Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.
Olet onnekas soroppi, kuin voit purkaa tunteitasi itkemällä, minulta se ei onnistu.
Itkeminen on sitä kuin sielua pestäis. 😢😩😖
Kyyneleet ovat sielusi timantteja. Katso miten arvokas ja hyvä sinä olet. Kun itket, olet voittanut koko maailman. Romantisointia tai ei mutta mielestäni näin se on.
Kauniita mielikuvia, keskustelua ja Eieiei. En kyllä tiedä onko kärsimyksen romantisoiminen hyvä idea, mutta toisaalta itkuun ei (välttämättä) liity kärsimystä. Paitsi silloin kun niin on, kun se on turhautuminen tai epätoivo tai silkka uupumus joka puristaa kyyneleet silmiin.
(Mahtaakohan tämän kirjoittaminen, nyt kun edellisessä viestissäni kirjoitin ihan päinvastaista, saada minut näyttämään ihan vastarannan kiiskeltä, joka asettuu vastahankaan silkasta vastaanväittämisen ilosta. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa - kyse on mielestäni enemmänkin siitä että minulle on väliä sillä, että näistä teksteistä välittyvä kuva minusta ja ajatuksistani on totuudenmukainen. Hyh mitä itsekeskeisyyttä, todennäköisesti asialla ei ole välilä kenellekään muulle kuin minulle.)
Kävin aamulla hiihtämässä, pienen lenkin mutta kuitenkin. Huomaan että olin ladannut lomaan paljon odotuksia ja nyt tuntuu että tasapainoilen liukkaalla alustalla jotteivät vastoinkäymiset muuttaisi niitä pettymyksiksi. Ostin eilen pari postikorttia mutten oikein vielä tiedä kenelle ne lähettäisin - mielessä on ollut yksi askarteluprojekti, johon haluaisin ottaa toisesta mallia, mutta en usko selättäväni perfektionismia siinä määrin että saisin aikaan jotain johon olen itse tyytyväinen. Todennäköisesti on tyydyttävä menemään siitä missä aita on matalin.
Unenlahjat, tai taipumus nukkua yöt hyvin ei ole kyllä tällä lomalla vielä oikein ehtinyt palautua. Eilen oli koko päivän jännittävää aktiviteettia, ja kun illalla vielä päädyimme lähtemään ex-tempore illalliselle ja vietimme sen jälkeen hyvän aikaa jutellen, lepoaika jäi aika lyhyeksi. Seuraus: vaikka olen fyysisesti ihan poikki, mieli on kuitenkin sen verran ylivirittynyt etten osannut nukahtaa kerran herättyäni. Kirja ei ole juuri nyt kovin mukaansa tempaava, joten jonkin aikaa luettuani päädyin tänne. Silmissä alkaa jo painaa uni mutta toisaalta tunnen oloni edelleen sen verran levottomaksi etten ehkä ole vielä valmis palaamaan vuoteeseen. Onneksi huomiselle ei ole suunnitteilla isompaa ohjelmaa. Ehkä voisin keittää kupillisen teetä ja pelata hetken aikaa tietokoneella.
Huonon tyynyn tai puuttuvan unen (nukuin kyllä jonkin aikaa lounaan jälkeen) aiheuttama päänsärky. Tein äsken sängyllä makaillessani meditaatioharjoituksen joka vei kivun pois hetkeksi, mutta taidan kuitenkin ottaa Panadolin ennen kuin lähdemme syömään.
Hyvää ja rauhallista vappua.
Kiitos Pikemiten, ja hauskaa vappua myös sulle!
Nukuin huonosti, ehkä koska jännitin tämänpäiväistä retkeä. Kiipesimme vuorenhuipulle ja laskettelimme alas. Kylällä olisi kai jonkinlaiset vappuvalkeat mutta nyt illalla ei kyllä jaksa lähteä enää yhtään mihinkään - paitsi korkeintaan kauppaan, jos haluamme herkutella pakastepitsalla.
Soroppi hyvää vappua sinulle kuten kaikille muillekin. Kiinnostaa tuo meditaatio, miten sen voisin itse tehdä, miten rauhoittaa itseni, kerrotko? Tuosta luettuani mietin omaa "meditoimistani" eli pianonsoittoa tai oikeammin harjoittelua. Harjoittelu ja esitys ovat 2 eri asiaa. Onko siis elämä vain harjoittelua tai vain esitystä... Tuli sitten myös mieleen jotenkin seuraavanlainen ajatelma: vaikka tietäisin että on olemassa onnen, tyyneyden, mielenrauhan, ilon, tietoisuuden, hyvyyden tms. alue, jonne voin päästä, helpommin tai vaikeammin, niin silti tiedän että sen ulkopuolella on kääntöpuoli, kutsuttakoon sitä masiksen nimellä. Kun ihminen kerran on ollut siellä niin ihminen ei voi olla onnellineb, ihminen on irtirevitty konkreettisuudesta. Konkretia katoaa ja menettää arvonsa. Voin esimerkiksi nyt melko ok tasoisesti tai en ole supermasentunut, mutta olen koko ajan varuillani milloin suru taas tulee. Mietin pitäisikö minun vain olla hiljaa, sulkeutua ja erakoitua etten kohtaisi tilanteita ja ihmisiä joissa koen todellisia ja kuvittelemiani dissosiaation, hylkäämisen, vieraantumisen tunteita.
