HerKaramazov: Tuota juuri tarkoitin, että jotkut ihmiset ovat kamalan töykeitä. Eivät edes kunnioita lakia. Ja silti tutkimukset sanoo, että Suomi on maailman onnellisin kansa. Vaikka täällä ei pyydellä anteeksi keneltäkään missään tilanteessa ja vastuuta ei oteta mistään. Toki ei kaikki 5,5 miljoonaa ihmistä ole samanlaisia, mutta se yleinen ilmapiiri, ainakin tällä seudulla missä itse asun, on usein se että toisesta ihmisestä ei välitetä tarpeeksi...

Eieiei:  Se on ikävää. Kyllä Suomessakin hyviä ihmisiä on, mutta olen itsekin liian usein tavannut sellaisia, jotka yrittävät painaa vain toisen ihmisen lyttyyn. Mutta silti ihmisiä pitää nähdä, ei sitä jaksa koko ajan yksinkään olla.

Vituttaa kyllä mun siskoni käytös. Koko ajan haastaa riitaa joka asiassa ja on aika ylimielinen... Luulen että hän on vähän narsisti...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 4 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Mä muutan perjantaina 5km päähän. Tyyppi jolla on lähestymiskielto minua kohtaan muuti joulukuussa, tuohon alle 1km päähän. Toukokuussa on toinen oikeudenkäynti edellä mainittua tyyppiä kohtaan. Syytteinä on pahoinpitely, vainoaminen, ja lähestymiskiellon rikkominen. Aika raskasta toimintaa.
Rkollisella on aika vahvat oikeudet suomessa. Se tyyppi joka ajoi kolmion takaa kylkeen, ja karkas paikalta sai 12x6e. sakkoa karkuun lähtemisestä. Periaatteessa ihminen jolla on lähestymiskielto vaikka sinua kohtaan saa muuttaa naapuriisi, laki ei sitä kiellä. Mutta häiriköidä hän ei saa...vaikka jo se että läjestymiskiellossa olevan ihmisen muutto fyysisesti lähelle on jo törkeen ahdistavaa.
Eikä poliisi kerkeä juuri mihinkään reakoimaan, siis lähestymiskielto asioihin. Poliisella on kädet täynnä huume, talous, ja tietomurtojen kanssa.

Suomi amerikkalaistuu...no, onneksi aseita ei myydä maitokaupoissa kuten amerikassa monessa osavaltiossa.

2025-vuoden jälkeen psykoterapia tuet ajetaan todella alas. Luulen että Kela ei enään edellä mainitun vuoden jälkeen tue kuin alle 25-vuotiaiden terapioita.
Amerikassa psykoterapiat ovat rikkaiden hoitomuoto, siis itse maksavien asiakkaiden. Sitä terapiat ovat suomessakin kohta - SOTEN ja sairaanhoito piirien myötä.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 1 vuosi, 4 kuukautta sitten.

Jostain luin, että Suomessa on 400 000 alkoholistia. Varmaan se viina on suurin syy siihen, että Suomessa on noita ahdistelijoita ja muita rikollisia. Olikohan se sun kylkeen ajaja humalassa kolarin sattuessa?

Saa nähdä miten Suomi muuttuu eduskuntavaalien jälkeen. Toivottavasti kovin moni ei äänestä Persuja. He haluavat Suomen eroavan EU:sta yms. Se olisi kyllä hirvee virhe. Ja onhan niitä kaikenlaisia fasistisiakin puolueita tällä hetkellä Suomessa. Täytyy vain toivoa ettei kukaan vahingossakaan niitä äänestä. Tuo amerikkalaistuminen voi riippua hyvin paljon nyt näistä vaaleistakin... Amerikassa aika päätön se meininkin niitten aseitten kanssa... Että tyyliin samalla kun käyt ostamassa ruokaa niin voit siihen kylkeen ostaa jonkun automaatti-aseen... Hullua kyllä...

