Parisuhde, koti ja perhe

2 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä PinkkiOranssi aloittanut aikaan 06.09.2016 klo 17:09 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Menin hiljattain naimisiin, mikä on tietenkin ihanaa. Ihmiset kyselevät, miltä nyt tuntuu ja pitäisi kai hymyillen kehua elämän ihanuutta. Juttu on kuitenkin niin, että häät olivat aika kauhea kokemus ja vetivät itsetuntoni pohjalukemille. Hyvin moni vieras perui tulonsa. Vaikka monilla heistä oli varmasti ”hyvä syy” olla tulematta häihimme, koin peruutukset…

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) aloittanut aikaan 15.03.2016 klo 13:13 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei ja tiedoksi erityislasten vanhemmille: Leijonaemot ry järjestää Tukinetissä reaaliaikaisia avoimia ryhmäkeskusteluja eli Leijona-chattejä. Seuraava Leijona-chat on huomenna keskiviikkona 16.3. klo 21-22. Keskustelun teemana on: Vammaisten lastemme tulevaisuus Suomessa? Leijona-chatit on tarkoitettu erityslasten vanhemmille ja niiden ohjaajina toimivat Leijonaemot ry:n vapaaehtoiset vertaiset. Tervetuloa mukaan! 🙂🌻

Käyttäjä 7890 aloittanut aikaan 22.09.2016 klo 22:04 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Onko täälä ihmisiä jotka pystyneet lapsuuden satuttavien kokemuksista huolimatta terveeseen ja tasapuolisen parisuhteeseen. Miten olet siihen onnistunut? Kannattaako yrittää vai uskoa että parempi etsiä mielekäs elämä työstä ja harrastuksista ilman liian läheisiä ihmisiä. Kaipaan ihmistä mutta samalla sysään läheltäni ihmiset jotka osoittavat välittämistä. Kun mies on ymmärtänyt luovuttaa, itken ja…

Käyttäjä Riekale aloittanut aikaan 17.09.2016 klo 21:19 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Elämäni pahinta aikaa elelen. Sain tietää että mies on pettänyt. Väittää että on kerran yhden ihmisen kanssa, mutta jotenkin luen rivien välistä että kyllä siinä on sen yhden ihmisen kanssa useamminkin oltu. Varsinkin on lapsikin siitä tulossa. Tää on niin hirveetä. Helpompaa (?) olisi kai erota, mutta kun rakastan tuota…

Käyttäjä uusperhehuolia aloittanut aikaan 19.09.2016 klo 10:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen 26v nainen ja olen seurustellut aivan ihanan 28v miehen kanssa nyt melkein vuoden ajan. Asumme eri paikkakunnilla, välimatkaa on n. 120km. Miehellä on edellisestä suhteestaan 4-vuotias lapsi. Minä en ole koskaan ollut ns. lapsi-ihminen, en ole oikein koskaan pitänyt lapsista ja lasten kanssa oleminen ei tule minulta luonnostaan/ tuntuu…

Käyttäjä zendiana aloittanut aikaan 17.09.2016 klo 21:38 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen ollut kolme vuotta yhdessä mieheni kanssa. Kaksi niistä naimisissa. Meillä on ihana 8kk ikäinen poika. Ongelmamme on ettei yhteistä aikaa ole ja hänen alkoholinkäyttö.. Ja nyt on ollut viikonloppuja kun miehelle on alkoholi maistunut Yleensä meneekin niin että viikolla hän tekee töitä aamusta yleensä iltaan asti. Jos pääsee aiemmin…

Käyttäjä Surullinenainen aloittanut aikaan 17.09.2016 klo 21:00 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Heippa kaikille, Nyt ahdistaa ja samalla on hiukan helpottunut olo. Miehelläni on epäilty (psykologit ja terpeutit) dissosiaatiota. Se juontaa juurensa lapsen koetusta hurjasta väkivallasta hänen perheen sisällä. Isä löi, löi lujaa ja toistuvasti, hän oli myös alkoholisti. Kun tutustuin miheeni olin onneni kukkuloilla. Vihdoinkin olin löytänyt sielunkumppanin ja rakkaus oli…

Käyttäjä Lissu86 aloittanut aikaan 24.07.2016 klo 00:17 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Olen jokusen kuukauden pohdiskellut parisuhdettani ja kannattaako sitä jatkaa vai ei. Kirjoitan tänne koska haluaisin hieman muiden, mahdollisesti saman tyyppisen parisuhteen kokeneiden tai samanlaisessa tilanteessa olevien neuvoja ja mielipiteitä. Tarina menee näin. Tapasimme noin kymmenen vuotta sitten, olin itse hieman alle kaksikymmentä ja mies muutaman vuoden vajaa 30. Tapailimme…

Käyttäjä Miaut aloittanut aikaan 09.09.2016 klo 13:23 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen kärsinyt uupumuksesta ja masennuksesta monta kertaa 10 vuoden aikana, enkä ole ymmärtänyt mikä minussa on vikana. Nyt olen tajunnut että mieheni on harjoittanut koko tämän ajan henkistä väkivaltaa, joka on nujertanut minut ihan täysin. Tuntuu kuin olisin elänyt jonkun toisen elämään ja nyt olen herännyt todellisuuteen. Ongelmana on että…

Käyttäjä MARGIT aloittanut aikaan 12.09.2016 klo 20:33 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, Miten toimin 9v tyttären kanssa joka viimeaikoina aina uhkaile lastensuojelulla, poliisilla ja vaikka millä, koska hänen mielestä me rajoitettaan häntä liika, esim. hän ei saa olla ulkona kavereiden kanssa tai kavereiden luona niin kauan kun hän halua. Myös kotiläksyjen tekeminen on hänen mielestä liika. Uhkailee ettei menee kouluun. Suoraan…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: