mä en uskalla mennä puntarille. tunnen ne läskit, mitä kannan. TUnnen kun mahasta kaikki roska imeytyy ja tekee lisää läskiä. Oksensin tänään. Olen yksin tämän paskan kanssa. Ketään ei kiinnosta ja jos kiinnostaa, käskevät ite pärjätä. Miten mä pärjään, kun en osaa. TIän että pitää syä, mut mä pitkitän sitä ja sit ku syön, oksennan. TÄällä pitäisi koko ajan joku olla vahtimassa mua. Yksin en pärjää...

Hei, Saloka. Mä oon pystynyt olemaan oksentamatta tämän viikon. Jotenkin ratkaisevaa oli kai maanantain terveydenhoitajan tapaaminen. Ehkä se, että toinen sanoo, että jätetään laihduttaminen pois joksikin aikaa, antoi mulle jonkinlaisen luvan olla stressaaamatta asiasta niin paljon. Vaikka haluaisin olla laihempi! Ehkä tässä on sekin, että olen jollain tavalla kokenut olevani vastuussa tälle hoitajalle laihtumisestani, ja nyt jätettiin jopa punnitseminen pois, vapautti mua tästä paineesta.

Olen laskenut ja merkannut puurosta tuleavat pisteet ihan pieleen eli aivan liian vähän. Tänään laskin ne uudestaan. Tulee siis syötyä enemmän kuin pitäisi jo tästäkin syystä. Ja kun otan puuron usein yhtenä lämpimänä ateriana ammupalan lisäksi tulee pisteitä "liikaa" huomattavana paljon.

Vaaka näytti tänään hieman enemmän kuin eilen. Eli käyn edelleen päivittäin vaa'alla. - Ei ehkä järkevää, mutta muutakan en nyt osaa...

Sinä, Saloka, kirjotit, ettet uskalla mennä vaa'alle. Minä en voi olla menemättä. Mitä jos päino yllättäen nousisi kilon. Mikä järkytys se olisi. Nyt tiedän painon nousseen - taas änään. En tykkää. En tosiaan tykkkää.Mutta tiedänpähän kuitenkin ja angstaan... (Mun on paha olla kotona. Haluan suljetulle!)

Paino vain nousee...😟

Jardin Prive kirjoitti 29.4.2016 6:28

On tämä nyt vaikee, kun ei ennen joulua ollut mitään ongelmia. Toisaalta mulla on lisätty lääkitykseeen taas Ketipinor, joka hidasta aineenvaihduntaa, Ehkä se on yksi ongelma. Mutta laihduinhan kesällä ja syksylllä senkin kanssa. Ei voi olla kyse vain siitä. En nyt osaa tehdä jotain. Mutta mitä se jotain on?! 😐

Kahvia! Lisää!

Tuo ei pidä paikkaansa, Jardin Prive, ettei ennen joulua ollut mitään ongelmaa. Oli sinulla. Ja on edelleen. Ei ole tervettä kirjata jokaista suupalaa jääkaapin oveen, oksentaa ja käyttää päivittäin ulostuslääkkeitä. Kaikkea edellä mainittua kutsutaan syömishäiriöksi. Terveydenhoitaja muistaakseni tuolloin sanoi sinulle, että ajatuksesi ovat anorektikon ajatuksia. Itsensä viiltely liittyy tähän ongelmaan läheisesti. Samoin valehtelu omalle hoitohenkilökunnalle omadta tilasta.

Painonhallinta ja sen pakkomielteinen kontrolloiminen on osa yritystä saada ote hajonneista asioista elämässään, minäkuvasta, tai tarpeesta tulla hyväksytyksi. Edes itselleen jos ei muille. Tai kääntäen: joskus se palvelee myös itsensä rangaistuksena, joka tapauksessa täyttäen tarpeen hallita jotakin.

