Se on vain elämää…

Se on vain elämää...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 26.04.2018 klo 14:36 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 26.04.2018 klo 14:36

Hei.
Tänne voin kirjoittaa ja miksi et sinäkin elämään liittyvistä asioista positiivisia ja negatiivisia
asioita. 😟

Minulla on ollut mukava päivä. 😟 Olen käynyt ulkona tapaamassa ihmisiä, joita tuli
paikalle odotettua vähemmän. 😟 Olen hoitanut lemmikki kissaani ja käynyt suihkussa
sekä pessyt hampaani, joka on minulle ollut vaikeaa monesti, 😟 kärsin jonkinverran
ahtaanpaikankammosta hampaita pestessäni. 😟 Olen alkanut kirjoittamaan päiväkirjaa
asioista joita olen ajatellut tai joita on mielessäni ollut, ja tekemisistäni, 😟 kirjoitan
iltaisin mitä päivällä on tapahtunut ja mikä mieltäni on painanut. 😟

Käyttäjä kirjoittanut 29.06.2018 klo 09:43

Hei.
Hyviä viikonloppuja kaikille. 😍
Minulla on perjantaisin saunavuoro, jota odotan kokonaisen viikon. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 30.06.2018 klo 14:34

Heipä hei.
Alkoi satamaan vettä ulkona. Tulin tänään vähän hysteeriseksi kuin latasin puhelimeeni
ohjelman jonka tarkoitusperä oli liittää se tietokoneeseeni, mutta joka oli ihan liian
monimutkainen minulle käyttää, enkä osannut poistaa sitä itse. Jouduin menemään
kauppakeskukseen DNA myymälään poistattamaan sen. Siinä samalla kävin postissa
hakemassa postimerkkejä, ja unohdin sateenvarjoni johonkin, kaipasin sitä bussissa.
Hyvää päivän jatkoa.
😍

Käyttäjä kirjoittanut 03.07.2018 klo 10:22

Hei.
Elämä on tasaista ja rauhallista. Meidän rapun ulkoovellemme oli käynyt tapaturma tai
ilkivalta, lukkopesään oli jäänyt jotain jumiin ja ovi oli teipattuna auki, ei siis lukossa,
koko yön ja vielä tänäänkin.
🤨

Käyttäjä kirjoittanut 04.07.2018 klo 04:37

Hei.
Heräsin outoon ääneen ja tulin katsomaan missä on vika, kylpyhuoneeni katto vuotaa,
siellä on putki auennut, soitin huoltoon ja odottelen tässä huoltomiestä jonka pitäisi
tulla käymään. 😴 Minulle on kerran aikaisemminkin käynyt näin. 😴

Käyttäjä kirjoittanut 05.07.2018 klo 10:35

Hei.
Eilen oli ihan kamala päivä, ja tänään vähän parempi. Eilen kävi putkimies tekemässä
tunnin töitä putken tiivisteiden kanssa, en tiedä vielä milloin tulee kuntokartoittaja ☹️
käymään, sitten selviää se onko lattia revittävä auki. ☹️
Minulla on vain kamala " Hiki " kuin mietin asiaa ( tuliko vesivahingosta seurauksia ).
Yöllä en oikein ole saanut unenpäästä kiinni eli on " Univajetta." ☹️😴
Mietin kaikenmaailman muiden asioita silloin kuin pitäisi " Nukkua." ☹️😴

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 05.07.2018 klo 18:23

Hei jaana, harmi juttu tosiaan toi vesivahinko 😮 Ikävää kun niillä rempoilla voi olla niin hankalia seurauksia asumisen kannalta. Mutta eipä sille mitä voi, noihin ei voi itse vaikuttaa niin sitten pitää vaan odottaa ja katsoa mitä tapahtuu 🙂

Remonttiasiatko sinua yöllä mietityttää ja valvottaa vai jotkin muut muiden asiat?

