14 vuoden jälkeen

Itsellä hiukan samankaltainen tilanne ollut päällä tässä n.9kk. Mies vietti kerran intiimihetken yhteisen tuttavamme kanssa ja päätti tämän perusteella, että 17v liittomme on ollut ihan p... Laittoi avioeron vetämään ja meidän olisi lasten (teinien) kanssa pitänyt vaan ymmärtää kun hän ei vaan pystynyt olemaan kun oli niin ihastunut (koskaan ei saanut sanoa rakastunut). Talo olisi pitänyt myydä heti ja kaikki eläimet joita oli siis erityyppisiä n.10kpl antaa/myydä pois. Ainoa asia mitä hän hoiti oli avioero hakemus kaiken muun sain ihan itse järjestellä tai hoitamatta olisi varmaan vieläkin. Luopui biologisen lapsensa huoltajuudesta kyllä ihan helposti kun ymmärsin sitä haluta onneksi. Tapaamisoikeus kaksi viikonloppua kuussa ja ei kyllä muuta haluakkaan vaikka koitettu kannustaa pitämään lasta enemmänkin. Isompaan lapseen (ei biologinen) ei pitänyt mitään yhteyttä kun ilmaisi aika suoraan ettei ole kovin innoissaan tämän kaltaisesta toiminnasta. Painostuksen alla sitten tässä välillä hetken taas pyyteli syömään ym. mutta kun toinen ei juuri sillä hetkellä halunnut ihan järkevistä koulunkäynti syistä on taas yhteydenpito loppunut kokonaan. Vaikka itse jouduin menemään alkuun ihan lääkkeiden voimalla sain kuitenkin kerättyä senverran pakkaa kasaan, että löin seis kaikki pikaratkaisu haaveet talon myymisille kunnes lasten lukukausi oli loppu. Tuo ensimmäinen suhde sitten kariutui hyvin pian miehen pois muuton jälkeen naisen alotteesta kun ei ilmeisesti kestänyt saamaansa negatiivista julkisuutta toki hänelle olisi kelvannut palata myöhemmin suhteeseen kun kuvitteli pahimman myrskyn olevan ohi harmi hänen kannaltaan vaan, että tämä uljas prinssi oli jo löytänyt uuden ihastuksen muutamia päiviä heidän eronsa jälkeen. Meillä tilanne on muuttunut valitettavasti vaan kokoajan huonommaksi vaikka olen koittanut hankkia ulkopuolista apua ihan maksimaalisen määrän. Ex puhuu ammattilaisille yhtä ja toimii sitten ihan toisin. Hänellä on nyt tämä uusi elämä joka sisältää uuden naisen ja alle kouluikäisen lapsen ja tuntuu kuin kaikki entinen olisi pyyhitty muistikortilta täysin pois. Ei häntä ole missään vaiheessa edes surettanut lastenkaan itkiessä niinpaljoa että olisi kyyneltäkään vuodattanut moisen pikku asian kuin perheen hajoaminen vuoksi. Tässä on keritty näkemään matkanvarrella vaikka mitä sekoilua mm.ilmoitus parisuhteesta nro.2 hoidettiin sosiaalisen median välityksellä tämän ei ilmeisesti kovinkaan älykkään naikkosen toimesta. Ovat myös jakaneet sellaisia humala päivityksiä että koko lähipiiri on ollut ihan kauhuissaan. Exällä ei siis aiemmin alkoholin kanssa mitään ongelmia nyt ilmeisesti on yhdistettynä jatkuvaan lääkitykseen jonka kanssa pitäisi olla nolla toleranssi alkoon. Sen voin antaa vinkiksi tässä vaiheessa, että kirjaa kaikki sovitut asiat paperille koskien ihan mitä tahansa meillä se on ollut suuri pelastus koska ei tietenkään luonnollisesti muista yhtään mitä on sovittu mistäkin mutta kun on nimensä alle pistänyt ei mahda mitään. Joku ystävistäni sanoi siinä alkumetreillä, että muista teidänkin oikeudet lasten kanssa vaatia toimintatapoja ym. se oli hyvä vinkki koska muuten olisin varmaan antanut ohjailla itseäni ihan mitenpäin vaan. Nyt viimeisin kontakti sisälsi häneltä viestin jossa pahoitteli mikäli jos silloin alkuvaiheessa aiheutti meille murhetta. En edes viitsinyt vastata, että voi kun se olisikin rajottunut siihen alkuvaiheeseen vaan. Olen kuitenkin päättänyt ettei tämä minua nujerra ja lannista. Olen saanut elämään jo paljon uutta ja hyvääkin kun olen vain rohkeasti uskaltanut toki tämäkään ei tietty exälle sovi vaan olen saanut sitten kuunnella huoritteluja ym. Talous asioissa kun ymmärsin onneksi pitää puoleni niin se helpottaa nyt paljon toivon, että sinunkin voimasi riittävät siihen. Mietin toki vieläkin onko exäni sairastunut jotenkin mutta koska ei auttaa voi kun ei apua ota vastaan koitan nujertaa nekin tuntemukset täysin taka alalle. Elän nyt tätä elämää itselleni ja lapsilleni ja koitan rakentaa uutta hyvää vaikka rauniot vielä vähän savuaakin. Uskon ja toivon, että sinäkin jaksat kamppailla taistelusi läpi ja ne siivet vielä kantaa pitkälle. Ota ohjat omiin käsiisi äläkä anna lähtijän määrätä tahtia sinulla ei ole enää mitään velvollisuuksia häntä kohtaan hän on tiensä valinnut. Tiedän miten vaikeaa on laskea irti menneestä kun haavat on vielä ihan auki minäkin yritin useamman kuukauden sovitella ja toivoin toisen huomaavan mitä kaikkea hän menettää. Jossain vaiheessa vaan on pakko luovuttaa ja katsoa peiliin sieltä se oman elämän avainhenkilö löytyy. Nämä on niin epäreiluja juttuja kun jäävälle osapuolelle ei anneta mitään mahdollisuutta vaan mennä porskutetaan tukka putkella eteenpäin siinä saa heittää roskiin kaikki erorauha ym.haaveet kun ne ei vaan toista osapuolta kiinnosta. Hienoa, että saat ulkopuolista apua ammattilaisilta ja omat ystävät ovat tässä tilanteessa kultaakin kalliimpia. Tästä tuli nyt tällainen pitkä vuodatus ja sekavakin vielä mutta toivon, että saat edes joitakin vinkkejä itsellesi tuohon kammottavaan tilanteeseen. En edes viitsi kirjoittaa mitään yleispäteviä tunnelin päässä on valoa juttuja koska tiedän eytei varmasti siltä nyt tunnu. Koita pitää voimavarojesi mukaan itsestäsi ja lapsistasi mahdollisimman hyvä huoli se on parasta mitä voit nyt tehdä

🙂🌻

Hei,

jaksamista pyöritykseen! Tilanne on hermoille käyvä, kirjoituksistasi päätellen selviät hienosti. Kun toinen osoittaa muuttaneensa mieltään yhteisestä elämästä, täytyy voiman löytyä omasta itsestä.

Pystytkö neuvottelemaan eri vaihtoehtoja, jos tuntuu pahalta laskea lapset naisen luo? Esim että menisivät ensin vain päiväksi, jotta tutustumiseen tulee mukava pehmeä lasku ja kissaankin siedätytään pikkuhiljaa ja jatkossa "voitte katsoa" pidempiä aikoja. Tai tulisivat ainakin yöksi luoksesi näin alkuun. Koita perustella kaikkea mitä ehdotat miehen ja uuden naisen edulla, omat pyyntösi tai lastenkaan hyvinvointiin vetoaminen eivät taida nyt toimia.

