Ruokaremontti 2022

Ruokaremontti 2022

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 02.01.2022 klo 11:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 02.01.2022 klo 11:44

Monissa ketjuissa kirjoitellaan syömisestä, niin olisiko mitään ideaa perustaa ihan oma ketju aiheesta?

Itse syön pääasiassa ihan hyvin, tarpeeksi vihanneksia ja varsinkin marjoja. Kalaa syön paljon koska itse kalastan. Kesällä mulla on lihakarjaa pellolla lomalla ja kun ne talveksi haetaan pois, saan siitä talven luomulihat.  Perunat, porkkanat ja kaalit kasvatan itse.

 Liikun joka päivä, paljon höytyliikuntaa kun asun maatalossa ja on ison pihan lumityöt. Käyn myös metsällä, hiihdän, keilaan ja käyn kolme kertaa viikossa kuntosalilla.

Kaikki pitäisi olla siis kunnossa ja mulla ihannepaino. Mutta olen lihavuuden rajalla, monesti lihava ja joka kerta kun käyn lääkärillä saan kehotuksen laihtua. Mut on ohitusleikattu sydämestä ja sen vuoksi jalkaani jäi hermosärky johon syön lääkettä. Jota syytän siitä, että lihoin leikkauksen jälkeen 10 kiloa eikä painoni tipu vaikka olisin syömättä.

Ruokailen epäsäännöllisesti, koska käyn vain kolme kertaa viikossa töissä. Työpäivinä syön säännöllisesti. Muina aikoina syön kun on nälkä. Illat kuluu siinä että makaan sohvalla ja laukon jääkaapilla. Olen myös yösyöppö. Viime yönä kello 2 heräsin ja tein lämpimiä paahtoleipiä, ei kyllä ollut nälkä. Huomasin aamulla, että olen taas yöllä syönyt. Nyt on kello lähes 12 ja olen vasta juonut aamukahvin vaikka heräsin kello 6 ja olen jo käynyt koiran kanssa lenkillä. Tähän epäsäännölliseen syömiseen tarvisin kai eniten vertaistukea.

En halua että tämä ketju kertoo vain minusta vaan toivon muitakin ruokaongelmaisia mukaan.

Käyttäjä kirjoittanut 14.01.2022 klo 11:20

Lehmus55, verenohennuslääke sinulla on juuri tuon takia kun sinulla niin vahva veri.

Käyttäjä kirjoittanut 14.01.2022 klo 12:52

Tiedän tuon verenohennuslääkkeen syyn miksi on mulla muttei se kovin tehokas ole. Eikä myöskään tuo nesteenpoistolääke enää toimi. Sormet ovat niin turvoksissa että tekee kipeää kirjoitella.

Tänään kävin terveysasemalla, siellä ei ollut yhtään asiakassa jonossa ja pääsin heti hoitajalle. Sanoi että pitäisi paremmin huolehtia itsestään ja käydä tarkastuksissa ainakin kerran vuodessa, mielummin kaksi kertaa. Kyllä sieppasi mieltä kun mitä muuta olen tehnyt kuin yrittänyt päästä lääkärille. Miksei hoitaja vastannut puhelimeen vaan mun piti ajaa yhteensä 120km että sain lääkärille soittoajan maanantaiksi.

Kävin samalla reissulla kuntosalilla ja puntarilla. Olen laihtunut 300 grammaa vaikka olin pussikeittokuurilla, olen jättänyt yösyönnin kokonaan pois, olen juonut vain yhden kaljan saunan jälkeen, juonut vettä ainakin litran.  Kukaan muu ei kyllä ylipainoiseksi mua sano, ainoastaan lääkäri. Joka kysyy painon puhelimessa eikä näe minua. Painaako mulla lihakset sitten, kun teen aika suurilla painoilla ja vielä muutama vuosi sitten nostelin kilpaakin.

