Yksi outo juttu on ollut jo syksystä saakka, kun läheinen kuoli. Aina, kun menen hänen haudalleen parkkipaikalta..ei ole pitkä matka, eikä nousua, suht tasamaata..mutta mitä lähenmäksi hautaa tulen sitä enenpi ottaa henkeen. Ja tänään muuttui sormet villahanskojen sisällä jääpuikoiksi. Nyt oikein pysähdyin miettimään ja kyllä se on ollut hautaansiunauspäivästä saakka nuo oireet. Mutta ei missään muualla. Ja en yleensä rivakassa kävelyssäkään hengästy. Enkä kuntosalilla. Tuon täytyy olla jokin henkisen puolen oire minulla?!

Outoja sattuu ja tapahtuu.
Oliko sillä henkilöllä jonka haudalla käyt, sinulle paljon merkitystä?🙂🌻

Suuri merkitys. Sama ihminen, jonka kuolintodistusta odotan, ymmärtääkseni poismenonsa.

Sinulla on suruaika. Mitä silloin tehdään kuin onsuruaika?🤨

Suruaika..jokaisella varmaan omanlaisensa. Ehkä se on tapahtuneen hiljaista hyväksymistä ja opettelua siihen, että suru on muuttanut perheenjäseneksi. Varmaan joku muu osaisi fiksummin vastata tähän, kuin minä.

Jaana, en osannut sinulle vastata surutyöstä, mutta minulle annettiin luettavaksi kirja, joka löytyy kirjastosta. Mari Pulkkinen:salattu, suoritettu ja sanaton suru. Se on mielenkiintoista luettavaa, suosittelen kaikille.

Taas tuli niin selvä enneuni. Minä soitin poisnukkuneelle. Puhelin hälytti, hälytti pitkään ja lopulta hän vastasi oikein hyväntuulisena. Siihen minä heräsin. Koen sen jälleen yhteydenkaipuuna, vaikka soittaja olin minä niin silti..

Kiitos dahliakukka.
Monet kerrat olen ollut tuntevinani jonkun läheisyyden, vaikka ei ole ollutkaan ketään
paikalla, usein niihin liittyy hiljaisia kuiskauksia, kuin halu olla häiritsemättä enempää.
" Mene nyt."😍

Onpa hiljaista. Ulkona laulaa lintu, sisällä tikittävät kellot. Onpa hiljaista.😍

Hiljaisuus on joskus ihanaa. meren läheisyydessä aistin hiljaisuuden voiman voimakkainmin. Olen joskus haaveillut meneväni Hiljaisuuden retriittiin, mutta minua arveluttaa niiden uskonnollisuus, mikä minusta puuttuu.

En minäkään ole kovin uskonnollinen, mutta uskon silti jumalaan joka ei pidä siitä,
että turvaan häneen. En kuulu kirkkoon.☺️❤️

Minä en koskaan ole löytänyt Jumala suhdetta. Katithan minut kuolemastakin haki. Opiskelin buddhismia vuosia, mutta opettajani sairastui ja kuoli. En ole saanut uutta haettua tilalle. Rakennan omaa uskoani palasilla sieltä ja täältä. Ehkä wiccasta haluaisin oppia lisää.

Jos sinä uskot ennustamiseen miksi et rupea ennustamaan tulevaa? Minäkin olen hankkinut
Tarot-kortit, joita enää harvoin otan esille, koska ne lupaavat kärpäsestä härkäsiä.☺️❤️

Jaana, minä en oikeasti uskalla. Uskon, että kuolema merkitsi minut niin vahvasti ja jos kortit näyttäisi jotain vakavaa niin alkaisi suotta päässä tikittämään. Sahaisin omaa nilkkaani manaamalla mustia voimia korteista. Haluaisin niin eroon kaikesta rauhottavasta lääkityksestä ja kokea millainen olen aivan paljaana. Muuttuisiko maailmani valoisanmaksi, ettei aina Jokeri astuisi hyisenä nurkista ja pyytäisi viimeiseen valssiin. Minun Jokerini on se Heath Ledgerin jokeri, joka vei häneltäkin hengen mustuudessaan. Koitin manata Jokeria pois elämästäni hankkimalla tatuoinnin hänestä, hieman se hulluuttani rauhoitteli. Ei kokonaan.

Ihmisillä on kaikenmaailman pelkoja, minulla kaikki pelotkin on yhtä tasapaksua kuin
muukin elämä, ei mitään millä eroittaisin mitä olen pelännyt tai pelkään vieläkin.
Minä pelkään syvää vettä, koska en osaa uida, näen usein valve painajaisia siitä että
joudun menemään uimaan.☺️❤️