Miksi laihduttaminen on sinulle tärkeintä elämässäsi? Etkö mieti kuinka paljon asioita ja kokemuksia menee ohitsesi ja jää kokematta kun koko fokuksesi on vain siinä oliko vaaka tänään plus vai miinus 200 grammaa (jolla ei ole oikeasti mitään merkitystä! )? Kenen vuoksi haluat laihtua? Jonkun joka on joskus pilkannut sinua liikakilojen vuoksi? Vai siksi, että olisit terveempi ja voisit paremmin?

Olen seurannut tätä kamppailuasi siitä lähtien kun avasit tämän ketjun ja monesti todennut olevani huolissani sinusta. Yhä edelleen olen. Tämä toimintamalli on tuhoisa. Tiedät sen itsekin.

moi.
kerroin ,tai yritin kertoa, hoitajalle viikon tapahtumista. Ei ne tuntunut välittävän. Kysyivät kyl, et olenko tehnyt lämpimän ruuan.

Olen taas laskeskellu päässäni, mitää uskallan syä ja mitä en. En tee ruokaa kotona, jotenka siitä säästyy kaloreita. JOs otan pienen palan tytön tekemää äitienp. kakkua. sit jos pakko on, niin illalla pari leipää. Harmittaa kun söin ruuan sairaalalla. Tosin en ottanut hirmu annosta.

Amassados kirjoitti 9.5.2016 13:37

Jardin Prive kirjoitti 29.4.2016 6:28

On tämä nyt vaikee, kun ei ennen joulua ollut mitään ongelmia. Toisaalta mulla on lisätty lääkitykseeen taas Ketipinor, joka hidasta aineenvaihduntaa, Ehkä se on yksi ongelma. Mutta laihduinhan kesällä ja syksylllä senkin kanssa. Ei voi olla kyse vain siitä. En nyt osaa tehdä jotain. Mutta mitä se jotain on?! 😐

Kahvia! Lisää!

Tuo ei pidä paikkaansa, Jardin Prive, ettei ennen joulua ollut mitään ongelmaa. Oli sinulla. Ja on edelleen. Ei ole tervettä kirjata jokaista suupalaa jääkaapin oveen, oksentaa ja käyttää päivittäin ulostuslääkkeitä. Kaikkea edellä mainittua kutsutaan syömishäiriöksi. Terveydenhoitaja muistaakseni tuolloin sanoi sinulle, että ajatuksesi ovat anorektikon ajatuksia. Itsensä viiltely liittyy tähän ongelmaan läheisesti. Samoin valehtelu omalle hoitohenkilökunnalle omadta tilasta.

Painonhallinta ja sen pakkomielteinen kontrolloiminen on osa yritystä saada ote hajonneista asioista elämässään, minäkuvasta, tai tarpeesta tulla hyväksytyksi. Edes itselleen jos ei muille. Tai kääntäen: joskus se palvelee myös itsensä rangaistuksena, joka tapauksessa täyttäen tarpeen hallita jotakin.

Miksi laihduttaminen on sinulle tärkeintä elämässäsi? Etkö mieti kuinka paljon asioita ja kokemuksia menee ohitsesi ja jää kokematta kun koko fokuksesi on vain siinä oliko vaaka tänään plus vai miinus 200 grammaa (jolla ei ole oikeasti mitään merkitystä! )? Kenen vuoksi haluat laihtua? Jonkun joka on joskus pilkannut sinua liikakilojen vuoksi? Vai siksi, että olisit terveempi ja voisit paremmin?

Olen seurannut tätä kamppailuasi siitä lähtien kun avasit tämän ketjun ja monesti todennut olevani huolissani sinusta. Yhä edelleen olen. Tämä toimintamalli on tuhoisa. Tiedät sen itsekin.

Amassados, tekstisi on pysäyttävä.

