14 vuoden jälkeen
Olen siinä tilanteessa, että 14 yhteisen vuoden, josta 10 naimisissa olon ja kolmen lapsen (2-8v) mieheni sai jonkun neljänkympin kriisin, etsi netistä itselleen naisen ja jätti meidät.
Olivat miehen mukaan tunteneet noin 1,5 kk kun hän minulle kertoi tämän heinäkuussa. Ei suostunut pariterapiaan eikä mihinkään keskusteluun asiasta. Nainen on myös naimisissa tahollaan, mutta mies muutti sen luokse heti kun nainen sai oman miehensä potkittua pois eli käytännössä suoraan sängystä sänkyyn.
Taustalla meillä oli tietenkin taloremontit, pikkulapsivuodet, ruuhkavuodet ja miehen mukaan meidän välillä ei enää ollut ”kipinää”. Kuulemma oli eroa miettinyt jo pitkään. Olihan hän kieltämättä aikanhankalaksi muuttunut viime kesästä, jatkuvaa oman ajan puutteesta valittamista ja haluttomuutta perheen kanssa tehtäviin yhteisiin asioihin. Seksikin oli väljähtynyt kolmannen lapsen synnytyksen jälkeen kun kroppa ei oikein lähtenyt kunnolla toipumaan. Kesäkuussa kuitenkin vielä suunniteltiin yhteistä elämää ja lomaa. Heinäkuussa sanoikin että silloin ei vielä ollut varma. Kaikki tapahtui aivan yhtäkkiä.
Olen jo pohjalla käynyt. Uusi nainen esiteltiin lapsille muutama päivä siitä kun mies lähti ja paljon hän on tänä aikana luvannut yhtä ja tehnyt toista. Vanhin lapsemme ei halua enää edes tavata naista. Nainen on läsnä 5v tyttäremme puheissa ihan joka päivä. Nainen ostelee tytölle lahjoja ja on mukava. Itse arjen pyörittämisessä aina en ole niin mukava.
Itse yritän viedä elämää eteenpäin, nyt on kulunut jo 2 kk tästä ilmoituksesta ja ehkä ihan vähän alkaa helpottaa.
Silti mietin edelleen mitä tapahtui, miksi mies vaihtoi meidät yli 10 vuotta vanhempaan naiseen. Naisen jo aikuiset lapset ovat aivan yhtä ihmeissään ja eivät oikein hyväksy hekään sitä, että siellä samalla tavalla dumpattiin pitkän liiton jälkeen. Naisella myös yksi teini-ikäinen lapsi kotona.
Mikä meissä (minussa) oli vikana. Viime talven olin opintovapaalla ja nautin kun vihdoin kotiäitivuosien jälkeen pääsin oppimaan uutta ja kehittämään myös itseäni. Oliko se liikaa? Vai se, että esikoisen käytöksen kanssa oli suuria haasteita (poika varmaan reagoi isän kännykän käyttöön).
Viime talvena meillä oli kriisikeskustelu miehen kanssa, tarvitsin apua lastenhoidossa opiskellessani ja otin myös eron vaihtoehtona puheeksi. Sovittiin että ei erota ja jatketaan. Asiat etenivät ja paranivat ja nyt tämä pommi. Naisella lasten mukaan kuulemma aivan sama kuvio. Netissä tapasivat.
Exällä on aina ollut vaikeuksia isyyteen kasvamisessa ja rajojen laittamisessa lapsille. Ei ole yhtään kertaa tavannut lapsia ilman naisen läsnäoloa ja isäviikonloput ovatkin olleet mielenkiintoisia. Lapsia valvotetaan, syötetään karkkia ja pikaruokaa niin että ovat pahoinvoivia, perushygieniasta ei huolehdita ja nyt viimeisenä pahasti allergiset lapset tosiaan asuvat sitten naisen luona, jossa on kissa. Kukaan taho ei minua lukuunottamatta ole kiinnostunut lasten hyvinvoinnista ja sydäntä särkee jättää lapset isälleen. Yritän silti puhua isästä ja naisesta hyvää lapsille ja kannustaa heitä isäviikonloppuihin.
Onnekas taidan olla, että isä haluaa olla läsnä lasten arjessa.
Miten tästä eteenpäin? Mitä miehelle tapahtui? Kuinka kauan menee, että pääsen yli? Miksi miehen piti tuoda se nainen samantien lasten eteen eikä voi olla lasten kanssa keskenään? Mitä lasten päässä liikkuu? Miten tuen lapsia?
Ystävät kannattelivat mua ekat viikot ja käyn psykologilla joka toinen viikko. Mutta päivässäkin voi tapahtua jo tosi paljon. Sain lääkkeitä ahdistukseen, kohtaukset on niin jumalattoman voimakkaita. Välillä tuntuu, että mies uhmaa kuin pikkulapsi minua ja käyttää lapsia siinä välineenä. Olen aivan voimaton sen edessä.
Tuttua nuo romahduksen hetket vaikkakin nykyään jo harvinaisempia. Jo monta kertaa olen kertonut läheisilleni kuinka nyt on hyvä olla ja tulevaisuus näyttää valoisalta sitten kuitenkin joku yksittäinen romahdus ja tuntuu, että taas saa aloittaa alusta. Mutta ei kai se niin mene kai jokainen romahdus sitten kuitenkin myös omalta osaltaan vahvistaa.
Viimeksi kun kirjoitin niin hyvä jakso ja hiljaisuus exän osalta kesti kokonaisen viikon oli kyllä ihanaa kun sai hetkeksi laskea puolustusmuurit alas ja keskittyä lähinnä omiin tuntemuksiin. Toki jo taas tällä viikolla on tullut diipadaapa viestiä, mutta tämä pieni hengähdystauko taisi auttaa niin, ettei nuo lähestymisetkään saa ahdistumaan enää niin paljoa.
Jotenkin itselle on nyt hirveän vaikea käsittää miksi ihminen joka on meidät jättänyt kylmästi koska koki minun aiheuttavan hänen kaiken pahan olonsa jatkaa tuota pakko yhteydenpitoa viikoittain. Ymmärtäisin ehkä paremmin jos meillä olisi pieniä lapsia tai jos häntä ylipäätään kiinnostaisi jotkut tärkeät lasten asiat, mutta kun nuo viestit on sisällöltään ihan jonnin joutavia suurimmaksi osaksi. Tämä taas vaan taitaa kuulua kategoriaan asioita joihin en koskaan tule saamaan selitystä kyseiseltä herralta. Tässäpä olisi näille rakastuneille pika eroajille pikkuvinkki seisokaa päätöksenne takana sitten loppuun asti. Älkää ihmiset kuvitelko, että sillä ex puolisolla olisi halua tai voimia enää välttämättä jatkaa kanssakäymistä kanssanne muuta kuin tärkeissä lapsia koskevissa asioissa kun meillä jätetyilläkin on oikeus uuteen onneen ja sitä on kovin vaikeaa löytää ja ylläpitää jos exän haamu roikkuu kokoajan perässä. Minulla ainakin on hyviä ystäviä omasta takaakin niin ei varsinaisesti ole mitään halua edes kaveerata meitä noin kohdelleen henkilön kanssa.
Uudessa suhteessa ollaan nyt sovittu, että en enää kerro kuin satunnaisesti näistä exän yhteydenpidoista koska siitä selkeästi alkoi jo tulla rasite tälle suhteelle. Vaikeaa oli alkuun itse kun koin salaavani asioita kun en kertonut, mutta koska toinen vakuutti sen olevan oikein hyvä ratkaisu niin sitten toimitaan näin ja selkeästi on ollut meille hyvä juttu 🙂 Sitten tietenkin jos alkaa suoraan uhkailemaan tai muuta niin kerron toki heti myös uudelle kumppanille.
Olen miettinyt ensi vuotta jo kun meillä ero tapahtui niin alkuvuodesta niin kohtahan sitäkin tulee jo vuosi kuluneeksi. Onkohan ensi vuosi sitten kokonaisuudessaankin jo helpompi kun kaikki ei tapahdu ensimmäistä kertaa niin ettei olla enää perheenä. Aika kuluu hirveän nopeasti tällaisessa tilanteessa ja kun yht. äkkiä onkin yksin vastattava kaikesta tuntuu ettei siinä oikein jää sitten aikaa edes miettiä mitään sen tarkemmin tai ajatella omaa jaksamista ja hyvinvointia vaikka oikeasti siihen pitäisi löytää nimenomaan voimat jostain koska kaikki lepää yhden harteilla kun toinenhan on lähinnä vastuun osalta teini ikäisen tasolla.