Käyttäjä kirjoittanut 14.01.2022 klo 13:17

Lihakset yleensä painaa enemmän kuin rasva, että ounastelusi taitaa osua oikeaan. Äänenkö perusteella tohtori määritti ylipainon, lukema ei välttämättä kerro totuutta, vaikka hänellä jos oli kaikki lukemat sinusta esillä mitä epäilen. Tarkoitan pituus-paino ja vielä BMI mihin tuijotetaan yleensä. Etähoitoa taitaa kohta olla ainoa tapa saada hoitoa; kun voisi eristää sairauksista itsen etäälle etteivät vaivaisi!

Käyttäjä kirjoittanut 17.01.2022 klo 14:56

Sain etähoitoa 15 min. Lääkäri laittoi minut tsemppauskuurille kahdeksi kuukaudeksi ja sitten otetaan uudet verikokeet. Voi pois, jota olen käyttänyt kalan paistossa, tilalle kalliita benecol-becel-tyyppistä tuotetteita. Herkut pois eli jäätelö ja joulusuklaat. Nuotiomakkaraa ei laisinkaan. Kasviksia pitää olla muutakin kuin porkkanaa ja kaalta. Lisäksi kertoi vielä nettisivuja laihdutuksen tueksi. Vettä en saakaan juoda kuin 1.5 litraa päivässä kun on tuota nesteenkertymistä. Lääkitystä ei nyt muuteta vaan me tsempataan kaksi kuukautta. Minä saan tästä syömishäiriön.

Alkoholista ei kysynyt mitään. Taidan ottaa ihan jaloviinapaukun ennen tsemppauksen alkua.

 

Käyttäjä saloka kirjoittanut 17.01.2022 klo 18:11

Voi sua lehmus ❣

Mä painin syömisen, mahaongelman ja kaikkien kanssa. Pelottaa tuleva labra, jos onkin joku häikkä tai jos ei olekaan mitään.

Tänään leivoin muutaman sämpylän. Ihmeen hyviä tuli, vaikka suolaa ois saanu enemmän olla. Huomiseksi on vielä ja sit ke joutuu taas leipoo. Ne on helppoja ja muunneltavia leipoo. Enemmän aikaa meni uunissa, kun tehdessä.

Ruoka oli ala-arvoista, jos sitä ruuaksi voi sanoa.

Käyttäjä kirjoittanut 18.01.2022 klo 14:07

lehmus55 kirjoitti:
Sain etähoitoa 15 min. Lääkäri laittoi minut tsemppauskuurille kahdeksi kuukaudeksi ja sitten otetaan uudet verikokeet. Voi pois, jota olen käyttänyt kalan paistossa, tilalle kalliita benecol-becel-tyyppistä tuotetteita. Herkut pois eli jäätelö ja joulusuklaat. Nuotiomakkaraa ei laisinkaan. Kasviksia pitää olla muutakin kuin porkkanaa ja kaalta. Lisäksi kertoi vielä nettisivuja laihdutuksen tueksi. Vettä en saakaan juoda kuin 1.5 litraa päivässä kun on tuota nesteenkertymistä. Lääkitystä ei nyt muuteta vaan me tsempataan kaksi kuukautta. Minä saan tästä syömishäiriön.

Alkoholista ei kysynyt mitään. Taidan ottaa ihan jaloviinapaukun ennen tsemppauksen alkua.

 

Nykyään on myös kotimaista nimellä Alentaja - joka suunnattu kolesterolin kanssa kamppaileville, ja pitäisi olla edullisempaa. Toimii yhtälailla kuin nuo mitä mainihit.

Toivottavasti et saa syömishäiriötä:) etkä juomishäiriötäkään. Tsemppiä täältä, samanmoisessa veneessä ollaan, kiloja pitää saada vähemmäksi ja vielä jos löytäisi lihaksensakin... Sen tietää mitä vois tehdä mutta mikä siinä on ettei vaan tule tehtyä.

