Nuupahtanut salaatti

Nuupahtanut salaatti

Käyttäjä Salaatti aloittanut aikaan 07.09.2013 klo 12:04 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Salaatti kirjoittanut 07.09.2013 klo 12:04

Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata

Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.

”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”

Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.

Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.

Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.

Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 30.03.2015 klo 11:05

Salaatti,

Hienoa että saat levätä. Tuota lääkäriä ei varmaan tarvitse stressata, sillä siihen on tosiaan vielä aikaa ja silloin voi olla muutenkin eri tilanne oman jaksamisen osalta. Nyt on tärkeintä että saat olla rauhassa ja antaa mielen toipua.

Oon ihan samaa mieltä, mitä sanoit lepäämisestä ja miten sillä voi myös hallita itsetuhoisuutta ja muita pahoja tunteita. Ei kannata ajaa itseään loppuun. Ootko puhunut terapiassa sosiaalisista tilanteista? Mullakin on kokemusta siitä, että ne ei ole aina ihan helppoja. Ei välttämättä samalla tavalla kuin sulla, mutta juuri sellaisista häpeän, ujouden ja ahdistuksen kokemuksista, jotka joskus liittyvät niihin. Huolimatta siitä, että kaikki ollaan samanarvoisia ja meidän sanottavat on yhtä tärkeitä kuin toisetkin. 🙂

Tuosta pelosta on mahdollista päästä eroon, ja voihan olla, että vaikka se nyt olisi pahempi kuin aiemmin, niin toisena aikana se sitten vaimenee. Mielen lepääminen voi sekin auttaa asiaan.

Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️

Käyttäjä Salaatti kirjoittanut 06.04.2015 klo 21:20

Kiitos villikettu☺️❤️

En oo ainakaan vielä puhunu siitä pelosta terapiassa. Se on kyllä totta että mielen lepääminen usein vaikuttaa siihen. Sillon ku on uupunut, on paljo vaikeampaa jaksaa pitää lippua korkealla siinäkään asiassa.

Pääsiäinen hujahti ohi. Huomenna lähden kahden alle kouluikäisen pikkusisaruksen kanssa kämpille yötä. On aika alavireinen olo. Jospa se joskus menis ohi.

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 12.04.2015 klo 23:51

Salaatti,

Oot kyllä ihan oikeassa. Uupuneena moni asia tuntuu vaikeammalta. Lepo on joskus valtavan arvokasta, kuin sadetta kuivuneille kasveille. 🙂

Miten sulla on mennyt? Onko alavireinen olo helpottanut? Tsemppiä tulevaan viikkoon ja halauksia ☺️❤️

Käyttäjä voikukka1 kirjoittanut 13.04.2015 klo 12:20

Itselläni on täsmälleen samanlainen olo kuin aloitusviestissä. Haluaisin olla vain kotona ja pohdiskella asioita. Neulon, ompelen ja virkkaan. Kotihiirenä olo tuntuu hyvältä, mutta järki sanoo, että pitäisi lähteä ulos. Tunnen itseni laiskaksi.

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 22.08.2015 klo 13:19

Salaatti,

Ootko vielä maisemissa? Miten sun kesä on sujunut? 🙂

Käyttäjä Salaatti kirjoittanut 19.01.2016 klo 12:18

Vähänkö siistiä löytää oma vanha ketju täältä. Tulin pitkästä aikaa katteleen meininkiä 🙂 Onko täällä vielä vanhoja tuttuja? Ois hauska vaihtaa kuulumisia.

Mulla itellä menee tosi vaihtelevasti. Väliin ihan hyvin, ja sitte taas vähäks aikaa uppoaa johonki suohon. Mutta tosiaanki paremmin, ku sillon pari vuotta sitten. Harvemmin enää nykyään tulee sellanen olo, että haluais kuolla. Välillä kyllä yksinäisyyden takia. Mun on edelleen tosi vaikee uskoo, että joku vois oikeesti välittää musta. Ja mun paras ystävä on naimisissa, ja sisko, joka on toinen paras ystävä, rupes just seurusteleen. Väliin se vähän ahdistaa. Sisko, ja mun ystävä sanoo aina, että todellakin voin olla niitten kans, ja ei yhtään haittaa. Mutta tietenki ne haluis välillä olla kahestaan, siis ystävä ja sen mies ja sisko ja sen poikaystävä. Ja ei aina oo hirveen kivaa olla ainut sinkku ku ollaan kolmestaan tai viidestään. Mutta tästäki jotenki selvitään 🙂 Hankalampi on oman pään kans. Ku en nykyään kirjota ku yhtä julkista blogia omalla nimellä, ja sinne ei oikeen voi kirjottaa mitään paskoja juttuja. Tietenki juttelen mun ystävien kans, mutta tarviin enemmän, että ajatukset pysyy järjestyksessä.

Hassua, ku heti kauhee stroori 😀 Tulkaa ihmiset jutteleen 🙂

Käyttäjä Salaatti kirjoittanut 19.01.2016 klo 12:20

Niin, ja ihana ku olit käyny kyseleen mua, villikettu 🙂 sua on väliin ollu ihan ikävä. En vaan jostain syystä käyny täällä oikeen milloinkaan, ni en oo huomannu tuota sillon aikanaan 🙂 miten sulla menee?

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 19.01.2016 klo 22:13

Salaatti,

Ihanaa kun olet täällä. Mullakin oli sua ikävä. ☺️❤️

Hienoa kuulla että sulla menee yleisesti ottaen paremmin. Suohon uppoamiset on aina rasittavia, kun niitä tulee. Sä selviät niistä kyllä, vaikka olisi vähän vaikeampikin paikka. Ainakin tänne voit aina purkaa ajatuksiasi, jos tuntuu siltä.

Voit aivan hyvin löytää jonkun, joka välittää susta. Sulla on niin suuri sydän että joku huomaa sen kyllä vielä. Toisten seurustelevien seurassa voi helposti tuntea itsensä jotenkin erilaiseksi. Mutta sä löydät kyllä vielä jonkun joka arvostaa ja rakastaa sua. 🙂

Halauksia! Et arvaa miten mukavaa oli nähdä sun nimimerkki noiden uusien viestien kohdalla ☺️❤️

Käyttäjä Salaatti kirjoittanut 20.01.2016 klo 08:48

Hei villikettu ☺️❤️

Oikein hymyilyttää kirjottaa sulle vastausta 🙂

Tiedän, että selviän. Oon ennenki selvinny. Joskus, ku puhutaan jonku ystävän kanssa siitä miten mulla menee, niin mulla on tapana sanoakin, että kyllä se menee ohi. Ei tielläkään mitenkään kauheesti huoleta, vaikka joskus ois vähän synkkiä kausia.

Niin, ehkä minä joskus löydän jonkun. En oikeestaan edes ajattele sitä. Tää on edelleen mulle vaikea asia. Oon kyllä hetero, ja tykkään miehistä, mutta ahdistun tosi paljon, jos joku mies osoittaa mulle huomiotaan. Jos mua pyydetään treffeille, tai kehutaan ulkonäköä, niin mulle tulee ahdistuskohtaus tai paniikkikohtaus. Jotenki käännän päässäni sen kiinnostuksen niin, että jos joku sanoo että oon hyvännäkönen, niin se tarkottaa että oon todella ällöttävä ja vastenmielinen. En tiiä mistä se johtuu. Siksi en oikeestaan ees ajattele, että haluaisin itsekin seurustella. Ei se oo nyt ajankohtaista. Ennemmin olis mukava jos ois sinkkuystäviä. Ja väliin tuntuu, että joskus ois hyvä päästä kokonaan irti siitä meidän vakiporukasta, olla joittenki ihan muitten kans. Siihen meidän vakiporukkaan kuuluu just nämä molemmat pariskunnat ja minä, ja joskus aina pari muuta.