Jonkun rajan koen nyt itse selkeästi ylittäneeni kun painopiste on nykyisessä ja tulevassa eikä niinkään menneessä ja tapahtuneessa. On tämä tie kyllä ollut kivikkoinen ja kuoppainen ja toivoisin todella ihmisten miettivän sen kymmenen kertaa ennen kuin tekevät näin suuria päätöksiä oman ja muiden elämän osalta. Kyllä niitä katujia on ihan liikaa, kun se onni ei uusien ihmisten kautta sitten löydykään tai oma paha olo poistukkaan. Tästä taas eteenpäin hetki kerrallaan kai se päivä lopulta paistaa ihan kunnolla risukasaankin.
Toivon sinulle paljon voimia kamppailuusi Kolmenmamma 🙂👍
Moi!
Mulla on ollut todella raskas viikko. Kävimme lastenvalvojalla toistamiseen ja saimme tapaamissopparin tehtyä. Elatussopimuksessa emme edenneet, koska miehellä ei ollut oikein mukana mitään tietoja omista tuloistaan ja kustannuksistaan (ei tietenkään ole mitään asumiskustannuksia kun ei ole asuntoa vaan asuu naisella epävirallisesti). Mies menee myöhemmin itse lastenvalvojalle setvimään asioitaan, mutta selkeästi naisystävän tilanteen ratkeaminen on edellytyksenä siihen että meidänkin rahallinen tilanne ratkeaa.
Seuraavana päivänä olin esikoisen kanssa poliisilla, häntä kuullaan aikaisemmin tapahtuneesta pahoinpitelystä (isä) ja lisää haastatteluja on tiedossa, myös itse joudun menemään. Sen jälkeen meillä oli vielä pitkä tapaaminen perheneuvolassa, jossa käytiin lasten asioita mutta riitelyksihän se meni. Mieheni sanoi mm. etten saa olla vihainen erosta, koska olen itsekin aikaisempina vuosina miettinyt eroa ja en saa itkeä (pillittää) lasten edessä. Itsekin sanoin monia asioita ja en kaikkea niin kauniisti. Mies taisi vetää isot herneet nenään, sillä tänään oli kotoa hävinneet kalliit kotiteatterilaitteet keskellä päivää. Olemme sopineet, että hän ilmoittaa etukäteen jos tulee käymään täällä ja tiesi varsin hyvin etten ole kotona.
Osituksessakin on pientä vääntöä.
Mua huolestuttaa tässä se, että silmukka miehen kaulan ympärillä kiristyy ja hänen käytöksensä vaihtelee tosi paljon. Ja se, että pian ollaan siinä tilanteessa, että paluuta sovinnolliseen elämään ei ole. Mies on tämän uuden naisen kanssa, jonka kanssa petti mua, todella sitoutunut ja puhuu jo tulevista vuosista ja heidän suunnitelmistaan. En oikein enää pysy kärryillä, miten meidän 14 vuoden suhteen voi heittää pöntöstä alas ja aloittaa toisenlaisia täydellisen vakavan ja sitoutuneen suhteen ihan samantien.
Oli todella raskas viikko kaikenkaikkiaan. Tuntuu kurjalta olla näin riidoissa.
Kolmenmamma kirjoitti 17.11.2017 23:6
Moi!
Mulla on ollut todella raskas viikko. Kävimme lastenvalvojalla toistamiseen ja saimme tapaamissopparin tehtyä. Elatussopimuksessa emme edenneet, koska miehellä ei ollut oikein mukana mitään tietoja omista tuloistaan ja kustannuksistaan (ei tietenkään ole mitään asumiskustannuksia kun ei ole asuntoa vaan asuu naisella epävirallisesti). Mies menee myöhemmin itse lastenvalvojalle setvimään asioitaan, mutta selkeästi naisystävän tilanteen ratkeaminen on edellytyksenä siihen että meidänkin rahallinen tilanne ratkeaa.
Seuraavana päivänä olin esikoisen kanssa poliisilla, häntä kuullaan aikaisemmin tapahtuneesta pahoinpitelystä (isä) ja lisää haastatteluja on tiedossa, myös itse joudun menemään. Sen jälkeen meillä oli vielä pitkä tapaaminen perheneuvolassa, jossa käytiin lasten asioita mutta riitelyksihän se meni. Mieheni sanoi mm. etten saa olla vihainen erosta, koska olen itsekin aikaisempina vuosina miettinyt eroa ja en saa itkeä (pillittää) lasten edessä. Itsekin sanoin monia asioita ja en kaikkea niin kauniisti. Mies taisi vetää isot herneet nenään, sillä tänään oli kotoa hävinneet kalliit kotiteatterilaitteet keskellä päivää. Olemme sopineet, että hän ilmoittaa etukäteen jos tulee käymään täällä ja tiesi varsin hyvin etten ole kotona.
Osituksessakin on pientä vääntöä.
Mua huolestuttaa tässä se, että silmukka miehen kaulan ympärillä kiristyy ja hänen käytöksensä vaihtelee tosi paljon. Ja se, että pian ollaan siinä tilanteessa, että paluuta sovinnolliseen elämään ei ole. Mies on tämän uuden naisen kanssa, jonka kanssa petti mua, todella sitoutunut ja puhuu jo tulevista vuosista ja heidän suunnitelmistaan. En oikein enää pysy kärryillä, miten meidän 14 vuoden suhteen voi heittää pöntöstä alas ja aloittaa toisenlaisia täydellisen vakavan ja sitoutuneen suhteen ihan samantien.
Oli todella raskas viikko kaikenkaikkiaan. Tuntuu kurjalta olla näin riidoissa.
Harmi, että olet ollut noin kovilla 😞
Todella ala-arvoista tuollainen tavaroiden hakeminen. Meillä tosin tapahtui ihan vastaavaa kun vielä oltiin kirjoilla samassa osoitteessa. Kyllä sai ajoittain sellaiset kierrokset minulle päälle käytöksellään, että huh huh näin jälkeenpäin ajatellen. Loppuajasta kun ositus oli tehty ja talo siirtynyt jo kokonaan hänelle, mutta minulla oli vielä hallintaoikeus marssi vaan ihan pokkana sisään ovesta sohvalle rötköttämään koska omasta mielestään hän sai tehdä niin koska omisti jo talon. Oli kyllä hyvin hämmentävää kun toinen joka oli käyttäytynyt aivan kammottavalla tavalla meitä kohtaan käyttäytyi aina vaan röyhkeämmin mitä enemmän aikaa kului. Myös mielialat heitteli ihan holtittomasti jopa kerran yht. äkkiä halasi minua ja sanoi, että älä nyt viitsi möksöttää 😟 ihan kuin olisi ollut kyse jostain mitättömästä pikku jutusta eikä koko meidän elämän romuttumisesta.
Muistan vielä hyvin nuo fiilikset kun hämmästelin samaa miten vanha elämä lensi romukoppaan tuosta vain ja uusi ihana elämä sai tulla miehelle. Karmeaa se alkuun oli kun hän uuden naisensa kanssa reissaili menemään kun meillä ei yhteisessä elämässä moiseen ollut varaa ja kuitenkin tiedän ihan varmasti, että heidän tulotasonsa on aikapaljon pienempi kuin meidän yhteinen oli. Jotenkin itse koin vielä niin karmeana senkin, että hän vain vaihtoi aina naista lennossa uuteen eikä suinkaan missään vaiheessa pysähtynyt miettimään mitä on tehnyt meille muille. En edes tiedä onko ihan tervejärkisen ihmisen mahdollista käsittää tuollaista ajatuksenjuoksua.
Tuokin on mielenkiintoinen yhtäläisyys näissä meidän tapauksissa, että nämä pettäjä-jättäjät näköjään mielellään määräilisi mitä ex puolisot saa tuntea tai tehdä. Minä en esim. olisi lainkaan saanut arvostella tätä hänen nykyistä kumppaniaan vaikka hänen käytöksensä oli todella epämiellyttävää minua ja lapsia kohtaan julkisesti.
En tiedä toimiiko muilla miten tämä, mutta itse ratkaisin asian niin, että hoidin kaiken hoidettavan mahdollisimman nopeasti loppuun jopa avioeron toisen vaiheen. Hankin itselle ja lapsille uuden kodin ja tein ihan tietoisesti päätöksen, että alan elämään vaikka se tosi vaikeaa olikin. Aloitin ihan pienin askelin kävin kavereiden kanssa uimahallissa ym. Sitten rohkaistuin aloittamaan deittailunkin suht nopeasti vaikka kuvittelinkin sen menevän niin, että, kunhan tapailen ihmisiä vähän kevyemmin alkuun ym ym. Jotain siinä sitten kuitenkin tapahtui ja minun elämääni käveli ihminen joka on vieläkin mukana kaikesta tästä hässäkästä huolimatta 😳
Tässä kohdassa voin kyllä jo todeta, että ei se nyt tainnut ihan elämä mennä niin kuin tämä exä oli ajatellut kun näin tässä juuri eräänä päivänä hänestä suht tuoreen kuvan jossa hän näyttääkin sitten jo lähes 50v kun vielä vuosi sitten olisi mennyt ihan 35v. Taitaa tuo nykyinen viihteellinen elämä sitten kuitenkin olla aika rankkaa. Meillä ei kyllä mitään mahdollisuutta enää sovinnolliseen elämään edes ole se kun olisi vaatinut pientä nöyryyttä ja empatia kykyä meitä muita kohtaan. Lapsen asiat ne ihan pakolliset hoidan hänen kanssaan asiallisesti ja mahdollisimman lyhyesti kaikki muun yhteydenpidon rajaan niin minimiin kuin mahdollista ja minulle ainakin näin on paljon helpompaa.