 

 

Käyttäjä kirjoittanut 18.01.2022 klo 15:02

Kiitos saloka ja keskustelua. Luin ettei ole mitään hyötyä käyttää noita Alentaja-tyyppisiä tuotteita, jos on jo kolesterolilääkitys. Tiedä nyt mikä on oikeaa mutta vaihdan tuohon, kun joskus taas käyn kaupassa.

Tein tänään pannulla höyrytettyä kaalta, sipulia ja naudan lihaa. Yleensä lisään tuohon vielä mausteista Koskenlaskijaa mutta jätin sen pois. Tein vielä porkkanaraastetta johon lisäsin ananassäilykettä. Tuota jäi vielä huomiseksi. Älkää kokeilko, se on pahaa ilman Koskenlaskijaa. Päivälliseksi syön kalakeittoa. Tässä tämä päivä taas menee etätöissä ja ruokaa ajatellessa. Join jo 1.5 litraa vettä ja tietenkin sitä nyt tekisi mieli juoda enempi, kun kiellettiin.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 18.01.2022 klo 19:24

kasvispyttipannua tein ja laitoin illalla tyrnimehua sulamaan huomiseksi juomaksi. Iltapalalla meinas käydä ohrasesti, kun olin ottanut mehujäätelön sulamaan ja se jäikin sit 45 minuutiksi tohon sohvan kulmalle. Onneks oli vielä jotenkin syötävää. Seuraavalla kerralla laitan pikku purkkiin ja annan siihen sulaa ja syön sorbettina. Huomenna vois pakastehedelmistä tehä iltapalaksi sorbettia, kun muuta ei ole tarjolla. Teen aika täyttävän päiväruuan, italianpataa.

Koskenlaskijaa on vissiin maidottomanakin (vege), en muista. Sisko vaan näytti ja muistaakseni oli koskenlaskijaa. Pitäis varmaan tutustuu pakkukseen ja kattoo sopeutuuko vaikka sosekeittoon. Mä en noista vege-juustoista sellai tiiä kun jokusen raasteen. Tekis mieli kokeilla sulatejuustoa ja voileipäkeksiä. En tiä. En oikee uskalla uusia kokeilla.

Käyttäjä kirjoittanut 18.01.2022 klo 19:35

Mun syömiset tänään kotikartanon lohikeittoa päivällä leivän kanssa. Päivällisenä rommirusinajäätelöpkt, jota vieläkin lusikoin. Ei siis varsinaisesti minkään ohjekirjan mukaan. Yö meni parin tunnin pätkissä, oli aikainen meno. Vaaliohjelmaa ajattelin katsoa ja aikaisin pehkuihin, väsyttää siksi paljon. Mutta näin tänään, huomenna uusin silmin toisenlaisin eväin, pinaattikeitto varattuna.

Käyttäjä kirjoittanut 19.01.2022 klo 14:19

Koskenlaskijan ja voin jätin siksi pois, kun niissä kai on niitä kovia rasvoja joita en nyt saisi syödä. Yleensä en kyllä rasvoista juuri mitään ymmärrä. Se mikä maistuu hyvältä, onkin kai pahaa terveydelle. Oliiviöljyä pitäisi kai alkaa käyttään jossain? Tutkin sydänliiton ruokaohjeita ja seuraavalla kerralla ostan sydäntuotteita. Varmasti maistuvat pahalta.

Mulla samat ruuat tänään mitä eilen oli, varmaan vielä huomennakin. Jossain vaiheessa kai olen kirjoittanut, että söisin aamupuuron, en syö enää. Mulla ei ole aamulla hirveä nälkä ja kahvi ja ruisleipä päällisineen riittää. Puuroa, raejuustoa ja mustikoita syön nyt illalla ja en syö enää yöllä ollenkaan. Viime yönä heräsin kello 2 ja kävin puntarilla. Olin lihonut mutta aamulla olin taas laihtunut sen pois.