Romahtaminen on sallittua ja välttämätöntäkin, mutta kannattaa yrittää pitää se mieheltäsi salassa. Fisherin kirjassa kuvattiin tilannetta jossa toinen haluaa lähteä huoneesta ja toinen haluaa hänen jäävän. Lähtijä on selin huoneeseen ja yrittää kaikin keinoin vain päästä ulos. Tässä vaiheessa jäämistä haluavan kaikki tekeminen vain pahentaa tilannetta. Oletkin vähentänyt yhteydenpitoa, se on varmasti hyvä. Itse olen pohtinut että jos itse olisin tuossa huone-esimerkissä se lähtijä, mikä saisi minut palaamaan? Olen tullut siihen tulokseen, että ainoastaan (?) se, että JÄÄVÄ kääntäiskin minulle selkänsä ja rupeaisi puuhaamaan jotain omaa, itselleen mielenkiintoista ja mahdollisesti hyväntuulistakin juttua. Ei mikään helppo juttu jäävälle ja jätetylle toteuttaa, mutta tuntuu olevan peruspsykologiaa ja toimivan monessakin tapauksessa viimeistään siinä vaiheessa, kun jätetty pääsee taas jaloilleen. Parisuhdetta tuokaan ei välttämättä pelasta, mutta voi auttaa myös käytännön asioiden järjestämisen kanssa.

Jos lapset ovat isänsä kanssa, koita hyödyntää se aika joko leväten tai sitten hoitaen sellaisia käytännön juttuja, jotka seisovat ja mahdollisesti häiritsevät. Itselleni on tärkeää, että ruoka-/siivoushommat pyörivät ja pihahommia ym saa tehtyä, mutta niitä kertyy arjessa väkisinkin, etenkin kun on tärkeää viettää aikaa lasten kanssa. Siinä on sotkut ym toissijaisia, mutta voi tuoda helpotusta jos niitä saa joskus hoidettua. Jos jaksat, ulkoile, ja saatat saada myös ajatuksiin selkeyttä. Mieti myös, miksi on tärkeää saada haluamasi asiat esim talon suhteen hoidettua, ja onko siitä todellista haittaa jos niiden hoito jonkin aikaa lykkääntyykin. Kun haluat niiden hoituvan eikä asia etene, sen pohtiminen vie paljon energiaasi ja tuo pahaa mieltä. Jos pystyt toteamaan jonkin jutun voivan odottaa tai voit pilkkoa kokonaisuutta pienempiin osiin joita on helpompi ratkoa, energiaasi vapautuu muuhun käyttöön.

Nämä ovat omia pohdintojani eivätkä välttämättä sovi sinulle ihmisenä tai tilanteeseenne, eli älä usko kaikkea jos siltä tuntuu! Lapsia huomioit aivan mahtavasti - jos heitä arveluttaa aika isän kanssa, pystytkö suhtautumaan asiaan jopa mahdollisimman innostuneesti (siellä on kiva kissakin!), jotta heillä on emotionaalista tukea ikävän iskiessä uudessa ympäristössä? Vaatii kyllä sinulta paljon, mutta lapsia auttaisi varmasti.

Älä pelkää - Sinä selviät kyllä.

Kiitos teille!

Meillä on nyt se tilanne, että lastenvalvoja on viikon päästä ja olen sanonut miehelle suoraan että en allekirjoita tapaamissopimusta, ellei hänellä ole osoittaa kunnollista paikkaa missä tavata lapsia. Siis osoitetta semmoiseen paikkaan missä lasten on turvallista olla. Sen takia tässä varmaan tuli kamala kiire viedä niitä lapsia kokeilemaan sinne kissataloon, että vois perustella ettei oireita tule. Ja siis lasten oli tarkoitus olla _koko_ viikonloppu siellä, tosin ex kyllä laimensi asiaa että vie lapset sieltä heti pois jos oireita on.

Mutta mun luotto häneen on nolla tässä tilanteessa joten varasin lapsille allergialääkärin tänään. Pojalla on jatkuva atopia ja iho rikki, nenä tukossa melkeen vuoden ympäri, tytölle teetätän kokeet ja pyydän lausunnon/suosituksen mustaa valkoisella. Sanoin että päätetään sitten sen perusteella mitä lääkäri suosittelee, sillä perusteella se lastenvalvojallakin päätetään lopulta.

Tyrsky, voisin neuvotella asiasta jos en tietäisi että se ajatus on aivan mahdoton. Vaikka lapsia altistettaisiin sen pari tuntia kerrallaan, lopputulos on kuitenkin se, että mies haluaa heidät yöpymään sinne ja on salaa lapsia sinne vienytkin yöpymään.

Jos meidän lasten allergiat olisi lieviä, niin en hermostuisi tästä. Mutta ne eivät ole. Hepasta pojalla turpoaa silmät umpeen ja itselläni on varhaisaikuisuudessa altistuksen ja stressin vuoksi allergiasta tullut astma. Mies ei sitä ymmärrä kun hänelle allergia on vaan silmien kutiamista ja vähän nuhaa. Ja mä en ole koskaan sietänyt kissoja, muutama tuntikin kissakodissa niin saan isoja oireita. Pojalla tämä kaikki on moninkertaista muhun verrattuna. Mutta koska miehen uusi sanoo, että kaikista kissoista ei tule oireita, niin sitten häntä on meidän kaikkien uskottava!

Oon todella ahdistiunut. Eilen itkin perheneuvolassa koko käynnin ajan. Samaan aikaan mun pitää hoitaa lapset ja koti, taistella miehen sekoiluja vastaan ja viedä asioita eteenpäin.

Vaikeaa on, meidän tilanne on nyt jatkunut 3 kuukautta ja miehen mukaan suhde naiseen on kestänyt 5-6 kuukautta. Heillä on edelleen melkoinen huumavaihe menossa eivätkä ole siis päässeet edes muuttamaan vielä naisen kotiin koska naisella oma ero kesken. Mua ihan pelottaa pelkkä ajatuskin, että tämä jatkuu ja jatkuu.

Meilläkään ei mies ole yhden yhtä kyyneltä eikä empaattista sanaa sanonut lapsille. Jos lapset sanovat ikävää tai että voisiko isi tulla kotiin, kääntää puheenaiheen tai sanoo että jaa jaa. Yritin hänelle puhua vanhimman lapsen reagoimisesta tähän tilanteeseen, niin kaikki on vaan joojoo. Kertaakaan ei ole tämän kolmen kuukauden aikana kysynyt lasten hyvinvoinnista, kouluasioista, harrastuksista. Lapsista suosii keskimmäistä, koska tämä on nyt just sopivassa iässä ja aina ollut isän lempityttö.Esikoinen on poika ja todella surullinen isän hylkäämisestä. Tästä sain miehen onneksi puhumaan perheneuvolaan, mutta kuten sinullakin, mies puhuu yhtä ja tekee toista.

Vaatimuksia on kyllä sadellut meillä. Naisen kanssa oli kaikki suunniteltu vuoroviikkohoitoa myöten valmiiksi, ennenkuin mulle suvaittiin erosta kertoa. Nyt kun on miehelle selvinnyt, että niitä elatusmaksujakin pitää maksaa niin kaikenlaista uhkailua ja kiristystä kyllä säännöllisesti yrittää. Siinä lapset on onnekkaita, että isä haluaa nähdä heitä ja pienen alkuhärdellin jälkeen ollaan saatu sovittua tapaamisista ja siitä että isä ilmoittaa niistä hyvissä ajoin.

Olen myös onnekas, että sain oikeusaputoimistosta sen asianajajan hoitamaan asioitani. Vaikka hän ei nyt ole vielä mitään konkreettista tehnyt, niin pelkästään jo se, että on joku jolta kysyä miten lain mukaan asiat lopulta menevät, on jo suuri apu. Ja koska mies ei sitä ositusta eikä talousasioita saa edistettyä ollenkaan, niin jonkunhan ne pitää tehdä.

