muitakin?

muitakin?

Käyttäjä Lunasy aloittanut aikaan 20.11.2009 klo 19:01 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 20.11.2009 klo 19:01

hei

olen 15 vuotiaana sairastunut diabetekseen ja elämäni tuntui päättyvän siihen, tuntui ettei mikään enää onnistu, ei musta oo tähän…

jouduin opettelemaan elämään uudestaan ja vaikeiden masennusten kautta opin lopulta kätkemään kaiken katkeruuteni diabetestä kohtaan sisimpääni, hoidan diabetestä kyllä ei siinä mitään, mutta olen katkera siitä…

aikaisemmin olin yrittänyt itsemurhaa, lähinnä koulukiusaamisen takia, olen ollut koulukiusattu koko ikäni… olen kokenut vanhempien eron, väkivaltaa, kiusaamista, pahimmat pelkoni ja sen takia olen psyykkisesti heikko.

minulla on ollut terapiaa kolomisen vuotta, joista suurin osa tuloksetta, olen käynyt kaiken mielessäni läpi ja joka ilta kun olen käymässä nukkumaan mieleeni tulee hetket kun minua hakattiin, hetket kun pelkäsin kuollakseni nukahtaa, hetket jolloin tuntui et ei tästä mitään tuu…

onko muilla kokemuksia samasta tai vastaavasta?

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 20.11.2009 klo 20:29

Olen kyllä minä ja olen täällä usein kirjotellut kuinka väärin on, että mulle tuli vielä daibetes 17v. Minä en jaksa aina itseäni hoitaa, en jaksa joka hetki miettiä mitä syön, mittailla verensokeria ym. Minä en kai koskaan opi elämään diabetekseni kanssa, olen jo 22v ja aina vaan katkera.

Voi hitsi kuinka kivalta tuntui lukea kirjotuksesi. Kun olen yrittänyt olla diabeetikkojen foorumilla, niin lähes mutta heitettiin ulos, kun puhuttiin vaan mitä insuliinia käytät, paljonko on verensokerisi, mikä on insuulipumppusi merkki jne. Minä kirjottelin, että tulen hulluksi tämän kanssa. Pitäisi vaan olla kuin diabetes olisi aivan luonnollinen osa minua ja sitä en osaa.

Käyttäjä Aamu kirjoittanut 21.11.2009 klo 14:46

Muitakin? ja Maanvaiva
Haluan vain toivottaa kovasti jaksamista teille molemmille. Katkeruus kalvaa ihmisen sisintä. Mutta ei tietenkään ole helppoa päästä siitä eroon!

Elämä ei ole oikeudenmukaista, se ei kohtele meitä kaikkia samalla tavalla. Emme voi mitenkään vaikuttaa, synnymmekö slummiin vai varakkaaseen ja onnelliseen perheeseen yms.

Täytyy vain pelata kädessä olevilla korteilla. Kun kasvamme aikuisiksi, vastaamme itse itsestämme ja voimme vaikuttaa elämänlaatuumme riippumatta siitä, mitä meille on aikaisemmin tapahtunut tai tehty.

Olen jo äiti ja myös isoäiti. Minä sain kakkostyypin diabeteksen sukuperintönä. Luulisi, että sitä jaksaa pitää dieettiä yllä, kun kyse on niin tärkeistä asioista. Mutta olen aina lohduttautunut syömällä, enkä ole päässyt siitä eroon nytkään. Hyväksyn rajallisuuteni, mutta yritän koko ajan tsempata itseäni terveisiin ruokatapoihin.

Toivottavasti tämä kirjoitus ei kuulostanut miltään saarnalta. Tunnen lämpimiä tunteita teitä nuoria kohtaan ja haluan toivottaa elämäänne valoa ja onnea!!!

