Oottelen täs tukaria. Onneks olo on vähän jaksavampi. Jaksan ehkä tä 2h ihan hyvin. Yöl tuli taas valvottua oikee urakalla. Onneks tukari tulee myöhemmin, et sai nukkuu enemmän ku 3h.

saloka kirjoitti:
Onneks tukari tulee myöhemmin, et sai nukkuu enemmän ku 3h.

Onneksi tosiaan joo, olisin varmaan ihan tiltissä jos yrittäisin selvitä pidempiä aikoja tuollaisilla unimäärillä 🙃 Siitä mitä sanoit läheisistä, että ne huomaavat kun kaikki ei ole ok ja ehkä sopeuttavat toimintaansa sen mukaan, ehkä se on hyväkin vai kuinka? Muistan että mulla oli lapsena/nuorempana sellaisia fantasioita ystävistä tai läheisistä jotka huolehtisivat minusta ja esim. siitä että minun tulee levättyä tarpeeksi, niin ettei minun tarvitsisi. Vähän niin kuin suojelisivat minua itseltäni. Miltä sinusta tuntuu, kun läheiset huomaavat ettet voi hyvin?

Purjevene, onpa ilahduttavaa kuulla että päiväsi oli odotettua helpompi ☺ Ja erityisesti se, ettei paremmasta olosta automaattisesti seuraa sitä että ylimääräinen energia pitäisi heti kuluttaa siivoukseen tai muihin kotitöihin jotka kyllä voivat odottaa huomiseenkin.

Soroppi, en oikee haluaisi huolestuttaa läheisiäni omilla asioilla ja siksi en kauhiasti heille niistä kerro. Sitten kun kerron, ni ne ehkä tajuavat että sitten taitaa olla jo liian pitkällä. Äitillä on liian paljon huolehdittavaa isästä, ainakin nyt kun hänen kanssa on hiukan ongelmia. Tytöllä on omat juttunsa ja koiran jutut. Mut surettaa se, että silti he jaksavat hoitaa mun asioita yms. Äitiki on pessyt mun pyykit jo, ne sais kuulemma hakee jo pois. Hän toi mulle kaikkea syötävää. Tyttö kävi ostaa mulle juotavaa ja syötävää. Olen heille sanonut että jos joskus en muista ehkä kiittää, ni olen aina todella iloinen siitä että he jaksavat auttaa.

Käytiin isossa kaupassa tukarin kanssa. Ostin tytölle vesimelonia. Itelle 4 karkkipussia (josta tyttö ja tuttu ihmetteli suureen ääneen, kun kerroin. Ei vissiin vieläkään usko että oon ostanut. Pitää varmaan kuva lähettää todisteeksi), jotain ruokaa ja juotavaaki löytyi kassista. Nyt pystyn muutamia päiviä olemaan, eikä tarvii kauppaan mennä.

TUkari totes että nyt hän huomaa, että mulla on painoa pudonnut todella paljon. Mut kielsi mun ahdistuvan siitä. Että ei hän sillä tarkoittanut. Sanoin että, tiedän sen itekkin. UV:stä yli 16kg ja joulusta hiukan enemmän. Ja näköjään mitä oon viime päivät kattonut, niin tippuu aika paljon. En punni pakon omaisesti, vaan ihan mielenkiinnosta va. Mut se numero ahdstaa siksi, että se menee niin kovin alaspäin. Vaikka juon melkein joka päivä 1,5 litraa kolaa. Mut katotaan jos saisin noi karkit syötyy jossain vaiheessa ja syötyy ees hiukan enemmän, ni jos taas hiukan tasaantuisi toi paino, ees vähäksi aikaa.

Tukari ehotti mulle kesä reissua ideaparkkiin. En kieltäytynyt. Sanoin että tosin se riippuu siitä, mitä verikokeet sanoo ja mitä oloki. Olisin oikeastaan halukas menemään, vaikka joutuisin vissiin 2h istuu autossa per suunta. Tukari sano ettei mun tarvii stressata ruokailusta. Että mun ei tarvii mennä ruokailemaan siellä, mut hän toivoisi että ottaisin ees mukaan jotain syötävää ja juotavaa, mitä pystyisin ottamaan. Meillä lähtisi reissuun 2 "hoitajaa" ja 2 "hoidokkia". En tiä miten sanoisin noi niin olkoon noin sitten. En sais tressata asiasta yhtään, eikä mua pakoteta yhtään mihinkään. SIlti kun alan tätä nyt kirjoittaa, niin hermostuttaa ja ahistaa ajatus.

