Painonhallinta

Painonhallinta

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 13.07.2015 klo 10:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.07.2015 klo 10:06

Hei.

Ajattelin aloittaa ketjun, johon kaikki voivat vapaasti kirjoittaa. Ajatukseni on, että voimme keskustella painonhallinnasta, laihdutuksesta ja siitä, mikä on tavoitteemme. Toivon, ettei tähän ketjuun tulisi kovin laihdutus-vastaisia viestejä. Niin, että positiivinen asenne painonhallintaan ja laihduttamiseen säilyisi.

Itse aloitin tämän laihdutus-prosessin kesän alkupuolella. Käytän ensisijaisesti Nutrilettia. Välillä olin hetken normiruoalla. Kiloja on jokunen tippunut, mutta nyt junnaa paikoillaan. Ehkä siksikin ajattelin aloittaa tämän ketjun, että voisin saada motivaatiota tähän omaan painon pudottamiseeni. Vaikka mieli on maassa, on mulla kuitenkin motivaatiota laihduttamiseen. Ja näin se on helppoa. Ja hei, tämä ei ole mikään Nutrilett mainos! Olen ollut aikanaan Painonvartijoissa, ja menisin uudelleen, jos se olisi vielä Suomessa.

Minkälaisia kokemuksia teillä on? Oletko laihduttanut joskus tai laihdutatko nyt? Miten olet onnistunut? Mitä muuta aiheen tiimoilta on mielessäsi? Kirjoitellaan…🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 02.08.2015 klo 18:52

Ompelin iltapäivällä niin, että unohdin syödä välipalan.

Asken söin normiruokaa päivälliseksi. Riisiä ja linssi-soija -kastiketta ja tietysti salaattia joka tällä kertaa sisälsi kaalia ja kurkkua. Otin riisiä painonvartijoiden suosituksen mukaan. Enemmänkin olisi saanut ottaa lisäpisteillä, mutta tyydyin aluksi tuohon puoleentoista desiin. Ja sehän riitti. Mulla on nyt vähän turhankin kylläinen olo. Kastekkeen määrää en mitannut.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 03.08.2015 klo 07:12

Hei. Heräsin herätyskelloon puoli seitsemän. Vaikka vatsa ei ole toiminut pudotusta eilisestä puoli kiloa. Ei olla silti vielä alimmillaan. Olisi kiva nähdä, mikä on "todellinen" paino vatsan toiminnan jäälkeen.

Menen taas tänään mattopyykille, vähän liikuntaaa.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 04.08.2015 klo 08:34

Kaksi viikkoa ja paino ei ole tippunut mihinkään!🙄 Ei jaksa ymmärtää!

Söin aamupalaksi rahkaa ja puolikkaan banaanin sen kanssa. Muuten taidan mennä tämän päivän Nutrilettilla. Ellen sitten illalla syö riisin ja soija-linssi -kastikkeen loput.

Jos ajatteleln painonvartijoiden pisteytyksellä, eivät päivittäiset pisteet ole ylittyneet. Pitänee alkaa merkkaamaan niitä kuitenkin ylös.

Ostin eilen kolme pakettia Nutrilettia lisää. Jos syön jonkun verran normiruokaa päivitäin enkä kyseisellä aterialla Nutrilettia, riittävät pussit pidempään.

Aion tehdä tänään kalapihvejä. Ohjeen mukaan ne tehtäisiin tonnikalasta, mutta teen ne kuitenkin kirjolohesta, jolloin rasvaa tulee enemmän ja yhden pihin pistearvo on suurempi. Teen vähän isomman annoksen ja laitan pakkaseen. Löysin muutamia muitakin mukavia ohjeita, kun selasin Painonvartijoiden keittokirjoja. Pitäisi varmaan kopioida ne niin olisi helpommin löydettävissä.

Onko kellään ajatuksta, millä saisin taas painon lasku-suunnalle?😯🗯️

Käyttäjä saloka kirjoittanut 04.08.2015 klo 10:41

täällä toinen tuskainen. En usko sitä että rytmi kuluttaa.Mulla on vaan koko ajan olo että olisin norsu posliinikaupassa. En pisteytä, koska en osaa. En laske kaloreita, kun en osaa, en laske hiilareita, ku en osaa. Mä ajattelen onko terveellistä vai ei. Salaattii haluaisin tehä, mut tänään tulee vasta rahaa. Tosin en tiä jaksanko mennä päivällä enää kauppaan.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 04.08.2015 klo 16:49

Hei, Saloka!☺️❤️☺️

Tuo sinun ruoan miettiminen kuulostaa tosi järkevältä! Ihan oikeasti. Minä lasken jotain ihme "pisteitä", joihin vaikuttaa ruoan kalori- ja rasvamäärä. Sinä mietit, mikä on terveellistä. Tuo kuulostaa oikeasti terveeltä suhautumiselta ruokaan! Ja sitä minä taas en osaa...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 05.08.2015 klo 07:49

Paino sahaa. Painoa tänään vähän vähemmän kuin eilen. Aion illalla ottaa Laxoberonia, kun huomenna ei ole mitään, niin ehtii käydä wc:ssä.

Avasin illalla viinipullon ja otin kaksi lasillista. Iltaruoka ei maittanut,, söin vain pienen osan. Otin nyt aamupalaksi Nutrilettin ja samoin otan lounaaksi.