Mulla oli aikaisemmin paljon tuollaista etten saa unen päästä kiinni, kun päässä pyörii huolia ja ikäviä ajatuksia. Nykyään vähemmän (paitsi että joskus viikonloppuaamuina herään murehtimaan työasioita, enkä osaa nukkua pidempään vaikka se tarpeen olisikin), yleensä mä olen sen verran väsynyt ettei nukahtaminen tuota ongelmia vaikka heräilenkin paljon enkä aina koe itseäni levänneeksi vaikka olisinkin ollut vuoteessa pitkään.

Hyvää heinäkuun jatkoa ☺️❤️

Käyttäjä kirjoittanut 08.07.2018 klo 12:22

Hei soroppi.
En osaa sanoa mikä aiheuttaa minussa unettomuutta, tunne on kuin olisi päivä yöllä. ☹️😴
Luin että olit saanut kesä-flunssan. 😟 Koeta parantua. 😟

Käyttäjä kirjoittanut 08.07.2018 klo 20:28

Hei taas.
Olen pohtinut menneisyyttäni vähän ja tullut siihen tulokseen ettei ole paljoa kannattanut
elää niinkuin elin. 😟 Edelleen tuntuu olevan päivä yöllä ja yö päivällä. 😟 Olen ehkä
väärällä puolella maailmaa. 😟 Kuinka pääsisin takaisin, kuin en ole lähtenytkään. 😟

Käyttäjä kirjoittanut 09.07.2018 klo 11:26

Hei taas.
Aika matelee kuin odottaa jotain, minä odotan sitä kosteusvauriotarkastajaa, pitäisi
tulla tänään. Laittoi minut odottamaan viikon. 😟 Hikoilen kamalasti, en tiedä
johtuuko vesivaurioista, ja nukun edelleen huonosti.

Käyttäjä kirjoittanut 10.07.2018 klo 14:21

Hei taas.
Päivä on vierähtänyt iltapäivään huomaamattani. Minun pitää tällä viikolla käydä apteekissa.
Ensi viikolla on Tallinan risteily tiistaina, ja torstaina on psyk.pol.lla injektio, jota en ole
vielä tilannut apteekista, ja verenpaine lääkkeet loppuivat ( jaoin viimeiset dosettiini ). 😍

Käyttäjä kirjoittanut 12.07.2018 klo 19:47

Hei taas.
Soitin apteekkiin kuin en jaksanut raahautua perille tekemään tilaustani, sain tilaukseni
tehtyä, maanantai-iltana saan lääkkeeni. 😍 Pirun hyvää palvelua. 😍
Olen yrittänyt miettiä miten saisin kirjoitettua suhtautumisestani vastakkaiseen sukupuoleen
niin etten loukkaisi ketään edes välillisesti. 😍 Naapuriston lapset ei tykkää. 😍

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 14.07.2018 klo 09:31

Mukavaa Tallinnan risteilyä (sanon nyt muistaessani, koska myöhemmin en kuitenkaan muista)! 🙂

Käyttäjä kirjoittanut 14.07.2018 klo 19:12

Kiitos soroppi. 😍
Minulle tuli Viking Linelta tekstiviesti että matkustusasiakirja on oltava tiukennetun
turvatoimien takia, kuin on se valtioiden tapaamisen järjestely. 😍
Täytyy käydä maanantaina kirjastossa ottamassa kopio sähköpostissa tulleesta
matkustuasiakirjasta. 😍 Jos se kelpaisi. 😍
Maanantaina täytyy myös käydä apteekissa, joten maanantai-iltana on tekemistä. 😍
Jaanas.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 29.07.2018 klo 20:54

Hei jaana, mitä sulle kuuluu? Miten meni Tallinnassa?

Käyttäjä kirjoittanut 31.07.2018 klo 12:04

Hei soroppi.
Olen pitänyt lomaa tukinetistä. Tallinnan risteily oli onnistunut, psyyke vain välillä vähän
temppuili, ja on temppuillut risteilyn jälkeenpäin. Saan sellaisia pakonomaisia sanomisia
suuhuni, joita en kykene estämään hyppimästä suustani ulos.
Loppujen lopuksi aina ymmärrän illalla, " Mistä oli KYSYMYS? "
Hyvää jatkoa vaan kaikille. Jaanas.
😍