Terveisin Aamu😀

Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 21.11.2009 klo 15:51

on huojentavaa kuulla että en ole ainua diabeetikko joka kamppailee ja on katkera diabetesta kohtaan.. itse olen vasta 17...

tuntuu että maailma vaatii että otat diabeteksen hallintaan, että otat sen osaksi itseäsi. minun mielestä se ei onnistu täysin enää sen jälkeen kun tiedostaa elämässä kaksi eri "elämää" elämän ilman diabetestä ja sen jälkeen...

monisti kuulee yleistystä siitä kuinka neuloihin tottuu, ei pistäminen satu, ym. tuntuu että vaaditaan liikaa ja mua ei oteta yksilönä, vaan olen yksi harmaasta massasta.
toinen asia mitä kuulee lääkäriltä usein on se kuinka riittämätön on, kuinka pitäisi olla aina vain täydellisempi, kuin mikään ei olisi hyvä, vaikka kuinka yrittäisin kaikkeni.

monasti olen kuullut sanontaa: "ei diabetes vaikuta elämään... voit elää ihan normaalisti.." kyllä se vaikuttaa sillä kenen normaalin ihmisen elämä on niin tarkasti seurattavana? ja jos normaaliin elämään kuuluu jokaikisen suuhun pitettävän ruuan, juoman, ym hiilihydraattien laskeminen, insuliinin arvioiminen, pistäminen, verensokereiden seuraaminen, saati alhaiset ja korkeat verensokerit kun arvioit vähänkin väärin, niin voin sanoa että ei diabetes vaikuta elämään...

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 23.11.2009 klo 13:56

samoja tunteita on minulla. Saan usein kuulla etten hoida itseäni hyvin, arvoni ovat huonot. Eikä siinä auta sanoa että olen kaiken yrittänyt tehdä kuten on sanottu. Minkä minä sille voin etten ole mallidiabeetikko.
Minun diabeteshoitajani on vasta vaihtunut ja tämä uusi on sitä mieltä ettei mun iässäni enää kuulu valittaa kun on saanut diabeteksen.

Minua ärsyttää kun ihmiset eivät osaa erottaa 2.tyypin ja 1.tyypin diabetesta. Useimmat luulevat minulla tämän jutun olevan siksi, kun olen lihava (jota en ole) ja syön huonosti ja liikun vähän. Millään ei uskota että teen mitä tahansa mulla on tämä diabetes ja vielä sellainen ettei sitä noin vaan toisella kädellä hoideta vaan tämän hoitamiseen menee joka päivä aikaa ja koskaan en voi ottaa rennosti ja ajatella ettei tuosta kannata välittää ihan joka hetki.

Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 23.11.2009 klo 16:27

itselleni sanotaan kanssa usein että kyllä minun ikäisen pitäisi itse pystyä hoitamaan ja ottamaan vastuu hoidosta. entä jos en jaksa täyttää mallidiabeetikon vaatimuksia? ei kukaan ole sanomassa siitä panostuksesta jota jo käytän, ei mulle sanota että täähän menee jo hyvin, vaan sanotaan että sun pitäs olla tässä tuloksessa, sun pitäs toimii näin... alati ollaan vaatimassa enemmän ja enemmän... siinä juuri menee motivaatio kun ei pysty vaatimuksiin....

tiedän miten ärsyttävää on kun ihmiset ei erota eri diabeteksia toisistaan... itse kuulen monesti sanottavan että oma oli vikas kun söit liikaa sokeria, toinen on se että joutuu melekein jokaikiselle ihmiselle jonka tapaa selittään että ei ole syönyt liikaa sokeria, että ei parannu tästä ja sitä rataa... suomessa on paljon 1 tyypin diabeetikkoja, mutta tietämystä on nähtävästi todella vähän... omalla paikkakunnalla pitäisi olla useita satoja 1tyypin diabeetikkoja, mutta olen tavannut vasta heistä nelisen kappaletta, kummastuttaa vain mihin ne muut häviää, kun monilla leireillä ei ole muita kuin minä jolla on diabetes (käyn kumminkin useita kymmeniä leirejä vuodessa)