Illalla tein pastakastiketta ison kattilallisen ja lohipihvejä. Ne pitäisi pakastaa nyt mielellään aamusta.

Terapeutti totesi eilen, että kasvoni näyttävät vähän kapeammilta. Kukaan ei ole tähän mennessä maininnut mitään painon tippumisesta. Eihän se viisi kiloa paljon voi näkyäkään, mutta nyt edes joku on huomannut jotain! Se lohduttaa tämän painon sahaamisen keskellä!

En osaa nyt kirjoittaa muuta. Voikaa hyvin!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 06.08.2015 klo 07:46

Paino pomppasi tänään taas kilon ylöspäin. Otin eilen Laxoberonia, joten huomenna paino on todennäköisesti alempi. Ainakin pitäisi olla.

Lisäisi motivaatiota, jos paino laskisi. Näinhän olen sanonut monta kertaa. Kaikki herkut pitäisi saada kotoa pois. Tykkään niin ottaa lusikallisen tuorejuustoa. Nam... Pitää ajatellla tämä laihdutus-juttu ihan uusiksi.

Tänään ajattelin syödä päivällä salaattia ja raejuustoa. Laskin raejuustonkin pisteet juuri.

Tein ruokaa pakkaseen tässä joku päivä, ja eilen niitä pakastelin. Sitten sain vähän marjoja. Ne ovat pakastusvuorossa nyt. Voi olla, ettei viimeinen purkki mahdu pakastimeen. Pakkanen on ihan täynnä. Ja olisin mielelläni tehnyt pakkaseen jotain muutakin ruokaa...

No, ei tässä nyt enempää... Voikaa hyvin!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 07.08.2015 klo 08:19

Tyhmä paino ei laske...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 08.08.2015 klo 08:49

Paino pomppasi alaspäin, kun vatsa toimi eilen. Näin alhaisia lukemia ei vielä ole ollut. Toki se taas nousee, kun vatsan tila normalisoituu...

Kyllä se vain on niin, että kun vaaka näyttää pienempiä lukemia, se tuntuu tosi hyvältä. Ettei tee turhaa työtä syömällä vähemmän. Että sillä on vaikutusta. Ja että tavoite on pikkuisen lähempänä. Ja että se lähestyy, vaikkakin hitaasti.

Alkuun paino tippui reilun kilon viikossa. Nyt on junnattu pari viikkoa paikoillaan. Josko se painon väheneminen jatkuisi taas. Toivon niin.🙂

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 08.08.2015 klo 18:25

Hellou !
Kävin sunnuntaina puntarilla ja olin laihtunu 2 kg !!! Jee !
Nyt on herkkupäivä ja syön kaikkee hyvää. ☺️

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 09.08.2015 klo 08:18

Onnittelut, SCIM!🌻🙂🌻

Mulla oli paino nyt aamusta 100 grammaa vähemmän kuin eilen, eikä vatsa toiminut eilen. Joten kai tässä alaspäin mennään...?

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 09.08.2015 klo 11:18

Jardin Prive kirjoitti 9.8.2015 8:18

Onnittelut, SCIM!🌻🙂🌻

Mulla oli paino nyt aamusta 100 grammaa vähemmän kuin eilen, eikä vatsa toiminut eilen. Joten kai tässä alaspäin mennään...?

Jardin Prive kiitos ja hyvä et on vähä lähteny 😎

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 09.08.2015 klo 14:10

Mulle sanottiin ettei tarvi enää laihuttaa et näytän nyt hyvältä. Mut ite haluaisin vielä 12 kg pois !

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 10.08.2015 klo 07:37

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Paino laskee! Hitaasti, mutta kuitenkin...

12 kiloa pois on paljon, jos nyt alat olla normaalipainoinen. Menetkö silloin alipainon puolelle? Jos haluaisit säilyttää tuon pienemmän painon sitten, saisit syödä päivässä vähemmän kuin nyt. Tuntuuko se mahdolliselta?

Mulla on tällä hetkellä tavoitteena saavuttaa normaalipaino. Pikkuisen rajan alapuolelta. Voi olla, että sitten haluan painon lähemmäs mormaalipainon alareunaa. Mutta sen näkee myöhemmin. Siihen on vielä ihan älyttömästi aikaa!

Mulla on vielä tiputettavaa melkein 20 kiloa. Se on paljon. Ja vie aikaa. Toivon, että paino pysyisi jatkuvasti laskusuunnassa. Se pitäisi motivaatiota yllä. Tällainen jakso kuin edellä, ettei paino muuttunut pariin viikkoon on kaikkea muuta kuin motivaatiota lisäävä. On vain pidettävä tavoite mielessä. Ja luotava niitä välitavoitteita. (Minkä olenkin näköjään tässä unohtanut. Eli kolmen kilon päästä on yksi välitavoite. Jonka kunniaksi mietin jotain.)

Menen nyt myös Nutrilettin kanssa, mutta söin muut ateriat aamupalaa lukuunottamatta ruokaa. Nytkin on edessä aamupalaksi Nutrilett. Se on niin helppoa...

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 10.08.2015 klo 11:44

Olen silloin alipainoisen rajalla.
Pystyn kyllä syömään vähempi siinä ei oo mitää ongelmaa ☺️
Tahdon vain olla laiha ja kaunis jos musta edes kaunista saa.