Mulla on todella hyvä ystävä, joka on tsempannut mua tässä viimeiset viikot. Hänen kanssa olen jutellut paljon ja jonkinlaisena järjen äänenä hän on analysoinut mun kanssa meidän suhteen poikki ja pinoon. Tietyllä tavalla ymmärrän jo nyt, että me emme miehen kanssa alunperinkään sopineet kunnolla yhteen taustojen vuoksi, mutta rakastuneena ja ihastuneena sitä jaksoi hyvin pitkään ja kun lapsia alkoi syntyä, minulle se ydinperheen tärkeys korostui entisestään.
Olemme paljon puhuneet siitä, että exä on tietyllä tavalla paljon enemmän perinteisiin rooleihin taipuvainen kun minä taas ennen lapsia ja nyt pikkulapsivuosien jälkeen olen enemmän itsenäinen ja feministinen tapaus. Iso ristiriita on ollut monissa arvoasioissa, kuten vaikkapa ihan arjessa näkyneessä kierrätyksessä. Minun kerätessä lasit ja metallit omiin astioihin, mies heittää ne sekajätteeseen ihan tahallaan. Enpä tiedä loppupeleissä olisinko minä jättänyt hänet ennemmin tai myöhemmin.
Lasten osalta totean vaan, että jokaisesta miehestä voi tulla isä, mutta ei vanhempaa. Niiden asioiden kanssa kamppailtiin vuosikausia ja kamppaillaan edelleen. Nyt vielä mies hihhuloi kuinka en voi häntä enää määrätä, joten lapset vetää sitten mässyä ja herkkuja joka tapaamisella. Vuosia jaksoin ohjata ja komentaa, ei kai semmosta elämää ja liittoa oikeasti olis kannattanut edes ydinperheen nimissä ylläpitää? En tiedä? Kaiken kukkuraksi oli tuota voimankäyttöä esikoista kohtaan josta seuraamukset ovat vielä kysymysmerkki, joka tapauksessa asia on tutkinnassa.
Tietyllä tavalla on ironista, että me hänen kanssaan koemme eron tulleen eri syistä. Hän valitti kipinän puutteesta ja minusta kipinän puute syntyi juuri näistä isommista ristiriidoista, joita hän ei ollut koskaan halukas selvittämään kanssani. Minäpä luulen, että kun hän vie ne samat tapansa uuteen suhteeseen, ennemmin tai myöhemmin uusi nainen huomaa ja kyllästyy häneen samoista syistä. Kuten minäkin (nyt) ja minua edeltävä exä. Ilman lapsia tuskin liittomme olisi kestänyt 14 vuotta. Ja jokaisen suhteen on päättänyt samalla tavalla, hommaamalla uuden tilalle ja sitoutumalla samantien vakavasti.
Edelleen heikkoja hetkiä on. Nyt alkaa tuntumaan siltä, että tietyllä tavalla olen puinut koko suhteemme ja enempää kaiveltavaa ei ole. Heikkoina hetkinä täytyy vaan muistuttaa itseäön asioista. Se on tosi sääli, että me ei menty terapiaan ajoissa, siellä varmasti olisi voitu käsitellä meidän suhdetta ja näitä arvoerojakin, sekä löytää yhteinen tapa ratkaista ongelmia ja kommunikoida. Nyt perheneuvolassa suositeltiin meneen vielä pariterapeutille, mutta me molemmat olimme jo aika haluttomia siihen. Sen sijaan pääsin eräälle ratkaisukeskeistä terapiaa opiskelevalle terapeutille ja olenkin jo parin käynnin jälkeen saanut siitä vähän irti. Että elämää uskaltaa katsoa eteenpäin.
Uutta naista ei edelleenkään ole esitelty ja pidetään visusti salassa kaikki miehen suunnitelmat. Senverran kuulin pojalta, että hän remppaa siellä naisen vessaa jo. Sama mies joka valitti kuinka kyllästynyt on noihin remppahommiin kun olemme yhdessä aika monta projektia tehneet.
Poika, 8v,on aika hankalassa välikädessä. Ei halua yhtään kertoa, mitä isän luona tapahtuu. En paljoa kysele, mutta jos jotain kyselen niin kieltäytyy vastaamasta. Kuulemma isääkään ei kiinnosta meidän tekemiset.
Tatuoinnin hommasin, kädessä lukee but without the dark, wed never see the stars. Näillä mennään.
Mites teillä?
Hei Kolmenmamma,
Minullakin on hyvät ystävät olleet kyllä tosi suurena apuna tämän prosessin aikana ihan käytännön tasolla ja henkisestikki. Toki muutama mätä muna putosi korista matkalla pois niinkuin aiemmin jo taisin kirjoittaakkin.
Jäin miettimään viimeisen kirjoituksesi jälkeen miten meillä oli tuo asia arvojen ym osalta. Ikävää on tajuta, että meillä oli lähes koko liiton ajan hyvinpaljon samankaltainen arvo maailma ja haaveet sekä unelmat. Toki enhän nyt enää voi tietää onko kaikki sitten vaan ollut esittämistä miehen puolelta. Pystyn jotenkin rajaamaan ajanjakson jolloin hän alkoikin olla yht.äkkiä sitä mieltä ettei lapsilta voi vaatia mitään tai koulutuksella ym ole mitään merkitystä ehkä viimeiseen n.kahteen vuoteen. Eli ilmeisesti hänen arvomaailmansa syystä tai toisesta muuttui kun minun pysyi samana. Myöskin hänen toiveensa ja haaveensa muuttuivat kun minulla ne pysyi samana. Olen kyllä väkisinkin joutunut myös miettimään onkohan hän mahtanut juopotella salaa jo meidän yhdessä olon aikana kun tosiaan käytös ja arvomaailma muuttui niin totaalisesti.
Kesällä jotenkin huvittuneena seurasin kuinka tämä henkilö joka yht äkkiä olikin alkanut inhoamaan kaikkea tekemistä ja suureen ääneen toitottanut kuinka oli niin rentoutunut kun sai vaan ryypätä koko kesäloman kuitenkin teki aikapaljon kuvien mukaan hommia tämän naikkosen hyväksi. Toki kunto oli ehkä sellainen, että ihme ettei käynyt mitään vahinkoa kun moottorisaha yhdisyettynä humalaan ei ole kovin fiksun oloinen yhtälö.
Täytyy sanoa, että en ehkä koskaan tule tajuamaan mitä meille tapahtui koska ex on myös itse hyvin selkeästi sanonut että en tule häneltä koskaan vastauksia saamaan kysymyksiini. Olen sopeutunut tähän tilanteeseen. Olen myös aivottanut tämän asian itselleni niin, että jos hän on sairas elämä olisi hänen kanssaan jatkossa varmasti aika rankkaa kun ei koskaan voisi tietää onko lääkitys kohallaan ym tai jos hän vaan on kertakaikkiaan niin itsekäs k...pää, että pystyi kohtelemaan minua tai meitä noin karmealla tavalla tunteettomasti ja hylkäämään toisen lapsen kokonaan ja toistakin pitämään vain lähinnä näön vuoksi en missään nimessä olisi halunnut kummassakaan tapauksessa suhdetta enää jatkaakkaan joten ehkä minun kannaltani kuitenkin parempi, että näin kävi vaikka tyyli olikin ihan kammottava.
Tänään luin suurta inhoa tuntien jutun Sami Minkkisestä joka kertoili niin ylpeänä kuinka jätti raskaana olevan vaimonsa kun niin ihastui jonkun naisen silmiin. Ihan kuvottaa ajatella mitä hänen vaimonsa joutuu kestämään tuollaisen takia ja vielä ilkeää retostella asialla julkisesti kun ensin on tehnyt noin. Tulee ihan sellainen tunne, että mikä tätä maailmaa vaivaa onko todella niin ettei perheellä ole enää mitään arvoa. Mietin vaan kuinka paljon meillä on jo nyt tämmöisiä itsekkäitä idiootteja ja nämäkö on nyt niitä arvoja joita ihmisen tulisi ihailla. Minä ainakin olen valtavan ylpeä jokaisesta miehestä ja naisestakin joka tekee kaikkensa perheen pitämiseksi yhdessä aina se ei riitä, mutta silloin todennäkäisemmin kaikki selviävät erosta ehjempänä ja kaikkien elämä voi jatkua laadukkaampana. Uskon kuitenkin karman lakiin edelleen vahvasti ja luulen, että me jotka olemme oman tonttimme mahdollisimman hyvin eron keskelläkin hoitaneet selviämme tästä pitkäsdä juoksussa paremmin jaloillemme.
