-vuotias koululainen, jolla uskon yhä varmemmin olevan ADD. Pojassa on aina ollut jotain selittämätöntä, vaikka onkin luonteeltaan iloinen, kekseliäs ja huumorintajuinen.

Jo parivuotiaana huomasin, että hän ei viihdy erityisesti samanikäisten kanssa. Kerho/puistotilanteet lähinnä ahdistivat häntä. Kuitenkin sopivan leikkikaverin kanssa leikit sujuivat mukavasti. Aina kuitenkin itsellä on olo, että uusissa tilanteissa hänen kanssaan ei voi täysin rentoutua (jos vertaan nuorempaan lapseemme, jonka kanssa voin rauhallisin mielin mennä mihin vain, vaikkei tempperamenttia häneltäkään puutu!), sillä hänen käyttäytyminen voi vaihdella liiallisesta ujoudesta impulsiiviseen käytökseen.

Koulussa ongelmana on ollut uppoutuminen omiin ajatuksiin, joka vaatii herättelyä. Koulutehtävien teko on myös usein vastenmielistä ja varsinkin kirjoitustehtävät (kirjainten ja sanojen jäljentäminen) on työlästä ja äryttävää. Oman teksin tuottaminen taas huomattavasti mielekkäämpää, joka taas liitty varmaankin siihen, että hänellä on erittäin vahvat kielelliset taidot.

Kun seuraan häntä ryhmätilanteissa, niin kontaktinotto muihin lapsiin, kuten luokkakavereihin on flegmaattista. Jos joku ei tule nimenomaan hänen kanssa juttelemaan tai touhuamaan, niin hän ei ota aktiivisesti kontaktia muihin, vaan saattaa yrittää saada huomiota tyhmillä jutuilla tai teoilla, joiden ajattelee huvittavan muita. Nämä ovat olleet siis myös koulussa ongelmana, kuten myös impulsiivisuus ja ärsykeherkkyys. Poika ei ole siis mikään jokapaikkaan ehtivä vipeltäjä.

Hän erittäin herkkä ja älykäs poika, joka oppii kuulemalla valtavasti asioita. Jotenkin vain keinot sellaiseen normaaliin kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa tuntuvat olevan hukassa ja itsetunto varmaankin melko huono, kuten myös pettymysten sietokyky.

Välillä kavereita on paljon ja hetken kuluttua on taas hyvin hiljaista. Myös hänen entinen paras kaveri on kaapannut yhteisiksi muodostuneet kaverit ja poika tuntuu olevan hiukan hukassa ja yksinäinenkin toisinaan.

Nyt neurologin vastaanotto edessä ja mietitään ensi vuotta. Itselläni jo välillä tunne, että pitäisikö kokeilla lääkitystä, vaikka edistymistä on vuoden aikana tapahtunut. Pelkään jotenkin, että tämä tarkkaavaisuusongelma vaikuttaa pikkuhiljaa koko minäkuvaan ja johtaa arvottomuuden tunteeseen.

Hei!

Monella teistä on rankkaa, kun lapsi haastaa ympäristöä kokoajan. Etenkin murrosiän kuohuntavaiheessa tunteet leiskuvat ja rajoja voidaan hakea äärimmäisyyksiin asti. Siinä se onkin sitten vanhemmilla tasapainottelua; miten toisaalta antaa siimaa ja tukea itsenäistymiskehitystä ja miten toisaalta pitää pitää kiinni rajoista, jotka osoittavat lapselle välittämistä ja turvan antamista. Luulenpa, että se työ mitä huolenpidollanne nyt osoitatte, kantaa kuitenkin eteenpäin kohti myönteistä tulevaisuutta! Mutta tosiaan on tärkeää, että pidätte huolta myös omista voimavaroistanne. Keskustelu toisten erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa tai ammattilaisten tarjoama apu voi vahvistaa arjen haasteissa selviämistä.

Eri tuki- ja kuntoutusmuodoista löytyy tietoa ADHD-liiton sivuilta http://www.adhd-liitto.fi/tukea . Nämä vertaistukea tarjoavat virtuaaliset vertaistukipalstat auttavat varmaan myös huomaamaan, että ette ole ollenkaan yksin asioiden kanssa, vaan samankaltaisten asioiden parissa kamppailee hyvin moni vanhempi. Siksi on todella ilahduttavaa, että jaatte kokemuksia, koska toisten kertomuksista voi saada voimaa omaankin arkeen.