Ehkä sitten joskus kaukana tulevaisuudessa 🙂

☺️❤️☺️❤️

Yks juttu mulla on, joka ihan ärsyttää kirjottaa. Viiltelin toissapäivänä ja viiltelin eilen. Mulla onneton sellanen elämäntilanne, että oon tosi vähän yksin. Asun melkein koko ajan mun ystävällä, ku sen mies on armeijassa. Mulle tuli viime viikolla yhtäkkiä - niinku aina välillä aiemminki - sellanen olo, että nyt tekis mieli viiltää. Yleensä sellanen olo menee ohi, mutta nyt mietin sitä koko viikon, ja eilen ku olin ekaa kertaa yksin, niin heti piti mennä viiltelemään. Höpö. Ehkä puoli vuotta ehti olla välissä. Ja oon sitte nukkunu tosi huonosti, ku haavoja kirvelee. Onneks en silti paljo oo yksin, ni ei pitäis riistäytyä käsistä.

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 21.01.2016 klo 09:59

Hei ☺️❤️

Se on kyllä merkki lujuudesta, että pystyt noin hyvin kestämään synkempiä aikoja. Monesti sekin, jos saa sen toivon paremmasta pidettyä ainakin välillä mielessä, auttaa jo paljon.

Kuulostaa kyllä hyvin mietityltä tuo sun suhtautuminen seurusteluun. Ei siihen tosiaan ole mikään kiire. Tuosta huomioon ja kehuihin liittyvästä ahdistuksesta voit varmasti päästä ajan myötä eroon. Et ole mitenkään ällöttävä tai vastenmielinen. Tunteet ei tietysti mene niin yksinkertaisesti. Mutta sinkkuystäviä on kyllä mahdollista löytää, jos ei heti niin jossain vaiheessa 🙂

Salaatti. Sä pääset kyllä tuosta viiltelystä yli. Mullakin oli yhdessä vaiheessa puolentoista vuoden jakso, etten vahingoittanut itseäni, ja sitten taisteltiin taas pitkään sitä vastaan. Mullakin se monesti pyöri päässä jonkun aikaa ja sitten tuli joku kummallinen tarve vahingoittaa. Mutta me voidaan päästä näistä jutuista eroon! Vielä jonain päivänä, ja jokainen päivä sitä kohti pyrkien 🙂

Tsemppiä ja halauksia! Oot ajatuksissani ☺️❤️

Käyttäjä Salaatti kirjoittanut 22.01.2016 klo 10:07

Kiitos villikettu☺️❤️

Ihanasti osaat aina tsemppaa 🙂 Minä kans uskon siihen, että me voidaan joskus olla vahingoittamatta ittejämme. Ihan varmasti.

Oikeestaan tiiän, mistä tää kaikki johtuu. Mutta siihen liittyy myös sellasia asioita, joista en oikeen halua sanoa kellekään. Mun pitäs tehä ratkaisu yhessä asiassa. Tiedän, mitä haluan. Mutta puhumatta mitään meen sitä toista ratkaisua kohti. Ja tää on niin iso päätös, että ahdistaa tosi paljon jo se, että pitää miettiä päättävänsä jotain.

Mulla ois vapaapäivä tänään, mutta lähen mun kaverin mukaan töihin 😀 Mutta luulen, että se on ihan mukavaa. Ja illalla tulee vielä yks kaveri meidän kans, jota ei yleensä niin paljon nähä.

Hyvää viikonloppua kaikille 🙂

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 23.01.2016 klo 23:13

Salaatti,

Jonain päivänä se on totta, ja me ollaan päästy siitä yli. 🙂

Mukava kuulla, että sulla oli tiedossa yhteistä aikaa kaverien kanssa. Toivottavasti teillä oli hauskaa. Monesti töiden tekeminen yhdessä voi olla ihan eri juttu kuin yksin. Kovempikin homma voi tuntua helpommalta kun saa olla kaverin kanssa.

Toivon, että löydät omanlaisesi ratkaisun tuon asian suhteen. Voi olla, että niiden asioiden kertomiselle on oma aikansa. Isoja päätöksiä kannattaa harkita rauhassa. Mutta toki, jos tiedät mitä haluat, niin voit ainakin miettiä keinoja, joilla siihen voisit päästä. Sehän ei vielä tarkoita sitä, että olisit todella tekemässä jotain ainakaan vielä - ja se voi auttaa hillitsemään ahdistusta. Kun asiaa on miettinyt, niin toteutustakin voi sitten pohtia. 🙂

Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️