Nyt olen poltellut paljon kynttilöitä ja nautiskellut kodin rauhasta. Lapsilla tuntuu kaikki olevan ihan hyvin ja olen heistä valtavan ylpeä kun ovat nousseet tämän hässäkän aiheuttamasta kuopasta todella hienosti ylös. Ehkä meillä on vielä paljon ihanaa luvassa ja pikkuisen jo haaveilen ensimmäisestä yhteisestä joulusta uuden ihmisen kassakin ☺️❤️☺️
Tsemppiä kaikille petetyille jätetyille kyllä meilläkin on oikeus onnemme hippusiin 🙂
Huh, onpas melkoista haipakkaa ollut. Eilen anoppi ja appiukko saivat kutsun poikansa ja hänen uuden naisystävän kotiin. Tänään aamulla naikkonen oli laittanut minulle viestiä, että mitä lapseni toivoisivat joululahjaksi. _kaksi_ kuukautta sen jälkeen kun mies on laittanut eron vireille. Minulla on todella kummallinen olo, tässä ei ole mitään normaalia enää ja miksi se nainen yrittää kaveerata minun kanssani. Sillä kaveerausta se on kun hän voisi aivan hyvin kysyä lapsilta itseltään tai lasten isältä. En edes tiedä mitä vastata. Aivan käsittämätöntä ja hullua. Välillä mietin, että onkohan he jossain joukkopsykoosissa, miten minullekin näin kävi.
Vaikeaa on, ei näistä arvomaailman muutoksista voi tietää etukäteen. Mä tulin lasten myötä paljon tietoisemmaksi mm. ympäristöasioista ja siitä, että haluan jättää puhtaamman ympäristön tuleville sukupolville. En miettinyt semmoista ollenkaan ennen lapsia alta kolmekymppisenä. Eli elämän mukana tulee kypsymistä ja asioiden tajuamista. Miehelle ei sitä tullut. Meille kävi siis näin.
Kolmenmamma kirjoitti 23.11.2017 18:19
Huh, onpas melkoista haipakkaa ollut. Eilen anoppi ja appiukko saivat kutsun poikansa ja hänen uuden naisystävän kotiin. Tänään aamulla naikkonen oli laittanut minulle viestiä, että mitä lapseni toivoisivat joululahjaksi. _kaksi_ kuukautta sen jälkeen kun mies on laittanut eron vireille. Minulla on todella kummallinen olo, tässä ei ole mitään normaalia enää ja miksi se nainen yrittää kaveerata minun kanssani. Sillä kaveerausta se on kun hän voisi aivan hyvin kysyä lapsilta itseltään tai lasten isältä. En edes tiedä mitä vastata. Aivan käsittämätöntä ja hullua. Välillä mietin, että onkohan he jossain joukkopsykoosissa, miten minullekin näin kävi.
Vaikeaa on, ei näistä arvomaailman muutoksista voi tietää etukäteen. Mä tulin lasten myötä paljon tietoisemmaksi mm. ympäristöasioista ja siitä, että haluan jättää puhtaamman ympäristön tuleville sukupolville. En miettinyt semmoista ollenkaan ennen lapsia alta kolmekymppisenä. Eli elämän mukana tulee kypsymistä ja asioiden tajuamista. Miehelle ei sitä tullut. Meille kävi siis näin.
Pakko kirjottaa heti kun luin juuri tuon sinun kirjoituksesi. Taas mennään niin samoissa stratosfääreissä kun meilläkin aikanaan.
Meillä myös anoppi ja appiukko kutsuttiin juhlimaan naisen syntymäpäiviä jo kesällä kun me vielä oltiin hyvinkin juridisesti naimisissa. Tuntui kyllä hyvin absurdilta silloin ja nyt lähinnä naurattaa. Mitä ihmettä nämä miehet oikein luulee? Kuvittelevatko tosiaan, että se uusi elämä korvaa suoraan vanhan kun heti siihen viedään lapset ja muu suku mukaan. Ihan kuin vanha elämä vaan jatkuisi mitä nyt yks muija siinä vieressä vaihtuu vähän eri näköiseks ja ehkä kotikin on eri paikassa. En jaksa lakata hämmästelemästä tuota miesten kameleontti tyyliä emännän vaihdossa. Minulla oli myös jossain vaiheessa ihan sellainen olo, että onko tuo pariskunta ihan oikeasti aivan täyspäisessä kunnossa kun sain mm.jonkun ihme viestin naiselta tosin itse käsittelin sen niin, että en lukenut ja löin kiinni kaikki kanavat mitä kautta olisi enää saanutkaan minuun yhteyttä ellei päätä ovelle tulla ja se taas tarkoittaisi, että poliisit olisivat paikalla ennen kuin kerkiäisi kissaakaan sanoa. Meillä mies toimi yllyttäjänä tähän naisen yhteydenottoon. Mietin silloin jo, että suostuisikohan nainen hyppäämään kaivoon jos mies pyytäisi kun suostuu nöyryyttäämään itseään miehen käskystä ihan vaikka kuinka.
Luin tässä eräänä päivänä koko tämän ketjun läpi ja tuli oikeasti ihan hullu tunne. Ihan kuin ei olisi käyty ollenkaan keskustelua aikuisten parien elämästä vaan ihan kuin vastapuolella olisi meillä n.15v poikanen joka vasta vähän harjottelee deittailemista. En tosiaan tiedä miten muilla erot sujuu kai niitäkin on kaikenlaisia, mutta hyvin huomaan nyt näiden meidänkin tapausten useat samankaltaiset käänteet. Olisi tosiaan ihan mielenkiintoista päästä katsomaan vaikka kahden vuoden päähän tulevaisuuteen miten kellekkin näissä sopissa on käynyt.
☹️
Miten teillä anoppi ja appiukko suhtautuivat tähän tapaamiseen uuden kanssa? Minua jännittää kovin, tähän asti he ovat olleet mun puolellani. Olen kuitenkin kannustanut heitä tutustumaan naiseen, jotta edes joku olisi hänet tavannut ja osaisi sanoa onko täysipäinen. Pidän heihin itse tiiviisti yhteyttä.
Vastasin lopulta aamulla tälle naiselle. Sanoin etten ole todellakaan valmis mihinkään viestittelyihin. Ero ei ole edes voimassa ja minulla on suruaika. Joululahjatoiveisiin sanoin, että lasten hartain ja sydäntäsärkevin toive on ehjä perhe ja isä kotona. Hän tietenkin veti herneen nenään ja sain takaisin jotain näsäviisaita viestejä jotka poistin samantien.
Olin tänään myös perheneuvolan psykologilla. Minua kannustettiin kovin kehumaan isää kun hän on ryhdistäytynyt lasten tapaamisissa ja muutenkin pitäisi lasten vuoksi meidän aikuisten pitää paljon yhteyttä ja tukea lapsen yhteyttä toiseen vanhempaan.
Tekisi mieli repiä hiukset päästä 😨 Koskaan ei ole lasten isä kehunut tai arvostanut minua ja nyt kun hän on mut pettänyt js jättänyt niin mun pitäisi tässä häntä ruveta kehumaan ja tukemaan hänen vanhemmuuttaan kun ei itse siihen oikein kykene. Miten tämä voi olla näin epäreilua. Joudun vielä eron jälkeenkin paapomaan ja ohjaamaan lasten isää kun nimenomaan toivon että se vihdoin loppuisi.
Minustakin tuntuu että mieheni on aivan teini. Samalla tavalla hän aloitti seurustelun mun kanssa 14 vuotta sitten eikä ole kehittynyt mihinkään. Ja tää nainen on viisikymppinen, herranjumala! Mihin tämä lopulta johtaa ja miksi tässä piti perhe ja kaikki unelmat rikkoa. Mitä ihmisille tapahtuu kun pitää tämmöiseen lähteä😢 Kenen etu tämä on? Meillä kolme pientä lasta ja kaikki kärsivät ja ikävöivät. Tottuvat kyllä, mutta ikävä ja uuden naisen rooli tässä draamassa ei unohdu koskaan. Lupaan kyllä kirjottaa tänne myöhemminkin. Mulle on annettu ymmärtää, että miehen asumistilanteen ratkeaminen voi venyä jopa ensi kesään. Jännä nähdä mikä tilanne oikeasti on ensi kesänä.