En kyllä oikein fanita tuota sote-uudistusta. Mutta kai niitä uudistuksia tehdään sitten senkin takia että on vain väkisin muutettava tätä systeemiä. Vaikka ei siihen olisi mitään järkevää syytä... Halutaan vain muutosta muutoksen takia... Nähdään vain hyväksi, se että jokin asia muuttuu, vaikka oikeasti se muutos olisi askel huonompaan suuntaan...

Itse olen nyt vaan käynyt juttelemassa sairaanhoitajan kanssa välillä. En käy enää terapiassa. Pitää tässä varmaan vaan terapioida itseään... Tällä hetkellä mulle parasta terapiaa on liikunta...

Ollut viime aikoina välillä aika paska vointi, kyllä itsellä... Tätä tää loppuelämä varmaan sitten on... Räpistelyä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 4 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 4 kuukautta sitten. Syy: korjailu
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 4 kuukautta sitten. Syy: Parantelu
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 4 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 4 kuukautta sitten. Syy: vielä lisää tekstiä

Ärsyttänyt viime aikoina se, kun jotkut tuttuni painostavat minua siinä mielessä, että minun pitäisi ns. "tehdä jotain elämällä". Kun minä taas olen sitä mieltä, että hengissä pysyminen on se pääasia. Kun tiedän melkein varmasti sen etten tule ikinä saamaan työpaikkaa. Mutta mitä sitten? Aivan kuin työpaikka olisi jotenkin elämän päämäärä. Minulle se ei ole. Minulla on omat ongelmani tässä elämässä. Sairastuminen noin 16 vuotta sitten yms. Ärsyttää se, että tuttuni eivät ymmärrä sitä kuinka vaikeaa elämästä on tullut tuon sairauden takia. Siis esim. se että väsyy nopeasti yms. Mutta toisaalta saan kyllä itse päättää mitä elämälläni teen. Ei mun tarvitse tanssia heidän pillin tahtiin...

