Olemme olleet avovaimoni kanssa yhdessä neljä vuotta. Hän haluaa kovasti lasta ja hänellä on todettu endometrioosi, minkä takia aikaa ei ole loputtomasti. Olemme puhuneet alusta lähtien, että joskus perustaisimme perheen. Nyt hän haluaisi edetä sanoista tekoihin, mutta minä olen edelleen epävarma. Minulla ei ole mitään suurta kaipuuta saada lasta. Elämäntilanteeni toki olisi siihen sopiva: Minulla on pysyvä työpaikka ja kohtalaisen hyvä palkka. Asumme yhteisessä asunnossa ja tulemme hyvin toimeen toistemme vanhempien kanssa. En vaan ole vieläkään varma, mitä haluan elämältäni, vaikka alan lähestyä neljääkymmentä. Lapsi on niin lopullinen päätös, sitä ei voi enää perua.

Meillä on paljon hellyyttä ja läheisyyttä avovaimoni kanssa ja meillä on hyvä keskusteluyhteys. En tosin ole varma, rakastanko häntä palavasti. Luotan häneen kuitenkin 100 % ja jaan hänen kanssaan ensin suurimman osan minulle tapahtuvista asioista. Meillä on suureksi osaksi samanlaiset elämänarvot. Pientä ristiriitaa tuottaa se, että minä olen ekstrovertti ja hän introvertti. Haluan siis enemmän tekemistä ja ihmisten kanssa oloa kuin hän. Olemme molemmat myös aika tunneherkkiä ja siitä seuraa välillä konflikteja.

Lähinnä varmaan pomeloin sitä, että johtuuko epäröintini lastenteossa siitä, että minun on ylipäätään vaikea tietää, mitä haluan elämältäni, vai enkö vain rakasta kumppaniani tarpeeksi? Tulisiko minun tuntea suurempaa halua?