Painonhallinta

Painonhallinta

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 13.07.2015 klo 10:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 10:06

Hei.

Ajattelin aloittaa ketjun, johon kaikki voivat vapaasti kirjoittaa. Ajatukseni on, että voimme keskustella painonhallinnasta, laihdutuksesta ja siitä, mikä on tavoitteemme. Toivon, ettei tähän ketjuun tulisi kovin laihdutus-vastaisia viestejä. Niin, että positiivinen asenne painonhallintaan ja laihduttamiseen säilyisi.

Itse aloitin tämän laihdutus-prosessin kesän alkupuolella. Käytän ensisijaisesti Nutrilettia. Välillä olin hetken normiruoalla. Kiloja on jokunen tippunut, mutta nyt junnaa paikoillaan. Ehkä siksikin ajattelin aloittaa tämän ketjun, että voisin saada motivaatiota tähän omaan painon pudottamiseeni. Vaikka mieli on maassa, on mulla kuitenkin motivaatiota laihduttamiseen. Ja näin se on helppoa. Ja hei, tämä ei ole mikään Nutrilett mainos! Olen ollut aikanaan Painonvartijoissa, ja menisin uudelleen, jos se olisi vielä Suomessa.

Minkälaisia kokemuksia teillä on? Oletko laihduttanut joskus tai laihdutatko nyt? Miten olet onnistunut? Mitä muuta aiheen tiimoilta on mielessäsi? Kirjoitellaan…🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 12:28

Hei.

Kuten tuossa edellä kirjoitin, paino on jämähtänyt paikoilleen. Kyllä se vähän heittelee. Eilen oli vähemmän kuin koskaan, mutta tänään oli taas noussut. Voisi olla järkevää käydä vaa'alla vain kerran viikossa, mutta mua varmaan harmittaisi enemmän, jos paino ei viikossa olisi laskenut. Nyt näen sentään, että tilanne elää...

Tavoitteeseen on vielä paljon matkaa. En varmaan mene Nutrilettilla loppuun asti. Mutta ehkä niin, että välillä syön normiruokaa ja lasken kaloreita tai pisteitä ja sitten välillä olen Nutrilettilla.

Tämä tapa on niin helppo. On selkeää, mitä syön päivän mittaan. Nyt ei tarvitse laskea mitään. Toki, jotta tavoitepaino sitten joskus pysyisi eikä lähtisi nousemaan, on opeteltava syömään oikein, mutta ei vielä.

Katson tilannetta vielä viikon tai kaksi. Jos paino jämähtää tähän - mitä en usko - alan miettiä, mitä muuta voisin tehdä. Mutta nyt mennään näin...

Käyttäjä Baileys kirjoittanut 13.07.2015 klo 13:08

Hyvä että sinulla on motivaatiota laihduttaa ja se kannattaa kyllä!
Itse en ole ylipainoinen vaan täysin normaali, mutta löysää nahkaa löytyy sekä hiukan läskiä, mutta tosi vähän joten se löysä nahka ärsyttää ja siitä olen monta vuotta halunnut jo eroon. Nyt kun minulla on mies joka käy salilla ahkerasti sekä hänellä on tietty ruokavaliokin niin ajattelin että voisin hänen kauttaan saada treeniohjelman ja hyvän ruokavalion ja on joku joka potkii perseelle jos ei huvittaisi pysyä sovitussa ruokavaliossa ja treenissä.
En kuitenkaan halua mitään kunnon kurinalaista treeniä tai ruokavaliota, mutta kuitenkin niin että saisin tuloksia aikaan. Haaveena on ollut olla fitness kunnossa, mutta en ehkä enää kun se ei ole niin "tervettä" ja pitäisi oikeesti olla tosi hyvä kuri ettei mitään alkoholia, jäätelöä tms. 😞 vaikka onhan siinäkin erilaisia muotoja miten treenata.
En tiedä haettiinko tähän keskusteluun tällästä millanen minun tilanteeni on, mutta tarviin itsekin tsemppausta ja motivaatiota koska minulla ei ihan älyttömästi motivaatiota löydy.
Joskus jaksan sen pari viikkoa liikkua mutta sitten innostus lopahtaa. 😀
Nyt kuitenkin haluaisin oikeasti jatkaa pidempään treenausta ja että se ois ihan joka päivästä.