Äiti sit sai tästä idean, että kun isä menee intervallille tossa jonkun vko päästä, ni kuulemma Mähän lähen sitten hänen kanssa mökkeilee. Hän ei vaan tiä kuinka paljon pelkkä ajatus siitä että kyyläävät silmät niskan takana (ei sellaisia ole, mut tunne) kyylää mun tekemisiä, syömisiä ym. Aiheuttaen sitten lopulta sen ehkä, että en kye enää sitä vähäisintäkään tekee, mitä ennen mökille menoo pystyin. Eli hyvässä lykyssä menetän kyvyn syä, jua ja nukkua, kun alkaa ahdistaa liian paljon. Se on aika iso riski mun mennä siksi sinne, ja äiti kun ei tajua sitä yhtään. Hän ei kai ymmärrä miltä musta tuntuu, vaikka kertoisin. Koska hän ei tee sitä, ainakaan tahallaan. Mut silti mulla on vaan sellainen ahdistava tunne koko ajan. Se on ihan sama missä olen. Olenko vanhemmilla tai missä kodin ulkopuolella. Harvoin pystyn laittaa jotain suuhuni. Siksi noi isän hoidot on ollut aika vaativia, vaikka olen sinne aina ostanut jotain helppoa syötävää ja juotavaa ja "turvallista". Silloin ku tyttö oli täällä yötä, oli mulla silloinki vaikeuksia syä. Lopulta tyttö pakotti mut ilta 20-21 aikaa syömään jotain ees. En muista, olinko ees pystynyt juomaan ennen sitä, sen muistan että seuraavana päivänä pakotin itteni väkisin juomaan aamusta alkaen pikku hiljaa. Mut joo, nä on näitä mun juttuja, mihin ei ole kenelläkään vastausta, ei ees mulla.

Pitäis varmaan alkaa lämmittää eilistä jauhelihakeittoa. Hiukan olen kolaa tossa juonut, ehkä yhen kerran pullosta ottanut. Pitäis jaksaa mennä keittiöön ja sit syä. Eilen kyl keitto oli aika täyttävää mulle. Oli viimiset lusikalliset jotenin tuskallisia syä. En sit tiä onko mahalaukku pienentynyt niin paljon, vai mikä tökki, mut sain syötyy eilen sen sopan kumminki. Tosin miettisin siinä syödessäni, miksi se ei maistunut yhtikäs miltään, vaikka laitoin 2 lihaliemikuutiota siihen. En uskalla laittaa lisää suolaa siihen, ettei sit tuu kummini liikaa. Tyydyn siis tohon, kun tiän että siinä on suolaa jo. Että se on taas mun makuaistini, joka temppuilee.

Mut nyt taidan mennä hakee sen keiton, ennen ku unohan tai lässähdän. Tosin voi olla että syönnin jälkeen mene jo sohvalle makoilee. Tuntuu hiukan väsyneeltä, kun kävi siellä kaupassa ja on tässä suht aikaisin herännyt ja istuskellut tässä.

Mut nyt lopetan tämän jaarituksen. Tukarikin sano että olen aika puhelias tänään ja pirtee. TOsin tänään on tuntunut hiukan jaksavan enemmän ku 2 päivää. Tutunki kanssa puheltiin yli tunti puhelimessa. Meillä oli asiaa mistä puhuttiin. Ei olla pariin viikkoon oikee kunnolla puhuttu, kun en o jaksanut oikee puhuu kenenekään kanssa.

Soroppi, kiitos sanoistasi!

Tässä välissä oli taas huonompaa jaksamista, ja aamulla oli vaikeaa päästä sängystä ylös. Nyt kuitenkin taas on hiukan parempi olo. Ei kovin paljon parempi, mutta vähäsen. Jaksoin kastella äsken osan kukkasista, ehkä puolet. Sitten tuli jonkinlainen ylivoimaiselta tuntuva uupumusolo, ja annoin loppujen olla. Yritän vielä tänään kastella loppuun.

Olen ostanut mukaan valmista ruokaa nyt koko viikonlopuksi. Itse tehtyä lihamurekettakin on vielä jäljellä. En tarvitse mitään muuta.

En odota koskaan innolla viikonloppua. Se on vaikeampaa aikaa kuin arki. Kaikkine vaikeuksineen arkipäivät sujuvat minulta helpommin kuin viikonloput. Ahdistus pysyy paremmin siedettävässä määrässä arkisin.

