Se on vain elämää…

Se on vain elämää...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 26.04.2018 klo 14:36 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 26.04.2018 klo 14:36

Hei.
Tänne voin kirjoittaa ja miksi et sinäkin elämään liittyvistä asioista positiivisia ja negatiivisia
asioita. 😟

Minulla on ollut mukava päivä. 😟 Olen käynyt ulkona tapaamassa ihmisiä, joita tuli
paikalle odotettua vähemmän. 😟 Olen hoitanut lemmikki kissaani ja käynyt suihkussa
sekä pessyt hampaani, joka on minulle ollut vaikeaa monesti, 😟 kärsin jonkinverran
ahtaanpaikankammosta hampaita pestessäni. 😟 Olen alkanut kirjoittamaan päiväkirjaa
asioista joita olen ajatellut tai joita on mielessäni ollut, ja tekemisistäni, 😟 kirjoitan
iltaisin mitä päivällä on tapahtunut ja mikä mieltäni on painanut. 😟

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 26.05.2018 klo 09:47

Hyvää viikonloppua jaana sulle 🙂

Käyttäjä kirjoittanut 26.05.2018 klo 12:03

Kiitos Soroppi.😍

Olen ollut pihalla, kuin siellä piti olla pihakirppis, eipä kukaan tullut katsomaan minun
myyntiin asettamia leluja, taidan viedä ne lahjoituksena kirpputorille. 😍
Kamalan ihana ilma, voisi lähteä rannalle. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 27.05.2018 klo 09:20

Hei.
Tänään on mielenkiintoinen päivä tulossa. 😍
Saapa nähdä meneekö kaikki niinkuin piti. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 27.05.2018 klo 11:51

Hei.
Olen lähdössä reissuun päiväksi. Illalla kotiin. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 28.05.2018 klo 07:31

Hei.
Tänään voisi mennä taas ruuanhakuun ja aamiaiselle. 😍 Olisi kiva tavata taas ihmisiä,
joita siellä käy. 😍 Muuten eilinen meni mukavasti, tuli syötyä ja saunottua. 😍
Ja tuli oltua paljon ulkoilmassa. 😍 Nukkuin yöni katkonaisesti. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 28.05.2018 klo 21:24

Hei.
Tämäkin päivä kulunut 😍 ja nyt pitäs mennä nukkumaan 😍 en tiedä vaikuttaako
se että otin päiväunet 😍 nyt yöuniini.
Olen ollut ulkona auttamassa juhlajärjestelyissä 😍 ilmaiseksi.
Sain palkaksi kakkua ja kahvia 😍 sekä hyvää mieltä.

Käyttäjä kirjoittanut 29.05.2018 klo 05:52

Hei.
Heräsin kuin uneni alkoivat taas alusta. Näin samaa unta kuin hetkeä aiemmin ja siitä
kiusaantuneena heräsin. 😍 Aika usein muistan elävästi viimeisen uneni. 😍
Lapsellisuudessansa, uneni ovat kuin leikkejä, joita en voinut enää leikkiä kuin olen jo
keskiiässä. 😍 Usein tuo lapsellisuus vetoaa minuun, unessa, kuin en ole valveilla,
ja kontrollini on toisenlainen. 😍 En kykene vastustamaan noita lapsellisuuksia enää
unitiloissa, ja koen sen kovin rasittavaksi hereillä ollessani. 😍

Mukavaa päivän jatkoa ja päikkäreitä. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 29.05.2018 klo 16:59

Hei.
Käytin polkupyörääni huollossa, nyt se kulkee kuin unelma entisestä, johtuen siitä että
kerrankin kumit ovat ilmaa täynnä. 😍 Ja sain risat lampunosat poistettua siitä. 😍
Niitä oli KÄLYNI yrittänyt turhaan irroittaa, ennenkuin antoi polkupyörän minulle. 😍
Laitoin itse uuden lampunkannan paikoillensa. 😍 Nyt voin ajaa illalla, tai pimeässä. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 29.05.2018 klo 20:58

Hei.
Torstai iltana kuuntelemaan esitelmää Karjalalaisista Räyhähengistä. 😍
Ja Tri Pasi Klementisen esitelmästä on kyse. 😍
Bongasin sen Facebookista. 😍 😍

Käyttäjä kirjoittanut 30.05.2018 klo 19:41

No, menihän tämäkin päivä.
Huomenna on sitten paljon touhua, ja menemistä paikoista toisiin. 😍
Laitoin kuitenkin happy pancake toimintaan kuin olin ensin poistanut edelliset ilmoitukseni,
tein uuden ilmoituksen. 😍 Sain ennätysmäärän vastauksia tänään. 😍
Saapa nähdä kauanko jaksan sitä. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 31.05.2018 klo 07:12

Hei.
Kävin tässä kirpputorilla, tai oikeastaan kahdessa kirpputorissa, toinen oli kirkon kirpputori,
joka on auki vain tiistaisin päivällä, josta löysin ihan kivat housut, ja hameen. 😍
Laitoin housut tänään jalkaani ja nyt jo tajuan miksi joku halusi päästä niistä eroon, ne
kutiavat aivan kamalasti, on sellainen materiaali. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 31.05.2018 klo 12:05

Hei.
Katsoin TAROT korteista etten mielestäni pääse perille studio rajatietoon ongelmitta. 😍
Joko matka on liian pitkä tai mutkikas, tai jänistän miehiä joita liikkuu sielläpäin. 😍
Uhma mielellä, ja sisulla saatan päästä perille, jos se paikka onkaan olemassa minulle. 😍
Nyt pitää vielä laittaa ruokaa ja syödä. 😍 Ajattelin laittaa tomattikeittoa tai kanakeittoa. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 01.06.2018 klo 10:19

Hei.
Olin eilen siellä studio rajatiedossa, esitys oli lattea, esittäjä ei tiennyt asiasta mitään muuta
kuin sen minkä oli lukenut oikeudenkäynti asiakirjoista joskus 1800-luvulla Karjalasta. 😍
Yleisö yritti ymmärtää omia poltergeist ilmiöitään, mutta ei siitä oikein tullut mitään. 😍

Tänään olin ruuanhaussa, ja aamiaisella hyväntekeväisyydessä. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 02.06.2018 klo 07:18

Hei.
Olin laittamassa aamupalaa nyt. 😍 Mieleni alkoi kuohua, kuin ajatukseni lentelevät
edeltä paikkoihin joita pitää vielä ajatella. 😍 Olen tilannut ja maksanut 2 risteilyä
tässä kuussa, toinen Helsinki-Tukholma ja toinen Tallinaan. 😍 Ja olen luvannut että
käyn tässä kuussa Kummi tätiäni katsomassa. 😍

Käyttäjä kirjoittanut 02.06.2018 klo 11:54

Hei.
Järjestin matkan Kummitätini luo, Kummitätini tulee minua vastaan, osaan ainakin perille. 😍 Tilasin matkan ja maksoin sen, ja kävin kirjastossa tulostamassa sen paperille. 😍
Se on ensi tiistaina. Sitä ennen pitää käydä vanhempien haudalla viemässä kesäkukat.
Sitä varten veljeni ja Kälyni tulevat ehkä sunnuntaina käymään. 😍