Taistelu im:ää vastaan.

Taistelu im:ää vastaan.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 06.05.2020 klo 20:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 06.05.2020 klo 20:34

Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 17.03.2023 klo 11:04

Luulen että tuo eräs lääke mua väsyttää... Injektio lääke... Olen yleensä aina sen injektion jälkeen monta päivää todella väsynyt. Pitäisi varmaan jutella lääkärin kanssa. Ei ole kyllä yhtään kivaa se, että jopa sängystä nouseminen tuntuu niin raskaalta...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 17.03.2023 klo 15:40

Im-ajatukset ei ole enää niin paljon vaivanneet, kun on tajunnut että järjellä ei voi ratkaista elämän ongelmaa. Vaan tekemällä asioita. Nimittäin järkihän periaatteessa sanoo ettei elämällä lopulta ole mitään tarkoitusta. Että maailmankaikkeus ei piittaa siitä kuoleeko ihminen tänään vai kymmenen vuoden päästä. Mutta pitääkö ns. järkeä kuunnella? Objektiivinen näkemys maailmasta voi olla, että maailma on vain juuri sitä kvarkkien tanssia. Ajan kulkua alkuräjähdyksestä universumin loppuun. Ja ihmisen elämä on vain mitätön välähdys kosmoksessa. Näinhän periaatteessa tiedemies voi todeta. Mutta mites se subjektiivinen näkemys sitten? Ihmisen kokemus-maailma?Vaikka maailmankaikkeus ei välitä ihmisen elämästä, niin ihminen itse voi välittää. Eikö se subjektiivinen näkemys ole siten tärkeämpi kuin objektiivinen? Toki se ei sitten auta, vaikka ihminen uskoisi Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, jos tieteen yksituumainen lopputulos on että mitään Jumalaa tai Paratiisia ei ole. Siis siltähän se näyttää. Eikä siihen auta kyllä mikään subjektiivinen näkemys. Se on juuri se ongelma, että faktat on kuitenkin aina faktoja. Luonnonlait luonnonlakeja. Toki eihän siitä voi vieläkään olla varma että Jumalaa ei ole. Mutta aika pahalta tilanne kyllä näyttää. Jossain vaiheessa ehkä siitäkin asiasta voi tulla fakta. Kun tiede on tarpeeksi pitkälle kehittynyt. Tai voihan olla että se on jo nyt siinä pisteessä, että voi julistaa "Jumalan kuolleeksi". Joten elämä on sitten eksistentiaalinen ongelma. Ja aivan niin kuin Hessen kirjojen päähenkilöt usein, niin ihminen juoksee pakoon tuota ongelmaa. Siis esim. ihan konkreettisesti juoksee katuja pitkin ja yrittää unohtaa sen että lopulta millään ei ole mitään tarkoitusta. Ja ihminen vain katsoo että kuinka hyvin hän pystyy sietämään tuota tarkoituksettomuutta. Itse ainakin koen asian juuri niin. Että kaikki on lopulta omassa elämässäni pakoa. Pakenen sitä ajatusta ( tai faktaa) että elämä on pohjimmiltaan kärsimystä, eikä mitään syvempää tarkoitusta ole. On vain selvittävä hengissä seuraavaan päivään. Ja jatkettava vain eteenpäin, vaikka epätoivo vaanii koko ajan mielessä...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 11 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: korjailu
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 19.03.2023 klo 04:05

minäitse89 kirjoitti:
Nimittäin järkihän periaatteessa sanoo ettei elämällä lopulta ole mitään tarkoitusta. Että maailmankaikkeus ei piittaa siitä kuoleeko ihminen tänään vai kymmenen vuoden päästä. Mutta pitääkö ns. järkeä kuunnella? Objektiivinen näkemys maailmasta voi olla, että maailma on vain juuri sitä kvarkkien tanssia. ... Mutta mites se subjektiivinen näkemys sitten? Ihmisen kokemus-maailma?Vaikka maailmankaikkeus ei välitä ihmisen elämästä, niin ihminen itse voi välittää. Eikö se subjektiivinen näkemys ole siten tärkeämpi kuin objektiivinen?
<ul id="bbp-topic-revision-log-405637" class="bbp-topic-revision-log">
<li id="bbp-topic-revision-log-405637-item-405638" class="bbp-topic-revision-log-item">Muokattu kirjoittajan toimesta 1 päivä, 12 tuntia sitten. Syy: korjailu