Senverran olen kyllä ollut huomaavinani, että mies ei halua oman talomme ositusta tehdä eikä myydä tätä minulle ja veikkaan että katsoo parempana sijoituksena tämän, kuin että uuden naisen kanssa ostaisi samantien talon yhteisiin nimiin. Mutta minulle tämä ei käy, eli kyllä talokin pitää saada siirrettyä mun nimiin. Siinä tahallaan hidastelee ja kieroilee koko ajan.

Tyrsky, kyllä olen itse päätynyt samaan. Ja yhden kerran jo tämmöinen reaktio tulikin. En aio jäädä kyllä todellakaan tähän soppaan yksin seisomaan ja murehtimaan vaan haluan lähteä eteenpäin´ja se on varmasti just vaikeaa miehelle kun hidastelee käytännön asioissa.

Nyt alkaa olemaan viikko lastenvalvojan käynnistä. Paikalla oli onneksi ihmisiä myös lastensuojelusta ja sain aika pitkälle ajattelemiani asioita tapaamisiin liittyen läpi. Toki vielä ei ole allekirjoitettu mitään, mutta ihan hyvältä vaikuttaa.

Lasten isän kannalta tilanne näyttää huonommalta ja ilmeisesti hänelle lankeavat elatusmaksut nyt hankaloittavat uuden yhteisen elämän aloittamista tämän naisen kanssa. Joka tapauksessa uusi perhe-elämä on aloitettu ja lapset otettu aktiivisesti siihen mukaan, eli viikonloput vietetään naisen kotona. Siihen mulla ei ole mitään sanomista, nieleskelen vaan, kun lapset kertovat isän ja naisen pussailevan ja halailevan...

Lapset kävi myös allergiakokeissa ja lääkäri soitti molemmille vanhemmille erikseen tuloksista, eli kissan kanssa on toimittava varoen ja lääkkeet oltava mukana. Mikäli oireita tulee (ja niitä jossain vaiheessa tulee), kissa on laitettava pois.

Mutta vaikeaahan tämä on. Mies syyttää nyt minua etten anna tavata lapsia tarpeeksi enkä suostu vuoroviikkohoitoon, vaikka siihen on aivan selkeät perusteet ja sossutkin ne hänelle selvittivät. Jotenkin tuntuu, että minusta yritetään tehdä pahista. Mutta oli minullakin pari valttikorttia ja tunsin lähteväni sieltä kuitenkin "voittajana". En pidä mitään yhteyttä enää mieheen, paitsi lasten tapaamisista sopimisessa.

Kolme kuukautta on mennyt ja mies ei ole päässyt uuden naisen kanssa aloittamaan yhteiselämää. Siellä naisenkin mies pistää vastaan ja vaatii osaansa ja naisen aikuiset lapset eivät hekään täysin tyytyväisiä ole. Eli tilanne on aivan sama kuin elokuussa.

Mutta kyllä tämä edelleen pahalta tuntuu. Tietysti se hylkäämisen tunne ja se, että ei ole kokenut meidän perhe-elämää tyydyttäväksi. Tai minua. Että luulee uuden naisen myötä jotenkin elämänlaadun paranevan, no ehkä vähäksi aikaa. Naisella on aikaisempaa taustaa eräässä uskonnollisessa yhteisössä ja miehen kannalta nämä perinteisemmät "nainen palvelee miestä"- roolit kieltämättä ovat paremmat mitä hektisessä lapsiperhearjessa, jossa jokainen joutuu osallistumaan täysillä. Hieman minua jännittää, ettei omat lapseni joudu niihin uskontosotkuihin mukaan.

Keskusteluyhteyttä ei ole, mies pitäytyy omassa kylmässä roolissaan ja ainoastaan jos en myönny hänen ehdotuksiin (kuten en ole viime aikoina myöntynyt) niin antaa ymmärtää että olen vaikea ja hankaloitan hänen elämäänsä. Minun ei kannata edes yrittää, mielipiteeni ei kiinnosta. On sanonut suoraan, että arvostaa naisen elämänkokemusta ja hänen mielipiteitään todella paljon. Tuntuu sekin aika pahalta, minullakin on elämänkokemusta, pitkä terapiakin ja paljon mielipiteitä. Miksi niillä ei ole mitään merkitystä?

Raskasta on myös tajuta se, että mies kykenee oikeasti ollessaan vielä naimisissa solmimaan uuden suhteen ja suunnittelemaan kaikki lastenhoitokuvioista lähtien uuden ihmisen kanssa kertomatta omalle vaimolle mitään. Että pettää minua, mutta vielä lastenkin asiat sumplii ihan ventovieraan ihmisen kanssa ja suunnittelee lapsille uutta kotia toisen kanssa.

Siinä on ollut paljon nieleskelemistä, onneksi oikeus ja kohtuus on ollut mun puolellani. Toivon todella, että joku päivä järki palaa tuon miehen päähän ja tajuaa mitä on mennyt tekemään. Että löytäisimme edes keskusteluyhteyden ja yhteisen vanhemmuuden pelisäännöt, vaikka eronneita olemme.

Hienoa kuulla, että olet saanut apua lastenvalvonnasta. Toivottavasti saat sellaisen sopimuksen kun toivot.

Itse kun olen nyt tässä prosessi ollut vähän kauemmin tuntuu, että oma oleminen alkaa olla hiukan helpompaa. Tosin nyt on tällainen uusi ongelma sitten ilmennyt, että ex ei annakaan olla rauhassa vaan viestittelee ihan mitättömistä asioista viikoittain. Olen ihan suoraan suullisesti ja kirjallisesti pyytänyt, että yhteyttä pidettäisiin vain lasta huom. toista, toiseen ei edelleenkään pidä mitään yhteyttä vain tärkeissä asioissa. Aina tuntuu ymmärtävän kun selitän, että koen oloni ahdistuneeksi ja yöunet kärsii kun ollaan missään tekemissä. Kuitenkin tuntuu, että yhteydenpito vaan kiihtyy. Nyt olisi mm. tullut vaihtamaan talvirenkaita minun autooni vaikka ei vaihtanut siihen edes keväällä kesärenkaitakaan 😮 Koitan vaan systemaattisesti estää kaikki lähestymisyritykset ja vastaan vain viesteihin jotka koskevat lasta. Minulla ei vielä ainakaan ole mitään resursseja edes minkäänlaiseen ystävyys suhteeseen ko.henkilön kanssa jos niitä koskaan tuleekaan tai edes halua moiseen.

Jotenkin tuo arvottomuuden tunne ja se ettei meidän perhe tai pitkä liitto merkinnytkään mitään toiselle on kyllä itsellekin ollut todella raastavaa tajuta. Ja on todella oksettava ajatus, että meidän perheen asioita oli puitu jonkun ulkopuolisen naikkosen kanssa niin kuin teilläkin. Meillä myös tuo kylmyys oli jotain aivan kammottavaa ja psykologi hänelle sanoikin, että pitää ymmärtää tuollaisen jäämies käytöksen kohdistuvan sitten myös lapsiin jos sellaisen panssarin itselleen ottaa.

Olen tässä vaiheessa kuitenkin huomannut, että itsellä jo kova tarve päästä eteenpäin ja haluaisi luoda niitä uusia unelmia ja muistoja uuden ihmisen kanssa eikä taistella kokoajan menneisyyden varjoja vastaan. Olen jo antanut meidän tapauksessa periksi tuon yhteisen vanhemmuuden suhteen ja eipä exällä siihen mitään suurta hinkua tunnut olevankaan. Nytkin on kyllä ilmoitellut jo maaliskuulle viikonloppuja jolloin ei voikaan olla lapsensa kanssa kun on menoa, mutta ei kertaakaan kysynyt järjestyykö mitenkään esim. jouluaattona hetkeäkään, että voisi tavata lapsia. Hänellä on nyt tämä tyttöystävä nro.2 ja hänen uusi pieni lapsensa jotka ilmeisesti riittävät täyttämään menetetyn perheen jättämän tyhjiön (vai riittääköhän sittenkään kun yrittää tunkea minun elämääni kokoajan).

