Painonhallinta

Painonhallinta

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 13.07.2015 klo 10:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 10:06

Hei.

Ajattelin aloittaa ketjun, johon kaikki voivat vapaasti kirjoittaa. Ajatukseni on, että voimme keskustella painonhallinnasta, laihdutuksesta ja siitä, mikä on tavoitteemme. Toivon, ettei tähän ketjuun tulisi kovin laihdutus-vastaisia viestejä. Niin, että positiivinen asenne painonhallintaan ja laihduttamiseen säilyisi.

Itse aloitin tämän laihdutus-prosessin kesän alkupuolella. Käytän ensisijaisesti Nutrilettia. Välillä olin hetken normiruoalla. Kiloja on jokunen tippunut, mutta nyt junnaa paikoillaan. Ehkä siksikin ajattelin aloittaa tämän ketjun, että voisin saada motivaatiota tähän omaan painon pudottamiseeni. Vaikka mieli on maassa, on mulla kuitenkin motivaatiota laihduttamiseen. Ja näin se on helppoa. Ja hei, tämä ei ole mikään Nutrilett mainos! Olen ollut aikanaan Painonvartijoissa, ja menisin uudelleen, jos se olisi vielä Suomessa.

Minkälaisia kokemuksia teillä on? Oletko laihduttanut joskus tai laihdutatko nyt? Miten olet onnistunut? Mitä muuta aiheen tiimoilta on mielessäsi? Kirjoitellaan…🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 15.07.2015 klo 18:51

Kävin vajaan puolentunnin kävelyllä. Hengästyin vähän ja tasasin hengitystä kahdesti penkillä istuen. Oli kuitenkin ihan ok kokemus. Kauankohan menisi, ettei taukoja tarvitsisi pitää? Että kunto nousisi sen verran?

Hengästyminen ja rasitus on mulla samanlainen fyysinen kokemus kuin ahdistus. Kävellessä aloin pelätä paniikin iskemistä. Kotiin tultua ja hetken olo kuulosteltuani otinkin 3/4 tabletin Temestaa. Olo rauhoittui.

Kuuden aikoinin söin päivällis-Nutrilettin. Otin sen kanssa myös vihanneksia lautasellisen. En jaksanut syödä vihanneksista kuin noin puolet. Laitoin loput jääkaappiin ja syön niitä illan mittaan. On kai kuitenkin ihan tärkeää, että suolistolla on jotain tehtävää.

Nyt psyykkinen vointi huojuu. Olo on vielä aika hyvä, mutta tunnen kuinka lähellä on jo mielialan lasku. Olen istunut kävelyn jälkeen parvekkeella. Aurinko ei enää paista siihen, mutta on lämmintä. Lueskelen samalla. Tekee mieli vahingoittaa itseäni. Itsemurhaa en nyt toivo, mutta ehkä kuolemaa kuitenkin. Kävellessä soratietä takaa tuli auto. Toivoin sen tarkoituksella ajavan päälleni.

Tunnen itseni rumaksi. Mielikuvissani olen kauniimpi, jos olisin laihempi. Tai kaunishan en olisi koskaan, mutta sinne päin. Kyllä tähän laihduttamiseen vaikuttaa myös terveys. Josko vielä välttäisin 2-tyypin diabeetteksen, johon mulla on voimakas sukurasite.

No, tärkeimmältä nyt tuntuu vain se, että paino tippuisi. Se on pääasiallinen tavoitteeni nyt. Juuri muuta en ajattele.

Käyttäjä Ahdistaja kirjoittanut 15.07.2015 klo 19:42

Liikunta on mielestäni parhaita lääkkeita krooniseen vitutukseen. En tiedä mitään mahtavempaa jos kalastusta ei lasketa. Tykkään rääkätä itseni ihan piippuun siihen pisteeseen että melkein oksentaa mutta nyt on sekin homma jäänyt kun ei meinaa kotoa pois päästä ilman paniikkikohtausta. Diettaaminen ja painon pudotus on aina hieno asia ja ole ylpeä itsestäsi että olet saanut aloitettua se suuri ja arvostettava askel. Siihen on hyvä fokusoitua niin eipähän ole ahdistus ja paniikki kokoajan mielenpäällä. Ole ylpeä itsestäsi🙂👍

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 16.07.2015 klo 09:42

Kiitos, Ahdistaja!😍

Aloin ihan hymyillä, melkein nauraa, sanoistasi! Tuntui hyvältä!

