Ruokaremontti 2022

Ruokaremontti 2022

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 02.01.2022 klo 11:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 02.01.2022 klo 11:44

Monissa ketjuissa kirjoitellaan syömisestä, niin olisiko mitään ideaa perustaa ihan oma ketju aiheesta?

Itse syön pääasiassa ihan hyvin, tarpeeksi vihanneksia ja varsinkin marjoja. Kalaa syön paljon koska itse kalastan. Kesällä mulla on lihakarjaa pellolla lomalla ja kun ne talveksi haetaan pois, saan siitä talven luomulihat.  Perunat, porkkanat ja kaalit kasvatan itse.

 Liikun joka päivä, paljon höytyliikuntaa kun asun maatalossa ja on ison pihan lumityöt. Käyn myös metsällä, hiihdän, keilaan ja käyn kolme kertaa viikossa kuntosalilla.

Kaikki pitäisi olla siis kunnossa ja mulla ihannepaino. Mutta olen lihavuuden rajalla, monesti lihava ja joka kerta kun käyn lääkärillä saan kehotuksen laihtua. Mut on ohitusleikattu sydämestä ja sen vuoksi jalkaani jäi hermosärky johon syön lääkettä. Jota syytän siitä, että lihoin leikkauksen jälkeen 10 kiloa eikä painoni tipu vaikka olisin syömättä.

Ruokailen epäsäännöllisesti, koska käyn vain kolme kertaa viikossa töissä. Työpäivinä syön säännöllisesti. Muina aikoina syön kun on nälkä. Illat kuluu siinä että makaan sohvalla ja laukon jääkaapilla. Olen myös yösyöppö. Viime yönä kello 2 heräsin ja tein lämpimiä paahtoleipiä, ei kyllä ollut nälkä. Huomasin aamulla, että olen taas yöllä syönyt. Nyt on kello lähes 12 ja olen vasta juonut aamukahvin vaikka heräsin kello 6 ja olen jo käynyt koiran kanssa lenkillä. Tähän epäsäännölliseen syömiseen tarvisin kai eniten vertaistukea.

En halua että tämä ketju kertoo vain minusta vaan toivon muitakin ruokaongelmaisia mukaan.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 11.09.2022 klo 13:45

kilon lihapullia tuli tehtyy pakkaseen. Kauhulla odotan et koska joudun tekemään lisää.

Pitäis mennä lämmittää eilen tehtyy jauhelihakeittoo. Ei vaan jaksais...

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 11.09.2022 klo 15:21

Saloka, oletpa paljon ruokaa jaksanut itse tehdä! Minä en ole jaksanut tehdä mitään ruokaa koko viikonloppuna.

Käyttäjä Friendly kirjoittanut 13.09.2022 klo 14:07

Aika kevyitä eväitä on tullut nautittua viime aikoina. Niska- ja käsikivun takia ei ole oikein ruokakaan maittanut. Illalla täytyy tehdä maksamakkaravoileipiä, jotka ovat herkkuani, vaikka niitä harvoin syön.

Ensi viikolla suunta on taas maalle, ja sitä ennen pitäisi jaksaa siivota kaupunkiasunto. Olen vähän suunnitellut kaupunkilomaa jonnekin valoisaan paikkaan sitten, kun loska ja kaamos valtaavat suomalaisen maiseman. Saa nähdä, riittävätkö voimavarani reissun toteuttamiseen.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 18.09.2022 klo 18:01

3 kg jauhelihasta tein lihapullia aamupäivällä. Äiti tulee hakemaan ne huomenna.

Haaveessa olisi koittaa tehä kasvispyöryköitä, kun jauheliha /liha on aika kallista. Pitää vaan kattoo yhtä ohjetta tarkemmin ja ettiä muitakin ohjeita kasvisruokiin. Jollei muu auta, niin sitten sosekeittokuurille vaan, sitä on pakkasessa aika monta litraa/kiloo.

TÄnään tein paistinpannulla pinaattikuutiota, vihannessekoituspussi ja muutaman lihapulla rikottu. Pinaattia oli vähän liian paljon. Mut joskus nekin on käytettävä pakkasesta.

Huomisesta ruuasta en tiä. Pitäiskö tehä jotain puuroa pitkästä aikaa. Vispi tai mannapuuroa.

Käyttäjä Friendly kirjoittanut 22.09.2022 klo 16:41

Taas on päästy siihen vaiheeseen, että olen valmis lähtemään maalle ja viipymään siellä vähintään kuukauden. Kämppää on siivottu ja pölyä taltutettu monta päivää. Ei sitten huoltomieskään saa pölykeuhkoa, jos vaikka tulee pattereita ilmaamaan poissaollessani. Pitäisi kyllä jaksaa siivota useammin.

Maalla pakastimessa odottaa naudan paahtopaistipala, josta syödään monta päivää. Yleensä en juuri koske punaiseen lihaan, mutta nyt ostin, kun punalaputettuna halvalla sain. Muuten syödään paljon juureksia ja marjoja, kun niiden aika on.

Toivottavasti sää pysyisi leutona ja poutaisena. Suunnitelmissa on meditatiivisia metsälenkkejä ja saunomista niiden päälle.