Lasten puolesta olen hyvin surullinen kun ei edes syyslomalla ollut aikaa viettää hetkeäkään lasten kanssa koitan sitten itse varmaan jotenkin paikata ja hyvitellä tätä kylmyyttä omilla teoilla ja käytöksellä.

Toivon sinulle Kolmenmamma voimia ja jaksamista oikein paljon ei varmasti helppoa ole. Onneksi tuntuu, että meillä naisilla on uskomattomat voimavarat ja kyvyt kriisitilanteissa ja niillä pääsee aika pitkälle. 🙂👍

Tämä jotenkin kuvaa aika hyvin omia tämänhetkisiä fiiliksiä:
Sinun on laulettava kuin et tarvitsisi rahaa.
Sinun on rakastettava kuin sinua ei olisi
koskaan loukattu. Sinun on tanssittava
kuin kukaan ei katselisi. Sinun on tehtävä
se sydämestä, jos haluat sen toimivan. S.C

Vaikeaa on, niin tutun kuuloista!

Minullakin on jo paljon hetkiä kun katson eteenpäin ja tunnen seisovani omilla jaloilla.
Sitten joku pieni juttu, vaikka exän lähettämä kuva sieltä naisen luota lapsille tai lapsen jatkuva puhuminen uudesta naisesta (varsinkin keskimmäinen neitimme 6v on todella ihastunut tähän naiseen) saa mut romahtamaan. Onneks ne romahduksen on nykyään tosi lyhyitä, eikä enää koko yön itkuja kuten alussa.

Meillä on nyt asiat hyvin, olen saamassa tapaamisasioissa oman vaatimukseni läpi ja se johtaa todennäköisesti myös elatusmaksujen saamiseen eli talouspuoli on kohtuullisen turvattu. Ositusehdotuksen lakimies teki exälle ja siihen odotellaan vastausta, pankistakin sain sopivan lainalupauksen. Eli olen pääsemässä jaloilleni.

Meillä on myös ollut, vaikka aika harvakseltaan vielä, tuota exän viestittelyä. Välillä on kovin huolissaan ettei meille vaan murtaudut yms. ja talvirenkaat hänkin olisi tullut vaihtamaan mutta halusin opetella sen homman ihan itse.

Mies on surkea isänä, kotihommat ja kasvatusasiat ei koskaan ole kiinnostaneet. Nyt lasten ollessa isän ja uuden heilan luona olenkin sanonut heille, että vihdoin lapset on turvassa: saavat ruokaa, lepoa ja huomiota. Valitettavasti asialla on kääntöpuoli, miksi yli viisikymppinen mummo, joka on koko aikuisikänsä kuulunut erääseen lahkoon josta nyt eronnut, on kiinnostunut mun pienistä lapsista ja niin kiinnostunut että halusi ne tavata muutama päivä miehen kotoamuuttamisen jälkeen. Nainen on tavannut myös mun esikoisen tyyliin pari viikkoa sen jälkeen kun miehen, eli järjetön kiire ollut.

Olen aika skeptinen nyt siinä, että kummallakaan noista olisi pään sisällä nyt asiat ihan kunnossa ja pelkään mun pienien puolesta. Onneks nyt näyttää jotenkin siltä, että lapset siellä viihtyvät silloin kun siellä aikaa viettävät.

Mutta aika näyttää miten tässä käy. Musta on jotenkin niin hullunkurista, että mies muuttaa yhdestä täysylläpidosta toiseen kuvitellen lasten muuttavan mukanaan. Mies ei ole koskaan asunut yksin, joten mietin onko tämä joku tietty miestyyppi joka ei vaan pysty koskaan itsenäistymään? Ja mä olen semmosen kanssa ollut yhdessä 14 vuotta? Miten ihmeessä?

Mutta tosiaan alkaa tuntumaan ihan ok. Mitään en ylimääräisiä viestittele hänen kanssaan, ainoastaan tapaamisasiat. Nyt lähestyy yhteinen perheneuvolakäynti jossa olisi tarkoitus päästä sopimaan kasvatusasioista ja yhteisistä pelisäännöistä (olen todella skeptinen koska liittommekaan aikana ei nuo käynnit auttaneet), mutta katsotaan nyt meneekö se tämän tilanteen perkaamiseksi. Suurin ongelma on se, etten pysty luottamaan miehen sanaan ja sillä on iso vaikutus siihen miten suhtaudun häneen vanhempana.

Vaikeaa on, mieleeni tuli myös se, että voihan se sun miehesi olla jo katumapäällä. Jos kaksi suhdetta jo eron jälkeen niin ehkä on huomannut, että todellakaan se ruoho ei ollut vihreämpää vaan samat ongelmat tulee kaikissa suhteissa vastaan. Kannattaa varautua. Että voi kaikenlaista vielä tulla eteen.

Oliko sunkin mies asumassa jo näiden naisten kanssa? Mun ex siis todellakin kirjaimellisesti muutti meiltä uuden naisen luokse, vaikkei asu virallisesti siellä ( naisen miehen kirjat siellä edelleen) niin todella hävyttömästi hän sinne sujahti. Moni on ihmetellyt meininkiä että nainen heitti yhden ulos ja samantien toisen sisään.

Oliko sinusta miehellä jotain omaa kriisiä ennen tätä koko hässäkkää? Kriisejä perheessä? Puhumattomuuden ongelmia? Meillä oli kyllä kaikenlaista niin paljon, että moni on ihmetellyt miksen mä ole lähtenyt jo aikaisemmin. Mulle ydinperhe on tärkeä ja aina oon nähnyt sen niin, että teen sen eteen kaikkeni. Mies ei nähnyt asiaa samoin eikä edes yrittänyt.

Monisyisiä asioita nämä on.

Kolmenmamma kirjoitti 29.10.2017 0:32

Vaikeaa on, mieleeni tuli myös se, että voihan se sun miehesi olla jo katumapäällä. Jos kaksi suhdetta jo eron jälkeen niin ehkä on huomannut, että todellakaan se ruoho ei ollut vihreämpää vaan samat ongelmat tulee kaikissa suhteissa vastaan. Kannattaa varautua. Että voi kaikenlaista vielä tulla eteen.

Oliko sunkin mies asumassa jo näiden naisten kanssa? Mun ex siis todellakin kirjaimellisesti muutti meiltä uuden naisen luokse, vaikkei asu virallisesti siellä ( naisen miehen kirjat siellä edelleen) niin todella hävyttömästi hän sinne sujahti. Moni on ihmetellyt meininkiä että nainen heitti yhden ulos ja samantien toisen sisään.

Oliko sinusta miehellä jotain omaa kriisiä ennen tätä koko hässäkkää? Kriisejä perheessä? Puhumattomuuden ongelmia? Meillä oli kyllä kaikenlaista niin paljon, että moni on ihmetellyt miksen mä ole lähtenyt jo aikaisemmin. Mulle ydinperhe on tärkeä ja aina oon nähnyt sen niin, että teen sen eteen kaikkeni. Mies ei nähnyt asiaa samoin eikä edes yrittänyt.

Monisyisiä asioita nämä on.

Kiva kuulla Kolmenmamma, että asiat ovat alkaneet rullaamaan.

Joo olenkin koittanut henkisesti varautua ihan mihin tahansa hulluihin käänteisiin ja ajatella myös, että tulee sitten mitä tulee niin selkäranka kestää jo toivottavasti. Taas tosin sain kuulla miten tämän naisen kanssa oli kännipäissään pyöritty tapahtumassa missä oli paljon lapsia ja nuoriakin paikalla kyllähän se vähän hirvittää milloin joku alkaa lapsille kuittailemaan sitten isän käytöksen johdosta.

