Parisuhde, koti ja perhe

1 päivä sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781

Yksin

1
Käyttäjä Juska813 aloittanut aikaan 12.02.2019 klo 21:48 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kamalan ontto olo.. En tiedä onko oikea ryhmä kirjoittaa, mutta ystäväni poika kuoli juuri.. Todennäköisesti sydän petti unessa. Valtava tarve puhua jollekin, mutta tajusin juuri että minulla ei ole ketään kenen kanssa puhua. Vuosien aikana aviomiehen mustasukkaisuus on tuhonnut kaikki suhteet.. Tämä ystävä on pysynyt koska hän on vahva ja…

Käyttäjä Surullinen, mutta toiveikas aloittanut aikaan 03.01.2018 klo 18:58 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen nyt lukenut täällä muiden kohtalotoverien kirjoituksia. Olen pahoillani kaikkien meidän puolesta. Itse tulin petetyksi 24 yhteisen vuoden jälkeen. Tähän johti yhteisen ajan puute joka sitten alkoi johtamaan riitoihin ja moniin itkuihin. Meillä on ollut tähän asti ihana ja lämmin liitto. Välillä tässä viimeisen vuodenkin aikana meni todella hyvin ja…

Käyttäjä TH78 aloittanut aikaan 03.02.2019 klo 10:39 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei. Vaimoni ehdotti itkien asumuseroa eilen. Ongelmia parisuhteessa on ollut pitkän aikaa. Aina välillä on mennyt hyvin ja sitten taas vanhat ongelmat tulleet riitojen yhteydessä esille. Vaimolla oli aikoinaan (6v sitten) uskottomuutta ja luottamuksen kanssa ollut siitä asti ongelmia. Itsellä on selkeää mustasukkaisuutta ja vainoharhaisuutta havaittavissa ja varmaan nämä aiemmat…

Käyttäjä Naana99 aloittanut aikaan 08.02.2019 klo 09:45 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Elikkäs mulla on nyt jo jonkin aikaa ollut itsemurha-ajatuksia. Sain vihdoin kerrottua mun hoitajalle eilen ja poikakaverille myös. Poikakaveri aina kannustaa mua kertoon jos joku on huonosti/hätänä joten päätin uskoutua hänelle. Noh… Hän on ollut tosi tyly mua kohtaan siitä asti kun kerroin ja kun totesin hänelle ettei mun olis…

Käyttäjä aloittanut aikaan 05.02.2019 klo 20:54 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Onko kenelläkään muulla samanlaista pohdintaa kuin mulla.. Oon tässä monta vuotta kamppaillut sen kanssa, että lapsuudenperheessäni vallitsee tosi vahva puhumattomuuden kulttuuri. Itse olen lesbo ja kun n viisi vuotta sitten sanoin siitä äidilleni puhelimessa, yllätyksekseni tieto olikin hirveä järkytys hänelle. Siitä pari vuotta myöhemmin äitini palasi asiaan ilmeisesti sosiaalista mediaani…

Käyttäjä ELIA aloittanut aikaan 04.02.2019 klo 12:20 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Yli 20 vuotta yhdessä, sitten erossa vajaat 5 vuotta vaimon toimesta – yhteenpaluusta reilusti yli vuosi. Toinen seurusteli eroaikana ”elämänsä onnellisimmassa parisuhteessa” aivan erilaisen tyypin kanssa. Yhteenpaluu huumasuhteen ja naisen epärealististen odotusten jälkeen pettymystä ja tuskaa – no, onhan se ollut toiselle vain tylsääkin. Rima liian korkealla. Voiko sen asian…

Käyttäjä Lumikukka2 aloittanut aikaan 29.01.2019 klo 09:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Kirjoittelen tilanteestani, kun en oikein tiedä minne suuntaan lähtisin asiaa purkamaan tai mistä saisin itselleni apua. Olen kuusihenkisen perheen äiti, lapsia on 8v, 10v, 14v ja 17v. Sekä perheessä tietysti lasten isä. Elämän arki on helpottunut paljon lasten kasvaessa, teen itse suhteellisen vaativaa työtä – ja työhöni kuuluu myös…

Käyttäjä powder aloittanut aikaan 30.01.2019 klo 20:47 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kirjoitin tämän saman tekstin toiselle sivustolle, mutta ajattelin lisätä tämän vielä tänne. Kiitos jos jaksat lukea koko tekstin. Mulla ei ole ystäviä joihin turvautua, ja facebookissa en uskalla avautua asiasta. Ollaan miehen kanssa reilu parikymppisiä, asutaan yhdessä. Mies oli alkuun ihana ja hurmaava, mutta tuntuu kuin sen käytös olisi muuttunut…

Käyttäjä muumipeikkonen aloittanut aikaan 27.01.2019 klo 01:37 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

monille tohon kysymykseen on helppo vastata, mutta mulle ei. Olen parisuhteessa jossa mulla on kaikki. Kaikki se rakkaus, luottamus, ihanuus, huolenpito yms. Kaikki se mitä oon aina halunnut. Tuntuu vaa että menetän jotain kun oon sitoutunut näin vakavasti nuorena. Ollaan seurusteltu yli 2vuotta. Asuttu yhdessä 1,5vuotta ja molempien suvut tukee…

Käyttäjä Hajalla94 aloittanut aikaan 27.01.2019 klo 19:31 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, Mulla on tosi paha tilanne ja ajattelin jos tänne kirjoittaminen helpottaisi. Odotan esikoistamme syntyväksi maaliskuussa. Raskaaksi tulemista edelsi pitkään jatkunut raskauden yrittäminen, meni melkein 2 vuotta että tärppäsi. Tuona aikana ehdin jo aloittaa ja kokeilla vähän aikaa masennuslääkitystä ja ajatukseni olivat välillä tosi synkkiä. Olimme tietenkin onnesta sekaisin kun…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: