Tervehdys Soroppi ja kaikki muut...                                   Silmäongelmat näillä näkymin taakse jäänyttä, mutta koskaan ei voi varmuudella sanoa onko näin kuitenkaan. Mutta näillä mennään ja toivotaan parasta. Vuodenhan tämä kaikki kestikin ja se oli haastavaa aikaa leikkauksineen.

Koirani tilanne on huono. Se ei toivu niinkuin pitäisi. Leikkauksen jälkeen kaikki meni suhteellisen hyvin, mutta nyt tullut takapakkia eikä syy ole selvinnyt. Uuteen leikkaukseen ei enää ryhdytä, se miehen kanssa jo päätettiin. Huomenna neuvottelu hoitavan eläinlääkärin kanssa. Rakkaan ei anneta kärsiä loputtomasti, jos mitään valoa ei tunnelin päässä näy.

Kurja kuulla Mollyann ettei koiran toipuminen ole edistynyt! Jo pelkkä mahdollisuus siitä että saattaa joutua päättämään lemmikkinsä kärsimyksien päättämisesta kuulostaa sellaiselta että se mahtaa syödä voimavaroja vaikka siihen ei lopulta päädyttäisikään 😥 Paljon jaksamista teille!

Nótt, miten sinulla menee töiden ja muuten täyden kalenterin pyörityksessä? Löysitkö lopulta jotain kivaa hankittavaa mielesi piristykseksi? Sama täällä sen suhteen että lenkillä käymiset voi laskea saavutuksiksi, silloin kun on tiukilla se on jotenkin ensimmäisiä asioita jotka meinaavat jäädä pois. Ja välillä se jää pois vaikkei erityisen tiukkaa olisikaan 😅

Mollyan, hurjasti voimia!

Soroppi, kiva kuulla pitkästä aikaa sinustakin! 😊

Minulla on nyt muutaman päivän hengähdystauko töistä, sitten taas takaisin hullunmyllyyn. Ihan kotona nököttäessä on mennyt. Tosin olen jopa lenkillä saanut käytyä ja kiva onkin kävellä, kun muutamaa paikkaa lukuun ottamatta kävelytiet ovat lumettomia ja kuivia. Mutta siihen ne aikaansaamiset sitten loppuvatkin.

Muutama vapaapäivä on kyllä tarpeen. Esimerkiksi tuli taas vastaan tilanne, jossa mönkään mennyt asia ikään kuin tipahti syliini, vaikka minulla ei ollut siihen osaa eikä arpaa. Ahdistuin ja sitten taas meni pari yötä valvoessa. En osaa pitää tervettä etäisyyttä työhön.

Ostin uuden näppäimistön. Vanha kyllä toimi, mutta olin inhonnut sitä oikeastaan heti sen käyttöönotosta saakka (merkin nimessä oli kuin enteellisesti "poo". Nomen est omen!) Vanha näppis oli halvin, mitä silloin aikoinaan löytyi, nyt päätin satsata. Ja on tämä kyllä aivan eri maata! Herkkä reagoimaan, mutta kuitenkin jämäkkä, akku paristojen sijaan ja vieläpä taustavalaistut näppäimet. 😘 Tekee mieli kirjoitella ihan vain kirjoittamisen ilosta. Pieni morkkis kuitenkin toimivan korvaamisesta.

Mitä sinulle Soroppi kuuluu?

Tänään se tapahtui, mitä jo pelkäsinkin. Koirani vointi romahti ja  mitään ei ollut enää tehtävissä. Päädyimme yhdessä eläinlääkärin kanssa eutanasiaan, koska koiran kärsimystä ei ollut sydäntä eikä halua enää jatkaa.

Nyt on suuri suru ja menetys. Tulevaisuuskin näyttää synkältä. Ei tullut yhteistä kesäaikaa maalla, missä koira viihtyi niin hyvin ja rytmitti olemassa olollaan päivät.

Tiedän, että suru muuttuu ajan oloon kaipaukseksi, mutta siihen menee vielä aikaa. Nyt on vain mielessä, että rakas ystävä on poissa ja kaikki on erilaista.

Syvimmät osanottoni sinulle Mollyan.

Olit loppuun saakka koiraystävän rinnalla, ystävän parasta ajatellen. Koira eli hyvän elämän kanssasi.

Voi että, olen pahoillani menetyksestäsi Mollyann! 😥

Mulle kuuluu hyvää. Pitkän tahmean kauden jälkeen olen työskennellyt vähän vähemmän ja jaksanut juosta hieman enemmän. Työpaikkakunnalla olosta huolimatta tekemistä on riittänyt, sain nähtyä kahta läheisimmistä ystävistäni ja haaveilen toisen kanssa vaelluksesta ensi kesäksi.

En ollut ihan varautunut siihen, miten nopeasti kirjastosta saisi varaamalla kaipailemiaan kirjoja, ja nyt olisikin mahdoton määrä sivuja kahlattavana ennen kuin jatkan matkaani ensi maanantaina - ellen sitten onnistu optimoimaan uudelleen lainaamisaikaa ja repun sisältöä niin että voisin ottaa toisen tiiliskivistä mukaan.

Terve etäisyys töihin olisi kyllä mukavaa! Mulla ei onneksi työhön liity tällä hetkellä hankalia tunteita aiheuttavia kohtaamisia (kunhan vaan vältän ajattelemasta paljonko olisi pitänyt tehdä jo mielellään viime vuonna 😆 mutta ehkäpä aikatauluni oli epärealistinen) mikä helpottaa paljon asioita.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten. Syy: Kirj. virhe

Kiitos No'tt ja Soroppi!

Koira eli hyvän elämän kanssamme, sen itsekin tässä surun keskellä tiedostan. Hoito eläinsairaalassa oli parasta, mitä lääketiede eläimille voi antaa ainakin Suomessa. Nyt se ei valitettavasti riittänyt ja näin miten hoitava lääkärikin oli pahoillaan. Eutanasia oli koiran parhaaksi, ettei sen tarvinnut kärsiä liikaa.

Kyllä se pitää paikkansa, että suru on hinta, mitä rakkaudesta maksetaan.

Mollyan osanottoni koiran menettämisestä ja voimia suureen suruun 🧡

En valitettavasti jaksa pahemmin kommentoida. Vinti on kamala.

En saa syötyä kuin max kerran päivässä ja silloinkin jugurtin tms. Mukana on ahdistuksesta johtuvaa oksentelua. Kroppa alkaa pettämään, olen joutunut sairaalaan (potilaana) mm. Sydänongelmien takia, jotka johtuvat syömättömyydestä.

Ahdistaa todella paljon, pelottaa myöskin mihin tämä on menossa. En osaa auttaa itseäni.

On ikävä kuulla Amanda, että voit noin huonosti. Kun omat voimat ovat ihan tapissa pitää luottaa siihen, että  hoitohenkilöt auttavat pahimman yli. Sitten vasta vastuu on itsellä, kun voimia on tullut ja jaksaa panostaa omaan vointiin. Toivon, että läheisesi ovat mukana tässä prosessissa myös.

Voimia ja jaksamista!

Moi Amanda, kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa, vaikka kuulumisesi eivät hyviä olekaan. Olin miettinytkin, että miten sinulla menee. Lohduttavaa, että olet hoidon piirissä. Kaikkea hyvää sinulle!

Mollyan, miten olet jaksanut?

Soroppi, meillä on töissä oikeastaan opittu luopumaan tuollaisesta "mielellään eilen / viime vuonna" -tyylisestä ajattelusta, on nimittäin aika liuta asioita, jotka olisi pitänyt hoitaa jo ties milloin. Henki on vähän sellainen asialliset hommat hoidetaan, muita mietitään sitten joskus - jos ehditään. Harmi vain, ettei kehitystäkään pääse tapahtumaan, kiireessä kun kaikki tehdään kuten ennenkin, vaikka nähdäänkin, että metodit eivät ole täysin toimivat. Sen sijaan työpaikan epävirallinen motto voisi olla meemin mukainen "ei ongelmaa, normaali katastrofi". 🙃

Minulla on taas muutaman päivän hengähdystauko töistä ennen seuraavaa rutistusta. Onneksi pääsiäisenä on hieman pidemmät vapaat, jos ei taas tule muutoksia. Väsymys kyllä painaa jo aika lailla, tällä viikolla lisäksi niskajumi on vaivannut. Ja jostain syystä itseinho on taas hieman nostanut rumaa päätään, mutta toivon sen menevän ohi, kunhan saan hieman rentouduttua.

Tervehdys No'tt

Kyllä tämä suru on vielä päällimmäisenä ajatuksissa, vaikka sopeuduttava on tähän menetykseen. Mietin asian kääntämistä niin, että iloitsen siitä, että koira oli elämässäni ja sain nauttia yhdessä olosta monta vuotta. Kuitenkin tyhjyyden tunne on käsin kosketeltava, kun yksi on poissa meidän laumasta.

Kiire työssä on tätä päivää ja kireät aikataulut eivät anna mahdollisuutta siihen, että kehittäisi työmenetelmiä parempaan suuntaan. Se olisi kuitenkin kaikkien etu. Kyllähän työnantaja ottaa mielellään vastaan uusia ideoita, mutta harva niitä alkaa kehittelemään omalla vapaa-ajallaan. Oma työni on hyvin itsenäistä ja teen siinä työn sivussa juttuja, jotka edistävät omaa työn tekoani. Mutta noin yleisesti uskon, että hyvä työn suunnittelu ja organisointi on kaikkien etu. Työntekijät ovat siinä avainasemassa.

Odotan kovasti jo maalle menoa ja työn tekoa sieltä käsin. Siihen kuluu vielä aikaa, kun taas tuli takatalvi lumineen. Mutta näillä mennään.

Mikä helkkari siinä on, että töihin mennessä herääminen ja itsensä jalkeille kiskominen on yhtä taistelua, mutta sitten kun ne odotetut vapaapäivät tulee, niin sitä herääkin suurin piirtein samaan aikaan ja pirteänä kuin peipponen kesäaamuna? 😒 Miksei voi nukkua pitkään (vaikka se ei unirytmin kannalta hyväksi olekaan) tai sitten herätä töihin yhtä lailla helposti?

Mollyan kirjoitti:
Kuitenkin tyhjyyden tunne on käsin kosketeltava, kun yksi on poissa meidän laumasta.

Tuo tyhjyyden tunne on kyllä niin kamala. Se tuntui ihan konkreettisestikin, niin kuin kämpän seinät olisivat kaikuneet ja tila tuntui autiolta. Alleviivasi sitä, että jotain suurta on poissa. Kai se kuuluu siihen suruprosessiin, mutta kyllähän se vaikeaa on. Voimia suruusi!

Kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Emme  lähteneet maalle viikonlopuksi. Koiran kuolema siellä vielä enempi tunnettavissa. Kaupungissa on omat puuhansa. Piha vielä osittain jäinen ja hommia riittää. Sisälläkin kaikkea puuhaa, kun asuintilaa 3:ssa kerroksessa ja vielä ullakko. Kissa odottaa, että ullakon ovi jäisi auki ja pääsisi sinne livahtamaan.

Mietin viime vuotta, kun oli silmäleikkaukset ja hoito kesti yli vuoden. Välillä kyllä tein töitäkin, mutta puolella teholla ja sairaslomilla olin aina leikkausten jälkeen. Kyllä oli avuton ja tyhjä olo kaiken aikaa, kun mietin, että tällaista odotteluako tämä elämä nyt on ja jään tyhjän päälle loppuelämäksi vain oleilemaan.

Sitten alkoi loppusyksystä koiran sairastelu ja leikkaus eläinsairaalassa. Hoito ja kuntoutus ohjeiden mukaan. Koiran toipuminen joksikin aikaa ja sitten sen kunnon lopullinen romahdus.

Nyt ollaan tässä ja miettiminen jatkuuko tämä huono karma vielä  edelleen. Onko vieläkin tulossa jotakin ikävää. En ole ollut taipuvainen pessimismiin, mutta nyt tuntuu, että mikään ei onnistu. Toki tämä yhteinen elämä puolison kanssa menee hyvin, työkin, mutta kaikki muu on epävarmaa ja sattumanvaraista. Luottamus on poissa. Kaikki ikävät asiat tulevat yhtäkkiä ja ilmoittamatta ja niihin ei voi varautua mitenkään. Perusturvallisuus on järkkynyt.