Paino on tippunut reilun kilon viikossa. Eilisestä on tultu vähän ylöspäin, kun oli tiistaina se vatsan tyhjennys. Olen tyytyväinen.

Mulla tyttö tulee tänään mun luo. Otin eilen hänelle leipää sulamaan ja vähän ruokaa. Kaupassa pitäisi käydä. Tuntui heti vaikeammalta olla pelkällä Nutrilettilla. Jos ottaisi palan leipää... yhden kalapullan... margariinia... On ollut paljon helpompaa, kun jääkaapissa ei ole ollut kahvimaidon, kivennäisveden ja vihannesten lisäksi muuta kuin valo. Mun pitää nyt keskittyä siihen, että olen dietillä. Vain Nutrilettia ja vihanneksia. Lopputulos on tärkeämpi kuin nautiskelu nyt. Ja oikeastaan lopputuloskaan ei ole nyt tärkein, vaan se, että paino tippuu, vaa'an numerot pienenee!

Kävelyillä käyminen tulee varmaan olemaan harvinaista, kun on luvattu sadetta lähes joka päivälle.

Hyvää päivän jatkoa!😍

Käyttäjä Ahdistaja kirjoittanut 16.07.2015 klo 11:57

Jos et ole puhtaasti vegaani/vegetaristi niin suosittelen pitämään edes kerran viikossa lihapäivän koska laihduttaessa protsku ja seb vitamiinit on erittäin tärkeitä, menee herkästi nimittäin puutostilaan jolloin olo huononee. Ruokiahan keksii jos jonkin näköisiä esim tehtiin puolison kanssa kukkakaalista pitsapohja johon laitettiin kasviksia täytteeksi ja hieman kanaa protskuksi. Oikein hyvää oli. Mutta tsemiä, sen on vaan jännä kuinka paljon vaikeempaa on saada kilot pois kuin niiden kerryttäminen😀

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 16.07.2015 klo 13:05

Hei Jardin Prive !
Mun mielestä sun kannattais vaihtaa tuo Nutrilet dieetti oikeaan ruokaan. Mitä sit ku lopetat Nutrilet dieetin niin sullahan paino tulee heti takas. Vaihdat sellaiseen ruokailuun millä pystyt olemaan koko loppu elämäs, pysyvä, sama dieetti kannattaa parempaa tulosta. Itse olen syönyt melko säännöllisesti, mitä nyt joitain ruokailuja jättänyt välistä niin olen laihtunut 27 kiloa. Eikä tule takas vaikka syön normaalisti. Se kannattaa oikeesti paljon paremmin.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 16.07.2015 klo 14:14

Hei, Ahdistaja ja SCIM!

Mä en syö lihaa, mutta kalaa kylläkin. Ja maitoa ja kananmunia. Uskon niin, että Nutrilettissa on riittävästi proteiinia. Jossain vaiheessa voin sitten alkaa toteuttaa "osa-nutrausta".

Ajattelin pysyä nyt jonkin aikaa ihan vaan Nutrilettilla. Ensisijaisesti koska se on niin helppoa. Tiedän kyllä miten myös ruoalla voidaan laihduttaa. Olin aikanaan Painonvartijoissa. Ja olen ajatellut, että kun tämän kuurin lopetan, jatkan laskemalla Painonvartijoiden pisteitä. Mutta ei vielä. Sitten aikanaan on vain alettava oikeasti opettelemaan, mitä voi syödä ja paljonko, että paino pysyy kohdillaan.

Käyttäjä minävaan00 kirjoittanut 16.07.2015 klo 18:25

Hei Jardin Prive 😍

mua alkoi kiinnostaa tuo nutrilet dietti,onko siinä niin kuin nutrilet juomia vai niitä pussi keittoja tms? Kuinka paljon siinä tulee energiaa per päivä?
Mulle kun ei aina kiinteä ruoka tms maistu niin olen juonut natur dietin juomia tai proteiini juomia. Kuumalla/lämpimällä ilmalla ei tee mieli oikein lämmintä ruokaa niin silloin enemmän tykkään niitä kylmiä juomia juoda,kuitenkin jostain se energia pitäis saada.
ja tuo nutrilet sen vuoksi kiinnostaa kun vaikka mulla ei ylipainoa ole niin haluaisin siltä saada painoa vähän pois.

