Tunne siitä, että voimat loppuvat

Tunne siitä, että voimat loppuvat

Käyttäjä star-crossed aloittanut aikaan 10.08.2017 klo 21:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä star-crossed kirjoittanut 10.08.2017 klo 21:26

Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.

Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.

Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.

Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.

Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.

Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?

En tiedä mitä tekisin.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 14.06.2024 klo 20:44

Amanda, et vaivaa ollenkaan. 🤗 Kiva kun jaksoit laittaa kuulumisia, laittelehan niitä jatkossakin voimiesi mukaan.

Amanda1111 kirjoitti:
useamman kerran nyt elvytetty

Sinä olet kyllä sitkeä sissi! Ilmeisesti olet hoidossa, mikä on hieno juttu. Vaikka koetkin, ettei sinua kuunnella, niin ainakin sinulla on ihmisiä ympärilläsi etkä ole yksin. Jatkathan vielä taistelua.

 

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 15.06.2024 klo 15:40

Hienoa Amanda, että jaksoit ottaa yhteyttä. Hyvin harvoin sitä tulee täysin ymmärretyksi, vaikka sitähän jokainen toivoo. Se, että on ihmisiä ympärillä on arvokasta. On paljon yksinäisiä, joilla ei ole ketään. Tämä ei tietenkään lohduta, kun on siellä aallon pohjassa ja ei pääse eteenpäin haluamallaan tavalla.

Toivon sinulle jaksamista ja voimia taistelussasi.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 01.07.2024 klo 16:34

Moi taas!

En ole ollut linjoilla pariin viikkoon, koska meni kummallisen hyvin. Oli ihmeen hyvä olo olla omissa nahoissani sen normaalin alituisen itse- ja kehoinhon sijaan. Eivät ne poistuneet, mutta hellittivät. Pari viikkoa sitten menikin fiilistellessä, että tämmöistäkö tämä muilla aina on. Oli kevyt olla, kuin se tavanomainen kivireki olisi ollut huomattavasti kevyempi.

No se sitten katkesi lyhyeen. Sähläsin ja sählääminenhän tarkoittaa minun ajatusvinoutumissani kokonaisvaltaista huonoutta ihmisenä. Ja taas on sellainen olo, että minun vain pitäisi pysyä kotona, poissa ihmisten ilmoilta.

Tiedän kyllä puhtaasti järjen tasolla, että satunnainen mokaaminen ei ole yhtä kuin huonommuus, mutta ajatusmaailmassani ne ovat tiukasti yhtä. Eli tietää taas huonosti nukuttuja ahdistusöitä.

Niin kuin en jo muutenkin olisi nukkunut katkonaisesti kuumuuden vuoksi.

Toivottavasti teillä muilla on paremmat fiilikset.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 02.07.2024 klo 09:46

Kyllä se mokaaminen tuntuu kurjalta, mutta ei se koko maailmaa kaada kuitenkaan. Kyllä ikävä tunne väistyy ajan kanssa ja joskus ne mokat jälkeenpäin jopa huvittavat.

Ollaan oltu täällä maalla kesälomapäiviä viettämässä. Suru koiran kuolemasta korostuu täällä eniten. Mutta ne ajat ovat nyt takanapäin, ihanat hetket koiran kanssa eläen. Nyt on jotakin muuta edessä ja sitä kohti mennään. Hellepäivien jälkeen raikkaampi ilma on tervetullut. Jaksaa puuhailla enemmän ja saa jotakin näkyvää tehdyksi.

 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 03.07.2024 klo 15:08

Heippa jälleen! Kivaa kuulla että @Nott:lla oli parempi jakso vaikka se tarkoittikin tukinetin kannalta ettei seurastasi pääse nauttimaan. @Mollyann, miten pitkään pääsette olemaan lomalla? @Amanda, yritän lähettää täältä telepaattisesti kaikkea hyvää ja toivoa että jokin osa siitä tihkuisi perille koettelemuksiisi.

