Mitä tänään kuuluu?

Mitä tänään kuuluu?

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 20.03.2022 klo 13:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 20.03.2022 klo 13:02

Tänään olen hyvällä mielellä. Ulkona paistaa aurinko ja kevät on tullut keskuuteemme. Ihan terve en ole, mutta nykyinen sairauteni on siedettävää, enkä kärsi siitä enää niin paljoa kuin ennen vanhaa kärsin. Olen saanut sielulleni vähän rauhallisemman olotilan, mutta pelkään sen olevan ohimenevää.

Käyttäjä kirjoittanut 17.05.2022 klo 17:29

Saa nähdä koska sillä kaverillani on palkkapäivä, ja koska saan lähteä varaamaan matkaamme Tallinnan risteilylle, ja perumaan omaa matkaani Tallinnan risteilylle.

Käyttäjä kirjoittanut 18.05.2022 klo 13:11

Olin Kissin kanssa rokotuksessa, ja Kissi suuttui ja alkoi raivota, minulla vasen käsi täynnä laastareita kun Kissi puri ja raapi, ottivat Kissin sinne kunnes se rauhoittuisi ja antaisi rokottaa. Myöhemmin toivat Kissin kotiin ja maksoin laskun. Tälläistä ei ole sattunut aiemmin.

Käyttäjä kirjoittanut 18.05.2022 klo 16:46

Kävin terveyskeskuksessa ja sain penisiliini kuurin kissan pureman hoitoon, samalla tarkistettiin ettei jäykkäkouristurokotukseni ole mennyt vanhaksi.

Käyttäjä kirjoittanut 19.05.2022 klo 10:38

Käsi särkee ja on hellä vielä. En oikein voi tehdä mitään.

Käyttäjä kirjoittanut 19.05.2022 klo 15:34

Sain eilen postissa Pink Floydin uuden The wall albumin. Kuuntelin sitä tänään, se oli kamalan pienellä äänellä äänitetty, sanoista oli hankalaa saada selvää. Siihen youtubessa olevaan the wall albumiin nähden ihan kesy juttu. (söin pastettuja kananmunia ja ranskanleipää.)

Käyttäjä kirjoittanut 21.05.2022 klo 12:30

Kävin eilen ostamassa parvekekukkasia, nyt on nätin näköistä parvekkeella. kiva kun sain niinkin kauniit istutukset. olisiko pitänyt ostaa vielä mansikoita.

Käyttäjä kirjoittanut 21.05.2022 klo 19:45

Kävin saunassa.

Huomenna on kevät tilaisuus ja talkoot. saa nähdä kiinnostaako ketään siistiä pihaa, vai ottaako kaikki grilli makkaran paiston tärkeimmäksi tehtäväksi.

Käyttäjä kirjoittanut 22.05.2022 klo 17:11

Olin kevät tilaisuudessa, söin 2 hotdogia, ja join 2 alkoholitonta olutta, ja yhden coke colan. satsasin kotiin syötävää ja sain ripulin. Kiitos!

Käyttäjä kirjoittanut 23.05.2022 klo 08:19

Kävin labrassa aamulla. Verikokeet ja sydänfilmi. Kaikki meni hienosti, pääsin vaihdolla takaisin kotiini. Ja otin aamupalaa sen jälkeen. Pitäisi ajaa naama karvoja vähän pois.

Käyttäjä kirjoittanut 24.05.2022 klo 13:37

Meidän rapussa oli tänään vahaus ja puunaus, koko rappu haisee vahalle.

Olen tänään palauttanut entisen tietokoneeni asetuksia, on aikaa vievää hommaa. Tietokoneeni on nyt käsitellyt asiaa jo pari tuntia. Eikä loppua vielä häämötä.

Käyttäjä kirjoittanut 25.05.2022 klo 08:29

Mitä minä kuvittelen tulee minulle jollain tavalla todellisuudeksi. Ei auta sanoa itsellensä etten nyt kuvittelekaan tuolla lailla, vaan kuvittelen toisella lailla. Joskus kaikki se on edessä, mitä on vältellyt kuvittelemasta sen kummemmin.

Käyttäjä kirjoittanut 26.05.2022 klo 15:48

Olen yrittänyt päivittää windows 10 mutta en ole onnistunut, se päivitys tekee jonkunlaisen virheen aina uudestaan. Onneksi tämä windows 11 toimii kunnolla.

Käyttäjä kirjoittanut 27.05.2022 klo 13:55

Olen taas kerran ilman tupakkaa, nicotiini purukumin voimalla. Kävin postissa ja en meinannut saada toista pakettiani kun olin väärässä kerroksessa pakettiautomaatilla. Kävin myös tilaamassa apteekista injektioni ensi tiistaiksi, soittavat jos ilmenee pulmia. Osti lopulta murukahvia.

Käyttäjä kirjoittanut 28.05.2022 klo 18:46

Kävin saunassa. Maha on niin kovana että pahaa tekee, pitää illalla ottaa pehmettävää liuosta.

Käyttäjä kirjoittanut 30.05.2022 klo 08:54

En enää eroita päiviä toisistaan, kaikki ovat samanlaisia päiviä. En saa kuitenkaan mitään aikasiksi, kotityöt ovat vissiin kaikkein hankalimpia järjestää ja tehdä. Lykkään muutaman minuutin hommaa päiväkaupalla, ja kärsin siitä ettei ole tekemistä, vaikka voisin tehdä kotitöitä.