Osa teistä painiskelee lapsen raivareiden ja tunteiden säätelyn hallinnan pulmien kanssa. Väestöliiton julkaisemat Kiukkukirja (alle kouluikäisten lasten vanhemmille) ja Kapinakirja (kouluikäisten/nuorten vanhemmille) voivat olla erittäin hyödyllistä luettavaa, miten selvitä aggressiokasvatuksesta.

Myötätuulia kaikille kesään!

T: Viviaana🙂🌻

Heips. Mä en edes tiedä, mitä kirjoittaisin tähän, tuntuu että ajatukset ovat ihan sykkyrällä. Olen aina aavistanut, että meidän naperolla (nyt 5 vuotias) on jotain ongelmaa keskittymisen tms. kanssa, ja nyt keväällä meille ensimmäisen kerran puhuttiin ADHD:stä. Tieto sinällään ei minua ole hämmentänyt, enemminkin helpotti, tälle kaikelle sittenkin löytyi selitys! En olekkaan huono äiti, joka ei osaa kasvattaa lastaan ja voin siis myöntää olevani väsynyt jatkuviin raivareihin, huutoon, kaaokseen ja siihen, että aikataulut pettää aina, sillä kiirellä lähtöä ei voi tehdä. Lapsen sosiaaliset taidot ovat olemattomat, eivätkä leikit muiden lasten kanssa onnistu, päin vastoin, häntä pidetään (PK hoitajien mukaan) outona.

Kaikki jäi kuitenkin keväällä kesken, en oikeastaan tiedä, onko ADHD diagnosoitu, vai onko diagnoosi tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö ( mikä jossain paperissa luki) ja ennen kaikkea, miten tästä eteenpäin? Päivähoidossa tukitoimet aloitetaan syksyllä, mutta mitä siihen saakka? En oikein voi hakea edes liiton järjestämille tukikursseille, koska en ole loppujen lopuksi varma, onko diagnoosia. Avustajaa on suuniteltu päiväkotiin myöskin, mutta sen toteutuskin on vielä epävarmaa.

Mieleni on kaaos. Ajattelen vain, kunpa minun pikkuihmisen mielessä olisi edes hitusen selkeämpää. Tällä kirjoituksella siis ei oikastaan ole mitään sanomaa, tuntuu vain, että syksy saisi tulla pian, jotta saisimme joitain tukitoimia, meidän lapselle ja ennen kaikkea koko perheelle. Minuun sattuu, koska näen, että lapseni ei voi hyvin.

Maiqu kirjoitti 11.7.2012 23:4

Heips. Mä en edes tiedä, mitä kirjoittaisin tähän, tuntuu että ajatukset ovat ihan sykkyrällä. Olen aina aavistanut, että meidän naperolla (nyt 5 vuotias) on jotain ongelmaa keskittymisen tms. kanssa, ja nyt keväällä meille ensimmäisen kerran puhuttiin ADHD:stä. Tieto sinällään ei minua ole hämmentänyt, enemminkin helpotti, tälle kaikelle sittenkin löytyi selitys! En olekkaan huono äiti, joka ei osaa kasvattaa lastaan ja voin siis myöntää olevani väsynyt jatkuviin raivareihin, huutoon, kaaokseen ja siihen, että aikataulut pettää aina, sillä kiirellä lähtöä ei voi tehdä. Lapsen sosiaaliset taidot ovat olemattomat, eivätkä leikit muiden lasten kanssa onnistu, päin vastoin, häntä pidetään (PK hoitajien mukaan) outona.

Kaikki jäi kuitenkin keväällä kesken, en oikeastaan tiedä, onko ADHD diagnosoitu, vai onko diagnoosi tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö ( mikä jossain paperissa luki) ja ennen kaikkea, miten tästä eteenpäin? Päivähoidossa tukitoimet aloitetaan syksyllä, mutta mitä siihen saakka? En oikein voi hakea edes liiton järjestämille tukikursseille, koska en ole loppujen lopuksi varma, onko diagnoosia. Avustajaa on suuniteltu päiväkotiin myöskin, mutta sen toteutuskin on vielä epävarmaa.

Mieleni on kaaos. Ajattelen vain, kunpa minun pikkuihmisen mielessä olisi edes hitusen selkeämpää. Tällä kirjoituksella siis ei oikastaan ole mitään sanomaa, tuntuu vain, että syksy saisi tulla pian, jotta saisimme joitain tukitoimia, meidän lapselle ja ennen kaikkea koko perheelle. Minuun sattuu, koska näen, että lapseni ei voi hyvin.