Nótt toivottavasti saisit vapailla rentouduttua ja levättyä. Miten olet voinut?

soroppi mitä sinulle kuuluu?

Mollyan kurja kuulla, että perusturvallisuuden tunteesi on järkkynyt. Muutenkin tyhjyyden tunne menetyksen jälkeen on vaikeaa. Jostain syystä usein tuntuu, että elämässä, sekä hyvät että huonot asiat kasautuvat.

Kotiuduin jokin aika sitten sairaalasta, mutta pari ea-reissua on sen jälkeen ollut. Olo on kamala, mitään ei oikein jaksa tehdä.

Nukun melkein koko ajan,kivut kovia. Tuntuu pahalta huolestuttaa läheisiä, kollegat soitelleet kuulumisia, ystäviä käynyt kylässä ja tietty puolisoni korvaamattomana tukena.

Tosin stressaan sitä, miten huolestutan muita. En ole tottunut olemaan näin avuton, olen aina auttanut muita.

Kaipaisin myös töihin, mutten ole niin typerä, että kuvittelisin pystyväni työskentelemään tässä kunnossa. Tämäkin ahdistaa. Muutenkin tuntuu, että ahdistaa lähes jatkuvasti.

Pääsiäislomalle selvitty. Ei ole mitään erityisiä suunnitelmia. Olisihan se kiva, jos saisi käytyä lenkillä, mutta katsotaan miten käy. Olisi myös kiva, jos olisi edes jotain mukavaa ohjelmaa tai tekemistä, mutta veikkaan loman kuluvan kotona kykkiessä eli ihan lepäilessä.

Normaalisti minulla on ollut aina näihin aikoihin vuodesta massiivinen matkakuume, mutta edelleen turtuneiden tunteiden vallassa ollen ja eläen edes se ei innosta. Tulevaisuushorisontti on nyt niin lyhyt, etten osaa ajatella mitään paria päivää tai viikkoa pidemmälle.

Amanda, kiitos kysymästä, niin kuin edellä oikeastaan jo ehdinkin kertoa, niin jotenkin mekaanista on elämä tällä hetkellä. Suoritan arkea kuin robotti. Mikään ei tunne mitenkään erityisen hyvältä, muttei pahaltakaan. Tiedostan kaipaavani iloa, rakkautta, innostumista, nautintoa, naurua (jne.), mutten tiedä miten niitä itselleni järjestäisin, edes siinä määrin missä ne ovat järjestettävissä. Tai jos tiedänkin, niin en vain saa aikaan. Yhtä olemista on elämä.

On lohdullista lukea, että sinulla on läheisiä, ystäviä ja kollegoita, jotka välittävät sinusta. Että et ole yksin. Kertoo myös sinusta paljon, että mietit heidän huolestuttamista, vaikka oletkin itse kivulias ja ahdistunut. Vaikken tunnekaan läheisiäsi, niin uskallan sanoa, että huolesi on varmasti turha, sillä huolehtiminen kuuluu läheisiin ihmissuhteisiin.

Voimia toipumiseesi! 🤗

Mollyan, kuten Amanda jo sanoikin, niin jotenkin ihmeellisesti asiat tuntuvat kasautuvan. Joskus kun elämä potkii, niin sitten se myös potkii isolla saappaalla ja oikein olan takaa. Mutta ei se loputtomasti potki. Jos katselet omaa elämääsi taaksepäin, niin onhan siellä ennenkin ollut sekä ylä- että alamäkiä eli ei huono onnikaan loputtomasti jatku. Toivotaan, että koettelemuksesi olevat nyt tässä.

Mutta ymmärrän ja tunnistan kyllä tuon perusturvallisuuden tunteen järkkymisen. Minulla ei lähtökohtaisestikaan ole mitenkään korkea luottamus elämään tai itseeni ja kyllähän pari viime vuotta (ja oletettavasti korona-aika siihen vielä päälle) vaativat veronsa. Ehkä juuri siksi se tulevaisuushorisontti on nyt niin onnettoman lyhyt.

Soroppi, onko sinun hyvä pössis jatkunut?

Aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäisaikaa kaikille! 🐣💐