Hei,
Alussa lähetin hänelle viestin, jossa kerroin lyhyesti tuntemuksiani. Hän vastasi siihen kertomalla kuinka ihana hänen suhteensa mieheeni oli ja mitä kaikkea he yhdessä kokivat. Tuhosin viestin ja painoin vihan syvälle. Mielestä en häntä saanut ja tähän päivään asti olen pelännyt häneen törmäämistä. Hän siis edelleen on mieheni kanssa samassa työpaikassa ja harrastukset yms ovat sellaisissa paikoissa, joissa häneen voi teoriassa törmätä.

Reilu viikko sitten, pari päivää ennen katastrofin "vuosipäivää" kirjoitin hänelle sen kirjeen, mitä terapeutit suosittavat kirjoittamaan, mutta ehkä eivät suosita lähettämään. Omalta osaltani se oli jonkinlainen tilinpäätös. Kerroin mielestäni ihan asiallisesti todella rumista ja likaisista tunteista ja ajatuksista häntä kohtaan. Lähetin, ja hän vastasi lyhyesti mutta asiallisesti, kertoen kuinka vuosi on ollut hänelle vaikea, pyytäen lopulta anteeksi.

Minä lähetin viestin vain hänelle, mutta hän kopioi vastaukseensa myös mieheni. Viesti miehelleni oli siinä, että hän lähti suhteeseen tosissaan ja ilmeisesti mieheni on myös valehdellut hänelle. Olisi tehnyt mieli vastata vielä parilla napakalla lauseella, mutta onneksi terapia on ilmeisesti minuun tehonnut =) enkä tehnyt sitä. Juttelin asian ja tunteet läpi omassa terapiassani ja jätin asian taakseni. Tällä kertaa tuntuu että ihan oikeasti jätin...en enää pelkää hänen kohtaamistaan, enkä anna hänen vielä mielestäni tai elämästäni enää yhtään mitään, sen hän on jo aikanaan tehnyt isolla kädellä.

Tuon episodin ja vuosipäivän jälkeen mieli on jotenkin muuttunut, rauhoittunut. Karmea vuosi takana, taistelu jatkuu. Tänään ensimmäistä kertaa pariterapiassakin jotai liikahti johonkin suuntaan. Ehkä meillä on vielä toivoa.

Ai niin ja ihan tämän kaiken alussa tämä kolmas olisi halunnut jutella kanssani, mutta hän edellytti että mieheni olisi ollut mukana. En suostunut, päätin että jos hän ei voi kohdata minua kasvokkain, en ole kiinnostunut.

Omalta osaltani tämä kannatti, hyödytti minua ja minun prosessiani. Mutta miestäni järkytti ja tuskin ammattilaisetkaan suosittavat muuta kuin polttamaan tuollaiset viestit. Minulle tämä oli osa jotain omien rajojen vetoa sanoi terapeutti.

sikinsokin kirjoitti 4.6.2018 9:54

Hei kaikki petetyt

Oletteko petetyksi tulemisen jälkeen yhteydessä kolmanteen osapuoleen? Oliko hyötyä/haittaa? Mistä keskustelitte? Missä vaiheessa ja miten olitte yhteydessä?

Itse välillä pohdin, että pitäisikö yrittää saada yhteys ja hänen versionsa asioista. Toki ilmitulosta on jo vuosi. Olin pikaisesti yhteydessä heti kun suhde paljastui, mutten silloin jaksanut pahemmin keskustella.

Hei. Olen lukenut tätä palstaa sattuneesta syystä lähes neljän vuoden ajan. Jonkinlainen ulospuhallus asioiden suhteen on nyt tarpeen kirjoittaa tänne.

Minä olen törmännyt kolmanteen osapuoleen ennen kuin koko meidän parisuhteen sotku tuli julki, enkä tuolloin tiennyt asioiden oikeaa laitaa.

Myös pettämisen jälkeen olen tilanteen ensin niin vaatiessa soittanut kolmannelle pyörälle tiukkasävyisen puhelun kun hän ei puolisoni pyynnöstä huolimatta ymmärtänyt olla ottamatta yhteyttä parin kuukauden päästä kaiken paljastuttua.

Tämän jälkeen muutamien kuukausien päästä kävin vielä oma-aloitteisesti puhumassa hänelle lyhyesti, jotta asia varmasti meni perille: sinua ei kaivata asioita sotkemaan.

Yhdistävä tekijä minulla, puolisollani ja kolmannella pyörällä oli kaikilla sama työpaikka. Puolisoni oli siellä määräaikaisena jota hän ei jatkanut pettämisen jälkeen. Loppujen lopuksi itsekin surukseni lähdin minulle hyvin rakkaasta työpaikasta heti kun tuli varteenotettava uusi tilaisuus eteen. Tätä asiaa olen surrut joka ikinen päivä kohta neljän vuoden jälkeen.