Käyttäjä Mailis kirjoittanut 16.07.2015 klo 18:40

SCIM
Kerrohan mitä oikein olet syönyt kun olet niin laihtunut? Ja mistä olet saanut sen motivaation ja itsekurin?
Onko kevyempi nyt liikkua?
Onnea hyvästä suorituksesta!

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 17.07.2015 klo 18:39

Mailis kirjoitti 16.7.2015 18:40

SCIM
Kerrohan mitä oikein olet syönyt kun olet niin laihtunut? Ja mistä olet saanut sen motivaation ja itsekurin?
Onko kevyempi nyt liikkua?
Onnea hyvästä suorituksesta!

Hei Mailis !
En syö perunaa enkä kasviksia. Olen syönyt pastaa, riisiä, kanaa ja kalaa joskus jtn makkaraa. Motivaationa on vaan se ku haluun näyttää kauniilta ja laihalta, se on sitte tsempannu ku kaikki on kehunut kuviani missä olen laihempi. Mulla on anoreksia taustaa niin siitä varmaan juontuu itsekuri.
Todellaki on kevyempi liikkua ja jaksaa paljon paremmin.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 18.07.2015 klo 10:10

Hei, Minävaan00, Mailis ja SCIM!😍

Kiva kun käytte täällä keskustelua!

Kysyisin sinulta SCIM, että sinulla on varmaan joku perustelu, miksi syöt pastaa, muttet vihanneksia. Olisin "luonnostaan" tehnyt toisin, joidenkin oppien mukaan... Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Mun paino on sama kuin eilen, mutta kun tiedän, että suunta on alaspäin, se ei haittaa. Tässä näkee, ettei ehkä kannattaisi käydä vaa'alla päivittäin. Josko saisin käytyä pienellä kävelyllä tänään. Kaupassa ainakin pitää käydä.

Hyvää viikonlopun jatkoa!

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 18.07.2015 klo 13:03

Hei Jardin Prive! En vaan tykkää kasviksista 🙂 vaikka pasta on lihottavaa olen syönyt sitä silti, kohtuudella. Ei oikein ole perusteluja 😀

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 20.07.2015 klo 09:21

Ihan hyvät perustelut, SCIM!😀 Noinhan se menee. Ajattelin, että onko sulla jotain salattua tietoa asiasta, mikä on parasta syöntiä...

Mulla paino nousee, kun vatsa ei toimi. Seurailen tilannetta ja, jos tilanne ei parane, joutunen taas ottamaan Laxoberonia. Visiblineä olen käyttänyt nyt vajaan viikon, ja syön kasvisksia, mutta ei juuri auta...

Käyttäjä Baileys kirjoittanut 20.07.2015 klo 12:44

Moikka kaikki!

Ajattelin tulla vähän päivittämään omaa tilannetta. Oon nyt kerran käynyt salilla, vatsoja tehny päivittäin (paitsi yhtenä päivänä) ja eilen tein kahvakuulalla treenin.
Lihakset on ollu joka päivä kipeet, mutta sehän on vaan hyvä merkki! 🙂👍

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 20.07.2015 klo 12:54

Hei, Baileys!

Kadehdin sinua, kun jaksat liikkua ja urheilla! Mulla se on jäänyt siihen yhteen kävelylenkkiin viime viikolla. Pitäisi, pitäisi, mutta pitääkö...? Ehkä.

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 20.07.2015 klo 14:54

Baileys kirjoitti 20.7.2015 12:44

Moikka kaikki!

Ajattelin tulla vähän päivittämään omaa tilannetta. Oon nyt kerran käynyt salilla, vatsoja tehny päivittäin (paitsi yhtenä päivänä) ja eilen tein kahvakuulalla treenin.
Lihakset on ollu joka päivä kipeet, mutta sehän on vaan hyvä merkki! 🙂👍

Hei Baileys !
Hienoa kun olet jaksanut alottaa salilla käynnit ja vatsoja ☺️
Se on tosi hyvä merkki jos lihaksissa tuntuu.
Toivottavasti jaksat rehkiä tästä eespäinki 🌻🙂🌻