Moikka kaikille!
On ollut niin ihanan lämpimät säät, että lumet ovat kadonneet melkein silmissä. Olen kaivellut ruukkuja ja kukkalaatikoita jo esille, kohta pitäisi alkaa miettimään, että mitkä onnettomat kasvit päätyvät minun tämän kesän uhreiksini. 😉 Basilikaa olen miettinyt, jos ostaisi kaupan hevi-osastolta ruukun ja istuttaisi sen. Mutta ymmärtääkseni basilika on vaativa kasvatettava, joten olisi sen lisäksi kiva keksiä jokin onnistumisvarmempi hyötykasvi. Rosmariini tuoksuisi ihanalta, mutta sekin taitaa olla aika hankala. Rucola, tilli, timjami tai jokin lehtisalaatti?
soroppi kirjoitti:
En ole jakso-paastoihin pohjautuvia dieettejä koskaan kokeillut mutta eikös niistä kuule usein että kokonaisenergian saannin pienentäminen on vaikeaa, kun paastojaksojen ulkopuolella keho luo tarpeen täyttää energiavarastot (nälän), ja samalla myös aineenvaihdunta menee jotenkin energiansäästömoodiin niin että niistä viimeisistäkin kaloreista pidetään tiukemmin kiinni?
Moi kanssajumittaja! 🤗
Olen noudattanut ns. aikarajoitettua paastoa, jossa kaikki päivän syömiset tapahtuvat 8-12 tunnin ruokaikkunan sisällä, paastoavasta yksilöstä riippuen. Tätä paastotapaa pidetään aloittelijoille helpoinpana, koska ruokaikkunan kaloreita ei lasketa. Itse olen noudattanut melko maltillista ja ihmeen helppoa paastoaikataulua, jossa paastoan yön yli työpäivää vasten 12 tuntia ja vapaapäivinä 14 tuntia. Kokonaisenergiaan en siis sinänsä ole kiinnittänyt huomiota, paitsi että olen pytkinyt hieman tarkastamaan käyttämäni sokerin ja rasvan (ja suolan) määrää - esim. juustot ovat yksi heikkouteni
Säästömoodista en tiedä, mutten ole kokenut, että olisin normaalia nälkäisempi paaston aikana tai sen jälkeen. Sen sijaan heti pari tuntia paaston alkamisen jälkeen tulee tunne, että pitäisi syödä jotain (oikea nälkä vai tunne siitä, että tekee mieli syödä jotain?), mutta se menee nopeasti ohi. Itse asiassa 14 tuntia menee niin helposti, ettei sen jälkeenkään ole mikään kiire saada ruokaa: ei heikotusta tai hillitöntä ruuanhimoa, itse asiassa ei juurikaan edes nälkää. Olenkin miettinyt 15 tai jopa 16 tunnin paaston kokeilemista vapaapäivinä.
Mutta eihän tuo ole mikään ihme, ettei tuloksia tule, koska paastoaminen on ollut niin vaivatonta. Ilmeisesti tuloksia ei voi tulla helposti. 😒 Niin, tutkimusaineistot antavatkin ristiriitaista tietoa paaston vaikutuksesta painonhallintaan ja yleensäkin terveyteen. Jotkut väittävät sen parantavan metabolismia ja käynnistävän elimistön autofagosytoosi-prosessin, toiset tutkimukset taas eivät löydä juuri mitään hyötyjä.
Tosin jos ravitsemustutkimuksia seuraa, niin mikään ei tunnu olevan varmaa tietoa. Hesari juuri uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan kasvisruokaa syövillä on enemmän masennusoireta kuin kaikkiruokaisilla. Ota näistä sitten selvää.
En ymmärrä mitä minun pitää tehdä, että paino laskisi. En mielestäni syö niin huonosti tai liikaa, että se aiheuttaisi tai ylläpitäisi nykyistä kilomäärää. Olen jo vuosikymmenen ajan syönyt herkkuja vain lauantai-iltaisin, ainoastaan joulun tai vapun tyylisinä päivinä olen voinut herkutella muulloinkin. Istumistakin vältän olemalla töissä koko päivän jaloillani. Nukkua pitäisi ehdottomasti paremmin ja liikkua saisin enemmän, mutta silti. Pitäisi myös oppia olemaan stressaamatta ja ahdistumatta. Eli helpommin sanottu kuin tehty...
Tuohon sosiaalisuuteen liittyen; hienoa että tunnistat tarpeen tavata enemmän ihmisiä ja ehkä muuttaa jotain toimintatapoja niin että ihmisten tapaaminen olisi helpompaa, mutta itselle on myös hyvä antaa aikaa jos ulospäin kurkottaminen tarkoittaa rajua omalta mukavuusalueelta poistumista. Kiusatuksi tuleminen (kotona tai koulussa; jos muistan oikein että sullakin oli tällaista taustaa) jättää tosi isot jäljet siihen miten rohkeasti sitä uskaltaa luottaa siihen että yhteydenotto-avauksiin reagoidaan ystävällisesti eikä pilkaten, ja se tekee seuraan lähtemisestä (tai edes sen ilmaisemisesta että haluaisi lähteä mukaan, jos on tervetullut) paljon vaikeampaa.
