Rahat riittämään

Rahat riittämään

Käyttäjä Henri_Takuu-Säätiö aloittanut aikaan 24.11.2016 klo 09:15 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Henri_Takuu-Säätiö (Työntekijä) (Takuusäätiö) kirjoittanut 24.11.2016 klo 09:15

Ketjun tarkoituksena on keskustella oman talouden hallinnasta ja hyvistä keinoista saada rahat riittämään. Voitte jakaa hyviä vinkkejä säästämiseen, rahankäytön suunnitteluun, menojen seurantaan jne. Osallistun Takuu-Säätiön työntekijänä ajoittain myös keskusteluun.

Rahankäytön hallitseminen voi tänä päivänä olla hyvinkin haasteellista, sillä kuluttaminen on niin helppoa ja vaivatonta. Emme käsittele juurikaan fyysistä rahaa ja maksaminen muuttuu koko ajan abstraktimmaksi käteisen ja perinteisten maksukorttien käytön vähenemisen myötä. Erilaisten maksusopimusten myötä iso osa käytettävissä olevista rahoista katoaa tililtä automaattisesti ilman, että niihin tulee kiinnittäneeksi edes kovin suurta huomioita. Moni meistä ei tiedä kovin tarkasti kuinka paljon ja mihin kaikkeen rahamme menevät eikä sitä mihin kulloinkin voisi olla varaa.

Tämän vuoksi on hyvä keskustella siitä millä tavalla te seuraatte omaa rahankäyttöänne, mitkä asiat oman talouden hallinnassa ovat haasteellisia ja mitä hyviä vinkkejä ja neuvoja voisitte muille jakaa, jotta rahat riittävät ja vielä jotain voisi jäädä säästöönkin.

Sana on vapaa!

Käyttäjä Me-ja kirjoittanut 24.05.2019 klo 11:27

Hei.

Olen yksinhuoltaja. Palkka bruttona noin 1800 €. Minulla 1 poika joka on 19 v. Itsellä ei nuorena ollut mitään harrastuksia kun asuttiin maalla ja pitkä matka. Ajatellut että pojalla hyvä olla harrastus. Poika pärjännyt hyvin. Nyt kun laskut ja pojan harrastus maksettu niin tili melkein tyhjä. Onneksi eläkkeellä oleva äitini auttaa, mutta ei hänestäkään aina viitsi apua pyytää. Eron jälkeen tuli masennus josta toipunut. Nyt taas masennus kun stressaan rahasta, pojastani joka alkanut käyttää alkoholia rajusti. Ja pelaa rahansa. Pojalla tulossa matka Italiaan pelaamaan. Ja sinne pitäisi olla 1000 € + käyttö rahaa.En tiedä miten tästä selvitään. Velkaakin jo tarpeeksi.

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 25.05.2019 klo 15:00

No ei ole ihme, jos rahat on tiukilla, kun kustannat pojan harrastuksen lisäksi vielä hänen pelaamisensa ja ryyppäämisensäkin. Kai aikuinen ihminen jo ottaa vastuuta itsestään ettei äidin ja mummon rahoilla elele. Jos ei tuossa iässä ole vastuuta mistään, ei sitä tulekaan, jos sille ei toppia panna. Sinä olet nyt kyllä avainasemassa sallimalla tuollaisen käytöksen.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 02.06.2019 klo 07:14

Talous on mennyt miinukselle. Pelottaa, miten selviän... :/ En ollut tajunnut, että tilanne on näin paha...

Käyttäjä kirjoittanut 11.06.2019 klo 09:59

Olen ollut jo pitempään 10e päivässä kurssilla, nyt saan 30e 3 kertaa viikossa, ja siitä jää välillä jopa säästöön vähän.