Koko elämä meni silloin palasiksi. Hengitin niin syvään parisuhdettamme, lapsiperhearkea ja työtäni josta pidin todella paljon ja elämä oli hyvää kaikin puolin minun näkökulmastani. Kaksi niin tärkeää elämän kulmakiveä meni rikki, ettei niistä ole psyyke eheytynyt neljän vuoden jälkeenkään.

Jälkeenpäin ajatellen, minulle olisi ollut parempi olla tietämättä kolmannesta pyörästä henkilönä yhtään mitään. Asioiden laita kuitenkin saneli että minun tilanteessani yhteydenotto oli parempi kuin vetäytyminen, koska siten sain akuutin kriisin päällä ollessa jonkinlaisen otteen tilanteeseen.

sikinsokin kirjoitti 4.6.2018 9:54

Hei kaikki petetyt

Oletteko petetyksi tulemisen jälkeen yhteydessä kolmanteen osapuoleen? Oliko hyötyä/haittaa? Mistä keskustelitte? Missä vaiheessa ja miten olitte yhteydessä?

Itse välillä pohdin, että pitäisikö yrittää saada yhteys ja hänen versionsa asioista. Toki ilmitulosta on jo vuosi. Olin pikaisesti yhteydessä heti kun suhde paljastui, mutten silloin jaksanut pahemmin keskustella.

Otin yhteyttä koska mieheni ei myöntänyt mitään, häneltä sitten kuulin koko asiasta ylipäätään ja niistä syistä miksi mieheni pettää minua hänen kanssaan. Ei yhtään yllättänyt että kaikki oli minun syytäni ja minä olen syypää kaikkeen. Mies edelleen väistää oman vastuunsa tässä koko asiassa- joka on jatkunut jo 1,5 vuotta.
Ilman kolmatta pyörää en yhtään tietäisi mikä on tilanne- toki pakko suodattaa sieltäkin tulevat viestit jollakin tavalla. Mutta mies on osoittautunut niin patologiseksi valehtelijaksi että en usko koskaan kuulevani hänen suustaan totuutta. Nyt vielä vetkutellaan eropäätöstä koska olen niin höynäytettävissä ja uskon aina hänen vakuutelunsa. Ei vaan ole voimaa repäistä irti.

Kiitos vastauksista.

Itse taidan toistaiseksi jättää yhteydenoton väliin, ehkä se ei sittenkään tuo mitään lisää itse asiaan. Tapahtunut mikä tapahtunut, varmasti mulle on syötetty pajunköyttä monestakin asiasta, mutta koko totuutta en varmasti tule koskaan tietämään. Kolmas osapuoli voi aivan varmasti esittää myös omat käsityksensä asioista omista lähtökohdistaan ja vaikuttimistaan, se että mikä niistäkään on totta ei tiedä kukaan muu kuin hän.

Ihanaa kesää!

Kirjoitin aiemmin tuonne "kuinka monta mahdollisuutta kannattaa antaa". Niin, kaiken kokemani jälkeen, siis tiesin tuosta toisesta naisesta, että hän on ollut aina siinä välissä kun meillä oli välirikko, tai kun mieheni halusi olla yksin ja elää vain omaa elämää :-). Silloin tiesin, että tämä nainen on mukana kuvioissa, eikä mies edes sitä kieltänyt minulta jälkeenpäin. Kerran hän jopa sanoi minulle meidän eron taas kerran tullessa, että mikäli tämä hänen suhteensa ei tuohon naiseen onnistu, katsotaan jälleen meidän suhdettamme, no tuo ei ollut outoa, tuo on tapahtunut aiemminkin. Selityksenä oli jälkeenpäin se, että oikeastaan suhde ei ollut mikään suhde, nainen oli hänen joogaohjaaja ja reikivalmentaja, jolta hän sai ohjeita elämälleen ja todistuksen käydyistä reikikoulutuksista, huh, tuotako reiki onkin :-).
Mutta, nyt viimeisen eron tapahtuessa otin yhteyttä tähän kolmanteen osapuoleen, joka yllättyneenä :-), ohos, ei muka tiennyt, että asuimme yhdessä ja meillä oli yhteinen talo ja olimme olleet yhdessä kymmenen vuotta??? Ihmettelin hänen hyväuskoisuuttaan, koska koko suhteemme ajan tämä mies oli pitänyt häneen yhteyttä, he olivat tavanneet. Nainen vain ihmetteli, että kuinka mies soitteli hänelle vain aamuisin kun lähti töihin ja töistä lähtiessä ja hänen soittonsa sattuivat aina huonoon aikaa, tietenkin! Tosin, en tiedä kuinka paljon hän valehtelee, mutta itse sain aikajanan täsmäämään ja ne paikat, jotka olivat itselleni ihmeellisiä, täyttyivät nyt tuolla toisella naisella. Jokainen lähtö ja minun poisheittäminen oli vain sitä, että tuo toinen nainen oli petattu jo valmiiksi. Niin myös nyt, siirtyminen miehelle oli helppo, koska hän oli jo pedannut suhteen toiseen naiseen ja tämä oli valmis vastaanottamaan, vaikkakin nainen kertoi minulle, että panee välit poikki, koska ei ole muka tiennyt minun olemassaoloa. No, tämä nainen toimii sellaisessa työssä, jossa tulee olla rehellinen ja auttavainen, hän jopa ennustelee toisille ja tekee jos jonkinmoista regressioterapiaa, mutta ei näe, että mies, jonka kanssa pelehtii on täysin valehtelija. Mutta sen sain selville ottaessani yhteyttä kolmanteen osapuoleen, että mies, jota olin palvonut, rakastanut ja tukenut kaikessa, oli täydellinen valehtelija, jota normaali ihminen ei voi käsittää.