Käyttäjä kirjoittanut 23.09.2022 klo 10:30

Minulla oli taas korona ja viikon olin sairaalaruualla. Itseasiassa niistä pidän ja mikä sen mukavampaa, kun saa ruuan valmiina eteensä.

Nyt pitäisi sitten jaksaa keksiä taas itse syötävää. Ehkä tilaan kaupasta valmiita pakastekeittoja. Jäätelöä pitää ainakin litra saada.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 24.09.2022 klo 12:11

Lehmus, pikaista paranemista.

Mä ajattelin kokeilla ja tehä kasvispyöryköitä. Saa nähä mitä mun kokeilukeittiöstä tulee viikonlopun aikana.

Eilinen päivän elin oreo-keksien, kolan ja pari makkaran kanssa. On hiukan kipee olotunne, ni ei jaksa paneutuu mihinkään.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 24.09.2022 klo 16:57

Mitä muuta omenoista voi helposti tehdä kuin omenapiirakkaa ja omenapuuroa? Olen tehnyt kaksi omppupiirakkaa peräkkäin, ja nyt täytyy pitää vähän taukoa. Ne on pieniä ja aika kirpeitä kotimaisia omenoita.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 30.09.2022 klo 21:27

Torstaina laitoin vuokaan... perunan palasia, porkkana viipaleita, punasipulin palasia, lehtikaalin palasia, jauhelihaa, suolaa ja päälle soijakermaa. Hyvää tuli.

Tänään tein puolukkavispipuuroa äitin puolukoista, jotka hän oli höyryttäny mehuksi.  Sunnuntaina kuulee, millaista on, kun isä saa ja tyttö myös syä.

Huomenna menee ainakin tota sotkotusta ruuaksi mulle, muuta en tiä. Menen yli vuorokaudeksi isää hoitaa tytön kans. Äiti hommannu jääkaapin täyteen ruokaa.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 08.10.2022 klo 09:41

Päädyin viime viikolla tekemään omenoista kaura-omenapaistosta uunissa. Siitä tuli todella hyvää. Tein sitä pari kertaa peräkkäin. Myös kirpeistä omenoista tuli hyviä ja kirpeys katosi kokonaan. Söimme sitä vaniljajäätelön kanssa, ja maku oli taivaallista. Tyttö pyysi tekemään sellaista ja netistä löysin ohjeen. Pilkoin omenat kuorineen pohjalle ja ripottelin päälle kaurahiutaleista, fariinisokerista ja sulatetusta voista sekoitettua murua ohjeen mukaan. Vähän vehnäjauhoakin siihen laitettiin, mutta pääaines oli kaurahiutaleet. Mietin, miksen ole koskaan aiemmin tullut kokeilleeksi tuollaista, kun se oli niin helppoa tehdäkin. Olihan siinä tietysti paljon voita, joten se oli epäterveellistä, mutta välillä voi varmaan syödä sellaistakin.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 09.10.2022 klo 09:17

Maito on menossa vanhaksi tai on mennyt jo päivällä. Voisin keittää siitä riisipuuroa. Kai siitä tulee vielä ihan hyvää. En itse juo maitoa kuin kahvin kanssa ja joskus arvioin väärin ja sitä jää yli. En haluaisi heittää pois. Yritän välttää ruuan heittämistä roskikseen, mutta jotain usein pääsee vanhenemaan enkä huomaakaan, kun se on jo pilalla ja pakko heittää pois. Riisinkin päiväys on mennyt ohi, mutta siinä ei ole niin tarkkaa. Voisin syödä päivällä riisipuuroa. Ehkä se kävisi ruuasta. Hävikkiruokaa.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 09.10.2022 klo 12:24

olen iltaisin syönyt weetabix-puuroa ruisjuomalla. Se on ihan hyvää ja riittävä iltapala mulle. RUokailun tai lämpimän ruuan kanssa mulla on ongelmia. En keksi mitään mitä söis ja tulee makkaraa syötyä.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 09.10.2022 klo 15:51

Saloka, tuo on tuttua, ettei keksi mitään mitä söisi. Koko ajan on sama ongelma. Tänään olen syönyt ikään kuin lämpimäksi ruuaksi pelkkää riisipuuroa sellaisenaan.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 11.10.2022 klo 20:40

syödään sit weetabx-puuroa, kun ei ole oikee enää kaapeissa muuta ku makaronia tai spaghettia. Enkä ehi oikee ruokaa tekemäänkä. Tänäänki sain syötävää klo 18.30 vasta. Katotaan kuinka kauan huomenna menee. Olishan mulla paketti ryynäriä, mut ei oikee jaksanut alkaa siitä valmistaa mitään. TÄ taas menee näin. KOhta lopetan syömisen ehkä kokonaan.

Käyttäjä kirjoittanut 12.10.2022 klo 10:51

Syön melkein vaan eineksiä ja kananmunia. Ei juuri syömiset kiinnosta ja, kun verisokerit ova 5.8 kahdella pillerillä, on diabeteshoitajakin tyytyväinen.

Ajattelin näin mennä tämän lokakuun loppuun asti ja sitten taas tehdä parannuksen.