Käyttäjä kirjoittanut 15.06.2019 klo 20:47

Nyt olen tiukalla säästökuurilla, pitää säästää ens´ viikon keskiviikkoon mennessä 100e että saan mattopesulan laskun maksettua. 😃

Käyttäjä saloka kirjoittanut 16.06.2019 klo 14:27

Jollai konstilla pitää saada uusi puhelin, kun tämä ylikuumenee. Oon kattonut et 150e siihen menee. No kai mä jostain sen rahan revin, ollaan syömättä sit va ja juomatta. Nykyään kun ei pärjää ilman puhelinta. Tosin voisin hyvin luopuu tästä. Mut sit kukaan ei saa mua kiinni.

Käyttäjä kirjoittanut 17.06.2019 klo 17:25

Elisan verkkokaupasta saa ihan hyvän puhelimen 79 eurolla ja varmaan muistakin verkkokaupoista.

Ja, jos rahat ovat vähissä, niin kannattaa tyhjentää kaappeja ja varsinkin tähän aikaa vuodesta pakastin pitää tyhjentää ja sulattaa.Vesi hyvinkin riittää juomaksi ja, jos heikottaa panee suolakiteen suuhun, korvaa kalliin kivennäisveden.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 19.06.2019 klo 21:16

Jos ei tarvitse olla älypuhelin, niin ainakin Powerin verkkokaupassa on Nokian puhelimia jokusella kympillä ja älypuhelimiakin alle satasella. Halpis.fi myy käytettyjä laitteita 12 kk takuulla.

Toivottavasti sopivan hintainen puhelin löytyy! 🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 02.07.2019 klo 20:28

Laskuja riittää. Ja tili ei juurikaan enää tässä kuussa kasva. Pitää ottaa rauhallisesti. Tarvitsisin joitakin harrastuskamoja, mutta tarve ei ole juuri nyt niin akuutti, että olisi pakko tilata.

Ähh... Kaiken peittää nyt tämä huono psyykkinen olo.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 17.08.2019 klo 20:46

Kuun puoliväli ohitettu. Käytiin miehen kanssa kaupoilla tänään, ja rahaa meni liiankin paljon, muttei oikeastaan kuitenkaan ihan turhaan kovinkaan paljon.

Mun pitäisi saada jotenkin järjestettyä itselleni vuokratakuu tähän asuntoon marraskuun loppuun mennessä. Se on suunnilleen 600 euroa... En tiedä, pystynkö itse säästämään niin paljon. Luulen, että se on aivan mahdotonta. Yritän tietenkin ensin Kelaa ja kaupungin sosiaalitointa, mutta nekin ovat nyt aika epävarman päässä, kun asuntoni on jonkin verran kalliimpi kuin Kelan vuokranormit. Asunto voi mennä alta. Pelottaa! En haluaisi ryhtyä kerjäyskierrokselle!

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 21.09.2019 klo 21:53

Hei!

Haluan tulla mukaan rahakeskusteluun...

Avasin juuri sellaisen säästötilin pankissa jonne en pääse itse käsiksi. Tililtäni menee automaattisesti (käsittääkseni) kuukaudessa tietyn verran rahaa sinne tilille. Sen verran voin vaikuttaa, että jos on tiukempi budjetti niin voi muuttaa määrää joka sinne menee.

Olen saanut töitä ja olen ollut reilu puoli vuotta nyt töissä. On tullut erilaisia ajatuksia kuin työttömyysaikoina. Minulla on eläimiä ja olen aina sanonut että työttömänäkin hoidin eläimeni ihan kunnialla. Mutta se pelko silloin että "entä jos.." entä jos se sairastuu, millä maksan?

Nyt ei ole sitä pelkoa. Mutta sellaisia ajatuksia herännyt että olen tajunnut että jos tämän työpaikkani menetän niin milläs sitten makselen koirien ruuat ynnä puhumattakaan kaikista muista kuluista mitä elämässä nyt on... Mutta täytyy tidostaa että tämä on pelkoajatus ja niitähän tulee. Justiinsa minut vakinaistettiin että ei ihan ole häätöuhkaa nyt tässä. Se on vain omassa päässä.

