Painonhallinta

Painonhallinta

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 13.07.2015 klo 10:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 10:06

Hei.

Ajattelin aloittaa ketjun, johon kaikki voivat vapaasti kirjoittaa. Ajatukseni on, että voimme keskustella painonhallinnasta, laihdutuksesta ja siitä, mikä on tavoitteemme. Toivon, ettei tähän ketjuun tulisi kovin laihdutus-vastaisia viestejä. Niin, että positiivinen asenne painonhallintaan ja laihduttamiseen säilyisi.

Itse aloitin tämän laihdutus-prosessin kesän alkupuolella. Käytän ensisijaisesti Nutrilettia. Välillä olin hetken normiruoalla. Kiloja on jokunen tippunut, mutta nyt junnaa paikoillaan. Ehkä siksikin ajattelin aloittaa tämän ketjun, että voisin saada motivaatiota tähän omaan painon pudottamiseeni. Vaikka mieli on maassa, on mulla kuitenkin motivaatiota laihduttamiseen. Ja näin se on helppoa. Ja hei, tämä ei ole mikään Nutrilett mainos! Olen ollut aikanaan Painonvartijoissa, ja menisin uudelleen, jos se olisi vielä Suomessa.

Minkälaisia kokemuksia teillä on? Oletko laihduttanut joskus tai laihdutatko nyt? Miten olet onnistunut? Mitä muuta aiheen tiimoilta on mielessäsi? Kirjoitellaan…🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.04.2016 klo 07:42

Hei, Liiza2! Tuo proteiini-lisä on varmaan totta. Tein eilen niin, että lisäsin raesuuston ja rahkan määrää aterioilla ja välipaloina. Niitä saakin kohtuu halvalla ihan perusmuodossa. Vihanneksia syön normaalisti riittävästi, mutta on valitetavasti päiviä, jolloin taidan jäädä suositusten alapuolelle. Syön tavallisimmin salaattia, porkkanaa, kurkkua ja tomaattia.

Mun pitäisi syödä enemmän pehmeitä rasvoja. Mulla on HDL-kolestroli liian alhainen, muuten kolestrolit on hyvät. Otan päivittäin ruokalusikallisen pellavansiemenöljyä, jossa on omega-rasvahappoja.

Eilen tuli ostettua vähän herkkuja. Ajattelen kuitenkin niin, että jos pitäisin yhden herkkupäivän viikossa, tulisi herkkuja syötyä vähemmän, koska kerralla ei pysty syömään makeaa/rasvaista niin paljon kuin useammalla kerralla yhteensä. Syön herkkuja suht harvoin, mutta välillä kuitenkin. Eli siitä voisi vähentää ihan ekaksi.

Tää painon pudottaminen ei lähde oikein liikkeelle. Lulen, että jos saisin sen käyntiin, homma sujuisi vähän kuin omalla painollaan, mutta kun ei... Harmittaa oikein kunnolla! En kelpaa itselleni tällaisena. Haluan hoikemman ihmisen kesävaatteet takaisin käyttöön! Olen todennut useammista hoisuista, että olen laihtunut. Ne ovat vain pellolla käytettävissä, ja kotona... Siitä syntyy vähän iloa, mutta kun ei riitä! Vielä pitäisi saada kiloja pois ja paljon! 😠

Haluan olla toinen ihminen...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.04.2016 klo 19:19

En pidä itsestäni tällaisena. Pitäisi olla jotain muuta. Pitäisi olla hoikka. En kelpaa itselleni. Olen taas masentunut.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 15.04.2016 klo 07:04

Eilen oli oikeastaan ensimmäinen päivä sairaalasta uloskirjoituksen jälkeen, kun sain laskettua syödyt pisteet suunnilleen oikein. Meni vähän yli tavoitteen, mutta silti ihan kohtuullisesti. Tänään yritän laskea pisteet oikein, ja yrittää pysyä kohtuudessa. Ehkä se alkaa tästä vähitellen. Paino oli aamusta ihan hitusen verran alempikuin useana päivänä aiemmin. Se rohkaisee, että tekee jotain oikein.

Saisin nyt varmaan aika helpolla pidettyä painon näissä lukemissa, mutta saada paino laskuun... Ei helppoa. Liikkuminen jää nyt viljelypalstalla touhuamiseen.

Mutta kuten tuolla toisessa ketjussani olen valitellut, mua masentaa. En tiedä, miksi laihduttaisin. Muuta kuin, etten pidä itsestäni tällaisena. Terveys ei nyt motivoi. Eikä kunto. Ainoastaan itseinho. Ei juuri motivoi tuokaan liikkumaan... Tyhmää...😝

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 16.04.2016 klo 03:55

Eilen meni syömiset taas överiksi. Eikä tää päivä lupaa juuri parempaa. Heräsin niin aikaisin, että olen syönyt jo reilun aapupalan, ja päivä tulee jatkumaan... vielä pitkään.