Hei Maiqu!

Kuulostaa ihan ymmärrettävältä, että mielessäsi on hämmennys tutkimusten jälkeen. Diagnoosina ADHD tai tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö tarkoittavat samaa asiaa. Usein puhutaan myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä. Oirekuva voi toki eri lapsilla vaihdella ja erilaiset yksilölliset tekijät tulisi huomioida myös tukitoimia mietittäessä. Yleisimmät tukitoimet ovat juuri lapsen arkeen ja normaaleihin toimintaympäristöihin liitettäviä esim. päivähoidon ja koulun tukitoimet. On todella hienoa, että tukitoimia mietitään heti nyt 5 vuoden iässä. Lapsen aivot ovat muovautuvaiset ja oppiminen nopeaa. Mitä varhaisemmin lähdetään tietoisesti tukemaan lapsen käyttäytymisen säätelyä, niin sitä paremmin lapsi oppii näitä taitoja. On myös hyvä muistaa taitojen kehityksellisyys - tässä iässä monet lapset ovat luontaisestikin vielä vilkkaita ja levottomia, koska heidän tarkkaavaisuutta säätelevät keskukset eivät ole vielä niin kehittyneitä kuin vanhemmalla lapsella. Ympäristön johdonmukaisuus ja myönteiset kasvatuskäytännöt auttavatkin lasta kehittämään näitä taitoja.

Kirjoitat, että Sinuun sattuu, kun lapsellasi on välillä haastavaa. Äitinä teet varmasti parhaasi ja jo kirjoituksesi viestii myönteisestä empatiakyvystä! Se, että välität lapsestasi ja osoitat välittämistä naperollesi luo hänelle vahvat siivet elämän poluille. Arkeen ja kasvatukseen liittyy myös negatiivisia tunteita kuten kiukkua, pettymystä ja surua. Haastavasti käyttäytyvän lapsen kanssa vuorovaikutus on herkemmin yhteentörmäyksille alttiina ja negatiiviset tunnekuohut voivat vallata herkemmin aikuisenkin mielen. Näitä asioita on hyvä tarkkailla ja tulla niistä tietoiseksi, vain siten voidaan oppia toimivampia tapoja toimia. Arjen tilanteisiin voi löytyä vinkkejä esim. oppaasta "Arki toimimaan - vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen". Sitä voi esim. ADHD-liitosta http://www.adhd-liitto.fi/oppaat-ja-julkaisut/oppaat-ja-ladattavat-materiaalit

Sopeutumisvalmennuksista voit keskustella lasta hoitavan lääkärin kanssa. Niihin tarvitaan lääkärin suositus. Joillakin paikkakunnilla järjestetään myös vanhempainkouluja / perhekouluja haastavasti käyttäytyvien lasten vanhemmille. Näistä saadut kokemukset ovat usein hyvin positiivisia, joten sellaiseen kannattaa mennä, jos tilaisuus tarjoutuu.

Paljon tsemppiä Sinulle ja voimia arkeen!

🙂🌻 Viviaana

Löysin myös tämän sivuston Adhd liiton sivuilta . Ajattelin katsoa jospa täällä olisi muitakin vanhempia,jotka painivat saman asian ympärillä kuin meidän perheemme.

Pojallani 11v. on vaikea Adhd sekä muita diagnooseja ja mm. erittäin laajalaiset ongelmat oppimisessa. Ei osaa vielä yhtään lukea. Kirjoittaa kirjaimia luetellen lyhyitä sanoja eikä tiedä mitä kirjoitti kun sana valmis. 😳. Hänellä on lääkitystä 2 erilaista ja illat ovat erittäin riehakkaita ,kun lääkkeen vaikutus hiipuu. Iltasin ei voi suunitella juuri mitään menoja yhdessä pojan kanssa. Kaikki toiminta pitäisi keskittää alkupäivään. Jolloin on koulu ja harastukset ovat myös suuri haaste. Terapeuttimme mukaan mikään ryhmä peli esim. Jalkapallo tai joukkue jutut eivät ole pojalle sopivia.
Pihalla löytyy saman henkistä porukkaa ja soppa on valmis 🙄. Tunnen itseni todella voimattomaksi tässä tilanteessa. Olisi kiva kuulla mien muut ovat toimineet tilanteessa Adhd lapsensa kanssa.