Lopulta pääsin sängystä ylös ja keitin kupin kahvia. Kohta pitäisi syödä jotain.

Yritän tänään kastella loput kukat, kun eilen en sitten kuitenkaan jaksanut.

Ajattelin olla tänään vaan kotona. Kaapissa on ruokaa, enkä tarvitse oikeastaan mitään.

Ei taas tullu mitenkään unta ja valvosin valoisaan asti. Sain onneks muutaman tunnin nukuttuu sitten, että jaksaa joten kuten eteenpäin.

Saa nähä tuleeko tyttö tänään käymään. Sais kyl tulla. En saa noita meloneita oikee jääkaappiin.

Kaipa sitä vois koittaa kutoo hetken ainakin. Mietin miten normi sukkia kudotaan. Naureskelin äitille tos ku kävi yks päivä, että tein liian monta banaanisukkaa ja pidin tauon, että en oikee muista miten sit normi sukka tehään. Kaikki silmukkamäärät on hakusessa ja tekniikat, mut aika hyvin on onnistunut, kun ajattelee aika paljon ennen kun aloittaa tekee. Sitä, että kuinka isot sukat noista tulee, jää arvoitukseksi. Mä vaan teen noilla silmukkamäärillä ja kadun sitten lopulta.

Mut joo. Mä koitan alkaa tehään jotain tälle päivää. Jotain kevyttä. Et saa jotain aikaiseksi vielä kun jaksaa. Ehkä parin h jälkeen en jaksa enää mitään.

Sain kukat kasteltua loppuun. Minulla on pari orkideaa, jotka on hankalampia kastella. Kastelin ensin helpot ja lopuksi nämä. Nyt yksi on kasteltu ja toinen vesiastiassa.

Laitoin koneellisen pyykkiä pyörimään. Pitäisi jaksaa kerätä entiset pois kuivumasta, ennen  kuin uudet tulee.

Lämmitin ruokaa ja söin lounasta. Edelleen on aika saamaton olo. Jospa yrittäisin vähän lukea. En tiedä onnistuuko.

saloka kirjoitti:
Mut surettaa se, että silti he jaksavat hoitaa mun asioita yms.

Ehkä he näkevät sinussa sellaista huolehtimisen arvoista jota et itse pysty näkemään. Sellaistahan se toisesta välittäminen voi olla, että pyritään tukemaan silloin kun nähdään että sille on tarvetta.

Purjevene, pitääkö orkideojen juurakoita jotenkin liottaa tai millä tavalla niiden kastelu eroaa tavallisista kukista? Toivottavasti viikonloppusi on mennyt vähintään kohtuullisesti; nyt kun luet tätä, olet jo voiton puolella!

Mulla alkaa varmaan pahin kuume taittumaan. Ensimmäisenä yönä olin vuoteessa 14h ja nukuin siihen päälle kahdet päiväunet. Ei kuitenkaan ollut mahaoireita tai yskää tai nuhaa, joten päädyimme lopulta ajamaan pari tuntia kumppanin siskon luokse, jotta terveemmät saavat nauttia kyläilystä ja yhteys siskon lapsiin säilyy. He juhlivat 10-vuotishääpäivää ja minäkin jaksoin istua illallisen ajan ruokapöydässä vaikka jätinkin osan ruokalajeista väliin. Nyt se vähän kaduttaa, kun tulin heränneeksi aikaisin ja on liian aikaista lähteä etsimään aamupalaa. Parin tunnin päästä sitten.

Soroppi, olen jostain oppinut, että orkideat kastellaan laittamalla ruukku noin puoleksi tunniksi vesiastiaan. Lyhyempikin aika riittänee. En tiedä, onko ohje ollut oikea, mutta sen mukaan olen tehnyt. Näissä on läpinäkyvässä muoviruukussa mullan sijaan jonkinlaista puuhaketta.

Soroppi, oletpa jaksanut paljon, kun pystyit kyläilemäänkin lähtemään! Hienoa, että sinulla on rohkeutta ja voimia sellaiseenkin.

Keitin jo aamukahvit. Yritän saada jostain tekemisestä kiinni. Aamuisin saatan saada jotakin tehtyä, jos oikein yritän. Viime yö meni ihan hyvin, joten saattaisi olla voimia tehdä jotain.