Tässä viimeisimmässä osut mielestäni asian ytimeen. Kaikki mitä ihminen ajattelee tai kokee suodattuu joka tapauksessa tulkinnan linssien läpi ja herättää mennessään lisää tunteita ja ajatuksia, joten subjektiivista maailmaa (ml. koettu todellisuus ja tunteet) ei ole mahdollista ohittaa tai kieltää objektiivisen kustannuksella. Eikä se mielestäni ole rationaalistakaan.

En usko että elämällä on mitään muuta tarkoitusta kuin minkä ihminen itse sille antaa. Minun mielessäni tämä ei kuitenkaan johda epätoivoon - se vain tarkoittaa että on tärkeää selvittää, mitkä omat arvot ovat ja yrittää parhaansa mukaan elää niiden mukaan.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 19.03.2023 klo 12:12

Minulla asia menee niin, että jos pystyisin luottamaan esim. siihen että Jumala ihan oikeasti on olemassa. Kokisin vaikka ns. Jumalan läsnäolon, niin kuin jotkut sanovat että ovat kokeneet. Niin silloin tuntisin varmasti elämän rikkaaksi. Epätoivo varmasti hellittäisi. Ei tarvitsisi enää olla huolissaan kaiken katoavaisuudesta. Siitä se epätoivo kumpuaa, että kun katsoo tätä maailmaa, eikä näe Jumalan kädenjälkeä, vaan näkee vain eliöiden kamppailun kuolemaa vastaan. Ja näyttää siltä että juuri se kamppailu on totuus. Että varmaan joskus parisataa vuotta sitten, ihmisillä oli vielä vankka usko Jumalaan esim. Suomessa. Ja ihmiset pystyivät varmasti ehkä olemaan siinä mielessä onnellisempia. Vaikka se usko ehkä harhaa olikin.

Jeesus sanoi että lapsen kaltaiset pääsevät Paratiisiin. Mutta juuri sen takia tässä ajassa ei voi olla lapsen kaltainen aikuisena, koska tuo usko Paratiisiin on pikkuhiljaa sammunut... Ja nyt pitää ottaa sitten kaikesta vastuu... Niin kuin Dostojevski sanoi: "Ihminen on vastuussa omasta elämästä ja kaikkien muidenkin elämästä." Vaikka tuo kyllä kuulostaa oudolta. Mutta Dostojevski oli kieltämättä nero.

Noista arvoista: haluaisin silti painottaa kristillisiä arvoja omassa elämässä. Vaikka en uskovainen olekaan. Koska kuitenkin koko länsimainen sivistys pohjautuu kristinuskoon. Mutta se on sinänsä ristiriitaista, että en oikeastaan pysty uskomaan Jumalaan, mutta silti mun mielestä kristinuskossa on todella paljon hyviä asioita. Nykyään ajattelen niin. Varsinkin se asia kun siinä painotetaan että jokaisen täytyy kantaa oma "ristinsä". Siltä elämä todella tuntuu. Että jokainen joutuu kantamaan omat murheensa... Yksin...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.03.2023 klo 11:39

Kyllä on hirvittävä olo taas... Joka solua särkee... Ja vielä pitäisi elää ainakin 20 vuotta... On tämä elämä vaan niin erikoinen ammatti... Kun edes pikkasen pystyisi nostamaan elämänlaatua... Kun tuntuu siltä että olisi vähintään 100-vuotias... Siis keho tuntuu siltä... Hirvittävä ongelma tämä elämä... Pahin ongelma mitä voi keksiä... Että joo im ei ole sallittu teko. Täytyy kunnioittaa elämää, mutta mitä tämä elämä sitten oikeasti..? Pelkkää särkyä vaan... Alkaa oleen niin kyllästynyt tähän joka päiväiseen kolotukseen... Urheillessa edes hetkeksi unohtaa sen että tämä elämä on niin pirullista... Noin 30 ikä vuoden jälkeen on alkanut kolotukset. Ehkä 24-vuotiaana oli parhaassa kunnossa. Jaksoi käydä salilla 3 kertaa viikossa yms. Niin kuin junnu Vainio lauloi: "Suoraan sanottuna, suurin piirtein sellaista elämä on."