Perheeseemme kuuluu myös 15v. tyttönen ,joka on erittäin voimakas tahtoinen neiti. ja hänelle ei maistuisi koulu lainkaan.

Hei!

Olen 9-vuotiaan ADHD ja käytöshäiriö diagnoosin tänä vuonna saaneen pojan äiti.

Poikani oireili jo 3-4 vuotiaana, mutta oireet pantiin minun masennuksen ja parisuhdeongelmien piikkiin. Olemme olleet lastensuojelun asiakkaina v. 2005 asti ja poikani huostaanotettiin riittämättömien voimieni vuoksi marraskuussa 2007.

Aluksi poikani sijoitettiin sijaisperheeseen, jossa oireet tulivat ilmi ja sijaisperhe "lopetti". V. 2009 poikani sai paikan Perhekodista. Voi, oisipa päässyt jo tuolloin 2007 perhekotiin niin ei ois tullut näin paljon näitä hylkäämisen tunteita. Monissa tutkimuksissa on tullut ilmi, että poikani ei luota aikuisiin, turvautuu omaan pieneen itseensä. Kukapa luottaisi, jos koko ajan "hylätään" ja siirretään uuteen paikkaan.

Koulua hän käy erityisluokassa, jossa on tällä hetkellä 8 oppilasta. Mm. matematiikan, englannin, yltin, äidinkielen tunnit on integroituna normi luokkaan, koska ei ole oppimisvaikeuksia vaan ainoastaan sosiaaliset taidot ja tunteiden käsittelyyn liittyvät asiat ovat puutteelliset. Koulu menee vaihtelevasti.

2009 aloitimme nykyisen avomieheni kanssa pojan kotiuttamisprosessin, joka pantiin käytäntöön kesällä 2011 ja elokuun lopussa 2011 minulle niin rakas poikani muutti takaisin kotiin! Viimeinen vuosi on ollut todella rankka, mutta antoisa. Poikani rakentaa luottamusta vieläkin.

Hän on pienemmän oloinen eli tarvitsee aikuista enemmän kuin normaali 9v. Aamulla kun hän lähtee kouluun on pakko katsoa perään muuten jää lääke (Equasym ja risperdal) ottamatta, aamupala syömättä, sukat laittamatta jalkaan tmv. Eikä ehdi taksiin. Saattaa keskittyä esim. lukemaan Aku Ankkaa ja aikakäsitys katoaa. Poika keskittyy hyvin mielekkääseen tekemiseen, mutta esim. läksyt tuottaa ongelmia.

Pelaamista tietokoneella tai vastaavalla ollaan jouduttu rajaamaan, koska hän jää peliin "sisälle" tai kiinni ja saattaa puhua kolmekin tuntie pelin lopettamisen jälkeen pelistä. On tullut myös pelaaminen uniin ja aika usein aggressiivisuus lisääntyy.

Hän on kiinnostunut monista asioista, tietää paljon asioista ja haluaa kertoa kaikki asiat kaikille ja tässä tullaankin yhteen isoon ongelmaan: Hän on koko ajan äänessä, puhuu muiden päälle ja kovalla äänellä. Ei malta odottaa omaa vuoroaan. Tarvitsee rajoitusta koko ajan. Hakee koko ajan huomiota keinolla millä hyvänsä. Välillä tuntuu, ettei mikään hänelle ole tarpeeksi. Änkytys on lisääntynyt tämän syksyn myötä älyttömästi johon olen hakemassa apua.

Tämän kaiken muun lisäksi Hän haluaisi Isänsä luo, mutta isä ei ole kesäkuun jälkeen ilmoitellut aikeistaan mitään. Poika tapasi siihen asti isäänsä harvakseltaan eli viim. vuoden aikana n. 3 vkon välein ja sitä ennen 6vkon välein. Tämä on pojalle todella vaikea ymmärtää ja hän reagoi voimakkaasti "isättömyyteen".

Olemme saaneet apua paljon ja lisääntyy koko ajan. Olemme käyneet useamman vuoden lasten psyk. pkl:lla mutta nyt kesän aikana on tutkittu ja käynnistellään erilaisia tutkimusjuttuja mm. kotikäyntejä. meillä on tosin käynyt tämän kotiutusprosessin aikana kotona mm. perhetyöntekijä, josta on ollut monellakin tavalla apua.