En tiedä, mikä estää syömästä kohtuudella. Painon ylläpitoon tämä kyllä käy, mutta ei laihduttamiseen. Syön proteiinia, vihanneksia ja hedelmiä. Ehkä ne on osittain nuo rahkat, joita olen ostanut proteiini -lähteeksi. Niitä on jääkaapissa liian paljon. Tulee mieli herkutella. Vaikka käytän sokeroimattomia tuotteita pitkälti, tulee kaikesta pisteitä. Iltaan asti ne lasken, siten luovutan.

Ulkoilu ja kuntoilu on nyt jäänyt viljelyypalstalla huhkimiseen. Ei aika ja voima riitä enempään...

Onko kellään vinkkejä?😐

Käyttäjä saloka kirjoittanut 16.04.2016 klo 10:39

miten saa ruokahalun takasin? Miten saa itsensä taas syömään? EN haluaisi alkaa temestaa syömään pitkin päivää. Mulla on sellainen rauhallinen fiilis, mut toi ruoka... TÄtä menoo oon haudassa aika äkkiä. Miten voi tä elämä olla näin hankalaa...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 16.04.2016 klo 18:05

Kunpa, Saloka, voisin vaihtaa osia sinun kanssa! On varmaan oikeiasti tosi vaikea, jos ei pysty syömään.

Mä en tiedä, pitisikö mun olla hetki Nutrilettilla tai vastaavalla, että saisin aloitettua oikeasti laihduttamisen. Pelottaa vain, kun viimeksi menin vesipaastolle Nutrilettin kansssa. Tuntuu, etttä on vain huonoja vaihtoehtoja. Tai onko mulla edes mitään vaihtoehtoja. Masentaa ja väsyttää.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 18.04.2016 klo 05:41

Söin jo viiden pisteeen edestä aamupalaa. Päivän saldon pitäisi ola noin 20 pistettä, mutta siihen en nyt pysty, menee yli. Leipä on pahis. Siitä tulee helposti pisteet yli. Ruoka on paljon helpompi säännöstellä. Pitää syödä levitteeet pois kaapista. Ja lopetta leivän syönti. Saa sitten syödä oikeaa ruokaa.

Haluaisin aloittaa tämän projektin Nutrilettilla. Kuten viime kesänä. Mutta pelkään. Voi mennä yli. Niinkuin tammikuussa. Silloin tosin olin valmiiksi jo masentunut. Syömällä ruokaaa ei niin kävisi, mutta kun en saa aloitettua painon pudottamista.

Olen tosin ollut sairaalasta ulkona 2 ½ viikkoa, vasta, mutta kun ei onnnistu...

Löllöä vatsaa on ihan liikaa. Olen ruma, ja vastenmielisen näköinen. Läskiä on saatava pois!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 19.04.2016 klo 05:36

Paino junnaa samoissa, ei kuitenkaan nouse, mikä on jo ihan hyvin. En saa itseäni laihdutus-vaihteelle. Mitenhän tekisin sen Nutrilettin kanssa?! Nyt tarvitsisin konkreettisen alun. Tämäkin projekti junnaa. Kaikki on nyt vaiheessa.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 19.04.2016 klo 16:32

Se mitä olen kuullu painoksi,on vissiin virhettä. Masentaa ja kiukuttaa. En osaa ees iloita siitä että hoitaja sano et näytän hoikemmalta.
Lounaaksi söin pari pottia,broikkukastiketta,hernemaissipaprikaa, porkkanaraastetta ja kurkkuraastetta. Liikaa. Olen oikea ammatti.
Nyt pitäis päivälliseksi tehä makaronia ja nugettia. Olen laiska.

Jo, leipä on mulle kuin paha. Yritän syä sitä,mut se ehtii homehtuu melkein.ostan pieniä paketteja. Ootko maistanu niitä vähähiilari leipiä, tai mitä ne on?

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 20.04.2016 klo 05:43

Hei, Saloka! Kiva kuulla sinusta. Paino on meille molemmille ongelma. Mä ihmettelen tänä aamuna sitä, että söin eilen kohtuudella ja vatsakin toimi, mutta paino on noussut eilisestä puolitoista kiloa. Ei se varmaan pysyvää ole, mutta kunhan kummastelen.

Eilen tosiaan söin pisteiden mukaan, koko päivän. Eli illallakan ei tullut ylimääräisiä syömisiä. Ehkä siihen vaikutti se, että mulla oli - mielekästä - tekemistä myös illaksi. Saas nähdä, pääsenkö tänään viljelypalstalle touhuaman edes hetkeksi...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 20.04.2016 klo 12:23

Tämän päivän syömiset vielä balanssissa. Söin juuri lounaaksi makaronia ja savustettua makrillia, jota sain eilen alennuksesta. Jälkkäriksi otin 50 g raejuustoa proteiinilisäksi.