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 13.07.2015 klo 15:07

Hei ! Jardin Prive.
Itse olen vuodessa pudottanut noin 30 kg. Olen vain jättänyt osan syömisistäni pois, en aterioi kaikilla ruokailuilla vaan jätän välistä. Liikkua en pysty juuri yhtään kun olen suljetulla osastolla. Nyt olen normaalissa painossa mutta haluaisin vielä 15 kg pois. Silloin olisin lievästi alipainoinen, mielummin se entä kuin ylipainoinen.
Olen saanut paljon kehuja pudotuksestani mikä tsemppaa jatkamaan 🙂👍

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 16:26

Hei, Baileys!

Toki voit kirjoittaa tähän ketjuun. Tämähän voi olla avoin kaikelle tämän kaltaiselle pohdinnalle ja jakamiselle! Eli kaikki, tulkaa vapaasti kirjoittamaan ja kommentoimaan. Aiheen rajauksen ei tarvitse olla tiukasti vain laihduttaminen.

Käyttäjä Mailis kirjoittanut 13.07.2015 klo 16:49

Heippa!
Olis kiva kun olis vähä kevyempi askel, olis virtaviivaisempi ja parempi kunto.
Ihailen ihmisiä ketkä saa painoa pois ja pitää sen pois.
Toivottavasti saan seurata tätä viestiketjua kauan 😊

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 17:02

Hei, SKIM!

Upea suoritus sinulta yhdessä vuodessa! Oikeastaan aika uskomaton!

Enpä tiedä, mitä muuta tuohon voi sanoa...🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 17:03

Anteeksi, siis SCIM. Kirjoitin nimimerkkisi väärin...

Käyttäjä Baileys kirjoittanut 13.07.2015 klo 17:04

SCIM, hyvä että olet saanut noin paljon laihdutettua, mutta ei kannata sinne alipainon puolelle mennä! Se ei ole parempi kun ylipaino. Mielummin normaalissa painossa pysyt ja kasvatat vaikka lihaksia hieman. 🙂 Terveydelle yli- sekä alipaino on huonoksi.

Mua vähän jo pelottaa millainen treeniohjelma sieltä on tulossa tänään. Mutta alotan varmaan vasta seuraavan kuun alussa koska sillon saan rahaa ja ostettua salikortin.
Omistan kaksi koiraa joiden kanssa lenkkeilen päivittäin monta kertaa eli liikun kuitenkin ettei se ihan "uutta" ole.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 20:44

Hei, Mailis!

Tervetuloa seuraan!

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 14.07.2015 klo 08:34

Tuntuu ettei oo lähtenyt yhtään kiloa pois, tuntuu et oon edelleen läski. 😁 vaikka puntari näyttää koko ajan vähemmän ja vähemmän. Koskaan ei ole tyytyväinen itseensä aina tuntuu et jotai pitää tehdä et on tyytyväinen. En tykkää itsestäni yhtään, vihaan tätä millanen olen.

Käyttäjä Ahdistaja kirjoittanut 14.07.2015 klo 09:55

Kannattaa hankkia stressivatsa ja paniikkihäiriö... Näiden takia itse olen laihtunut puolessa vuodessa 15kg. Aamuisin ahdistaa ja stressaa niin etten voi syödä ja lounaalla voin syödä ehkä yhden leivän ja vasta töiden jälkeen kunnolla. Laihtuu kai sitä kun ei mikään pysy sisällä... Mutta tosiaan laihdutus kannattaa. Itsekin entisenä kehonrakentajana voin vain antaa yhden hyvän keinon. Kuluta enemmän kuin syöt. 100% varmuudella laihtuu. Pääasia että hivenaineet ja mineraalit ja vitamiinit saa ja sopivan määrän kilokaloreita jotta jaksaa.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.07.2015 klo 10:31

Hei.

Mulla ei vatsa ole toiminut vähään aikaan, joten otin illalla Laxoberonia. Auttoi jonkin verran. Nyt paino sitten näytti alinta lukua kuin aiemmin. Mutta ei olisi muuten ollut ellei tuo vatsa olisi toiminut. Olen kuitenkin tyytyväinen. Alaspäin mennään.