Minun exäni ei virallisesti asu tämän tyttöystävä 2 luona, mutta olen kauttarantain kuullut kyllä ettei meidän vanhassa talossa aikaa enää oikeastaan vietä kuin silloin kun lapsi on hänen luonaan. Tuokin on toki kovin hämmentävää kun uudenkarhea iso omakotitalo seisoo tyhjillään ja porukka hengailee ahtaassa kerrostalo asunnossa
😮 . Halusi kuitenkin talon minulta lunastaa tokikin sillä seurauksella, että nyt sitten olen saanut kuulla miten on humalassa kertoillut ihmisille kuinka maksoi ylihintaa ym ym.

Joo kun näin jälkeenpäin katselee asioita niin ongelmia oli kyllä ja tuo sama tunne itsellä, että miten ihmeessä olen kestänyt kaiken jo aiemmin. Itsekin vaan pidin sitä perhettä niin tärkeänä instanssina etten voinut kuvitellakaan lähteväni vaikeinakaan aikoina. Mies ei todella rikkaakaan pistänyt ristiin itse tilannetta parantaakseen.

Kävin tänään keskustelemassa tilanteesta ammattilaisen kanssa. Hän kysyi minulta haluaisinko anteeksipyynnön siihen kyllä pystyin heti suoraan vastaamaan, että en todellakaan koska sillä ei ole enää mitään merkitystä. Nyt sain kuitenkin neuvoksi, että pitää vain saada oma pakka pysymään kasassa vaikka toinen kuinka ahdistelisi kun sille ei mitään voi kun ei täytä vaanimisen tms. tunnusmerkkejä kun viestit eivät ole uhkaavia. Päivä ja viikko kerrallaan sitten vaan eteenpäin ja toivottavasti minäkin saan vielä joskus rauhan 😳

Voi sinua, ihan rupeaa pelottamaan mitä kaikkea mulla on viellä edessä.

Mä sain just tiedon lakimieheltä, että mies oli vastannut ositusehdotukseen. Ei kyllä piiruakaan tule vastaan eli repii kyllä jokaisen roposen minkä irti saa.

Juttelin myös eilen miehen edellisen exän kanssa, siis sen naisen jonka mies petti ja jätti minun vuokseni 14 vuotta sitten. Oli kyllä aika lohduttavaa kuulla hänenkin suustaan aivan ne samat ajatukset mitä olen itse pyörittänyt. Sulkeutunut, kommunikointikyvytön, salaileva, juonikas.... voi apua ja toisaalta kuitenkin oli tosi hyvä fiilis, että oikeasti en ole kuvitellut näitä piirteitä. Että joku muukin on kokenut tämän saman.

Toisaalta tilanne oli silloinkin se, että mies ei kertonut minulle rehellisesti tilanteestaan exän kanssa joten tuskinpa uusikaan heila tietää ihan kaikkea meidän tilanteesta.

Teillä on ollut todella melkoista säätöä? Onko nämä sinun exäsi tyttöystävät nuorempia?
Selittyykö kännisähläys sillä?

Mä kaipaan anteeksipyyntöä. Se on tosi loukkaavaa ja raskasta, että mies ei myönnä tehneensä mitään väärin, vaikka todennäköisesti on yli vuoden jo netissä seikkaillut naisia etsien. Olen itse niin paljon tehnyt, kuten varmasti säkin, suhteen ja perheen eteen ilman minkäänlaista kiitosta tai hyväksyntää.

Miten loukkaavaa on myös se, että ottaa tuosta vaan uuden naisen ja rupeaa leikkimään perhettä hänen kanssaan mun lapsillani. Onneksi nainen tuntuu edes kohtalaisen järkevältä tapaukselta ja katsoo lapsien perään.

Kolmenmamma kirjoitti 31.10.2017 14:38

Voi sinua, ihan rupeaa pelottamaan mitä kaikkea mulla on viellä edessä.

Mä sain just tiedon lakimieheltä, että mies oli vastannut ositusehdotukseen. Ei kyllä piiruakaan tule vastaan eli repii kyllä jokaisen roposen minkä irti saa.

Juttelin myös eilen miehen edellisen exän kanssa, siis sen naisen jonka mies petti ja jätti minun vuokseni 14 vuotta sitten. Oli kyllä aika lohduttavaa kuulla hänenkin suustaan aivan ne samat ajatukset mitä olen itse pyörittänyt. Sulkeutunut, kommunikointikyvytön, salaileva, juonikas.... voi apua ja toisaalta kuitenkin oli tosi hyvä fiilis, että oikeasti en ole kuvitellut näitä piirteitä. Että joku muukin on kokenut tämän saman.

Toisaalta tilanne oli silloinkin se, että mies ei kertonut minulle rehellisesti tilanteestaan exän kanssa joten tuskinpa uusikaan heila tietää ihan kaikkea meidän tilanteesta.

Teillä on ollut todella melkoista säätöä? Onko nämä sinun exäsi tyttöystävät nuorempia?
Selittyykö kännisähläys sillä?

Mä kaipaan anteeksipyyntöä. Se on tosi loukkaavaa ja raskasta, että mies ei myönnä tehneensä mitään väärin, vaikka todennäköisesti on yli vuoden jo netissä seikkaillut naisia etsien. Olen itse niin paljon tehnyt, kuten varmasti säkin, suhteen ja perheen eteen ilman minkäänlaista kiitosta tai hyväksyntää.

Miten loukkaavaa on myös se, että ottaa tuosta vaan uuden naisen ja rupeaa leikkimään perhettä hänen kanssaan mun lapsillani. Onneksi nainen tuntuu edes kohtalaisen järkevältä tapaukselta ja katsoo lapsien perään.

Eka oli n.5v nuorempi nykyinen muutaman vuoden minua vanhempi ja kummalakin siis omia pienempiä lapsia eli ei oikein järki käsitä tuollaista käytöstä. Väkisin on kyllä käynyt mielessä, että millaistakohan mahtaa olla tämän pariskunnan alkoholin käyttö tuon pienen lapsen läsnäollessa ja jos ei ole homma hallussa niin toivottavasti siihen joku sitten puuttuu ajoissa.

Tällä viikolla olen testannut uutta lähestymistapaa eli en lue heti viestejä kun ne saapuu vaan keskitän. Tänään sitten luin muutamien päivien ajalta niin johan siellä oli hermo alkanut kiristyä kun en enää heti pompannutkaan kun vieterilelu kun herra suvaitsi vinkaista. Kamalaa sanoa, mutta toisaalta hyvä alkaa näyttää kirjallisestikin todelliset karvansa ja latelemaan painostusta ja uhkailua asioiden sopimisesta suoraan lapsen kanssa kun minä en "viitsi" vastata heti 😞

Minulla kun ei ole tuotakaan iloa, että tämä nainen olisi yhtään tolkullisempi. Väkisinkin on tullut mieleen, että olen tainnut elää 17v ihka aidon narsistin kanssa. Nyt hänellä sitten uusi uhri joka kiltisti tottelee käskyjä minä kun pistin vastaan enkä ollutkaan nöyrä. Kumma vaan kun ei voi antaa minun olla rauhassa vaikka olen sitä ihan asiallisesti pyytänyt.

Toivon todella, että sinun tapauksesi menisi vähän helpommin. Tämä on välillä kuin jostain loputtomasta painajaisesta. Koitan nyt repiä kuitenkin iloa lähestyvästä joulusta ja omista harrastuksista ym. Kai tämän jollain tyylillä on jossakin vaiheessa loputtava 🙂

Olen viime päivinä huomannut, miten mukavaa meillä on lasten kanssa kotona. Lasten väliset riidat on vähentyneet murto-osaan viime talvesta. Lapset tottelee mua ihan eri tavalla (tottakai ikään liittyviä riitoja on kuitenkin). Lauantaina katsottiin Possea koko porukalla ja naurettiin vatsamme kipeiksi.

Meillä ei ole koskaan ollut tämmöistä miehen asuessa kotona. Illat oli aina riehumista ja kiukuttelua, mies yritti piiloutua työhuoneeseen laitteet ja vehkeet käsissään touhuamaan omia ja lapset halusivat epäitoivoisesti huomiota. Lapset reagoi myös mun ja miehen todella isoihin kasvatuserimielisyyksiin (minä siis olen sitä mieltä, että lapsen kasvatukseen kuuluu rajojen asettaminen ja mies päinvastoin. Nyt kun on vain mun asettamat "säännöt" niin kaikki on paljon selkeämpää ja helpompaa.

Voin nyt sanoa, että mulla on tilaa hengittää. Pidin vaan siitä ydinperheestä niin paljon kiinni, että yritin, yritin ja vielä kerran yritin. Yritin muuttaa asioita niin paljon, että lopulta hukkasin itseni ja minuuteni kokonaan. Olin vain kotipiika ja äkäinen komentaja. Miehen kommunikointivaikeudet ja kykenemättömyys kasvaa isyyteen oli vaan liian iso ongelma, ja nyt vasta tajuan sen että tuskin hän koskaan siihen rooliin tulee kasvamaan.

Viikonloppuisyys ja erityisesti vielä niin, että siellä on tämä uusi nainen vahtimassa miestä, sopii hänelle kaikista parhaiten. Saa omaa aikaa ja rauhaa tarpeeksi, sitten jaksaa tapaamisissa keskittyä lasten kanssa olemiseen.

Toinen asia, mihin olen nyt kiinnittänyt huomiota, on se, että näiden kaikkien yhteisten vuosien aikana minua ei ole koskaan kiitetty tai kunnioitettu siitä työstä mitä olen perheen eteen tehnyt tai kannustettu mihinkään. Kun toisen lapsen syntymän jälkeen aloin haaveilemaan opiskelusta, minua ei ole koskaa tuettu eikä todellakaan konkreettisestu autettu (esimerkiksi hoitamalla lapsia, että itse saisin opiskeltua). Olin vaan niin keskellä sitä kaikkea ja yritin järjestää opiskeluaikaa itselleni, että väsyin ihan totaalisesti. Aloitin elämäntaparemontin keskimmäisen syntymän jälkeen ja koskaan en siihenkään saanut mitään tukea, päinvastoin makeaa kannettiin kaapit täyteen.

Senkin olen nyt jälkeenpäin tajunnut, että miehellä on jonkunlainen syömishäiriö. Hän ei osaa eikä halua tehdä ŕuokaa (tosin kuulin nyt, että uusi nainen on häntä opettanut... ja juu minäkin suhteen alussa yritin opettaa). Roskaruoka ja makea, mitä enemmän säilöntäaineita ja sokeria, sen parempi. Lasten tapaamisetkin, ne muutamat kun hän oli yksinään niiden kanssa, oli aivan katastrofaalisia. Heseruoalla, kolmioleivillä ja suklaamuroilla hän huolehti meidän pikkuruisista, nuorin on vasta 2.

Aivot on jännät, nämä oivallukset tapahtuvat hyppäyksittäin. Joudun rajaamaan miestä elämästämme ulos monin eri keinoin. Puhe ei auta ollenkaan, eli joudun miettimään käytännön keinoja. Mulla on onneksi siitä kokemusta, äitini on bipolaarinen ja olen perheestäni joutunut hänetkin sulkemaan ulos.

Lauantaina joudun tahtomattani tapaamaan miehen kolme kertaa. Illalla oli vähän ikävä olo. Mutta oli vain VÄHÄN. Aika nopeasti se lopulta meni ohi ja sunnuntaina olin jo valmis kirjoittamaan tämän tekstin.

Totuus on, että minun ei olisi koskaan pitänyt tätä miestä ottaa. Hän hurmasi minut, vaikka oli aivan erilainen mitä olin itselleni hakenut. Miehen ongelmat näkyi jo hieman silloin, mutta nyt ne samat asiat ajoivat meidät lopulta kokonaan erilleen. Kolme ihanaa lasta kuitenkin häneltä sain. Mies jatkaa matkaansa, tuskin tulee koskaan ongelmiaan käsittelemään. Mutta mä alan olemaan voiton puolella.

Mitäs, Vaikeaa on, sinulle kuuluu?

Hyvin kirjoitit noista fiiliksistä ja kotioloista. Meilläkin tilanne todella paljon mukavampi lasten kanssa meillä ei esim.huudeta enää ollenkaan. Samalaisia tuntemuksia ollut itselläkin juuri liittyen tuohon toisen arvostamiseen ja tukemiseen. Kun toista vaan ei kiinnostanut mikään muu kuin se 10cm rinki sen oman navan ympärillä niin saa siinä aikakovin ponnistella. Tunnistan myös itsessäni sen ydinperheen pakottavan tarpeen ehkä siksi kun itsellä ei sellaista ollut niin olisin sen omille halunnut kiivaasti tarjota. Joku tässä matkan varrella aiemmin eronnut vanhempi henkilö tokaisi hyvin, että he erosivat kun toinen kasvoi aikuiseksi ja toinen ei, näinhän se taisi loppujen lopuksi meilläkin olla 🙂

Olen nyt jälkeenpäin miettinyt, että olinko jopa niin alistettu että olin ihan aidosti masentunut loppuajoista kritiikki ihan kaikkea tekemääni kohtaan oli niin valtavaa. Vaikka ulkopuolisten silmin olin varmaan se vahva ja voimakas. Nyt joudun todella harjoittelemaan tuota mainitsemaasi ulos rajaamista kun todellakaan mikään puhe ei tunnu menevän perille. Olen joskus miettinyt, että tajuaakohan todella eronneensa ihan lopullisesti ja ettei voi vaan joskus purjehtia takaisin meidän luokse jos tuo ihana uusi elämä alkaakin maistua puulle.

Tänään taas kävin tuolla mielenterveyshoitajalla ja puhuttiin tästä tilanteesta. Näytin myös taas hänelle nyt tulleet viestit ja kun ne eivät edelleenkään ole uhkaavia vaikka ihan naurettavia ovatkin taas olleet niin virallisia teitä ei asialle mahda mitään. Puhuttiin taas paljon siitä, että minullakin on oikeus rajata milloin luen ja vastaan viesteihin vaikka tämä ex kuinka siitä kiivastuisikin. Puhuin sielläkin tästä omasta jaksamisesta kun siis koko tämän lähes vuoden aikana ei ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta pidempään kuin tuohon kaksi viikonloppua kuussa huilaamiseen itsellä. Ei sillä, että omaa lastani en haluaisi pitää mutta olisihan se joskus ihan kiva vähän henkäistäkin hiukan pitempi jakso kerralla.

Itsellä tuo olo on pääsääntöisesti oikein hyvä, mutta huoli lapsesta on kyllä aika iso kun nytkin sain taas niin uupuneen tapauksen isäviikonlopulta takaisin, että ihan hirvittää. Mitään ei kuulemma kuitenkaan ollut vialla ja nukkunutkin oli hyvin. Nyt vähän sitten ihmetyttää mistä moinen väsymys mahtaa johtua äidin vaisto vaan sanoo ettei ehkä ihan koko totuutta minulle kerrokaan. Pikkuisen myös kalvaa, että isänpäiväksi ei ilmeisesti ole lasta ottamassa ollenkaan kun ei ole siitä ainakaan mitään sanonut ja en varmasti kyllä ala tyrkyttämään. Ostettiin kuitenkin kortti kaupasta laitetaan se sitten postin vietäväksi vaikka välimatkaa on naurettavan vähän. Toki ymmärrän kyllä motiivin kun sieltä saadaan toinen pienempi lapsi isälleen viettelemään isänpäivää niin ei tietenkään haluta tilalle tätä toista joka voisi mahdollisesti estää kostean juhlimisen.