Mulla on vointi taas hankalamman viikonlopun jälkeen tasaantunut. Eilen töihin lähtiessäni olin sen verran huonovointinen että otin illalla vapaata ruanlaittovuorosta ja keskityin työpäivän jälkeen vain lepäilyyn. Mielessä kummittelee huoli että toivottavasti en väsymyksissäni ollut liian töykeä vieraille, mutta elättelen toiveita että tämä on nyt vain tätä omaa neuroottisuuttani, sitä että pitäisi olla mahdollisimman helppo ja miellyttävä ihminen eivätkä tunteenilmaukseni saisi (luoja paratkoon 😅) häiritä tai aiheuttaa vaivaa kenellekään.

Anoppi huomasi eilen uuvahdukseni tai lyhytpinnaisuuteni ja yritti suorastaan kieltää minua nousemasta sohvalta ('koska olin niin väsynyt') mikä oli samaan aikaan sekä hellyyttävää että kiusallista. Toivoisin että heillä olisi helppo olla vieraina ja mukava loma (niin että voisivat ehkä talouden salliessa tulla joskus uudestaan - turvallinen toive, kun lennot maksavat eläkeläisen kukkarolle maltaita), ja samaan aikaan odotan viikon päästä alkavaa muutaman päivän omaa rauhaa kuin kuuta nousevaa.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 04.07.2024 klo 14:42

Tervehdys Soroppi ja muut!

Niin ollaan periaatteessa täällä maalla koko kesä ja minä pidempäänkin, kun teen etätöitä. Viime talvena en ollut juuri täällä maalla, kun koira sairasteli ja minulla oli sitä ennen ne silmäleikkaukset ja pitkä toipumisjakso. Ensi talvesta en osaa vielä sanoa viihdynkö täällä kissan kanssa pitkiä aikoja. Puoliso on töissä toisella paikkakunnalla kolme arkipäivää, loput tekee etänä.

Kun itse on pahoilla mielin ja väsynyt ajattelee tai minä ainakin ajattelen, että välittyykö oma tunnelmani toisille. Ehkä se lähimmille välittyykin, mutta ei välttämättä kaikille. Jos oma mieli on maassa, niin on kohtuuton ponnistus olla hilpeällä mielellä. Ei aina tarvitse jaksaa ja olla parhaimmillaan.

Kovasti minäkin odotan tietoa Amandan tilanteesta, kun se tuntui olevan niin paha ja kaoottinen. Ei tuntunut olevan apua mistään ja se on kauhea tilanne. Ymmärrän kyllä, että ei ole kirjoitushalujakaan, mutta muutama sana riittäisi...

Loma jatkuu vielä ja teen mosaiikkitöitä, joka on tärkein harrastukseni lukemisen ohella. Sää on raikastunut ja on energiaa puuhailla enemmän kuin helteillä.

Hyviä kesäpäiviä toivotan jokaiselle..

 

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 05.07.2024 klo 17:21

Kiitos tsempeistä Mollyan ja Soroppi! 😊 Pahin ahdistus on jo hellittänyt, mutta tilalle on tullut kummallinen väsymys. Niin ja se vanha tuttu kivireki ja pessimistisyys ovat taas seurana. Eli olen palannut jotakuinkin normaaliin.

Mollyan, vaikka koiran mentävä aukko elämässä kulkeekin vielä pitkään mukana, niin toivon surun haihtuvan pikkuhiljaa. Päivä kerrallaan eteen päin. Rentouttavaa loman jatkoa!

Soroppi, miellyttämisen tarve on tuttua täälläkin, etenkin kun pitäisi olla terveen itsekäs, vetää rajansa tai juurikin ilmaista negatiivia tunteita. Mitenköhän tästäkin voisi oppia pois päin?

Sinulla on symppiksen oloinen anoppi. Toivottavasti miniloma tekee sinulle hyvää!

Amanda, jos vain mitenkään jaksat, niin laitathan kuulumisia. Kaikkea hyvää sinulle!

En nyt ehdi kirjoitella tätä enemmän kun pitää mennä ruuan laittoon, mutta oli kiva pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia. Hyvää kesän jatkoa kaikille!