Nyt yritetään luoda rutiineja, sääntöjä ja keksiä keinoja pikku "kiukkupussin" kesyttämiseen ja etsiä voimia itsellemme ja parisuhteellemme ja lapsellemme!!

Tämmöinen kirjoitus tuli nuhaisesta, päänsärkyisestä päästäni ja paljon olisi kerrottavaa. Pääasia että löysin paikan jossa muita samankaltaisessa tilanteessa olevia ja ehkä saan sitä kaipaamaani vertaistukea.

Hei kaikille, eksyin tänne adhd-liiton sivujen kautta. Oma pää alkaa olla sekaisin kun asiat kasutuvat ja tuntuu ettei minkään mene ainakaan eteenpäin. Olen kolmevuotta ollut juoksutettavana poikani asioista, minua viedään välillä kuin pässiä narussa. Poikani on nyt koulussa 3 luokalla ja se ei suju, tai ei se ole vielä koskaan sujunutkaan. reissuvihko on aina täynnä negatiivisiä asoita. Eskarissa jo todettiin lukihäiriötä, mutta siihenpä se sit jäi, annetaan erityisopetusta. Pojalta kun kysyy miten koulussa meni niin vastaus on ihan jees. tuliko läksyjä, ei hän muista. kynät ja koulutarvikkeet on aina hukassa, väärät kirjat repussa tai ei kirjoja ollenkaan. On kriisijaksoja ym näiden kolmen vuoden aikana ollut. aina vaihtuu lääkäri ja tulee tunne ettei kukaan kuuntele. Itse olen aika varma että pojallani voisi olla adhd. Ei hetkeä paikalla, ei pysty keskittymään, koulusta haettava kesken kaiken ja sit sostoimistosta soitetaan, ettei kotia taida olla oikea sijoituspaikka pojalleni. Mikä sijoituspaikka se koti on? Voiko lapsen sijoittaa sillä perusteella pois kotoa, ettei koulu suju? Ai, niin onhan pojalla myös aistiyliherkkyyttä ja paljon muuta. Käypä hoitoa kun lukee adhd kohdalta niin kaikki on kuin lukisi omasta pojasta. liikunnallisesti äärettömän lahjakas lapsi. Jotenkin tuntuu, että keskussairaala toiminta on todella hijasta ja kömpelöä, lääkärit vaihtuu, osastot vaihtuu, mikään ei ole pysyvää. olen pyytänyt, että eikö sitä voisi tutkia adhd ja tehdä vaikka jotain lääkekokeilua, jotta selvittäisiin siitä koulusta jotenkin, kotona pärjäämme melko mukavasti toistaiseksi. Onko ideoita mitä voisin tehdä vai olenko ihan hakoteillä? Näin kirjoittaa äiti joka kokee olevansa ihan hunningolla

Hei kaikki!

Löysin tänne adhd liiton sivujen kautta etsiessäni vertaistukea.

Meillä on perheessä 7 -vuotias poika joka on saamaisillaan adhd diagnoosin. Poika aloitti koulun erityisen tuen tarpeella, mutta jo muutaman kuukauden jälkeen huomattiin että hän ei tavallisessa luokassa pärjää (luokassa 20 oppilasta, opetteja sekä avustaja). Alunperin olemme käyneet psykologin tutkimuksissa jo pojan ollessa n.4,5v päiväkodissa ilmenneen haastavan käytöksen vuoksi. Olemme käyneet myös toimintaterapeutilla jossa todettiin pojalla olevan aistiyliherkkyyttä, mutta ei niin paljoa että diagnoosiin asti riittäisi.

Pyysimme itse adhd tutkimuksia ja ne saatiinkin käyntiin helposti, nyt odotamme enää viranomaispalaveria sekä lääkärin tapaamista, kaikki testit ja lomakkeet kyllä puhuvat omaa kieltään. Koulupsykologi totesi pojan olevan sen verran kypsymätön että hän siirtyi starttiluokalle marraskuun alussa.

Elämä on tällä hetkellä aika haastavaa ja tuntuu että omat keinot alkaa olemaan loppu. Uudessa luokassa ei mene hyvin, poika ilmeisesti reagoi edelleen tuohon siirtoon ja kotonakin elämä on yhtä taistelua.