Saloka, miten sinulla yö meni?

vähän on raskaita päiviä ollut, kun on unta saanut vasta joskus 5 jälkeen aamulla. Tänään jaksoin sentään roskat viä ja laittaa tiskikoneen päälle. TÄssä katon ympärille, mitä muuta tässä jaksais tehä, vai antaisiko olla va. Koko ajan on pelko et äiti tuuppaa tänne. Ei oikee jaksais sitä. TOsin mun oli tarkoitus mennä sinne tänään, mut en oikee o jaksanut mennä. Jalat on ihan hyytelöö ja voimattomat. En sit tiä ymmärtääkö ketään tätä mun olotilaa. Tuntuu ainakin, ettei äiti ymmärrä yhtikäs mitään.

Olen tässä järkännyt menojani. Nekin tuntuu raskailta tietää että niihin tarvii voimia ja paljon. Vaikka ne on muutaman tunnin juttuja, ni silti niihin tarvii linja-autoa ja ylämäkee. Pitää va toivoo et kaikki menee hyvin ja jaksan.

Haluaisin mennä sohvalle jo. Jalat alkaa oelasti tuntuu kihelmöivän. Mut yritän vielä jaksaa ees hiukan. Mitä kauemmin tässä istun, luulisin sen olevan posii. Jos kokeilis kutoo. Jos toi ranne kestäisi sitä taas. EIlen koitin, mut käsi oli erii mieltä asiasta ja oli lopetettava.

Käytiin tytön kanssa syömässä ja kaupassa. Sen jälkeen onkin ollu voimat ihan lopussa.

Aamupäivällä vaihdoin yhden viherkasvin mullat. Lehdet alkoivat kellastua ja arvelin, että sillä on ravinteet vähissä. Multa olikin ihan kovettunutta ja kuivaa. Toivottavasti se virkoaa vielä.

Jotain sentään sain tehtyä, vaikka on aika voimaton olo. Nyt on huonompi olo.

Tänäänkin lähdettiin liikkeelle ja käytiin parissa kaupassa ja syömässä iso lounas. Kotiin palaamisen jälkeen on ollut taas ahdistuneempi olo.

Lämmitin hernekeittoa iltaruuaksi. Tyttö söi hyvällä ruokahalulla. Itselläni ei vielä oikein ollut nälkä, mutta söin silti vähän. Yritän säilyttää päivärytmiä edes jollain tavalla.

Äiti tekee lähtöä kotiin. Ihme ettei tullu ilman ilmoittamatta, tällä kertaa. Soitti ennen ku tuli. Oli ollu kaupungissa. Ihme että oli uskaltanut mennä sinne yksin. Mulla ei ollu mitään tietoa tosta reissusta etukäteen. Otti sit mun kestokassit ja lähti. Kyl mä sen pankkitunnukset avasin myös.

Tyttö lähti eilen poikakaverin vanhempien luokse, koiran kanssa. Ovat olleet yötä siellä. Siellä on sellainen vanhempi koira myös, joka ei oikee kestä energistä pientä koiraa. Mut aikast hyvin on kuulemma vierailu vielä sujunut. Ovat koirat kuulemma maaneet samassa sängyssäkin eilen.

Tässä tämä menee taas. Hiukan tos äitin kanssa siivoiltiin.

Äiti vissiin paniikis. Mulle tapahtu jotain, en tiä mitä. Ootin äitiä nussipysääkillä. Ku äiti tuli, olin ottamassa kassia häneltä. Sit pimeni. Sit havahduin että makaan asfaltilla. Äiti sano et olin menny istuu ja sit selälleen. En o onneks päätäni lyöny. Ku tulin tajuihin, kuulin va ku ihmiset huusi äitil et tarviiko apua. Äiti sano ei, ku olin jo ihan tajuissani. Äiti anto smoothie piltin ja sit pakptti mun tulee heille. Matkalla soitin tytölle, jos he voivat tulla tänne ja viä mut kotiin vaikka onki matkaa n. Km. Äiti katto vp, joka on vielä aika matala ja pulssi aikast korkee. Nyt äiti mittas uudelleen. Vp noussu ja pulssi laskenu.

Saa nyt nähä miten tä tässä kehkeytyy vkl aikana. En uskalla sanoo äitil etten o 100% ok. Tunne va, et haluisin maate va. Yritän selvitä kotiin ja lepäillä sit loppu päivä.

Sanoin äitil matkalla, et oon odottanukki tätä ja siksi en o uskaltanu kotoota mihinkään mennä.

Saloka, voimia sinulle. Toivottavasti olosi paranee, kun pääset lepäämään.

Tämä päivä meni kohtalaisen hyvin. Viikonloppu ahdistaa.