En jaksa edes enää olla vihainen tälle tai näille henkilöille koska oma elämä on järjestynyt uuden kumppanin kanssakin nyt niin mukavasti. Lapsilla on häneen hyvät välit ja pikkuhiljaa tässä rakennellaan yhteistä elämää vaikkei yhdessä asutakkaan. Ihanaa on myös suunnitella ensimmäistä yhteistä joulua ja on kyllä ollut niin suuri onni löytää ihminen joka ihan aidosti kuuntelee mitä hänelle puhun ja osaa myös keskustella ja kertoa omia mielipiteitään. En edes muista milloin tämmöistä aikaa olisi ollut. Toki voi olla, että vielä katselen maailmaa vähän vaaleanapunaisten lasien läpi tältä osin, mutta koen kyllä olevani aikalailla jalat maassa kuitenkin. Tokikin tässä ajoittain on myös uuden ihmisen huumorintaju koetuksella kun tuo viesteillä pommittaminen vaan jatkuu, mutta yritän nyt systemaattisesti työntää kaiken taka alalle ja nauttia tästä elämästä näiden uusien tuulien kanssa

🙂

Toivon, että saadaan pidettyä tämä ketju hengissä vielä tosi kauan koska muistan kuinka alkuun hain kiivaasti ns.vertaistukea netistä ja tietoa siitä kuinka tällaisissa hyvin harkitsemattomissa eropäätöksissä lopulta kävi kenellekin ja sitä tuntui löytyvän hyvin huonosti. Kaikkein hurjinta oli huomata, että lähimmäksi löytämäni tarinat osuivat juuri bipolaariseksi todettujen erojen kohdalla. Luulen ettei meidänkään tarinaa ole vielä ihan vähään aikaan loppuun kirjoitettu.

Hirveän vaikea on ollut tosiaan löytää vertaistukea. Osa avioliitossa olevista ystävistä on ollut sitä mieltä, että "taistele miehestäsi". Eronneet ystävät ovat sanoneet, että usko pois se ruinaa vielä takaisin. Netistä löytyy vaihtelevia tarinoita, mutta tosiaan harvemmin enää sitä, mikä tilanne on ollut vaikkapa vuoden päästä.

Mun onni on perheneuvolan psykologi, sekä eräs uudenko nettituttu joka jostain syystä on tukenut ja auttanut mua jäsentämään ja tunnistamaan omia ajatuksia sekä miehen toimintalogiikkaa. Paljon aikaisemmissakin kirjoituksissani olleita ajatuksia on löytynyt hänen avullaan. On kylläkin alalla, eli ehkä sitä kautta osannut analysoida ulkopuolisena tätä tilannetta.

Mun onni on myös eräs nainen, joka otti yhteyttä. Hänen miehensä on mun miehen työkaveri(!!!) ja herrat ovat keskenään toisiaan tukeneet ja avautuneet tässä koko pettämis/eroprosessin aikana. Molemmat ovat siis pettäneet ja jotakuinkin ilmoittaneet erosta ihan samaan aikaan meille vaimoilleen. Meillä on aivan samanlainen tausta ja olemme nyt onnistuneet tukemaan toisiamme tässä vaikeassa tilanteessa.

Mun mies säätää koko ajan. Eilen hänellä oli lapset illan, ja toi ne harrastuksista sitten kahdeksan jälkeen. Esikoinen ja nuorimmainen tuotiin sisälle kotiin ja hetken päästä ihmettelin, missä keskimmäinen on. Isä oli sopinut viisivuotiaan kanssa, että tämä saa tulla isän kanssa yöksi ja tyttö istui autossa odottamassa. Jep. Esikoinen on hänen lempilapsensa siis.

Selvisi, että mies ei ilmeisesti päässyt naisen luokse yöksi, joten yksinäisyyttään paikkaamaan olisi halunnut tyttären sinne mökille. Kello oli puoli yhdeksän ja aikaisintaan puoli kymmeneltä he olisivat olleet perillä. Tytön unet olis jäänyt lyhyeksi, todennäköisesti mihinkään ruokajuttuihinkaan ei oltu varauduttu ja aamulla olis neiti pitänyt repiä kukonlaulun aikaan, että olis ehtinyt päiväkotiin tuomaan. Ja jumppavaatteetkin oli neidillä päällä, ei mitään muuta. Kannoin sitten itkevän tytön autosta ja selitin hänelle, miten äiti ja iskä on lastenvalvojalla sopinut ja että se on hänen parhaaksi, kun jää kotiin yöksi. Neiti rauhoittui samantien, mutta mökille päästyään mieheltä alkoi tippua viestejä.

Kun se vaan ei tajua, niin ei vaan tajua. Nyt voi jo sanoa, että kun lusikalla on annettu, ei kauhalla voi vaatia...vai miten se meneekään 😉 Meillä on jatkuvasti tätä säätöä hänen puoleltaan. Kirjoitin jo pitkän asiallisen kirjeen miehelle ja hänen uudelle naiselleen, mutta ilmeisesti tämä säätäminen nyt liittyy lähinnä niihin tilanteisiin kun mies on yksin lasten kanssa. Eikä uusi puoliso ole halukas ottamaan vastuuta miehen käytöksen ohjeemisesta (ymmärrän sen hyvin, en minäkään haluaisi).

Mutta itse nykyään pysyn jo rauhallisena. Selitän vaan saman asian aina uudelleen, että lasten pitää saada levätä ja tutut turvalliset rutiinit jne. Ei mun sanoilla ole mitään merkitystä, mutta ainakin on sanottu. Rajojen asettaminen aikuiselle on vaikeaa, koska hän käyttää lapsia pelinappuloina, mutta uskon että loppupeleissä lapset kuitenkin tukeutuvat minuun.

Kolmenmamma kirjoitti 7.11.2017 12:15

Hirveän vaikea on ollut tosiaan löytää vertaistukea. Osa avioliitossa olevista ystävistä on ollut sitä mieltä, että "taistele miehestäsi". Eronneet ystävät ovat sanoneet, että usko pois se ruinaa vielä takaisin. Netistä löytyy vaihtelevia tarinoita, mutta tosiaan harvemmin enää sitä, mikä tilanne on ollut vaikkapa vuoden päästä.

Mun onni on perheneuvolan psykologi, sekä eräs uudenko nettituttu joka jostain syystä on tukenut ja auttanut mua jäsentämään ja tunnistamaan omia ajatuksia sekä miehen toimintalogiikkaa. Paljon aikaisemmissakin kirjoituksissani olleita ajatuksia on löytynyt hänen avullaan. On kylläkin alalla, eli ehkä sitä kautta osannut analysoida ulkopuolisena tätä tilannetta.

Mun onni on myös eräs nainen, joka otti yhteyttä. Hänen miehensä on mun miehen työkaveri(!!!) ja herrat ovat keskenään toisiaan tukeneet ja avautuneet tässä koko pettämis/eroprosessin aikana. Molemmat ovat siis pettäneet ja jotakuinkin ilmoittaneet erosta ihan samaan aikaan meille vaimoilleen. Meillä on aivan samanlainen tausta ja olemme nyt onnistuneet tukemaan toisiamme tässä vaikeassa tilanteessa.

Mun mies säätää koko ajan. Eilen hänellä oli lapset illan, ja toi ne harrastuksista sitten kahdeksan jälkeen. Esikoinen ja nuorimmainen tuotiin sisälle kotiin ja hetken päästä ihmettelin, missä keskimmäinen on. Isä oli sopinut viisivuotiaan kanssa, että tämä saa tulla isän kanssa yöksi ja tyttö istui autossa odottamassa. Jep. Esikoinen on hänen lempilapsensa siis.