Pian lähden käymään palstalla. Tulee vähän käveltyä ja ehkä muokattua maata. Voi maa olla aika raskasta näiden sateiden jäljiltä. Ja on puettava tarpeeksi vaatetta kylmää vastaan.

Toivottavasti pystyn tänäänkin syömään järkevästi. En haluaisi mennä nutrilettille, vaikka helppoudessaan se houkuttakin.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 21.04.2016 klo 04:32

Nyt olen kaksi päivää onnistunut syömisissä. Jo siitä voi olla helpottunut. Ehkä ei ole tarvista mennä Nutrilettille, tosin kaaapissa olisi pusseja noin viikoksi. Jos jonkun/joitain aterioita korvaisi hetken niillä. Pääsisin eroon pusseista. Ehkä, ehkä...

Paino on tullut eilisestä alaspäin. Milloinkohan kehtaan alkaa puhua oikeasti painostani täällä. Luultavasti se ei ole edes tarpeen. Ellei sitten kun olen päässyt tavoittteeseesin, johon on reilut kymmenen kiloa. Sen piti onnistua kesäksi, mutta huti tuli. Sairaalassa olin pitkään, ja nyt en ole saanut pudotusta alkamaan. Toivottavasti tämä syöminen on nyt mahdollista pitää.

Mietin ruokavalioita. Pitäisikö alkaa karppaamaan. Tiedän siitä liian vähän. Tämä Painonvartijoiden systeemi on siitä hyvä, että syödään "normaalisti". Tosin lasketaan ja merkitään jokainen suupala, mutta kuitenkin. Moni on kuitenkin hyötynyt karppaamisesta. Pitänee ottaa siitä selvää. Tosin nytkin kai syön sen suuntaisesti. Proteiini ensisijaisesti maidosta ja kalasta, hiilihydraatit pitkälti vihanneksista, rasva levitteistä ja pellavansiemenöljystä ja kalasta. Se kuulostaa ainakin musta aika oikealta. Hiilihydraattia ei juuri tule makaroonista tai riisistä. Perunaa syön tosi harvoin. Nyt olen parina päivänä syönyt kumpanakin 100 g keitettyä makaroonia. Sen pistearvo on 1½ pistettä.

Päivänruokamäärä on noin 18-20 pistettä. 100 g lohta on 4 pistettä, pala leipää pisteen, teelusikallinen 40 % margariinia o,5 pistettä, ruokalusikallinen pellavansiemenöljyä ehkä noin 1 ½ pistettä, 200 g rahkaa 2 pistettä, 100 g rejuustoa 1 piste ja 1 dl kaurahiutaleita eli annos puuoa 1 piste... Näistä mun ruokavalio pitkälti muodostuu. Osaan pistearvot ulkoa!😋

Tuohon 18-20 päivän pistemäärään ei lasketa suurinta osaa kasviksista ja vihanneksista. On tietenkin pisteellisiäkin, kuten avokado, mutta noin pääsääntöisesti...

Yksi piste vastaa ehkä noin 60 kcal:a. Pistearvoon tosin huomioidaan kalorimäärän lisäksi ruoan sisältämä rasva. En ole tätä saanut paremmin auki. Mutta päivän kalorimäärä on ehkä noin 1200 kcal lisättynä kaikilla syödyilla vihanneksilla ja hedelmillä, mitkä tekevät sitten jo aika paljon. Juuri äsken söin appelsiinin, mikä teki kalorilaskurin mukaan noin 100 kcal:a. Eli hedelmät lisää energian saantia huomattavasti yli tuon laskennallisen 1200 kcal:n.

Tämän systeemin osaan, miksi siis vaihtaa toiseen. Ellen sitten vakuutu toisen paremmasta toimivuudesta?! No näillä nyt vielä mennään. Ja lisätään ehkä se Nutrilett johonkin kohtaan...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 22.04.2016 klo 07:16

100 g enemmän kuin eilen. Leipä on pahasta. Ostin eilen kauraleivän, joka on ihanan makuista, mutta vie pisteitä niin pirusti. Nyt en osta vähään (=pitempään) aikaan leipää. Muuten pisteet riittäisivät. Eilen mentiin yli. Eli en ole vielä oppinut oikeille tavoille.

Eilen kävin palstalla huhkimassa puolitoista tuntia. Ehkä tänäänkin...?

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 22.04.2016 klo 20:20

Enpä käynyt palstalla, mutta söin suklaata, mitä sain ilmaiseksi. Söin koko levyn. Nyt mietin oksentamista.

---

Oksensin... Helpotti vähän oloa... Olisinpa laitanut suklaan roskikseen..!.🤕

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 24.04.2016 klo 06:19

Olen läski. En pidä peilikuvastani. Kun olin lihavampi, en tajunnut kuinka iso olin. Nyt näen kilot. En ymmärrä, kuinka kukaan voi koskettaa mua. Hieroen tai muuten. Koen itseni niin vastenmielisenä.