Hei kaikille!
Haluaisin heti alkuun sanoa että tekstini voi poukkoilla paikoin, anteeksi siitä.
Olen kolmen lapsen äiti ja ollut nuoruudesta asti mieheni kanssa. Elämän perusasiat olivat kunnossa, mitäpä sitä kaunistelemaan.
Jossain vaiheessa sairastuin (bipo). Ilman varsinaista masennusta kuitenkaan. Mutta vanhoista asiakirjoista löytyi merkintöjä aiemmilta vuosilta että olin yrittänyt hakea apua väsymykseen ja rytmihäiriöihin ja psykiatri meinasi niiden olleen merkkejä masennuksesta. (En ehkä vain tunnusta).
Menin ja petin miestäni kerran (ensimmäinen mania vaihe). Tämä oli järkyttävä virhe. Olin kuitenkin niin sekaisin että kuvittelin olevani rakastunut siiihen toiseen. (Virhe jälleen).
Mutta olimme todellakin kontaktissa humalassa vain kerran. Muuten pidimme yhteyttä viestein ja soittelimme. Purin paljon ahdistusta tälle toiselle. Hän kuitenkin kehoitti minua yrittämään saamaan liittoni kuntoon. Lopetin yhteydenpidon täysin ja Tunnustin miehelleni hirveän tekoni.
Emme eronneet,vaikka mieheni hajosi täysin. Hän muuttui ahdistuneeksi huutajaksi joka ei siedä mitään.
Viime keväänä selvisi että hän on pitänyt siitä lähtien yhteyttä johonkin naiseen siis noin kaksi vuotta, (tavanneet koulutuksessa).
Kuulemma vain ystäviä (joo joo). Otin yhteyttä naiseen ja hän sanoi olevansa onnellinen omassa suhteessaan ja on mieheni kanssa vain ystävä. No siinäpä ovat. (Aikoi lopettaa kuitenkin yhteydenpidon).Mieheni ei halua minun pitävän yhteyttä keneenkään naispuolisiinkaan ystäviini (luulee että he ovat jossain salaliitossa häntä vastaan). Olen ajoittain todella yksinäinen ja kaipaan vanhoja aikoja, ennen tuota minun virhettä.
Olen hoitotasapainossa sairauteni kanssa. En ole maaninen enkä ehkä myöskään masentunut. Iloitsen monista asioista jotka ovat kuitenkin hyvin elämässäni.
Mutta mutta… mieheni on haluton, flegmaattinen, paljon pois kotoa (työ) ja harrastelee omiaan. Ja kun hän on kotona on ärtynyt ja huomaan että ajattelen usein pitäisikö meidän kuitenkin erota. Rakastan miestäni Silti. Joskus näen välähdyksiä hänestä jolloin hän hetken on ”onnellisen” oloinen, mutta pääosin hän on muuttunut (kuulemma minun syy). Hoidan käytännössä lapset ja kodin yksin, käyn töissä ja huolehdin itsestäni. Olen fyysisestikin ihan kohtuullisessa kunnossa. Haluaisin seksiäkin useammin mutta miehelle riittää kerran viikossa.
Mieheni päättää omista asioistaan kysymättä minulta mutta minulla ei juurikaan ole mitään. Eikä hän halua että käyn missään (en juurikaan tapaa niitä muutamia ystäviä joita minulla on, puhelimen kautta yhteys).
Olisiko jollain vertaistukea tai jotain pientä neuvoa.
Olisiko järkevintä erota? Rakastan häntä, mutta huomaan myös miettiväni voisiko minulle olla joku kumppani joka antaisi hellyyttä ja välittäisi sekä arvostaisi minuakin. Olen tekevä ja toimiva, en tarvitse elättäjää, huolehdin kyllä lapsistani. Olen surullinen tästä tilanteesta. Mikä neuvoksi?