Oikeastaan enää elämässä on muutamia iloja joista pidän kiinni. Esim. Coca-colan juominen, kirjan lukeminen jne. En enää odota että elämä jotenkin tässä mullistuisi. Elämä nyt vaan on tällaista. Minä nyt sitten olen vain tällainen. Ja tietyt sairaudet on. Ihan sama oikeastaan mitä lähipiiri ajattelee. En ole mikään teräsmies, joka pystyisi tekemään duunia aamusta iltaan. Jokaisella kuitenkin on ongelmansa. Ja joillakin on pahempia ongelmia kuin toisilla. Niin se vain menee...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 4 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Mutta toisaalta kun ei ole työtä yms. niin mitä tällä elämällä sitten tekee oikein? Herää aamulla, juo kahvia, käy kaupassa, syö, lukee, selaa nettiä. Kaikki nuo asiat tuntuu aika turhilta toisaalta. Mutta sitten jos olisi työpaikka, niin varmaan ahdistaisi koko ajan. Tai riippuu tietenkin työstä. Aikanaan tein puutarha hommia ja elämä oli sitä, että nousin aikaisin. Tulin rätti-väsyneenä kotiin kello neljä. En jaksanut mitään tehdä enää illalla ja sitten taas nukkumaan. Ja sitä rataa koko ajan. Olin ihan poikki. No ainakin oli rahaa, mutta ei se kivaa ollut että koko ajan oli ihan väsynyt. Siis tuntuu siltä että mikään ratkaisu ei ole hyvä. Ei tämäkään ole hyvä että oleskelen koko ajan kämpässä. Katson kelloa. Juon kahvia. Yms. Ja sitten kun en usko siihen että kuoleman jälkeenkään olisi mitään. Että kun en voi itsemurhaakaan tehdä, sillä tiedän että jos se epäonnistuu niin kärsii hirveästi ja jos se onnistuisi niin minua ei olisi enää olemassa missään muodossa. Joten sekin on pois suljettu vaihtoehto. Jäljelle jää vain se että jotenkin vaan pinnistelen. Jatkan olemassaoloa vaikka se tuntuukin täysin turhalta, tylsältä... Mitään tarkoitusta en koe olevan tässä olemisessa tällä hetkellä... Että joo voin mennä kirjastoon. Selailemaan kirjoja. Käydä kaupassa. Apteekissa. Kaikki nuo teot on vain pakoa. Pakoa sitä tyhjyyttä vastaan mitä olemassaolo on. Jotenkin olen vain selvinnyt viime vuodet. Kai se elämäntahto siellä jossain sitten on. Mutta koko ajan se on ollut selviytymistaistelua. Eipä elämältä voi varmaan oikein muuta pyytää. Että joo jotkut puhuu Jumalasta. Jeesuksesta. Mutta mun mielestä ne voi olla aika vaarallisia asioita. Siis jos todella rupee ajattelemaan, että kuoleman jälkeen pääsee taivaaseen. Sittenhän ihminen voi alkaa miettimään kuolintapoja. Ainakin omalla kohdalla se on niin, että jos todella uskoisin Taivaan olevan olemassa, niin miksi en yrittäisi päästä sinne nyt heti. Se noissa uskonnoissa juuri mättää. Että ne ei ota huomioon ihmistä biologisena olentona. Että ihmisen kuitenkin ns. tehtävä on selviytyä hengissä mahdollisimman pitkään yms. Tavallaan kuolemahan olisi ihan yhdentekevä juttu, jos todella olisi Taivas. Jos olisi aivan varma asia että ihminen pääsee Taivaaseen, niin sittenhän olisi ihan yhdentekevää koska ihminen kuolee. Kuolema ei pelottaisi. Mutta se on juuri se pointti, että kuoleman pitääkin pelottaa. Koska se on biologisen organismin loppu. Ihmisen loppu. Ja sen takia itsemurha ei ole mikään mitätön asia. Se on kaiken loppu. Että parempi kai sitten kärsiä ja pinnistellä ja jatkaa vain mitään sanomatonta olemista, kuin että lopettaisi kaiken kerralla... Elämä on toisaalta vain kaiken sietämistä yms. Sillä toisaalta on vain kaksi asiaa oikeastaan olemassa tämä elossa oleminen tai sitten olemattomuus...

Monologiksi tämä näimmä menee... No ehkä tää on jonkinlainen julkinen päiväkirja... Tekee vaan mieli kirjoittaa... Helpottaa oloa... Mitäpä sitä muutakaan tänään kuin rintakipua ja hengenahdistusta. Alkaa oleen jo aika normi olotila. Ehkä tämä ikuinen yksinäisyys sitten teettää kaikenlaisia oireita... Yksinäisyys ainakin teettää sitä että elää kirjojen maailmassa. En tiedä onko se hyvä vai huono asia... Toki ei se yksinäisyys pidemmän päälle oikein tee välttämättä hyvää... Kaikkea pitäisi tehdä. Mutta ei sitä vaan jaksa. Onneksi kaupassa jaksaa käydä... Ja kävelylenkeillä. Harrastuksia saisi olla enemmän. Nuorempana oli aika paljon. Lähinnä liikuntaharrastuksia. No silloin oli energiaa... Ei sitä enää samalla tavalla jaksa, kuin esim. 18-vuotiaana... Vaikea ennustaa mitä tulevaisuus tuo. Millainen oma elämä on esim. viiden vuoden päästä tai millainen on maailmantilanne... On jotenkin hirveen vaikeaa nykyään olla onnellinen. Tai ylipäätänsä tyytyväinen mihinkään... Vaikka maailmassa monella ihmisellä menee paljon huonommin kuin mulla... Ei auta muu kuin sinnitellä eteenpäin...