Nuo valmisruuat olisivat käteviä mutta niistä just tsemppauslääkäri varoitti että sisältävät väärää rasvaa ja liikaan suolaa. Onko niissä sydänmerkkiä jossain? Olen laiska kaupassa kävijä enkä siellä jaksa tutkia mikä olisi terveellistä.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 19.01.2022 klo 17:28

Lehmus55, kuulostaa siltä, että sinulla on hyvässä vauhdissa ruokaremontti menossa! Miten oletkaan saanut aikaiseksi noin kunnollisesti muuttaa syömisiä. Viisaalta kuulostaa sekin, että jättää aamupuuron pois, jos kahvilla ja ruisleivälläkin nälkä jo lähtee. Tosiaan ei kannata turhaan syödä, jos ei ole enää nälkä.

Minusta oliviiöljy on hyvää, jos löytyy kunnollista. Olen myös tehnyt niin, että olen paistanut esimerkiksi perunoita oliiviöljyn ja voin seoksessa. Silloin on jo puolet "terveellistä" rasvaa. Ajattelin, että se on parempi kuin pelkässä voissa. Vähitellen. Maistui oikein hyvältä. Rypsiöljyn mausta en tykkää. Olkoon kuinka terveellistä tahansa, mutta pahalta maistuu enkä sitä enää osta. Jotkut tykkää siitä. Harmi kyllä en kuulu heidän joukkoonsa.

Minäkään en jaksa kaupassa tutkia valmisruuista, mikä niistä olisi terveellistä ja mikä ei. Niissä varmaan on juuri liikaa väärää rasvaa ja suolaa usein. Ajattelen, ettei se haittaa, jos en aina syö pelkkiä niitä. Hmm. Mietin, että on parempi syödä kunnollinen valmiseines kuin jättää vaikka lounas kokonaan väliin. En pysty sen parempaan. Sinä Lehmus55 vaikutat hyvin saavan aikaan muutoksia. Itse tehdystä tietää aina, mitä siinä on, ja voi vaikuttaa sisältöön.

Syön kyllä myös hyvänmakuisia ruokia, vaikka niissä olisi väärää rasvaa tai liikaa sokeria. Yritän katsoa vaan sitä, etten syö liikaa kaikkinensa. Ehkä olisi hyvä yrittää kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, mikä olisi terveellisempää. Syön kyllä kasviksia aika paljon, ihan raakana, paprikaa ja porkkanaraastetta ja sellasta. Se on ehkä hyvä puoli tässä muuten usein ankeassa, välillä eineksiin painottuvassa ruokavaliossa.

Käyttäjä kirjoittanut 20.01.2022 klo 10:01

Purjevene kiitos. Omasta mielestäni olen kehittänyt lääkärin kanssa itselleni syömishäiriön. En syö yöllä mutta herään muka vessalla käyntiin ja sen jälkeen punnitsen itseni. Yöllä.

Selainen nettiä ja yritän opetella ymmärtämään oikeita rasvoja. Koko päivän, kun en ole lenkillä tai töissä. Lenkilläkin mietin mitä voisin syödä.

Liityin johonkin muutosvalmennuksen joka maksoi 9 euroa aloituskuukausi enkä toivottavasti osta lisäkuukausia. Videon mukaan avokaado ja pähkinät olisi kunnon rasvaa. Tuollaisia ei kyllä entinen maatalon emäntä syö.

Huomenna menen ruokakauppaan ja kai koko päivän mietin mitä voin ostaa. Enkä juuri ole mitään laihtunut. Tänään taas syön samoja ruokia mitä koko viikon olen syönyt. Huomenna vaihdan, haaveilen voissapaistetusta siiasta ja potuista. Kumpaakin löytyy kotoa eikä kauppaan edes tarvisi mennä mutta menen ostamaan terveellisempää ruokaa.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 20.01.2022 klo 18:33

Lehmus55, eikös siika ja perunat ole tosi terveellistä ja hyvää ruokaa. Kalahan ylipäätään on yleensä suositeltua ruokaa. Kaloissa ymmärtääkseni on niitä hyviä rasvoja juuri. Ei kai se haittaa, jos vähän voitakin laittaa, kunhan ei valtavia määriä syö.