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 24.11.2009 klo 05:52

Minäkin silloin alussa menin sopeutumiskurssille, siihen osallistui kolme. En muita tällä paikkakunnalla tunne, 2 tyypin tunne montakin. Tuntuu että lähes koko kylän vanhuksilla se on ja he äänekkäästi tuovat sen esiin joka kahvitilaisuudessa. "Otanpa tuota kaakkua vaikka mulla on tuo sokeritauti enkä saisi syödä" jne.
minä en ole koskaan hirveästi pitänyt mistään makeasta tai karkeista. Silti monen mielestä tosiaan olen tämän sokeritaudin saanut, kun minulle annettiin liikaa karkkia pienenä.

Lisäksi monen mielestä minun pitää oikeastaan olla onnellinen, kun minulla on vaan diabetes. voisihan minulla olla vaikka syöpä, voisin olla sokea, kuuro, jalaton ym kauhiaa. Olen onnekseni vaan saanut diabeteksen joka ei suuremmin haittaa elämää. KUN vaan hoidan sitä enkä narise tyhjästä.

Eniten tässä ottaa päähän kai se, että pitää muistaa syödä vaikka ei ole nälkä. Ikäänkuin pitää ruokkia sisälläni olevaa jotain otusta. Eilen illalla ahdisti taas niin paljon että jäi iltapala syämättä. Sitten heräsinki siihe että vuode oli täynnä oksennusta. Ja olo hetken aikaa sekava. usein toivon, että tämä tosiaan olisi sairaus johon kuolee jos en itseäni hoida. Niin ainakin diabeteshoitajani väittää.

Voi kuinka ihanaa onkaan haukkua tätä diabetesta heti aamusta, kun olen vielä yrjölle haisevassa yöpuvussani. Toivottavasti tähän ketjuun ei päästetä ketään kertomaan kuin lapsellisia olemme.

Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 24.11.2009 klo 16:58

on niin väärin luokitella ihmisiä senkin perusteella mikä sairaus heillä on... itse kuulen samaa siitä kuinka hyvin mulla on kun mul on vaan diabetes...
jokainen on oma persoonansa ja yksilönsä, ei kaikki diabeetikotkaan voi olla samanlaisia, ainakaan toivottavasti. itse olen ottanut todella raskaasti sairastumiseni ja olen katkera siitä että olen diabeetikko, voin myös myöntää olevani kateellinen normaaleille ihmisille, joilla kyseistä sairautta ei ole...

itse olen välissä huono syömään mitään, mutta miulle ei siit oo paljoo muuta kuin hypoglemioit seurannu... tosin elän muutenkin niin epäsäännöllisesti kuin vaa on mahollista, olen aina elänyt, ehkä siksi elimistöni on siihen jo tottunut...

toivon itsekin, ettei kukaan tule moraalisoimaan siitä kuinka lapsellisia saatamme olla...
mielestäni kyllä on meillä oikeus mielipiteeseen asiasta, sillä kumminkin puhumme sairaudesta joka meillä itsellämme on, eri asia olisi jos meillä ei olisi diabetestä...
puhumme tosielämästä, joka päiväisestä arjesta vaativan matkakumppanin kanssa...

Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 26.11.2009 klo 20:33

on ärsyttävää, kun on tietoinen että ketoaineita pitäisi olla kertynyt kun on toista viikkoa ollut pitkälti korkeita sokereita, mutta kun en ole saanut yhtään, vähän kummastuttaa, samoin kuin se että en ole koskaan pyörtynyt tai tarvinnut toisen apua, vaikka verensokerit on heitelly siel alle 1.1 ja yli 30...

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 27.11.2009 klo 21:31

Aika tavalla sulla heittelee arvot. Minulla jos noin heittelee, niin olen todella ärtyisä.
Nyt arvoni on 11 näköjään, pitäisi kai taas jotain tehdä eikä vaan mennä nukkumaan ja katsoa missä kunnoss aamulla herään. Olkoon.

