Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Salaatti kirjoitti 7.10.2013 15:35
Tänään en ole tehnyt mitään pahaa itselleni! 🙂
Muahhahah! Enpä niin ollut vielä tuolloin mutta kyllä tuollekkin päivälle ehdin vielä. Ja eilen ja tänäänkin vähän. Semmosta nykyään tuokin. Mutta nyt taas tahtoisin yrittää olla ilman.
Menee hermot ku joka päivä syön liikaa. Tänään en vielä oo liikaa syöny mutta eilenkin. Hyihyihyi minua! Vauvanruoka on nykyään enimmäkseen se mikä maistuu. Ja puuro ja kasvissosekeitto. Ne on helppoja ruokia joita voin syyä. Ja tietysti suurin osa hedelmistä ja vihanneksista. Joskus syön muuta mutta siitä tulee paha mieli. Tänään olen jo porkkanaperunasosetta syönyt, kohta syön vielä jotain ruokasosetta. Varmaan 12kk vanhalle tarkoitettua.
Välillä mietin että voi kun pääsisin pois tästä pakosta. Mutta en osaa. Peilistä katsoo aina vain se lihava tyttö ja minä pelkään lihavuutta. Jos joskus peilistä katsoisi hoikka tai edes normaali tyttö niin minä hymyilisin ja nauraisin - tai sanoisin itseäni lihavaksi... Tuntuu että aina se menee siihen. Joskus harvoin minä mietin peilin katsoessa että ehkä minä ihan oikeasti en ole lihava vaan normaali. Ehkä sekuntin. Mutta sitten aina vaan hyökyy mieleen oikein tulvien tieto siitä että olenpas lihava, aivan liian lihava.
Maanantaina minulla on koululääkärin aika aamulla. Sille pitää yrittää jotain kertoa mutta laihduttamisesta en aio koska pelkään että se kiellettäisiin. Tai ei varmaan kiellettäisiin kun kumminkin olen niin lihava että on vara laihduttaa.
Enpä tiiä. En vaan jaksaisi elää.
Huomenna on torstai ja SÄHLY!!! 🙂
Tästä ei tuu mitään. Oon pilannu oman elämän jo tosi hyvin. Ei sitä enää saa kuntoon. Sama ois lopettaa koko elämä, mut ei ainakaan vielä.
Hei!
Mulla on ajoittain tarve kirjoittaa tänne, koska olen kokenut saman. Olisiko syömishäiriössäsi kyse jostain muusta kuin ruoasta? Itse tiedän, että minulla syömiset ovat tärkeitä loppuelämäni ajan, koska se on ainut tapa kestää sosiaalinen hylkääminen ratkaisevassa kehitysvaiheessa eli itsenäistymisvaihessa. Sitä ei minulla edes pidetä epänormaalina käytöksenä vaan osana identiteettiäni. Ei ruoalla reagoimisessa ole välttämättä mitään epänormaalia.
Aamu aamulta paskempi fiilis... Sit se saattaa päivän aikana nousta tai laskea. Ei koskaan silti nollan yläpuolelle. Tänään ehkä kun on sähly.
Väsyttää.
Tänään tein jotain joka olisi pitänyt tehdä jo melkein kaksi viikkoa. Laitoin tiskikoneeseen pyörimään. Loppui lusikat ja haarukat ja veitset, eilen söin jo puuhaarukallakin. En olis varmaan tänäänkään saanu mitään aikaa mut sanoin itselleni etten saa lähteä kauppaan ennen ku tiskikone pyörii = ei ruokaa ennen ku tiskikone pyörii. Ja sitten vielä nostelin tästä ruokapöydältä melkein kaikki ylimääräiset tavarat kuten koulukirjat ja sanomalehdet. Nyt taas kehtaa pitää keittiön ikkunan sälekaihtimia auki ja on kyllä ihana kun tulee päivänvaloa sisään!!<3 Noloa kun on näin saamaton ihminen...
Tänään voi maanvaiva olla tyytyväinen mun syömisiin. Vaikka en siis vieläkään oo syöny kun en oo kauppaan vielä ehtinyt, mutta päätin jo eilen illalla että torstaina en välitä. Vaikka lihon siitä ku mikäki possu niin antaa olla. Tekis kyllä mieli kiroilla taas. Ärsyttää niin paljo. Ku enhän mää voi olla välittämättä. Mutta silti aion syyä. Paljon. Ainaki 1500 kaloria, ehkä enemmänki. Ja viikonloppuna myös varmasti koska menen kotia, siis äitin ja isän luo kotia, ja mulla on ollu synttärit ja mun pikkuveljellellä on myös ollu synttärit enkä oo ollu kotona pitkiin aikoihin. Aikas ihanaa mennä pikkusisaruksia moikkaamaan<3 ja äitiä ja isää. Mutta vähän pelottaa että mitä vaaka näyttää viikonlopun jälkeen. Nytkin näyttää läskiä.
Mulla on tosi hyvä olla!! 🙂 En muista millon viimeksi on ollu näin hyvä. Kiitos yhden säbäkaverin, joka kysyi mitä kuuluu. Ja kerroin hänelle!! Asioita joita en oo vielä koskaan ääneen kenellekään kertonu. Niin hyvä olla. Hän lupasi tulla maanantaina lääkärille kaveriksi. Jeeee!! Ei tarvi yksin mennä.
munkin pitäis varmaan alkaa tekee tollasia rajoituksia itelleni, kun tiskit kerääntyy ja roskat myös. En vaan saa aikaiseksi tehä mitään.
Kivaa että sulla on tullut hyvä mieli. Ota pienistä ilonhetkistä kaikki irti.
Mukavaa viikonloppua sulle
White princess2 kirjoitti 10.10.2013 7:45
Hei!
Mulla on ajoittain tarve kirjoittaa tänne, koska olen kokenut saman. Olisiko syömishäiriössäsi kyse jostain muusta kuin ruoasta? Itse tiedän, että minulla syömiset ovat tärkeitä loppuelämäni ajan, koska se on ainut tapa kestää sosiaalinen hylkääminen ratkaisevassa kehitysvaiheessa eli itsenäistymisvaihessa. Sitä ei minulla edes pidetä epänormaalina käytöksenä vaan osana identiteettiäni. Ei ruoalla reagoimisessa ole välttämättä mitään epänormaalia.
Heipähei!
En tiiä onko minussa mitään normaalia tai epänormaalia. Sen vaan tiiän että reagoin syömisillä ja laihduttamalla. Mun syömishäiriössä on kyse siitä hallinnan tunteesta jonka sillä saa, siitä että koen itseni niin lihavaksi että täytyy laihduttaa, siitä että koen itseni niin huonoksi ihmiseksi että täytyy muuttua, en enää voi olla tällainen.
Kiitokset kiitoksista. Se lisää taas haluani auttaa niin hyvin kuin voi, vaikka kaikki ovat kuitenkin omia persooniaan. Täällä kysyttiin, että mitä tarkoitan sillä, että jätä omaan arvoonsa heidät, jotka ovat jäljessä parantumisessasi. Vastauksena kysymykseesi: En usko, että kukaan ihminen haluaa olla pohjimmiltaan olemassa toiselle ihmiselle ja varsinkaan opinnoisaan ja ystävilleen sekö poikaystävilleen sairaana. Tarkoitin lähinnä sitä, että jos joku tarkkailee sinua syömishäiriöisenä vaikka koulun ruokalassa, niin pidä puolesi ja näytä heille kuka olet ihmisenä. Mutta siis pyri hallitsemaan tunteesi kuitenkin, vaikka he herättäisiväkin sinussa kaikenlaisia tunteita. Älä ota itseesi sitä, että he eivät tajua. Tällä tavalla osoitat ihmisille koulussa, kuka olet ihmisenä. Toinen vaihtoehto on ottaa etäisyyttä tilanteeseen, jossa et sosiaalisesti ole olemassa ihmisenä ja persoonana. Syömishäiriö on monella lahjakkaalla nuorella yksi kehitysvaihe ja reaktiotapa muiden joukossa, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Tällä tavalla osoitat myös tietämättömille, että et suostu potilaan rooliin koulussa tms.
saloka kirjoitti 11.10.2013 9:24
munkin pitäis varmaan alkaa tekee tollasia rajoituksia itelleni, kun tiskit kerääntyy ja roskat myös. En vaan saa aikaiseksi tehä mitään.