Tsemppiä sulle. Olen niin palasina ollut nyt monta viikkoa vaikka kuulin jo päässeeni kuiville.
Kolmenmamma kirjoitti 24.11.2017 23:26
Miten teillä anoppi ja appiukko suhtautuivat tähän tapaamiseen uuden kanssa? Minua jännittää kovin, tähän asti he ovat olleet mun puolellani. Olen kuitenkin kannustanut heitä tutustumaan naiseen, jotta edes joku olisi hänet tavannut ja osaisi sanoa onko täysipäinen. Pidän heihin itse tiiviisti yhteyttä.
Vastasin lopulta aamulla tälle naiselle. Sanoin etten ole todellakaan valmis mihinkään viestittelyihin. Ero ei ole edes voimassa ja minulla on suruaika. Joululahjatoiveisiin sanoin, että lasten hartain ja sydäntäsärkevin toive on ehjä perhe ja isä kotona. Hän tietenkin veti herneen nenään ja sain takaisin jotain näsäviisaita viestejä jotka poistin samantien.
Olin tänään myös perheneuvolan psykologilla. Minua kannustettiin kovin kehumaan isää kun hän on ryhdistäytynyt lasten tapaamisissa ja muutenkin pitäisi lasten vuoksi meidän aikuisten pitää paljon yhteyttä ja tukea lapsen yhteyttä toiseen vanhempaan.
Tekisi mieli repiä hiukset päästä 😨 Koskaan ei ole lasten isä kehunut tai arvostanut minua ja nyt kun hän on mut pettänyt js jättänyt niin mun pitäisi tässä häntä ruveta kehumaan ja tukemaan hänen vanhemmuuttaan kun ei itse siihen oikein kykene. Miten tämä voi olla näin epäreilua. Joudun vielä eron jälkeenkin paapomaan ja ohjaamaan lasten isää kun nimenomaan toivon että se vihdoin loppuisi.
Minustakin tuntuu että mieheni on aivan teini. Samalla tavalla hän aloitti seurustelun mun kanssa 14 vuotta sitten eikä ole kehittynyt mihinkään. Ja tää nainen on viisikymppinen, herranjumala! Mihin tämä lopulta johtaa ja miksi tässä piti perhe ja kaikki unelmat rikkoa. Mitä ihmisille tapahtuu kun pitää tämmöiseen lähteä😢 Kenen etu tämä on? Meillä kolme pientä lasta ja kaikki kärsivät ja ikävöivät. Tottuvat kyllä, mutta ikävä ja uuden naisen rooli tässä draamassa ei unohdu koskaan. Lupaan kyllä kirjottaa tänne myöhemminkin. Mulle on annettu ymmärtää, että miehen asumistilanteen ratkeaminen voi venyä jopa ensi kesään. Jännä nähdä mikä tilanne oikeasti on ensi kesänä.
Tsemppiä sulle. Olen niin palasina ollut nyt monta viikkoa vaikka kuulin jo päässeeni kuiville.
Meillä valitettavasti nämä isovanhemmat kun ei näe poikansa touhuissa mitään outoa. Toki asiaan vaikuttaa sekin, että alkuun kertoili vaikka mitä juttuja minusta heille jotka toki nämä myös uskoivat täysin kyseenalaistamatta. Meillä kun on se ikävä puoli, että muut ihmiset tuntuivat tietävän miten hyvin tai huonosti meillä on mennyt ja kukaan ei miehelle edes vihjaissut, että voisikohan nyt olla menossa metsään aika lujaa äkkipäätöksineen.
Hienoa, että sait sanottua suoraan tälle kolmannelle pyörälle ei todellakaan ole minun mielestäni sinun tehtäväsi hänen mahdollista pahaa oloaan tekojensa takia siloitella. Hän voi hakeutua ammattiavun piiriin eikä hakea sinulta mitään hyväksyntää. Minä en ainakaan ole niin avara mielinen, että voisin tuollaisia tekoja itselleni tehneen ihmisen kanssa sen kummemmin olla tekemisissä.
Minä olen törmännyt tuohon samaan ilmiöön, että voivoi kun jonkun eli minun pitäisi nyt tehdä joku kädenojennus tilanteen parantamiseksi ym. ja yritinkin, mutta kun ei niin ei. Mikä ihmeen velvollisuus meillä olisi aina vaan ottaa kaikki iskut vastaan ja nämä ukot saisivat leuhottaa vapaasti menemään meillähän on jo muutenkin kaikki vastuu lapsista ja muusta. Toinen ongelma jonka olen havainnut on nuo isot lapset kun eivät enää kuulu oikein minkään piiriin niin apua ei mistään tule. Isä kun vaan saa kääntää heille selkänsä ja kohdella kuin roskaa ja äiti sitten hoitaa jälkipyykin.
Tiedätkö just tänään mietin et mitä tästä kukaan hyötyy. Meilläkin nyt on saatu lähinnä aikaan kaksi huonovointista aikuista ja kaksi huonovointista lasta sekä kaksi tiukoilla olevaa taloutta. Olen myös saanut tällaisen mukavan uuden ystävän mukaan tälle matkalle kun tänään havaittiin, että minulle on hiipinyt alkavan masennuksen oireet. Milloinkahan tämä oikeasti loppuu ja voin taas elää ihan tavallista "normaalia" elämää.
Ei tästä hyödy kukaan. Mies tuntuu nyt saaneen enemmän vapautta, eli kulkee keikoilla yms. ja varmaan jollain tavalla elää nyt tämän mummoystävänsä kanssa nuoruuttaan. Onko se onnea, sitä en tiedä? On siinä kyllä joutunut paljosta luopumaankin.
Mutta kaikki me muut kärsimme ja lapset kaikista eniten, täysin syyttöminä koko episodiin.
Esikoinen on aivan sulkeutunut, ei suostu puhumaan mitään isällä olemisesta. Yritän saada hänelle apua, pelkään että hän kärsii tästä. Isä myöskin on kaikkia lasten harrastuksia vastaan (nyt uskaltaa sen sanoa ääneen), joten jos hän saa lapsia ylipuhuttua niin kohta voi olla tilanne, että olen ongelmissa. Kaikki liiton aikana olleet pienet erimielisyydet ovat nyt muuttuneet suuriksi. Kun keskusteluyhteyttä ei ole, niin ei yhtään tiedä mitä siellä toisessa päässä lapsille selitetään ja missä vaiheessa se muuttuu manipuloisimiseksi. Onneksi tuo mies tuntuu olevan aika tuppisuu edelleen, mutta pianhan uusi naisystävä rupeaa ottamaan kantaa.
Se on selvä, että isällä kaikki on kivaa. Uusi daami kokkaa ja huolehtii lapsista, letittää tyttöjen tukat. Isä käyttää kaiken aikansa leikkimiseen ja lasten viihdyttämiseen. Kotona eletään sitä arkea, jossa joudun asettamaan rajoja samalla huolehtien läksyistä lähtien kaikesta metatyöstä.
Pikkuhiljaa alan ymmärtää, että kaikki unelmani meidän perheestä on rikottu lopullisesti. Hyvää siinä on se, että pääsen keksimään uusia haaveita ja unelmia. Niissä olen vain minä ja lapset ja ei tarvitse enää kantaa vastaanhangoittelevaa miestä mukana. Ja myös se ymmärrys, että mies vaan muuttui. Meidän yhteiset unelmat eivät enää ole hänen unelmiaan. Hän haluaa jotain ihan muuta ja muiden ihmisten kanssa.
Tuo kädenojennus on ihan naurettava. Jos toinen on jo liiton aikana ottanut lapsellisen riitelevän rajoja kapinoivan roolin jossa ei suostu kasvamaan vanhemmuuteen, niin miksi nyt pitäisi minun kannustaa, tuskinpa hän sitä roolia nytkään ottaa. Ei minuakaan kukaan päähän taputa, että hoidan koko rumban itse.
Odotan nyt miehen vastausta lakimiehen tekemään ositusehdotukseen. Tuntuu, että hän tahallaan hidastelee asioiden kanssa. Todennäköisesti sen takia, että toisen osapuolen tilanne etenee myös hitaasti. Se on yksi iso etappi kun saan talomme omaan hallintaani ja tehdä mitä ikinä haluankaan.
Huh huh, mitähän me kirjotellaankaan täällä kesäkuussa. Missä meidän elämät on ja missä jättäjien? Miten kaikki lopulta päättyi? Nyt pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että elämä voittaa. Aikaakin on kulunut sen verran, etten minä enää kunnolla muista millaista oli miehen asuessa viellä kotona. Tuskin lapsetkaan enää kunnolla muistaa. Siihen ilmapiiriin, mikä meillä vallitsi vuoden ennen itse jättämistä, en kuitenkaan halua palata.