Tiedän, että mulla on syömishäiriö ja olen sen hoitotahoille kertonut. Ihan rehellisesti. Enkä mielestäni muutenkaan peitellyt heiltä oloani. En siis tiedä, mihin tuolla viittaat. Jos asia on niin kuin kirjoitat, haluan korjata sen ja toimia toisin. Toinen, mitä korjaan - ehkä ihan turhaankin - on se, että joudun käyttämään laksatiiveja vain siksi, että suoleni on kovin laiska. Ihan aikuisen oikeasti. Mulla on pari pitkäaikaisairautta ja lääkitys, mitkä tuon tekee... Ei ole kiva olla välillä ilmapallo, lääkkeiden takia, mutta se on sitten se pienempi paha.

Ja sitten ihan asiaan... Koen, kuten kirjoitat, että laihduttaminen on mulle pakkomielle. Se vie hirveästi energiaa. Kuvaat sen hyvin. Se on keino hallita jotain... Ja kun siinäkään ei onnistu... Paljon jä sivuun, ehkä ihan tarkoitusellisesti.

Kuten tiedät, tiedostan tämän toimintamallin tuhoisuuden. Olen itsekin puhunut useamman vuoden anorektisesta minäkuvastani, kun niin monasti teen virheen painoani ilmoittamisessa. Se alkaa aika kolmosella. 34 - 36. kg. Ja teen tuon erheen edelleen välillä.

Jään miettimään viestiäsi, ja ehkä palaan siihen. Mutta toivoisin, että kirjoittaisit vielä aiheesta. Sillä on merkitystä.

Olen olostani kertomaalla hoitohenkilökunnnalle toivonut, että tilanteeseen puututtaisiin. Enempää en osaa asian eteen tehdä.

Hei, Saloka!

Ollaan me aika hulluja! Ihan oikeasti. Kumpikin laskee, mitä uskaltaa syödä, ja miettii, mitä tehdä syötyään. Ihan sairasta. Ja tiedetään se vielä itsekin...

Mulla on uunissa paistumassa lohifile. Syön sitä kasvisten kanssa. Saan proteiinia ja hyviä rasvoja. Ja vähän mielihyvääkin, toivon... Kunhan en sö liikaaa. En tiedä, laitanko kalan lautaselle vaa'an kautta. Olisi terveempää, ottaa vain sopiva pala, minkä haluaa. Mutta onko se luvallista?

Onko sinulla sääntöjä ruoan suhteen? Mä huomaan, että mullla on, ja aika paljon onkin.😟

Jardin Prive, ei ole tarkoitus järkyttää mieltäsi. Tarkoitukseni ei ole pahoittaa mieltäsi tai olla ilkeä. Kirjoitan suoraan ja havainnointini perusteella sen mukaan mitä olet itse kirjoittanut ja kertonut tässä ketjussa. Ulkopuolisena minun on helppo analysoida tämän aineiston perusteella, vaikka enhän muuten tunne tilannettasi lainkaan. Pahoittelut siitä.

Asia on minulle omakohtaisestikin vaikea, koska olen itse nuorempana kamppaillut lapasesta lähteneen laihdutuksen kanssa, josta tuli syömishäiriö ja loppuiän riesat. Nyt teinityttäreni ihannoi samaa: viiltelee, oksentelee, paastoaa, ahmii, jumppaa keskellä yötä, urheilee, on masentunut ja voimaton sekä lukee anoreksia blogeja ihannoiden kolmosella alkavaa painoa! Hän on sairas ja hänet on ohjattu hoitoon. En aijo sivusta katsoa kun näännyttää itsensä hengiltä. Rakastan lastani yli kaiken ja antaisin mitä tahansa jos voisin ottaa pois hänen tuskansa ja hän saisi mahdollisuuden normaaliin nuoruuteen ilman jatkuvaa itsensä tarkkailua. Mahdollisuuden olla onnellinen. Tiedän, että hänen oireensa johtuvat minun omista vaikeuksistani. Kokee jotenkin olevansa huono tytär, koska äiti on mielenterveyden vuoksi pois työelämästä. Tai että on epäonnistunut jollain lailla, koska viimeiset 6 vuotta elämästäni on mennyt ihan päin helvettiä ja se on kuitenkin melkein kolmannes hänen koko eliniästään eli se aika, jonka parhaiten muistaa. Murrosiässä kaikki on niin mustavalkoista. Ja minä koen syyllisyyttä, että olen sairastuttanut lapseni.

Olen monesti tuonut esiin etten ole mikään ravintoterapeutti tai muu tämän alan spesialisti. Olen kuitenkin entinen kilpaurheilija ja sen kautta minulla on melko laaja käsitys ravinnosta ja sen tarpeesta, ravintoaineiden puutteiden aiheuttamista vaurioista, syömishäiriöistä jne. Usein ihmiset eivät ajattele kuinka helposti oman kehon aineenvaihdunta pystytään sotkemaan, jopa pysyvästi, ryhtymällä sairaanloiseen laihduttamiseen jota ei ole mietitty loppuun asti. Naistenlehtien "kesäksi kuntoon" -otsikot eivät helpota painetta. Tulee tartuttua vääriin keinoihin. (Kuten niihin ulostuslääkkeisiin.) Harvan ihmisen suolisto on toimimaton ja laiska lapsesta lähtien. Me opetamme sen laiskaksi syömällä prosessoitua ruokaa. Teollista, valmiiksi pureskeltua höttöä, joka imeytyy suoraan hiilihydraattivarastoihin eli muuttuu sokeriksi ja sitä kautta vararavinnoksi eli läskiksi. Olen tästä ennenkin kirjoittanut, että jos ruoka on vähäkuituista, suoli ei toimi yhtä nopeasti ja tehokkaasti kuin sulattaessaan ruokaa, joka sisältää runsaasti kuituja eli "pureskeltavaa" suolelle. On totta, että tietyt sairaudet ja lääkitykset vaikuttavat suolen toimintaan, mutta juurikin siksi olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää syödä oikein. Suoli myös oppii tehottomaksi ja laiskaksi jatkuvien laksatiivien käytössä. Siitä tulee nopeasti noidankehä, joka on vaikea saada poikki. Eikä kannata unohtaa muita sivuvaikutuksia pitkässä juoksussa. Suolistosyöpä tai chronin tauti eivät kumpikaan ole ihan sitä mitä kukaan tulevaisuuteensa haaveilee (näin kärjistetysti).

JP, ei mulla sellaisii sääntöjä ole. Ennemmin haluaisin paastota koko ajan, mutta sit maha menee kuralle ja se ei ole kivaa.

Eilen söin tytön tekemää kakkua, joka oli tosi hyvää. Söin suklaata, joka oli pahaa. Oksensin. Söin leipää makkaralla.
TÄnään on jotain maksapihvejä ruuaksi. Ei oikee nappaa. TÄytyy kattoo jos menis heselle täyttää kalorit.

Mä en tiä mun oikeaa painoani. TÄällä näyttää siltä että olen muutossa lihonnut 20 kiloo. Muutenkin puntaris alkaa patteri loppuu.

Hei, Saloka. Toivottavasti en edellisessä viestissäni loukannut sinua, noilla "hullu"-puheillani. Tunnen vain itseni nyt niin ongelmaiseksi syömisen suhteen.

Aion mennä tänään palstalle. On kaunis päivä tulossa. Pitää laittaa riittävästi aurinkorasvaa, ettei tule valosta oireita pahemmin. Saan samalla liikuntaa.

Toivon, että pääsisimme, sinä ja minä, irti oksentamisesta. Voimia päivääsi!

Amassados kirjoitti 9.5.2016 22:19

Jardin Prive, ei ole tarkoitus järkyttää mieltäsi. Tarkoitukseni ei ole pahoittaa mieltäsi tai olla ilkeä. Kirjoitan suoraan ja havainnointini perusteella sen mukaan mitä olet itse kirjoittanut ja kertonut tässä ketjussa. Ulkopuolisena minun on helppo analysoida tämän aineiston perusteella, vaikka enhän muuten tunne tilannettasi lainkaan. Pahoittelut siitä.

