haluan vierasta

haluan vierasta

Käyttäjä AnnaBellas aloittanut aikaan 15.04.2019 klo 21:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä AnnaBellas kirjoittanut 15.04.2019 klo 21:29

mieheni tekee reissuhommaa ja on välillä pitkään poissa kotoa. Joka kerta kun hän lähtee, laitan viestiä nuoruuden ihastukselleni ja yleensä viestittely päättyy tapaamiseen baarissa. Mies seurustelee myös, ja heillä on yhteinen lapsi. Mutta kun näemme toisemme, emme voi pysyä toisistamme erossa. Juttelu johtaa aina pussailluun. Siitä pidemmälle emme ole koskaan menneet, mutta lähellä on käynyt. Miten saan tämän ihmisen pois mielestäni ja elämästäni lopullisesti. Rakastan miestäni enkä halua satuttaa häntä, enkä itseäni enään.

Käyttäjä Elegia83 kirjoittanut 27.04.2019 klo 20:28

Olen kärsinyt saman tyyppisistä haasteista.

Omalla kohdallani kyse on perheeseeni sitoutumisesta. Halusta elää lasteni kanssa. Uskon että voisin olla onnellinen myös vaimoni kanssa, mutta ihastun muihin ihmisiin (kolme tapausta nyt viiden vuoden aikana). Näiden ihmisten kohtaaminen on lopulta erittäin raskasta jatunteiden jatkuva tukahduttaminen on johtanut masennukseen.

Ymmärrän hyvin mitä on toivoa päästää irti tunteista, mutta ei osaa. Luulen että omalla kohdallani eniten kyse on kohtaamisen kaipuusta.