Hei Kolmenmamma ja muut saman asian äärellä kamppailevat,
Viimeajat olen miettinyt hyvin paljon omaa vointia ja jaksamista. Tajusin nyt todella vasta sen asian, että mikäli minä romahdan romahtaa tämä koko korttipakka lopullisesti joka taas olisi lapsille täysi katastrofi tässä tilanteessa. Olen liikkunut enemmän, viettänyt aikaa ystävien kanssa, käynyt vähän kaupoilla uuden puoliskon ja lasten kanssa ym ym.
Meillä on nyt laskeutunut syvä hiljaisuus minun ja exän välille eli oletan omien rajaamis keinojeni vihdoin purreen. Se syvä ystävyys joka meillä oli 17v jälkeen on täysin mennyttä eikä se koskaan enää palaa hän valitsi näin meidän molempien puolesta. Teot jota hän vielä nykyäänkin kohdistaa vanhempaan lapseen jättämällä tämän täysin huomiotta ja nuoremman kanssa hyvin minimaaliseen määrään tapaamisia ovat minun silmissäni näin pitkän ajan jälkeen täysin anteeksiantamattomia. Edellisellä viikolla tämä ex tosin jotenkin onnistui ajoittamaan lapsen hakemisen niin, että olin juuri tullut kaupasta koti pihaan. Kovin hän siinä moikkaili ja olisi ilmeisesti halunnut "jutustella", moikkasin vaan nopeasti ja poistuin paikalta. Meillä ei enää ole puhuttavaa. Ei sitä keskusteluhalua ole häneltäkään löytynyt kun minä olin ihan polvilleni maahan lyötynä ja pulassa kaiken keskellä yksinäni vain lapset ja ystävät tukena kun hän eli jo täysillä uutta elämäänsä. Minä olen ymmärtänyt vihdoin mitä minä haluan ja tämä henkilö ei enää kuulu niiden halujen piiriin. Minulla on monia todella ihania ystäviä, ihanat lapset ja ihana uusi kumppani niitä asioita minä haluan 🙂
Jotenkin tuntuu todella harmilliselta mitä uusi kumppani joutuu kokemaan kaiken tästä johtuvan epävarmuuden ja ylireagoinnin. Olen ihan kohtuuton omastakin mielestäni. Epävarmuus näyttäytyy usein esim. tilanteissa joissa ollaan sovittu toisen tulevan vaikka klo16 maissa ja hän tuleekin vasta klo 17. Olen jo sitten ihan hepulissa asiasta. Myöskään en meinaa kestää mitään ongelmia vaan haluaisin heti paeta paikalta ratkaisematta mitään. Onneksi olen ollut alusta asti rehellinen uudelle ihmiselle omasta tilanteestani ja mielenterveyspuolelta saatujen neuvojen mukaan kertonut hänelle, että suurin osa näistä johtuu tapahtuneesta eikä suinkaan hänestä. Hänen suhtautumisensa asiaan on ollut upeaa vaikka itsekin on joutunut ihan uuteen elämäntilanteeseen ja vielä keskellä tällaista kaaosta. Juttelin erään kauemman aikaa sitten eronneen ystäväni kanssa ja hän sanoi hiukan samaa. Tapasi nykyisen miehensä hyvin pian eron jälkeen ja ei harmittele sitä yhtään, mutta niin kuin minäkin hän koki tuoneensa uuden liiton alkuun paljon painolastia menneisyyden haamujen muodossa. Pohdimme sitä olisiko eron jälkeen kuitenkin hyvä olla yksin vähän kauemmin niin ei kuormittaisi uutta ihmistä niin paljoa. Tosin mitä sille kohtalolle mahtaa jos kohdalle osuu uusi joka pistää sukat pyörimään jaloissa niin minkäs sille mahtaa 😉 Heilläkin jo kuitenkin useiden vuosien oikein hyvä liitto nykyisen kanssa takana niin kai voi todeta, että ei ne aina ole vain laastareita jotka kohdalle sattuu eron jälkeen.
Jouluvalmisteluja nyt puuhailen ja odottelen tulevia pikkujouluja. sen verran siihenkin tämän sotkun varjo kuitenkin lankeaa, että toivon saavani juhlia ilman exän exiä ja nyksiä tai muita kuviossa selkään puukottaneita henkilöitä. Joulu on kuitenkin meidän oman pienen uusioperheen aikaa sitä rauhaa en anna minkään rikkoa.
Huomista 100v Suomea juhlimme tällä uudella perheellä ja suunnitelmat onkin valmiina. Toisaalta kai minun pitäisi olla tyytyväinen ettei tarvitse tapella exän kanssa näistä mistään juhlapyhistä kun lapset automaattisesti ovat minun luonani aina kunnes lentävät pesästä hänellä on muita kiireitä niin ei edes kysele lasten perään. Eli jotain hyvääkin jos nyt pitää oikein kaivamalla kaivaa 🙂
Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! Kyllä me Suomen naiset ollaan vieläkin juhlamme ansaittu niin kuin nekin naiset jotka aikoinaan kotirintamalla piti rattaat pyörimässä miesten ollessa tekemässä meille tätä itsenäistä Suomea.
Hei taas! Mieheni sai työn puolesta ansiomerkin ja olen kyllä todella kitkeränä siitä ollut. Mies joka on pettänyt ja jättänyt ja pahoinpidellyt omaa lastaan useasti tämän vuoden aikana ei kyllä ansaitsisi mitään merkkejä. Mutta niin se vaan nyt meni.
Meillä on tilanne aivan sama kuin viimeiset 4,5 kk. Elatussopimus ja ositus on tekemättä. Viime viikolla aloin hermostumaan ja kiristin miestä viemän asioita omalta osaltaan eteenpäin. Uhkasin pesänjakajalla ja että haen elarit oikeuden kautta, jos ei järkevää ehdotusta tule. Ensi viikolla on menossa setvimään asioita lastenvalvojalle, joten katsotaan kuinka käy. On raskasta olla löysässä hirressä. Joku syyhän tähän on, miksi hidastelee tässä asiassa mutta kysyttäessä ei suostu kertomaan syytä. Salailee asioita kaikilta, joten sukulaiset vaan ihmettelee ja kyselee multa 😮
Henkisesti olotila vaihtelee. En enää itse miestä kaipaa kotiin ja olemme saaneet jonkunlaisen yh-rutiinin toimimaan. Lapset pärjää jotenkuten, ikävöivät ja nyt esikoinen on ruvennut käyttäytymään törkeästi kotona mua kohtaan. Että siinäpä uusi haaste.
Mutta tapaamisista on jatkuvaa vääntöä ja ennen-ei-mihinkään-osallistunut mies kahlaa läpi nyt jokaisen lasten joulujuhlan ja kekkerin. Samoin isän uuden heilan luona on nyt niin läsnäoleva isä, etten tajua. Tänään juuri kuulin, että isä oli lasten kanssa leiponut pipareita. KERTAAKAAN lasten elämän aikana ei ole siihen hommaan suostunut. Tottahan siinä nousee kitkeriä tunteita, että miksei meidän suhteen aikana voinut osallistua koskaan mihinkään? Kun se osallistumattomuus väsytti minut lopullisesti ja aiheutti paljon riitoja jotka osaltaan vaikuttivat varmasti eroonkin.
Joulu lähestyy ja siihen liittyvä vääntö joulunajan tapaamisista. Itse pelkään jäädä pyhiksi yksin, olen välillä todella mieli maassa, siis jopa itsetuhoisia ajatuksia. Ex haluaisi tietenkin lapset mahdollisimman paljon uuden rouvan kotiin leikkimään uusioperhettä. Saa nähdä mihin lopputulokseen päästään.
Vaikka olen päässyt siitä yli, etten haikaile miestä enää takaisin, niin ne pettämiseen ja jättämiseen liittyvät katkerat tunteet edelleen myrkyttävät mieltä aika paljon. Meidän tapaamissopimus mahdollistaa myös sen, että mies ramppaa täällä monta kertaa viikossa ja huomaan sen selkeästi pahentavan omaa olotilaani. Heti kun on pidempi pätkä etten näe häntä, voin paljon paremmin. Ja koska hänelläkin tietenkin avaimet tänne, ramppaa hän täällä niillä ja on käynyt myös salaa täällä kun ketään ei ole paikalla.
Joskus tuntuu, että tekee tätä kiusallaan. Pitkittää lopullista eroa jotta saa rampata täällä. Kiusata minua, laittaa vihjailevia ja haukkuvia viestejä. Voiko se syyllisyys kuitenkin siellä kaiken alla vielä vähän vaikuttaa? Minulle kyllä vakuuttaa että kaikki on vallan mainiosti.
Kunhan selvitään joulusta, niin päästään taas askel eteenpäin. Nyt ensimmäistä kertaa lasten ollessa isällään viikonlopun, osasin ottaa vähän rennommin. Pelkästään tähän meni 4 kk.
Tosi monet tutut sanovat, että mies vielä katuu ja ruinaa takaisin. Täytyy sanoa että miehellä on uuden heilan kanssa suunniteltu jo vuosiksi elämää eteenpäin, joten enpä tiedä mahtaako enää vanha suola edes ruveta janottamaan.
Kolmenmamma kirjoitti 10.12.2017 23:59
Hei taas! Mieheni sai työn puolesta ansiomerkin ja olen kyllä todella kitkeränä siitä ollut. Mies joka on pettänyt ja jättänyt ja pahoinpidellyt omaa lastaan useasti tämän vuoden aikana ei kyllä ansaitsisi mitään merkkejä. Mutta niin se vaan nyt meni.
Meillä on tilanne aivan sama kuin viimeiset 4,5 kk. Elatussopimus ja ositus on tekemättä. Viime viikolla aloin hermostumaan ja kiristin miestä viemän asioita omalta osaltaan eteenpäin. Uhkasin pesänjakajalla ja että haen elarit oikeuden kautta, jos ei järkevää ehdotusta tule. Ensi viikolla on menossa setvimään asioita lastenvalvojalle, joten katsotaan kuinka käy. On raskasta olla löysässä hirressä. Joku syyhän tähän on, miksi hidastelee tässä asiassa mutta kysyttäessä ei suostu kertomaan syytä. Salailee asioita kaikilta, joten sukulaiset vaan ihmettelee ja kyselee multa 😮
Henkisesti olotila vaihtelee. En enää itse miestä kaipaa kotiin ja olemme saaneet jonkunlaisen yh-rutiinin toimimaan. Lapset pärjää jotenkuten, ikävöivät ja nyt esikoinen on ruvennut käyttäytymään törkeästi kotona mua kohtaan. Että siinäpä uusi haaste.
Mutta tapaamisista on jatkuvaa vääntöä ja ennen-ei-mihinkään-osallistunut mies kahlaa läpi nyt jokaisen lasten joulujuhlan ja kekkerin. Samoin isän uuden heilan luona on nyt niin läsnäoleva isä, etten tajua. Tänään juuri kuulin, että isä oli lasten kanssa leiponut pipareita. KERTAAKAAN lasten elämän aikana ei ole siihen hommaan suostunut. Tottahan siinä nousee kitkeriä tunteita, että miksei meidän suhteen aikana voinut osallistua koskaan mihinkään? Kun se osallistumattomuus väsytti minut lopullisesti ja aiheutti paljon riitoja jotka osaltaan vaikuttivat varmasti eroonkin.
Joulu lähestyy ja siihen liittyvä vääntö joulunajan tapaamisista. Itse pelkään jäädä pyhiksi yksin, olen välillä todella mieli maassa, siis jopa itsetuhoisia ajatuksia. Ex haluaisi tietenkin lapset mahdollisimman paljon uuden rouvan kotiin leikkimään uusioperhettä. Saa nähdä mihin lopputulokseen päästään.
Vaikka olen päässyt siitä yli, etten haikaile miestä enää takaisin, niin ne pettämiseen ja jättämiseen liittyvät katkerat tunteet edelleen myrkyttävät mieltä aika paljon. Meidän tapaamissopimus mahdollistaa myös sen, että mies ramppaa täällä monta kertaa viikossa ja huomaan sen selkeästi pahentavan omaa olotilaani. Heti kun on pidempi pätkä etten näe häntä, voin paljon paremmin. Ja koska hänelläkin tietenkin avaimet tänne, ramppaa hän täällä niillä ja on käynyt myös salaa täällä kun ketään ei ole paikalla.
Joskus tuntuu, että tekee tätä kiusallaan. Pitkittää lopullista eroa jotta saa rampata täällä. Kiusata minua, laittaa vihjailevia ja haukkuvia viestejä. Voiko se syyllisyys kuitenkin siellä kaiken alla vielä vähän vaikuttaa? Minulle kyllä vakuuttaa että kaikki on vallan mainiosti.
Kunhan selvitään joulusta, niin päästään taas askel eteenpäin. Nyt ensimmäistä kertaa lasten ollessa isällään viikonlopun, osasin ottaa vähän rennommin. Pelkästään tähän meni 4 kk.
Tosi monet tutut sanovat, että mies vielä katuu ja ruinaa takaisin. Täytyy sanoa että miehellä on uuden heilan kanssa suunniteltu jo vuosiksi elämää eteenpäin, joten enpä tiedä mahtaako enää vanha suola edes ruveta janottamaan.
Hei Kolmenmamma,
Tuli tuosta ansiomerkistä mieleen kun itse epäilin oman exäni työuupuneeksi. Silloinhan käsittääkseni tulee usein masennusoireet ja ihminen saattaa tehdä aivan järjettömiä siirtojakin jos ei itse käsitä olevansa työssä uupunut. Ja silloin jos ihminen ei tunnista asiaa voi hän kuulemma alkaa karsia muualta "kuormitusta" pois eli esim. perheestä joka on täysin syytön.
En voi edes kuvitella millaisten paineiden alla joudut elämään jos miehellä on vapaa pääsy kotiisi ja kaikki muukin edelleen auki. Minä kun ahdistuin jo pelkistä viesteistäkin valtavasti. Kun asuttiin vielä vanhassa kodissa hänhän oli myös päättänyt, että voi marssia koska vaan sisälle koska oli jo sovittu, että lunastaa talon. Kyllä siinä sitten sai kokea kaikkea nimittelyä ja muuta kauheutta, mutta toki myös huvittavia hetkiä kun hän päätti tulla kaatosateella leikkaamaan lähes polvenkorkuista nurmikkoa. Voit vaan kuvitella miltä lopputulos näytti, lehmien laidunkin on siistimpi.
Varmaan se syyllisyys on siellä taustalla ja luulen, että näille tyypeille on helpompi vaan työntää pää pensaaseen ja leikkiä ettei mitään pahaa ole tapahtunut. Voi olla kuitenkin ettei kokonaan kenenkään ole mahdollista päästä näitä asioita karkuun ja kun ne sitten joskus iskee niin voi isku ollakin kovempi kuin meistä kukaan osaa kuvitellakaan. Tuskin se turvapaikka siellä uuden hameenhelman alla kuitenkaan ihan lopullista suojaa antaa niille elämän tosiasioille mitä tässä jokainen on joutunut menettämään.
Meillä on taas menty ihan vastakkaiseen suuntaan, näiden vähäisten lapsen kanssa olemistenkaan aikana ei tiedä kuinka usein lapsi tulee ruokkia ja millä tyylillä eli pikaruoka on sitten ratkaisu. Mihin lie teini maailmaan on tuo oma exä kadonnut kun alkeellisemmatkaan lapsen elämään kuuluvat asiat ei tunnu onnistuvan ilman erillistä kyselyä minulta.
Tänään kävin viimeistä kertaa toistaiseksi ammattilaisen juttusilla. Sovittiin, että varaan uuden ajan jos tulee vielä tarvetta myöhemmin. Kysyin miksi tämä on ollut niin vaikea prosessi kun kuitenkin näitä eronneita tuntuu nyt olevan lähes kaikki tututkin. Kuulemma, emme ole voineet minun tapaustani alun pitäenkään käsitellä ihan ns.normaali erona vaan sitä on käsitelty traumaattisena shokin aiheuttaneena tapahtumana, koska minulla ei ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioiden kulkuun ja tilanne tuli aivan puun takaa kun edellisellä viikolla vielä suunniteltiin täyttä päätä yhteistä talon korjaus hanketta ja muutamaa viikkoa aiemmin kesälomareissua. Lisäksi jäin vielä aivan yksin lasten kanssa kaiken keskelle kun toinen vain häipyi paikalta. Eli olen kokenut jotain joka on verrattavissa läheisen kuolemaan tai auto onnettomuuteen tms. Myös minulla oli jopa itsetuhoisia ajatuksia yllättävän useinkin matkan varrella. Niitä vaan oli vaikea sanoa ääneen. Päätin kuitenkin, että jonkun tämänkin sirkuksen tirehtöörinä on toimittava ja kun vaihtoehtoja ei ollut se oli sitten minun roolini.
Nyt kun ajattelen olen todella ihmeissäni miten olen selvinnyt näinkin hyvin tämän matkan tähän asti. Ja onnellinen sekä kiitollinen siitä mitä minulle jäi ja kaikesta uudesta hyvästä mitä olen saanut. Toki suren edelleen valtavasti sitä mitä kaikkea menetin ja mitä lapset ovat joutuneet kokemaan. Mutta elämä voittaa sen on pakko niin minä olen päättänyt.