Asia on minulle omakohtaisestikin vaikea, koska olen itse nuorempana kamppaillut lapasesta lähteneen laihdutuksen kanssa, josta tuli syömishäiriö ja loppuiän riesat. Nyt teinityttäreni ihannoi samaa: viiltelee, oksentelee, paastoaa, ahmii, jumppaa keskellä yötä, urheilee, on masentunut ja voimaton sekä lukee anoreksia blogeja ihannoiden kolmosella alkavaa painoa! Hän on sairas ja hänet on ohjattu hoitoon. En aijo sivusta katsoa kun näännyttää itsensä hengiltä. Rakastan lastani yli kaiken ja antaisin mitä tahansa jos voisin ottaa pois hänen tuskansa ja hän saisi mahdollisuuden normaaliin nuoruuteen ilman jatkuvaa itsensä tarkkailua. Mahdollisuuden olla onnellinen. Tiedän, että hänen oireensa johtuvat minun omista vaikeuksistani. Kokee jotenkin olevansa huono tytär, koska äiti on mielenterveyden vuoksi pois työelämästä. Tai että on epäonnistunut jollain lailla, koska viimeiset 6 vuotta elämästäni on mennyt ihan päin helvettiä ja se on kuitenkin melkein kolmannes hänen koko eliniästään eli se aika, jonka parhaiten muistaa. Murrosiässä kaikki on niin mustavalkoista. Ja minä koen syyllisyyttä, että olen sairastuttanut lapseni.

Olen monesti tuonut esiin etten ole mikään ravintoterapeutti tai muu tämän alan spesialisti. Olen kuitenkin entinen kilpaurheilija ja sen kautta minulla on melko laaja käsitys ravinnosta ja sen tarpeesta, ravintoaineiden puutteiden aiheuttamista vaurioista, syömishäiriöistä jne. Usein ihmiset eivät ajattele kuinka helposti oman kehon aineenvaihdunta pystytään sotkemaan, jopa pysyvästi, ryhtymällä sairaanloiseen laihduttamiseen jota ei ole mietitty loppuun asti. Naistenlehtien "kesäksi kuntoon" -otsikot eivät helpota painetta. Tulee tartuttua vääriin keinoihin. (Kuten niihin ulostuslääkkeisiin.) Harvan ihmisen suolisto on toimimaton ja laiska lapsesta lähtien. Me opetamme sen laiskaksi syömällä prosessoitua ruokaa. Teollista, valmiiksi pureskeltua höttöä, joka imeytyy suoraan hiilihydraattivarastoihin eli muuttuu sokeriksi ja sitä kautta vararavinnoksi eli läskiksi. Olen tästä ennenkin kirjoittanut, että jos ruoka on vähäkuituista, suoli ei toimi yhtä nopeasti ja tehokkaasti kuin sulattaessaan ruokaa, joka sisältää runsaasti kuituja eli "pureskeltavaa" suolelle. On totta, että tietyt sairaudet ja lääkitykset vaikuttavat suolen toimintaan, mutta juurikin siksi olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää syödä oikein. Suoli myös oppii tehottomaksi ja laiskaksi jatkuvien laksatiivien käytössä. Siitä tulee nopeasti noidankehä, joka on vaikea saada poikki. Eikä kannata unohtaa muita sivuvaikutuksia pitkässä juoksussa. Suolistosyöpä tai chronin tauti eivät kumpikaan ole ihan sitä mitä kukaan tulevaisuuteensa haaveilee (näin kärjistetysti).

Hei, Amassados! Et pahoitanut mieltäni. Puhuit vain asiaa, ja se vähän pysäytti.

Tiedostan ongelman ainakin osittain.

