Kauhistuttaa tämä elämän sietämätön julmuus...

Mitä jos välillä kirjaisit niitä asioita jotka ovat edes jollakin tavalla hyvin elämässäsi. Voisi löytyä joku uusi näkökulma tuohon näköalattomuuteen ja toivottomuuteen. Ei kukaan ulkopuolinen voi auttaa, jos ei itse ole siinä mukana.

No kai niitä vois. Taidan kuitenkin ruveta kirjottaan päiväkirjaa. Ei näitä viitsi täällä netissä enää toitolle...

Kyllä minä jatkan tänne kirjoittelua. Olkaa sitten mitä mieltä tahansa. Minä olen niin ihmisraunio kuin vaan voi olla, mutta sananvapaus on Suomessa, joten saan kirjoitella tänne. Ei kenenkään ole pakko vastata näihin kirjoituksiin. Olishan se hyvä, mutta ei tarvitse.

Kirjoitan nyt tähän ryhmään. Voi siirtyä sitten muuhun ryhmään, jos nää mun kirjoitukset ahdistaa tai masentaa tai tekee muuta harmia.

Olen päättänyt kuitenkin kirjoittaa tänne elämästäni ja mietteistäni. En mitenkään nyt haasta riitaa tai mitään sellaista, totean vain että kirjoitan nyt tähän ryhmään ja se siitä, En kirjoittele enää muihin ryhmiin...

Taistelen vain tämän elämän läpi. Silmitöntä petoa vastaan, joka on muiden ihmisten viha. Maailmassa minut otetaan usein vastaan ulkopuolisena, etten kuulu mihinkään. Mutta minä tiedän itse että eivät ne ihmiset tuolla kaupungilla ole sen arvokkaampia kuin minäkään. Minulla on aivan sama ihmisarvo kuin heilläkin. Minulla on samat oikeudet. He voivat syrjiä vaan niin paljon kuin jaksavat, mutta sisimmässäni tiedän, että minulla on oikeus elää. Näin näen asiat.

Ei oikeen pysty keskittymään mihinkään. En tiedä minkä takia. Varmaan alkaa injektion lääkeaine oleen vähissä kehossa, onneksi huomenna on taas injektio.

Tajuan kyllä tän elämän pointin, vain vahvat pärjää ja heikot murtaa. Maailma on niin julma. Valittaminen jatkuu, mutta ei voi mitään...

Niin tässä varmaan vielä käy että katuu omaa syntymäänsä. Se on vaan karu fakta. Joko tarvitsen ymmärtäjän tai sitten elämä on silkkaa kaaosta. Onneksi keskiviikkona on keskustelu aika tk:ssa. Ymmärrän hyvin että maailmassa ei käytännössä ole muuta kuin keskustelu. Näin se vaan on. Välillä toki pitää syödä ja juoda ja nukkua jne. Mutta kuitenkin se ydin on keskustelu. Tavallaan kirjan lukeminenkin on keskustelua kirjalijan kanssa. Ainut vaan että siinä on vain vastaanottava osapuoli itse.

En ymmärrä sitä että minkä takia täällä elämässä pitää olla, kun voisi olla olemattakin. Jos kaikki päättyy kuolemaan niin mikä pointti tässä kaikessa on?

Mistäköhän johtuu sellainen kummallinen ilmiö, että aina kun olen livenä keskustellut jonkun kanssa, niin sen jälkeen hakeudun yksinäisyyteen ja toivon kuolemaa? Jotenkin vaan nykytilassa en siedä keskustelua, mutta toisaalta taas hakeudun keskusteluun. Kamalan ristiriitaista. Tykkään toki enemmänkin kirjoittamisesta ja lukemisesta...

Sitäkin olen pohtinut, että tänä vuonna kun täytän 30 vuotta, niin en vain pääse siitä kysymyksestä että onko 30-vuotias vanha vai nuori?

Kyllä se Raamatun opetus on täyttä faktaa, että ne joilla jo on: niin niille annetaan vielä lisää ja ne joilla ei ole juuri mitään, niin heiltä otetaan kaikki pois.

Kyllä Raamatussa vain on syviä viisauksia ihmiselämästä.

Jos joskus vielä sais perheen perustettua jonkun kanssa, niin se olis jo jotain. En minä haluaisi näin yksin olla...

On tää elämä kummallista, kun pitää näytellä koko ajan tuolla ulkona että kaikki olisi hyvin. Että elämme hienossa maailmassa...

En tiedä olenko realisti vai pessimisti, mutta kun näen vain kurjuutta mutta toisaalta näen sen kurjuuden alla piilevän kauneuttakin. Jokin kuitenkin tässä maailmassa on sellaista joka pitää jotenkin pinnalla. Joitakin pelastusveneitä on vielä.

Mikäköhän tässä elämässä nyt sitten on tärkeintä? Jos Jumalaa ei ole ja olemme yksin, niin minkä vuoksi taistella? Jos rakkauskin on vain katoava tunne. Nään, että oma tarkoitukseni on etsiä Jumalaa. Vaikken häntä koskaan löytäisikään. Mutta näen että se on pitänyt minut pinnalla jotenkin. Juuri se että kristinuskossa korostetaan toivoa. Näen sen nyt kirkkaammin kaiken epätoivon ja kärsimyksen alta. Jotenkin vain on sellainen pieni ajatus että ehkä kristinuskossa jokin on sittenkin totta...

Pidä vain uskostasi kiinni, kuin se on ilmeisesti sinulle hyväksi.

Joo.