Näitä katumus ja takaisin anelu epäilyjä on minullekin heitetty. Mutta olen ne jättänyt ihan omaan arvoonsa. Nyt on kuitenkin ollut aika ensisijaisesti ajatella mitä minä ja lapset halutaan tämä pettäjä jättäjä saa haluta minun puolesta ihan mitä vaan. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta ainakin nyt koen ettei meillä koskaan ole mitään mahdollisuutta uuteen yhteiseen elämään. minä menen jo niin vahvasti kohti uutta elämääni uuden ihmisen kanssa ettei oikeastaan tarvitse edes miettiä tuollaisia. Tuskin sitä hajotettua luottamusta saisi kuitenkaan paikattua ehjäksi niin, että voisi anteeksi kokonaan antaa. Aikaakin on jo kulunut ehkä liikaa. Me ei vaan enää olla me ja toivon todella, että joululahjatkin ostetaan jollekin toiselle.
Hyvää Joulun odotusta kuitenkin, jokainen jaksettu päivä on päivä kohti uutta parempaa elämää sinullekin vaikka tie onkin kovin kuoppainen.
Kiitos kun vastasit.
Meillä tilanne on alkanut nyt kriisiytyä Joulun lähestyessä. Lapset ovat alkaneet reagoimaan ISOSTI. Keskimmäinen kakkaa housuunsa ja saa ihan hirveitä kohtauksia, vanhin haastaa riitaa, nuorin kyselee koko ajan milloin isi tulee hakemaan hänet uuden naisen kotiin. Olen aivan poikki. Miehen kanssa asioista keskustelu johtaa lähinnä siihen, että mä olen syypää lasten kiukutteluihin kun ne eivät hänelle kiukuttele... tarvitsisin paljon enemmän apua tähän tilanteeseen kuin oma kuntani pystyy nyt tarjoamaan.
Olen alkanut tajuamaan, että koko 8 vuoden aikana, mitä meillä on ollut lapsia, olen pitänyt ohjaksia käsissäni. Neuvonut, ohjannut miestä vanhemmuudessa. Nyt kun eron myötä en ole enää hänestä vastuussa, tilanne on kääntynyt ihan katastrofiksi.
Ex siis haluaa tavata lapsia ja jos naista ei olisi, meilläkin tapaamiset olisi just tommosia eli lapset heitteillä. Luojan lykky siis, että se nainen siellä on. Kuinka kauan, se jää kysymysmerkiksi. Minulle vihjaillaan koko ajan, että yritän estää tapaamisia.
Totuus kuitenkin on se, että olen pääasiassa suostunut kaikkiin hänen ehdotuksiinsa. Lapset reagoivat lähinnä siihen, että ne järjestetään missä tahansa milloin tahansa. Mitään ennakoitavuutta ei ole ja koska arkitapaamisiakin on kaksi iltaa viikossa, meidän perheen omat rutiinit eivät pysy kasassa. Tämä on vain mun näkökulma, tottakai lapset ovat iloisia kun näkevät isäänsä tiheästi.
Lapset pitävät uudesta naisesta jokainen omalla tavallaan. Eihän heille ole edes annettu vaihtoehtoa. Mutta onhan se selvä, että tämä on myös lapsille ihan älyttömän ristiriitainen tilanne ja reppanat eivät vieläkään oikein saa puhuttua asiasta. Kaipaan paljon apua ihan siihenkin, miten käsitellä asiaa heidän kanssa. Uusi nainen pysyy piilossa, mutta lapset ovat kertoneet mm. kuinka isä pussailee sen kanssa. Lasten edessä. Isä joka ei ole vuosiin omaehtoisesti näyttänyt minulle mitään tunteita.
En kyllä usko, että mieheni on työuupunut. Hän on kyllä vastuullisessa asemassa, mutta on sen sorttinen ihminen, ettei ota työstä stressiä, että se on vain tehtävä. Sen sijaan minusta on alkanut tuntua, että mies on ruvennut potemaan syyllisyyttä. Pitkäänhän se kestikin kun kielsi tehneensä mitään väärää (ja kieltää edelleen). Oli senverran asiattoman viestin lakimiehelle nyt laittanut, että ei ihan tervejärkisen touhuja.
Olen ollut kyllä ihan todella ahdistunut ajoittain. Pahimmillaan mielessä käy jopa itsetuhoisia ajatuksia, onneksi vain harvoin. Silloin otan kyllä rauhoittavaa, että saan oman mieleni rauhoittumaan. Samaan aikaan pitää huolehtia lapsista ja yrittää pelastaa se, mitä isä rikkoo. Samaan aikaan viedä eroa eteenpäin, pitää omia puoliaan ja yrittää pyörittää arkea. Rankan avioliiton jälkeen rankka ero on vähän liikaa.4
Onneksi on näitä parempiakin hetkiä. Otin kuntosalikortin itselleni ja aion ruveta käymään salilla säännöllisesti.
Hyvää Joulunalusaikaa Kolmenmamma,
Ajattelin taas laitella näitä ajatuksia kun nyt tosiaan lähestyy tämä ensimmäinen joulu ilman puolisoa. Jännä kun tajuaa, että vasta vuosi sitten me vietettiin perheenä ihan tavallisesti joulua ja kuvioissa ei ollut vielä mitään tyttöystäviä tai niin minulle ainakin on vannottu kivenkovaan eikä mitään ero suunnitelmiakaan ja vain hetki tästä eteenpäin meidän koko maailma romahti. Mitään eroon viittaavaa siis ei ollut vielä ilmassa ainut poikkeavuus oli miehen todella kova väsymys. Nukkui aattonakin kahdet päiväunet vaikka aamulla oli herännyt vasta suht myöhään ja illalla mennyt ajoissa nukkumaan. Masennusta vai mitä lie enpä tiedä enkä enää jaksa edes pohtia. Vuosi sitten minä olin ihan tavallisesti jonkun vaimo ja perheenäiti. Nyt minä olen eronnut yksinhuoltaja enpä tätä olisi osannut ennustaa.
Tämä ex pystyy kyllä vaan kerta toisensa jälkeen yllättämään minut ajattelemattomuudellaan. Lasten lahjat ja kortin heille oli allekirjoittanut etunimellään eikä suinkaan isä,iskä tms. millä lapset on tottuneet häntä kutsumaan. Miten musta sellaisen ihmisen mieli mahtaakaan olla joka ei reagoi mitenkään lastensa etääntymiseen ja menettämiseen vaan päinvastoin suorastaan ruokkii statustaan jonain satunnaisena sukulais miehenä 😐 No näillä mennään kun muutakaan ei voi.
Nykyinen nainen ei aikaa vietä isän ja lapsen kanssa käytännössä ollenkaan. Lapsi on tavannut tämän henkilön vain muutamia kertoja koko vuoden aikana ja hänen lapsensa vain kerran. Ihan kauhistuttaa jos nämä ihmiset sitten päättääkin tosiaan muuttaa yhteen tms. niin tuleeko se sitten minun lapseni silmille kuin märkä rätti, että pitääkin mennä johonkin ihan uuteen paikkaan ihan vieraiden ihmisten luokse aikaa muka viettämään. Pelottaa katkeaako isän ja toisenkin lapsen välit sitten kokonaan. Todella outoa käytöstä tältä naiselta ettei ole miesystävänsä ja tämän lapsen seurassa vaan viettää mielummin aikansa yksin kun oma lapsi on poissa. Minun lapseni ei kuitenkaan ole mikään pieni toisin kuin hänen. Ei myöskään mitenkään hankala tapaus vaan päinvastoin hyvinkin fiksu ja hyväkäytöksinen.
Meidän oma pieni uusio perhe nyt kuitenkin valmistautuu täydellä tohinalla joulunviettoon ja koitamme parhaan mukaan jättää kaiken tämän taka-alalle. Lapsille tämä on kovaa kun nyt ei tosiaan ole isä edes ehdottanut heitä jouluna tapaavansa minua se ei enää yllätä eihän hän ole ehtinyt kesä tai syyslomalla, isänpäivänä tai itsenäisyyspäivänäkään tai oikeastaan minään ylimääräisenä vapaa tai juhlapäivänä jota vuoteen mahtuu viettää aikaa lasten kanssa kai hänellä on jotakin tärkeämpää sitten.
Joululta odotan eniten rauhaa ja levollista yhdessä oloa. Tällä hetkellä näyttää, että sitä meille onneksi on luvassakin. Toivon, että kaikki muutkin elämän kolhimat saisivat edes jouluna rauhan hetkeksi ehkä ensivuosi tuo meille kaikille jotain uutta ja hyvääkin kun päästäisiin uusin jouluna kerätyin voimin kohti uusia haasteita.
Toivon koko sydämestäni sinulle Kolmenmamma Hyvää ja Rauhallista Joulua ja paljon paljon parempaa Vuotta 2018 🙂