On kuuma. Hiostavaa. Mietin menneisyyden merkityksiä nykyisyydessä, ja ajatusmaailmani erillaisuutta menneisyyteeni nähden. Huomion arvoisia seikkoja putkahtelee esille, kuten tuo suhtautuminen kanssaihmisiin henkilöinä jotka ajattelevat omilla aivoillaan, ja tekevät omia havaintojaan kiusallisista tilanteistansa. Ennen niitä tekivät pääasiassa lapset leikkiessään, nykyään myös aikuiset ohimennen kommentoiden asioita toisilleen. Aikuiset ovat nykyään valmiinpia ottamaan kantaa kiusallisiin tilanteisiin, ja se on hyvä. Ei ole hyväksyttävää enää kuormittaa alaikäisiä ratkaisemaan pulmia joita aikuisetkaan eivät ole tulleet ajatelleeksi. On hyväksyttävää etteivät lapset ja aikuiset ole ihan eri aaltopituudella keskenään. Se helpottaa lasten varttumista aikuisiksi, johon on usein pitkä aika. Ei edes teini-ikäisen pitäisi joutua aikuisten maailmaan liian aikaisessa vaiheessa, se on liian kurmittavaa kasvavalle henkilölle, jonka pituuskasvuun ja painoon se saattaisi vaikuttaa, vaikka olisi kotona vapaankasvatuksen ajatusmaailma. En tiedä asioista kaikkea, mutta en haluaisi kurmittaa ympäristöäni omilla ongelmillani menneisyyden valoissa, eikä se tarkoita että palaisin tai poistuisin menneisyydestä, vaan sitä että menneisyydessä on tapahtunut jotain vain joka vaikuttaa olevan nykyisyydessäni sitä merkitystä antavaa, jota kaipaan nykyisin menneisyydestäni. Aikuisten voisi kuvitella tulevan tämän asian kanssa toimeen paremmin kuin lasten, mutta jostain syystä niin ei aina ole. Se viittaa siihen mitä kykenemme aikuisina sietämään ja sulattamaan, kuin eilistä ruokaamme. Tiedämmehän mitä olemme syöneet eilen ja tänään, ja huomenna se on menneisyyttämme.