Vielä noin kilon verran niin paino alkaa numerolla seitsemän. Siihen mennee viikko tai kaksi. Jaksan odottaa.

Aion olla Nutrilettilla ainakin tämän kuun loppuun. Ja haluaisin jatkaa, jos paino näyttää laskevan. Nyt olisi hyvä saada kevyttä liikuntaa mukaan kuvioihin. Silloin, kun olin Painonvartioissa, opin liikkumaan. Kävin aika usein vesijuoksemassa ja sauvakävelyillä. Nyt se kaikki on jäänyt. Useammaksi vuodeksi. Ja se kyllä näkyy kunnossa.

Nyt on taas motivaatiota jatkaa, kun paino laskee. Viikon pudotus oli alle kilon, mutta oli miinuksella kuitenkin.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.07.2015 klo 10:33

Hei, Ahdistaja!

Tervetuloa joukkoon!😍

On tuo sinun keinosi aika hurja!😀 Josko ei noin pitkälle tarvitsisi mennä... Mutta oikeasti. Tuo sinun stressivatsasi paniikkisi on varmasti tosi hankalaa.

Käyttäjä Ahdistaja kirjoittanut 14.07.2015 klo 19:49

Tarpeeksi hankala että siitä haluaa eroon hinnalla millä hyvänsä. Suosittelen vatsaongelmiin visibliniä. Itselläni se ainakin helpottanut ylivilkkaan stressivatsan oireita ja ne jotka kärsivät ummetuksesta saavat lääkärin mukaan avun samasta aineesta. Sain itse sitä reseptillä jonka jälkeen taisi se laatikko maksaa ehkä 10€ ja riittoisuus on todella hyvä. Se mittalusikka on ehkä ruokalusikan kokoinen eikä sitä tarvitse yhtä-kahta mitallista enempää päivässä ja yhdessä laatikossa tavaraa on kuitenkin 1kg. Kokeilkaa, auttaa varmasti laihduttaessa jos tulee uuden ruokavalion kanssa vatsaoireita.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 15.07.2015 klo 11:00

Paino on tippunut reilusti eilisestä, mutta johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että vatsa toimi eilen erittäin sutjakkaasti. Toivottavasti suunta on oikeasti alaspäin...

Heräilin aamuyöstä ja odotin vain, että kello tulisi seitsemän ja voisin nousta ylös. Sitten heräsinkin vasta puolen kymmenen aikoihin, ja harmitti. Olisin mielelläni noussut aiemmin. Tarvitsen tällä hetkellä vähemmän unta kuin aiemmin. Luultavasti sillä on joku yhteys tähän laihduttamiseen. Osaako joku sanoa, voisiko olla näin ja miksi...?

Toivon, että saisin tänään käytyä pienellä kävelyllä. Kävelysauvatkin olisi, mutta en ota niitä mukaan. On helpompi ajatella, että saisi aikaiseksi edes tavallisen kävelyn kuin kävelyn sauvojen kanssa.

Luin joltain palstalta, että sairaala-laihdutus voisi kestää kolme kuukautta. Tietääkö kukaan varmemmin tästä asiasta? Eli ilmeisesti valvotuissa ryhmissä tämä on mahdollista. Mulla on tällä erää Nutrilett-kuuria takana pari viikkoa ja mietin, kunka kauan voin jatkaa. Nutrilett-pakkauksen ohjeissa puhutaan kolmesta viikosta, mutta ajattelin kyllä olla tällä kuurilla pitempään, jos paino vain jatkaa laskemista. Mun terapeutti on sairaanhoitaja, ja olen ajatellut, että hyödyntäisin häntä tässä "valvotussa" pitempään laihduttamisessa. Hän tulee lomalta kuunvaihteessa.

Tällä hetkellä olo on aika ok. Fyysisesti olo on ihan hyvä ja mielikin on vielä aika korkealla. Mutta teidän, että psyykkinen vointi huononee iltaa kohti. Varsinkin, jos en saa tänään tehtyä kotona mitään...

Hyvää päivän jatkoa teille kaikille!😍