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.03.2023 klo 11:01

En tiedä mikä on laittanut näin huonoon kuntoon... Kai sitä sitten on flunssa päällä... Hikoiluttaa koko ajan. Yms. Pitäisi jaksaa tehdä kävelylenkkejä... Ottaa päähän... Ruoka ei oikein maita... Pitäisi kuitenkin syödä... Välillä iskee epätoivo...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.03.2023 klo 21:04

Minua kyllä ottaa päähän kun lähipiirini painostaa opiskelemaan ja töihin. Eikö ne tajua, että minulla on ongelmia enkä turhaan ole eläkkeellä... Jos itse eläminen on jo se ongelma ja sitten ne painostaa vielä että sinun on pakko opiskella tai mennä töihin... Olen niin kyllästynyt siihen... Voi olla etten loppuelämäni aikana enää tee töitä... Ja olen itse ihan sinut asian kanssa, mutta lähipiirini ei näimmä ole...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 22.03.2023 klo 13:15

Mulla on mennyt viikkoja koronan kanssa, ja siitä toipuessa. Kauhee päänsärky ei o pystynyt kattoon televisiota, tai tapletin näyttöä.

Ehkä juuri tuo ongelma pitää ahdistusta päällä, siis se että lähipiiri ei hyväksy sairautta. Edellinen vaikeuttaa itseä hyväksyyn itseänsä?

Kuuntelin Kurt Vonnegutin; Teurastamo numero 5, ja Äiti yö. Mustaa huumoria.

Kuuntelin Pellemiljoonan yhden Matkakertomuksen. Sitten oon kuunellut levyjä.
Muutan ylöjärvelle 31.3:ta, siihen harjun viereen luhtitaloon. Pääsen metsään heti takapihalta koiran kanssa - mulle tärkee juttu. Uimahalliin ja Avantoon 1-2km. Lidliin 2km. Tyttäret asuu 2km päässä, en mä muuta tarvi.

Nyt koronassa on ollut synkkiä ajatuksia kovassa kuumeessa, ja säryissä. Ei synkkiä ajatuksia karkuun pääse koskaan, luulen?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 22.03.2023 klo 13:47

Kyllä itsekin oon sitä mieltä, että synkät ajatukset on osa elämää. Tai että ei semmoista ihmistä ole ollutkaan varmaan olemassa, jolle ei välillä olisi tullut synkkiä tai jopa kamalia ajatuksia. Mulle niitä synkkiä ajatuksia tulee tosi paljon kävelylenkeillä. Sen takia en viitsi pitkiä lenkkejä tehdä... Kun aivot alkaa pyörittelemään elämän tarkoitusta koskevia ajatuksia yms. Ja koen ne jotenkin synkkinä... Siis kun ajattelee kaikkea mitä maailmassa tapahtuu ja millaista oma elämä on ja kaikkea kurjaa mitä elämään mahtuu... Ja että mikä kärsimisen tarkoitus on... Lukeminen onneksi auttaa. Saa ajatukset muualle. Oon nyt lukenut Virginia Woolfin kirjaa: Majakka. Todella hyvä...

Korona on kyllä ikävä tauti. Sairastin itsekin sen alkuvuodesta. Nyt on ollut sitten muita terveys huolia...

Se juuri kun jotkut ihmiset eivät käsitä, että minulla on sairaus. Siis lähipiirin ihmiset ja että en pysty esim. tekemään töitä viitenä päivänä viikossa. En tiedä pystyisinkö edes yhtenä päivänä tekemään esim. kahdeksan tuntia tai edes viisi. Mulla alkanut tuleen nyt tasasin väliajoin kaikenlaista muutakin vaivaa. Enemmänkin fyysistä. Oon oleillut kotona aika paljon. Myös sellaista eräänlaista uupumusta... No pitää vain lepäillä...