Selvisi, että mies ei ilmeisesti päässyt naisen luokse yöksi, joten yksinäisyyttään paikkaamaan olisi halunnut tyttären sinne mökille. Kello oli puoli yhdeksän ja aikaisintaan puoli kymmeneltä he olisivat olleet perillä. Tytön unet olis jäänyt lyhyeksi, todennäköisesti mihinkään ruokajuttuihinkaan ei oltu varauduttu ja aamulla olis neiti pitänyt repiä kukonlaulun aikaan, että olis ehtinyt päiväkotiin tuomaan. Ja jumppavaatteetkin oli neidillä päällä, ei mitään muuta. Kannoin sitten itkevän tytön autosta ja selitin hänelle, miten äiti ja iskä on lastenvalvojalla sopinut ja että se on hänen parhaaksi, kun jää kotiin yöksi. Neiti rauhoittui samantien, mutta mökille päästyään mieheltä alkoi tippua viestejä.

Kun se vaan ei tajua, niin ei vaan tajua. Nyt voi jo sanoa, että kun lusikalla on annettu, ei kauhalla voi vaatia...vai miten se meneekään 😉 Meillä on jatkuvasti tätä säätöä hänen puoleltaan. Kirjoitin jo pitkän asiallisen kirjeen miehelle ja hänen uudelle naiselleen, mutta ilmeisesti tämä säätäminen nyt liittyy lähinnä niihin tilanteisiin kun mies on yksin lasten kanssa. Eikä uusi puoliso ole halukas ottamaan vastuuta miehen käytöksen ohjeemisesta (ymmärrän sen hyvin, en minäkään haluaisi).

Mutta itse nykyään pysyn jo rauhallisena. Selitän vaan saman asian aina uudelleen, että lasten pitää saada levätä ja tutut turvalliset rutiinit jne. Ei mun sanoilla ole mitään merkitystä, mutta ainakin on sanottu. Rajojen asettaminen aikuiselle on vaikeaa, koska hän käyttää lapsia pelinappuloina, mutta uskon että loppupeleissä lapset kuitenkin tukeutuvat minuun.

Jotenkin tosi huikee viikko ollut itsellä. Ei yhtään yhteydenottoa exältä sitten viime viikonlopun. Olen nukkunut ekaa kertaa aikoihin ilman painajaisia näin monta yötä peräkkäin ja olokin on sen mukaisesti sitten virkeä 🙂

Toki niin hölmö en enää ole, että uskaltaisin tuudittautua kaiken tällä tyylillä jatkuvan mutta onneksi toivoa voi aina. Isänpäivä painoi jossain vaiheessa mieltä kun mietin miten selitän, että yht äkkiä näin monien vuosien jälkeen sitä ei meillä sitten juhlittakaan mitenkään. Onneksi isovanhemmat hyppäsi apuun ja tämä ns.isähahmokin sitten mahdollisesti ilmestyy sinne paikalle, että lapselle tulee edes jokin kontakti häneen.

Olen tässä myös miettinyt paljon näitä ystävyys suhteita kyllä tämmöinen prosessi hienosti erottelee jyvät akanoista. Miten nopeasti sitä kääntyykään ihmisten kelkka joihin olet luullut voivasi tukeutua tilanteessa kuin tilanteessa siitäkin kai vaan saan syyttää omaa sinisilmäisyyttäni. Ehkä nämä ajatukset pinnalla kun näin erään entisen ystäväni hehkutuksen tämän toisen entisen ns.ystäväni (tyttöystävä nro.1) avuliaisuudesta. Jotenkin järjettömän kuvottavaa, että joku joka oli olevinaan todella hyvä ystäväni haluaa olla tuollaisen kanssa tekemisissä, mutta onneksi meillä kaikilla on valinnanvapaus minulla myös tiputtaa tuollaiset henkilöt pois kelkastani.

Olen myös miettinyt anteeksi antamista aika paljon. Pakko sanoa, että en usko voivani tietyille ihmisille koskaan antaa anteeksi heidän tekojaan ja sanomisiaan tämän prosessin aikana. Toki tiedän, että viha kalvaa myös minua itseäni mutta ehkä se ei kuitenkaan ole niin pinnalla kuin tietyissä tilanteissa, että en usko sen kovastikkaan vaikuttavan. Ja viha on toisaalta siitäkin hyvä elementti ettei ikinä tulisi mieleenkään luottaa uudestaan tiettyihin ihmisiin. Exää kohtaan tunnen lähinnä välinpitämättömyyttä ja helpotusta siitä ettei minun tarvitse olla maksumiehenä ja uhrina noille tämänhetkisille sekoiluille. Minusta on myös outoa kun tuntuu, että kohdellaan itseä miten vaan tulisi aina olla avara sydäminen ja anteeksi antavainen ehkä joku siihen pystyy minä en 🙄

Täytyy myös sanoa, että jollain tieteellisellä mielenkiinnolla seuraan sivusta miten näille hupsuille naikkosille käy pitkässä juoksussa. Hyvin vaikeaa uskoa, että tuollaisen miehen joka voi hylätä perheensä olkaa kohauttaen lähes 20v jälkeen varaan kannattaisi ihan hirveästi laskea haaveita ja toiveita. Jostain muistan lukeneenikin, että kynnys jättää kylmästi jatkossa on paljon matalampi kun sen on kerran tehnyt en toki tiedä miten tieteellisen tutkimukseen moinen väite perustuu. Toki on olemassa kaiken maailman sairauden mahdollisuudet ym. mutta tuskinpa niistäkään kovin helposti parantuu jos ei apua itselleen hae tai mene niin huonoon kuntoon, että lähtö hoitoon tulee pakolla. Tämä tyttöystävä 1 ei ole kyllä missään vaiheessa edes vaivautunut pahoittelemaan omaa osuuttaan asioiden kulkuun, mutta eipä se kyllä kauheasti yllätä henkilöltä joka moisiin tekoihin pystyy. Ehkäpä paha saa lopulta palkkansa tässäkin tapauksessa.

Selkeästi nyt kun on saanut olla rauhassa omien ajatustenkin äärellä olen ehtinyt pohtia tätä asiaa vähän laajemmallakin skaalalla. Jotenkin hirmu vahvalla ja hyvinvoivalla fiiliksellä nyt kohti viikonloppua ja mukavaa perheaikaa 🌻🙂🌻

Mitenkäs teillä on asiat sujuneet Kolmenmamma?

Meillä on ihan sama, että miehen uusi (sen kerran kun olen puhelimessa puhunut) ei todellakaan pahoittele asiaa. Päinvastoin, hän on hyvin itsevarma ja aika tyly tietysti mua kohtaan. Toki hän tietää parisuhteemme intiimeistäkin ongelmista todennäköisesti mua enemmän, joten on tietoa millä pönkittää egoaan.

Muuten, lapset on naisen luona nyt tämän viikonlopun. Tuntuu ihan huvittavalta edes sanoa tätä, eli lapset ovat isän naisystävän kotona (jonka naisen ex edelleen omistaa osittain) jossa miehenikin asustelee vain epävirallisesti. Kyseessä ovat 40 (mies) ja 51(nainen)- vuotiaat aikuiset eli ei edes teinejä. Monta kertaa puhuin miehelle, että hommais oman asunnon ja elämän mutta kauhea kiire on. Nyt heidän suhteensa onkin kestänyt jo 5,5 kk eli aika pitkään. Pian mieheni varmaan pääsee muuttamaan sinne ihan virallisesti. Toki mielenkiintoista nähdä kuinka siinä lopulta käy. Menevätkö esimerkiksi naimisiin?

Olen täällä kotosalla itkeskellyt jonkun verran ja miettinyt asioita. Vaikka tiedän, että näin on parempi niin niitä romahduksen hetkiä vaan tulee säännöllisesti uudelleen. Kaipaan itselleni juttukaveria kenen kanssa jutella päivän asioista, lasten kuulumisista (isää ei kiinnosta), jotakuta jonka viereen/kainaloon vois istahtaa illalla ja kerätä lapset siihen ympärille. Sitä tyyppiä ei vaan taida taivaasta tippua.