Eieiei kirjoitti:
Kiinnostaa tuo meditaatio, miten sen voisin itse tehdä, miten rauhoittaa itseni, kerrotko?
Mä kuuntelin yhden kurssin nauhoitetta, johon sisältyi ohjattu meditaatio. Se, vaikuttaako meditaatio rauhoittavasti vai ei, vaihtelee tilanteen mukaan - varsinkin ilman ohjausta (jos yritän tehdä jotain tietyntyyppistä harjoitusta mielessäni muistin tai pelkän intuition varassa) saattaa käydä niin, että harjoitus ei rauhoita vaan päinvastoin pahentaa ahdistuneisuutta, mutta se on taito jota voi harjoitella. Se, että mieleen tulee meditaation lisäksi paljon ylimääräisiä ajatuksia tai se että mieli tuntuu tosi levottomalta harjoituksen aikana on hyvin tavallista eikä estä harjoittamista (yksinkertaisimmillaan se on huomion palauttamista objektiin aina kun huomaa sen siirtyneen muualle). Jos ohjaus on tehty taitavasti, meditaatiokokemukset ovat minulle yleensä ihan miellyttäviä. Jos haluat kokeilla, esim. Nirodhan verkkosivuilta löytyy suomenkielisiä, myös aloittelijoille sopivia meditaatioita.
Kiitos. Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Hei soroppi. Mitä kuuluu? Minulla on huono muisti, huomasin juuri että pitää viedä kissa rokotettavaksi (on mennyt umpeen päivämäärä).
Hei vaan kaikille,
Olen taas työmatkalla Suomessa. Matkan ja intensiivisen päivän jäljiltä väsyttää, ja edessä siintelee useampi viikko (ehkä?) pitkiä päiviä, mutta samaan aikaan olo on vapaa, liitelevä, onnellinenkin. Kumppani on tulossa ensi viikonlopuksi; ehdin kiertueeni aikana toivottavasti näkemään useampaa hyvää ystävää; oleskelupaikkakunta tuntuu miellyttävältä; eikä tänään tarvitse jaksaa enää muuta kuin suihku, muu saa mennä omalla painollaan.
Keskustelua, en saa linkkiä juuri nyt auki (nettiyhteys toimii jotenkin oudosti) niin että näkisin mistä on kyse, mutta yritän katsoa joskus myöhemmin. Pikemiten, hyvä että huomasit nyt, niin ei myöhästynyt enempää.
Mietin Eieiei:n aiempaa viestiä johon reagoimiseen ei viimeksi riittänyt voimat. Impulssi antaa periksi ja pyrkiä tietoisesti eristäytymään ja vetäytymään on ymmärrettävää, jos miettii miten kaoottisia ja syvälle koskettavia (haavoittavia tai parantavia) ihmissuhteet voivat olla, mutta siinä menettää myös mahdollisuuden moneen hyvään.
Toista lähelle ei voi päästä (tai toista ei voi päästää lähelle) ilman että molemmat ovat valmiita laskemaan omia suojiaan. Se vaatii uskallusta ja halua luottaa, eikä itseään voi pakottaa siihen - huonojen ihmissuhteiden varjo voi olla pitkä, ja tietyntyyppisissä tilanteissa pyrin vieläkin pitämään ihmisiä käsivarren mitan päässä (tai joissa en uskalla näyttää sitä minkä koen omaksi itsekseni) vaikkei ole mitään erityistä syytä olla luottamatta heihin. Onneksi jokainen satunnainen kohtaaminen jonka yleissävy jää neutraaliksi tai positiiviseksi voi auttaa laskemaan suojia hieman; ja toisaalta jokainen ikävänsävyinen kohtaaminen voi auttaa kehittämään kykyä arvioida sitä, millaiset ihmiset ovat luottamuksen arvoisia.
Hei soroppi. Tänään on 13. päivä ja perjantai, joskus siitä seurauksena on huonoa onnea. Hyvää jatkoa. Miten suomen vierailusi sujuu?