Se on vain elämää…

Se on vain elämää...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 26.04.2018 klo 14:36 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 26.04.2018 klo 14:36

Hei.
Tänne voin kirjoittaa ja miksi et sinäkin elämään liittyvistä asioista positiivisia ja negatiivisia
asioita. 😟

Minulla on ollut mukava päivä. 😟 Olen käynyt ulkona tapaamassa ihmisiä, joita tuli
paikalle odotettua vähemmän. 😟 Olen hoitanut lemmikki kissaani ja käynyt suihkussa
sekä pessyt hampaani, joka on minulle ollut vaikeaa monesti, 😟 kärsin jonkinverran
ahtaanpaikankammosta hampaita pestessäni. 😟 Olen alkanut kirjoittamaan päiväkirjaa
asioista joita olen ajatellut tai joita on mielessäni ollut, ja tekemisistäni, 😟 kirjoitan
iltaisin mitä päivällä on tapahtunut ja mikä mieltäni on painanut. 😟

Käyttäjä kirjoittanut 12.06.2018 klo 05:01

Hei.
Heräsin nähtyäni taas unta maailmanlopun jälkeisestä elämästä. 😍☺️❤️☺️
Tulee tunne etten hallitse uniani, vaan ne tulevat minuun jostain vain muualta. ☺️❤️☺️
Amerikassa on paljon maailmanlopun odottajia, jotka ostavat varastoja täyteen ruokaa,
siinä toivossa ettei heille tulisi nälkä maailmanlopun jälkeen. ☺️❤️☺️❤️☺️

Käyttäjä kirjoittanut 12.06.2018 klo 20:54

Hei.
Olen huonolla tuulella. Missasin yhden tarjouksen koska en osannut odottaa vähän aikaa. 😍 Ajattelen aina ensin pahaa kaikesta, koska en ole tottunut hyviin ihmisiin. 😍
Ja olen taas suututtanut ja pahastuttanut monien mielen. 😍
Sellainen ajattelematon ihminen minä olen, en lue edes tilausehtoja, teen vain ihan omia
päätelmiä siitä mihin olen tottunut. 😍 Noin sitä sitten käy aina huonosti kaikessa. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 13.06.2018 klo 08:17

Hei.
Nyt tajuan etten saisikaan tilata enää mitään, minä kuin en tarvitse mitään. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 13.06.2018 klo 10:53

Hei.
Kävin aamiaisella ja ruuanhaussa, sain hyvin kaikkea. 😍
Tekisi mieli pyöräillä rannalle tänään kuin aurinko paistaa, voisin ottaa aurinkoa ja kastella
itseni meressä, juoda rantakahvilassa kahvia ja syödä jäätelöä. 😍
Pitää vain ladata kännykkä ensin. 😍

Käyttäjä saloka kirjoittanut 13.06.2018 klo 17:17

kävitkö rannalla? TÄältä meiltä on rannalle pitkä matka, joutuu 2lla bussilla menee, jos tahtoo.

Mä sekoilin yksi yö tossa. Olin ottanut puhelimen laturista ja laittanut viereeni. Onneksi en ollut soittanut mihinkään. Olen sitäkin joskus harrastanut.

Käyttäjä kirjoittanut 14.06.2018 klo 12:37

Hei saloka.
En ole saanut lähdettyä rannalle, vaikka se on vähän matkan päässä, ja viikolla siellä ois
varmaan tilaakin päivisin. 😍 Kävin sen sijaan pyörällä kaupassa. 😍 Olen jo aika
pitkään havitellut sellaista juomapulloa jonka voi täyttää, tänään ostin sellaisen. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 14.06.2018 klo 19:48

Hei.
Hyvää kesää. 😍 Täytyy alkaa katsomaan muuta tekemistä kuin internetti ja tukinetti. 😍

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.06.2018 klo 21:02

Hei, Jaana! 😍 Joko olet keksinyt tekemistä lomalle? Siis muutakin kuin netissä istumista? 😐 Mulla on tullut oltua vähemmän netissä parin viime viikon aikana, kun on ollut muuta ohjelmaa niin paljon.