Välillä tuntuu että elämä ei ole muuta kuin kieltämistä ja käskemistä ja ohjaamista. Pojan on hirveän vaikea hyväksyä sanaa ei, myös itsetunto ja pettymysten sietokyky on todella matala. Ja kun yksi asia menee pieleen, poika ei pysty korjaamaan käytöstään vaan päinvastoin -hän saa siitä lisää vettä myllyyn ja kaikki menee kaaokseen.

Itsestäkin tuntuu että elämä on vain yhtä jankuttamista ja samoista asioista saarnaamista, mutta välillä kun yrittää jotain kivaa puuhaa usein käy niin että siitäkin seuraa vain itkua ja hammastenkiristelyä.

Poika ei useinkaan näe omassa toiminnassaan mitään vikaa ja varsinkin tilanteen ollessa päällä ei minkäänlainen keskustelu auta. Välillä menee hermot ja sitten huudetaan täällä toisillemme vaikka tiedän että se ei asiassa todellakaan auta.

Tuntuu pahalta kun ei tiedä miten omaa poikaansa voisi auttaa ja tukea, kun tilanteet ja tunnetilat vaihtuvat vähän väliä. Välillä riehutaan täysin vailla kontrollia, toisella hetkellä intetään vastaan vaikka kuinka yrittää puhua järkevästi ja selittäen, välillä poika kiristää meitä uhkailemalla ja kiljumalla ja sitten lopuksi tulee se itku 'kun kukaan ei rakasta mua'. Ja se jos mikä särkee äidin sydämen.

Meillä on 2 nuorempaa lasta myös ja ikäeroa siskoon on 2 vuotta. Ollaan kerrottu molemmille lapsille että heitä rakastetaan ja molemmille on omia hauskoja juttuja, mutta vasta viime aikoina olen itse yrittänyt katsoa maailmaa pojaan silmin ja tajunnut, että varmaan yksi asia miksi hän kokee niin epäonnistuneensa johtuu siitä että useimmiten hän on nuhtelujen ja puhuttelun kohteena.

Siskonsa on taas todella helppo tapaus ja hyvin harvoin hänelle tarvitsee korottaa ääntään, rangaistuksesta puhumattakaan. Se varmaan tuntuu, että vielä enemmän korostaa toisen 'tuhmuutta'.

Ja älkää käsittäkö väärin, kyllä meillä hyvän kauden ollessa päällä meneekin tosi hyvin. Poika on muuten aurinkoinen hassuttelija joka haluaa kovasti olla mieliksi.Hän rakastaa sisariaan kovasti ja on aina mukana ja innokas kokeilemaan uusia asioita.

Tällä hetkellä vaan ollaan selkeästi siellä käyrän toisessa päässä enkä millään keksi millä suunnan saisi muutettua.. Tällä hetkellä vain lasketaan päiviä lääkärin tapaamiseen että päästäisiin asiassa taas eteenpäin.

Mies on tilanteessa yhtä loppu kuin minäkin, mutta onneksi on edes joku kenen kanssa voidaan jakaa tätä arkea. Ja kummasti jompikumpi on kuitenkin jaksanut tsempata aina niiden vaikeiden hetkien yli, kun toinen ei enää jaksa.

Päivä kerrallaan täällä siis, toivottavasti saadaan keskustelua aikaiseksi!

-Juudit-

Hei vaan kaikille!

Monenlaisten haasteiden kanssa Te vanhemmat arjessa pyöritte! Ihana kun jaatte kokemuksia, koska jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu harmi puolittuu.

Keskusteluissa on tullut monenlaista pohdintaa lapsen tukemisesta, kiukun kesyttämisestä, pelien rajaamisesta, omasta jaksamisesta, avun saamisesta jne. On todella hyvä, että pohditte asioita ja niihin liittyviä eri näkökulmia. Vain asioita pohtien ja niiden eri puolista tietoiseksi tuleminen on edellytys sille, että pystyy etenemään kohti omaa, lasten ja koko perheen hyvinvointia tukevia malleja.

Esimerkiksi tietokonepelien rajoittaminen ei ole helppoa, koska adhd-oireista lasta "koukuttaa" runsaasti ärsykkeitä ja välitöntä palautetta tarjoavat tietokone- ja play station pelit. Lapsi usein jumittuisi näihin, jolloin rajoitustilanteissa tunteenpurkaukset voivat olla rajujakin. Kuitenkin lapsen hyvinvoinnin tukemiseksi pelejä on todellakin vain rajoitettava niin niiden sisällön kuin peliajankin suhteen. Lasta on suojeltava väkivallalta ja pitkäaikainen tietokone työskentely arjessa vie lapsen aikaa liikkumiselta, ulkoilulta ja levoltakin, mitkä ovat tärkeitä, myös vireystasoon vaikutavia asioita. Tsemppiä vaan tietokonepelien rajoittamiseen kaikille!

