Painonhallinta

Painonhallinta

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 13.07.2015 klo 10:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 10:06

Hei.

Ajattelin aloittaa ketjun, johon kaikki voivat vapaasti kirjoittaa. Ajatukseni on, että voimme keskustella painonhallinnasta, laihdutuksesta ja siitä, mikä on tavoitteemme. Toivon, ettei tähän ketjuun tulisi kovin laihdutus-vastaisia viestejä. Niin, että positiivinen asenne painonhallintaan ja laihduttamiseen säilyisi.

Itse aloitin tämän laihdutus-prosessin kesän alkupuolella. Käytän ensisijaisesti Nutrilettia. Välillä olin hetken normiruoalla. Kiloja on jokunen tippunut, mutta nyt junnaa paikoillaan. Ehkä siksikin ajattelin aloittaa tämän ketjun, että voisin saada motivaatiota tähän omaan painon pudottamiseeni. Vaikka mieli on maassa, on mulla kuitenkin motivaatiota laihduttamiseen. Ja näin se on helppoa. Ja hei, tämä ei ole mikään Nutrilett mainos! Olen ollut aikanaan Painonvartijoissa, ja menisin uudelleen, jos se olisi vielä Suomessa.

Minkälaisia kokemuksia teillä on? Oletko laihduttanut joskus tai laihdutatko nyt? Miten olet onnistunut? Mitä muuta aiheen tiimoilta on mielessäsi? Kirjoitellaan…🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 28.05.2016 klo 14:56

Mä oon oksentanut tänään jo kahdesti. Ei hyvältä näytä...

Käyttäjä terve88 kirjoittanut 04.06.2016 klo 20:55

Hei. Minäkin aloitin dieetin. Aloin syödä nutrilettia. Onko joku kokeillut? Pitäis olla kolme viikkoa sillä.
Miten teillä iltalääkkeet vaikuttaa syömisen himoon?
Mulla eka päivä dieetillä. Alle 500 kaloria tullut syötyä tänään.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 10.06.2016 klo 17:28

Hei, Terve88.

Mä oon pari kertaa ollut Nutrilett-dietillä. Viimeksi siitä tuli syömishäiriö vesipaaston muodossa. Joten ole varuillasi. Aiemmin onnistunut aika hyvin. Kerro, miten sujuu...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 11.06.2016 klo 12:31

Olen alkanut taas oksennella...😝 Sairaalassa siihen ei ollut tarvetta, kun söin vain pääasiassa ruoka-aikoina kohtuullisia annoksia. Nyt on taas herkkuja saatavilla, ja lopputulos on sitten tämä... Olen pettynyt itseeni...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 15.06.2016 klo 07:32

Olen luovuttanut painonlaskusta tälle kesälle. Ehkä sitten ensi kesänä kesävaatteet mahtuvat päälle... Toivon... Jossain vaiheessa on taas aloitettava syömisten tarkempi seuraaminen. Taas jonkinlajin elämäntapamuutos. Liikuntaa ainakin pitäisi lisätä. Ehdotttomasti! Mutta kun tällä laiskuudella ja masennuksella ei jaksa.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 16.06.2016 klo 17:07

Oksentamisella ei ole juuri mitään tekemistä painonhallinnan kanssa. Olen nyt oksentanut tälle päivälle kahdesti. Enkä koe olevani mitenkään voittaja. Söin ihan normaaalin aterian, mutta pois se oli saatava.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 18.06.2016 klo 12:17

JP, olen ton ittekkin huomannut. Paino voi kilon tippua, mut se tulee takas. Se on ainakin mun osalta ihan sama mitä oksentaa, ni se EI LAIHDUTA. Mä en paljoo syö, tai jtä mahaani ruokaa. On jotenki pakko mieli saada maha tyhjäksi ennen kun antaa luvan olla.

Olen myös huomannut että toi vesijuoksukaan ei laihduta. Mikään ei laihuta mua. Vaikka tekisin kuinka mäkitreeniä tai juoksisin tunti tolkulla. Mut sit mun ei tarvii erehtyy syömään ku yksi viipale leipää, ni kappas paino "pilvissä".

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 19.06.2016 klo 09:18

Olisitko, Saloka, energian kulutuksen suhteen säästöliekillä. Syöt niin vähän. No, tämä on mulla vain tällainen ajatus, joka itsellä on tullut vastaan. Silloin kai voi pienikin energia oikeasti vaikuttaa painoon. Mitä sun sitten pitäisi tehdä? Syödä enemmän. Ja se on varmasti vaikeaa! Ellei nyt mahdotontakin!

Mä syön nyt suhteessa kulutukseen liikaa...🙄

Käyttäjä saloka kirjoittanut 19.06.2016 klo 12:02

Voi olla noin JP. silti on ihmeellistä, että jaksan aika paljon. En ole sellainen petipotilas. Sammahan sit jossain vaiheessa, mut se on normaalia.

PAino oli noussu taas ☹️ Suupieli on punainen. En tiä kehtaanko huomenna lähteä ihmisten ilmoille, ku leuka on punanen. Olen eilen laittanut aqualania 3 kertaa ja sit laittanut kerran bepanthenia. TÄnään kerran bepanthenia jo EN tiä johtuuko mausteisesta ruuasta tai oksentamisesta. Kamala ainaki ja hävettävä.