Käytän vatsan toimintaan Colon softia, mikä sitoo ulosteeseen nestettä, eikä vaikuta suolta nopeuttavasti tai laiskistuttavasti pitkässäkään käyötssä. Näin olen ymmärtänyt. Yritin viime syksynä lisätä ulosteen massaa ja kosteutta käyttämällä kuituvalmisteita, mm. Vi-siblineä ja pellavaa, minkä lisäksi syön paljon vihanneksia ja esim. kaurapuutoa, mutta se sai suolen lopullisesti "tukkoon". Eli en voi lisätä kuidun määrää. Colon softilla vatsa toimii keskimäärin parin päivän välein, mikä ei tee oloa tukalaksi. Ehkä muuten kuin vain lisäämälä ilmavaivoja, kuten kirjoitin tuossa jo edellä.

Sinulla on kokemusta syömishäiriöistä. Sekä omalta että tyttäresi osalta. Arvostan sitä, että tuolla tiedollasi yrität minua auttaa... Tiedän siis, että syömiseni ja ajatukseni syömiseen ja laihtumiseen liittyen on sairasta. Mutta ehkä en vielä ymmärrä, kuinka syvällä ongelmassani olen. Siksi tuo sinun "pysäyttävä" edellinen viestisi oli niin merkittävä. En vain tiedä, mitä mun pitäisi tehdä. Olen kertonut asiasta lääkärille, psyk.hoitajalleni, jonka luona käyn viikoittain ja mm. terveydenhoitajalle, jonka luona käyn kerran kuukaudessa. Mutta kukaan ei ole siihen juuri reagoinut. Ehkä terveydenhoitaja eniten, kun yrittää laittaa laihduttamiseni katkolle. Mutta kun en voi luopua tavoistani (punnitus, ruoan pisteiden laskeminen, minäkuvan häiriö, itseni haukuminen). Ehkä ne luovat turvallisuutta ja järjestystä, eikä jotain muuta, kipeämpää tarvitse käsitellä. Tiedän tämän teoriassa, mutta ei se oikein tällä hetkellä kosketa.

Vuoden alussahan mulle tuli useamman päivän vesipaasto. Liittyi varmaan osittain masennuksen pahenemiseen. Paino tippui nopeasti, ja palasi taas nopeasti, kun aloin syödä. Tiesin, että "temppu" voi viedä elimistön säästöliekille, mutta en silloin välittänyt asiasta. En vain voinut syödä. Tästäkin kerroin hoitotahoille. Ehkä ositteain tämän seurausta kuitenkin oli osaltaan se, että terveydenhoitaja passitti mut lääkärin luo ja sitä kautta sairaalaan. Ja siitä olen hänelle kiitollinen.

Ehkä en koe olevani "riittävän" sairas, jota osaisin suoraan pyytää apua. Kiertäen sitä olen tehnyt, juurikin kertomala ongelmista syömisen suhteen. Ehkä mun pitäisi pyytää terveydenhoitajalta lähettettä ravitsemusterapeutille. Vai mitä mieltä, Amassados, olet? Engelma on jo niin suuri, etten itse sille pysty juuri mitään tekemään...

Tehtiin yhden osastolaisen kanssa sopimukset, et hän syö lääkkeet ja mä syön ruokaa ja olen oksentamatta. TÄ eka ilta on jo ottanut koville. Ahdistus iski, kun huomasin että lääke on vaihdettu toiseen. Olen sit koko illan nielly oksennusta alaspäin. TÄ kaveri kehotti syömään ja olo hiukan paranikin siitä. Haluaisin va nukkumaan...

Vieroitan itseäni. En mene vaa'alle tänään. Yritän, jos kertaviikkoisesti kävisin. Josko se vähentäisi painonpudotusen stressiä ja saisi aikaan terveempää otetta elämään. Ja kun paino pöivittäin vaihteleekin niin paljon. Samalla tavallahan se tosin vaihtelee viikotainkin...

Saloka, kuulostaa hyvältä sopimukselta. Kenenköhän kanssa minä tekisin jonkun sopimuksen...?