Viesteissä on tullut paljon myös käyttäytymisen hallintaan ja kiukun kesyttämiseen liittyviä asioita. Myönteisen käyttäytymisen pienikin huomiointi "kiitos kun toit astiat tiskipöydälle", "hienosti kävit hampaidenpesulla" on tehokkainta toivotun käyttäytymisen saamista. Kiiskin ym. (2012) lausetta hieman muokaten, voin vahvasti todeta, että ”Käytös, johon aikuinen kiinnittää eniten huomiota, on käytöstä, jota hän tulee tulevaisuudessa eniten kohtaamaan!”

Yksin ei kannata mieltä askarruttavien asioiden kanssa jäädä, vaan keskustella niistä toisen vanhemman, neuvolan, kouluterveydenhoitajan, opettajan, lastenpsykiatrian hoitotiimin tai jonkun muun tärkeän tahon kanssa. Tämä foorumi toimii myös osaltaan vertaistuen jakamisen välineenä.

Tsemppiä kaikille

🙂 Viviaana

Hei adhd-oireisten nuorten vanhemmat!

Jos Teillä on jo nuoruuteen ehtinyt adhd-oireinen lapsi, niin häntä kannattaa kannustaa osallistumaan täällä Tukinetissä tapahtuvaan Liveryhmään, jonka teemana on seuraavan kerran Nuoruus ja ADHD.

Ryhmä on ke 21.11.2012 klo 17-19.

Liveryhmä ovat reaaliajassa tapahtuva chat-ryhmä, joissa meitä liiton edustajia on myös mukana. Liveryhmään pääseminen edellyttää rekisteröitymistä/kirjautumista.

t: Viviaana 😉

Oi kiitos kaikki ihanat kanssasisaret! Miten huojentavaa onkaan lukea, että muillakin on samanlaista vääntöä päivästä toiseen!

Itse olen kahden kouluikäisen spessulapsen yh-äiti. Nuoremmalla ADHD ja kaikki tuo uhmakkuus, rämäpäisyys, ylivilkkaus, riitely ja hidastelu kuuluu myös meidän arkeen. Ja yleensä käsi käy aina ennen ajatusta. Koko ajan tulee koulusta palautetta, että no nyt se teidän poika sitä ja nyt tätä. Toki vastapainoksi tulee myös hyvääkin palautetta,muttamutta, haastavaa on.
Esikoisella diagnoosina ADD ja vaikea lukihäiriö. Hän on rauhallisempi ja helpompi. Molempia tosin saa olla lakkaamatta "potkimassa" eteenpäin. Joka ilta tulee yllätyksenä, että kyllä, tänäänKIN on syötävä iltapala, pestävä hampaat ja mentävä nukkumaan. Olenkin todennut että jos olisivat yhtään hitaampia, menisivät jo taaksepäin. Vauhtia ja vaaratilanteitakin, nuoremman kohdalla, riittää edelleen, vaikka on rauhoittunut huomattavasti pikkulapsiajoista. Enää hän ei kiipeä Prismassa hyllyyn 😀 Rajaton itseluottamus ja itsesuojeluvaiston puute ei välttämättä ole kiva samassa paketissa.
Mutta kyllä tää tästä, terapeuttista päästä tänne purnaamaan, korville jotka ymmärtävät. Jaksamista arkee kaikille 🙂🌻

Meidän ihana energinen ja "haastava" 4-vuotias kirppumme on juuri saanut lähetteen vuoden tutkimusten ja erilaisten lausuntojen jälkeen toimintaterapiaan, sekä neuvolalääkäri suosittelee integroitua (mahdoinkohan kirjoittaa oikein) päiväkotia. Pojalla on ollut siitä asti kun liikkeelle lähtenyt vaikeuksia motorisissa taidoissa, sekä tunteiden käsittelyssä. Uutena piirteenä on ilmennyt ajoittain agressiivisia uhkauksia.

Mitään diagnoosia emme vielä ole saaneet ja kuulemma näin nuorille ei voi tehdä, mutta tukitoimiin voidaan ryhtyä.
Minua kiinnostaisi todella tietää mitä toimintaterapiassa tehdään? Ja voidaanko sitä kautta ohjata jatkotutkimuksiin jos on tarvetta?