Mulla on ollut diabeteksen takia usein virtsatietulehduksia joita en hoida ja sitten niistä tulee vakavampi munuaisaltaantulehdus jolloin joudun sairaalaan.
Minulla on lisäksi epilepsia josta kai johtuu että menetän tajuni aika helposti kun sokerit heittelee.

Pelkäätkö ikinä, että sulta jossain vaiheessa amputoidaan joku jäsen tai pelkäätkö että tulet sokeaksi?
Minä pelkään, kun menin eka kerran Kohtauspaikalle siellä oli silloin useita vanhempia diabeetikkoja joita oli ambutoitu tai olivat lähes sokeita ihan diabeteksen vuoksi.
Vaikka he olivat hoitaneet diabetesta kunnolla.

Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 28.11.2009 klo 16:50

tiedän että ne heittävät puolelta toiselle, ei vaan jaksa hoitaa välis itseensä, mutta pitkä aikaseni on silti tavote arvoissa...

en ole kertaakaan menettänyt tajuntaani, mutta en tiedä yhtäkään muuta diabettikkoa joka olisi ollut samoilla arvoilla tajuissaan saati ilman tehoosastoa... nytkin taas sokerit huitelee 22, niin on huidellu pitemmän aikaa, mut ketoaineit ei ees kerry ollenkaan...

en pelkää, en pelkää edes kuolla... olen yrittänyt itsemurhaa, sen jälkeen en ole pelännyt enää kuolemaa, sairautta (sillä pahin pelkoni on toteutunut, olen diabeetikko), en että tulen sokeaksi... se mitä pelkään on pelko itsessään...

olen lukenut ja tavannut sokeitakin diabeetikkoja, että myös vähillä lisäsairauksilla olevia....

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 24.12.2009 klo 09:41

hei, nostelen ketjua, kun alkoi ns syömisjuhlat, johon en juurikaan kykene osallistumaan. onneksi joululla voi olla muutakin arvoa ja siitä nauttia ilman ylensyöntiä.
Mulla vaihteeksi on mennyt paremmin diabeteksen kanssa, jopa d-hoitaja on ollut tyytyväinen.
minä syön jouluna aina silloin tällöin yhden suklaakonvehtin, kun jostain syystä ihmiset niitä tuovat minulle. ehkä vuodessa syön koko rasian.

Hyvää joulua sinulle

Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 30.12.2009 klo 21:09

hei

ite syön normaalisti joulunakin, vähän herkkuja ripoteltuna ruokailujen yhteytee...

hieno kuulla että sinulla on mennyt paremmin.

itse olen kärsinyt tässä kertaalleen aamuyö pyörtymisestä useista alhaisista ja muutamista korkeista verensokereista...

epäilevät että diabetekseni on edennyt munuaisiin, vaikka ei pitäisi olla näin lyhyessä ajassa ja niillä verensokereilla joita minulla on ollut...

joulu on mennyt itseasiassa ihan hyvin tässä, lähinnä matkustamiseen ympäri suommee...

hyvää uutta vuotta ja kaikkea hyvää samoiten 🙂

Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 25.02.2010 klo 19:28

noo nyt sitä ollaa tilastoissa mikroalbumian kanssa...

verenpaine lääkitys pitäs alottaa joskus, mieli haikeen kun eteni, mut kyl tää tästä ehkä tän kaiken muun sivussa menee

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 26.02.2010 klo 13:05

voi harmi sulle.

mulla on jotenkin hyvä vaihe diabeteksessa nyt, on hyvässä kunnossa vaikka en pahemmin hoidakaan.

Käyttäjä Lunasy kirjoittanut 02.03.2010 klo 16:52

hei

onhan se harmi ja huono säkä, mut eipä sille mittää voi... inhottaa vaan kuuluu tilastoihin lääketieteellisenä harvianaisuutena...

hyvä että sinulla menee hyvin diabeteksesi kanssa.

kaikkea hyvää ja voimia siulle!