Minäkin olen huomannut, että jos punnitsee itsensä eri aikaan päivästä, tulee ihan eri lukemat. Jostain luin, että jos haluaa seurata painoa, pitää punnita aina samaan aikaan päivästä. Silti paino kyllä vaihtelee. Ei kai se haittaa, jos yöllä punnitset, Lehmus55. Hiukan erikoiselta se kuulostaa tällaiselle kaavoihin kangistuneelle ihmiselle, mutta onko sillä väliä, jos se toimii sinulla hyvin noin.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 20.01.2022 klo 20:36

Ruuat pysynyt hallinnassa. Viikonlopun ruuat suunniteltu jo. Oli siinä miettimistä kaupassa. Mahtaako voida lauantaina puorii perunat ja porkkanat valmiiksi sunnuntaita varten, jos säilyttää ne vedessä jääkaapissa? Menen su aamusta piikille, joten voi olla ettei musta tule kuorijaa iltapäivällä.

EIlen lopetin teenjuonnin. Pepsi maxin juonnin lopetin viime vuonna jo. Kolaa olen nyt juonut ja sorruin tänäänki pulloon. Pitäis siitäkin luopuu, ei maha tykkää. Lisätty sokeri teehen loppui eilen, en ole tänäänkä lisännyt mihinkään sokeria. Kohta sokeripussi menee lakkoon.

Maha on ollut kipeenä hiukan nyt illalla, mut voi johtuu kolasta. EIlen loppui vessajuoksut, mut tänään on alkanut hiukan, mut johtuu ehkä kolasta. Ehkä huomenna on taas juoksut normaalin ihmisen juoksuja.

Kävelin lumimyräkässä kauppaan ja takasin, siinä mun liikunnat. Säästän itteäni kun sunnuntana tulee isompi lenkki tehtyy heti aamusta ja viikon päästä perjantaina sama lenkki.

Käyttäjä kirjoittanut 21.01.2022 klo 13:05

Kyllä minusta on vähintäin hulluutta herätä yöllä ja käydä puntarilla. Kun lisäksi vielä käyn aamulla ja jokaisen ruokailun jälkeen. Enkä muuten tällä taivalla laihdu yhtään. Voita en ole ennenkään ihan syömällä syönyt vaan just paistanut kalaa ym. Jostakin mun pitää nyt tätä ruokaremonttia tehdä ja voi on helpointa jättää kokonaan pois.

Eilen syötin muutosohjelmaan kaikki syömiseni, söin 1200kcal ja kaikista vitamiineista ja hivenaineista on puute. Lisäksi en syö rasvaa tarpeeksi, taivas. Eilen hiihdin jäällä 20km ja olisin voinut syödä 2500kcal muttei ollut nälkä enkä tiennyt mitä olisin syönyt.

Tänään kävin kaupassa. Ostin Alentajaa, maksoi 5 euroa, oliviiöljyä, pähkinöitä ja kaikenlaisia vihanneksia pakasteesta, koska tuoreilla oli kamala kilohinta. Yhden avokaadonkin ostin. Kauppaan meni 70 euroa enkä oikeastaan ostanut mitään kunnon syötävää, kun lihat, kalat, leivät ja munat on jo valmiina kaapissa.  Yleensä kauppaan menee 150 euroa kuussa.

Saloka, minä taas ostin vihreetä teetä, sen pitäisi kiihdyttää aineenvaihduntaa. En saa vettä juotua edes 1.5 litraa päivässä, se vaan unohtuu. Teen kannullisen teetä ja yritän muistaa sen juoda. Viitsinpä vielä suunnitella mitä söisin enkä montaa päivää samoja ruokia.