Totta, oletusasetuksena tuntuu olevan, että ihmiset ovat kiusaajia kunnes toisin todistetaan. Mikä on kyllä aika kohtuutonta niitä toisia ihmisiä kohtaan, kun minun on vaikea edes antaa mahdollisuutta osoittaa, että on ihan ystävällismielinen ihminen.
Pitäisiköhän kiusaamistaustasta kertoa? Jotenkin sen äänen sanominen tuntuu jo ajatuksena vaikealta. Kannan edelleen häpeää kiusaamisestani, niin kuin se kertoisi huonommuudestani, vaikka ymmärrän kyllä, ettei minulla ole mitään hävettävää asian suhteen.
olen ollut melkein viikon työpaikkakunnalla ja onnistunut siitä huolimatta nukkumaan. Ihanaa, kun olin jo jotenkin alistunut siihen että aina täällä ollessa pitää vaan mennä jonkinlaiseen zombi-survival moodiin ja selvitä vähillä unilla, jos melatoniinia ei halua käyttää.
Olet siis vielä kanssahuonostinukkujakin. Mikähän siinä on, että töihin mennessä nukkuminen on usein vaikeaa? En mielestäni jännitä töitä niin kuin noin yleensä, satunnaisia ahdistuksia lukuun ottamatta. Toki on 0-tuntityön heittelevyyden ja epävarmuuden aiheuttamaa stressiä, mutta itse työn sisältö ja työkaverit ovat mukavia. Töihin on siis kiva mennä, jos univelkaa ja aamuisia uni-inertioita ei lasketa. Ja silti tiedän, että ensi yönä jää taas unet vähiin ja saatan laadullisestikin nukkua huonosti. Tähän olisi kyllä kiva löytää jokin ratkaisu.
Minulle melatoniini ei ole aiheuttanut sivuoireita, mutta olen käyttänyt sitä jo niin pitkään, etten enää tiedä tehoaako se. Eikä se koskaan ole ollut lääke, joka räjäyttäisi nukkumisongelman taivaan tuuliin vaan korkeintaan nukkumisen avustaja.
Mollyan kirjoitti:
Tuo paino on asia, mistä tulee kommentteja joka puolelta. Itse sairastin nuorena opiskelijana anorexiaa, vaikka sitä ei virallisesti diagnosoitu. Syöminen oli työn ja tuskan takana. Nytkin suhde ruokaan on jotenkin epäterve. - - Yritän kaikin tavoin välttää sitä tilannetta, mikä oli nuorena. Suhde ruokaan tulee aina olemaan ongelmallinen, mutta itsellä on kuitenkin kyky tilannetta seurata.
Kuulostaapa tutulta! Minullakin on jännitteinen suhde ruokaan, nyt tosin selvästi parempi kuin mitä se on nuorena ollut, mutta luulen, että tämäkin on elämänmittainen taisto.
Kotona ongelmia aiheutti nirsouteni. On tiettyjä tekstuureja, hajuja ja makuja, jotka vain ällöttivät. Isä on yhtä lailla nirso, nykyään huomattavasti minua nirsompikin, mutta kun meidän nirsouden aiheet eivät sattuneet yksiin, joten minä tietysti olin se ongelma. Se, jolle ei koskaan kelvannut mikään ja jota surutta syyllistettiin asiasta.
Yläasteella oli hieman ylipainoinen kiusausahdistuksen aiheuttaman mässäilyn vuoksi, lukiossa taas kyttäsin painoani hyvin epäterveellä tavalla. Tajusin vasta teini-iän jälkeen, että saatoin jopa olla syömishäiriöinen. Lukion aikana kävin tosi harvoin ruokalassa syömässä ja jos söinkin, niin vain vähän ja yleensä vain leipäpalasen. Kotonakin nipistin ruuasta aina kun vain voin. Muistan kerrankin olleeni iloinen, kun selvisin kokonaisen päivän syömällä vain yhden leipäpalasen.
Teini-iän jälkeen ruoka-ahdistus helpotti, mutta todellinen asenteiden muutos tapahtui kolmikymppisenä yksin matkustamisen myötä. Pari kolme ekaa reissua meni kotoa opitun tavan mukaan, jossa ruoka oli kuin polttoainetta tai vastalääkettä nälkään ja ruokailu oli tapana hoitaa mahdollisimman nopeasti, kätevästi ja halvalla. Kerran sitten paluulennolla ollessa huomasin yllätyksekseni miettiväni kivojen käymättä jääneiden paikkojen lisäksi myös ruokia, joita olisin halunnut maistaa. Ennenkuulumatonta! 😯
Siitä se uusi asennoituminen sitten levisi arkeenkin. En minä edelleenkään ole kaikkiruokainen ja en koskaan tule olemaan se, joka on ensimmäisenä kokeilemassa kaikkea uutta tai eksoottista, mutta suhtautuminen niin ruokaan kuin omiin syömisrajoitteisiin on huomattavasti rennonpaa. Ja ruoka on nykyään nautinto, arjen kuin juhlankin pienen suuria iloja.