Hyvältä kuulostaa tuo muutto juttu... Ja vielä metsä lähellä.👍

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 22.03.2023 klo 20:55

Kuuntelen nyt Joel Dickerin kirjaa Huone 622. Katon onko toi Virginia Woolfin kirja kuunneltavissa?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.03.2023 klo 09:02

Toinen kirja mitä oon nyt lukenut on Thomas Mannin Tohtori Faustus.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.03.2023 klo 12:50

Olen vähän eristäytynyt kotiin, viime aikoina. Lukenut vaan ja kuunnellut musiikkia. Jotenkin vaan pysytellyt elossa. En vaan pidä eräistä ihmisistä. En halua nähdä heitä. Mutta vaihtoehtona on sitten tämä yksinäisyys. Mutta ottaa niin päähän kun koko elämä on vaan taistelua... No lähden tästä kierrätyskeskukseen... Saa muuta ajateltavaa. On tämä elämä sitten vaan kummallista... Silkkaa kärsimistä ja taistelua...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 24.03.2023 klo 14:49

Tietyt ihmiset joita olen usein nähnyt, kohtelevat toisia ihmisiä todella huonosti. Sen takia en viitsi hirveän usein käydä eräissä ryhmissä. Minusta on niin kamalan inhottavaa se, että jotkut ovat niin ylimielisiä ja eivät kunnioita toista ihmistä. Olen nähnyt lukemattomia sellaisia ihmisiä. En tiedä onko tässä meidän kulttuurissa jokin vika. Vai ovatko jotkut niin kyllästyneitä elämään, että he yrittävät tehdä muittenkin elämästä vaikeeta. En sano että läheskään kaikki ihmiset olisi sellaisia. Mutta kuitenkin aika monet. Töykeää käytöstä joutuu usein sietämään. En tiedä mikä joitakin ihmisiä riivaa oikein? Joo, elämä voi olla vaikeeta, tylsää yms. Mutta ei se sitä tarkoita että pitäisi tuottaa kärsimystä muillekin ihmisille sen takia...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 26.03.2023 klo 07:41

Kolme viikkoa takaperin ajelin Rauhanniemeen saunaan. Käpylänkohdalta Käpytieltä tuli punainen Audi A4 kolmion takaa kylkeen. Hölmistyin ja pysäytin auton. Törmääjä lähti karkuun, mutta jäi sadanmetrin päähän ruuhkaan - otin pari valokuvaa joista sai rekkarin. Sitten rikosilmoitus jne. Minkälainen ihminen lähtee karkuun kun on ensin kolaroinut kolmion takaa?
Töykeä edesvastuuton? Tää on vaan niin tätä päivää, ei kukaan kanna vastuuta.
Jäihän se tyyppi kiinni, mutta nyt se ei tee vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiöönsä - kai se tyyppi joudutaan haastaan oikeuteen? Kauhee vääntö vaikka sillä ei o mitään selityksiä... En mä haluu nähdä koko ihmistä enään saati oikeuteen? Saisin autoni kuntoon se riittää mulle.

 

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 26.03.2023 klo 09:04

"Minusta on niin kamalan inhottavaa se, että jotkut ovat niin ylimielisiä ja eivät kunnioita toista ihmistä. Olen nähnyt lukemattomia sellaisia ihmisiä."

 

Olen myös nähnyt ja kokenut saman mitä sanot. Eri tavoi suhteutettuina minuun ja elämääni. Jotkut heistä minua kiusaavia ja pelottavia julmia, joihinkin olin rakastunut ja ripustautunut, jotkut ystäviä joille uskouduin mutta jotka hylkäsivät minut joko täysin tai muuttuivat hyvääpäivääkirvesvartta-fraasipäiksi, jotkut itsekkäitä lapsellisia ruikuttajia. Tämä on niin turhauttavaa. Vain eläimiin voi luottaa.