Kivaa että sulla on tullut hyvä mieli. Ota pienistä ilonhetkistä kaikki irti.
Mukavaa viikonloppua sulle
Kiitos saloka! Samoin sulle! (Jäi taas huomaamatta tää välistä...anteeksi...)
Ne rajoitukset on aika hyviä. Mut ei ihan aina toimi... Sit vaan kun on ihan pakko saada jotain tehtyä.
White princess2 kirjoitti 12.10.2013 11:42
Kiitokset kiitoksista. Se lisää taas haluani auttaa niin hyvin kuin voi, vaikka kaikki ovat kuitenkin omia persooniaan. Täällä kysyttiin, että mitä tarkoitan sillä, että jätä omaan arvoonsa heidät, jotka ovat jäljessä parantumisessasi. Vastauksena kysymykseesi: En usko, että kukaan ihminen haluaa olla pohjimmiltaan olemassa toiselle ihmiselle ja varsinkaan opinnoisaan ja ystävilleen sekö poikaystävilleen sairaana. Tarkoitin lähinnä sitä, että jos joku tarkkailee sinua syömishäiriöisenä vaikka koulun ruokalassa, niin pidä puolesi ja näytä heille kuka olet ihmisenä. Mutta siis pyri hallitsemaan tunteesi kuitenkin, vaikka he herättäisiväkin sinussa kaikenlaisia tunteita. Älä ota itseesi sitä, että he eivät tajua. Tällä tavalla osoitat ihmisille koulussa, kuka olet ihmisenä. Toinen vaihtoehto on ottaa etäisyyttä tilanteeseen, jossa et sosiaalisesti ole olemassa ihmisenä ja persoonana. Syömishäiriö on monella lahjakkaalla nuorella yksi kehitysvaihe ja reaktiotapa muiden joukossa, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Tällä tavalla osoitat myös tietämättömille, että et suostu potilaan rooliin koulussa tms.
Nyt tajusin ton ja kiitos PALJON neuvosta. Tajusin tuon avulla että oikeesti ainaki osalle mun kavereista muutuin vaan syömishäiriöksi. Ja se rupes ahistaan mua niin sitten en enää voinutkaan puhua heille omista asioista ja ystävyys ei ehkä enää ookkaan ystävyyttä. Pitää kyllä opetella toimimaan tuon mukaan!! Ja onneksi on silti semmosiakin ihmisiä joille en ole pelkästään ne minun ongelmat joita mulla on, vaan oma persoonani. Hienoo!! Kiitos!! 🙂
Mua ei oo ikinä mikään jännittäny niin paljon kuin se ylihuominen lääkäri.
Minäkin silloin sairauksieni alussa ajattelin etten ole mikään muu ihmisille kuin epileptikko diabeetikko tai tyttö jonka äiti teki itsarin.
Sitten, kun itse olen ne hyväksynyt ja oppinut elämään niiden asioiden kanssa, en enää syyttelekään muita, kun ei ne oikeastaa mua pidä kuin ihmisenä vaan. Joku ei minusta pidä mutta ei se johdu sairauksistani vaan siitä ettemme sovi yhteen muusta syystä.
En kyllä tiedä oliko tuosta mitään hyötyä sulle. Syömishäiriö ei kai ole sairaus jonka kanssa pitäisi oppia elämään??
Aion rajoittaa ittiä huomisaamunakin. Yhtään ainutta viiltoa ei saa tehdä, vaikka kuinka tahtoisi, ennen kuin on ulkovaatetusta vaille valmis lähtemään lääkäriin. Sillä varmistan mahollisimman pitkälle että kans meen sinne lääkärille.