Siskoni on täällä kylässä. En ole kulkenut heidän seurasaan oikeastaan lainkaan. Ovat reissanneet tyttönsä kanssa aamusta iltaan...

Mukavaa viikonloppua! Ja lomailun keksimistä!

JP

Käyttäjä kirjoittanut 15.06.2018 klo 16:52

Olen tänään yrittänyt täyttää työhakemusta postille muttei siitä mitään tullut, kone ei tallentanut, mikä lie ollut vikana. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 16.06.2018 klo 17:20

Hei.
Sovin minun kaverin kanssa juhannuksesta että hän soittaa minulle juhannusaattona
onko hän lähdössä kanssani kokoa katsomaan, paikkaa emme lyöneet vielä lukkoon,
mutta koska hän saattaa tuntea itsensä väsyneeksi työpäivän jälkeen, on parempi
etten liikaa häntä hoputa. 😍 En vielä ole päässyt rannalle aurinkoa ottamaan. 😍
Nukuin tänään päikkäreitä, pihatalkoitten päälle.
😍

Käyttäjä kirjoittanut 17.06.2018 klo 03:57

Hei.
Nyt ne päikkärit kostautuivat, en jaksa enää nukkua yöllä. 😴
Olen viime aikoina pohtinut olenko ymmärtänyt itseni oikein kuin olen ollut selvinpäin. 😴
Olen ajatellut ettei ole minulle hyväksi olla kännissä, mutta en ole varma joisinko edes
niin paljoa, jos ottaisin vähän, mihin se minut johtaisi. 😴 Nukkuisinko ehkä paremmin, 😴
tai olisinko ehkä tasapainoisempi. 😴 Toisaalta, saattaa olla etten voisi silloin ollenkaan
hyvin, tai joisin mutta saisin vain mahani kipeäksi, niin kuin viimeksi juodessani. 😴
Enkä ole tykännyt kovin paljoa edes humaltumisesta, koska silloin suuret luulot nousevat
pintaan ja tulevat esille, niin kuin viimeksi juodessani, kuin huomasin etten tullut edes
humalaan vaikka join kuinka paljon. 😴 Pohtiessani tämän kaltaisia asioita, tulen usein
suunnitelleeksi seuraavaa juomistani, juhannukseksi tai jouluksi, tai joksikin muuksi yöksi,
sillä vuorokaudenajalla ei ole väliä, silloin kuin juon. 😴 Saatan aloittaa illalla, sillä aloitan
yleensä illalla, ja juoda vielä seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana päivänä, mutta tulenko
siitä humalaan, vai kelaanko vain eläkettäni, ja sosiaaliturvaani, ja saanko siitä sanktioita,
joita ei voisikaan juoda kurkustansa alas. 😴 Hyviä unia kaikille ja minulle myös hyviä unia.

Käyttäjä kirjoittanut 17.06.2018 klo 08:04

Hei.
Mikä aamu; Olen hereillä! Kehittelin aamuyöstä päätä huimaavia teorioita siitä miten
minun kävisi jos haluaisin olla humalassa, ilmeisesti oli kyseessä useamman päivän
kestävä humalatila.

Käyttäjä kirjoittanut 17.06.2018 klo 17:46

Hei.
Olen taas puhelimeni varassa internetissä. 😍 Tänään olen ollut kovin hermostunut.
Voitin arpajaisissa 500 e lahjakortin prismaan. Se ei ole vielä tullut.😍 Ja tutut tässä
Epäilivät että minua on huijattu.😍

Käyttäjä kirjoittanut 18.06.2018 klo 06:59

Hei.
Taisi olla huijausta se lahjakortti kuin sain sähköpostia sitten jossa minua pyydettiin
Ostoksille yhteen paikkaan jossa kaikki on ilmaista mutta
Saisin käyttää pankkikorttiani.😍
Een tietenkään mene.😐

Käyttäjä kirjoittanut 19.06.2018 klo 08:05

Hei.
Tänään psyk.pol. sh. juttusille. Mistä sille puhuisi ☺️❤️☺️ ja miten sen sais ymmärtämään
mitä tarkoitan. ☺️❤️☺️
Tänään pitäisi tulla ukkosta, sanoivat eilen säätiedotuksessa. ☺️❤️☺️