Niin ja hei ennenkuin sain avattua tuon säästötilin (pitää olla justiinsa vakinainen työ jotta avaavat sellasia) niin samaisesta pankista neuvottiin minua säästämään patjan alle. Aloinkin toteuttamaan sitä periaatetta ihan tosissaan. Nostin ihan käteistä tietyn verran kuukaudessa (joskun enemmän ja joskus vähemmän) ja laitoin kotona sellaiseen säästöpossuun/purkkiin jota en saa heti auki. En tiedä paljonko on rahaa siellä purkissa, mutta ainakin sen verran että jos nyt eläimille sattuu jotain niin on mistä ottaa. Ja nythän minulla on se säästötilikin. En tiedä mihin asti sen tilin kanssa päästään.

Mitään selkeitä säästökohteita ei ole. Puhelin mahdollisesta autosta tai omasta talosta mutta en vakavissani ja saahan sitä säästääkin monta vuotta.

Alunperin minulle ruvettiin puhumaan eläkerahastosta, että säästäisin sellaiseen. Voi olla ellei tarvitse autoa tai taloa ostaa ensin.

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 21.09.2019 klo 21:57

Olen siis vasta kolmissakymmenissä jotta eläke tuntuu kaukaiselta.

Ajattelin vain kertoa oman säästämisratkaisun. Kiinnostavaa lukea muiden tekstejä.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 24.09.2019 klo 15:40

Hienoa, Hantzki, kun olet päässyt säästämisen alkuun! Mä oon niin miinuksella omien rahojeni suhteen... No osittain oma vika. Kulutus luottoa on tullut otettua, ja ne pitää joskus maksaa poiskin. Mutta eläkkeellä ollessa ei eläkekään ole iso näin vähän aikaa töissä olleena...

Käyttäjä Nainen-54 kirjoittanut 11.11.2019 klo 15:10

Hei , olen Hanne 65 -vuotta ! Olen elämäni nauttinut kaupungin kapeaa leipää , mutta kyllä on yllätys kuinka paljon menee veroa tästä pienestäkin eläkkeestä . Ystävät ja tuttavat kyselee , nyt kun olet eläkkeellä, missäs olet nyt reissannut ? Voi hyvä tavaton ,  tuntuu kamalalta , ei meinaa saada kaikkia laskuja edes maksuun - saatika ,että  saisin säästöön rahaa , jotta pääsis edes joskus reissuun. Nyt olen alkanut myymään kirpparilla kaikkea mitä en tarvitse, mutta kyllä sen euron saaminen on aika työlästä sieltäkin . Mutta tykkään - on jotain hyödyllistä tekemistä ! Syskyllä marjastin ja sienestin todella paljon - mutta en myyntiin vaan itselle ja lahjoitin ystäville. En vaan tiedä miten saisin tienattua lisää rahaa , pelottaa , jos sairastun tms  ja minulla ei ole säästössä kovinkaan paljon .                                                               Olen myös huomannut - olen alkanut katkeroitua - olen tehnyt elämäni työtä  ja elän köyhyys rajalla . En päässytkään nauttimaan eläkepäivistä , vaan alkoi elämän kurjuus .

 

Käyttäjä kirjoittanut 23.11.2019 klo 11:39

Minä myös niillä vuosikymmenillä kohta. Koskaan en ole laskelmoinut elämässä, siten en koskaan niin välittänyt rahasta. Välttämätön pakko, jota ilman ei ole leipää. Alkaa kohta olla minullakin aika, vain tämä valuuttana: aika. Sen suhteen olen rikkaampi kuin ne jotka kärkisijoilla verolistoilla. Metabolista rasvaakin vyötärölle kertynyt siinä määrin, että sitä varantoa on, ihan heti en palellu. Otsikkona 'rahat riittämään'; ruokaostoja vaan ja niitä pidemmän ajan tarpeeseen, jos on pakastin, valmis ruoka jaettuna osiin. Ajattelen, jos syön jotain, syön/juon vaan yhden annoksen. Kaikessa koetan muistaa, 1 on hyvä.