Kyllä osaksi se vaikuttaa vointiin, että ei ole oikein mitään sisältöä päivissä. Mutta toisaalta ei sitä mitään työtäkään jaksa tehdä, kun kerran on näitä tietynlaisia vaivoja. Kuitenkin tänä vuonna 34 mittariin. Kuuden vuoden päästä jo 40 v. Saa nähdä mitä elämä tuo eteen. Onneksi sentään aurinko paistaa ja kesä tulee. Pitää vaan yrittää nauttia...

Vittu, ei tästä elämästä tule mitään kun koko ajan on itsetuhoisia ajatuksia!

Saa nähdä mitä tästäkin päivästä tulee. Pinnallista unta osa yöstä. Jotenkin vaan pitäisi jaksaa. Joka paikkaa särkee taas. On tää elämä kyllä niin hemmetin vaikeeta välillä. Kun ties mitä särkyjä ja väsymystä. Mitä tässä nyt enää sitten voi tehdä?

Kai sitä pitäis sitten uskoa Jumalaan, että olis edes jotain toivoa... Mutta miten sitä voi uskoa Jumalaan, kun elämä on tällaista? Ja kun maailma on tällainen. Wittgenstein sanoi että: " Kristinusko on niille, jotka ovat jatkuvassa hädässä." Ehkä niin sitten. Mutta ei vaan pysty uskomaan... Aika vähän sitä voi vaikuttaa välillä elämän kulkuun. Ja kun aikaakaan ei voi pysäyttää tai kelata taaksepäin. Joo, kyllä sitä voi toki ottaa vastuun monista asioista. Mutta kuitenkin tuurilla on iso osuus kaikkeen...

Eilen hortoilin vaan kaupungilla. Yritin kuluttaa aikaa. Piti päästä pois kämpästä. Ei vaan tunnu olevan mitään mieltä tässä elämässä. Joskus aikanaan nautin kun sain kierrellä kaupoissa. Nyt se oli jotenkin kiduttavaa. Pitäisi keksiä aikakone ja palata kymmenen vuotta taaksepäin. Tai vaikka viisitoista... Ei ole varmaan sen aikaisista kavereistani enää kaikki edes hengissä. En ole eräistä kuullut vuosiin enää mitään... Eipä tässä muuta voi kuin vaan ottaa kärsimys vastaan... Ei ne uskonnot ainakaan siinä ole väärässä, että elämä on kyllä aikalailla kärsimystä...

Helvetti on välillä irti. En ymmärrä miksi jokainen solu on kipeä. Kai sitä sitten on tulossa vanhaksi, vaikka pitäisi olla vielä nuori... Jokainen asia tässä elämässä tuntuu ahdistavalta... Kai se on sitten osaksi oma vika... Väsyttää vaan koko ajan. Tuntuu että pitäisi maata koko ajan, mutta silloin vasta alkaakin ahdistamaan...

Netistä luin: Googlen entinen työntekijä väittää, että 2030 vuonna kuolemattomuus saavutetaan. Siis en lukenut tarkemmin, mutta oletan että ihminen jotenkin sitten liitetään johonkin koneeseen. Tai että ihmisestä tulee eräänlainen kyborgi. En kyllä usko että vielä 2030. Ehkä 2050.

Saa nähdä kuinka jatkossa noi tekoäly systeemit kehittyy. Viime vuosina tahti on ollut kova. En yhtään ihmettele, jos jo esim. kymmenen vuoden päästä kaduilla kävelee robotteja ihmisten kanssa...

Kyllä on ollut vaikeuksia viime aikoina. Mutta alkaa olla ihan sama. Sittenpähän on. Mitä väliä oikeastaan... Pitää vain kestää kaikki vaivat, ongelmat jne... Ei tässä enää kyllä muuta voi tehdä. Jos pitää kitua, niin sitten pitää kitua... Ei elämä enää vuosiin ole ollut laadukasta... Nyt se on vaan sitä että käyn kaupassa ja sitten loppupäivän istun kotona... Mitäpä sitä voi enää muuta sitten vaatia tältä olemassaololta? Alkaa vaan niin ketuttamaan...