"Haastavan" lapsen kanssa arki on välillä todella tasapainottelua ja ikinä ei tiedä miten toinen reagoi, mitään ei voi tehdä hetkenmielijohteesta vaan jokainen tekeminen/ meneminen täytyy ennakoida, joka on rajoittanut ainakin omaa menemistä ja jaksamista. Olen miettinyt onko se normaalia? Ja se että menee välillä siitä mistä aita on matalin?

piupau1 kirjoitti 27.11.2012 22:53

Meidän ihana energinen ja "haastava" 4-vuotias kirppumme on juuri saanut lähetteen vuoden tutkimusten ja erilaisten lausuntojen jälkeen toimintaterapiaan, sekä neuvolalääkäri suosittelee integroitua (mahdoinkohan kirjoittaa oikein) päiväkotia. Pojalla on ollut siitä asti kun liikkeelle lähtenyt vaikeuksia motorisissa taidoissa, sekä tunteiden käsittelyssä. Uutena piirteenä on ilmennyt ajoittain agressiivisia uhkauksia.

Mitään diagnoosia emme vielä ole saaneet ja kuulemma näin nuorille ei voi tehdä, mutta tukitoimiin voidaan ryhtyä.
Minua kiinnostaisi todella tietää mitä toimintaterapiassa tehdään? Ja voidaanko sitä kautta ohjata jatkotutkimuksiin jos on tarvetta?

"Haastavan" lapsen kanssa arki on välillä todella tasapainottelua ja ikinä ei tiedä miten toinen reagoi, mitään ei voi tehdä hetkenmielijohteesta vaan jokainen tekeminen/ meneminen täytyy ennakoida, joka on rajoittanut ainakin omaa menemistä ja jaksamista. Olen miettinyt onko se normaalia? Ja se että menee välillä siitä mistä aita on matalin?

Hei Piupau1,

Meillä ihan sama tilanne 4,5vuotiaan pojan kanssa. Ongelmat alkoivat jo pienenä, tosin silloin ei ollut ongelmia motorisessa kehityksessä, puhe lähti hitaasti käyntiin mutta nyt jo kuitenkin sujuvaa.
Noin vuosi sitten päiväkodissa alettiin puhua impulsiivisesta käytöksestä, eikä poika enää nukkunut päiväunia. Siinä heti otettiin sitten yhteyttä neuvolapsykologiin, joka kieltäytyi ottamasta meitä luokseen ja ohjasi perheterapiaan. No, siellä sitten käytiin kaksi kertaa, jolloin meidät ohjattiin sieltäkin ulos ja sanottiin että neuvolapsykologille kuulumme.. Soiteltiin sitten uudestaan sinne ja saatiinkin aika. Neuvolapsykologi näki
poikaamme 4 kertaa, (2krt päiväkodissa ryhmän mukana ja 2krt vastaanotolla 15min/krt).
Totesi, ettei ole mitään normaalista poikkeavaa, hieman vilkas vain. Tarvitsimme kuulemma enemmän "pikku-ukkoleikkejä". Se siitä sitten, ajattelin.
Pari kk tästä kuitenkin muutimme toiselle paikkakunnalle, jossa otin heti yhteyttä päiväkoteihin ja yhdestä sainkin paikan. Avoimesti kerroin ongelmistamme ja sain heti apua ja tukea. Nyt on käyty neuvolapsykologilla, joka ei ole yhtään vähätellyt ongelmiamme ja nyt odotellaan toimintaterapeutin aikaa viikon päästä.

Ymmärrän sinua, tämä ei todellakaan ole helppoa. Välillä tuntuu epäreilulta, kun näkee lapsia jotka ovat kuin pikku enkeleitä, hiljaisia ja tottelevaisia. Itselläni kun täytyisi olla silmiä tusina, jotta pysyisi perässä pojan menoissa. Puhe menee useimmiten ihan seinille 🙂

Onneksi olemme saaneet apua ongelmiimme, ja odotan diagnoosia adhd:sta.

Toivotan sinullekin paljon jaksamista ja kaikkea hyvää, et ole yksin 🙂

Hieman tuli sekava teksti tästä, mutta kai se ihan ymmärrettävää kun ollut raskas päivä töissä ja ilta kotona taas yhtä härdelliä.