Hei sikinsokin ja kaikki muut petetyt,

nää kaikki jutut on kyllä niin surullista luettavaa, koska itsekin voin niin täysin samaistua noihin tuntemuksiin ja kaikkiin asioihin, jotka menee totaalisesti yli ymmärryksen ):

Minulla on tähän alkukysymykseen ihmeen positiivinen vastaus. Minä sain koko pettämisepisodin ja sen eri vaiheet tietää juurikin kolmannen osapuolen kautta. Olin jo tietenkin nähnyt muutaman viestin, joista asiaa vahvasti epäilin, mutta täyden totuuden kuulin kuitenkin toiselta naiselta. Puhuin hänen kanssaan varmaan 3 kertaa pitkään puhelimessa ja kävimme asiaa läpi myös uskomattoman monissa tekstiviesteissä. Hän pyysi minulta useita kertoja anteeksi ja kertoi useaan otteeseen tehneensä virheen ja olleen itsekäs. Hän oli jopa uskottomuuden alkuvaiheessa kokenut huonoa omaa tuntoa tekemisistään mieheni kanssa, koska tiesi hänellä olevan perheen ja minut. Hän ei koskaan haukkunut minua tai ollut ilkeä tai yrittänyt kieroilla minulle tai jollain tapaa saada miestäni vielä itselleen. Meitä molempia varmasti auttoi tämä yhteinen kommunikointi, se oli kuin "molemminpuolista terapiaa". Hän myös sanoi, että koki "olevansa tämän velkaa minulle, että kertoo totuuden". En koskaan vihannut naista millään lailla, en vielä tänäkään päivänä. En edes jotenkin ollut hänelle koskaan mustasukkainen tapahtumista, vaikka minuun sattui ihan mielettömästi kaikki. Nähtävästi olimme jotenkin kaikesta huolimatta "samalla aaltopituudella" ja olimme molemmat hyväntahtoisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä. Edelleen hän on mielessäni joskus (tietenkin, koska asia vaivaa edelleen...) Luultavasti tällainen on kuitenkin aika harvinainen tilanne, toisaalta taas ajattelen, että avoimuus ja kommunikointi vie usein asioissa pitkälle, olipa asia miten vaikea tahansa, mutta ymmärrän, että kaikkien ihmisten kanssa tällainen kommunikointi ei onnistu.

Ja vielä lopuksi, miehelläni ja ko. naisella oli siis n.4-5kk:n ajan suhde ja tapahtuman julkitulosta minulle on mennyt nyt n. 3,5 vuotta.

Kyllä. Meillä toki tuli ero. Tapasin naisen ekan kerran jotain puolisen vuotta eron jälkeen ja ihan kahdestaan. Halusin tavata koska halusin tietää millaisen ihmisen kanssa lapseni ovat tekemisissä. Puhuttiin pääasiassa lapsista mutta myös heidän pettämisestään ja siitä millainen suru minulle tuli.

Olin myös yhteydessä naiseen lapseni sairauden tiimoilta muutamia kertoja, mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin emme ole enää väleissä. Nainen on tuonut ilmi, että ei halua enää kasvattaa lapsiani ja jopa antoi porttikiellon esikoiselle yhdessä tilanteessa. Niin se vaan vaaleanpunainen hattara sieltäkin hälveni ja nyt joudun sitten lohduttamaan lapsia tuon naisen tekosiltakin (isä on täydellinen nössö ja talutusnuorassa).